keskiviikkona, joulukuuta 29, 2010

Hesarin Santaleaks mediasodan vaiheena

  
"SantaLeaks: Ruotsin poliisi epäili
Joulupukkia Palmen murhasta" HS.fi



Helsingin Sanomien lukija harvoin ajattelee, että hän lukee ideologista julkaisua. 
Kuitenkin outo Santaleaks-pilauutisointi juuri hyvän mielen joulujuhla-aikana on esimerkki Hesarille uudentyyppisestä mediasodasta, jossa hyvin vakavia ja vaikeasti käsitettäviä asioita pyritään parodisoimaan, siis mitätöimään ja tekemään ne siten ihmisille yhdentekeviksi. 
Unohduttamispropagandaa ja vieraannuttamismetodia parodisoimalla.

Parodia käyttäytyy eri tavalla valtaa kritisoivan tai valtaa edustavan käsissä. Funktio sille on aivan erilainen. Tämä on huomioitava pohdittaessa parodian ilmenemismuotoja ja käyttötapoja. Valtaa vastaan valtaa riisuen tai valtaa pönkittämään katsojaa sokaisten.

Epäselvyyden neutralisointi kiinnostaa kansalaisia, jotka etsivät pikaista helpostusta kun luodaan paranoian ja parodian ilmapiiri valtapolitiikan vastaisille paljastuksille.

Silloin kansalle kelpaa mikä tahansa sananvapauden rajoittaminen, jotta "oudot" ilmiöt, epävarmuuden ahdistus ja vaikeat tiedot (esim. pankkien harkituista kirjanpitohuijauksista) pyyhitään kansakunnan otsikoista. Tämä on fasistista mediakulttuuria, meidän kulttuuriamme. Totaalikulttuuria, jossa kapitalistiset pankit saavat sosialisoida kansallisvaltioiden varat pörssispekulaatioiden pelastusrahoituksiin.

Wikileaks on ongelmallinen ilmiö. Monella tasolla.

Todennäköisesti Wikileaks on CIA:n kontrolloima tietopäästö, sillä kaikki paljastukset olivat jo tutkivan journalismin ansiosta selvillä.

Wikileaks luo kuitenkin taistelutilanteen tietoisuudesta ja mediatilasta: tietojen annetaan paljastua mutta samalla valtamediassa luodaan paheksunnan ja paranoijan ilmapiiri todennettuakin ja varmaa tietoa vastaan.

"Wikileaks" tehdään naurettavaksi monin eri tavoin (esim. HS Santaleaks-parodia osa mediasotaa), tiedosta tulee uhka katsojalle, koska media luo paranoija-näytelmän, jossa juuri mitättömän pienilukuiset "terroristit" muka "hyötyvät" eniten vuodetusta tiedosta. 
Näin viihdemedian lainalaisuuksiin tottunut kansa alkaa halveksumaan ja epäröimään mitä tahansa vaikeasti käsitettävää tietoa tarjotun dramaturgian mukaisesti.

Vain valtion voimatoimet ja "uhkan" sekä varsinkin epäselvyyden neutralisointi alkavat dramaturgisesti kiinnostaa kansaa. Uhkaksi voidaan leimata kuka tahansa paranoijan ilmapiirissä.

Paljastaja ja kantelija on halveksittava rotta armeijan mieskoulussakin, kaikkihan sen tietävät. Joten toimittajat ovat tässä näytelmässä nyt rottia, jotka uhkaavat turvallisuudentunnetta.

Tavallinen kansa ei huomioi kaikessa mediatohinassa, että pankit ovat kaapanneet vallan ja demokraattiset johtajat tekevät kaiken pörssimaailman ehdoilla, sitä rahoittaen veronmaksajien rahoilla ja valtavilla veloilla.

Hitlerin sodan rahoittivat arvostetuimmat ja ahneimmat pankkiirit Euroopassa ja USA:ssa.

Isoilla lainoilla ja mahtavilla vaatimuksilla - joihin oli vastaus vain orjatyövoima.


Act of releasing documents - not the secrets themselves

- matters most in WikiLeaks case





  

Harvinaista proosakeskustelua

Harvinaista proosakeskustelua


http://antiaikalainen.blogspot.com/2010/12/suomalaisesta-proosasta-osa-2.html





perjantaina, joulukuuta 24, 2010

Rakelin joulusaarna


Rakel Liekkipuhuu kansalle


 ::

Ja yhteiskunnan tilasta muutama raportti myös saarnana hyväuskoisille äänioikeutetuille, jotka eivät seuraa ehdokkaittensa tekemisiä:

  • Heitteillejättö
    (vaikka en ymmärräkään kirjoittajan outoa miellettä vasemmistolaisesta lastensuojeluperinteestä vaikka hän aloittaa aivan oikein historian linjat oikeistolaisesta lastenmyyntikulttuurista)
     

 

keskiviikkona, joulukuuta 22, 2010

Joulun sanoma ja onnellisen lapsuuden illuusio



Se, että hassut ja rasistiset Tiernapojat kelpaavat "jopa" firmajuhlissa kevyeksi huvitukseksi, ei kerro mitään siitä aivopesun, lakipykälien ja pakkouskonnollisuuden määrästä kulttuurihistoriassamme, jolla ihmiset on turrutettu kuuntelemaan "hyvällä tahdolla" Tiernapoikia ja "synnyttävä neitsyt" -satuja.

Uskonto ei ole tullut itsestään kulttuuriimme vaan se on ollut roomalais-katolisen kirkon pakkoindoktrinaatiota, uhkailuja, pakkokasteita, jyrkkää häpeäkulttuuria, rankkaa verotusta köyhiltä ja vapauden kieltäviä lakiasetuksia tyrmäävillä rangaistuksilla.

Suomea ei käännytetty sanalla vaan miekalla ja sen uhkailulla. Kirkko oli kuninkaan kulttuurimoukari Suomen ruotsalaistamiseksi siirtomaaprojektina.

Kirkkoinstituution uskonnollisuus on nyt osa pop-kulttuuriamme mutta se ei sitä luontevasti ole. Sillä se on ollut "Täytyy olla", "Kaikkihan joulusta pitävät", "Ei kukaan normaali halua olla ilman joulua", "Joulu on onnen aikaa" -asenteella ja sitä myötä se on meille nyt "luontevaa".

Lapsena on ollut pakko osallistua perheen onnellisuusleikkiin ja roolipeliin, että edes joulun ajaksi perhe on esimerkillinen projekti ja edes juhlapyhien ajan onnelliseksi lahjottu ja jopa uskonnollinen kerran vuodessa papin iloksi, kirkolle kelpaava tiivis yksikkö kuin pyhä perhe seimessä. 

Paitsi että nykyisinkin joulu on kiihkein perheväkivallan aika kun pitäisi olla onnellinen ja selvittämättömät asiat räjähtävät silmille onnen kaipuun tyhjyydessä. Eikä siitä sa naapureille puhua ettei pilaisi heidän jouluonneaan.

Ihmisten lapsuusmuisteloiden paisuteltu joulunostalgia on minusta hyvin karua ja surullista kuultavaa. 

Ihmiset kykenevät pyyhkimään koko muun lapsuuden julmuuden ja emotionaalisen tyhjyyden kun edes on ollut jouluaika ja siihen psyykattu joulun odotus.

Koko lapsuus on voitu psyykata aina vain  jouluun joka vuoden ajan. "Voi kuinka onnellinen meidän perheemme olikaan - jouluna.

Tällä on myös vakavia seuraamuksia:  ihmiset eivät pysty analysoimaan elämänsä ongelmia, pakkomielteitä, suoritushulluutta, kelpaamattomuuden tunteita ja ahdistuksia kun oman lapsuutensa  kokemuksista, aikuisten asenteista ja emotionaalisista ongelmista ei ole mitään realistista muistokuvaa - vain joulun elämää suuremman onnen ikonisen kuvan alta löytyviä hämmentäviä sirpaleita.

Uskonto tulisi olla vain ihmisen oma valinta, sillä se perustuu yliluonnollisiin käsityksiin, rituaaleihin ja magiaan.

Valtio ei voi edustaa uskontoa koska se ei voi vastata uskontojen yliluonnollisista päämääristä. Uskonnolliset laulut kouluissa eivät ole neutraaleja - ne ovat yhden kirkon kontrolloimia ja ohjaamia tuotantoja.

Onko joulu iloinen vain silloin kun sietää suomalaisittain rennosti ja ajattelematta uskonnollista kitchiä lauluissa ja ideaaliperheen palvonnassa, seimiasetelmissa? Neitsyt äitinä perusäitejä suurempi idoli hauskana kuriositeettina?

Joulun sanoma ja neitsytkultti "keksittiin" vasta kun kastajakristityt menettivät uskonsa pikaiseen maailmanloppuun.

Jeesuksen ja hänen äitinsä jumalallisuutta piti korostaa kun jumalallista uutta aikakautta ei kuulunutkaan, kuten Jeesus oli luvannut.

Ehkä opetuslapset tiesivät Jeesuksen olleen avioton lapsi (kuten sen ajan pakkoprostituutiokulttuurissa oli yleistä roomalaisten verotuksen takia) niin että koko muisto piti pyhittää ja kullata piiloon keinolla millä hyvänsä. Jeesuksen opetuslapsille oli ehkä aluksi armoa, että avioton poika, tavallinen työläinen nousi suurmieheksi mutta myöhemmin se piti kätkeä kirkon mahtailun takia.

Joulu liimattiin kasaan useista uskonnoista ja mytologioista.

Eikä se joulu ole lainkaan kristillinen kilpavarustelussaan ja onnellisen ajan pakkotilassaan jos pohditaan "kristillistä" elämänhallintaa vain Jeesuksen opetuksista; joulu on ennenkaikkea pakanallinen harhautus pois Jeesuksen Jumala- ja jumalallistumis-opeista rakkaudessa ja arkielämässä ilman uskontorituaaleja ja ilman pappeja.

Jeesus korosti kaikkien veljeyttä, joulu korostaa sukujen sisäänpäinkääntymistä ja suvun valtaa, lahjoissa varallisuuden astetta ja jopa kilpavarustelua.

Neitsyt Mariakin nöyränä ja tahdottomana lapsiastiana on vain arkkityyppi suvun vanhasta heimovallasta nuoreen naiseen.

Jeesuksen opetus oli, että inhimillinen on jumalallista, inhimillisen tulee tulla lähimmäisissä jumalalliseksi tasa-arvossa, hierarkian purkamisessa, jakamisen uhraamisessa, ei Jumalan raiskaaman neitsyen ja uhrikulttuurin muodossa, jossa seimen lapsikin nähdään herkullisena uhrilampaana rituaalinäytelmässä.

Mitä lapset ajattelevatkaan joululauluista, joissa iloitaan Jeesus-lapsen uhriroolista? Iloitsevatko he sen omaksuttuaan myös siitä, että he joutuvat maksamaan isoisänsä eläkkeet veroina, joita isoisä ei itse maksanut vaan kuului vain etuoikeutetujen ikäluokkaan?

tiistaina, joulukuuta 21, 2010

Toimivat kulttuurilahjat jouluksi (jos on pakko ostaa lahjoja)

Venäjän sielua voi tirkistellä
Andrei Astvatsaturov  on pietarilainen kirjailija, kirjallisuudentutkija ja kriitikko. Esikoisromaanissaan
  • Ihmiset alastomuudessa
hän kuvaa Venäjän intelligentsijaa ja boheemipiirejä.
http://www.idiootti.fi/kirjailijat/andrei-astvatsaturov/

  Luontevaa Scifiä hesalaisille, lämpimiä kesiä odottaville, vahingoniloisille Hesakriitikoille ja ilmastoskeptikoille Tuomainen, Antti
- Helsinki-kirjat 2010
 

 

maanantaina, joulukuuta 20, 2010

Muumi ja Taikatalvi

Muumi ja Taikatalvi.


Maabrändi-raportista kajastaa epätoivo - katsotaan tääksepäin ja voidellaan kliseillä.
Muutos ja aidosti luovat tekijät mitätöidään ennakoivasti ilmiselvällä nostalgialla.

Suomi on kateellisuuden pesä. Röyhkeitä  kyllä kunnioitetaan mutta avoimesti ja laskelmoimatta jotakin erilaista yrittävää saa höykyyttää. Johtotasolle suunnatut optiot ovat röyhkeyden huippu. Tekijöitä ei kunnioiteta vain ruoskijoita ja elittiin samaistujia.
Koulutus on Suomessa aina ollut junttaavaa ja liian usein vain opettajan auktoriteettia korostavaa.
Sisällöntuotanto tarkoittaisi konventioista vapaita yksilöitä, joiden elämän tarkoitus ei ole nuoleskella pomoja. Mutta kulttuuri ei näyt muutumisen merkkejä. Pappien luoma autoritaarinen statuskulttuuri ei ole poistumassa. Humanismia ei käsitetä vaikka se pelasti Suomen 70-luvulla.
Sopeutumattomuutta ei käsitetä Suomessa voimavaraksi, yksilön voimaksi  ja innovaation ihmeeksi. Turvallisessa ja yksilöä kunnioittavassa ympäristössä sopeutumaton ajattelu on persoonalisuuden ja henkisen kehityksen korkein tavoite.
Joutuuko Muumi Taikatalven vangiksi?


Niin. Suomalaisuus.
Työpaikkakiusaamista ihmetellään ilmiönä. Kuitenkin se on lähes aina vain alistujien kateutta sekä terroria vapaita, mukautumattomia ja alistumattomia kohtaan. Ryhmän terroria oman matalaotsaisuuden ja itsehalveksunnan takia.

  •   " Kesäkuun alussa julkistettua ehdotusta peruskoulun uudeksi tuntijaoksi tulee arvioida uudelleen. Työryhmä ehdottaa oppiaineiden jakamista kuudeksi oppiainekokonaisuudeksi: (1) kieli ja vuorovaikutus, (2) matematiikka, (3) ympäristö, luonnontieto ja teknologia, (4) yksilö, yritys ja yhteiskunta, (5) taide ja käsityö sekä (6) terveys ja toimintakyky.
Oppiainekokonaisuudet synnyttävät uusia keinotekoisia raja-aitoja oppiaineiden välille, vaikka tavoitteena on ollut päinvastaisesti eheyttää perusopetusta. Kuvataiteen rajaaminen yksistään taide- ja käsityö -oppiainekokonaisuuteen kuuluvaksi ei ole perusteltua."
http://suomenkuvalehti.fi/blogit/eri-mielta/riikka-notkola-maailmasta-eristetty-taidekasvatus-ei-palvele-ketaan 

sunnuntai, joulukuuta 19, 2010

Koulutusjärjestelmä on poliittisissa pihdeissä ja virkamiesten poliittinen toiminta valheiden suojassa

Mitä asiantuntija sanoo kiemurtelevasta koulutusjärjestelmän uudistustyöryhmästä, johon ei kuulunut asiantuntijoita vaan vain poliittisen eliitin ideologisia juoksupoikia?

(uutisvideo poistunut mutta asiantuntija kritisoi politisoitumista asiantuntijatiedon ohi)


Ja vielä kysytään, miksi suomalaiset pitävät politiikkaa likaisena.

Poliittiseen puoluepeliin kuuluu kiinteästi, että valtaa himoitsevat hankkiutuvat eroon riippumattomista asiantuntijoista, koska he eivät sokeasti tottele poliittista valtaa.

Suomettuminen on aina ollut asiantuntijoiden tarkassa puoluepoliittisessa "valinnassa" ja karsinnassa. Tottelemattomat, asiakeskeiset ja riippumattomat asiantuntijat käristetään ulos. Aito fakta häiritsee aina ideologista vallanpitoa.  Virkamiesvalta on merkinnyt omien miesten esittelemistä kansalle uskollisina ja luotettavina, "neutraaleina" "virkamiehinä".

Salailu ja luottamuksen ilmapiiriin vetoaminen on ainoa vallan peruste Suomessa.

Kansa pysyy hiljaisena, koska se turvautuu luottamuksen lämpimiin tunteisiin ilman perusteita. "Suomi on rehellisten ihmisten maa". "Vain Kekkonen pystyi pelastamaan meidät, meidän on parempi olla arvostelematta Kekkosta ja virkamiehiä" 
  • Suomen viranomaiset kätkevät tietoa
Suomen viranomaiset eivät piittaa avoimuussäädöksistä ja pyrkivät kätkemään julkista tietoa kansalaisilta. Tämä käy ilmi Turun yliopiston valtio-opin professorin Matti Wibergin ja neljän opiskelijan tekemästä avoimuustestistä.

Suomalaisten luottamus virkamiehiin on sarjassaan maailman gallupennätys.

Miksi? Koska virkamiehet samaistetaan mielikuvatasolla pappis-aatelistoon ja Jumalan tottelemiseen suomalaisen valtionkirkon suorittamassa ainutlaatuisen tehokkaassa valtion ja kirkon samaistamisen prosessissa, mielikuvatasolla.

Kirkon evankeliumi on ollut kelpaavuuden ehdoissa, kunnon kansalaisen mielikuvissa, joita kirkko on tarjoillut tottelevaisille. Kuningasta kunnioittava on ollut Jumalaa kunnioittava. Muut ovat olleet helvettiin menijöitä ja kirkon kirouksen alaisia.

Esivaltaa mykästi kunnioittava on ollut Suomessa kunnon kristitty ja kelpaava kansalainen.

Vastaansanojat ovat olleet pakania ja räyhääjiä. Kirkko on ehdollistanut pelastuksen ja turvan mielikuvat tottelevaisuuteen. Kirkko hyväksyi sisällissodan aikana, että jopa viattomat vastaansanojat joutavat teloituskomppanian eteen ideologisena uhkana ja järjestyksenpitona.

Saako ärtymys korruptioon ja poliittiseen junttaukseen nukkuvat äänestäjät ensi vaaleissa äänestämään hämärää perussuomalaisten veljesjoukkoatoisena  suomalaisena poliittisena joukkokapinana (1917 eduskuntavaalien jälkeen)?

Kuinka nopeasti perussuomalaiset korruptoituvat?

Suomalainen poliittinen korruptio, konsensusraivo keskustelun kieltämiseksi ja tämän junttaamisen luoma  valta näyttäytyy aina valheina ja tiedon kätkemisenä. Kansalaisten luottamuksen vankka pohja on ohikatsomisessa, lapsellisessa nöyryydessä. Vallan luovuttamisessa ja painostukseen taipumisessa. Kuin koulukiusattu joka alistuu ryhmän antamaan leimaan.


" Kesäkuun alussa julkistettua ehdotusta peruskoulun uudeksi tuntijaoksi tulee arvioida uudelleen. Työryhmä ehdottaa oppiaineiden jakamista kuudeksi oppiainekokonaisuudeksi: (1) kieli ja vuorovaikutus, (2) matematiikka, (3) ympäristö, luonnontieto ja teknologia, (4) yksilö, yritys ja yhteiskunta, (5) taide ja käsityö sekä (6) terveys ja toimintakyky.
Oppiainekokonaisuudet synnyttävät uusia keinotekoisia raja-aitoja oppiaineiden välille, vaikka tavoitteena on ollut päinvastaisesti eheyttää perusopetusta. Kuvataiteen rajaaminen yksistään taide- ja käsityö -oppiainekokonaisuuteen kuuluvaksi ei ole perusteltua."
http://suomenkuvalehti.fi/blogit/eri-mielta/riikka-notkola-maailmasta-eristetty-taidekasvatus-ei-palvele-ketaan



Suomalainen yhteiskunta on tiukasti hierarkinen - Tutkimus

 

 

perjantaina, joulukuuta 17, 2010

Iron sky kuvausryhmä natsien jälkeläisten hakkaamaksi

Jotakin ironiasta, joka on fantasiaa todellisempaa. 

Natseista viihdeväkivaltaa tekevät joutuivat natsien lasten viihdeväkivallan uhreiksi.

Pienellä ajatusleikillä voi todentaa, mitä outoja sympatioita rahoituksen taustalla on tämän filmin kohdalla.
Jos iron sky -työryhmä olisi tehnyt Stalinin erikoisjoukkojen ja KGB:n retkestä kuuhun scifi-filmin, niin olisiko se saanut elokuvasäätiön tukea?

Ei.




Suomessa on vieläkin vahva kritiikitön suojeluskunnan Saksa-sympatia-aate voimassa. Kirkkokin on sallinut 90 vuoden ajan sotarikollisten ja lainvastaisten pyövelien marssia lippujen kanssa kirkoissa ja hautausmailla suojeluskuntien juhlissa. Vasemmistolaisilta kirkko on hysteerisesti kieltänyt liput valkoisissa kirkoisssa. Suojeluskuntien johtajina ja rahoittajina toimivat suomenruotsalaiset porvarit, mitä nykyiset perussuomalaiset kiihkoilijat eivät vieläkään tiedä.


torstaina, joulukuuta 16, 2010

Leaking World Wikileaks Strip





 Wikileaks hysteria






  • Humon Comics started February 2009 with Love and Tentacles, followed by Scandinavia and the World in June of 2009, they were joined by Niels in September 2009. A new comic is posted almost daily.

keskiviikkona, joulukuuta 15, 2010

Väittely tänään - Nylén & Kortteinen PLATON-klubi

PLATON-klubi: Jeesus vastaan Jeesus: Nylén & Kortteinen


Keskiviikkona 15.12. klo 18–20

yleisön pyynnöstä ylimääräinen Platon-klubi-ilta: Jeesus vs. Jeesus, jossa kirjailijat Antti Nylén ja Janne Kortteinen kohtaavat. Tilaisuus pidetään Lasipalatsin Kohtaamispaikalla.



Siekailemattoman spekulatiivista väittelyä tiedossa. Paradigmaattisia paradokseja, idealismin himoa ja käänteistä kulttuurirevisionismia sekä foneettista roolieskapismia paketoidun kulutusjuhlan paineen alla. Hymyily sallittu yleisön joukossa.


.

maanantaina, joulukuuta 13, 2010

Lucia-neito kruunataan tänään - suvun ylpeys on neitsyt

Lucia-kulkue Klo 18

Suvun ylpeys: neitsyt.
Kirkon ihanne kiltiksi ja kelpaavaksi nuoreksi: neitsyt.

Tämä on aika järkyttävää, katolista pyhimyskuva-palvontaa: juhlitaan naista, joka silpoo itseään, jotta pysyisi neitsyeenä. Palvottava uhri, joka tekee kaikkensa pysyäkseen neitsyenä.

Ja äidit ovat ihan ekstaasissa julkisesti neitsyttytöiksi julistettavien kulkuetta katsoessaan; äitien ja isien kontrollijuhla, lapsen seksuaalisuuden omistamisen ja väheksymisen rituaali.

Tässä uhrirituaalissa juhlitaan oikeastaan suvun kunniakäsityksiä ja kirkon puhtauskäsityksiä - juuri niitä, joiden takia Euroopassa tehdään kunniamurhia. Neitsyt on juhlittava ja muut... siirretään syrjään suvun ihailun kohteesta.

Mentaalisten mallien rituaaleja.

  • Kysymys on vakavan seuraamuksellisesta katolisesta uhrikulttuurista eli pyhimyskultista: luodaan äärimmäisiä ihanteita ja idoleja, joita katolinen kirkko ei voisi sietää jäseninään - mutta se luo tavallisille jäsenille sopivasti riittämättömyden tunteita.
     
  • Se luo myös uskonnollisen fantasian "Jumalan todellisuudesta", jota voi tavoitella vain katolisten rituaalien kautta, ei tosielämän muutoksilla

  • Lucia viiltelee itseään, jotta ei menettäisi neitsyyttä. Symbolisen kerronnallinen metamerkitys on että kirkon adoptoima rituaalinen väkivalta itseään kohtaan Uhrirituaalina on ihailtavaa jotta maaginen Neitsyys säilyisi.
  • Rituaalikerronnan korostettu ja osoitettu agenda ei ole ihmisen peruskoskemattomuudessa vaan idolin ylikorostetussa, seksualisoidussa neitsyydessä

  • Aikuisten suorittama lapsen idolisaatio on psykologisesti ja psykoanalyyttisesti tarkasteltuna äärimmäisen uhkaava tekijä lapsen (tulevalle) mielenterveydelle. Lapsi asetetaan ihailun luomien odotusten korokkeelle ja niin lapsen elämä ei ole löytämistä vaan mukautumista ja riittämttömyyden pelkoa.

Uskonto ei ole koskaan vaaratonta, uskomukset eivät ole koskaan ilman seuraamuksia.

Santa Lucia.  Mieluummin kuollut Santa Lucia kuin narttu.








 Suomalaisten poikien kasvatuskulttuuria 









" Suomen 61. Lucia-neito Mirella Uddström saa tänään kynttiläkruunun kutreilleen Helsingin tuomiokirkossa. Lucian kruunaa piispa Björn Vikström kello 17.
Kruunauksen jälkeen uusi Lucia-neito ilmestyy Tuomiokirkon portaille tonttujen seurassa, minkä jälkeen perinteinen Lucia-kulkue lähtee liikkeelle. Kulkue etenee kello 18 Aleksanterinkadun, Eteläesplanadin ja Etelärannan kautta Senaatintorille."


Ja kristillisdemokraatit riemuitsevat valttikortista:

www.paivirasanen.fi Kristillisdemokraatit


* Uskontotiede Fundamentalismi Uskontofilosofia Antropologia Ihmiskuva Kulttuuri Kulttuurihistoria Näkymätön Kulttuurivalta Nuorisotutkimus Ihmisoikeudet Vapaus

sunnuntai, joulukuuta 12, 2010

HD-videokamera taskuun satasella

Vaikka suomalaisille video-bloggaminen ja video-tervehdykset ovat jostain syystä ällistyttävän vaikeaa niin eiköhän sekin yleisty - hyvän lyhytelokuvaksi kelpaavan videojäljenn  Bloggie nyt poisto-alennuksessa. Helppoa laatua.

iPhone 4 tai iPod Touch 4 HD (230 e!) on lyhytelokuvamaanikoille paras työkalu: kameran lisäksi pakkaukseen kuuluu editointiohjelma ja välitön julkaisumahdollisuus nettiin. Mac-yhteensopivia kameroita:
Bloggie

100 e (PC Mac -USB lataus)

loppuerä, ei opt.zoomia 
HD 1080p, 720p, VGA video options
Kts testi-video
Kts Arvio

Tasku-stillkamera+HD 
190 e



Helppo, valokuvauksellinen taskukamera



Sekä Maceissä että wintoosa 7:ssa on toimiva HD-editointiohjelma mukana mutta helpomman ja laajemman ohjelman saa 100 eurolla: Premiere, Sony Vegas tms.


Uudempi ja ohuempi Bloggie-videokamera 190 e
- mukava panoraama-kuvatoiminto ja herkempi kamerakuva.

Kunnon Zoomilla ja helpottavalla kuvanvakaimella Samsung H200 Full HD -videokamera  290 € 
Vielä varmempi ja laadukkaampi HD Panasonic HDC-SD60  
-kalliimmat Panasonicit = kuvanlaatua 

Mac FTP siirto
Cyberduck
Tee ftp-servereistä ja kotisivutilatileistäsi kuin kovalevykansioita Macciisi - FTP-yhteysohjelma Mac Cyberduck
Voit myös siirtää tuttavien kesken isoja tiedostoja ja kansioita suoraan koneelta koneelle.  

Uusin 3D maailmankatselu on taas viihdyttävämpi - pc mac linux


Sophos
ilmainen virusohjelma Macille
Tietoturvayhtiö Sophos on julkaissut  virusohjelman Macille;


on  virusohjelma, joka on ilmainen kotikäyttäjille. Virustarkistustoiminto toimii haluttaessa aina taustalla ja tsekkaa ohjelmat, tiedostot, web-sivut ja koneeseen liitetyt verkko- ja USB-massamuistit.


Kannettavista MacBook Pron näppäimistö on ehkä paras.

Macbook prot saa tilatessa myös mattapintaisellä näytöllä! Mattanäyttö voi olla migreenialttiille ihmiselle paras valinta.



Apple Mac mini

2,53 GHz DVD  - pieni hiljainen pöytätietokone
n. 650 e
kulkee myös laukussa
  • 4GB;  NVIDIA GeForce 9400M näytönohjain, 
  • 320GB; nopea FireWire 800 !
  • + USB 5 kpl esim ulkoisille Samsung USB kovalevyille (viileitä)
-maailman energiatehokkain minipöytäkone - voi sijoittaa myös lokeron sisälle, jos kaapissa takana esim 3 cm tuuletusreikiä 4 kpl. Liitä vain joku vanha usb-näppäimistö, näyttö ja hiiri ja voit tervehtiä uutta Maciasi.

PS.  Jos pohdit
valkoisen tyylikkään Macbook:in ja metallisen Macbook Pro:n välillä, niin nämä halvimmat mallit ovat suorituskyvyltään lähes identtiset.


Ja huom.  asenna itse uusin Adobe Flash -nettiohjelmalaajennus! Must.
Heti.


*Camcorders joululahjat lahjat kuvaaminen digicam digikamerat.

lauantaina, joulukuuta 11, 2010

perjantaina, joulukuuta 10, 2010

Oppositio näyttää Ruotsissa mallia


Suomalaisen opposition malli löytyisi taas... Ruotsista!

Oppositio onkin päävoima kun tahtoa löytyy.

" Punavihreä oppositio yhdessä ruotsidemokraattien kanssa ajoivat läpi 300 miljoonan kruunun – vajaan 33 miljoonan euron – säästökuurin hallituskanslialle."   - savonsanomat.fi/

.

torstaina, joulukuuta 09, 2010

Psykoosilääkkeiden maailmanennätys ja torjuntapopsijat

Feel the heat - or not

Lähes miljoona suomalaista syö masennuslääkkeitä


Epätasapainosta on tullut normaalia, väistelystä tapa, torjunnasta standardi, selvittämättömyydestä selviö. Ihmisten henk koht elämänhallinnassa. Maan tavasta on tullut elämänhallintaa. Survaval modesta taas ihanne - köyhimmiltä nuorilta tuki pois.

Suomi johtaa koko maailmaa vahvojen psykoosilääkkeiden syömisessä ja miljoona popsii nyt lisäksi jotakin tasaavaa tai hillitsevää.

Huimaako?

Kannattiko jättää sisällissodan teurastukset selvittämättä?

Kannattiko kunnioittaa vanhempiaan ja suostua suvun hiljaiseen kulissikonsensukseen?

Poliitikot ovat ajaneet kiihkeästi "halvempaa" medikalisaatiota. Tämä on suora johdannainen suomalaisesta torjunnan kulttuurista, suomettumisen kulttuurista. Ongelmia ei selvitetä, puhutaan vai ihanteista. Tehostamisesta. Järkeistämisestä. Alasajosta. Medikalisaatiosta.

Kovat ja sisukkaat suomalaiset - kovien arvojen Suomi.



AKUUTTI:
SUOMI - PSYKOOSI-LÄÄKITYKSEN DDR

"Yhdeksän Euroopan maan vertailussa suomalaiset kotihoidon potilaat käyttivät psykoosilääkkeitä noin kaksi kertaa keskimääräistä yleisemmin. Psykoosilääkkeiden käyttö oli Suomen laitoshoidossa yli kolme kertaa yleisempää kuin kotihoidossa. "


Kun ideologiaa ei tarvita,
käytetään mainostoimistoa:

http://www.vihrealanka.fi/teemat/mielikuvatehtaat





akateemista vapautta, mutta ei byrokratiaa."



Oma etu on menestys, muiden etu on menetys
- taloussanomat.fi





Masennuslääkkeiden käyttö on kolminkertaistunut.



 



keskiviikkona, joulukuuta 08, 2010

Helsingin Sanomien linjamuutos suhteessa uskontoihin - tapaukset Maitobaari vs lestadiolaiset


Miksi Helsingin Sanomat, joka ennen on ollut niin pelokkaan kohtelias ja journalistisesti toivottoman estoisen häveliäs suomalaisia uskonnollisia instituutio-ilmiöitä ja kysymyksiä kohtaan, nyt hyökkää ilman estoja uskonnollista lahkoa kohtaan ja jopa visuaalisesti kuvituksessa käyttää yllättävän koomista revittelyä?
Itse jutussa ei ole sinänsä vikaa mutta ajankohta herättää vakavia kysymyksiä. (kts Kuukausiliite 12 2010)

Miksi juuri nyt linjamuutos ja tyylinmuutos?

Maitobaari-paljastusjuttu juuri nyt on etupäässä lestadiolaisen HS-päätoimittajan lähipiirin tarkoituksellinen hämäysliike, editoriaalinen ja ennakoiva huomionsiirto - tämä on todellakin ensimmäinen näin suora korostettu HS-paljastus uskonnollista ryhmää kohtaan - ja sillä on poliittiset motiivinsa.

Hämäysliikkeen motiivina on huomion siirto nyt Maitobaari-lahkoon, jotta tammi-helmikuussa tapahtuvat lestadiolaiset kauhupaljastukset systemaattisista raiskauksista yhteisöjen suojissa näyttäisivät laimeammilta.


Kesällä Kuukausiliitteessä ollut juttu lestadiolaisten kesäjuhlista oli pelottavaa, epäjournalistista, nuoleskelevaa ja kritiikitöntä propagandaa laajan ja tiukan lahkon puolesta.

  • Kuinka lahko määritellään?

Yksilön täytyy sopeutua satoihin lahkon normeihin jopa ulkoisessa pukeutumisessaan ja hiusten yms pituudessa. Yksilön täytyy paljastaa ja tunnustaa henkilökohtaisia asioita lahkoryhmänsä johtajille. Yksilön täytyy paljastaa tuttaviensa epälahkomainen toiminta ja puheet, jos haluaa nousta lahkon hierarkiassa. Lahko määrittelee tarkkaan, kuka on me ja kuka on ne.

Lahko määrittelee synnilliset asiat hyvin tarkkaan ilman järjellisiä perusteita.

Lahkossa firmat ovat veljien hallussa ja palkkaa etupäässä veljiä amattitaidosta riippumatta ja painostaa paikkakunnan ihmisiä kääntymään lahkoon, jotta työpaikkoja irtoaisi - tämä on kovin laaja ilmiö Pohjois-Suomessa. Tapasin taas bileissä Oulun setuvilta nuoria jotka olivat tosi vihaisia siitä että lestadiolaiset hallitsevat koko kuntaa ja kaikkia työpaikkoja - ei-lestadiolaisia ei oteta töihin jos löytyy veli. Jumalan terve.

Ulkopuolisille puhutaan eri asioita ja asiat sekä motiivit määritellään eri sanoin ja perustein kuin lahkon sisäisissä vuorovaikutustilanteissa.


  • Ja mikä nyt mättää valtionkirkon kirkkohallituksessa?

Miksi nyrpeä ilme ja valitus maailman suurimmalta "luterilaiselta" kirkolta?

Kirkkohallituksen Kansliapäällikkö: Uskon esiin tuominen vaikeutunut Suomessa


Luntakin paksumpaa pyrytystä kirkkohallituksessa ja pyhää itsesäälintäyteistä lumisokeutta.

Uskonnon arvostelun kieltäminen olisi kirkkohallituksen propagandakeskukselle rauhallisen valkoinen joulu. On se kumma kun ei enää valtionkirkko saa pakottaa uskontoa kansalaisille. Kirkon perinneoikeuksia on loukattu.

On aivan kaksi eri asiaa uskoa vapaasti uskonnonvapauden valtiossa kuin vapaasti jatkaa valtionkirkon ylemmyydentuntoista junttapolitiikkaa ja ylettömiä etuoikeuksia.

Uskonto on yksilön oikeus mutta ei etuoikeus instituutiolle oikeuttaa yksilöihin suunnattua toimintaa ilman kritiikkiä. Kirkkohallitus on törkeästi lobannut mm. muiden "kilpailevien" järjestöjen (mm. Wicca) uskonnollisen statuksen ja verotusoikeuden hyväksymisen estämiseksi - se on kovaa ja törkeätä kirkkopolitiikkaa. Kieltää muilta etuoikeuksia, joita itse nauttii. Uskomatonta.

Evlut kirkkouskonto on ollut valtion virkamiesasia ja lobbaustoimintaa - ja on vieläkin valtion kirkkolain kautta. Se on antanut kirkolle uskonnollisena järjestönä suuren etuaseman.

Hyötyä valtiolle? Kirkkolaki toki luo valtiolle soveliaan laimean uskonnon, jolla ehkä estettiin mm. köyhän 50-luvun Suomen ääri-ilmiöiden ja kiihkouskonnollisuuden syntymistä - mutta se on ennen kaikkea poliittinen valinta sitoa uskonto kiinni valtion toimintaan.

Kirkkopolitiikka on kirkon politiikkaa eikä yksilön uskon kysymys.



http://tammikuu44.wordpress.com/2010/12/07/koivuniemen-herra-han-on-jumalan-ruoska-ja-rahaa-kahmiva-oikea-kasi/







Koivuniemen herra ja yliopistokultit :: Finnsanity Arhi Kuittinen

 
http://tammikuu44.wordpress.com/2010/12/07/koivuniemen-herra-han-on-jumalan-ruoska-ja-rahaa-kahmiva-oikea-kasi/







Koivuniemen herra ja yliopistokultit










* Uskonnot Lastensuojelu Lahkot Vanhoillislestadiolaiset Tapani Koivuniemi Kustannusosakeyhtiö Torni Puutarha

tiistaina, joulukuuta 07, 2010

sunnuntai, joulukuuta 05, 2010

Sisällissodan valheellinen historiankirjoitus

 
On se mielenkiintoista, kuinka meihin lukiossa pumpatut valheelliset historiantiedot ja asetelmat yhä pitävät vääriä oletuksia yllä jopa sos.dem piirissä.  Valkoiset aloittivat sodan valmistelut ensimmäisenä:
 
  a) suojeluskunnat toivat 1917 laittomasti aselasteja Suomeen eikä (valkoinen) poliisi puuttunut siihen

  b) Suojeluskunnat rakensivat laitonta armeijaa ja kouluttivat jääkäreit Saksassa

  c) Jääkärien piti valkoisten uhkailujen mukaan "puhdistaa" Suomi ja jokainen vasemmistolainen tiesi, mitä se merkitsisi

Oikeisto sabotoi kaiken lisäksi rikkaiden kannattajiensa ja teollisuusjohtajien avulla demokraattisesti valitun vasemmistoeduskunnan työskentelyn - ja kaaos oli valmis.
Valmistettu.

Sodan alkua ja alkutekijöitä on valehdeltu lukiohistoria-propagandassamme tarkoituksella. 

 Työväestön ihmisiä kuoli nälkään - jos sukulaisesi kuolisivat nälkään niin mitähän vaihtoehtoja alkaa tulla eteesi? 

::

Jatkosodan urakkaa:
 

http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/



lauantaina, joulukuuta 04, 2010

Heja! "Fråga Olle" -keskusteluojelma alkaa taas

Heja! "Fråga Olle" -keskusteluojelma alkaa taas tänään lauantaisin 22.50 The Voice -kanavalla. Asiallista mutta sitäkin koomisempaa kulttuuritabujen ja seksuaaliasenteiden möyhimistä


Kun puhutaan Suomesta sivistysvaltiona, ei saa unohtaa, että yhä rehtorit voivat kieltää kouluissa seksuaalivalistuksen. Biologian opettaja voi läväistä rivot kalvosulkeiset ihmisen fysiologiasta ja siinä se.

Seuraamukset ovat kaameat.

Opetushallitus sallii tietoisesti tämä uskonnollismoralistisen lasten henkisen hylkäämisen  "perinteiden" pimeään kuiluun.


Erään sosiologisen kyselytutkimuksen mukaan oikeastaan ainoa tilastollinen piirre, mikä erottaa arvomaailmaltaan uskonnollisesti sitoutuneet ihmiset muista suomalaisista, on pelokas ja torjuva suhtautuminen seksuaalisuuteen.

Seksuaalisuus on jotakin niin pimeää ja kauheaa, että vain mollissa ulvominen sunnuntaisin voi pitää mielen puhtaana ja kaukana maailmallisesta saastasta. Että on jotakin puhtaampaa, Jumalan täysin kontrolloima universumi kirkon helmoissa.

Kirkkoisä Augustinus aloitti kovan linjan ristiretken seksuaalisuutta vastaan. Hän vihasi omia yllykkeitään ja kehoaan. Hän piti nimenomaan seksuaalisuutta (eikä itsekkyyttä tms) perisyntinä. On oletettavaa että sekä Paavali että Augustinus olivat homoseksuaaleja mutta pitivät sitä kauheana kirouksena ja saastaisuutena. Jo kreikkalainen ja roomalainen sukukulttuuri piti vain homoseksuaaliksi julistautuvia miehiä kirouksena - suvun lisääntymisen kannalta. Homoseksuaaleja siis pakotettiin naimisiin.

Siten kirkkoisiksi nimitetyt homouttaan häpeilevät ja seksuaalisuudeltaan loukatut kiihkokristityt määrittivät omien kokemustensa takia varsinkin heteroseksuaalisuuden saastaiseksi. Homoviha on varsin uusi ilmiö kirkkokristinuskossa - roomalais-katolisessa maailmassa papit saavat perinteisesti puuhata keskenään mitä haluavat.


Church denounces gay priests after magazine revelations
An Italian Catholic diocese has denounced homosexual priests for their "double life" and said they should not be in the priesthood.

 Panorama said it recorded sexual encounters, including in a church building


Cover of Panorama magazine, 23 July

torstaina, joulukuuta 02, 2010

Kirkon imagonhallinta

Keskustelu kirkon imagosta, tehtävästä ja imagonhallinnasta - tallenteet osoitteessa:

    http://bambuser.com/channel/UtrTV
    Osan 1 alussa ja osa 2 lopussa hyvät puheenvuorot.

    Mitä kirkko haluaa olla ja mitä se on?
    Mitä on imagonhallinta homoilta-efektin jälkeen?

    Kirkko selvästi yrittää olla kaikkea mikä on mahdotonta. Onko se fundamentalistien perinnealusta vai jäseniä palveleva humaani ja joustava protestanttinen yksilöiden organisaatio?


    Kirkon yksi imago-ongelman keskeinen ongelma on sen jälkiviisaus. Kirkko tulee humaanisuudessa yhteiskunnan perässä vaivalloisesti  ja kirkon ihmiskuva on vielä raskaan perinnefundamentalismin määrittämä.

    Kirkko on  ensisijaisesti perinnevarasto ja rituaalivirasto.

    Miksi "ikuista totuutta" saarnaava ja alistumista vaativa, rahansa kirkkorakennuksiin kerskaavasti käyttävä virkamies-pappisorganisaatio pitäisi kiinnostaa nuoria ihmisiä, jotka pohtivat tämän hetken vakavia yhteiskunnallisia ongelmia ja ihmiskuvakysymyksiä?  Moni eroaa vain vilkaisemalla virsien sanoituksia, miten julma, alistava, maaginen ja kapea maailmankuva sieltä heijastuu.

     Kansankirkosta
    puhuminen on valhe, jos yleistä pappeutta eli todellista solidaarisuutta ei teologisesti nosteta protestantismin keskiöön. Kirkko on virkamiespappien kirkko, ei kansankirkko.  Lutherin mukaan ei ole opillisesti ja idealistisesti olemassakaan erityistä pappissäätyä protestanteille.

    Kirkossa työntekijät ja budjettien tekijät ovat ihmeen tyytyväisiä matalaan mediatuotannon tasoon. Kysymys on tavoitteista ja kirkkokulttuurin, rituaalikulttuurin itsetyytyväisyydestä.

    Kirkon mediastrategia on täynnä päämäärättömiä ja huolettomia hutaisuja - joista ei opita mitään. Rohkeus puuttuu, kokeilut ovat usein vain näennäisiä näytöskokeiluja. Kirkko on systemaattisesti vanhan rituaalivallan, pappissäädyn, eristäytymisen ja kirkkokulttuurin promolaitos.

    Eivät  homoillasta pelästyneet kirkon edustajat ole kiinnostuneet kirkon kehittämisestä, purkamisesta ja tulevan protestanttisen keskuskirkko-organisaation romahtamisen näkemisestä tai jatkuvan uskonpudistuksen protestanttisesta johdonmukaisuudesta - vaan pelkästään damage control kiinnostaa maineen pelastusyrityksenä.


     Sosiodraama
    joko konkreettisesti kerhotoimintana tai virtuaalisena roolipelinä olisi uskomattoman tärkeä tilaisuus kirkolle kehittää omaa toimintaansa yhteisöllisenä ja eettisenä toimijana.

    Kohtaamisen prosessia viihdyttävästi, jännittävästi ja motivoivasti.

    Sosiodraama on dramaturginen tapa  käydä läpi ihmisten kysymyksiä ja traumoja yleisellä tavalla, kokemuksia uudelleen elävän ja kokeilevan draaman avulla. Luodaan yleisymmärrettävä sosiaalinen tilanne, roolit jonkin valitun eettisen kysymyksen, konfliktin tai trauman pohjalta.

    Sosiodraama olisi mahdollista muodostaa yhdeksi tärkeäksi ryhmätoiminnan muodoksi myös virtuaalisesti Second Lifessä ihmisten arvoetsinnässä ja ihmiskuvan pohdinnassa.


    Seurakunta, mikä tahansa arvoyhteisö, on aina virtuaalinen käsite - kirkko on vielä liian pitkälle materialistinen projekti.

     Ihmisiä ei enää kiinnosta uskonnollisiin dogmeihin sidottu perinnerituaali papin värisevän äänen johdolla vaan todelliset ihmiselämän ongelmat, projektit ja keskustelut yhteisesti jakaen.  Virkapuhe ja lobbaus Facebookissa saa sosiaalisen tuomion.




    ::


    9.10 Miten kirkon vuorovaikutuksen pitäisi muuttua? Kokemuksia kentältä. Pappi Teemu Laajasalo.
    9.40 Eroaallosta eteenpäin: kirkon mainekriisin anatomia. Johtaja Kimmo Kääriäinen, Kirkon tutkimuskeskus.
    10.10 Tauko

    10.20 Ääripäät äänessä: Ajankohtaisen kakkosen homoilta ja median logiikka. Päällikkö Jyrki Richt, YLE Ajankohtaisjournalismi.
    11.00 Vuorovaikutus ja maineenhallinta: kirkon vahvuudet ja kehityskohteet. Johtaja Kati Sulin, viestintätoimisto Hill & Knowlton Finland.
    12.00 Lounas

    13.00—13.30 Kirkon kriisiviestintä. Tiedotuspäällikkö Iiris Kivimäki ja verkkoviestintäpäällikkö Sami Kallioinen, Kirkon tiedotuskeskus.
    13.30–14.30 Keskustelua teemaryhmissä
    14.30 Kahvi

    15.00—15.30 Seinien sisältä verkkoyhteisöön: miten vuorovaikutteinen media muutti hengellisen työn? Yhteisöllisen median asiantuntija Matti Kari.
    15.30—16.00 Kenen kieltä kirkko puhuu? Uskontokasvatussihteeri Pekka Yrjänä Hiltunen, Kirkkohallitus.
    16. 00—16.30 Loppukeskustelu: kirkko äänessä! Päätoimittaja Mari Teinilä, Kotimaa.


    ::