perjantaina, heinäkuuta 04, 2014

Käy vähän sääliksi kun hienot miehet eivät ymmärrä Arhinmäen valtapeliä

Käy vähän sääliksi kun hienot miehet eivät ymmärrä Arhinmäen klaanin rappion syvyyttä ja kerjäävät.

 - Vasenryhmä haluaa takaisin vasemmistoliiton ryhmään - MTV3

Ennustaisin, että vaalilupausten pettäjä Arhinmäki ei hyväksy vaalilupauksistaan kiinnipitäneitä miehiä takaisin (mm. veronmaksajien rahat mätettiin saksalaisille pankeille Kreikan kautta ilman sijoittajavastuuta sekä Kiovan natsihallituksen EU-takaamisen hyväksyminen yms yms). 

Mutta niin, puolueen kenttäväki voi herätä ja painostaa hyvien miesten puolesta. Nuoret vasemmistolaiset taas haluavat vain välttää ahdistusta, etisä kivaa puoluetsempiä ja taipuvat arhinmäkeläisten painostukseen "puolueen yhtenäisyyden nimissä". Mutta vasemmistolaisuus ei ikinä ole eliitin johtamisen ideologia (ylhäältä alas) vaan enemmistön solidaarisuutta ja enemmistön valtaa eliitin ahneutta vastaan (alhaalta ylös -valta eli demokratia).    
Puolue tuhoutuu ideologisesti suurien linjojen vaikuttajana vain Paavo Arhinmäen urahimoon, johtajakulttiin ja kompromissimaniaan    
 (vaikka kuntatasolla vasemmistolaiset tekevät hyvää työtä niin tärkeimmässä linjauksessa luovuttavat Arhinmäen johtajakultille)
Aidolle kansan ja humanismin vasemmistolle on ominaista nopeasti vaihtuvat johtajat ja vallantavoittelijoiden sivuun heittäminen.  Alhaalta ylös - aito demokratia, se, mitä suomalaiset uneksivat aidoksi Suomeksi. Vasemmistoliitto ei nyt eroa oikeistodemareita: demarien uuden puheenjohtajan Rinteen uusin tempaisu estää eliitin verotietojen ja omistusten paljastaminen demokraattisesti vallan käyttäjiltä on kuvottavaa. Urpilainenkin on ollut vaatimassa pörssiomistusten salaamista ja siten korruption hurja turvaamista.   
    
Kansanedustajat Markus Mustajärvi ja Jyrki Yrttiaho, toimikaan johtajina, vaatikaa selkeästi Arhinmäen erottamista ja ideologista heräämistä vasemmistoliitossa, osoittakaa, kuinka selvästi vasemmistoliitto on eksynyt ideologisesti kokoomuksen, EVA:n ja RKN:n tukijana hallituksessa ja kuinka arhinmäkeläiset ovat tuhonneet puolueen tavoitteita ja ideologiaa eduskunnassa: ihmiset eivät näe vasemmistoa eselkeänä vastavoimana. Ilman muutosta ei ole vasemmistoa eikä siis ideoogista vastavoimaa eliitin terrorille ja korruptiolle eduskunnassa. Hyvinvointivaltio ei palaa, jos vasemmiston johtaja on ollut Kataisen ja Stubbin nostajana EU-plutokratian takaajana - ja jopa fasismin nostajana Kiovassa. 
     
II

Mitä vasemmistoliitossa tapahtuu?

 " Tänään Vasemmistoliiton entinen puoluesihteeri käynnisti ( KU ) aiemmin suunnitellun operaation jakaa puolue.

Suomen Vasemmistoliitosta on pyritty kehittämään apupuolue,

jonka johto voi pyyhkiä pöytää ohjelmillaan, vaalilupauksillaan ja jonka sääntöjen mukaiset puolue-elimet eivät saa päättää puolueen linjasta (vrt. puoluevaltuuston ohjailu ja toistuvat päätökset siirtää päätöksenteko puoluehall...itukselle). Puoluehallituksen kokoonpano on tiukasti juntattu ja eri piirien mandaatti ovat koko aja kaventuneet. Syy on siinä, että puoluehallituksen on siunattava päätökset, jotka tehdään puolueen ulkopuolella - ne tekeve SAK:n Demareista riippuvainen vas-ryhmä, jonka puurokuppi on Ay-demareiden kaapissa. Vrt. Lipposen hallitukseen osallistuminen / Heinäluoman kirjan Tasavallan vahva mies analyysi. Heinäluomalla oli samanlainen rooli Katisen 6 puolueen hallituksen kokoamisessa. Muutamassa viikossa puoluejohtomme ennen vaaleja julkilausuma linja muutettiin ja mentiin apupuolueena mukaan.
Apupuolueessa ei voida sietää erilaisia ajatuksia. Rivit ammutaan suoriksi. Apupuolueen on suljettava keskustelupalstat. Apupuolueen on nostettava varoittavat esimerkit. Erottamiset. Ne ovat näyttöjä yhtenäisyystahdosta - ei kokoomuksen asemn hojuttamiseksi vaan osoituksinä uskollisuudesta kokoomuksen johtmalle hallitukselle. Apupuolueessa vallitsee vainon ja kauan ilmapiiri. Apupuolueella ei ole lupaa liittoutua varsinkaan vasemmalla olevien ryhmien ja radikaalien kansanliikkeiden kanssa. Siis vahvistua. Apupuolueen on muokattava sisäinen elämä puolueessa täyteen taipuisuuteen, koska tehtävänä on suojata alihankkijana pääpuoluen asemaa ja intessejä. Se on roiskeläppä, joka suojaa kentältä tulevalta arvostelulta. Kokoomuksen politiikkaa vastustavasta tyytymättömyydestä ja SDP:n politiikan sisällöstä ja kansanvastaisuudesta ottaa vastuun apupuolue, ja kipuilee sen kanssa.Nytkin on vaara että a-ydin tulee vaatimaan Vasemmistoliittoa tukemaan eläkeiän nostamista ja muita rakenteellisia heikennyksiä. Tahtoni on, ettei Vasemmistoliittoa latisteta talouskurin ja uusliberalimin kourissa tuuliajolla olevan SDP:n apulaiseksi, työväenliikkeen saavutusten siunatuiksi kantomiehiksi. Aitoa yhteistyötä Ay-liikkeessä jäsenten asialla tarvitaan. On tragedia, miten heikko on maamme vasemmisto. Ei ole kirjoihin merkitty, että vasemmistolle olisi tuomittu vain apupuolueen asema. SDP:n kriisi ja hallitussidonnaisuus, jotka ovatnhalvaannuttaneet ay-liikkeen, kaipaa nyt vasemmiston rohkeaa tahtoa itsenäistyä ja hankkia uusia kannattajia. Se tarkoittaa radikaalia etutaistelua ja kykyä liittoutua.
Nämä kaksi tapaa ovat koeteltuja tapoja vahvistua. Eurooppalaisen vasemmiston menestykset innostavat."

  • Myös BBC raportoi Kiovan uusnatseista kuten kymmenet muut journalistit kertovat kuinka uusnatsit liikkuvat Kiovan hallituksen hyökkäysjoukkojen ja kuolemanpartioiden osaksi: nyt ruotsalaiset uusnatsit.

Hyvä vasemmistoliitto, natsien ja Kiovan juntan ystävä 2014

http://www.bbc.com/news/world-europe-28329329

1 kommentti:

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...