* päivitetty II
Enkeli-Elisa? Viihdettä? Kyllä.
Huijausta? No ainakin markkinointia siinä missä muukin kaupallinen mainosharhautus.
Jo ”enkeli”-nimike kertoo oudosta ihailusta, jota osoitetaan itsemurha-ajatuksiin uppoutuneelle nuorelle, joka pakenee todellisuutta ja elämäntahtoa runsaalla verbalisoinnilla ja korusanoilla. Pyhimyksen sädekehä uhriroolin vetämisestä.
Kuoleman erotisointi on tuttua varsinkin elokuvaviihteestä uhrirooleina.
Ja karmeimpana tosielämän esimerkkinä on "Äiti" Teresan toiminta: Teresa kieltäytyi parantamasta ihmisten elinoloja sillä hänestä "kärsimyksessä näkyi puhdas Jumalan". "Köyhät ovat Jumalan lahja". Äiti Teresa on psykopaattien suojelupyhimys.
Itsetuhoajatusten viihteellistäminen ja tuottaminen sosiaalipornoksi antaa lukijalle etäännyttämisen tyydytyksen. Kontrollin kokemuksen kärsimystä ja kuolemaa kohtaan omassa elinpiirissä. Siksi myös viihdeväkivalta.
Kun itsetuhoajatusten pyörittely ja fantasiointi otetaan huomion kohteeksi ja uhriroolin ihailtavaksi suorittamiseksi esteettisillä "kriteereillä", eräänlaiseksi sankari-/roolisuoritukseksi, niin huomion kohteeksi ei muodostu rehellinen kulttuurikritiikki, kapitalistisen koulujärjestelmän tehokeskeinen kyynisyys ja lasten avuttomuus kyvyttömien aikuisten kasvatuksessa ja suvun traumamenneisyyden torjunnassa.
Jos itsemurhakulttuurissamme kiinnitetään huomiota uskonnollistyyppisesti vain itsemurhaajan pyhimysmäisen ”viattomuuden”/avuttomuuden korostamiseen, siis sen vaatimukseen kuluttajien/lukijoiden kannalta, ja epärealistiseen nuoren ihmisen tyypittelyyn, niin huomiota ei kiinnitetä arkipäivän valtamekanismeihin, yhteisön statusvaatimuksiin ja hierarkiakulttuurin julmuuteen esim. koulumaailmassa, jossa opettajat ihailevat helposti vahvoja sosiaalisesti dominoivia ja verbaalisesti kyvykkäitä oppilaita ja siten helposti antavat kiusaamisen tapahtua huoltovapaiden valio-oppilaiden toimesta. Jotka suorituskeskeisen opettajan silmissä ovat suorituskykyisiä enkeleitä, unelmien ja vaatimuksien täyttymyksiä.
Itsetuhokierteella mässäily kohottaa Elisa-kirjoituksissa ”ihanneherkän” nuoren jotenkin myyttiseksi ja kuolemasta tulee glorifioiva määre kuolemakeskeiselle pyhimykselle. Kuolemakeskeinen nuori on siis ansainnut enkelitittelinsä suorittamalla roolinsa tässä asetelmassa, jossa yhteisö pyrkii välttämään uudistumista ja aiheellista vihaa.
Ideaaliuhrin määrittelystä ja fanittamisesta tulee emotionaalista dopingia viattomuuden paisuttelulla.
Kysymys uhriuden viihteellistämisessä ja draaman kaaren herkuttelussa ei ole kärsimyksen tunnistamisesta tosielämässä ja empatiakyvyn kehittämisestä ahdistuneen ja itseilmaisussa torjuvan lukkiutuneen ihmisen kohtaamisessa, joka ei kirjoita blogia ja runoja.
Monessa itsemurhan kokeneessa yhteisössä jäädäänkin itsesääliin ja uhrin pyhimysominaisuuksien luettelointiin - tai sitten uhrin totaaliseen demonisointiin.
Tulos on sama: syitä ei uskalleta pohtia ja uhrista tehdään ei-todellinen.
"Se kiusanhenki teki viimeisen temppunsa".
Yhteisön hierarkiakäsityksiä, vallankäyttöä, roolikäsityksiä ja vahvuusvaatimuksia ei siten analysoida romanttisten kynttilöiden valossa.
Näin ollaan irrallaan todellisuudesta.
Tarvitsemme aitojen nuorten kuuntelua ja epämiellyttäviä totuuksia kouluista ja perheistä.
Emme kiihottavaa ja kuohuttavaa romantiikkaa viattoman itsetuhon vääjäämättömästä voimasta ja lumouksesta.
Tämä romanttinen tunneryöppyfantasia koskettaa ihmisiä siksi, koska siinä etäännytetään uhriajattelu ja sympatian keinot pois omasta ahdistuksesta, omista suorista kokemuksista ja yhteisöstä, todellisista arkipäivän ongelmista, stressaantuneista, kylmistä opettajista, välinpitämättömistä vanhemmista, alistaviin perinteisiin takertuneelta koululaitokselta, suvun traumaperinnöstä ja terveydenhuollosta rahaa vievistä poliitikoista ja psykopaattioppilaista.
Viihdeväkivallassa on monenlaisia miellyttäviä uhreja katsojaa miellyttämään.
Yhteisön arvoja vastaan rikkoneet "tuhlaajapojat" ja rajojen rikkojat, liian vapaat sielut, ovat yksi uhrikategoria: henkilö katuu yhteisön statusjärjestyksen vastaista tekoaan ja olemustaan, siis etupäässä riittämättömyyttään, ja antautuu itsetuhoisalle ja varmalle kuolemalle (yhteisön) puhdistavana sakrifikaationa viihdeväkivlallan dramaturgiassa.
Poliittisia muutostvoitteita, reaalisia analyysejä ja konfrontaatioita tosielämässä eli tiedostamista ei jouduta tekemään kun vellotaan vain maksimaalisissa tunneputouksissa ilman vihaa, päämäärää ja toimintaa ideaaliuhrin maksimaalisessa viehätysvoimassa.
Tasa-arvo on vaikea prosessi hierarkiaan nojautuvassa yhteisössä ja perinteisessä ihmiskuvassa.
Kuva siististä koulujärjestelmästämme (mm. Kiva Koulu -prjoekti) on pelkkä propagandasysteemin tuottama julkinen kulissi, jotta kokoomuksen ajama valtion ja julkisen rahoituksen alasajo kouluissakin sujuisi rauhassa hierarkisen luokkayhteiskunnan tylyssä palauttamisessa.
Kaikissa kansainvälisissä gallupeissa Euroopassa juuri suomalaiset nuoret eniten vihaavat ja inhoavat koulua.
Tarvitsemme aitojen, vihaisten ja kriittisten nuorten kuuntelua.
Emme kuolemalle omistautuvia uhreja ja heidän romantisointiaan täydellisinä ihanneuhreina.
Itsemurhaa hautova on helvetissä eikä enkelinsiipiä ansaitsemassa.
- Olen tehnyt nuorten itsemurhafantasioista ja -ajatusmalleista gradututkielman,
jonka voi lukea:
http://finnsanity.blogspot.fi/2012/03/itsemurha-nuorten-mielikuvia.html
Kuinka kansa valmistellaan epäaktiiviseksi ja epäpoliittiseksi?
- Väitös: Koulu aiheuttaa oppimisvaikeuksia
– Kouluissa vähätellään ja alistetaan oppilasta. Oppilaat pelkäävät, ja huomio menee häpeän välttämiseen. Huomion pitäisi keskittyä oivaltamisen iloon, tutkija Erja Kautto-Knape sanoo.
Tutkijan mukaan opettajat keskittyvät liikaa opetussuunnitelman noudattamiseen. Heidän pitäisi keskittyä oppilaisiin yksilöinä. Palautteen ei pitäisi perustua puutteisiin ja virheisiin, vaan onnistumiseen, Kautto-Knape kertoo.
Koulu on opettajia varten. Lukujärjestystä varten. Tottelemista varten. Standardeja varten. RKP:tä ja vaativia suuryrityksiä varten. Poliittisia puolueita ja virkamiehiä varten passivoivassa, rajaavassa ja alistavassa toiminnassaan. Oikeistolaisen hierarkiayhteiskunnan ihanteet toteutuvat suomalaisessa koulujärjestelmässä. Sisällissodan jälkeen luotiin suomalainen koulujärjestelmä ja vasemmistolaiset opettajat heitettiin ulos kouluista oikeiston vallankumouksessa.
Koulun pitäisi olla yhteisöajattelua ja yksilön kehittymistä varten.
- "Luulen tosiaankin että minun velvollisuuteni nimenomaan monimurhaajan näköisenä äijänkorstona on astua esiin ja kertoa siitä miltä tuntuu olla hyljeksitty ja kidutettu."
http://plaza.fi/ajassa/kolinaa-panuhuoneesta/tarinoita-elisa-enkelista
Tekstit
1 kommentti:
Hyvä, hieno kirjoitus aiheesta. Kiitos!
Lähetä kommentti