- Kolumnisti ihmettelee, miksi Lipposen taktiikka ei nyt onnistu Kataiselta
Ei kannattaisi ihmetellä, jos ei halua mainostaa tietämättömyyttään poliittisen kulttuurin muutoksesta.
Vaalit olivat kapinavaalit. Joko se unohtui toimittajilta ja politiikan sylikoirilta, kolumnisteilta?
Ei vain perussuomalaiset saaneet pontta kansan asialle vaan on SDP:kin selkä seinää vasten korvat luimussa oman asiansa eli poliittisen ideologian kanssa.
Joko SDP on vaihtoehto porvarien pörssifantasioille ja valtion alasajamiselle tai SDP häviää kuin hiilidioksidi Siperian metaanipäästöistä avaruuden rajalle hehkumaan näkymättömäksi.
Muut puolueet pakottavat SDP:n nyt juurilleen. Ehkä.
SDP on tehnyt Lipposesta lama-ajan pakkoruhtinaan eikä näe, kuinka Lipponen vain siirsi varallisuutta varakkaimmille ja hidasti maan toipumista radikaalisti.
Lipposen junttatyyli muistetaan ja Vanhasen perunamuussipatriarkalismiin ollaan totaalisen kyllästyneitä. Vihreätkään eivät enää yritä aktiivisesti unohtaa perussuomalaisten metsän reunassa tuijottavaa kiiluvasilmäistä mullilaumaa - Seitsemästä veljestä on latautunut kirjasta todelliseen politiikkaan kuin klassikko sähkökirjana oppilaan iPadiin.
Hallitussopu on aina ollut vain rajaava vallan väline eikä demokratian dynamiikkaa.
Hallitusneuvottelut eivät ole enää Lipposen ja Vanhasen junttataktiikalla hoidettavissa, sillä poliitikot joutuivat näiden vaalien jälkeen miettimään jopa äänestäjiä. Eivät enää vain puolueen sisäistä stratetigista valtapeliä EK:n miellyttämisessä ja eliittinsä perimysjärjestystä - vaan myös vihaista kansaa.
Toimittajat ja Kekkosen kiiltävän kaljun lakeijat yrittävät vieläkin epätoivoisesti kirjoituksissaan suojella suomettumisen valtapuheen populismia "perinteenä" ja leimata kaiken muun siksi saastaiseksi populismiksi, aivan kuten Kekkosen aikaan. On virallinen linja eikä sitten mitään muuta - suomettumisen perinnössä.
Lipponen on siis henkilö, joka jalosti Kekkosen kabinettirunttauksen tähän lainsuojattomaan show-tyyliseen esihallituspelleilyyn, mediankestäväksi "hallitusneuvottelukuriksi":
- "Suomessa harrastetaan demokratiaa vain kerran neljässä vuodessa ennen hallituksen muodostamista"
Perussuomalaisten valta vain kasvaa ja ensi vaalien vielä suurempi hyökyaalto on jo SDP:n ja vihreiden painajaisissa.
He alkavat herätä.
Politiikka onkin ideologiaa eikä suomettunutta nelivuotissuunnitelmaa, kokoomuksen amerikkalaisilla talouskonsulteilla koulutettujen virkamiesten rutiinisanelua ja uhkailua nahkurin oksilla.
Valta onkin poliitikoilla eikä porvarien tyytyväiseksi tekevällä konsensuksella.
Pientä heräämistä on havaittavissa.
Toimittajilla on kauhea hinku nähdä yhä mennyt suomalainen politiikan historia/tapa itsestäänselvyytenä ja ainoana vaihtoehtona, itsestäänselvyyttä vaatineiden poliitikkojen perintönä.
Poliittinen historiamme on aina ollut pakkomielteisen koheesio- eli konsensuspopulismin tuottamista. Monokulttuuria, kirkkokulttuurista peritty yksimielisyyden "kiistämätöntä" arvovaltaa. Valheellista kulissipolitiikkaa.
Kaikki on ollut muka väistämätöntä, minkä oikeistolainen populismi on tuottanut. Jopa kokoomuslaisten ravaaminen Neuvostoliiton lähetystössä kerjäämässä vallan sanoja ja hyväksyntää ja oman politiikan määrittämistä ulkomaiselta poliittiselta taholta, mm. Stubbin ihailema Ike Kanerva oli yksi juoksijoista Väyrysen kanssa kilpaillen nuolemisen maailmanennätyksestä.
Eurooppa on kokenut kaksi rajua talousromahdusta.
Miten kukaan rehellinen pörssikasinokapitalismin kannattaja voi enää puhua taloudesta tai toimia valtion palveluksessa? Eivätkö tuhoajat ymmärrä häipyä julkisuudesta ja myöntää olleensa väärässä? ja täysin kyvyttömiä toimimaan asiantuntijoina? Miksi Katainen ei ymmärrä feidata pois ja hävetä tuhoutunutta ideologiaansa?
Äänetön.
Pyörittää myös videoiden HD-peruseditointiohjelmaa.