Olen 6 vuotta kirjoituksissani bloggaillut Nokian tuhoa ja pakko on sanoa, että kaikessa olen ollut liian oikeassa. Surkean oikeassa.
Merkit olivat niin selvät yhtiön ylikorostuneen hierarkian kognitiivisten toiminta- ja asennemallien kannalta.
iPhonea haukuttiin johdon puolesta julkisestikin "naisten puhelimeksi"
Eli naiset ovat haukkumasana Nokialle?
Itse Vanjoki, yksi iPhonelle naureskelijoista, kielsi lopulta kosketusnäytön kehittämisen Ollilalan komppauksella lelumaiseksi.
Tämä viimeistään paljasti aivan tukkoon paisutellun insinöörimacho-kulttuurin, jossa asiakas on aina naurettava ja väärässä koettaessaan ymmärtää insinööreille suunniteltua viriteltävää ja spartalaista käyttöliittymää, joka saattoi mennä tilttiin ja palata toimintaan vain akkua irroittamalla.
Johto poti kroonista, tiedostamatonta huonoa omaatuntoa ja outoa arvovaltakirroosia, sillä Nokian johto yritti kasvuvaiheen aikana vastustaa toistuvasti nuorten insinöörien innovaatioita, kerta toisensa jälkeen. Nokian johto torjui viimeiseen asti ajatuksen, että kännykästä väistämättä muodostuu visuaalinen taskutietokone.
- Nokian puhelinmallien hallitsematon vyöry johtui tästä Nokian sisäisestä ja asenteiltaan sairaasta statuskilpailusta, jossa jokainen iäkäs insinööri halusi oman kännykkälinjansa "johdettavakseen". Siit kuten monesta muusta Nokian toimintamallista tuli itsetarkoitus ilman suhdetta kuluttajaan.
Vaikka Amerikassa sosiaalisen kännykkäkäyttämisen aloittaneet kuluttajamassat inhosivat Nokian kalliimpia communicator-hirviöitä niiden monimutkaisuuden ja jumiutumisen takia, Nokian Ollila ei ottanut mitään siitä opiksi.
Nokia ei ole älykkään johdon tuotos vaan suomalaisen koulutusjärjestelmän ja ihmiskuvan tuotos, mikä oli alunperin vasemmiston tasa-arvovaltiosta unelmoidun vision huikea toteutuma.
Hyvinvointiyhteiskunnassa luotiin tasa-arvon ja mahdollisuuden eetos, joka hyvin jännällä tavalla kulminoitui itsenäisiin ja äärimmäisen toimintakykyisiin insinööreihin. Oman perheen köyhyys ei estänyt enää älykästä ihmistä hakeutumasta insinööriksi hyvinvointivaltiossa. Ilmainen kouluruoka piti aivojenkin kehityksen hyvässä ruodussa - nyt kouluruoka on teollisilla kemikaaleilla puristettua roskaa ja oppilaat ihan ADHD-tapauksia.
Yksi vakava oire sekä Nokian oudon itsetuhon kierteen ilmiöistä oli tärkeiden insinöörien pieni palkka.
Vain johdon eliittikerhoon pääseminen antoi arvostusta, ei taito ja merkitys yhtiölle.
Nokian eliitille tuli pakkomielteeksi olla sisäisen ihailun ja pelon kohde, aina oikeassa oleva johto, joka ei voinut korjata omia sanojaa. Nokiassa muodostui kunnian ja häpeän epäpyhä, nepotistinen systeemikulttuuri - samaan aikaan kun muutoskyvykkäimmät insinöörit kituivat hävyttömän pienellä palkalla, joka nakersi myös itsetuntoa ja rohkeutta luoda uutta.
Ollila keskittyi Nokian optiokulttuuriin ja loi oman reality-shownsa,
linjojen keskinäisen kilpailun, jotta pystyi välttämään oman johtajuutensa valinnat ja vastuun.
Systeemiin luotiin itse itseään yllyttävä peli, jonka tarkoitus oli vain luoda keinotekoisen kilpilun kautta
tehokkuuden illuusio ilman suuntaa ja visiota.
- Nokian eliitin ympärille palkattiin töykeä henkilöstöosasto-Gestapo, joka uhkaili ja erotti turhamaisista syistä työntekijöitä. Valvontasysteemin toimijat nostivat kontrollivallallaan ja pelolla omaa statusasemaansa firmassa. Vanhat työntekijät saivat jonkinlaisen mahdollisuuden saada sirpaleen Nokian "suuruus-identiteettiä" etupäässä ylemmyydentunnolla uusia työntekijöitä ja hteistyökumppaneita kohtaan.
Kapitalismi pitäisi ymmärtää merkityskulttuurina, jossa ikä ja suhteet ei tuo automaattisesti mielettömiä bonuksia ja sananvaltaa analyysien ohi. Palkka ei tuisi olla automaattisesti kasvava statushissi vaan alati muuttuva, myös uutta luovuutta palkitseva.
Humanisteja ei taloon otettu johtajiksi tai kehitysjohtajiksi.
Apple asetti merkittäviin asemiin ihmisiä, joilla oli laaja akateemis-humanistinen koulutus tai ainakin omaehtoinen humanistinen sivistys sekä elämänkokemusta muilla aloilla.
Nokialla taas keskityttiin humanistien rääkkäämiseen.
Korostuneen hierarkiafanatismin ja johtotason arvovaltapelkojen takia tavalliset ja uudet insinööritkin opetettiin katsomaan kaikkea statushierarkian kylmien linssien läpi ja niin hierarkian pohjalla olivat käyttöliittymien suunnittelijat, testaajat ja käyttäjien tarpeiden kartoittajat, joiden päälle insinöörit opetettiin sylkemään.
Tottelemisesta ja vanhojen insinöörien palvomisesta tehtiin kultti, firmauskonto. Paradoksina tuote ei ollut tärkeä mutta brändi oli.
Jokaisen arvostusta kaipaavan päämääräksi tuli vain kohota Nokian hierarkiassa, ei asiakkaiden ajattelu ja mediakulttuurin elämänhallintamuotojen havainnointi.
Nokian tärkein visionääri-johtaja teki lopulta itsemurhan, koska hän yritti saada muut johtajiksi paisuneet insinöörit tajuamaan kulttuurin ja käyttäjäkokemuksen merkityksen kokonaisuutena - eikä onnistunut siinä.
Nokian suuruudesta ja suuruudenhulluudesta tuli myös hirvittävä taakka alihankkijoille ja ohjelmataloille, joille Nokia maksoi törkeän pieniä lisenssejä hirmuvaatimuksin.
Tuloksena olivat lisäohjelmat, jotka jumittivat joka Nokian kännykässä - Nokian oman softan tukkoisuuden lisäksi.
"Tehokkuus" hinnassa ja komponenttien halpuus tuli operatiivisen toiminnan päämääräksi, ei hauska, varma ja helppo medialaite.
Sisällöntuotanto hylättiin ja hardwarea puskettiin 25 mallia vuodessa pysähtyneillä Nokia-kännykän käyttömääritelmillä.
Nokia on järkyttävä esimerkki eliitin stressikapitalismista, joka toimii feodaalikulttuurin ruoskaviestinnän tavoin.
Eliitti kurittaa ja kilpailuttaa tarpeettomasti alaisiaan ja alihankkijoita kurjalla palkalla (vaikka kassa pursuaa rahaa) vaatien samalla yli-inhimillisiä suorituksia tunnustamatta omia virheitään. Suomalaiset insinöörit saivat puolta pienempää palkkaa kuin Ruotsissa.
Virheiden peittelystä tulee lopulta firman ainoa toimintakulttuuri eliittiä nuoleskeleville kiipijöille, mikä syö kaiken luovuuden ja selväjärkisyyden.
Uranoususta tulee toimijoiden ainoa tavoite firman sisällä eliitin Olymposvuoren juurella.
Asiakkaat ovat lopulta yhtiölle sitten vain karjaa, jonka on palvottava itsetyytyväistä hirviötä itsestäänselvyytenä, Nokian suuruuden tähden.
Teknisesti Nokia olisi pystynyt valmistamaan Applen lailla mediapuhelimen kysymys olikin vain johajatason tahto- ja sivistystasosta sekä psyykkisistä pakkomielteistä tärkeyden mielikuvista vain kontrollikulttuurin kautta. Vuorovaikutus nähtiin heikkoutena jumaljohtajien huipulla.
