tiistaina, lokakuuta 21, 2014

Kansalaisten manipulointia kokoomuksen viharikoksen vähättelyssä - Romppainen yhä puolueen hyväksymä jäsen

"Miten mielenterveysongelmainen murhaaja voi olla kokoomuksessa johtotehtävissä?

"Olemme järkyttyneitä siitä, että kokoomus ei edes viitsi erottaa murhaajaa puolueesta.

Kokoomus nostaa valtaan tappajia ja murhaajia. Pian murhamiehet hallitsevat Suomea. Meidän mielestämme kokoomuspuolue pitää lakkauttaa. Kokoomuslaisilta pitää kieltää oikeus päästä päättäviin asemiin. Menkööt kokoomuslaiset oikeisiin töihin. Tällaisten "poliitikkojen" ei pidä koskaan päästä johtamaan mitään, koska heidän antamansa esimerkki on karmaiseva. Kokoomusmurha on avannut kansan silmät. Irinaa ei enää ole, koska kokoomusnuori tappoi hänet. Irina olisi halunnut elää, hän oli vielä nuori, hänellä oli koko elämä edessään. Hän rakasti elämää ja sanoi viime päivinään, miten onnellinen hän oli ja miten hän nautti elämästään. Me olemme sitä mieltä, että tämän murhan on jäätävä Suomen historiaan. Murhaaja on tuomittava elinkautiseen. Mitään lieventäviä asianhaaroja ei ole. Olemme 100% varmoja siitä, että jos koirien kohteluun olisi puuttunut joku suomalainen, kokoomusnuori ei olisi alkanut hakata ja tappaa. Irina oli venäläinen ja se vaikutti tapahtuneeseen 100% varmuudella. On kauhea ajatella, että kokoomus vetoaa kokoomurmurhaajan mielenterveysongelmiin. Miten mielenterveysongelmainen murhaaja voi olla kokoomuksessa johtotehtävissä? Kokoomusmurhaaja pitää eristää yhteiskunnasta kokonaan. Tällaiset murhaajat ovat vaarallisia yhteiskunnalle. Hänelle on annettava elinkautinen. Tämän tapauksen on jäätävä Suomen historiaan."

Irina Kirillovan läheisten kirjeestä.




::

Vaikka viime viikot
on Iltasanomissakin rummutettu tekopyhästi että rasismista ja viharikoksista ei saa vaijeta  niin nyt pyhän oikeiston tähden vaijetaan vaikka epäilty kokoomusnuorten johtaja Romppainen on tunnustanut murhan venäläisen tappamisessa.

On aivan selvää, että kun valtamedia sensuroi uhrin kansalaisuuden tarkoituksena on kieltää murhan rasistinen luonne. Tämä on murhaajan ja venäjävihaa levittävän ideologian suojelua, ei uhrin suojelua.

Empatiaa ei osoiteta uhrille vaan "kokoomukselle" tässä manipulatiivisessa antijournalistisessa kampanjassa, jossa ei puhuta viharikoksesta ilmiselvän tapauksen kohdalla vaan kokoomusta kohdellaan "sensitiivisesti" kuin uhrina. Loukkaantuva eliitti saa taas sanella "journalismin" rajat. Kun media osoittaa jopa emotionaalisin keinoin olevansa riippuvainen poliittisesta liitosta ei journalismia enää ole. 

Tämä viharikos on siis kokoomuksen yhteinen idoeloginen viharikos koska kokoomus haluaa omia tässä säälin ja "hienotunteisuuden" itselleen - tuomitsematta viharikosta ja brutaalia murhaajaa, joka on korostanut Venäjän halveksuntaansa ja vihaansa huumorissaan.

Kokoomus ja valtamedia ei myönnä suunnitelmallista ja monivaiheista viharikosta, joten se kannattaa sitä. 
 

Mediassa emotionaalinen tapauksen käsittely vain kokoomuksen näkökulmasta eli faktojen ohittaminen emotionaalisella harhautuksella - ja siten eliitin rakastaman puolueen pelastaminen journalismin sijaan
- on ohjaavaa ohitulkintaa,
säälin, "näkökulman" ja tulkintavallan lypsämistä oikeistolle;

       aivan kuin oikeisto olisi tässä tapauksessa uhri eikä tekijä.

Tämä ei ole journalismia vaan kirkasta propagandaa. Lehdistö jatkaa murhan tunnustaneen Jukka-Matti Romppaisen taktiikkaa, sillä hän jatkoi facebook-sivunsa päivitystä kevyellä oikeistolaisella huumorilla kuin mitään ei olisi tapahtunut.

* Romppaista ei ole erotettu kokoomuksesta joten hänen toimintansa saa yhä puolueen kannatusta. Vihamurhan saa siis tehdä jos on hyvässä puolueen asemassa ja äkkipikainen. 

Pikainen uutisointi murhaepäilystä liitettiin iltasanomissa heti emotionaaliseen  "herkkään" studiokuvaan toisesta kokoomusjohtajasta ja lobbaajasta, Wille Rydmanista, jolla lukijan tunnetilaa ohjattiin heti sääliin, aivan kuin kokoomusta vastaan olisi hyökätty ja kokomus vaatisi lukijan empatiaa vaikka kokoomuslainen on tehnyt julman viharikoksen kokoomuksen tavallista poliittista viharetoriikkaa käytännönelämässään toteuttaen. 
  
Tälläistä murhaepäillyn ystävien nopeaa emotionaalista "pelastusta", nostamista kuiville ja dramaturgisesti painotettua emotionaalista tukea ei ole ennen nähty Suomessa.  
 
Miksi media ei tavanomaiseen tapaan pohdi asetelmassa selvää viharikoksen mahdollisuutta, tunnustajan aikaisempia vihapuheita Venäjästä, kokoomuksen vihapuhetta Venäjästä Suomen suurimpana vihollisena ja tämän kuplivan tapauksen laajaa poliittista merkitystä varsinkin  kun juuri nyt Venäjän julkisessa keskustelussa käsitellään tapausta,  jossa kiihkeä oikeistolainen on tappanut venäläisen naisen?

  • Tapauksen faktoja ja kokonaiskuvaa salaillaan poliittisista syistä oikeiston mediasodan välineenä:  kokoomuksen rasistista venäjävihaa kaikkia reaalimaailman faktoja vastaan jatketaan valtamediassa kauppasodan ihailulla. Vaikka Venäjä ei ole se, jolla on 900 tukikohtaa ja CIA-kidutusvankiloita maailmalla, Venäjä ei ole se, joka on lahjonut Kiovan uusnatseja ja Venäjä ei ole se suurvalta, joka sytyttää joka vuosi sodan maailmalla aseteollisuuden, öljyteollisuuden, Monsanton ja pörssipankkiirien mieliksi.

Kysymys ei ole lain noudattamisesta eikä hienotunteisuudesta: journalistisesti uhrin kansallisuutta mediassa laki ei estä vaan nimenomaan selventää tapauksen motiiveja. Kyllä, jopa poliittisia motiiveja oikeiston yläpitämässä suomenruotsalaisten psykopatologiassa, venäjävihassa.

Murha tekotavoiltaan oli erittäin harkittu, häpäisevä ja brutaali. 

  • Oikeisto, vihreät ja feministit käyttävät rasismi-sanaa vain omana poliittisena välineenä näytelläkseen mediassa humanisteja ja varastaakseen ja sabotoidakseen taas vasemmiston retorisia sanoja mutta päämääränä on suomalaisen palkkatason laskeminen halpatyövoiman roudaamisena Suomeen työttömyyden lisäämiseksi. Rasismista puhutaan torjuntaretoriikkana ja kantasuomalaisten häpäisynä vain kun uusliberalistien projektia valtion hajottamiseksi voidaan edistää ja virolaisten laaduttoman työn tekijöitä roudata luomaan tänne työttömyyttä.

    * dosentti
    Johan Bäckmanin facebook-tili suljettiin eilen tämän tapauksen myötä kasvaneen facebook-keskustelun takia. Länsimaat, vapauden julistajien maa? Kasvavan sensuurin plutokratia ja totalitarismi kasvaa. Murhaajan motiiveista ei saa keskustella kun uhrin kansalaisuus sensuroidaan jopa verorahoilla pyörivästä YLE:stä?
    

Tulkinta ja valta on asetelmissa. Kirkossa sinä polvistut pain eteen jotta vain pappi voi antaa sinulle "jumalan armon" eli pappi on jumalan edustaja ja tulkitsija, sijaisjumala, tässä kirkon suojelemassa vatikaanin valtaperformanssissa. Tunnustaneen Romppaisen murhaepäilyjutussa jo tiedon rajaaminen vihamurhan kohteen kansallisuudesta on emotionaalista ohjaamista.


On aika tavalla itsetuhoista vallankäytön ja manipulaation kohteilta, meiltä kansalaisilta, jos emme näe kuinka eri tavalla päätoimittajat ja poliisi suhtautuvat kokoomukseen ja rikkaisiin kuin vasemmistoon ja tavallisiin piinattuihin kansalaisiin.  
  
Myös YLE ja MTV3 -sketsiohjelmissa vasemmistoon ja "köyhiin" liitetään jatkuvasti semanttisesti inhoa, eritteisiin liittyviä sanoja ja likaa ja itsehillinnän puutetta mitä ei oikeistolaisiin huumorin kohteisiin liitetä. 

Leimaamisen valta on korkeinta valtaa koska sillä kansalaiset saadaan inhoamaan eliitin vastustajia ja kansanvallan ajajia. Kaltaisiaan tavallisia kanslaisia, joiden puolesta päätoimittajat eivät sodi näkymätöntä mediasotaa. 

Suggestiovalta, tulkinnan ohjaamisen valta.
  • Hypnologit käyttävät hallittua ja ohjailevaa todellisuuden vääristämistä suggestion aikaansaamiseksi - kuten oikeistomedia ja poliitikot virkamiesten avulla luovat laajaa massasuggestiota historiaa ja faktoja väärentämällä.

Kansalaiset eivät tässä median täsmällisen semanttisessa ohjauksessa ajattele solidaarisesti toisiin kansalaisiin samaistuen vaan meidät opetetaan kuin Pavlovin rääkkikoirat samaistumaan etuoikeutetun ja lain yläpuolella toimivan eliitin tunneliikahduksiin ja tunnetulkintoihin. Kekkosesta tehtiin massamediassa sensuurin ja dramaturgian avulla emotionaalinen populismin diktaattori, sankarijumala,  aivan kuten Mussolinista ja Stalinista. Tismalleen samoilla keinoilla, eri tyylillä.  Putin vain matkii Kekkosen dramaturgiaa identtisin keinoin.


Eliitin saama empaattinen kohtelu
ja yhteiskuntaluokkien ero näyttäytyi karmaisevimmin GLO-hotellin yliannoskuolemassa.

Rikkaan oikeistosuvun mies kuoli yliannostukseen ja heti noin 70 poliisia määrättiin selvittämään tapausta. Köyhä huumeidenkäyttäjä ei ikinä saa samaa kohtelua ja ihmisarvoa  eikä eliitin pyörittämää huumekauppaa ja huumekorruptiota siten Suomessa koskaan selvitetä  - paitsi jos uhri on rikas. Suomi ei eroa esim. Venäjästä mitenkään vaikka eliittimme yrittää mustamaalata Venäjän erityisen korruptoituneeksi.


Oikeisto on saanut väärentää suomalaisten historiaymmärryksen ja tiedon eli itseymmärryksemme tuhansia vuosia taaksepäin.

Sisällissodan tapahtumien väärentäminen ja faktojen  sensuroiminen sekä joukkohautojen tutkimisen kieltäminen pitää kansaa oikeiston ideologisen hysterian vahvassa suggestiossa.  Yksityiselläkin ihmisellä identiteetti vääristyy jos hänen tietonsa omasta historiastaan tai kansan historiasta on vääristetty valehtelemalla.  Sisällissodan vlkoinen terrori jatkuu poliittisessa ja historiallisessa manipulaatiossa. 

 Kykymme ymmärtää syitä ja seurauksia on äärimmäisen rajattua ja aktiivisesti hallinnoitua, joka päivä median ja poliitikkojen diskurssilla.


  
 
    Mervin kommentti:
  • Ja kun toistuvasti leimataan ja toistuvasti tolkutetaan typerysten päähän miten kansanvallan kannattajat ovat vain kateellisia menestyjille. Media hellittämättömästi jauhaa syrjäytyneiden huonoista elintavoista, hoitamattomasta ulkonäöstä, päihteiden käytöstä ja alhaisesta koulutustasosta. Ja miten määrätyillä asuinalueilla on väkivaltaa ja määrätynlaiset ihmiset tappavat ja pahoinpitelevät. Nyt pitää kiiruulla jotenkin softata Laajasalon murhaa . Voi tätä Sekoomus-Koreaa! 
  • Mitäpäs jos venäläissyntyinen nainen olisi surmannut nuoren salskean ja arjalaisnäköisen nuoren kokoomuskotkan niin kyllä olisi ollut voivottelua ja lehdet olisivat repineet otsikoita.




Kokoomusnuoret käyttävät hyvinvointipalveluja, jotka haluavat kieltää. 

Holy Moses, joukkomurhaajien suojelupyhimys! Mitä täällä tapahtuu? 
--Laajasalon murha: Kokoomusnuorille järjestetty kriisiapua Tiistai 21.10.2014 klo 13.45

Murhaajan ystävät saavat veronmaksajien apua,
 saavatko uhrin ystävät ja naapurit? 
 
--Kokoomusnuoret ovat saaneet Helsingin sosiaaliviraston järjestämää kriisiapua Laajasalon murhan johdosta, kertoo Kokoomusnuorten puheenjohtaja Susanna Koski. Kokoomusnuoret purkaa Laajasalon murhasta vangitun työsuhteen. Laajasalon murhasta epäillyn opiskelukaveri: "Hän oli mukava, mutta vähän jännä". Kosken mukaan kriisiapua on järjestetty kokoomusnuorten toimistolla, Helsingin Kansakoulukujalla. IL http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014102118767744_uu.shtml
  

Kokoomusnuoret Ylellä: Pykälä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan pitäisi poistaa







II

Media ei käytä tässä järkeä ja kohtuullisuutta.

Ei uhria tässä suojella vaan viharikoksen tekijöitä, jos on vain suhteita ja kokoomuksen jäsenkirja. 
 
 Ei tässä "varovaisuuden" poikkeuksessa ole kyse järjestä vaan oikeiston kulissien tukemisesta, vanhan fasistipuolueen puolustamisesta. 

  • 30-40-50 -luvun Kokoomus halusi kieltää demokratian ja vasemmistopuolueet, ehta fasistinen nondemokraattinen ideologia lähtökohtana puolueella, joka ei ole koskaan katunut fasistista starttiaan ja on juhlinut vuosikymmenet suomalaisia joukkomurhaajia, SS-miehiä ja suomenruotsalaisten palkka-armeijan joukkomurhaajia 50000 ihmisen joukkotuhosta, juhliensa eturivin penkkipaikoilla. Älkää olko huonomuistisia.





















Kuinka vahvaa suggestio on?

Sinun on aika herätä.









Hypnologit käyttävät hallittua ja ohjailevaa todellisuuden vääristämistä suggestion aikaansaamiseksi - kuten oikeistomedia luovat suggestiota historiaa ja faktoja väärentämällä.

Ukrainan Kiovan uusnatsien toimintaa on sensuroitu mediassa ja siten koko Ukraina uutisointi on totaalisen vääristynyt. Uusnatsien johtamaa hyökkäyssotaa ei ole kerrottu suurelle yleisölle Kiovan hyökkäyssodaksi vaan itäisen osan puolustautuvaa kansanosaa nimitetään separatisteiksi aktiivisilla sanankäänteillä kuin he olisivat aloittaneet Kiovan YK:n sopimusten vastaisen pommituksen siviilikohteisiin.


















5 kommenttia:

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...


Kokoomusnuoret käyttävät hyvinvointipalveluja, jotka haluavat kieltää.

Holy Moses, joukkomurhaajien suojelupyhimys! Mitä täällä tapahtuu?

--Laajasalon murha:

"Kokoomusnuorille järjestetty kriisiapua Tiistai 21.10.2014 klo 13.45"

Murhaajan ystävät saavat veronmaksajien apua,
saavatko uhrin ystävät ja naapurit?

-- Kokoomusnuoret ovat saaneet Helsingin sosiaaliviraston järjestämää kriisiapua Laajasalon murhan johdosta, kertoo Kokoomusnuorten puheenjohtaja Susanna Koski. Kokoomusnuoret purkaa Laajasalon murhasta vangitun työsuhteen. Laajasalon murhasta epäillyn opiskelukaveri: "Hän oli mukava, mutta vähän jännä". Kosken mukaan kriisiapua on järjestetty kokoomusnuorten toimistolla, Helsingin Kansakoulukujalla. IL http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014102118767744_uu.shtml

ja

Kokoomusnuoret Ylellä: Pykälä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan pitäisi poistaa


Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Wendy Zelle Rose

" Poliisi väittää kyseessä olevan "hallitsematon raivokohtaus"

No enpä oo ennen nähnyt tai kuullut HALLITSEMATTOMASTA raivokohtauksessa jossa ensin kävellään ulos (avaimet ilmeisesti muisti ottaa mukaan kerta pääsi takaisin sisään), palataan takaisin, mennään sisälle, kävellään uhrin luokse, kannetaan ihminen ulos, nostetaan autoon, (jossa täytyy miettiä miten sen tekee ettei naapurit näe) mennään auton rattiin, käynnistetään auto, päättää mihin ajaa (kerta heitti ruumiin mereen) ajetaan autolla (ilmeisesti ei ajanut täysin holtittomasti kerta pääsi perille), valitaan paikka jossa ei ole muita ihmisiä, nostetaan ihminen ulos autosta, hakatataan kuoliaaksi uhri ja heitetään mereen ja rannallehan varta vasten ajoi. Musta tää nyt on aika loogista toimintaa jos ihmisellä tulee totaalinen hulluus raivari ei siinä mitään kotia-avaimia ja auton-avaimia etsitä ja ajeta autolla joten tajusi oikein hyvin mitä tekee. Se että poliisi väittää tekoa hallitsemattomaksi on jo aika vitun pelottavaa ja sairasta."

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Kyllä kiinnostaisi tietää mitä miehen sukulaiset tekivät sisällissodassa. Oliko vain isien tekojen toistoa tämä äärimmäisen harkittu teloitusmurha.


"Tutkinnanjohtajan mukaan Laajasalon surmaan johti epäillyn "hallitsematon raivonpuuska."

Monivaiheinen murha, kidutus elävänä rannalle ja piilotus vain raivonpuuska?

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

"Miten mielenterveysongelmainen murhaaja voi olla kokoomuksessa johtotehtävissä?


"Olemme järkyttyneitä siitä, että kokoomus ei edes viitsi erottaa murhaajaa puolueesta.

Kokoomus nostaa valtaan tappajia ja murhaajia. Pian murhamiehet hallitsevat Suomea. Meidän mielestämme kokoomuspuolue pitää lakkauttaa. Kokoomuslaisilta pitää kieltää oikeus päästä päättäviin asemiin. Menkööt kokoomuslaiset oikeisiin töihin. Tällaisten "poliitikkojen" ei pidä koskaan päästä johtamaan mitään, koska heidän antamansa esimerkki on karmaiseva. Kokoomusmurha on avannut kansan silmät. Irinaa ei enää ole, koska kokoomusnuori tappoi hänet. Irina olisi halunnut elää, hän oli vielä nuori, hänellä oli koko elämä edessään. Hän rakasti elämää ja sanoi viime päivinään, miten onnellinen hän oli ja miten hän nautti elämästään. Me olemme sitä mieltä, että tämän murhan on jäätävä Suomen historiaan. Murhaaja on tuomittava elinkautiseen. Mitään lieventäviä asianhaaroja ei ole. Olemme 100% varmoja siitä, että jos koirien kohteluun olisi puuttunut joku suomalainen, kokoomusnuori ei olisi alkanut hakata ja tappaa. Irina oli venäläinen ja se vaikutti tapahtuneeseen 100% varmuudella. On kauhea ajatella, että kokoomus vetoaa kokoomurmurhaajan mielenterveysongelmiin. Miten mielenterveysongelmainen murhaaja voi olla kokoomuksessa johtotehtävissä? Kokoomusmurhaaja pitää eristää yhteiskunnasta kokonaan. Tällaiset murhaajat ovat vaarallisia yhteiskunnalle. Hänelle on annettava elinkautinen. Tämän tapauksen on jäätävä Suomen historiaan."

Irina Kirillovan läheisten kirjeestä.



$uPo kirjoitti...

Suomen parhaimpia blogeja. Asioista kirjoitetaan tasapuolisesti, suoruudella ja pelkäämättä.
Hatunnosto tämän pitäjälle.



"Mikään asia tässä maailmassa ei ole parannettu Vaikenemalla."