maanantaina, kesäkuuta 08, 2009

Camillo-Peppone - isä Mitro Repo


Mitä tapahtuu, kun yhdistetään isä Camillo ja pormestari Peppone?

Isä Mitro Repo.

Ketkä äänestivät Mitroa?
No tietysti mummot. Ainakin kaverini mummo, joka lääkärin antaman kuolemantuomion takia on aloittanut omat hautajaisvalmistelunsa itse.

Vihdoinkin mummoille syy äänestää EU-vaaleissa. Pappihan on jo virkamies lainsäädännössämme, se Mitron itsetunnon vaatima "ammattilainen", joten ei paljon poikkea poliitikosta, muuta kuin jumalallisesti korkeammalla moraalilla? Papit ovat kuitenkin olleet 900 vuotta merkittävin poliittinen kansan manipulaattori, kuninkaan miehiä.

Hersyvän papin ideaali on Suomessa nyt helvetin kovaa valuuttaa kansalta pokkurointia odottavan peruspappimallin jälkeen. Kirkon perusfunktio (kansan silmissä) on nyt helvettijulistuksen jälkeen elämää siunaava ja mahtavia kirkkohäitä järjestävä spektaakkelikirkko, kiitotie taivaaseen enkeleitä kutittamaan.

Mitro on nyt tupajumi, toteemi elämää helpottavalle pappimallille. Julkkisehdokkaiden keisari, kansan epäpoliittisuuden nälkään mitä myyttisin pygmalion, uskonnolliseettisten unelmien veistäjä.

Pappi, joka on ihmisiä varten - ja jonka mielestä ihmiset eivät ole kirkkoa varten. Piispat kielsivät lian itsenöisen papin poliittisen toiminnan vaikka Ambrosius on rauhassa saanut säätää bisnestä oikeistohenkisten sisäpiiritahojen kanssa.

Ja varsinkin ortodoksisten vanhoillista kiehunta lisää, kun kyseessä on tämä pappi, joka on paineessa pomottelevien piispojen elämää vieroksuvan oppikeskeisyyden takia. Vuorisaarnan mitrohippusia on tullut julkisuuteen viljeltyä kiitettävästi kuin tähtiä taivaalle. Täytyyhän siis uskonnon muutosvoimaan uskovien kannalta pulassa olevaa, ihmistä ymmärtävää, viiniä ja vauhtia, Alfa Romeo-autoja esteettisesti rakastavaa pappia auttaa. Mahtava Valamo-turistien ja ortodoksiromantikkojen tilaisuus näpäyttää kirkollista norsunluutornia, vaikka olisikin vierasta kirkkokuntaa.

Tämä ylläripolitisoituminen on eräänlainen kansan versio uskonnon dekonstruktiosta ideaalipapin politisoimisella.

"Kansa" on valmis nyt yhdistämään isä Mitrossa eräänlaiset kuttuuriset vastakohtien roolihahmot, oikeistolaisen Camillon ja vasemmistoaktivistin Pepponen. Kirkot eivät vain ymmärrä olevansa totaalisessa vaiheessa, muuta kuin oikeistolainen arvovallan jatkumo ja perinnekonstituutio. Eikä sosiaalidemokraatit ymmärrä imagomenetyksensä jatkuvaa rapistumista oikeistolaisen lamapolitiikan jälkeen.

Mitro on sanonut edustavansa ihmistä EU:ssa. Väitän, ettei hän uskalla kertaakaan äänestää eri tavalla kuin sosiaalidemokraattien jäsenistään, imagostaan ja sen "yhtenäisyydestä" mahtavan mustasukkainen PES-sidosryhmä. Mitro todennäköisesti "näkee" vast'edes muut mepit vain lähimmäisinä, joita kohtaan hän jatkaa neuvottelevaa karismaansa ilman mitään valtataistelua. Vallanpitäjä, joka kieltää sievästi imagonsa?

Mitrolla on riittänyt empatiaa, mutta riittääkö raviradalla päämääriä ja kyynärpäitä EU:n sisäpiirin painostuskulttuurissa samoamiseen? Vai haluaako ammattimainen vastarinnankiiski nyt taivaan merkkinä lepuuttelemaan samanmielisten kyyhkyslakkaan mummokontaktiensa tapaan lobbareiden syötettäväksi ja syntisten juotettavaksi?

Muuttuuko euroviini kosmopoliitti Mitrolle jokapäiväiseksi vedeksi?


Kävin muuten katsomassa "Angels ja Demons"-elokuvan pois päiviltä, jotta voin sitä moittia. Uskomatonta katolista propagandaa isä Camillo-tyyliin, josta on karsittu kirjan historiallinen uskontokritiikki huolellisesti pois. Hienoimpia propagandafilmejä siis tietyssä mielessä. Antoi hyvät unet loppuvaiheessa.


II

Urpilaisessa naispoliitikkojen unelma/ongelma kiteytyy.

Kun on oppinut viehättämään koko ikänsä vain olemuksellaan ja hymyllään, vetämään ruiskun esiin Imagen kannessa suurena "statementtina", ei voi ymmärtää, että vetoavan poliitikon täytyy osata pelkin sanoin puhua ja käyttää retoriikkaa, demagogiikkaa, historiaa, tilastotiedettä, ostta motata takaisin vastustajan tölväisyjä samalla voimalla - ja hiffata suljetuissa kokouksissa kavereiden suhteen pedagogiikkaa ja joskus turvautua herättävään poleemisuuteen - vaihtelevasti, dynaamisesti, ei koko ajan varman päälle ykkösvaihde päällä vaikka on jo joutunut moottoritielle.

Miettikääpä, missä pulassa sosialidemokratit olisivat olleet ilman Mitroa.

Mitro ei ole puolueen saavutus vaan merkki totaalisesta rappiosta ja epäuskottavuudesta täysin puolueen ulkopuoliseen ilmiöön tukeutumalla. Sosiaalidemokraattien kannattaisi lukea oma puoluejulistuksensa ja vihdoinkin toimia niiden mukaan. Itsepetos voi jatkua vanahan puoluenimen alla jonkin aikaa, mutta mitä tapathuu, kun uskottavuus on vain historiallisten muistojen ja identiteettikonnotaatioiden varassa? Oikeistolaisen kabinettimielistelyn kausi Lipposen johdolla toi vain hyvinvointiyhtiskunnan alasajon juuri "epäpoliittisen" hyvinvoinnin ajanjaksolla (minkä takia hyväosaiset eivät reagoineet ideologiseen alasajoon). Uskomaton ideologinen perversio. Varakkaiden verotuksen keventäminen ja veronkierron mahdollistaminen on ollut tämän puolueen tärkein saavutus.




Erkki Tuomioja ei osaa vieläkään ottaa dinosauruksen vastuuta omaan osuuteensa puolueen ideologiseen rappioon ja valheeseen.



Yritysjohtaja: Revimme säästöjä, jotta saamme bonuksemme



.

1 kommentti:

S. K. kirjoitti...

Haha, aivan mainio tuo vertaus Isä Camillosta ja Pepponesta:)! Olen lukenut Guareschin kirjoja ja kirjoitin juuri itsekin Revosta blogiini.