torstaina, elokuuta 23, 2012

Taiteiden yö on Marxin 2012

Hauska taiteiden yö poliittisesti
 - joko uskomme tulevaisuuten sijoitettavien vedonlyöntifutuureilla pelaavan, lyhyen tähtäimen ahneuden pörssikapitalismin ja pankkien luoman rahan umpikujan ja itsetuhon - myös Marxin näkemysten mukaan?

Ohjaako ihmiskuva valtionäkemystä vai kokoomuksen valtionäkemys nyt ihmiskuvaamme
?
 

MARX-ilta Taiteiden yönä
23.8.2012 Lasipalatsin Kirjakauppa Kirjassa klo 18-20
 
+ Samaan aikaan Kiasmassa:
Hannu Taanilan Eurokriisi-tunti:
Heikki Patomäki & Esko Seppänen



Marx-illassa Puheenvuorojen pitäjiksi ja kommentoijiksi, väitteljöiksi pyydetty/pyydetään kiinnostuneita, asiantuntijoita. 
  •   Eagleton sanookin, että ilman Marxia joudutaan tässä kriisissä puhekyvyttömyyteen.

    Kun aikanaan tuli opiskeltua marxilaisuutta ja sen yhteydessä oli metafora kapitalismista oman hautansa kaivajana, niin Terry Eagleton antaakin ymmärtää, että jospa asia onkin niin, että Marx ei olekaan vanhentunut, vaan sitä saattaakin olla kapitalismi nykymuodossaan.
  • Sinisilmä Marx tuskin oli

    Hänen politiikkakäsityksenä oli paikoitellen suorastaan inhorealistinen. Politiikka oli luokkasodan jatkamista toisin keinoin, ei mitään leppoisaa sunnuntaista jutustelua.

    Marx kritisoi monia vastustajiaan utopismista sillä perusteella, että näiden ajattelu ei perustunut kapitalistisen todellisuuden perinpohjaiseen ja realistiseen analyysiin.
    HS
  • Eagleton käänsi kritiikin päälaelleen.
    Hän muun muassa pyrkii osoittamaan, että nimenomaan tämän päivän kovimmat kapitalistit, esimerkiksi investointipankkiirit, ovat omaksuneet Marxin opit erinomaisen hyvin ja toteuttavat näitä oppeja käytännössä omaksi hyödykseen.
  • Nuorta Marxia ei juuri käsitellä, vaikka nuoren Marxin näkemykset työstä ovat ajankohtaisempia kuin koskaan. Marxin mukaan teknologia vapauttaa työläisen mekaanisesta raadannasta ja sallii hänen toteuttaa ominta itseään ja syvimpiä päämääriään taiteilijan tavoin.

    MEGAMARX -Kirja on kaukana luonnontieteellisistä laeista, joka kohoavat yleisyydessään historian yläpuolelle ja toimivat ihmisten valinnoista riippumatta. Kaikissa kirjoissaan massiivista Pääomaa myöten Marx halusi aktivoida ja patistaa liikkeelle kurjiin oloihinsa alistuneet työläiset, joista kapitalismi oli tehnyt tahdottomia ja mekaanisia koneenosia.

    Kiintoisia ovat muiden kirjoittajien huomiot siitä, miten Marx arvosteli kapitalismia ja taloustieteilijöitä siitä, että he vetoavat talouden ikuisiin ja muuttumattomiin lakeihin, joita kapitalismi ilmentää puhtaimmillaan ja joihin kajoaminen on yhtä turhaa kuin yrittää kävellä seinän läpi. Nykyään globaalia markkinataloutta puolustetaankin useimmiten sillä, että on pakko kilpailla ja siirtää yrityksiä halvempiin maihin, vaikka ei haluaisikaan.
  • On tapahtunut varallisuuden ja tulonjaon muutos rikkaimman prosentin hyväksi.  Tavallisten työtätekevien ihmisten ansiot ovat polkeneet paikallaan samalla kun johtajien palkat ovat moninkertaistuneet. Moraalikato synnyttää epäluottamusta ja epäluuloa koko markkinataloutta kohtaan. 
Professori Heikki Patomäki on vastailmestyneessä kirjassaan Eurokriisin anatomia (Into 2012) Wahlroosia analyyttisempi. Hän käyttää termiä finansialisaatio.
Sillä hän tarkoittaa Yhdysvalloista alkanutta, Euroopan finanssikriisiin syössyttä prosessia, jossa rahoitusmarkkinat, rahoituslaitokset ja rahoituseliitit saivat valan ja kontrolloivat yhä enemmän taloudellisia toimia ja myös julkista päätöksentekoa.   http://www.kaleva.fi/mielipide/vieras/karl-marx-oli-oikeassa-ja-vaarassa...


Eduskuntamme eliitin leimasimena:

"Perjantaina tarkastettavan väitöstutkimuksen mukaan yksi suuri ongelma lakien valmistelussa on se, että vain suurimmat sidosryhmät, esimerkiksi työmarkkinajärjestöt ja elinkeinoelämän edustajat, pääsevät vaikuttamaan lakien valmisteluun.

- Kävimme läpi vuoden 2009 aikana kaikki eduskunnassa annetut hallituksen esitykset. Näissä oli ainoastaan noin puolessa arvioitu vaikutuksia kansalaisiin ja kansalaisryhmiin.

- Viime vuosina on nimenomaan haluttu selvittää sitä, miten uudet lait vaikuttavat taloudelliseen kasvuun ja elinkeinoelämän kilpailukykyyn.

Oikeusministeriössä ollaan tyytyväisiä nykyiseen vaikutusten selvittämiseen lainvalmistelussa.

Väitöstutkimuksen tehneen Auri Pakarisen mukaan lakien vaikutuksista ei aina kerrota eduskunnalle silloin, jos vaikutukset ovat jollekin ryhmälle kielteiset. Politiikanteko näkyy myös väitöstutkimuksessa.


Illan puheenaiheina uusimmat
suomennetut Marx-aiheiset teokset:

Miksi Marx oli oikeassa

(Like Kirjat 2012), esittelee Tuomas Nevanlinna

Kurssi kohti konkurssia. toim. Kallinen-Koivisto-Lahikainen-Ronkainen (Vastapaino 2011), Antti Ronkainen

Francis Wheen. Marxin Pääoma (Gummerus 2009), tutkija Pertti Honkanen

MEGA-Marx. toim. Juha Koivisto, Vesa Oittinen (Vastapaino 2011), professori Vesa Oittinen

Jukka Heiskanen. Nuoren Marxin luonnonfilosofia (TA-tieto 2010) esittelee Jukka Heiskanen

Marxia suomeksi -bibliografia (2011), Asko Helminen

Robert.Misik. Marx jokamiehelle (Otava 2006)



  Yhden tappio on toisen tuotto.  Kun asiat sujuvat hyvin, kukaan ei valita, mutta kun talous menee alamäkeä, pörssikauppa on sekä epämoraalista että epäeettistä. Vuodelta 2011. 

 





II

Monet vihreät ällistyvät ja jopa loukkaantuvat, kun heille ehdottaa Marxin lukemista.

Eikö kauniit ja vihertävät toiveet riitä hyvään fiilikseen kevytpolitiikasta?

Mitä Marx on?

Marx on juuri tämän tilanteen analysoimista, kun massat eli kansa on luovuttanut hyväntahtoisesti vallan ja jopa toivon määrittelyn vihertävälle ja feministejä myötilevälle eliitille. 

Ja ihannoi tätä mainostoimistojen turvaamaa eliittiä, joka valehtelee ja lupailee sumeilematta mitä tahansa massoille lunastaakseen massojen vaatiman idoliroolitehtävän.

Lukekaa Marxia, se todella yllättää. Unohda historian ja fasistikommunistien raiskaama Marx ja junttapropagandistien Marx.

Vapaus lähtee omaehtoisuudesta ja aidosta tilannetietoisuudesta.

Löydä Marx, joka havainnoi, kuinka ihmisiä hallitaan ja kuinka demokratia estetään hurmoksella ja pelolla tiedostamisen ja solidaarisen kapinan sijaan.

Kuntaliitoksilla, tehostamisella, valtion alasajolla, hierarkialla, salaalmisella, charmikkailla kevytehdokkailla, "eurovastuulla", yhteisen EU:n valheilla - pankkiirien ja keinottelun ehdoilla.

Vihreät puolueena on tehnyt todella karmean karhunpalveluksen porvarisoimalla kevytvasemmiston viheroikeistoksi, kokoomuksen jalkavaimoksi. Kauniita uneliaita ajatuksia vallankumouksen ja tasa-arvon sijaan.

Tyylikäs konservatiivinen vihermies riittää heille idoliksi ilman mitään todellista hyvinvoinnin solidaarisuutta, sen tavoittamisen vaiheita ja valtion tärkeyden korostamista yksilön suojana. Kaiken kruununa sokeus Afganistanin siirtomaasodan huomioinnista ja Amerikkalaisten pankkiirien ohjaamasta Natosta.

Presidentinvaalikeskustelujen idols-tyylikamppailu vieraannutti ihmiset taas todellisesta politiikasta: analyyttisyydestä, oikeistovirkamiesten salailun lopettamisvaatimuksista läpinäkyvän aidon demokratian toteuttamiseksi, seuraamusten pohdinnasta ja eduskunnan työn tarkkailusta.

   Harva yhteiskuntatutkija on ollut kuolemansa jälkeen yhtä palvottu ja parjattu kuin Karl Marx. Saksalaisfilosofin nimi nousi ihmisten huulille kaikkialla maailmassa 1900-luvulle tultaessa. Venäjän vallankumous v. 1917 kaappasi tiedemiehen näyttävästi itselleen ja rakensi hänen oppiensa varaan kokonaisen valtakunnan. Nyt Neuvostoliitto on historiaa, mutta Karl Marxin ajattelu tekee taas kerran uutta tulemistaan. Marx -renessanssi on Euroopassa meneillään, ja meilläkin ollaan vähitellen heräilemässä. Viikon tietokirja on "Johdatus uuteen Marxiin". Juha Koiviston ja Vesa Oittisen teosta tutkivat vasemmistolainen kunnallispoliitikko Pia Lohikoski  ym.    Areena.



Pitääkö ihmisen sopeutua yhteiskuntaan vai yhteiskunta sopeuttaa ihmisen tarpeisiin?
Ihmisen arvoitus Jakso 6/8
Areena
Millaisia älykkyyden muotoja on olemassa? Fredrik Lindströmin vieraana on psykofarmakologi Tomas Ljungberg.




  








Ei kommentteja: