Kun Julkisen sanan neuvosto on antanut moittivan tuomion Halme-pilkkakirjoituksesta, on kysyttävä ensimmäisenä minkälainen sitten on Hazardin ihannemies, jos Halme oli pohjanoteeraus ja ansaitsemattoman julkisuuden saanut hahmo, joka piti ampua alas?
Onko ihannemies yhtä sivistynyt, monitahoinen ja selkeä, kuin Hazardin oma käyttäytymismalli ihmisenä on? Sietääkö Hazard miehiltä samaa tyyliä, kuin mitä hän itse vapautuneena on toteuttanut?
Aina kun luodaan kuvaa suomalaisuudesta, ollaan joko rakentamassa (perinteitä) tai hajottamassa "suomalaisuutta" (uusilla ihanteilla).
Kaarina Hazardin Tony-kolumni oli tulkintaa suomalaisuudesta - tai ehkäpä enemmän naisen tulkintaa mieskuvan hajottamisesta ja kärjistämisestä.
Onko Hazardin kirjoitus luettavissa naisen närkästyneeksi kirjoitukseksi vai vain toimittajan objektiiviseksi mediakritiikiksi?
Miksi Hazard innostui/inhottui Tonyn "mediakuvasta" niin voimallisesti?
Mitä yhteistä on Hazardille ja Halmeelle?
Kumpikin heistä on käyttänyt huolettomasti kielikuvia terävänä aseena paheksunnan tai ideaalin yhteiskunnan puolesta. Yhtä lailla subjektiivisen uhon ja leimaamisen taidokkaita poleemikkoja.
Kummallakin on ollut hyviä vihollisia, joita voi huoletta leimata oman sidosryhmänsä kiitollisuuden saavuttamiseksi.
Nekrologiana Hazardin kirjoitus pyrki osoittamaan Halmeen kohtalon katoavaisuuden vääjämättömyyden ja hänen kannatuksensa haihtuvan katteettomuuden. Hazard yritti kirjoittaa parodiaa mutta ei ymmärtänyt, että hyvä parodia vaatii empatiaa.
Hazardin kirjoituksen motiivi ja päämäärä on kuitenkin aika selkeästi se, että Tonyyn ei saa eikä kannata samaistua. Kirjoitus halusi tehdä Tonysta varoittavan esimerkin henkilöstä, jonka kuvaa saa potkia. Valistuksellinen selittely toimituksellisella tyylin valinnalla.
Hazardin tulisi myöntää avoimesti, että kirjoituksen pontimena on ollut rehellinen vitutus ja kateus Halmeen saamasta ihailusta ja medianäkyvyydestä - eikä mikään mediakritiikki median kritiikittömyydestä. "Media" kun aika uskollisesti raportoi Halmeen hairahduksista siinä missä menestyksistä. Jos lehdissä on häivähdys empatiaa, kun julkisuuden henkilö saa aivovaurion, niin sekö on loistava motiivi kirjoittaa jyräävä nekrologia?
Halme pärjäsi elämässä hyvin.
Lähtökohdat huomioon ottaen. Hän oli hyvä kansalainen, kaukana rähinäpellestä. Oman kulttuurinsa maailmankuvan kantaja, "lääkinnällisiin" nautintoaineisiin lankeaja sekä hieman suppeiden ja kliseisten perinnearvojen lipunkantaja.
Suomalaisen miehen tragedia ei avaudu yleisesti feministeille muuta kuin valistuksellisen paheksunnan ja pilkan kautta.
Asetelma on outo feministisessä yhteiskuntanäkemyksessä.
Miehen täytyy hävetä mahdollista väkivaltaisuuttaan (nyrkkeilijä laillisissa otteluissa) ja aggressiivista kielenkäyttöään naisia kohtaan kun taas väkivaltaiselle naiselle on osoitettava sympatiaa ja yhteiskunnan varoja naisen toimiessaan vain uhriutensa pakottamana, "naiseudesta" vieraantuneena kulttuurin uhrina.
Halme ei tässä feministisessä hegemoniassa miehenä voi siis olla yhtä aikaa uhri ja idoli ammattimaisena nyrkkeilijänä ja suunsoittajana.
Naisten oikeuksien puolustajana ansioitunut kirjoittaja ei nähtävästi mitenkään kykene samaistumaan suomalaisen miehen tragediaan, koska kukaan suomalainen mies ei voi täyttää suomalaisen naisen täydellistä unelmaa itsenäisen traumavapaasta ja epämiehekkäästä ihannemiehestä - tai freudilaisittain tarkasteltuna mies ei saa vajaana ihmisena haastaa valheellisen eheää toivekuvaa unelmaisästä, jonka nainen on luonut unohtaakseen oman lapsuutensa isän ja äidin epäyhtenäiset kuvat.
Miehille ei saa luovuttaa uhrimanaa, uhriuden arvomääreitä.
Hazard toimi kuin viisivuotias tyttö, joka tanssi hiekkalaatikolla ja huutaa: "Tony on pelle. Tytöt ei tykkää pellestä." Tyttöjen sanavalmius on aina ollut poikien pahin murjoja.
Kun pienet tytöt ihastuvat johonkin rämäpäiseen poikaan, tyttöjen reaktiona muiden edessä on ylilyövä vastareatkio omiin tunteisiinsa, oman julkisen ja pojista riippumattoman roolin pelastamiseksi.
Hazard liittyy korkeakulttuurisessa aatelihumanistien, "ammattilaisten" yhteisessä ristiretkessä juntteja kirjoittajia vastaan tietämättään kirkkoisien apologeettiseen taisteluperintöön. Aatelihumanistit saavat olla kärjistäviä kun taas nettikeskustelut ovat kansakunnan viemäri.
Ammattikirjoittajien mielestä vuorovaikutus täytyy olla ammattilaisten hallussa, kuten vanhaan hyvään aikaan Kekkosen ja Erkon ohjauksessa.
Kirkkoisät kärjistivät, rajasivat ja ennen kaikkea vääristivät gnostilaismystikkojen opetuksia, jotta nämä olisivat saatanan sikaniskalapsia, ehdottomia vastustajia, ilman keskustelun mahdollisuutta. Näin kristinusko muovautui nykyisen dogmaattiseksi opiksi "sivistyksestä", ihmisten oikeista arvoista ja hyvän kansalaisen ideaalista.
Kriittiselle naiselle ei tämäkään koulukiusatun julkinen kohtalo ja miehen kuolema herätä kysymyksiä siitä, miksi suomalainen mies kuolee nuorimpana läntisen Euroopan maista. Mies, joka yrittää kelvat yhteiskunnalle ja käyttäytyy hyvin siististi eduskunnassa ei kelpaa parannuksentekijäksi machotyylinsä vuoksi.
Korrektin median ja objektiivisen kritiikin ihanteita puolustava nainen ei oikein ymmärrä, miksi lapsena väkivaltaa kokeneen miehen on pakko kirjoittaa kokemustensa perusteella anuksen yläpuolelle "Exit only".
Hazard tuskin kirjoittaisi samanlaista "mediakritiikkiä" vainajanaisesta, joka on julkisuudessa puolustanut jyrkästi vaikkapa oikeistolaisesta yrityskulttuurista suu vaahdossa. Halme on Hazardille selvää ideologista riistaa punaniskana, itse motiivi näkemykseen sensaatiomedian parodiasta ja ylivalotuksesta. Hazard samalla julistaa Halmeen vapaaksi riistaksi ja mitätöi vapaan riistan saavutukset yksilönä.
Eduskunnassa Halme eristettiin muiden kansanedustajien yhteydestä kuin opettajaa mielistelevät koulukiusaajat toimivat kouluissa. Halmetta kartettiin kuin ruttoa. Hän oli muille kollegoilleen se sikaniska, josta on vain harmia mediatodellisuutta hallitsevalle kansanedustajan imagolle. Kansanmiestä ei yritetty eduskunnassakaan sosiaalistaa ja nähdä vertaisihmisenä vaan vain eristää. Köyhä skidi joutui kokemaan lapsuutensa koulukokemuksen uudestaan uransa huipulla.
Suomalainen kulttuuri on perustunut rakenteelliselle väkivallalle, jossa voimakkain on juhlinut eikä laki ole aiemmin suojellut lapsia, vain lapsenmurhasta on voinut tulla jonkinlainen tuomio. Aikuisten vapaa "kasvatusväkivalta" ja namusetien saama huvittunut kohtelu on velka, jota maksetaan pitkään.
Väkivaltaisen Suomen historia on niin piilossa miesten uhoamisen suojissa, traumoissa, että naiset osaavat tarkkailla miesten ongelmallisuutta valitettavasti vain statuksen menettämisen ("omnipotentin isän statuksen" menettämisen) ja epäonnistumisen moralistisesta näkökulmasta. Menestyvien miesten uhoa kohdellaan usein vain huumorilla.
Miksi varsinkin miehen epäonnistuminen saa naisen kulmahampaat esille?
Exit only, kaikkia meitä odottaa kuolema, mediahypen haihtuminen ja elämättömän elämän langettama tuomio, kullekin mittansa mukaan.
"Etsin paikkaa, jossa koirat eivät pure,
lapset eivät itke ja kaikki menee oikein
ja veljet eivät taistele." David Carradine
lapset eivät itke ja kaikki menee oikein
ja veljet eivät taistele." David Carradine
Peter Franzénin kirja varjoista
Kasvatusisän pahoinpitelyä, alkoholismia ja jatkuvaa pelkoa. Siinä osa Peter Franzénin lapsuusmuistoja, jotka ovat nyt päätyneet hänen esikoisromaaniinsa Tumman veden päällä.
"Julkisen sanan neuvoston äänin 10-1 antama langettava päätös kuolleen ja hänen omaistensa hienotunteista ja ihmisarvoista kohtelua koskevassa asiassa. "
Kantelu 17.1.2010
Kantelu kokonaisuudessaan kuuluu seuraavasti:
"Olen Tony Halmeen äiti. Raskaan suruni tekee vieläkin raskaammaksi julkisuuden armoton myllytys. Kaarina Hazardin kolumni on ilkeydessään ja loukkaavuudessaan vertaansa vailla. Journalistin ohjeessa, kohdassa 28 todetaan, että kuolemantapauksista uutisoitaessa on aina noudatettava hienotunteisuutta. Kohta 26 toteaa, että jokaisen ihmisarvoa on kunnioitettava."
"Luonnehdinnat "Iso ukko, joka surkeana ja säälittävänä katkokäveli..." sekä "hän oli vitsi, vaaraton möhkäleen muotoinen kotieläin" eivät kunnioita Tonyn ihmisarvoa, eivätkä ole hienotunteisia. Päinvastoin, ne ovat loukkaavia ja Tonyn muistoa syvästi häpäiseviä. Kannanotot hänen toiminnastaan ja elämäntavoistaan ovat asia erikseen, mutta tahallinen halventaminen, mulliksi ja elukaksi nimittäminen on asiatonta ja meitä hänen lähiomaisiaan surussamme syvästi loukkaavaa."
"Kolumnin loppu, jossa todetaan, että hän meni oikealla hetkellä on ajattelemattomuudessaan vertaansa vailla. Ja kun vielä kaiken ilkeilyn ja tahallisen mustamaalaamisen kruunaa loppukaneetti, jossa todetaan, että "...olennon kylmenevän kalmon ääressä" olen sitä mieltä, että Kaarina Hazard on syyllistynyt Tony Halmeen elämäntyön häpäisemiseen, kunnianloukkaukseen sekä äärettömän hädän ja tuskan aiheuttamiseen minulle, hänen äidilleen, sekä hänen muille omaisilleen."
"Vaadin Iltalehden päätoimittajaa vastuuseen ja vaadin myös, että Kaarina Hazard joutuu luopumaan kolumnistin tehtävästään osoitettuaan noin räikeää harkintakyvyn puutetta. Ymmärrän, että Julkisen sanan neuvosto ei ole tuomioistuin, mutta ajattelin kuitenkin tuoda esille kannanottoni koskien päätoimittajaa ja kolumnistia."
Iltalehden vastaus 19.2.2010
Päätoimittaja Kari Kivelän vastaus kokonaisuudessaan:
"Pyydettynä vastineena tässä asiassa ensiksikin painotan sitä, että Iltalehden kolumnisti Kaarina Hazard kirjoittaa kolumninsa poikkeuksetta mediasta arvioiden, kommentoiden ja kritisoiden median yleisölle luomaa kuvaa erilaisista ilmiöistä ja yksittäisistä asioista. Tarkasteltava kolumni ei ole tästä poikkeus."
"Kantelun kohteena oleva kolumni ei koske henkilöä nimeltä Tony Halme, vaan muun muassa Ludvig Borga -nimellä tunnettua ilmiötä, jonka media on itse luonut. Merkitystä asiassa ei ole sillä, että tämä median luoma kuva perustuu myös tosiseikkoihin ja osaksi edesmenneen entisen kansanedustajan ja nyrkkeilymestarin Tony Halmeen itsensä lanseeraamiin mielikuviin itsestään. Kolumni on puhtaasti voimakas ja kärjekäs mediakriittinen kannanotto, johon on ollut erittäin vahvat perusteet."
"Tässä tapauksessa onkin kysymys siitä, mikä on lehden ja vastaavan toimittajan vastuu Journalistin ohjeiden näkökulmasta tilanteessa, jossa julkaistun kriittisen kolumnin aihe ja peruslähtökohta on lukijoiden keskuudessa johtanut eri suuntiin meneviin käsityksiin kolumnin perusmotiiveista. Eri suuntiin menevät näkemykset vaikuttavat tietysti kirjoituksen arviointilähtökohtiin, mutta eivät sinällään voi osoittaa Journalistin ohjeiden vastaista menettelyä."
"Kuten sanottua media loi ilmiön "Tony Halme" käyttäen faktarekvisiittaa: Tony Halme oli ammattivapaapainija, nyrkkeilymestari, kansanedustaja, laittomien aseiden hallussapitäjä, huumeiden ja alkoholin sekakäyttäjä, viimemainittujen seikkojen johdosta invalidisoitunut, pysyvän aivovamman saanut henkilö, ulkomaalaisista ja vähemmistöön kuuluvista epäasiallisia ilmaisuja käyttänyt henkilö, itsestään City-lehdessä julkaistun artikkelin otsikoksi "Sikaniska" hyväksynyt henkilö, joka mielellään esitteli Exit Only -tatuointiaan ym ym. ym."
"Hazardin mediakriittisen kolumnin kärki on kuitenkin siinä, että media Tony Halmeen kuoltua muutti luomaansa ilmiöön aiemmin liittämänsä yllä mainitut seikat sankaruudeksi. Kolumnin kritiikki on ollut perusteltua. Mediakriittisen kolumnin julkaisulla ei ole otettu kantaa Tony Halmeeseen henkilönä. On itsestäänkin selvää, että pelkästään mediaan kohdistuneella kritiikillä ei ole tarkoitettu sen enempää halventaa Tony Halmetta, kuin aiheuttaa hänen läheisilleen mielipahaa."
Iltalehden vastauksessa on lisäksi liitteenä "Kolumnin kirjoittajan vastaus, jossa hän avaa esimerkein kirjoituksen kritiikin kohteen".
Ratkaisu
Jokaisen ihmisarvoa on kunnioitettava (JO 26). Sairaus- ja kuolemantapauksista sekä onnettomuuksien ja rikosten uhreista uutisoitaessa on aina noudatettava hienotunteisuutta (JO 28).
Julkisen sanan neuvosto sai Iltalehden kolumnista yhteensä 108 kantelua. Niistä 50 ei täyttänyt kantelun muodollisia edellytyksiä. Neuvosto ratkaisee tällä päätöksellään Tony Halmeen äidin kantelun lisäksi 57 muuta kantelua, jotka täyttivät kantelun edellytykset. Iltalehden vastaukseen liittyi kolumnin kirjoittajan vastaus, jossa hän esimerkein avaa tekstinsä. Neuvosto käyttää liitettä ratkaisunsa tausta-aineistona ja julkaisee sen muun kantelumateriaalin yhteydessä www-sivuillaan.
Julkisessa keskustelussa Tony Halmeen kuolemasta on vaadittu suruaikaa, jolloin vainajaa ei saisi arvostella voimakkaan kriittisesti mediassa. Neuvoston kannan mukaan tällaisten aikarajojen määrittäminen ennalta on mahdotonta ja sananvapauden kannalta arveluttavaa. Jokainen julkaisupäätös on harkittava erikseen.
Iltalehden kolumnissa keskiviikkona 13.1.2010 käsiteltiin mediailmiötä nimeltä Ludvig Borga. Kolumnin pääosassa oli Tony Halme, joka oli löytynyt kolme päivää aiemmin kuolleena kotoaan.
Kolumni on mielipidekirjoitus, jonka tehtävä on mm. tuoda uusia näkökulmia julkiseen keskusteluun. Kirjoittaja voi ärsyttää lukijoitaan ja käyttää kärjekkäitäkin ilmaisuja mielipiteissään. Kolumni, pakina ja essee ovat lehtiteksteistä lähimpänä kaunokirjallisuutta, jolloin myös kirjoittajan vapaus on suurimmillaan. Kritiikin kohteen on puolestaan kestettävä sitä enemmän arvostelua, mitä julkisempi henkilö hän on. Tähän vaikuttavat mm. kritisoidun asema vallankäyttäjänä ja hänen pyrkimyksensä sekä tapansa esiintyä julkisuudessa. Halmeen kritiikkikynnys on poikkeuksellisen matala hänen yhteiskunnallisen asemansa, julkisen toimintansa sekä esiintymis- ja puhetyylinsä takia.
Iltalehdessä julkaistu kolumni sisälsi osin oivaltavaa media-analyysia. Kolumniin sisältyi kuitenkin sellaisia ilmaisuja, joita ei voi pitää hyvän journalistisen tavan mukaisina. Moniselitteisen halventavat viittaukset Halmeen ulkonäköön ja hänen kuolemansa oikea-aikaisuuteen olivat huonosti harkittuja. Journalistin ohjeiden mukaan jokaisen ihmisarvoa on kunnioitettava. Neuvosto tähdentää, että tämä periaate voi koskea journalistisessa etiikassa myös vainajaa. Kirjoituksen tapa alistaa vainaja kursailemattoman mediakritiikin välineeksi välittömästi kuoleman jälkeen oli omiaan aiheuttamaan lisäkärsimystä omaisille ja läheisille.
Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Iltalehti on rikkonut hyvää journalistista tapaa ja antaa lehdelle huomautuksen.
Mistä näitä huonoja
johtajia oikein tulee?
Arhi Kuittinen
Tekstit
http://www.fortressforum.com/profiles/blogs/an-interview-with-heikki