lauantaina, kesäkuuta 29, 2013

Soinin valheet ja lamaantunut vasemmisto johtajakulttien Suomessa



Timo Soinin itsesäälidiskurssi on taitavaa ja väsymätöntä:

 vaikka hän oli Ranskassa vastustamassa uskonnosta vapaata  kansalaisyhteiskuntaa, valtiota ilman kirkon terroria ja uskonnollista seksuaalivihaa, Soini oli toisessa maassa todellakin vastustamassa humanistista vapautta ja avioliittolakia  niin kuitenkin puheessaan hän taas ilmoitti että hänen heteroavioliiton "puolesta" toimimista tuomitaan.
  
Aivan kuin heteroutta vastaan hyökättäisiin vaikka hän itse oli hyökkäämässä, pelottelemassa ja tuomitsemassa kirkon perinneterrorin, uskonnollisen tuomiovallan ja patriarkaalisen vallanhimon luomassa hurmoksessa.


Kokoomus on sata vuotta alustanut ja käyttänyt perussuomalaisten käyttämää käänteisdiskurssia ja uhkaretoriikkaa - ja on siinä Soinia edellä taitavilla diskurssi- ja käsitevarkauksilla mitätöiden passiiviseksi heittäytyneen vasemmiston käsitteitä - mutta kokoomus ja perussuomalaiset ovat aivan samaa elitismiä, johtajakulttia ja eliittirasismia edustamassa.

Soini puhuu kansasta mutta ajaa eliitin tuloerojen kasvattamista ja EU:n "uusia mahdollisuuksia" suomalaisten orjuuttamisessa.

Takinkääntäjä ja eliitin hyväksynnän tunnustelija kelpaa perussuomalaisille koska Johtaja. Rocky-elokuvien tunnusmusiikin tahdissa lavalle noussut Soini, Vatikaanin hierarkiakulttuurin suomalainen messias.

Suomalaisia on niin helppo huijata.
Kunhan on mahdollisimman epäselvä takinkääntäjä, tulkitsematon johtaja. Sitä suomalaiset näköjään ihailevat. Mahdollismman etäistä isähahmoa.
Olen nyt Euroopasta!

Perussuomalaisten naamioitua elitismiä on jankkaaminen aitouden ja suomalaisuuden edustamisesta kun heidän tulisi rehellisesti tunnustaa olevansa kapitalistinen ideologia eliitin tuloerojen kasvattamisen puolesta - vaatimuksissaan pakkotyöllistämisestä pörssiyhtiöille hintaan mihin hyvänsä.

Ja ammattiyhdistysliikkeiden alasajosta.

 
Perussuomalaisten tulisi selvästi vihdoinkin kertoa päämääränsä ja keinonsa aidossa käytännön talouspolitiikassa mutta he suojautuvat vasemmistolaistyyliseen retoriikkaan kokoomuksen mainostoimiston tyyliin "kansan tahdosta" huijatakseen köyhiä  - kuten kokoomus tekee  vaikka toki kokoomus tekee sen vieläkin taitavammin 90 vuoden kokemuksella ja suomalaisia lannistavalla porvarin "who cares" ja "totelkaa tai muuten" uhkaavalla välinpitämättömyydellä.

"Herran pelko" on suomalaisten tärkein poliittinen määre.
Siinä mielessä suomalaiset ovat hyvin uskonnollisia ja vieläkin kirkon ja aateliston kurissa elävä kansakunta.
Siihen perussuomalaisten soinikultti nojaa eikä missään tapauksessa avaa todellista ideologiaansa omaa eliittiä nostavana porvaripuolueena.


Perussuomalaiset vannovat nyt työn tekemisen nimeen mutta eivät puhu tuloeroista, paskaduunin hinnoittelusta, pätkätyöläisten helvetistä, työnantajien epäinhimillisistä kiristyskeinoista ja 23 miljardin vuosittaisista verohelpotuksista tukirahoilla rikastuville tukiyrittäjille oikeistolaisten punomassa verosäädöshuijauksessa.

Sääntely on työläisten ainoa vapauden ehto mutta perussuomalaiset toimivat eliitin sääntelyjen purkamiseksi kokoomuksen linjausten mukaisesti.


Valtion ideologista ja päämäärätietoista tasaavaa sääntelyä ei pidä nyt sekoittaa tähän nykyiseen kokoomuksen ja keskustan ajamaan lakipykäläviidakkoon, jota lisätään koko ajan veronkierron ja lainkierron helpottamiseksi.

Oikeisto (myös perussuomalaiset) vastustavat valtionyhtiöitä "vapaan yrittämisen nimissä" mutta silti verohelpotuspolitiikka ja valtion tukitoiminta suurille pörssipelureille on tähdätty suuryritysten pienyrittäjyyttä tuhoavaan toimintaan.
Valtiontukijaisilla rikastuvat "yrittäjät" unelmoivat perussuomalaisten pakkotyövaltiosta.
  • Salainen ja superelitistinen keskiviikkokerhokin, oikeiston etujen voitelija, journalismin sensuurikeskus, toivoo, että Soinin hurmaamat perussuomalaiset ottaisivat välillä vetovuoron kokoomukselta, jotta oikeiston konservatiiviset intressit säilyisivät itsenäisen talouspolitiikan tuhoamiseksi

    Kunhan Soini lausuu uskontunnustuksen ja salasanan: "Olen eurooppalainen"...

Suomen verohelpotus-lainsäädökset on viritetty 20 vuoden aikana poliittisesti ohjattuun korruptioon, kartelli-sisäpiiritoimintaan, valtion verovarojen lypsämiseen keinottelurikastumisessa ja siis kaikkeen laittomaan kartellitoimintaan, mikä estää todellisen yrittämisen.

Valtava rakennusalan korruptiokartellitoiminta ei huoleta perussuomalaisia lainkaan, siitä ei puhuta, sillä perussuomalaisten hypetys ja sokeuttava rasismi tulee myös kartellimiehiltä, jotka haluavat halpatyövoimaa perussuomalaistenkin pakkotyöideologiassa. 

Lakko ei kuulu perussuomaisten sanastoon sillä perussuomalaiset eivät ole vasemmistolaisia, työväen aito puolue. 


 Veroprogressiolla, tullisuojauksilla, voitto-osuuksia kansalle jakavilla lakoilla ja valtionyhtiöillä Suomi nostettiin hyvinvontivaltioksi mutta mersu-perussuomalaiset vaativat vain tasa-veroa ja bisnesluikurien voitonteon verohelpotuksia köyhien taakan lisäämiseksi. Vain uusi kokoomuslinja kansanomaisemmalla kansankokoomuksella.  

Nyt Soini julistaa uutta ihastustaan "Vatikaanin kaltaiseen" EU:hun takinkäännössään ja siten hylkää valtionyhtiöiden Suomen suojautumisessa globaalissa taloussodassa.
Jotain aivan muuta kuin Soinin hölötys itsenäisestä Suomesta - tämä merkitsee toimintaa ilman kapinaa oikeistoeliittiä vastaan (tietysti myös oikeistodemarit kuuluvat oikeistoeliitiin). Soinin nyt suojelema mahdollisuuksien EU merkitsee vain pörssifasismin ja liittovaltion voitonmarssia mutta houkuttelee suomalaista eliittiä uutena eliittikulttuurina, uraratana.
Perussuomalaiset ovat eliitin asialla rahvaan kieltä kierosti käyttäen EU-epämäräisyydessään.  
 (Yksinkertaisemmin ei voi analyysiä ilmaista perussuomalaisista perussuomalaisten kielellä).

Keisari ilman vaatteita, kokoomuksen hännystelijä ja puolueriveissä äärioikeistolaisten rivo suojelija.
Kaiken tekee hyväksi köyhän silmissä isällinen ja rauhoitteleva Soini halinallena?

 
Kekkonen loi totaalisen henkilökultin politiikan Suomeen, jota Mauno Koivisto ja Lipponen julmasti ja epädemokraattisesti käyttivät hyväkseen poliittisen kulttuurin elitismin suojaamiseksi ja jatkamiseksi rahaleliitin palvelijana EU:n tyyliin.
Eduskunnan vallan mitätöiminen uhkailulla, virkamiestiedon vääristämisellä ja valheellisilla väitteillä on suomalaisen demokratian tuhoamisen tragedian tärkein keino. Todellinen valta olisi eduskunnalla mutta puolueiden väitteet puoluekurista perustuslain yli ovat uponneet peloteltuihin edustajiin. 
Suomeen on ajettu johtajakultin eetos, jossa johtajan on saneltava linja eikä kansalaisten linja johtajalle. Ruotsin aateliskulttuuri elää järkyttävällä vahvuudella "järjestyksen" ihanteena.

  • 70-luvulla työläiset näyttivät, mitä kansan tahto on lakkojen avulla.

    Eliitti laitettin polvilleen sillä Ruotsin valtiomalli sosialistisesta kapitalismista toimi niin hyvin, että suomalainen eliitti ei voinut kuin taipua tasa-arvoperiaatteiden ja hyvinvointiyhteiskunnan vaatimusten edessä.

Sauli Niinistön huikea gallup-kannatus kertoo myös kansan messiasilluusiosta eli vapahtajafantasmasta, kekkossuggestiosta: kansa on poliittisesti täysin harhaisessa tilassa koska se on ehdollistettu toimvomaan johtajakulttia - koska puolueidenkaan poliittisen slevää päämäärää ei voi tietää äänestäessä suomettuneen konsensuksen takia - eli elitismin takia, eliitin koskemattomuuden takia - kokoomuksen ja hallituksen hyväksi. 
Korruptiosyytteistä oikeudessa vapautetut poliitikot ovat korruptoituneen Suomen likainen huutomerkki elitismin puolesta.

Soinin retoriikassa "hierarkia" on hänelle suurin "perusarvo" ja se on vain oikeistolainen eliitin vallan arvo kuten Kekkosella.
Retoriikkaa ilman rehellistä ideologian, keinojen ja selvien päämäärien jäsentämistä. Salaisen ideologian puolue kuten nyt hallitusyhteistyöhön alistunut vasemmistoliitto. 


Henkilökultti ei korvaa ideologista epärehellisyyttä, joka vaatii suomalaisia pankkieliitin halpatyövoimaksi "työn" nimessä ja porvarien aina uliseman veralen merkeissä.


Vasemmistoliitto tuhoaa nyt vauhdilla omia mahdollisuuksiaan Arhinmäen julistaman hallitushiljaisuuden ja "hallitusvastuun" takia.
Arhinmäki on nyt osa eliittiä ja vasemmiston kenttäväki on täysin lamaantunut uskollisuudenvaatimusten edessä eikä halua nähdä omaan alastonta kuningastaan ilman vaatteita.
Ideologia ja arvopolitiikka hylätään kekkoskultin, johtajakultin takia.
Vasemmistoliitto on suostunut huikeaan itsepetokseen: kuinka pikkuasioissa vasemmistolaisuus voi mitenkään auttaa jos suurissa ja aidossa vallankäytössä luovutaan vasemmistolaisuudesta ja tuetaan kokoomusta?
Arhinmäen hallitusautuus tuhoaa huikealla tavalla vasemmiston imagoa - vaikka kenttäväki puuhalisikin aidosti vasemmistolaisella otteella pikkuasioissa.

Vasemmistoliitossa jaetaan nyt paljon puuhatehtäviä kuntapolitiikassa kenttäväelle, jotta julkea oikeistohallituksen huikean kohtalokas ja kaikkea määräävä vallankäyttö saisi edetä rauhassa.

Arhinmäen uraralli tuhoaa vasemmistoliiton kaikki edellytykset toima hyvinvointivaltion puolueena ja kansan kapinana. 

Titysti kansa äänestää Soinia, sillä Soinin elitistinen ja itsesääliä "kansanomaisesti" korostava kulissi on nyt vielä paremmin rakenettu kuin Arhinmäen.

Sote-terrori on nyt vasemmistoliiton siunaama.

Se sataa perussuomalaisten laariin, sokeasti eikä kansa välitä pohtia äärioikeistolaista pohjaideologiaa joka puolueen johdon aiheuttamassa ideologisen hämäyksen myrskyissä.

Suomessa poloittinen toiminta on nyt pelkkää hämäkseen keskittyneen retoriikan kakofoniaa.

Arhinmäen vaatima henkilökultti avittaa nyt huikeasti Soinin henkilökulttia, sen harhauttavaa halparetoriikkaa ja perussuomalaisten sokeutta Soinin oikeistolaisiin vaatimuksiin eliitin verohelpotuksista.


Lamaantunut vasemmisto luovuttaa "kapinaroolin" mielikuvan perussuomalaisille.

Vaikka perussuomalaiset haluavat vain eliitille halpatyövoimaa, eliitin koskemattomuutta kokoomustyyliin ja tukia lisää työntekijöitä hyväksikäyttäville bisnesmiehilleen rajoittamattoman voitonteon ideologiassa, "verovapaudessa".

Vasemmistolaiset ja humanistit loivat yheiskunnan ehdot ja yhteiskuntasopimuksen.

Perustuslaki on etupäässä kohdistettu eliitin terroria vastaan mutta nyt hallitus tekee kaikkensa kiertääkseen ja mitätöidäkseen perustuslakia SOTE-terrorissa - ylikansallisten suuryritysten terrorin vapauttamiseksi.

Yhteiskuntasopimusta ei ole, jos eliitti on kontrolloimaton ja saneleva.

 Ja eliitti säily kontrolloimattomana niin kauan kuin vaihtoehtopuolueen oma eliitti on polvillaan kokomusvirkamiesten, kokoomusretoriikan ja jet setin edessä.





 Asiantuntijat alkaavat nyt pelkäämään jopa julkisesti
mutta eivät uskalla puhua konkreettisesti.
    professori, Aalto-yliopisto:

Ongelma on toistuva ja todellisuutta vääristävä kun asiantuntijat tulevat kaapista tunnustamaan tilanteen: kuitenkin  puheet säilyvät varovaisina ja epäselvinä.
    Asintuntijat eivät konkretisoi,
 mitä kokoomuksen ja kokoomuksen ohjaliemien virkamiesten valinnat ja Suomen uhraaminen pörssille merkitsee käytännössä.
 Tässä todellisuudessa. Mitä rahan kylväminen pörssiyhtiöille ja teollisuuden ulkoistaminen valtion toimesta merkitsee suomalaisille.
Mitä perustuslain lakkauttaminen merkitsee kun Suomesta tulee Saksan uuden liittovaltion maakunta.
Kuinka eliitti ja työn säilyttävät etuoikeutetut etääntyvät muusta Suomesta, mitä tuloerot ilman veroprogressiota merkitsevät jokaiselle köyhtyvälle ja porvarillista statusasemaa turvaavien halveksimille. Luusereille. Tavallisille. Kurjuuskuiluun potkittaville. Eriarvoisille.
Perustuslaki ei vain puhu etuoikeutetuista  - mutta euroaate puhuu.
Kansanedustajien olisi herättävä lukemaan perustuslakia ja vaatimaan jurudisin toimenpitein valtiontuhoajine toiminnan pysäyttämistä.


Mikä todellakin motivoi nyt perussuomalaisten eliittiä nuoleskelamaan Euroopan kovinta ydintä ja EU:ta?
   Nato.
  • Poliittiset toimittajat eivät vieläkään uskalla ymmärtää miten kova uutinen oli kun selvisi että Mauno "piripäissä jatkosodan tehotappaja" Koivisto halusi euroon vain sotilasliiton, "turvallisuuspolitiikan" takia.







  • Benjamin Franklin
       "Ihmisen ensimmäinen velvollisuus on epäillä auktoriteetteja."

Suomalaiset on sokeutettu kekkoshysterialla ja kekkospopulisimilla valtapelien todellisuus.







Schäuble:

Irlantilaispankkiirit ovat "ylimielisiä yli-ihmisiä". 


Tämä eurooppalaisten rakkaus ja uusi eurooppalaisuus on sitten ihanaa.

http://www.talouselama.fi/uutiset/schauble+irlantilaispankkiirit+ovat+ylimielisia+yliihmisia/a2192775









::

keskiviikkona, kesäkuuta 26, 2013

Islanti sanoutuu irti EU:sta


    Islanti sanoutuu irti EU:staIslanti sanoutuu irti EU:staIslanti sanoutuu irti EU:staUppoava Suomi 2013
Islanti sanoutuu irti EU:sta.

Islanti ei hyväksy taloudellista kontrollia Brysselistä.

     Iceland opts out of joining EU:
 
  • Iceland has withdrawn its bid to join the European Union, announced its foreign minister Gunnar Bragi Sveinsson

    http://www.icenews.is/2013/06/24/iceland-opts-out-of-joining-eu/
Näin Islanti voi houkutella rahoitusta ja teollisuutta, tukea pienyrittäjyyttä, kaikkea uutta taloutta Islantiin koska se ei kuulu Brysselin tuhon kierteeseen ja roomalais-katolilaisen veronkiertohuijauksen piiriin.

Itsenäinen raha tuottaa tervettä itsesäätelyä ja sitoutumista omaan uuteen lakiin, jonka kansa kirjoitti internetin kautta itselleen.


Suomella olisi vielä täydellinen tilaisuus käyttää hyväksi hyvää mainettaan - joka on parempi kuin Islannilla.
  • Vain mielenosoitukset hallituspuolueiden valheiden takia voi saada Suomeassa hallituksen kaatumaan.
Poliittinen eliitti on niin korruptoitunut ja suljettuna yhteisönä kietoutunut uran edistämislupauksiin ja uran tuhoamisuhkauksiin teollisuuseliitin silmien alla  että he eivät näe lainkaan todellisuutta, jossa suomalaiset ryömivät.

EU on nyt pankkien diktatuuri.
Näinkö meille myytiin EU julkisesti?

Lupaukset ovat olleet valheita, sillä EU:n perustuslakiakaan ei noudateta. Millään tasolla.


Elämme laittomuuden ja kiristyksen europolitiikassa, jossa katastrofin arkkitehtejä palkitaan ja suojellaan EU:n laajenemisen nimissä.

Eliitin uusi aatelisto on autuaan suojatussa tilassa kateuden ja ihailun kohde ilman moraalia. Näin luodaan moraalikadon mafia, itsetuhon ilmapiiri ja hyväksyntää totalitarismille demokratian halventamisella.

Uusliberalismin ja Stubbin esittelemässä fasistisessa "talousdarwinismin" ideologiassa eliitin ensimmäinen tärkeä päämäärä on tuhota valtiot, jotta nyt alkanut laittomuuden tila ja talousrikollisten suojelu tulisi vakituiseksi vallan välineeksi.

Pelon valtakunnaksi, liittovaltioksi Naton avustamana.
Afganistan ja Kreikka pelottavana esimerkkinä, pelotteena Naton ja Saksan pankkien oikeuksista ryhtyä jatkuvaan sotaan ilman sodan julistusta.

Ihmettelevät toimittajat eivät vielä ymmärrä eurokatastrofin päämäärätietoisuutta ja keinoja plutokratian päämäärän saavuttamiseksi:  

Toimittajat ovat valinneet hakatun lapsen syndrooman:

paetakseen vastuuta aikuisina totuuden puhujina he odottavat kiltteydellään muuttavansa isä-hakkaajansa.
Eurokatastrofissa mikään ei ole vahinkoa. Kaikki sataa eliitin pussiin. Kaava on yksinkertainen. Kaaosmatemiikkaa ja sotastrategiaa.
  Hajota ja hallitse.
Lyö vetoa kriisin puolesta ja järjestä kriisi - ja orjatyövoima Kreikasta ja Suomesta.



    II


 Helsingin Sanomissa Tapiola-ryhmän entisen pääjohtaja Asmo Kalpalan haastattelu on tärkein talouselittimme tunnustus katastrofaalisesta talousideologiasta, jota kokoomus on ajanut käyttäen hyväkseen 1989 lamapaniikkia:

  • Kalpalan mielestä Suomen talouden rakenteet eivät ole syntyneet markkinatalouden pohjalta, vaan valtion toimilla ja konsensuksen aikana.

    "Jos tällainen talous annetaan täysin lyhytnäköisen pääoman käsiin, ollaan lähellä oligarkiaa", Kalpala sanoo

    "Uskon, että yhteiskunta huutaa nyt sosiaalisemman yritystoiminnan perään."

    Kalpalan mielestä markkinatalous ei toimi, jos puhtaan kapitalismin pörssiyhtiöille ei ole vaihtoehtoja, joissa omistuksen motiivi on muu kuin pelkkä rahan tekeminen. 


Tärkein kommentti on nyt lausuttu kokemuksen syvällä äänellä ja perustellusti vastalauseena todistetusti epäonnistuneelle kokoomuksen uusliberalismille.



  • "Pitääkö (Suomen) hyvinvointivaltio purkaa?",

      kysyy Suomen Kuvalehti Maailmanpankin ekonomistilta Kaushik Basulta.

    Ja hän vastaa:

    "Suomen ja muiden Pohjoismaiden ihmisoikeuksilla ja sosiaalisilla normeilla on tärkeä opetus koko maailmalle. Älkää luopuko arvoistanne vaan tehkää niistä vientituote."



Vastassamme on kuitenkin kovin raadollisia syitä euroideologialle:
  •  Stubbin vaalirahoittaja keskeinen Kreikka-toimija
Arkipäivän eurokorruptiota suomalaisella viileydellä. 
Stubb vaati useaan otteeseen julkisuudessa hyväksyntää Kreikan pelastuspaketeille, joihin liittyvien satojen miljardien eurojen velkojen yhtenä pääjärjestelijänä toimi kansainvälinen White & Case -asianajotoimisto.
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/483253/Stubbin+va...




Uuteen mutta tavallaan palautettuun pohjoismaiseen vahvaan valtiomalliin omalla rahayksiköllä tänne Suomeen virtaisi rahaa nyt käsittämättömät määrät sijoituksina, jos ottaisimme taas valtionyhtiöt vahvan valtiomallin perustaksi: valtion takaama vakaus, laatu, avoimuus ja ylikansallisen orjatyön sekä saasteteollisuuden torjunta.

Vakaus ja omavaraisuus olisi nyt tärkeintä valuuttaa valtion kehittämisenä.
EU:n ”globalisaatioehdot”, valtioita rajoittavat sääntelyt ja yhteiskunnan nihilistinen tuhoamispolitiikka ikkunasta ulos. Nyt ei säännellä pankkeja vaan valtioita pankkien plutokratian tuottamiseksi, liittovaltioprosessin ideologisessa Amokin juoksussa.
  • "Suomi on jo varannut 15 % maapinta-alastaan monikansallisille kaivoksille ja nyt ollaan luovuttamassa viimeisin kansallisaarteemme, puhtaat pohjavedetkin"
Pohjoismainen malli on arvoyhteisö, joka osaa puolustautua myös pörssipankkiirien julistamaa taloussotaa vastaan paikallistalouden puolesta.


"Globalisaatio"-alistuminen eli Kataisen-Urpilaisen linja
on uusliberalistisena valtionhajottamis-ideologina hylättävä päämäärätietoisesti ideologia-analyysin kautta.

Eurokriisianalyysejä sataa kuin Esterin perseestä mutta tarvitsemme rehellistä analyysiä siitä ideologiasta, jolla meidät on ajettu kohti Kreikan kurssia ja avuttomuutta. Haluammeko valtion, joka valitsee yhteiskuntansa ja sopeuttaa taloudellisen toiminnan sen mukaan vai annammeko suurpääoman ajaa halpatyövoiman kurjistamista tuloerojen kasvattamiseksi?  

Globalisaatio on ollut brutaalia pörssi-ideologian jyräystä:
sen primääriarvo on ollut vain Aasian markkinoiden maksimointi ja Euroopan pumppaaminen tyhjiin.  Pörssikeinottelun piristämiseksi ja edistämiseksi eurooppalaiset poliitikot ovat suostuneet uhraamaan valtion työllistämistä, ulkoistamaan teollisuutta, luopumaan saasteettomastaa tuotannosta  pörssiglobalismin takia.


Poliitikkojen epäinhimillinen maanpetos kansalaisiaan kohtaan eliittien pörssipelin takia.
  • Valtion ei tulisi ikinä aja pörssiyhtiöiden etuja.

Kiinakin käyttää huoletta suojatulleja ja valtion itsemääräämisoikeutta.

Miksi emme me.

Uuden talouden ehdot ja vakaat valtionyhtiöt pääoman houkuttelijoina.





  • Anglo Irishin johto antoi tietoisesti Irlannin hallitukselle liian alhaisia arvioita siitä, kuinka isoja tappioita pankista on tulossa, jotta valtio suostuisi pelastamaan pankin. Pankinjohtajat ajattelivat, että kun valtio antaa alussa suostumuksensa avun antamiseen, se ei pystyisi myöhemmin enää perääntymään.

    http://www.talouselama.fi/uutiset/pankkiirin+salapuheet+herattavat+raivoa+emme+tee+mitaan+torkeaa+mutta+ne+vn+rahat+pitaa+saada/a2191852



Kuinka Saksa vipuaa elintasoaan muun Euroopan austerity-hysterialla, velka-ansoilla (Kreikka) ja saksalaisten pankkien rahoittamisella ja "vakavaraisuudella" mm. EVM:n kautta esim suomlaisten verovaroilla:

  • Saksassa kuluttajahinnat ovat alhaisemmat kuin useimmissa naapurimaissa ja vain hieman EU:n keskiarvon yläpuolella.

    Maan hintataso ei seuraa varallisuuskäyrää eurovedätyksen takia. 





  • Muissa Pohjoismaissa kurjuus on paljon vähäisempää kuin Suomessa. Ruotsin kurjuusindeksi on neljänneksi pienin eli 4,00 prosenttia, ja Islanninkin vain 7,60 prosenttia.
Suomessa 10,4 - samassa sarjassa kuin Romania
ja rikkaat vain rikastuvat globalisaation perusidean mukaisesti - Suomea ajetaan kehitysmaaksi valtion säätelyitsenäisyyttä purkamalla




Kun finanssialan asiantuntija tunnustaa että pankkikriisiä kasvatettiin Liittovaltion synnyttämiseksi.

Eurokriisi on siis poliittinen väline, vallankaappaus.
Kriisi ja sitä edeltäneen utopian paisuttelu kriisin yllyttäjänä on ollut eurokraattien muurinmurtajana.
 
Kuuntele  - kohdasta 15 min
  •   Brysselin kone: pääomasijoittaja Stefan Törnqvist
http://areena.yle.fi/radio/1896441
Kuuntele mieluiten koko ohjelma
  • Helmet Capitalin pääomasijoittaja Stefan Törnqvist on sitä mieltä, että jos Suomi haluaa olla kilpailukykyinen, niin sillä on edessään kaksi vaihtoehtoa. Sisäinen tai ulkoinen 20-30 % devalvaatio. Ohjelman toimittaja on Maija Elonheimo
Hän puhuu analyysistä ja johtopäätöksistä eurosta eroamiseen.
Kaikkia sääntöjä on rikottu EU:ssa.
Stefan Törnqvist ehdottaa eroa ja esittää "myyntipuhetta" sakslaisille yrityksille, mm. Ruotsin matkimista Suomen takuuna.




  • Veroparatiiseihin sijoitetun omaisuuden määrä kasvoi viime vuonna 6,1 prosenttia.

EU on luonut tarkoituksella veronkiertäjille taivaan ja meille helvetin.

EU rampauttaa valtioita tositarkoituksella.

Nyt kun valtiot on isketty povilleen,

 EU aloittaa kolmannen vaiheen eli esittää liittovaltiota EU:n aiheuttamien ongelmien ratkaisuksi: 
    Kts
http://www.revalvaatio.org/wp/harmaan-talouden-valoisa-tulevaisuus/




Kreikan syväkorruptio EU-tuella:
eliitin voitelu ja korruption maksimointi
The main goal of our governments' crisis management policy since 2008 has been to save the fortunes of the wealthiest.





http://www.youtube.com/watch?v=y-CGhrzX7FM






http://www.youtube.com/watch?v=8jFLVZnhSf0




  • Geek’s Guide to EU Bank Failures

http://blogs.wsj.com/brussels/2013/06/27/geeks-guide-to-eu-bank-failures/


















::

torstaina, kesäkuuta 20, 2013

Lain rikkomista vai perustuslain palauttamista - SOTE-kapina


    Lain rikkomista vai perustuslain palauttamista - SOTE-kapina
Vastarintaa?  Oho.

"Henna Virkkusen mielestään oppositio kehottaa kuntia rikkomaan lakia.

Rakel Hiltunen (sd) tuki ministeriä (kok) arvioimalla opposition toiminnan anarkismiksi.


- Kuinka vanha juureva puolue voi tällaiseen ryhtyä,
Hiltunen  kyseli keskustan edustajilta.
- Ei hötkyillä, jarrutetaan;

Oppositio julkisti vetoomuksensa iltapäivällä juuri ennen kuntarakennelain täysistuntokäsittelyn alkamista.

Juha Rehula (kesk) perusteli vetoomusta sillä, että ei pidä tehdä äkkinäisiä päätöksiä siinä pelossa, että joku jyrää..." - IL


Harva tietää, että muut Euroopan maat toteuttavat vielä Ruotsin mallia
mutta ei Suomi: muissa maissa valtio hoitaa julkisen terveydenhoidon.

Suomi kuuluu nyt Puolan alapuolelle 30% surkeimpaan terveydenhuoltoon Euroopassa.

Oikeistohallitus yrittää nyt tuhota demokratiaa viemällä terveydenhuollon niin valtion kuin kunnan demokraattisen päättämisen ulkopuolelle pörssiyhtiöiden saalistuksen ja rahastuksen kohteeksi. Tämä ei ole perustuslain antama kehys.


Suomessa on 20 vuotta ajettu alas terveydenhuoltoa.

Mittarina ei ole tulos ja hyvinvointi.
Siksi miesten kuolleisuus on Suomessa noussut katastrofi-Kreikan kanssa nyt nopeimmiten.

Faktat puhuvat Suomestakin katastrofina.
Perustuslain selviä velvoitteita hallitukselle ohitetaan lakia rikkoen.
Ja Virkkunen kehtaa syyttää oppositiota vaikka hallitus on jatkamassa hyvinvointivaltion purkamista vastoin kansan selvää arvovalintoja ja halua. Ideologiana on nyt uusliberalistinen valtion tunnoton hävittäminen kartellien lypsylehmäksi.

Veroprogressio takaisin - 23 miljardin vuosittaisista verohelpotuksista äkkiä eliitin estottomia rikastuttamishelpotuksia pois, siellä se aito leikkaamisen kohde on.
Oppositio ja vasemmisto on oudon hampaaton oman puoluejohtonsa terrorin alla - eikä kiinnitä huomiota tuloerojen katteettomaan kasvattamiseen eli veronkierron lisäämiseen oudoilla keskustan ajamilla laeilla ja kokoomuksen typerillä tukiaisilla ulkomaisille veryhtiöille.

  Käyttäkää järkeä.
Järkeä olisi tarjolla yllin kyllin kuten kansan tahtoa hyvinvointivltion ylläpitämiseen ja tuloerojen repeämisen palauttamiseksi kohtuullisiksi.

Hyvin yksinkertaisilla keinoilla.
Rahasta Suomessa ei ole puute vaan poliittisesta suunnasta, joka hylkää asiantuntijoiden lausunnot ja neuvot.

Ja vasemmistoliitto - kenen joukoissa seisot? Mitä helvettiä, Arhinmäen sopulit? Mitä helvettiä.




Mm.







 
Hallituksen päättymätön korruptiorinki ja perustuslain sabotointi 






  • Valtakunnansyyttäjänviraston syyttämättäjättämispäätös 01/29,

    jonka mukaan Jyrki Katainen oli väärentänyt asiakirjoja,

    joiden pohjalta hän nousi Pohjois-Savon Kokoomus ry:n puheenjohtajaksi  ja sai startin poliittisen uransa nousulle. Kataista jätettiin syyttämättä, koska rikoksen katsottiin olleen vähäinen. Rikoksen tunnusmerkistön siis katsottiin täyttyneen.
            AnonFiles.com - Jyrki Katainen 







Räsänen ja Paatero haluaisivat lueskella meidän tavallisten ihmisten viestintää, koska huumekauppiaiden viestit tor-verkossa on liian hyvin salattuja.





   

Kataisjugend nousee

sisällissodan joukkohautojen pääälle













:: kuva :: http://www.dailymail.co.uk/news/article-2344400/Wild-bear-admires-reflec...
.

tiistaina, kesäkuuta 18, 2013

Arhinmäen lapsiarmeija Suomea Natoon ujuttamassa


ISAF joukkoja Afganistanissa
ISAF joukkoja Afganistanissa
    Arhinmäen lapsiarmeija Suomea Natoon ujuttamassaArhinmäen lapsiarmeija Suomea Natoon ujuttamassaArhinmäen lapsiarmeija Suomea Natoon ujuttamassaArhinmäen lapsiarmeija Suomea Natoon ujuttamassaArhinmäen lapsiarmeija Suomea Natoon ujuttamassaArhinmäen lapsiarmeija Suomea Natoon ujuttamassa
Vasemmistoliiton eduskuntavaalien 2011 vaaliohjelma.  

Hyväksytty puoluevaltuustossa 31.10.2010
Vastuullista turvallisuuspolitiikkaa:
EI NATOLLE,
POIS AFGANISTANIN SODASTA


Mutta silti vasemmistoliitto härskisti istuu tukemassa Suomen  Natoon ujuttavassa ja sotaa käyvässä hallituksessa, jonka armeijaministerin valtaa käyttävä RKP:n Natolobbaaja jopa myöntää koko ajan lähentyvän Natoa aktiivisesti.

Arhinmäki on luonut omituisen lapsiarmeijan vasemmistoliitosta, jolle on annettu yksi stalinistinen tehtävä: tukea Arhinmäen uraa natomyönteisessä, niin liittovaltioprojektista kuin eurokatastrofista valehtelevassa hallituksessa.

Vasemmistoliitto ei nyt puoluekokouksessa keskustellut lainkaan rehellisesti Afganistanin sodasta ja Natosta. Pikku muumit halusivat puhua kasvisruuasta. Kauniit vihertävät ajatukset, viekää paha maailma pois, kauas pois.

Koko ajanhan suomalaiset sotilaat ovat sokeasti tappamassa Afganistanin sodassa Nato USA ISAF-erikoisjoukkojen sotilaina  tuhoamisiskuissa  sekä "armeijan luovuttamina" palkkasotilaina salaisissa tehtävissä - kenraalit perustuslain vastaisesti Suomen puolustustietotaitoa ilmaiseksi luovuttaen pois Suomen puolustustehosta.

Eivätkö kansanedustajatkaan tiedä tästä vai ovatko he niin tyhmiä etteivät ajattele Natoon luisumisen vauhtia ja Nato-yhteenliittymän nykyistä laajuutta kenraalien salaisissa sopimuksissa ja sodan verisessä perusolemuksessa, korruptiossa ja eliitin eduissa? 
 

Eikö Nato-kiihkon kiihtyminen todellakaan kiinnosta nuoria vasemmistoliittolaisia - hallituspaikan ja isä Arhinmäen kiitoksen takia? 

Tilanne on pelottavalla tavalla täynnä itsepetosta, puoluekentän harhauttamista puheilla "vaikutusvallasta hallituspaikan avulla" ja kokoomuksen tukemista "hallitusvastuulla".

Arhinmäki ei ole muuttanut hallituksen politiikkaa mutta on muuttanut puoluettaan väärillä lupauksilla hallitusyhteistyöstä ja suurten linjojen hylkäämisestä - ja tietysti pettänyt näin äänestäjiä väärillä vaalilupauksilla.

Kokoomus on onnistunut sabotoimaan vasemmistoliiton lupaamalla Arhinmälle vallan muruja jyrkänteen reunalla -  ehtona oikeistolaisen hierarkian pelokas kunnioittaminen - konsensus ilman kapinaa ja totuutta.


Vasemmistoliiton johto tuhoaa vasemmistoliittoa ja vasemmistolaista ideologiaa kaikin mahdollisin keinoin.

Tärkein niistä on valhe elitistisen nöyrän aseman saavuttamiseksi kokoomuksen käskyttämässä piiritanssissa kokoomuksen iskulauseita toistaen.

On hiton kumma, kun vasemmistoeliittiä ei kiinnosta enemmistösuomalaisten vaatimus Naton absoluuttisesta torjumisesta. Eikö enemmistön kannatus kiinnosta? Ei. Kokoomuksen kainalo kiinnostaa enemmän.


Hesarin tuore juttu "Kenen joukoissa seisoa?" ylistää
 Arhinmäen uskollisuutta oikeistohallitukselle ja käyttää Arhinmäen terroritatkiikkaa leimatakseen  aidot vasemmistolaiset uhaksi "hallitusvastuulle".

Tämä on Hesarin hellä rakkaudenosoitus Arhinmäen takinkäännölle kokoomuskelpoisaksi audimieheksi.  


Suomea viedään nyt kuin kiljuvaa porsasta korvista pitäen Natoon.

Konflikteja tuottavaan aktiiviseen sotapolitiikkaan, provosointiin ja sotaliittoutumaan.

Jonka päämäärä on sota ja Amerikka-keskeinen provokaatio eliitin sotatalouden ja pankkiirien liittovaltion puolesta.

Arhinmäki haluaa nyt tuoda puoluepolitiikassa takaisin stallareiden pelon ilmanpiiriä ja teloittaa puolueesta kaikki, jotka muistavat vasemmistoliiton vaalilupaukset ja Arhinmäen harhaanjohtamisen.
Kokoomuksen kiitospatsas vasemmistonuorille http://metro.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/liskolapsipatsas_ihmetytti_kampissa/
Kokoomuksen kiitospatsas
vasemmistonuorille
http://metro.fi/paakaupunkiseutu/
uutiset/liskolapsipatsas_
ihmetytti_kampissa/

Erimielisyydestä ja keskustelusta tehdään pelote ja johdon nuoleskelusta vallan tae. 

Kaikkien kyräilevien vasemmistolaisten tulisi nyt liittyä vasemmistoliittoon ja luoda aito työläisten kapinallinen vasemmistolaiskulttuuri takaisin.

Vasemmiston voima on kiinni aina fokuksesta,
 prioriteetit ja fokus; mitkä ovat prioriteetit elämässä ja politiikassa ihmisarvon puolesta?
Vastaus on helppo. Liian helppo.

Unohdetaan turhamaisuus ja vallanhimo sekä stalinistinen johtajakultti, jota Arhinmäki herättelee epätoivonsa takeeksi.
Aito vasemmistolaisuus on yhteisöllinen solidaarisuuden projekti ilman lehmänkauppoja - se ajaa asioita ja humanistista ideologiaa eikä vallanhimoisia ihmisiä ja puolue-elitismiä eliitin pitämiseksi tyytyväisenä.
Elitismi luo valtavia näköharhoja, statusasetelmia ja tavoitteiden unohtamista.

Ei huojuvaa eliittiä ja valheiden paskamyrskyä vastaan taistella hyväksymällä eliitin prioriteetteja ja ehtoja.
Vasemmistolaisuus on aina vastakkainasettelua - sen tehtävä ei ole tehdä eliittiä tyytyväiseksi oikeiston määrittelemällä konsensuksella.

Nyt vasemmistoliitto on valjastettu kaunopuheilla toimimaan oikeiston rasvaamalla konsensuksella ja unohtamaan, että Suomi käy kolonisaatiosotaa ja vakoilee omia kansalaisiaan perustuslain vastaisesti oikeistolaisen armeijan ja poliittisen poliisin salaliitossa, salaisessa ulkopolitiikassa salaisilla sopimuksilla jatkosodan hengessä.
  • Arhinmäki laulaa nyt puolueessa väärää vallanhimon ja kiitoksen kerjäämisen seireenilaulua, oman uransa narsistista vallanhimoa - ilman vasemmiston vallankumouksellista vastavoimaa - ja kuohitsee vasemmiston vastavoimana väärässä sävellajissa ja vihreiden narsistisella porvari-identiteetin korruptiolla.

 Vasemmisto

ei koskaan Suomen historiassa voisi olla uskottavampi vastavoimana kuin juuri nyt.
Vain uskottavuus toisi aitoa poliittista valtaa eikä vasurieliitin urahimo.




 Joku rehellinen tutkijakin osaa puhua suomenkieltä Natosta:



  • Kansanedustaja Jyrki Yrttiaho uskoo, että hänestä halutaan tehdä vasemmistoliitossa varoittava esimerkki siitä, mitä puolueen toiminnan arvostelijoille tapahtuu.
- Siitähän tästä perimmiltään on kysymys, ettei hallituksen politiikkaa saa arvostella, hän sanoi Radio Suomen Ajantasan haastattelussa. - On mahdotonta vasemmistolaisena olla tukemassa tällaista politiikkaa, hän sanoi.http://yle.fi/uutiset/yrttiaho_en_ole_roikkuja_vaan_puolueen_ydinta/6693...





  •  Turun suurin vasemmistoliiton osasto vaati anteeksipyyntöä
Työtuvas ilmoitti perjantaina tuomitsevansa ankarasti puoluejohdon toimet Yrttiahon erottamiseksi.
– Yrttiaho on toiminut vaalilupaustensa mukaisesti tiiviissä yhteydessä kannattajiensa kanssa niin Varsinais-Suomessa kuin muuallakin maassa. Puoluejohto sen sijaan käänsi tunnetusti takkinsa heti 2011 eduskuntavaalien jälkeen, yhdistys arvioi tiedotteessaan.









  •   Tapaus Arhinmäki kulttuurieliitin takuumiehenä

  • Kulttuuriministerinä Arhinmäen käskettiin hallituksessa vähentämään kulttuuribudjettia;

    Ottiko hän eliitin käenpojalta, oopperalta, pois röyhkeän ylisuuresta budjetista?  Ei, hän toimi kuin uskollinen kokoomustrolli ja  hän otti taiteen kehittämisestä ja yleisistä taideprojektirahoista, jotta Supon eduskunnan pääsihteeri Tiitinen ei hermostuisi eliittitaiteen ylimitoitetun budjetin järkeistämisestä.

    (Ooppera saa n. 70 kertaa enemmän poliittisesti ohjattua tukea kuin kansan ihailema ja käyttämä laaja pop/rock/alternative -musiikkiskene - ja suurin osa siitäkin ohjataan vain menestyneille bändeille pois ulkomaankiertueille eikä tuoreille kyvyille)

    • Arhinmäen oopperan kautta annetaan nyt kätkettyä tukea kokoomuksen ystäville ja lahjojille, ylikansallisille pörssihotelliketjuille Helsingissä, sillä kukin turisti saa lähes ilmaisiin oopperalippuihinsa veronmaksajilta n. 180-220 euroa tukea.

    Jokinen tietää, kuinka suuruudenhuulluutta, machoilua, epäajankohtaista elitismiä, epätodellista vieraantuneisuutta ja kulttuurin pysähtyneisyyttä ylistävä taidemuoto ooppera on. '

    Missään muualla maailmassa ei anneta eliitin taidemuodolle näin järkyttävän mielipuolisia summia yhteisistä verorahoista ja "vasemmistolaisen" ministerin näpeistä ja Supo-johtajan käskystä.




Tämä on ase eikä vahinko  tai väärinkäsitys:



Teuvo Teivaisen uusi kirja

Yritysvastuun umpikuja:

  •    "Demokratia tarkoittaa minulle ihmisten mahdollisuutta osallistua tasaveroisina omaa elämäänsä koskeviin tärkeisiin päätöksiin. Lähtökohtani on yhteensopiva sen liberalistisen vapausihanteen kanssa, että ihmisillä on vapaus tehdä mitä huvittaa niin kauan kuin siitä ei aiheudu liiallista haittaa muille.

    Demokraattisen liberalismin mukaan niistä toiminnoista, joista sellaista haittaa voi merkittävästi aiheutua (ns. yhteisistä asioista), sovitaan tasaveroisesti yhdessä. Rajanveto sen suhteen, mitkä asiat ovat sellaisia haittapesäkkeitä, että niistä on syytä sopia yhdessä, on usein hankalaa. Esimerkiksi yksilöiden vapaus tupakoida julkisissa tiloissa on viime vuosikymmeninä koettu yhä selkeämmin asiaksi, jota yhteiskunnan täytyy voida demokraattisesti rajoittaa. Samalla puolestaan yksilöiden vapaus esimerkiksi solmia liittoja samaa sukupuolta olevien kanssa on päässyt pois joistakin rajoitteista.

    Harjoittavatko kapitalistiset liikeyritykset sellaista toimintaa, että yhteiskunnan tulisi ulottaa niihin nykyistä pontevampia demokraattisia vaatimuksia? Itse olen taipuvainen vastaamaan tähän myöntävästi. Monet kapitalistiset yritykset käyttävät merkittävää valtaa suhteessa sekä omiin työntekijöihinsä että ympäröivään yhteiskuntaan. On aika saattaa ne samankaltaisen poliittisen arvopohdinnan kohteeksi kuin muutkin valtakeskittymät. Yritysvastuupuheen yleistyminen tarjoaa tähän uusia mahdollisuuksia."

  • Julkistus keskiviikkon

    Porthania, Yliopistonkatu 3, Helsinki
  • Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Teivo Teivaisen kirjoittama "Yritysvastuun umpikuja" julkistetaan keskiviikkona 19.6. klo 10.30 Porthanian Tiedekulmassa (Yliopistonkatu 3, Helsinki).
Lisää :



 




Sain mielenkiintoisen viestin tietotekniikka-asiantuntijalta, joka on selvittänyt eri tahojen sähköisten urkintapalvelujen toimintaa:
"Urkituimmat Euroopan parlamentin edustajat ovat olleet ensimmäisenä Esko Seppänen ja toisena Kyösti Virrankoski.
Muilla juuri ei ole ollut merkitystä. Heidän sivuilleen menneet rekister...öitiin ruotsalaisen Telia-Soneran ulkomaanputkea pitkin useimpien palvelinsolmujen lävitse.

Muistelen, että Esko Seppäsen sivuille menneet rekisteröitiin viiteen palvelimeen ja Kyösti Virrankosken sivuille kolmen palvelimen kautta. Siis vain Suomen yleisellä integraatiolla ja maatalouspolitiikalla on merkitystä.

Monet sosialidemokraattien ja kokoomuslaisten äänestäjät olisivat yllättyneitä,miten vähän muu kuin Suomen yleinen integraatio ja toisaalta
Euroopan yhteinen maatalouspolitiikka kiinnostaa Yhdysvaltain ulkopoliittista johtoa ja NSA:a. Politiikan tosimiehet ja -naiset (joita ei ole) tunnistaa siitä, miten paljon Venäjä ja Yhdysvallat sekä Yhdysvaltain alihankkijana Ruotsi kohdistaa heihin tiedustelukapasiteettia.
  • Welho, Elisa ja Sonera toimittanevat yhdysvaltalaisille niiden toivomat tiedot suomalaisista tai sitten Suomen ulkopolitiikan transatlanttinen yhteys kärsii."
Onhan se vähän kiusallista, että henkilökohtaiset arviot kavereille toisista henkilöistä ja poliittisista tapahtumista menevät eri maiden tiedustelupalvelujen käyttöön, eikä varmaankaan edes terrorismiin valmistautumisen varjolla. On niillä tytöillä ja pojilla, jotka USA:n NSA:ssa puhuvat yli sataa kieltä ja joiden työnantajan parkkipaikalla on tilaa 17 000 autolle, hyvät suojatyöpaikat; kukaan ei pääse moittimaan heitä heidän johtopäätöksistään. --




  • Niin suojattavat tietolähteemme kuin tutkivan kirjamme kohde Björn Wahlroos kulkivat viestinvaihdossamme peitenimillä. Puhelimessa opiskelijat käyttivät anonyymejä prepaid-liittymiä.

      Urkinta aina mielessä Tuomo Pietiläinen





 
     
 : Keskiviikkona




 




Naton terroria Suomen tuella - Gladio 2013:
Glenn Beck: THIS Is Who We Are Helping In Syria






  • Is liberalism dead? - video
www.guardian.co.uk







Demokratian mitätöiminen jatkuu:

"Salaiset pakkokeinot" 1.1.2014
Miten voi puhua demokratiasta ja salaisista pakkokeinoista?
Tämä merkitsee myös salaisia vallankäyttäjiä lain voimalla.
Ja vasemmistoliitto hiljaa kuin kusi sukassa?
10 luku - Pakkokeinolaki (voimassa 1.1.2014 alkaen) 22.7.2011/806 | Edilex Kela
http://plus.edilex.fi/content/kela/fi/lainsaadanto...







Suomikin syyllistyy sapelinkalisteluun
Risto Volanen puhuu asiaa Suomen puolustuspolitiikasta
- välillä 9 - 25 min
http://areena.yle.fi/radio/1951077
- Ykkösaamu






Vasemmistoliiton olisi todella otettava nyt mallia kaikkien aikojen paljastajasta Ellsbergistä, sananvapaustaistelijasta, kun Suomeen on Arhinmäen hiljaisuudella ajettu uusi salaileva pakkokeinolaki ja salainen voimankäyttö ensivuodeksi.
Voiko mikään herättää vasemmistoliittoa hallitusunesta?

- Ellsberg:
A Coup Against the Constitution

Daniel Ellsberg, the man who released the Pentagon papers, says the FISA court is a sham and warrantless wiretapping, which has being going on for years before 9/11, is a violation of the US Constitution no matter what law Congress passes
http://therealnews.com/t2/index.php?option=com_con...







Afganistanin siirtymärituaali on pelkkää hämäystä kolonisaatiosodan ja kaivosten kartoittamisen jatkamiseksi.
Mediakoneisto käskee: unohtakaa.
Ja salainen poliisi käskee mediaa: sensuroikaa.

Afganistan - senior officials admit that the transfer of power is largely symbolic and "nothing will change for foreign soldiers on the ground".
http://www.commondreams.org/headline/2013/06/18













::

maanantaina, kesäkuuta 17, 2013

Supon poliittinen valta ja Soininvaaran uhkailu


  • Supon poliittinen valta ja Soininvaaran uhkailu



  Soininvaara ja Supo:

  •  "Suojelupoliisi uhkasi joskus 30 vuotta sitten minua  ikävillä vihreitä koskevilla paljastuksilla, jos liike astuu teollisuussabotaasin tielle. Me emme harrastaneet teollisuussabotaasia, joten se jäi siihen".

  
Soininvaaran tapaus voi tietysti kuulostaa vitsiltä oikeistolaisten korvaan

 mutta analysoidaampa tätä Tsaarin aatelisten salaiselta poliisilta perinteitä omaksuneen Supon uhkailulla, oikeistolaisella profiloinnilla, suuryrityksten kanssa vakoiluna harrastamisen ja vihjailulla toimivaa vallankäyttöä:

   
 a)

Soininvaaraa uhattiin "vastuullisena" jos joku toinen ihminen, "vihreä" tekee jotakin, jonka Supo tulkitsee terrorismiksi.

Tämän voi tulkita myös ihan vain pelotteluksi siitä, että Supo osaa

b) vakoilla ja

c) osaa kostaa eli olla

d) poliittinen toimija ja demokratian yläpuolella

e) salaisena tuomarina.



1)

Kuinka paljon Supo jakelee tietoa hallituspuolueille ja yritysjohtajille poliittiseksi aseeksi vastustajista? 


2)

Millä ehdoilla mm. valtapuolueet voivat Supolta ostaa tietoa vastustajistaan?

Voisi olettaa, että Supo antaa sitä enemmän tietoa, mitä enemmän olet oikeistolaisempi ja kokoomusta auttava.

Supon selvä painostava poliittinen sanoma kansanedustajille on ollut, että kaikki muut puolueet paitsi kokoomus ovat epäilyttäviä.
  

  Mitä arvelette?

Onko mitään vasta-argumentteja oikeistolaisen Supon demokratiaa sabotoivan toiminnan arvioimisesta?

Supo on 50 vuotta hoilottanut että vihervasemmisto on terroriuhka No 1 Pohjoismaissa.

Breivik tai Ruotsin 30 uusnatsikerhoa ja sadat rasistiset hyökkäykset ja murhat Ruotsissa (sekä Saksassa) äärioikeistolaisine rahoittajineen eivät ole saanut Supoa muuttamaan paradigmaansa ja julkilausumiaan. 

Voiko joku Supon kaltainen suomenruotsalaisten porvarien perustama salamurhiin suunnattu järjestö muuttua pois oikeiston salaista valtaa  turvaavana salaliittona? 

Supon tekemiä murhia ja kidutuksia sisällisodankin jälkeen ei ole selvitetty joten mitään ei ole selvitetty tästä veljeskunnasta.

Salaisista laittomuuksista salaisia armahduksia.

Supon kulttuuri, politiikka, pelkokuvat, Saksa-keskeinen Venäjä-foobinen maailmankuva ja valtasiirtymät ovat suora suojeltu jatkumo sisällissodasta - eikä se ole tervettä.
Supon vakavin vaikutus on Suomen salaisessa uittamisessa Natoon ja Amerikan jatkuvan sodan doktriinin alaisuuteen kolonisaatiosodissa.
Armeija on jo mielestään Natossa ja vaatii toimia Natossa
- ilman demokraattisen valtasysteemin eli eduskunnan virallista päätöstä. 

Demokratiasta puhuttaessa kannattaisi muistaa että valta  on kansalla. Ja demokratiassa äänestäjien tulee tietää, mitä politiikkaa ja päämääriä he tukevat delegoidessaan valtaa eteenpäin.
Salaiset päämäärät ovat vallankaappaus demokratiassa.
Salainen tieto ja päämäärä ovat salaista valtaa. Se perinteinen salaliitto.

II

Joko Suomen historia alkaa avautumaan?

  • HS: Kaksi suomalaista huippupoliitikkoa olikin CIA:n miehiä - J Virolainen ja - Max Jakobson saivat jopa 1 000 000 dollaria
 
Eivätkö nämä agentit sitten tienneet, että Kekkonen oli jo tehnyt sopimuksen CIA:n kanssa ja armeijan keskukseen oli vedety suorat piuhat Eurooppaan Suomen armeijan reaaliaiakaisten vakoilutietojen luovuttamista varten.


CIA ja Mossad saavat vapaasti värvätä suomalaisia virkamiehiä Supon silmien alla 
  • Kuten CIA sai vapaasti Kekkosenkin ohjailussa rahoittaa ja muokata SDP:tä dollarisalkuilla ja ohjeistuksilla 1950-1970-luvuilla.


III

Tämäkö on aitoa kapitalismia?

Kapitalistinen systeemi pyrkii aina fasismiin ilman vasemmistolaista poliittista vastapainoa. 

Samoin yritykset toimivat Supon kanssa Suomessa.
Supo lahjoo yrityksia ja hallituspuolueita vakoilutiedoilla ja myös arvojensa värittämillä profiloinneille, joita saattaa tulla myös CIA:lta tai NSA:lta, kunhan saa vakoilla Suomen kansalaisia yritysten ja puolueiden kautta.

  • Supo harrastaa siis salaista politiikkaa ja manipulointia, joka on kaukana demokratian läpinäkyvyydestä.
Supo on poliittinen vaikuttaja - jo Tiitisen toiminta eduskunnan pääsihteerinä on jo tarpeeksi karmeaa demokratian halveksuntaa.
Salaisen poliisin johtaja eduskunnan valvojana ja ohjailijana?
Eikö se järkytä ja kerro Kekkosen manipuloivan terroriajan jatkumisesta?

Jokaisen suomalaisen täytyy ymmärtää, että suomalainen firma tekee lain mukaan valtionpetoksen, jos luovuttaa luottamuksellisia tietoja vieraalle vallalle Suomen kansalaisista (vaikka sos.t.tunnuksen) ja valtion toiminnalle oleellisista tiedoista.
Mutta oikeistolainen oikeusjärjestelmämme taitaa olla salaisen Nato-politiikan ja -korruption läpäisemä.
Salatut armeijan Nato-harjoitukset, sopimukset Naton kanssa ja ammattisotilaiden luovutus palkkasotilaiksi Natolle ja tuntemattomille tahoille ovat käytännössä jo maanpetos.

Armeijan yhden vakoiluyksikön nimikin on sitten pulpahtanut esille:
Seuraako salaperäinen Viestikoelaitos suomalaisia? "Helppo seurata kaikkea, jos tarve"
Laitoksen määrittely on karmea:
Mikä Viestikoelaitoksen toimintaa säätelee?
– En osaa sanoa.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-128857401845...

  • Ja varsinkin pääkysymys on: mitä tietoa suomalaiset vakoiluorganisaatiot puskevat Natolle ym ulkomaisille organisaatioille?


IV

Vakavinta toisen mysteerilaivan tapauksessa oli  tiedustelupalvelujen, mm. Mossadin, suomen armeijan tiedustelun ja poliisin vallankaappaus Suomen pääministeriltä.
Tämä on siis poliisin ja armeijan epädemokraattisen kriisivallan näkemys Suomessa ulkovaltojen käskyläisenä: 
  • Raju väite:

    Poliisijohto pimitti kaapatun Arctic Sea -laivan tiedot pääministeriltä


    Poliisin ylin johto ei suostunut luovuttamaan Itämerellä kaapatun Arctic Sea -laivan tietoja pääministeri Matti Vanhaselle. Näin väittää silloinen valtiosihteeri Risto Volanen.  Volanen esitti väitteensä perjantaina ilmestyneessä Suomen Kuvalehden haastattelussa. Pääministerin ohje poliisille on, että merkittävät rikosasiat pitää kirjata valtioneuvoston tietojärjestelmään. IS

::


Supon yhteistyökumppani - vai Supon poliittinen työnantaja?




::


Kuinka suomalaiset huijattiin euroon, hunajan ja rauahn valtakuntaan
  •   Väitös:

    Helsingin Sanomat leimasi euroskeptikot foobikoiksi 

    | Verkkolehti
 
::


Hallituksen salainen päätös CIA:n keskuksesta:
  • Helsingissä on käynnissä sadan miljoonan dollarin rakennushanke, jonka tavoitteena on rakentaa valtava tiedustelupalvelun vakoilukeskus.
- Tutkija Tom Engelhart kertoo asiasta blogikirjoituksessaan ja paljastaa, että kaikki USA:n 'lähetystörakentaminen' tapahtuu nyt vakoilutarkoituksessa.
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=2&id=6154


::

Ja.

Kansa pottuilee olan takaa!

Jos Ruotsi menisi Natoon niin suurempi osa suomalaisista vastustaisi Suomen natottamista. Siinä on asiantuntijoille ihmettelemistä.Suomalaiset: Ei Natoon edes Ruotsin perässä




::



Näiltä kavereiltä Supo ja armeijan vakoiluosastot ottavat mallia:

  • - The Guardianin mukaan ainakin puoli vuotta käynnissä ollut vakoiluoperaatio herättää kysymyksiä GCHQ:n ja NSA:n suhteesta, sillä NSA:n verkkovakoilua on perusteltu terrorisminvastaisilla toimilla, mutta GHQC:n ilmi tulleella operaatiolla on ollut paljon arkisempi tarkoitus.
Se on ollut Britannian intressien edistäminen G20-kokouksessa.

http://www.hs.fi/ulkomaat/Guardian+Britannia+vakoi...




Guardian hyökkää

- jatkuvia päivityksiä

http://www.guardian.co.uk/uk/2013/jun/16/gchq-intercepted-communications...







































::

Natokiihkoa ilmassa


Huom. kaaviossa on psykologisen manipulaation periaatteiden mukaisesti punainen vaihdettu KYLLÄ-vastaajien pienemmille luvuille
Huom. kaaviossa on psykologisen manipulaation
periaatteiden mukaisesti punainen vaihdettu
KYLLÄ-vastaajien pienemmille luvuille
    Lähentykää vaan Natoa Islannin ilmatilassa ja unohtakaa Afganistan

Elämme mediasodassa.

"Järkiperustein suomalaisten vastahankaisuutta on vaikea ymmärtää"



 Kaiken epäjournalistisen röyhkeyden lisäksi tämä MTV3:n uutiskommentti väittää että:

  • "Helsingin Sanomat julkaisi Nato-gallupin, jonka tuloksissa ei ole mitään yllättävää."

Vaikka ei "yllätä" sarkastisessa ja vähättelevässä lausahduksessa niin silti esitellään vain Natoa puoltavia ajatusmalleja 5 kpl - ei enemmistön kannattamia Natokriittisiä ajatusmalleja. 


 Viesti on selvä enemmistön valintaa kuomoavassa "faktalistassa" - vastustajat eivät ole "tajunneet" "faktoja", joita MTV3 edustaa ja puolustaa.

Ei yllätä.
Vaikka ulvovat natosudet ovat niin järkyttyneitä enemmistön osoittamasta suunnasta.  


Kun kansa nyt prosentuaalisesti ilmoittaa vastustavansa ENEMMÄN jos Ruotsi ilmoittaisi menevänsä Natoon!
Siinä on asiantuntijoille ihmettelemistä
kun kansa pottuilee ja halveksii natohaukkojen Ruotsi-korttia.


Vieläkään ei löydy yllättyjiä, eihän - vaikka päätoimittajat keskittyvät vain Nato-ISAF-etujen paniikinomaiseen listaamiseen?

Kannattajien kaksinkertainen vastustajien määrä ei yllätä tässä niin mahtavassa eurohuumassa ja liittovaltiokehityksessä?

Valehtelijat ovat nyt paniikissa. Kansan täytyy siis ymmärtää olevansa väärässä eliitin valitseman suunnan mukaisesti. Salaistakaan politiikkaa ei saa kyseenalaistaa sillä se... loukkaisi eliittiä. 


Tämä on oikeistolaista demokratian halveksuntaa puhtaimmillaan - demokratiaa torjuva ja kansanvaltaa halveksiva retorinen diskurssi perustuu avoimesti halventamiseen, salailuun ja vastafaktojen kieltämiseen,  jos et  nojaudu oikeistolaisiin eliitin linjauksiin ja perusteluihin,  ikivanhoihin kokoomuksen saksalaismielisiin salaliittoihin.

Media sensuroi ja torjuu ei-oikeistolaisen retoriikan tai valitsee sitten joskus julkisuuteen jonkun verbaalivammaisen  idiootin halveksuttavaksi vastustajaksi.

Tärkein vastaperuste on liian suora fakta suomalaiselle äärioikeiston perilliselle, eurounelmiin huumatulle eliitille, liian vulgaari fakta vaaleanpunaisiin Nato-fantasioihin:

 Sota. War.


Natsien jälkeläiset rakentamassa uutta sotilasimperiumia ja talousfasismia Euroopassa. Hm. Ai että ei mitään syytä vastustaa Nato-hurmosta?


Ei kansa ole unohtanut Suomen armeijan natsikiihkoilua ja valtionkirkon pappien rotuoppeihin perustuvia tapposaarnoja toisen maailmansodan ajalta.

Eikä 40000 ihmisen joukkomurhaa sisällissodasta, jonka aloitti oikeistoeliitin julistus Suomen luovuttamisesta Saksan ruhtinaskunnaksi ja saksalaisen kuninkaan alaisuuteen.

Eikä varsinkaan sitä ole unohdettu, että suomalaiset ja suomenruotsalaiset upseerit pakottivat aseilla uhaten  isänmaalliset sotilaat vastoin sotilasvalaa rajan yli kohti Saksan rotupuhdistusoperaatiota ja uuden Germanian raivaustöitä.


SDP:n poliittinen eliitti on hyväksynyt totaalisesti oikeistolaisen eliitin painostuksen ja fantasian uudesta maailmanjärjestyksestä ja "rauhansodasta" Afganistanissa.

Tuomioja valehtelee virallisen politiikan motiiveista ja toimittajat eivät ihmettele:
  • Tuomiojalta kysyttiin viikonloppuna, miksi hän on puhunut koko ajan pohjoismaisesta puolustusyhteistyöstä, vaikka Islanti-sopimuksessa siitä ei puhuta sanaakaan, vaan USA:n suhteiden parantamisesta; ei kuulema ollut vastannut.
Tätä eivät toimittajat kysy vaan kansalaiset.


Vasemmistoliiton lapsellinen ja nuori kenttämuumiväki ei tajua että Arhinmäkikin on hyväksynyt salaisen ulkopolitiikan, Naton ja suomalaisten palkkasotilaiden riehumisen Amerikan kolonisaatiosodissa.


Sotaa harjoitellaan juuri nyt Afganistanin rauhanleireillä YK:n määräyksiä rikkovassa kolonisaatiosodassa verta ja hyökkäyssotaa piilotellen ja media armeijan sensuuriin kiedottuna.

Afganistanin sota on opportunistista epäjournalismia kaikilta suomalaisilta mediataloilta perinteisen oikeistolaisen politiikan ehdoilla. Samoin amerikkalaisten rahoittama ja kouluttama terrorisota Syyriassa on täydellisesti vääristelty keskiviikkokerhon linjausten mukaisesti.


Ei armeijan sensuurin totteleminen ole suomalaista journalismia vaan 100% propagandaa. Jatkosodan jatkoa.
  • Jukka Tarkka on natoilveilyn eli Kekkosen salaisen ulkopolitiikan kieroin ilmentymä: hän puhuu riippumattomuudesta ja ajaa Natojäsenyyttä. Kuten Kekkonen teki hysteerisen YYA-kulissinsa ja sen suoman valtapelinsä suojissa - vieläkin ihmisiä haudan takaa hämäten.

    Näin luodaan semanttista mielikuvaa pakotetuna sana-assosiaationa että "liittyminen Natoon on riippumattomuutta". "Vapautta". Uskomatonta oikeistolaista keikarointia ja klassista aivopesua.

Amerikka  haluaa provosoida nyt myös Venäjää Libyan ja Syyrian jälkeen laajentaakseen ja perustellakseen sotatalouttaan samoilla perusteilla kuten kuuluisa Rooma.

Siksi Suomelle myönnettiin viimeinkin ensimmäistä kertaa sotakoirien kuolaamat hyökkäysaseet eli pitkän matkan risteilyohjukset Hornetteihin. Suomi on myös ainoa "ei-Natomaa" joka sai aikoinaan kaksipaikkaiset Hornetit kovalla hinnalla. Venäläisiä toki nauratti hitaiden ja valtavia huoltotunteja vaativien hyödyttömien merihornettien hankinta suomalaisten kenraalien ylpeydeksi.


Rooman politiikka oli sotaa ja sota politiikkaa.

Sillähän samalla jatkuvan sodan doktriinilla huikealla velalla armeijansa rahoittanut Amerikka nyt ylpeilee.
Sotataloutta ja sotavarustelun itsetuhoista kierrettä.
  Rooman ja natsi-Saksan malliin.

Islanti se kuulemma elvyttää, täällä verorahoja vyörytetään Naton uusiin aseisiin.


Vanhimmalla sodan synnyttämisen kaavalla eurokatastrofikin taitaa edetä:
eliitin keinottelun ja elitismin tuottamaan hyperinflaatioon tuodaan "lopulta" vastaukseksi: sota.
Kenraalien himoitsema täyttymys.

Suomen itsenäisyyden ainoa tae on oma geopoliittinen viisaus ja sopuisuus.
Nyt eurofanaatikot ovat sodanlietsojia natohulluudessa sillä euroaatehan tähtää vain Suomen sulattamiseen Saksan ja Amerikan transatlanttisen talousvallan ja liittovaltion armeijan alle ilman omaa perustuslakia.

Euroopan Kongoksi.
Eliitin lypsylehmäksi. Matalapalkkasiirtomaaksi. 



Näinkö perussuomalaiset puhuivat vaalipuheissaan?

Hah.



Suomi kiitää suorittamaan Naton sotialasalueen ilmavalvontaa Naton määräysten ja kenraalien ohjaamana. Mikä, mikä voi mennä vikaan?




  • Norjan natokeskustelu loppui omituisella tavalla.

Norjassa oli alkanut laaja rintama kannattamaan Natosta eroamista - kunnes tämä outo Breivik päästettiin irti ja hänen tiedusteluasiakirjansa hävisivät poliisilta, vaikka hän oli tiedustelun listalla.  
Breivikhän itse väittää, että hänet koulutettiin ja Interpol eikä Norjan poliisi ei antanut lausuntoa oikeudenkäynnissä, vaikka tuomari oli pyytänyt selvityksen, mitä Breivik teki Englannissa 2 kk ennen hyökkäystä. Tuomari hyväksyi oikeudenkäynnin periaatteita vastaan oikeudenkäynnin jatkumisen vaikka tuomarin velvoitteisiin oikeudenkäynnin ehdoista tulisi vastata.








Amerikka on Rooma;

'' A People's History of the United States '', spanning over 500 years from Columbus's "discovery" of America in 1492 to the Clinton presidency in 1996: http://bit.ly/1aek4Ut