lauantaina, tammikuuta 12, 2019

MISTÄ RANSKASSA ON NYT KYSE - Riikka Söyring - Keltaiset Liivit Mielenosoitukset












MISTÄ RANSKASSA ON NYT KYSE


  Riikka Söyring:

- Suomen verovaroilla ylläpidetty, vastuullinen media –kampanjassa mukana oleva Yle – on pääasiassa toistanut tarinaa dieselverosta ilmikapinan syynä, vain ajoittain varovasti, aivan hieman, sivuten sellaisia seikkoja kuin että Ranskassa on viisi miljoonaa asunnotonta, että useampi miljoona sinnittelee alle 900 euron kuukausituloilla ja vielä useampi miljoona työssä käyvä köyhä yrittää pysyä hengissä alle 1300 euron kuukausituloilla maassa, jossa on vielä Suomeakin kalliimpi elää, onhan yksityistäminen siellä paljon pitemmällä kuin Suomessa. Ranskan luovuttua omasta keskuspankistaan maa on velkaantunut vauhdikkaasti; euro syövyttää ranskalaisilta elämisen mahdollisuudet maaseudulla samoin kuin pienissä ja keskisuurissa kaupungeissa. Samaan aikaan rikkaille on annettu veronkevennyksiä, helpotettu veronkiertoa ja monikansallisille yrityksille on annettu valtion toimintatukea, negatiivista verotusta eli veronpalautuksia veroista, joita ei koskaan Ranskaan maksettukaan.

Seurasin tapahtumia useasta eri lähteestä. Erot uutisoinnissa olivat korostuneita. Venäläinen RT-kanava oli kadulla, mielenosoittajien joukossa lähettäen kuvaa Nantesista, Lyonista, Bordeauxista, Cahorsista, Pariisista ja Belgian puolelta Brysselistä, haastatellen mielenosoittajia, liikkuen kadulla. Ranskalaiset FranceInfo, FranceDirect ja France24 istuivat studiossa päästäen ääneen puoluejohtajia, poliitikkoja ja asiantuntijoita, pitäen kerronnan kaikissa muissa näkökulmissa kuin mielenosoittajien;

Länsimedian ponnistelut vaikuttavat olleen turhia mikäli jotain voi päätellä siitä, että mielipidemittausten mukaan 84 % ranskalaisista oli keltaliivien puolella.

Belgialainen lehdistö oli omaksunut sotakirjeenvaihtajien tyylin. Media ei uutisoinut, se raportoi sotanäyttämöltä – sanomatta kuitenkaan kertaakaan että nyt on sota eliitin ja kansan, EU:n ja jäsenmaiden väestön välillä. Parlamenttikortteli oli täynnä keltaisiin liiveihin pukeutuneita raivostuneita ihmisiä ja poliisi suojassa mellakka-aidan takana. Kokoomuksen Verkkouutiset syyttää Ranskan tilanteesta Venäjän trolleja.


Some-feedejä seurannut näki, että ranskalaiset saivat tukea Intiasta, Malesiasta, Thaimaasta, Saksasta, Ruotsista, Norjasta, Suomesta, joka puolelta maailmaa. Iso-Britannialaiset suunnittelivat aloittavansa omat mielenilmauksensa. Pariisin ja Ranskan livefeedeissä näkyy maahanmuuttajia ja ranskalaisia rinnakkain, toisistaan huolehtien, hymyilevinä, kaikilla keltaiset liivit päällä.


Medianäytelmän seuraajalle tuli myös selväksi, että puolueet ja poliittiset johtajat, jotka ovat olleet synnyttämässä ja ylläpitämässä sitä kurjuutta, minkä seurauksena Ranskan ja Belgian kaduilla nyt taistellaan, pyrkivät ensin omimaan liikehdinnän johtoa mutta tulivat hylätyiksi: keltaliivit tekivät selväksi, että puolueilla ei ole asiaa kansanliikkeen johtoon.


Tämän jälkeen poliitikot alkoivat lähettää sovittelevaa viestiä minkä ehtivät, haastatteluissa ja sosiaalisessa mediassa. Kävivätkö aineelliset vahingot sen verran suuriksi, että poliitikkojen vaalirahoittajatahot – rikoksenuusijapankit, vakuutusyhtiöt ja vastaavat, joiden hallussa nk. ”vastuullinen media” on – antoivat käskyn ottaa liennytyslinjan?


Dialogi-sana ja dialogin tarve alkoivat toistua yhä useammin. Puoluejohtajat tviittasivat minkä ehtivät, antaen ymmärtää — tavalla jonka voivat jälkeen päin kieltää mikäli ”he” voittavat tämän kamppailun — siirtyvänsä kansan puolelle tai itse asiassa jo olevansa sen puolella.


Sisäministeri Castanel sai paljon lähestysaikaa toruakseen ”tuhmia lapsiaan” ja esittääkseen vaatimuksen (omaisuuteen kohdistuvan) väkivallan lopettamisesta. Ei taida mennä läpi. Väki on väsynyt valtiovallan harjoittamaan rakenteelliseen väkivaltaan, jolla enemmistöä kyykytetään rikkaiden elämän tasoittamiseksi.


Miksi media ei länsimaissa kerro, mitä keltaliivit vaativat?


Keltaliivien julkaisema ”Kansan direktiivit” sisältää liian monta kiellettyä aihetta kuten eron EU:sta ja NATOsta, pankkien palauttamisen palvelemaan kansantaloutta, mediamonopolien purkamisen ja uutisoinnin totuudellistamisen – ei ole realistista odottaa massamedian kertovan näitä asioita. Lukekaa itse vaatimuslista, ja ajatelkaa, ajatelkaa ihan itse.


Kansan peto murisee ja eliitti toivoo että jos lepyttely ja dialogi eivät riitä, ainakin ammukset riittävät. Nyt käydään viivytystaistelua, toivoen ettei peto nouse jaloilleen ja hyökkää. Mutta tässä ei jumalauta taida armeija riittää torjumaan tätä raivoa, onhan osa armeijasta keltaiset liivit yllään kadulla, vaatimassa ”rikkaiden presidentin” Macronin eroa.



 KÄÄNNÖS;

MITÄ RANSKAN KELTALIIVIT VAATIVAT (Suomentanut Jarmo Ekman)


Internetissä ja sosiaalisessa mediassa on viimeisten päivien ajan kiertänyt lista, joka sisältää seuraavat vaatimukset (kuinka monen mielenosoittajan näkemyksiä se edustaa, ei ole tiedossa.) Keltaliivien vaatimuslista


Talous/Työllisyys:


• Perustuslaillinen rajoitus veroille – 25 prosenttiin


• 40 prosentin korotus eläkkeisiin ja sosiaalietuuksiin


• Kasvata palkkausta julkiselle sektorille julkisten palveluiden palauttamiseksi


• Massiiviset rakennusprojektit 5 miljoonan kodittoman asuttamiseksi ja vakavat rangaistukset niille pormestareille/paikallishallinnoille, jotka jättävät ihmisiä kaduille


• Hajota pankit, jotka ovat ’liian-suuria-epäonnistumaan’, erota uudelleen tavallinen pankkitoiminta investointipankkitoiminnasta


Mitätöi ne velat, jotka ovat kertyneet koronkiskonnan seurauksena


Politiikka:


• Perustuslailliset muutokset, jotka suojelevat ihmisten etuja, mukaan lukien sitovan kansanäänestyksen ottaminen käytäntöön


• Lobbausryhmien ja omia etuja ajavien intressiryhmien sulkeminen pois poliittisesta päätöksenteosta


• Frexit: eroa EU:sta saadaksemme takaisin taloudellisen, rahataloudellisen ja poliittisen itsenäisyyden (toisin sanoen, kunnioita vuoden 2005 vaalitulosta, jolloin Ranska äänesti EU:n perustuslakia vastaan, joka sitten nimettiin Lissabonin sopimukseksi, ja Ranskan kansa sivuutettiin.)


• Estä ultra-rikkaiden veronkierto


• Yksityistämisen välitön lopetus, ja julkisten hyödykkeiden, kuten moottoriteiden, lentokenttien, raideverkoston, jne., uudelleenkansallistaminen


• Poista kaikki ideologia opetushallituksesta, kaikkien tuhoavien koulutusmetodien lopettaminen


• Nelinkertaista lainvalvonnan budjetti ja aseta aikarajoituksen oikeusprosesseihin. Tee kaikille mahdolliseksi pääsy oikeusjärjestelmään


• Pura mediamonopolit ja lopeta niiden sekaantuminen politiikkaan. Tee kansalaisille mahdolliseksi osallistuminen mediaan ja takaa mielipiteiden moninaisuus. Pääkirjoituspropagandan lopettaminen.


Takaa kansalaisten vapaus sisällyttämällä perustuslakiin täydellinen kielto valtiolle puuttua heidän päätöksiinsä liittyen koulutukseen, terveyteen ja perheasioihin


Terveys/Luonto:


• Ei enää ‘suunniteltua hajoamista’ – Valtuuta valmistajilta lupaus, että heidän tuotteensa kestävät kymmenen vuotta ja että tälle ajanjaksolle on saatavilla varaosia


• Kiellä muovipullot ja muut saastuttavat pakkaukset


• Heikennä suurlääketeollisuuden vaikutusta terveyteen yleisesti ja sairaaloihin erityisesti


• Kiellä GMO vilja, karsinogeeniset torjunta-aineet, endokriiniset estäjät ja monoviljan viljely


Uudelleenteollista Ranska (ja näin vähennä tuontia ja saastuttamista)


Ulkopolitiikka:


• Lopeta Ranskan osallistumisen ulkomaisiin hyökkäyssotiin, eroa Natosta


• Lopeta ryöstely ja puuttuminen – poliittisesti ja sotilaallisesti – ”Ranskan Afrikassa”, joka pitää Afrikan köyhänä. Kotiuta välittömästi kaikki ranskalaiset sotilaat. Muodosta suhteet Afrikan valtioihin tasavertaiselta kumppanuuspohjalta


• Estä pakolaisvirrat, joita ei voi majoittaa tai integroida, ottaen huomioon perusteellisen sivilisaatiollisen kriisin, jonka me kohtaamme. Kunnioita tarkasti allekirjoittamiemme kansainvälisiä lakeja ja sopimuksia. “


















OFF-GUARDIAN.ORG
Things are spiralling out of control in Europe, faster than many predicted. Outside of Brexit, there is strong anti-EU feeling in Hungary, Spain, Italy, Greece and France. The EU is in danger


















  • Tarja Johanna Friari

    - Voisiko joku avata asian siitä, mitä perussuomalaiset sössi kun olivat vaan todenneet, “ettei GCM sopimus aiheuta toimenpiteitä?”

    Onko puheet ja teot taas kerran ristiriidassa keskenään? Etteivät Persut vaan olleet itse hyväksymässä taas tätäkin ? Kävikö niin että Soinin porukka ja Kokoomus runnoi asian läpi niinkuin kulisseissa olivat Persujen kanssa suunnitelleet koska ensin kai Persut hyväksyivät sopimuksen allekirjoittamisen ja sitten peruvat. MUKA. Ollaanko taas tultu huijatuiksi? Kertokaa ihmeessä näkökantanne ! Käämi palaa aivan totaalisesti tähän Saatanalliseen touhuun mikä on menossa joka yhteiskunnassa


























.

1 kommentti:

Mika Johansson kirjoitti...

Kiitos. Spot on!