perjantaina, syyskuuta 15, 2017

Vasemmistoliitto, sotapuolue


Vasliitto on ihan sekaisin. Kataisen hallituksessa hyväksyi US Amerikan sotilaallisen JA sen salaisen toiminnan kymmenkertaistamisen Suomessa mutta nyt ihmettelevät kun poliitikot ajavat Amerikan sotapolitiikkaa ydinasein Suomeen.   

Käsitättekö mitä valehtelijoita, limboartisteja vasliittolaiset ovat? Porvareita kusemassa köyhien päälle, valevasemmisto kiitosta rahaeliitiltä lypsämässä. EU:n diktatuuria rakentamassa. 

Nytkö sitten keräävät valeopposition pisteitä itkemällä ydinaseista kun ovat ensin lobanneet hyökkäyssotien kävijää hallituksessa? 

Vain uusi puolue on nyt mahdollisuus vasemmiston palauttamiselle, nämä ovat hovinarreja, selkärangattomia. Luottamus on tyhmyyttä ja itsetuhoa epäluotettavien tukemisessa.

Kaiken lisäksi yhä tukevat Kiovan uusnatseja ja Kiovan nukkehallitusta, joka pommittaa joka viikko kansalaisiaan itäosassa, tappaen, silpoen, tuhoten -- EU:n, CIA:n ja naton tukemana ja aseistamana. 



 


Vasemmisto kaipaa päivitystä, kuten Aimo Ruusunen vaatii (KU 3.9.). Kun kuuntelee kansalaismielipidettä ja lukee lehtien yleisönosastoja, viesti on selvä. Vasemmisto on unohtanut työläiset, väestön enemmistön, ja puuhastelee vähemmistöjen parissa...



  























vasemmisto oikeisto yleislakko lakko hyvinvointivaltio eu fasismi nato isaf afganistan syyria libya li andersson 

Ei kommentteja: