sunnuntai, heinäkuuta 15, 2012

Ydinkysymys mädästä eurosta ja Urpilaisen roolista Merkelin klovnina


Ydinkysymys mädästä eurosta ja Urpilaisen roolista Merkelin klovnina
Ydinkysymys mädästä eurosta ja Urpilaisen roolista Merkelin klovnina
Ydinkysymys mädästä eurosta ja Urpilaisen roolista Merkelin klovnina
Ydinkysymys mädästä eurosta ja Urpilaisen roolista Merkelin klovnina
Ydinkysymys mädästä eurosta ja Urpilaisen roolista Merkelin klovnina
Lisäys:

 " Espanjan vakuussopimus jäämässä pimentoon kansalaisilta"

No niin.

Show jatkuu samalla epädemokraattisella junttauksella. Ei tämä ole itsenäisen valtion taloudenpitoa vaan Suomen sitomista pankkieliitin vedätykseen ja liittovaltiomuilutukseen. 


Samalla kun pääministeri Katainen lomailee hihitellen, Euroopan kovassa ytimessä yritellään piilotella mätänevää euroa, joka on saattanut jo sadat poliitikot Lumikin myrkynsiniseen uneen seitsemän suurimman ja parkuvan europankin luomassa lasikupla-arkussa.  
  • "Roubinin mukaan Suomen euroeron puolesta puhuu erityisesti se, että muut Pohjoismaat ovat selviytyneet euron ulkopuolella kohtalaisen hyvin.

    Roubinin johtama tutkimusyhtiö Roubini Global Economics (RGE) teki perusteellisen analyysin siitä, kannattaako Suomen olla osa euroaluetta. Analyysin mukaan tämä riippuu paljolti siitä, minkälainen tulevaisuuden euro on."

    http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2012/07/12/saksalainen-ydineuro-k...

Katainen on huohottanut lehdistölle, että Eurooppa on katastrofin kynnyksellä ja silti hän menee rauhallisin mielin kesälomailemaan kuin koulukiusaajia ammatikseen yllyttänyt opettaja.
Jutta Urpilainen on uskollinen "toiveikasta" hysteriaa uudella tavalla lietsova paniikkijohtaja  sekä eurooppalaisen median huomiota  harhauttava yllättävä klvonihahmo, joka jatkaa ihmisten hämmentämistä hänelle annetun roolin ja käsikirjoituksen mukaisesti  - kuten keskiajalla huumatut narrit olivat ainoita hahmoja feodaaliruhtinaiden hovissa, jotka saattoivat pilkata ruhtinasta ja yllyttää kuninkaan ironiseen pilkkaan mutta toki narrien puheista ja röyhkeydestä  innostuneet hovimiehet teloitettiin välittömästi  klovnin toimiessa taktisena täkynä paljastamassa kaikki vastarinta despootin hovissa.

Suomi on jo kuitenkin allekirjoittanut huikean EVM-vallan- ja rahansiirtokoneiston eli europankkien ennenkuulumattoman verotusoikeuden kaikista euromaista yksityisiltä ja valtioiden kansallisomaisuuksia "yhteisvastuuna".
Urpilaisen ja Kataisen uhittelu "takuista" on myös  Suomen sisäpolitiikkaa varten tarkoitettu dramaturginen ja valheellinen teatteriesitys "omastatunnosta" ja "järjen äänestä" sillä  EVM-raadonsyöjä ei ole poliittisesti tai juridisesti hallittavissa jos se käynnistetään parin viimeisen euromaan viivyttelyn jälkeen. Viivyttelevät euromaat on saatava uskomaan illuusio että EVM:ään suhtaudutan kriittisesti ja kontrolloivaksi. Tässä Upilainen tekee mitä tahansa Merkelin miellyttämiseksi. 

Urpilainen noudattaa tässä kesäyön farssissa myös Merkelin antamaa tehtävää luoda illuusiota vastuusta ja takuista, jotta vielä epäröivät euromaat allekirjoittaisivat EVM:n ja uskoisivat pätemättömiin ja olemattomiin "takuihiin". Europankkien lihottamiseksi ja kriisin aiheuttajien palkitsemiseksi.
Englantihan ei kuulu euromaihin mutta silti Merkel haluaa ohjata muista euromaista noin 500 miljardia euroa eli 500 000 000 000 englantilaisille liikepankeille Lontoon kylmään veronkiertoparatiisiin. Tämä tappaa eurodemokratian tehokkaasti ja luo superparatiisin superrikkaille. 
Lontoossa on voimassa veroparatiisilaki, joka antaa verovapaan suojan keinottelijoille ja veropakolaisille - mm. Kreikasta ja Italiasta.
 Jos joku luulee, että maailman parhaiten palkatut talousmiehet pumppasivat maailman taitavimpien veronkiertoeliitin sirkuksiin eli Kreikkaan, Espanjaan ja Italiaan 3000 miljardia euroa,  odottaen heidän maksavan, niin se henkilö kuvittelee harhaisesti kriisin aiheuttajien jatkolahjonnan luovan ihmeellisen paratiisin, jossa korruption paisuttaminen luo rehellisyyttä ja järkeä.
Rahat menevät pankeille palkkioksi laina-ansan eli velkatulvan virittämisestä kun samaan aikaan pedataan eurovirkamiehille uutta feaodaali-Euroopan liittovaltio-valtaa ilman valtiodemokratiaa.
Velkatakasta tulee hirvittävä  köyhemmälle 50% suomalaisista. Runnovaa ja halveksivaa pätkätyötä ja pilkkaa köyhien lapsille kouluissa.

Euro on Saksan ideologinen projekti, jonka taustamotiivina on Vatikaanin ja preussilaisten virkamiesten byrokraattinen unelma tuhatvuotisesta Euroopasta ilman kansallisvaltioita ja ilman demokratiaa "vahvan" virkamiesjohdon luodessa yhtä "talous"aluetta ja yhtä armeijaa. Napoleonin ja Hitlerin jalostamaa unelmaa ollaan voitelemassa liittovaltioksi germanisaation huipentumana mutta se ei ole lainkaan ihmisyyden, Euroopan 500-vuotisen feodaalivastaisen taistelun ja demokratian projekti.
Suomessa on ollut käynnissä 150 vuotta suomenruotsalaisten porvarien aloittama germanisaatioprojekti Suomen saksalaistamiseksi Saksan kovilla arvoilla  - alkaen sasalaisista väkivaltakasvattamisen oppailla, joilla Suomi piiskattiin yökastelijaksi.
Sisällissodan jälkeen yksityisarmeijan varustelulla ja eduskunnan toiminnan estäneet, sisällissodansodan aloittaneet porvarit, kutsuivat Saksasta Suomelle kuninkaan, jotta Suomi voitasiiin liittää Saksaan porvariunelmien mukaisesti. Talvisota alkoi, kun ulkoministeri Erkko vannoi raivosaa tukea natsi-Saksalle ja sen unelmalle suomalaisten verellä. 
Olemme historian linjalla, jota tavallinen suomalainen ei kykene näkemään ja ymmärtämään "vastuupuheen" ja "talvisodan hengen" takaa.

Risto Pennanen Taloussanomat 
  •  "Euroopassa on meneillään kaikkien aikojen varallisuuden uusjako, jossa veronmaksajien varoja siirretään asiansa laiminlyönneille pankeille. Koko operaatio on naamioitu eurohengen kaapuun, jonka innoittamana hyväuskoiset ihmiset ovat valmiita uhrautumaan kuin pyhässä sodassa.


Ainoa järkevä rahaliito Suomelle olisi nordeuro Tanskan ja Ruotsin kanssa. Kunhan vain Suomen luottamus Ruotsin silmissä tapahtuisi ensin totaliseen poliittisen hallituseliitin vaihtumisen kautta.
EU-ideassa on korostettu avoimia markkinoita, estotonta glopbalisaatiota ja luontoa ja ilmakehää ahkerasti tuhoavan Kiinan ehdotonta vapauttamista mm. saastetulleista. Eurohyvinvoinnin ja identiteetin ainoa tae olisi kuitenkin paikallistuotannon selkeä suojeleminen ja elintarvikkeidenkuljettamisen tiukka kielto esim 300 km kauempaa, jos paikallista tuotantoa on tarjolla.
Keinottelun ja harmaan talouden tueksi on EU:ssa määritelty myös vain raha tilausten ainoaksi kriteeriksi, laatu, kotimaisuus ja työsuojelu on kielletty tilausten ja "kilpailutuksen" ehtona. Katsokaan vaikka naapureittenne remonttien jälkeä ja laatua ali-ali-hankkijoiden kautta.
Globalisaatiota on esitetty moraaliseksi vastuuksi mutta se on ollut vain ylikansallisten yritysten mieletöntä vapauttamista kaikesta vastuusta ja laadusta.



Historia toistuu, jos emme muista historiaa ja kuinka 1990-luvun lamaa ja rahaeliitin ahneutta (vahva markka katteettomana pörssikeinotteluna ja halvan velan valuuttaunelmana) käytetään perusteena pankkien keinottelun jatkamiseksi:
  • Lamaparoni Mauno Koiviston konklaavi
    ja perustuslain tuhoaminen
http://pankkikriisi.blogspot.fi/2008/11/koiviston-konklaavi-salatut-sopi...




Ei kommentteja: