maanantaina, maaliskuuta 08, 2010

Prinsessaleikkien tulkintaa naisten päivänä




Tämä ruotsalaisen tasa-arvokouluttajan kognitiivinen lyhytnäköisyys on esimerkki kognitiivisen psykologian ongelmallisuudesta ideologisena käyttövälineenä.

Feministinen asennevaikuttaja ei tässä varsinaisesti kysy, miksi joku lapsi tuntee  tarvetta leikkiä maanisesti prinsessaleikkejä. Myöskään ei kysytä, miksi aikuinen haluaa jaotella lapsia seksuaalisuuden mukaan ja mitä reaktioita äidit kokevat mm. poikatytön kanssa.


" Kerro pojalle, ettei ole aina helppoa olla rohkea."
Kehottaisiko joku feministi julkisesti äitiä sanomaan näin esim. tytölleeen tai poikatytölleen?


Ohjeissa löytyy siis pojan aktiivisuutta vaimentavaa opastusta kun taas kaikki tyttöihin kohdistuvat opastukset ovat aktivoivia.

Prinsessaleikit korostavat pohjimmiltaan  samaa ihmiskuvaa kuin feministinen ihmiskuva: tytöt ovat erikoisempia ja huomionarvoisempia lapsia kuin pojat ja voivat olla yhtä aikaa olla niin tyttö ja kuin poika.

Vaikka häiriintynyt äiti noudattaisi tarkkaan tämän ohjeistuksen kaikkia neuvoja lapsen tarkastelussa ja ohjaamisessa, nämä vain pahentaisivat neuroottisesti kontrolloivan äidin manipulatiivista suhtautumista tyttäreensä. Käytännössä sairaalloista suhdetta ylläpitävä aikuinen ei voi parantaa itseään tehostamalla kontrollia mm. feminististen ihanteiden mukaisesti.

Tytöillehän seksuaalisuus ei geneerisesti ole ontologinen ongelma  vaan ongelma seksuaalisuudesta on aina ensisijaisesti tyttöjen vanhempien/yhteisön ongelma.  Tässä olen feministien kanssa samaa mieltä. Jos feministisenä ihanteena on poikamaisesti/seksuaalisesti neutraalimmin käyttäytyvä tyttö, sekin voi olla tytön seksuaalisuuden problematisointia kelpaavuuskysymyksenä ja uhkana, aivan samalla tavalla kuin perinteinen tyttöyttäminen.


Kognitiivis-feministisessä ihmiskuvassa ongelmien lähtökohtana nähdään leikit ja roolit malleina sinänsä, ei tytön tärkein suhde eli äitisuhde, äidin psyykkinen dynamiikka omakuvan ulkoisen hallinnan kautta. Tässä ohjelitaniassa ei edellytetä ja pohdita laajasti, onko jokin häiriö olemassa perheolosuhteissa ennen lapsen obsessiivisia prinsessaleikkejä ja leluostoksia.

Psykodynaamisesti (eli modernin sovelletun freudilaisesti) prinsessaleikki ei välttämättä ole lapsen ongelmien lähtökohta vaan vanhempien ja kenties äidin korostetut  vaatimukset tytön feminiinisiä ominaisuuksia kohtaan.

Jos äiti ei hyväksy tytön aggressioita ja roolivapautta vaan kokee tytön omaehtoisuuden ja persoonallisuuden uhmaavan äidin valtaa sekä äidin mielikuvien  symbioottista unelmalapsisuhdetta, hän osoittaa lapselle suoraan sekä epäsuoraan, että tyttö ei ole ensisijaisesti ihminen vaan äidin naiskuvan toteuttaja, puhtaaksi kasvava lapsi vain naisellisena tyttönä.

Taustalla on usein äidin trauma päinvastaisesta omasta lapsuudesta, jolloin äiti ei ole lapsuudessaan saanut olla feminiinisen seksuaalinen ilman moraalista painostusta ja moraalista tehtävää perheen kunnian näyteikkunana. Tyttärestä tulee siten äidin menetetyn lapsuuden toteuttaja, äidin ahdistuksen neutralisoija mitä ihmeellisimissä asioissa. Äiti etsii hyvän äitiyden sairaalloista varmistusta hygieenisistä naiseuden roolimielikuvista joiden toteuttajana hänelle on oma prinsessatytär. Tytön ei tarvitse saada lainkaan kannustusta rajoittuneihin prinsessaleikkeihin vaan hän alkaa tuottaa niitä aivan itse vanhempien ihannetytär-rooliajattelun kautta.

Tyttären obsessiivinen prinsessaidentiteetti voi nousta myös päinvastaisesta paineesta.

Jos huonon tai yliseksuaalisen isäsuhteen kokenut äiti kokee tytön kilpailijana miehensä huomiosta, tytär vastaa äidin kilpailukokemukseen sitten selkeästi tarjotulla kilpailijaroolilla, Paris Hilton-pissisprinsessana. Äidin kilpailupelko voi ilmetä monin tavoin, mm. epäseksuaalisuuden uskonnollisena korostamisena.


Lapsi voi joutua kokemaan hurjaa psyykkistä manipulaatiota, jos vanhemmat kokevat lapsen seksuaalisuuden olevan uhmaava, outo tai liian vapaa vanhempien unelmista.

Jos taustalla olevia todellisia (aikuisten) ongelmia ei käsitellä vakavasti ja terapialla, silloin löytyy aina ideologia, uskonto tai feminismi, jolla tytär täytyy laittaa ruotuun. 

Kaikissa anoreksia- ja bulimiatapauksissa, joita olen voinut tarkastella perheen vuorovikutuksen kautta, on mielestäni selvää tyttären ja äidin häiriintynyt suhde. Ja nimenomaan äidin korostuneet manipulaatiotavat ja tiukat neuroottiset rajat tyttären kelpaavuudelle äidin hyväksynnän saavuttamiseksi.

Ihannetyttären raskas fantasma on bulimian lähtökohta ja prinsessaleikkeihin obessiivisesti suuntautuminen ensimmäisiä merkkejä lapselle osoitetuista epäterveistä puhtaus- ja kauneusihanteista. Pelkkä moraalinen seksuaalihygienia "poikamaisen" käytöksen kehoituksina voi sekoittaa lapsen pään lopullisesti omasta ruumistaan vieroittavana shokkikuurina.

Salakavalampia ja yleisimpiä henkisen väkivallan muotoja on velvoittaa lapsen tuntemaan ylemmyyttä toisiin lapsiin nähden, jotta lapsi ei unohtaisi "kilpailuasetelmaa", jossa aikuinen itse on koko lapsuutensa elänyt. Ja sitten ihmetellään, miksi meidän lahjakasta nuppua syytetään koulukiusajaksi.


Kaikissa lasten biokognitiivisissa vastetutkimuksissa eli kontrolloiduissa tilannereaktiotutkimuksissa 90% tyttövauvoistakin reagoi mm. leluihin ja leikin muodostamiseen aivan eri tavoilla kuin pojat. Feminiinisyys identiteettinä on ensin biologista, sitten vasta tulee tarkasteltavaksi aivan erikseen ihmiskuvakysymykset sosiaalisena tasa-arvoisuutena, roolien jakamisesta/ohjailusta ja omaehtoisuuden kunnioittamisena.

 Jos puhutaan lasten ohjailusta, niin pojatkin kokevat julmaa ohjailua äitiensä käsittelyssä.

Jos poika rupeaa puhumaan nuken tunteista, niin standardi suomalainen äiti ei tunne oloaan hyväksi, kun poika pohtii sankarin emotionaalisia ongelmia. Suomalaisten naisten "intuitiivinen" roolifeminismi, ylpeys pojan äitinä, miehen kasvatajana, haluaa rajata tytöille ihanteellisen herkkyyden  eikä suo sitä pojille. Suck it up. Pelätään pojan "selviämisen" puolesta. Äidit eivät yleensä samaistu poikiin samalla tavalla ja velvoitteilla kuin tyttöihin mutta käänteisiäkin tapauksia on, jossa poika on äidin pikku lillukka, Tilleri talleri.

Punahilkka-satu on lapsien suosikki kaikista saduista. Sen brutaalius herättää satuja valikoivissa aikuisissa usein hämmennystä.  Punahilkka käsittelee kuitenkin juuri tätä vääristynyttä äiti-tytär-suhdetta, jossa äiti lähettää tyttären synkkään metsään keskelle vaaroja, liian vaativaan tehtävään vähin eväin.



Kympin tytöt

- Ylioppilaslehti
toimittaja Anna-Sofia Berner
Toimittaja vakuttelee lukijalle, että tyttöjä ei ole painosteltu ja uhkailtu, vaikka lahjakailta, numeroja ahmivilta hikaripacman-tytöiltä tuntuu puuttuvan oman elämän halua ja hallinta. Ja sitten toimittaja kertoo lehden toisessa jutussa omista traumoistaan koulumenestyjänä...

Onnea onkimassa

FST5 kanavalla.  Ruotsalainen draamakomedia.  Osa 5/10.
Anna potee lastenvaunuahdistusta. Onko huono vanhempi, jos ei osta viimeisintä ja kalleinta mallia? Fredde murehtii hiustenlähtöä.



Häpeässä häpeämään kasvatetut





Raiskauskulttuuri
- Nelonen uutiset Raiskaustuomiot



Kaltoin kohdeltu lapsi

Käsikirja lapsen kanssa työskenteleville

Sosiologia, Nuorisotutkimus psykoanalyysi lapsen oikeudet avohoito kasvattaja neuvola kasvatusoppaat, psykologia depressio itsetuho itseviiltely hätähuuto terapia elintaso brändi brändivaatteet muoti kuluttaminen kerskakuluttaminen koulukiusaaminen yhteiskuntaluokka jengi ryhmä bibolaarinen häiriö persoonallisuushäiriö psykopatia kasvattaja ongelmallinen äitisuhde itsetunto deperonalisaatio henkinen väkivalta viha itsensäviiltely .

3 kommenttia:

Ripsa kirjoitti...

Tässä onkin varsinainen ongelmanippu.

Isoäitinä seurailen poijanflikkoja ja keskustelen 5-vuotiaan kanssa vaaaleanpunaisen merkityksestä. Kun sanon etten pidä vaaleanpunaisesta, likka loukkaantuu ja sanoo äidilleen, joka hymyilee, eli ottaa asian aivan neutraalisti. Mielestäni hyvin.

Minä olin poikatyttö ja yleensä näen pikkutytöissä heti sellaiset oireet jos niitä on. Mutta olen siis pojan äiti. Yritin epätoivoisesti saada pikkupojan tarttumaan nukkeen, mutta ei se onnistunut. Poika halusi pärisyttää leikkitraktoria.

Asuimme kommuunissa, joten esimerkkejä, vanhempia ja lapsia oli vaikka kuinka paljon. Tämä oli enemmän tai vähemmän yksinkertainen selviö: kommuunin tyttö leikki nukeilla ja pojat pärisyttivät ärriään. Tappelua ei tullut vanhempien kesken kuin yhdestä asiasta: pojille ei pidä ostaa leikkipyssyjä/ pitää ostaa leikkipyssyjä.

Luulen että me suuret ikäluokat olemme eläneet Peppi Pitkätossu ohjenuoranamme, joten meillä ei ole ollut kovin suuria vaikeuksia feminismin kanssa. Olemme tai emme ole feministejä.

Pojistamme en tiedä. Mitä esikuvia heillä oli? Ainakin kommuunin pojista tuli aika kilttejä. Luulen että Peppi Pitkätossun mahdollinen aviomies oli kiltti myös.

Kati kirjoitti...

Ehkä prinsessa satuja parempi on tämä Liisa Ihmemaassa tarina? Se sopii sekä tytöille että pojille.

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Liisa Ihmemaassa on loistava ja intuitiivisesti rikastuttava satu.

Se antaa mielikuvitukselle tilaa ilmaista ja tulkita oman elinympäristönsä ilmiöitä ja kokemuksia. Ilman suodattimia ja aikuisten moralismia.

Lapset eivät ole aikuisia varten.

Se on sekä Punahilkan että Liisa Ihmemaassa -myyttisatujen voima ja ydin.

Hyvässä Sadussa lapsi voi kokea/ilmaista aggressioita, havaintojaan ja reaktioitaan suoraan ilman aikuisten manipulatiivista moralismia.

Lapsen tunteita ei saa torjua ja kieltää. Tämä torjunta on väkivaltakasvatusta ja tähtää vain lapsen alistamiseen.

Alistetuista tulee sitten alistajia.

Ihannelapsi on alistettu lapsi, jos aikuisen itsetunto on kiinnitetty ennakkoehtoihin lapsen käyttäytymisestä tunnottomien kaavojen mukaan.