Kahden valtamedian arvostelut von Trierin uudesta elokuvasta kiinnittävät korostaen ensin huomiota elokuvan emotionaaliseen "antiin". Selvästikään kriitikoiden mielestä elokuva ei saisi olla angstinen ja mielenrauhaa uhkaava ilman kriitikoiden kriittistä moraliteettileimaa.
Maksava katsoja ei saisi joutua kantamaan taakkaa elokuvaelämyksen jälkeen? Uhka mielenrauhan, ennustettavuuden ja takuuviihteen elokuvakulttuurille? Katsoja pelastamassa elokuvan naisia?
Elokuva yhteisöllisen viihdeterapian vastuullisena ja vapauttavana muotona, yhteisön arvojen ja mielenrauhan tukipylväänä?
Elokuva moraliteettina, joka käsittelee katsojan tunnereaktiot katsojan puolesta?
Hs ja YLE-arvostelut elokuvasta.
(Älä lue ennen elokuvaa, jos haluat kaikki tehot elokuvan katsomisesta).
YLE: "Antichrist on pahan mielen elokuva" :
"hienosta elokuvasta jää päällimmäisenä mieleen kaikki se mitä ei olisi halunnut nähdä..."
"HS: "Lars von Trier mässäilee pahuudella",
" Trier teki omasta masennuksestaan elokuvan"
"Antichrist-elokuvan viimeinen puolituntinen on vastenmielistä katseltavaa. "
IS-arvostelu: " Antichrist on pöyristyttävän julma"
Aivan kuin kriitikkojen olisi ensin otsikkotasolla tuomittava tämä elokuva kulttuuria suojelevan papillisen virkansa puolesta moraalisesti, jotta voisivat antaa sille vasta sitten humanistisen ja taiteellisen absoluution kriitikon älykköroolin takaamiseksi.
Outoa emotionaalistettujen moraliteettien ristivetoa ja esittelyä. Onko kriitikolle aiheellista ja ammattimaista oman katsomiskokemuksensa/elämäntilanteen ahdistuksen takia leimata ohjaajan työ ohjaajan henkilökohtaiseksi elämänalueen osaksi? Kun viihdeväkivalta satojen ihmisten tappamisesta ei ahdista mutta Antichrist ahdistaa?
Jos suomalainen feministitaiteilija mässäilee verellä ja (naisen) masennuksella, niin hänen "emansipatoorista" naisteostaan arvioiva massamedia-arviointi ei "kritiikki"-diskurssissa vahingossakaan käytä tälläista valmista emotionaalisen tulkinnan, oikeastaan tulkitsemattomuuden projektion ja "pahan olon" luokittelun hegemoniaa.
Trierin elokuvien runnotussa naiskuvassa voi kuitenkin nähdä että Trier lyö pohjimmiltaan aina mieskuvaa.
Trier on feministi. Kyvytön feministi, miehen kanssa jaetun pimeyden naistuntija mutta feministi kuitenkin.
Miehethän sikoja on, jos tarkastellaan feministisesti syy-seuraus-suhteita Trierin projektiossa. Trierhän ihannoi yleensä feministien tapaan feminiinistä uhrautumisaktia maailmaa kannattelevana pylväänä ja perimmäisen hyvän tavoittelemisen vertauskuvana jopa itsetuhoisuudessa; Trierin ihannenaisen, ihanneuhrin uskallusta on elää itsensä, omien tunteiden kautta ja ilmaista kipunsa minä-muodossa eikä projisoimalla toisiin edes vihana (paitsi Dogvillen loppufinaali).
Trierin mielestä ihmisten pitäisi osata tosielämässä ja reaaliaikaisesti kauhistua lähellä olevien ihmisten itsetuhoisuudesta - eikä kauhistua fiktionalisoitua väkivaltaa. Kysy: Mistä sodat nousevat. Onko ihmisyys jaettu, onko viha jaettu.
Trierin Idiootit-elokuva Idiots/Idioterna nosti maailmalla laajimman kuohunnan skandinaviasta (sitten Bergman Persona:n). Idiooteissa roolien vankeina olevat ihmiset etsivät totaalista vapautumista totaalisen vieraantumisprojektin kautta.
Bergmaninkaan mielestä elokuvan ei tarvitse olla vapauttava.
Elokuvasta jokainen voi tehdä analyysin vain oman elämänsä kautta.
Taiteen merkitys ei ole antaa merkityksiä vaan käynnistää prosessi. van Gogh ei tarkoittanut auringonkukkiaan kauniiksi vaan kyseenalaistaviksi. Kukaan ei pitänytkään niiden kaoottista muoto-oppia ensin kauniina ennen kuin kaaosteoreettinen arvoituksellisuus ja itsekantavuus sai oman myyttisen ja uudistavan arvonsa taidemaailmassa. van Goghin, taiteilijan halveksuvasta eristäytymisestä tulikin profeetallista.
"Taide"-elokuva "vapauttaa" prosessiin - pois turvamielikuvista, torjutun ahdistuksen sitovaan kohtaamiseen.
Solarishan on siis Tarkovskin vastaava versio viharakkaus-suhteesta.
Parasta tragediaa Antich on mutta se on aito tragedia, mitä kulttuuriväki pitää nykyään vulgaarina. Solariksessa päähenkilö pakenee lopulliseen anti-fantasmaan ja syyllisyydentunteensa äärimmäiseen emootiokatharsikseen, sielunsa jäätyneeseen maisemaan, toteutumattoman lapsuuden korvaavaan visioon.
Eli Solaris ei ole aito tragedia vaan tyypillinen loppupelastusdramaturgia lähes-tragedia venäläisenä nostalgispainotteisena draamana.
If something gets too traumatic, too violent, gets too, even too
filled in with enjoyment, it shatters the coordinates of our reality:we have to fictionalise it. - Zizek
"Idiootit"-elokuvan lopussa (nimenomaan) nainen "uhraa" itsensä ja kohtaa oman elämänsä kipupisteen toteuttamalla ryhmän kokeilemaa ideologiaa perinpohjaisimmin oman perheensä ja koteloituneen ahdistuksensa ja selvittämättömän kommunikaatioperinnön konfliktilla.
Suomalaiset elokuva-alan ihmisethän löivätsitä kuitenkin aivan kuin vierasta sikaa kun elokuvatuotantolaatu ei ollut "ammattilaisten" tuhlailevaa standardia. Katsokaa Idiootit uudestaan, se on aika huikee.
Antichrist-elokuva on kyllä hyvä mittari siitä, vaatiiko elokuvaa katsonut henkilö naiselle feminististä erityiskohtelua jopa taideteoksessa. Voiko nainen olla fyysisen kaaoksen aiheuttaja, ihminen, osa ongelmaa, osa umpisolmua, osa ihmisyyttä. Osa syntiinlankeemusta.
vrt.
Bergmanin Persona
http://www.kinoeye.org/02/15/shaw15.php
Punahilkka - myyttinen satututkimus
- Seksuaalinen ja moraalinen projektio
psykoseksuaalisten tragediatarinoiden tulkinnassa
Zizek:
"We often find references to psychoanalysis embodied in the very relations between persons. For example, the three Marx Brothers, Groucho, Chico, Harpo. Its clear Groucho, the most popular one, with his nervous hyperactivity, is superego. Chico, the rational guy, egotistic, calculating all the time, is ego. And the weirdest of them all, Harpo, the mute guy, he doesn't talk - Freud said that drives are silent - he doesn't talk, he of course is id.
The id in all its radical ambiguity. Mainly what is so weird about the Harpo character is that he is so childishly innocent, just striving for pleasure, likes children, plays with children and so on, but at the same time possessed by some kind of primordial evil, aggressive all the time. And this unique combination of utter corruption and innocence is what the id is all about."
.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti