- Samaa sukupuolta olevien henkilöiden suhde on verrattavissa moniavioisuuteen ja insestiin.
Fundamentalistien ahdistus ihmisten seksuaalisuuden kontrolloimattomuudesta nousee oman lapsuuden ahdistuksista.
Joko lapsuus on ollut törkeän turvatonta mm. alkoholistivanhempien holtittomuuden ja yliseksuaalisuuden johdosta tai uskonnollisten vanhempien hysteerisen kontrollin ja aggression seurauksena.
Korostunut uskonnollisuus on aina ahdistuksen kontrolloimista.
Uskonnollisessa kasvatuksessa lapsen seksuaalisuus ja uteliaisuus otetaan usein terrorin ja manipulaation kohteeksi: lapsen itsenäisyys ja oman elämän valitsemiskyky, omien rajojen itsenäinen tuntemisprosessi ja omaehtoinen valitseminen halutaan tuhota uskonnolliselle ryhmälle alistumisen takia.
Lapsi kokee ansainneensa hyväksynnän ja varmuuden tunteen tarkassa hierarkiassa kontrollikasvatuksen jälkeen samankaltaisuuden kautta - mutta se edellyttää jatkossa sisäänrakennettua toiseuden ja erilaisuuden pelkoa ja epämääräisten/kehittymättömien tunteiden projisointia "toisenlaisiin", liian erilaisiin ja liian itsenäisiin.
Lahkodynamiikka eli uskonnolla määriteltävä ryhmäidentiteetti (lahkossa tai valtakirkossa esim työntekijöiden kesken) on yksinkertaista: ulkopuolisuus ja erilaisuus märitellään ja mielletään inhon ja vihan kautta. "Ne synnissä elävät eivät tottele ja ole kiitoksen arvoisia kuten me. Vain tottelemalla ja mukautumalla ansaitsee hyväksynnän ja puhtauden tunteen."
Ihmiselämän identiteetin vaikein osa on myös helpoiten traumatisoitavissa.
Uskonnosta turvallisuusjärjestelmänä ja puhtausjärjestelmänä tehdään pelastava vastavoima seksuaaliselle ahdistukselle ja pelolle, joka luodaan kasvatuksessa tahallisesti häpäisemällä lapsen luonnollinen ja itsenäinen seksuaalisuus, oman ruumiin ja psyyken kokeminen ja valitsemisen estämisellä.
Kun ei saa olla erilainen, alkaa vihata erilaisia.
Itsetuntemus ei kehity moralistisella mukautumisella ja pelokkaalla matkimisella.
Varmuus uskonnollisesti määritellystä puhtaudesta voi "kehittyä" vain vihalla erilaisia kohtaan. Oma keskeneräisyys ja koettu kasvatusväkivalta peitetään tehokkaimmin moralistisella inholla eli psykologisesti ilmaistuna torjuttujen tunteiden projektiolla.
Jos seksuaalisuus otetaan kontrollin keskeiseksi välineeksi lahkossa, perheessä tai koulussa niin sen määrittelystä tulee uskonnollisen hyväksynnän ja kelpaamisen ehto.
Kansaa pitäisi valistaa seksuaalineurootikkojen kontrolliahdistuksesta, joka nousee omasta vajaasta ja runnostusta kehityksestä/kehittymättömyydestä.
Jos ministeri kytkee väkivaltaiset mielikuvansa, pelkotilansa ja aggressiiviset uhkakuvat erilaiseen seksuaalisuuteen arvouhkana, täytyy kyllä ihmetellä tämän moralismin oikeutusta.
Seksuaalisen mielihyvän kontrolloiminen aikuisten valinnoissa ei ole pohjimmiltaan valtion eikä uskonnon tehtävä. Vain valinnan vapauden suojelu on yhteiskunnan tehtävä ja siis raiskausten sekä insestin estäminen.
Jos jokin seksuaalisuuden muoto tuntuu vastenmieliseltä, kysymys ei ole arvokysymyksestä vaan opituista ja henkilökohtaisista mielikuvista.
Erilaisen seksuaalisuuden kokeminen uhkana on pohjimmiltaan psykologinen ongelma eikä moraalinen kysymys.
Kysymys ei ole niinkään perinteistä vaan ryhmäkontrollin dynamiikasta/ tehosta ja oman lapsuuden traumojen kierosta prosessoinnista leimaamalla ja demonisoimalla toiseutta, joka on lapsena kielletty ja häpäisty uhkaavana erilaisuutena.
Insesti on biologiselta degeneraatiolta suojelemista ja sillä ei ole mitään tekemistä muiden ihmisten seksuaalimielihyvävalintojen kanssa.
Ja jos puhutaan kodittomien lasten ongelmista niin homoparithan nimenomaan olisivat tarjoamassa ottolapsille hyviä perheitä.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti