lauantaina, maaliskuuta 27, 2010

Raiskattu tyttö kylän uhkana

Uskontojen tärkein funktio on luoda illuusio siitä, että "me" omistamme täydellisen tiedon totuudesta ja hyvyydestä.

Olemme niin tärkeitä, että Jumala rakastaa meitä. Me, pyhien yhteisö, väistämme Jumalan vihan, koska tiedämme mitä Jumala haluaa ja inhoaa.

Jumala rakastaa meitä niin, että uhrautuu meidän puolestamme - jotta meidän ei tarvitse uhrautua.

    Jumalainen Uhri. 

Ja jos ahtaan uskonnollisen yhteisön tärkeä jäsen tekee jotakin moraalitonta hierarkiassa alemmassa asemassa olevalle, tulee moraalikonventioiden ulkopuolelle "viedystä" uhrista kirottu, uhka fantasian tasapainolle ja uskottavuudelle, kirous yhteisölle. Yhteisö ryhtyy hyökkäykseen puolustaakseen (harhaista) mielikuvaa itsestään absoluuttisen hyvän yhteisönä.


Kirottu ripustettakoon ristille varoittavaksi esimerkiksi yhteisön uhmaamisesta.

Absoluuttisen hyvän omistaminen on valitun kansan syndrooma - fasismia.

Lahkodynamiikka on fasismia. 

Uskonnollisesti virittävän fantasma- ja mielikuvaprosessoinnin ja tarinan kerronnan dramatisointikeinojen takia tabuilmiöistä tulee yhteisölle usein dramatisoituja uhkia eli kirouksia.


Kirousfantasmasta muodostuu siten myös yhteisön muuten kieltämien aggressioiden rajatusti luvattu purkautumiskeino. 

Nythän kokoomus yrittää kaikin keinoin laittaa vauhtia köyhien kirousfantasmaan - ja kieltää hyvinvointivaltion perusrakennusainekset ja veroprogression.

Tuoreessa ruotsalaisessa tapauksessa poika tekoineen aktivoi myös vanha kirkollisen kirkkoisien asenne perinteen, jonka mukaan nainen on saastainen ja yliseksualinen, kuten "Eeva oli saastainen viekotellessaan Aatamin". Kirkkoisä Augustinus kytki lankeemusmyytin ja synnin suoraan seksuaalisuuteen vaikka narratiivisesti tarinalla ei ole mitään tekemistä seksuaalisuuden kanssa.

Kun määritellään yksilö, joka "tuo" kirouksen yhteisölle (vaarantaa yhteisön ideaali-omakuvan), tämä yksilö on tuomittava heimouskonnollisuuden dynaamiikan mukaan. Kirottu eli syntipukki usein "pakottaa" muut tekemään pahaa ja pahan tekeminen "tapahtuu" vain tuo kirotun vaikutuksesta, ei tekijöiden moraalittomuudesta.

Uhrikulttuurissa (ts uskontosysteemissä, jossa uhria ylistetään helpottavaksi tekijäksi ja ratkaisuksi) on yksi ainoa logiikka:  se, mikä vahvistaa yhteisöä, on hyvä mutta se mikä heikentää yhteisöä, on pahasta. Yhteisön konformiteetti ja arvonosoitus on uhrauksen arvoinen.

Helppo uhri on suloinen tuoksu sieraimiin, sanoo Herra.

Varsinkin Itä-Suomen oikeusistuimissa vedotaan helposti raiskatun viettelijän rooliin, vaatetuksen tms suhteen. Oikeuslaitoksen diskursissa korostetaan raiskaajan uhriolemusta ja raiskatun vastuuta.


"Viekää kirottu ulkopuolelle leirin"


Teiniraiskaajan suojelu
kuohuttaa Ruotsia
 

Ruotsalainen reportaasi ja  tytön haastattelu video






Dogville Lars von Trier





Suomen katolilaiset vähättelevät Euroopan katolilaisen kirkon
väkivaltaisuutta ja peittelyn järjestelmällisyyttä:






Peittelyn ja eheyden neuroosin organisaatio:

Katolisen kirkon maine on kärsinyt pahoin myös Irlannissa. Hallituksen teettämän selvityksen mukaan irlantilaiset papit hyväksikäyttivät vuosikymmenien aikana viittätoistatuhatta lasta.
 
- Pedofiliaskandaali ravistelee Irlantia





Paavi:  Mitättömistä juoruista 

ei pidä pelästyä

3 kommenttia:

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Toinen juttu, joka "uhrin kitinään" helposti liitetään on luonteeltaan erilainen. Uhria syytetään helposti "itsesäälissä rypemisestä". Takana on taatusti kompensaatioajattelua ; Sankari kohtaa vaikeuksia ja voittaa ne. Uhri joka ei kasva vaikeuksista on kiusallinen muistutus siitä että maailma ei olekaa reilu - ja että itsellekin voi käydä aidosti ikävästi. Siten että siitä ei tulekaan sankaruutta.

Tai kuten "Beach" -elokuvassa, hain raatelema ja kituva on kaikista pahin vaihtoehto yhteisölle. Pelastunut on sankari, kuollut voidaan haudata. Mutta se kituja muistuttaa omasta mahdollisesta tilasta.

Paras uhri on sellainen että ei uhri olekaan.

Juha Haataja kirjoitti...

Olipas tapaus Ruotsissa!

Tulee mieleen Ursula Le Guinin klassikkonovelli ""The Ones Who Walk Away from Omelas", jossa yhteisön onni riippuu yhdestä onnettomasta - mutta kaikki eivät tätä kestä.

Arhi Finnsanity kirjoitti...

On kyllä tapaus, tapaus Dogville.

Suomessa tämä "vaativan uhrin" henkinen lynkkaus on ollut niin kulttuurissa, että "nykyihmisten" on vaikea tajuta kun joku kertoo lapsuudestaan ja siitä, kuinka oli aivan turha kertoa karmeista kokemuksistaan aikuisille tai poliisille.

Uhrille ollaan helposti kateellisia jo välittömän torjuvassa mielessä.

"Miksi tuo saisi enemmän huomiota ja empatiaa olemalla pelkkä uhri kun kukaan ei välita minun ongelmistani - luuleeko tuo olevansa ainoa ihminen, jolla on ongelmia. Älä rasita muita, kerjääjä. Kuitenkin suurentelet. Kerjäätkö hei vielä lisää turpiis? Valittajille laitetaan kuule luu kurkkuun tässä klaanissa. "