perjantaina, huhtikuuta 04, 2014

Suvivirren näytösoikeudenkäynti ministerien teokratia-näytelmässä

Suomen hallitus teokratiaa harjoittamassa kuin feodaali-islamistien maassa.  "Ojanen luonnehtii tilaisuutta näytösoikeudenkäynniksi, jossa lopputulos on päätetty etukäteen. Hänen mukaansa joillakin perustusvaliokunnan jäsenillä näyttää olevan painetta lähteä tekemään toisenlaista linjausta kuin mitä apulaisoikeuskansleri on tehnyt."
Tämä lavastettu kirkkopoliittinen näytelmä on tärkeä nousevalle uskontopuolueelle, kesustalle

 mutta rikkoo selvästi eduskunnnan perusasetuksia ja valiokunnan perustehtävää demokratiassa: 
  •  ”Kuulemisen toteuttamisessa tavoitteena on, että keskeiset sidosryhmät osallistuvat valmisteluun tai että niiden näkemyksiä muutoin riittävän laajasti kuullaan valmistelun aikana.”

                (Oikeusministeriö: Kuuleminen säädösvalmistelussa. Ohj sivu 13).
Siis vain kirkkohallituksen hyväksymät korkeakirkolliset tahot on otettu nyt kuitenkin valiokunnan eteen. Ei valtaosaa kansalaisia eli kirkkoon kriittisesti suhtautuvia.  Vain 15% uskoo kirkon opetukseen gallupeissa.

  Selkeä vasemmiston luoma suomalainen demokratia perustuslaissamme, yksilön selkeän vapauden ja ihmisarvon politiikka yksilönoikeuksien puolesta ei suinkaan "sada persujen paheksunnan looraan" vaan nimenomaan herättää uskonnolliseen oikeistokirkkovaltioon pettyneitä ihmisiä poliittisiksi.
Valtio ei saa enää harjoittaa uskontojen pakkosyöttöä ja kontrolli-illuusiota kansalaisille perustuslain vastaisesti. Valtionkirkot ja sotilaspapit ovat osa ns salaisia piilorakenteita valtiossa, kuninkaan indoktrinaatiokoneisto, armeijan jatke, mielenhallintavirasto.

Kirkko on 100% kuninkaan perustama  ja määrittelemä aatelishegemonian ja epätasa-arvon virasto sen varmistamiseksi.  Kirkon häpeäkulttuuri ja syntioppi kohdistettiin vain köyhille ja kirkon etupenkit varattiin rikkaille. Kirkko on maastoutunut humanistisen arvostelun takia mutta psykologinen koneisto on sama. Alistu ja pyydä armoa, älä etsi poliittisesti "pelastusta".

Keskustelussa vedotaan taas kohteliaana vieraana olemisesta mm. islam-maassa ja "kulttuurin hyväksymisestä".
Mutta minä ja me emme ole vieraana tässä maassa ja silti valtio pönkittää monella lailla valtionkirkon etuoikeutettua määrittelyvaltaa uskonnonvapauden yli ja lähetystyötä kouluissa kirkon virsiniä ja pakkouskontona, sillä oppilas ei itse saa valita paralleelia oppiainetta ja uskonnosta vapaata oppimistilaa ilman jumala-pelastus-virsiä, jos vanhemmat eivät vapauta tunnustuksellisesta uskonnonopetuksesta.

Institutionaalisen uskonnon perusolemus on valta eikä inhimillisyys
  •  Suomen juutalaisyhteisössä ihmetellään eduskunnan sosiaali- ja terveyslautakunnan ja järjestökentän kriittistä kantaa ympärileikkauksiin. Lain tarve kyllä ymmärretään, mutta kielto- tai rajoitusajatukset saavat täystyrmäyksen. Jos juutalaisperhe ei suostuisi pojan ympärileikkaukseen, perhe ei enää voisi olla juutalaisyhteisön jäsen, kuvaa Juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Gideon Bolotowsky. – Silloin he eivät voisi olla yhteisön jäseniä. Tämä on käytännön seuraamus. Kyseessä on hyvin perustavanlaatuinen käsky. -- MTV3 FI  
Valtionuskonto on täydellinen illuusio ja lavaste eliitin "yhteistyöstä Jumalan kanssa. Suurempaa valhetta ei voisi olla modernissa yhteiskunnassa.

Totuus tekee vapaaksi.

Vapaus on uskon edellytys - ei valtion pakkoindoktrinaatio ja valtionkirkko





Saarna Kai Sadinmaa:
  • Herra asettuu käymään oikeutta, hän ryhtyy tuomitsemaan Suomen kansaa. Hän tulee ja vaatii tilille hallituksen, eduskunnan, työmarkkina- ja eläkejärjestöt, kirkon.








Indoktrianaatioon nojautuva sivistymätön valtio:
 



Lasten ihmisoikeuden rajoittaminen lailla uskontovapauden yhä puuttuessa Suomessa:
  • Lapsen kirkosta eroamiseen vaaditaan molempien huoltajien suostumus. 12 vuotta täyttäneeltä vaaditaan myös hänen oma suostumuksensa. Lakitekstissä ilmaistaan asia niin, että 12–14-vuotiaan tulee antaa suostumus huoltajien tekemään eroilmoitukseen, ja 15–17-vuotiaan tulee tehdä itse eroilmoitus ja saada siihen huoltajien suostumus.



  • ... mutta silti riittää kirkon tuhatvuotiselle kansan formatoimiselle kritiikittömiä kannattajia:
http://www.suomenmaa.fi/etusivu/kerola_uskonnonopetus_on_peruspilari_jos...

Kuninkaan ja ruotsalaisen aateliston aloittama projekti suomalaisten muuttamiseksi pelokkaiksi ja syntiopin ahdistamiksi työjuhdiksi, eliitin taloudellisia etuoikeuksia maksavaksi verosammoksi ei ole loppunut.

Gallupeissa suomalaisten antama tärkein merkitys kirkolle on hautausrituaaleissa. Hyvin kuvaavaa. Kuoleman sieluvirasto, joka kuntapolitiikassa estää aktiivisesti muiden yhteisöjen hautausmaiden perustamisen "perinteisesti" .

Kirkolla on ollut 40-vuotta 1960-luvun uudistumisheräämisen ja julkisen paineen jälkeen aikaa uudistaa uskonnonopetus neutraaliksi kulttuuriaineeksi ja montitieteelliseksi oppimisprosessiksi. Sitä ei ole tapahtunut. Sitä ei tule kirkon toimesta tapahtumaan.




  Helsingin Sanomien näsäviisasta uskontopolitiikkaa 12.11:
vaan myös valtaa.

Kirkko Italiassa on julkisesti tukenut italialaisia mafiosoja. Ilman sitä siunausta   ei olisi italialaista mafiaa ja kansan epäpolitisoimista. Perinteinen katolisen kirkon kostava Jumala on ikäänkuin mafioson esikuva Italiassa - ja ristiinnaulittu raadeltu poika alamaisten idoli ja kohtalo.



Ex-piispa Eero Huovinen on sanonut että liittyminen takaisin Vatikaaniin on luonnollinen ehitys Sumen ev-lut kirkolle.








Ei kommentteja: