sunnuntaina, helmikuuta 01, 2015

Vasemmistoliitto Amerikan sotatalouden edistäjänä Arhinmäen natokiimassa

Arhinmäki on hiljaa Amerikan miljoonista sotarikoksista mutta keskittää sukunsa vanhan venäjävihan omaan uranousuunsa Merkelin leimaamassa ja alistamassa Suomessa Saksan taloustuhon jatkamiseksi.
 
Tämä on mielipuolista toimintaa vasemmistolta Arhinmäen johtajakultin riepoteltavana,

Amerikka riehuu maailmalla ja tappaa miljoonia ihmisiä laajenevissa kolonisaatiosodissaan ja Suomen vasemmisto keskittyy tuhoamaan faktoja väärentäen Suomen puolueettomuutta ja taloutta Amerikan  keinotekoisessa taloussodassa. Vasemmistoliitto Amerikan sotatalouden edistäjänä.
 
Vasemmistoksi itseään kutsuvat mukana kokoomuksen natokiimassa, oikeiston ideologista projektia tukemassa geopoliitisen konfliktin aloittamiseksi myös Suomessa, saksakeskeisen Liittovaltio-diktatuurin hajota ja hallitse -pyörteessä. Amerikan ja London Cityn veronkiertoparatiisin sotaisassa otteessa ilman rauhantahtoa ja euroterrorin tuhon syiden tunnustamsita. 
 
Vasemmisto on huijattu uskomattomaan demarisaatioon ja oikeiston johtamaan massamedian todellisuuden väärentämiseen, kokoomuksen & RKP:n "talouspuheeseen", amerikanisaatioon, hyvinvointivaltion hävittämiseen "tehostamis"-retoriikalla, ja nyt jopa suomenruotsalaisten satoja vuosia kylvämään venäjävihaan. 


Älkää vasemmistonuoret jatkako tätä oikeiston ja eduskunnan eliitin ohjaamaa mediasotaa ja venäjävihaa enää:

 SDP on ollut 1949 saakka CIA:n lahjoma ja venäjävihaa siksi levittävä operaatiopuolue täynnä oikeistoeliitin myyriä. Tämä on fakta eikä satu. Älkää menkö samaa latua Arhinmäen urahissin perässä.

Keskustakin on äärioikeistolainen ja ilitarisinen puolue, joka on ajanut armiejan täysin Amerikan armoille epäitsenäiseksi armeijaksi


Veroprogressio ja veronkierron 100% kieltäminen ei ole elvytykselle vihollinen.

Vain veroprogressio voi elvyttää. Arhinmäki valehtelee Suomen historiasta, Suomi nostettiin Suomeksi veroprogressiolla hyvinvointivaltioksi. Suomi nousi 70-luvulla omalla valuutalla ja veroprogressiolla sekä valtionyhtiöillä. Muita keinoja meillä ei ole.


Two Minutes Hate


From Wikipedia, the free encyclopedia
Two Minutes Hate, from George Orwell's novel Nineteen Eighty-Four, is a daily period in which Party members of the society of Oceania must watch a film depicting the Party's enemies (notably Emmanuel Goldstein and his followers) and express their hatred for them.



Vasemmiston kirkkain tehtävä on toimia eliitin terroria vastaan enemmistön ja ihmisyyden puyolesta. Ei mennä Arhinmäen ja Stubbin ja Mauri Pekkarisen elitismiin ja Amerikan käsikirjoittamaan sodantuottamis-politiikkaan. Eliitti on erittäin organisoitunut salaseura joka puhu luottamuskessta eli eliitin salaliitoista ehtona kuulua eliitiin ja nousta eliittihississä.

Suomessa on nyt vain yksi puolue ja sen nimi on eliitti.

Kiitos vasemmistoliiton jäsenten alistumisen typerille eurojuntan argumentaatioille ja euron pelastamiselle Arhinmäki ja Li Andersson alistavat vasemmisto eliitin politiikan ajajaksi. Saksan markan eli euron pelastajaksi Suomea tuhoamalla.
 
  • Vasemmistoeliitti juhlii nyt Kreikan alkavaa kapinaa eurojunttaa vastaan mutta vaatii vasemmistoäänestäjiä marssimaan eurouskovaisina RKP:n ja kokoomuksen pystyttämälle tuhoamisleirille Saksan uuden lebensraumpolitiikan toteuttamiseksi.

