Alle 35-vuotiaiden tyttöjen kasvavat eläkekustannukset sairauseläkkeinä ja kyvyttömyys omaan elämänhallintaan työelämässä ihmetyttää jo Työterveyslaitoksen pääjohtajaa, Harri Vainiota. Nämä ilmiöt ovat kuitenkin osa laajaa ongelmakenttää, joka pitäisi ymmärtää kulttuurisena ja kognitiivisena ongelmana, ei yksilöiden ongelmana.
Tytöt ovat joutuneet tässä (yhteinäis)kulttuurin hajoamisen ja kehityksen vaiheessa vähitellen kokemaan sen saman kurimuksen, mitä pojat ovat pahoinvoinnillaan ja itsemurhillaan ilmaisseet jo vuosikymmeniä. Tyttöjä ei enää ympäröidä patriarkaalisen naiseuden panssarikäsityksilla ja valmiilla identiteettiprojekteilla, ylvään perheenäidin uramielikuvilla. Tytöt ovat joutuneet nopeasti kehittämään itsenäisyyden uusia kelpaavuuden kertomuksia itselleen ja muille.
Depressio on itsensä hahmottamisen puutetta ja merkityksettömyyden kokemusta. Filosofia on kyseenalaistamista, yksilön rehellisyyttä ja vaihtoehtojen näkemistä.
Taas on suomalaisten nuorten koulumenestystä ylistetty opetusministeri Henna Virkkusen toimesta opettajien erinomaisuuden ansioksi mutta mielestäni nuorten psyykkiset ongelmat sekä kouluelämän jyrkkää tyytymättömyyttä paljastavat gallupit ovat räikeässä ristiriidassa hyvinvoinnin ja yksilön terveen kehittymisen yhteiskuntaperiaatteiden kanssa.
Nuoret siis menestyvät salaisten ja siten kritiikiltä suojattujen "PISA"-testien mukaan yksinkertaisissa kognitiivis-loogista hahmottamista mittaavissa pikatehtävissä mutta samalla nuoret ovat onnettomia mm. kouluelämässään.
Tämä on tyypillinen tilanne tehokkuutta ruoskivassa ja suoritushulluutta ylistävässä häpeäkulttuurissa, jossa menestymistä toisten kustannuksella painotetaan häviämisen ja tuhoutumisen uhkakuvilla. Siis yhteiskuntaluokkaeroja korostava ja lapsuuden traumoja vähättelevä koulutuskulttuuri ihmisarvon on elämän määrittelijänä. Onko tämä yksipuolinen suorituskulttuuri ytimeltään terve?
Varsinkin nuorten naisten identiteettiä paisutellaan kouluelämässä hyvin yksinkertaisella kiltteyden ja kopioimisen periaatteilla. Pänttää, kopioi, ole samaa mieltä kuin opettaja - älä kysele tai varsinkaan kyseenalaista niin saat kiitosta.
Tottelevaisen oppilaan tragedia ilmenee vasta kun koulun harhainen ja pikkumaisen neuroottinen tarkkailujakso päättyy. Tottelevainen ja sätkyilevä oppilas ei kehity itsenäiseksi ja oma-aloitteiseksi.
Suomalainen koulutusideologia on kulttuurimme asenneongelmien havainnollinen pirunnyrkki ja nuorten umpikuja.
Koulutusjärjestelmä ei ole päässyt eroon sadan vuoden takaisesta opettajan auktoriteettistatusta korostavasta järjestelmästä. Jo ala-asteella oppilaille poltetaan mieleen ajatus siitä, kuinka opettajan kunnia on kiinni luokan menestyksestä. Teenkö minä opettajan onnelliseksi?
Tälläisessä asetelmassa moni ahdistavasta kotiympäristöstä tuleva nuori kokee vastustamatonta halua kapionida sisäisen tyhjiön alipaineessa. Kun opettaja on opetustapahtuman lähtökohta ja päämäärä, syntyy hovi-ilmiö. Olemassaolon perustelut riippvat opettajan tyytyväisyydestä, ei oppimis- tai soveltamishalusta.
Jyväskylässä tehdyn opettajan auktoriteettiasenteita mittaavassa tutkimuksessakin. Tutkimuksen tekijät olivat yllättyneitä koulumaailman muuttumattomuudesta ja opettajien armeijamaisesta kunniakäsityksistä.
"Älkää pettäkö minua, oppilaat".
"Miksi sinulla on noin iso suu?" "Voiko opettaja olla ylpeä meistä - ei ainakaan susta?"
Ylirasitetut opettajat pyrkivät nyt suosimaan entistä enemmän oppilaita, jotka eivät prosessoi havaintojaan ja jotka eivät tee induktiivisiä päätelmiä kokeilevan harkintakyvyn varassa vaan vain pänttäävät ja uskovat tiedon olevan valmista ja suhteetonta massaa muka muuttumattomassa ilmiömaailmassa. Tämähän toki sopii hyvin hyvinvointiyhteiskuntaa alasajaville poliitikoille, jotka eivät halua poliittisesti aktiivista äänestäjäkansaa.
Suomalaiset ovat olleet itsekouluttautuvaa kansaa. Shamanistinen kulttuuri on ollut "orgaanista" tieto- ja taitokulttuuria. Ennen kristinuskoa maagiset uskomukset ovat realistisesti nojautuneet asiallisen lääkinnälliseen yrttikulttuuriin ja maltilliseen, lähes buddhalaiseen elämänhallintakulttuuriin ja filosofiseen kaiken suhteellistamiseen ilman ulkopuolisia sanelijoita.