Jatkuvasti vahvistuvat (sosiaalisen) median käytön trendit ja ihmisten tarpeet kiellettiin.
Nokian johto koki olevansa käyttäjien yläpuolella. Tuotannosta, uuden puhelinmallin kehittämisen nopeudesta ja tuotannon halpuuden puristamisesta tuli Nokian oma sisäinen show ja kilpailu.
Johtajilta puuttui visio yleismallista, kännykän toimintavarmuudesta, käyttäjäkokemuksen helppoudesta ja internet-selaimen ensisijaisuudesta, puhumattakaan sosiaalisesta mediasta ja ohjelmistotalojen tukemisesta.
Nokialaisen insinööripainotteisen yli-ihmiskuvan Nokiassa halveksittiin vuorovaikutusta ja kulttuurin muutoksia tuntevia humanisteja.
Asiakkaat nähtiin yhtiön palveljioina ja ihailijoina ilman mitään todellisuustajua kännykästä elämänhallinnan osana. Insinöörit ihailivat itseään vaikeasti ominaisuuksiltaan hallittavan kännykän säätäjinä, aivan kuin kännykän käytön tulisi edellyttää ohjelmointikykyjä "älykkyystestinä".
Johtotaso ei reagoinut millään tavoin amerikkalaisten totaaliseen torjuntaa vaikeita ja epävakaita communikaatoreita kohtaan.
Ollila keskittyi Nokian suuruutta esittävään optiokulttuuriin ja loi oman reality-shownsa, linjojen keskinäisen kilpailun jotta pystyi välttämään oman johtajuutensa valinnat ja vastuun.
Systeemiin luotiin itse itseään yllyttävä peli, jonka tarkoitus oli vain luoda keinotekoisen kilpilun kautta tehokkuuden illuusio ilman suuntaa ja visiota.
II
Nokian hallitus turvautui ammattitaidottomuudessaan ja visionäärisyyden puutteessaan typerään paniikkiratkaisuun: avuksi ja omien valintojen korvikkeeksi kiljuttiin polvillaan kilpailijaa, maailman suurinta ohjelmistovalmistajaa, Microsoftia. Esiin vyörytettiin Nokian kehittämisen sijaan hymyilevä Troijan hevonen, Microsoftin varastologiikassa ansioitunut mies, Stephen Elop.
Ja kaikki luovutettiin toisen suuruudenhullun firman käsiin, jonka tärkein tavoite on vain tuhota Nokian riippumattomuus mediakännykkojen käyttöjärjestelmäkilpailijana.
Nokian hallitus jatkoi Nokian johdon linjaa ja halveksi työntekijöittensä uudistautumiskykyä, luovuutta.
Nokian johdon virheitä ei tunnustettu ja analysoitu avoimesti valvovan hallituksen toimesta edes viimeisellä hetkellä kaikkien johdon junnaamien strategioiden jouduttua umpikujaan.
Nokian hallituksella on enää lyhyt aika pysäyttää Nokian lopullinen tuho ja aloittaa itsenäisyys myös Android-systeemin kanssa panostaen ohjelmistotuottamiseen ja ohjelmistoyhteistyöhän.
Kassassa olisi vielä rahaa uudelleensyntymiseen ja nimenomaan suomalaisen firman originaalin identiteetin palauttamiseen.
III
Suomalainen peliteollisuus on nyt valitettavasti tekemässä Nokian virheet paljon nopeammassa syklissä.
Firmojen "alkuperäinen" eliitti pyrkii erottautumaan uusista värvätyistä työntekijöistä palvonnan kohteeksi ja innostamaan nuoria lahjakkuuksia pelkillä lupauksilla ja surkealla palkalla itse liotessaan miljoonien keskellä.
* Lisäys
- "Järvisen mukaan Elopia voi arvostella vain Symbian-puhelimet jyränneestä puheesta, sillä Nokian isot virheet on tehty jo vuosia sitten."
Elop kielsi linux- ja Android-kehitystyön joten on aikamoista anteeksiantoa väittää, että vain yksi tahallinen Microsoftin osakkeita kasvattava puhe symbianista olisi ollut "pieni moka".
MOT myös Nokian tuhon prosessista ja tilanteesta - "Näin Nokia tuhoutui" Areena.
Tekstit
Jippu Annassa:
Kova lapsuus rikkoi minut