Arhinmäksi oli se, joka sai vasemmistoliiton heittämään suomalaisten "kreikkarahat" Saksan pankkiireille ja nyt Syriza kieltää Suomea tekemästä sitä ja pesunkestävä Paavo  esiintyy muka Syrizan suurimpana ystävänä. Hävetkää. Hävetkää ja vaihtakaa johtonne, muuten olette pelkkä kumiankka oikeiston happoaltaasssa.
 
  • Vasemmiston humanistista toimintaa ja motivaatiota ei ole olemassa ilman statustodellisuuden tiedostamista. Eliitti kylvää ja korostaa statustodellisuutta massamedian, kirkon ja koulusysteemin kautta eli luo elitismin hegemoniaa. 

Muistatteko 1984 kirjasta/elokuvasta kun


  • Vasemmiston Hänninen vaatii ministeri Paateroa estämään Fortumin jättipalkkiot
kun kansalaiset iloistevat suklaapatukan pienentämisestä ja siitä, kuinka keinotekoinen suklaa ei maistu suklaalta?

Kun vasemmisto pahastuu pikkujutuista samalla kun vuosittain eliitin veronkiertokoneisto hävittää valtiolta 50 miljardia euroa varakkaiden rikastuttamiseen? 23 miljardia verohelpotuksia + 25 miljardia harmaata taloutta + 20 miljardia pääomatulosta ilman veroa. Miettikää hetki. 




    II


Kyllä on Syrizan poikien pilistä nyt jo otettu tukeva ote, ristuksen kapitalisteja heti kun luokkavihollisen ruoska viuhuu:


  • "We are not against every sanction," Kotzias said later.
    "We are in the mainstream, we are not the bad boys."

Hyväksyivät siis sanktiot Venäjää vastaan (ilman tutkimuksia), pikatakinkäännös, tosi arhinmäkeläisiä ja juttaurpilaisia Cian käytösoppaan mukaan anssimassa. Kiova saa tappaa siviilejä YK:n vastaisissa hyökkäyskiä ja Venäjää syytetään ilman mitään tutkimuksia ja riippumattomia lausuntoja. ETYJ on antanut puhtaat paperit Venäjälle. Ukrainassa on palkkasotilaita kummallakin puolella rintamaa.

Venäjä ei sodi Ukrainassa. Arhinmäki levittää CIA:n ja Saksan omaa lebensraum-propagandaa lännen oman aggressiivisen levittäytymisen ja vallankaappauksen puolesta. Kiovan parlamentti vallattiin aseilla ja uhkialuilla, murhilla. 

Ukrainan kriisi on 100% CIA:n aloittama ja rahoittama geopoliittinen kolonisaatiosota - öljyn tähden ja Venäjän provosoimisen tähden. Itäukrainalaiset (paikoin 90% venäjänkielistä väestöä) eivät halua alistua uusnatsipuolueiden kansoittama Kiovan CIA-nukkehallituksen alle, eikö se ole selvää? Kiovassa vasemmistopuolueet karkoitettiin parlamentista natsien perinteiseen tyyliin.

MIten vasemmistoliitto ei näe Kiovan terroria humanisteja ja vasemmistoa kohtaan, Odessan joukkomurhaa ja siviilien pommitusta hyökkäyssodassa itäukrainaan?

Malesialaisen koneen pudottamisen selvitys on vedetty julkisuudesta pois koska syyllisiä olivat Kiovan ja CIA:n joukot.  



Becoming the first credentialed, well-known media insider to step forward and state publicly that he was secretly a "propagandist," an editor of a major German daily has said that he personally planted stories for the CIA.


III


Vastatoimenpiteitä euroterrorille ja eliitin hegemonialle ei voi tapahtua ilman selvää analyysiä - kuinka eliitti loi katastrofin ja vaatii sen avulla itselleen lisää valtaa


  • A Major Turning Point in Greece for Better or Worse

Abstract: The aim of this article is to examine the real significance of Syriza’s victory in Greece, particularly in view of allegations that it represents a historic victory for the Left, as well as the prospects for the future of Greece in terms of this major, but also ambivalent, turning point in its history.     - - By Takis Fotopoulos
The inevitable conclusion of such an analysis is that austerity is a symptom of the crisis, not its cause that refers to the distortion, if not dismantlement, of the production and consumption structures that the NWO of neoliberal globalization imposes as part of the process of integrating countries into it, for the benefit of the Transnational Corporations which control the entire process.


Uusliberalismin täsmällinen ideologia ja terrori:






Tiedättekö edes ketkä ovat Suomen suurimmat tuhoajat? 

Maori Pekkarinen on ollut mukana lainsäätäjänä luomassa helppoa veronkiertoa ja 23 miljardin vuosittaisia verohelpotuksia oikeiston eliittijäsenille. Tämä on kovan luokan terroria. Oikeiston ideologiaa valtion tuhoamiseksi plutokratian ja liittovaltion terrorin luomiseksi.  Pienen eliitin diktatuuria kansaa vastaan.


"Ennen finanssimarkkinoiden vapauttamista valtiot velkaantuivat omille keskuspankeilleen, jolloin keskuspankki palautti korkotulonsa valtiolle, eikä julkinen velkaantuminen ollut käytännössä minkäänlainen ongelma.



IV


Minkälaiseksi mieheksi Hollande on paljastunut?

Hollande ajaa militaristista kapitalismia ja uusliberalismia valtion alasajossa. Armeijaa, verohelpotuksia ja vakoilua sen sijaan paisutetaan.

Ranskassa on Euroopan elitistisin ja suljetuin eliittiluokka koulutuksesta lähtien. Hollande kuuluu tähän ja valtamedian puhe "sosialistista" on todellakin ollut päämäärätietoinen harhautus. Kuten Mauno Koivisto, Hollande on solutettu harkitusti poliittiseen uraansa torjumaan aitoja vasemmistolaisia eliitin kontrollin maksimoimiseksi.






V

Oikeiston trolliarmeijat

Britannia värvää 1 500 Facebook-sotilasta



Olemme syvällä uudessa fasismissa euroaatteen varjolla.

Suomen armeijan ja Supon suuri ystävä ja suomalaisen vakoilutiedon käyttäjä, Mossadin kansanmurhan edistäjä, Arhinmäen politiikan kannattaja:

The Real Drug Lords: A brief history of

CIA involvement in the Drug Trade









J. Laitinen
 " Ei taasen mene miun jakeluun yhtään tämäkään.

Antti Rinne hehkuttaa Vapaavuoren nimittämisen puolesta
ja on niin tyytyväinen jos hänet nimitetään virkaansa, ennen sitä odotti Urpilaisen kantaa haluaako Jutta tuolle paikalle.
Miten helvetissä ja kuinka sosiaalidemokraatti mitenkään arvomaailmallisesti tai muuten kannataa oikeistolaisen puoluueen oikeistolaisinta siipeä edustavaa henkilöä virkaan mihin on pyrkimässä myös oman aatteensa edustajia, jos ei suomesta niin muualta. Eikö Sosiaalidemokraatit ole järjestäytyneet maailmanlaajuisesti? DAA ja pitäisi tukea virkoihin oman aatteensa edustajia eikä täysin päinvastaisen pyrkimykseen pyrkiviä pyrkyreitä, jotka valinta koston himoissaan jättää tämän "uppoavan laivan"!
Onko Rinteen maailma todellakin niin rajoittunut ettei siihen sovi kuin ministerin salkku ja omaetu. Miettikää nyt hyvät demarit mitä suustanne päästätte. On kyllä selvää miten politiikkanne on onnistunut ja toimii kun oikeisto ja äärioikeisto sitä kilpaa kehuu. Minusta ollaan silloin enemmän kuin harharetkillä jos näin missään määrin käy ja suomessa se on arkipäivää. Kokoomus kehuu demareita pikkusen ja demarit tukee kokkareiden valtapyrkimyksiä jopa suomen työkansan ja valtaenemmistön vastaisesti jatkuvasti ja kokoajan. Minä en vaan käsitä." 




Naura Suomen suurimmalle raiskaajalle, valtiovarainministeriölle











Sotaveteraani Yrjö Saraste:

"Amerikkalaiset tulevat !
Ilmavoimien harjoittelu amerikkalaisten kanssa on Suomelle tärkeää, vakuuttaa puolustusministeri Carl Haglund.
Kun amerikkalaiset ovat tulossa lähialueelle ja tarjoavat harjoittelumahdollisuutta, on ministerin mukaan syytä selvittää, kannattaisiko mukaan lähteä.

Haglundin mukaan Suomi ei ole missään nimessä ottamassa vastuuta Baltian puolustamisesta. - Se nyt vielä puuttuisi !

Ministeri toteaa miten kaikki tietävät, että meidän Hornet-ohjelmamme on rakennettu yhdessä amerikkalaisten kanssa. - Mielestäni olisi luonnollisempaa mikäli Suomi laatisi itse puolustusohjelmansa.

Haglund sanoo tuoneensa asian ulko- ja turvallisuuspoliittiseen (utva) valiokuntaan itse. Samalla tuli puheeksi, että amerikkalaiset ovat moneen otteeseen syksyn aikana viestineet, että ovat tulossa tänne keväällä.
- "Tulossa tänne"

Ei kai sentää vaan toivottavasti vain "sinne" eli Viroon.
  Yrjö Saraste















Salaliitot ovat julkisen salaisia
"Perustuslakikonventin Hilton-ryhmä

Olin kymmenkunta vuotta sitten europarlamentin edustajana luonnostelemassa EU:lle perustuslakia. Sitä varten koolle kutsutussa konventissa meitä jäsenmaiden ja europarlamentin edustajia oli 207, ja edustettavanamme oli yli puoli miljardia eurokansalaista (ja turkkilaista);
Konventti kokoontui lähes 30 kertaa kahden päivän istuntoihin, joissa konventtilaiset saivat käyttää lyhyitä puheenvuoroja. Esityslistat ja puheenvuorojen järjestyksen määräsi 13-henkinen puheenjohtajisto, jolla oli kaikki valta.

Minulla oli naiivi luulo, että konventti päättäisi omasta esityksestään. Kuitenkin kaikki oli ennalta manipuloitu, vieläpä kahteen kertaan. Oli ensiksikin mainittu politbyroo.


Sen lisäksi oli erityinen Hilton-ryhmä, joka kokoontui kokousten aattopäivinä brysseliläisessä hotellissa. Siitä sain tietää vasta konventin jälkeen. Se valmisteli ennakolta konventin johtopäätökset seuraavien päivien keskusteluista, joiden tulkinnan perusteella se tuotti konventin jäsenten hyväksyttäväksi 300 sivua perustuslakitekstiä. Esitys puolen miljardin ihmisen korkeimmasta lainsäädännöstä oli vain kahdella kielellä, ja siihen tutustumiseen annettiin aikaa vain yhden yön verran.


Vieläkään en tiedä, keitä olivat tämän Hilton-ryhmän jäsenet."

   Esko Seppänen (KU 26.10.2013)






























5 kommenttia:

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...



”Jos Syriza epäonnistuu, seuraavana on Kultainen aamunkoitto”

Pontus Purokuru

http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/3318716/%E2%80%9Djos-syriza-epaonnistuu-seuraavana-on-kultainen-aamunkoitto%E2%80%9D


Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Arhinmäki kannattaa Syrizaa vaikka kieltää puoluettansa toteuttamasta Syrizan ohjelmaa



Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Tämä on irvokas näytelmä :

" Ministeri pysäytti ökykorotukset hallituspalkkioihin "

tyhmennetyille suomalaisille; Samaan aikaan Suomi tuhoutuu 50 miljardin veronkiertoon ja eliitin verohelpotuksin.


http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/3315987/ministeri-pysaytti-okykorotukset-hallituspalkkioihin



Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Arhinmäki mukana huijauksessa - vain Saksan pankkiirit pelastettiin :

- Kreikkalaiset ovat maksaneet eliitin virheistä, tylyttää talousnobelisti Paul Krugman New York Timesissa.

Krugmanin mukaan Kreikan pelastusohjelma on paljastunut taloudelliseksi ja inhimilliseksi painajaiseksi.

Krugman toteaa Euroopan keskuspankin, EU:n ja Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n vuonna 2010 käynnistämän pelastusohjelman perustuneen eliitin harhaluuloille. Hänen mukaansa järjestely, jossa Kreikalle tarjottiin lainoja vastineeksi säästötoimenpiteistä ja uudistuksista, pohjautui vain talousfantasialle - vaikka sen esitettiin olevan realistinen ja käytännöllinen.

http://www.talouselama.fi/uutiset/talousnobelisti+krugman+kreikkalaiset+ovat+maksaneet+eliitin+virheista/a2289319

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

- Majority of Greeks Approve

Russia's Leadership Over EU's


Geopoliittinen muutos,
jonka tähden Obama on taas valmis lahjomaan Kreikan eliittiä


Read more: http://sputniknews.com/europe/20150203/1017724694.html#ixzz3QihncEhv

ja

HA ha

http://www.ess.fi/uutiset/talous/2015/02/02/obama-kreikan-kurittamista-ei-voi-jatkaa