Kirjastojen ja lehtien käyttöprosentti on ollut hurjaa 1900-luvulla sekä työväen opistot sekä niiden edeltäjäjärjestöt ovat tehneet ison työn. Suomalaiset ovat sivistäneet itseään kirkon uskontopoliittisesta painostuksesta huolimatta.
Sosiaalisuuteen ja soveltavuuteen ei koulussa eikä enää yliopistossa yleisesti kannusteta. Opettajan työtaakan takia opettaja ylistää oppilaita, jotka ovat mahdollisimman "helppohoitoisia", yhden skaalan mukaan mitattavia ja "harmittomia". Vastoin asiantuntijoiden neuvoja poliittiset tahot ja opetusministeriö haluavat vähentää entisestään vuorovaikutusprosessia opetustapahtumista säästämällä rahaa. Opiskelijat saavat opettaa toinen toisiaan vertaistukena, jos haluavat. Koulutussysteemin merkitykseksi jää tuloksien vaatiminen.
Oppilaat eivät kykene havaitsemaan kokonaisuuksia ja luovuutta tavoittelevia (luovan yksilöllisesti prosessoivia) yksilöitä lannistetaan torjuvasti tehosysteemiä rasittavana taakkana. Se mikä koulussa lahjakkuuksissa lytätään, on hyvin vaikeasti elvytettävissä enää virtuaalisesti luovan Suomen työelämän visioissa.
Yksilön kehitys tulisi tapahtua yksilön omien kognitiivisten tarpeiden mukaan.
Tämä tärkein oppimisen edellytys ja kaikki joustavuus on jätetty kaikista opetussuunnitelmista pois. Edes oppilaiden pitkän aikavälin oppimistehokkuutta ei mitenkään tarkkailla eikä siitä välitetä. Nuorelta vaaditaan vain lyhyen aikavälin stressaavaa sopeutumista valtaviin pikatesteihin, virkamieskeskeisten opetussuunnitelmien mukaista paperitestien toteuttamista tilastoihin. Tämä kaikki on yksilölle nopeaa tietomassan suorittamista, kuluttamista ja unohtamista systeemin vuoksi.
Todellinen soveltava tiedonnälkä syntyy vain yksilön tarpeesta mielenkiintoisiin päämääriin elämässä. Aito moraali syntyy vain merkityksen hahmottamistavoista ja ihmiselämän arvon sekä yksilön oman vaikuttavuuden ymmärtämisestä.
Koulujen opetussuunnitelmissa on huikea määrä turhaa tavaraa. Luultavasti 90% tietomäärästä on aivan yhdentekevää silppua, joka tuhoutuu parin kuukauden sisällä oppimistapahtumasta. Elämyspainoitteinen ja eri oppiaineiden asiasisältöja havainnollistava sosiodraama olisikin yksi tärkeimmistä oppimisstrategioista, jolla voitaisiin luoda havaitsemistapojen kehittämistä ja aidosti merkityksellistä kokonaisuuksien hahmottamista tiedonsirpaleista.
Sosiaalinen verkostoituminen ja virtuaalinen oleminen sosiaalisilla sivustoilla kasvattaa yhä enemmän merkitystä työelämässä ja siten sosiaaliset taidot ja persoonallisuus olisivat arvotuotannon keskeisiä tekijöitä. Epätieteellisen ja kaupallisen PISA-testin tuloksilla ylpeily on pahimpia harhapolkuja mitä nyt kuljetaan virkamiesideologian kahlitsemassa innovaatio-Suomessa.
BBC America : Finnish culture for education
Kaikki eivät niele hehkutusta koulujärjestelmästä
Koulukiusaaminen alkaa jo päiväkodeissa. IS
BBC America hehkuttaa Suomen koulujärjestelmää
-Nelonen
Suomen koulujärjestelmä jälleen valokeilassa maailmalla
- MTV3.fi
Urpilainen ehdottaa lehdessä:
Koeaika korkeakouluopintoihin
- Iltalehti.fi
Jatkoa on jo ilmassa huippuyliopiston (Aalto-yliopiston) epäakateemiselle amisideologialle ja akateemisen vapauden jahdille teollisuuden ehdoilla:
Kokoomuskansanedustaja haluaa
akateemisen koulutuksen alas
Sukupuolineutraali opetus
kouluissa mahdotonta
Sosiologia opetussuunnitelma psykologia oppivelvollisuus lukuvuosi koulumaailma lukio yläaste ala-aste opetajien koulutus pedagogia elämänkatsomustieto uskonto filosofia kouluvirasto koulutarkastaja kehittämissuunnitelma profiili psykososiaalinen kehittyminen häiriökäyttäytyminen depressio masennus.
Tekstit
2 kommenttia:
En ole varma, oletko oikeassa tuon silpputiedon määrän suhteen - että sitä olisi peräti 90 %. Samalla pitää vielä muistaa, etteivät kaikki opettajat suinkaan sokkona ryntää toteuttamaan opetussuunnitelmia ilman harkintaa - kouluissa on inhimillistä inertiaa, niin hyvässä kuin pahassakin. Hyvässä sikäli, että on jatkuvuutta ja suhteellisuudentajua, pahassa sikäli, että huonoiksi todetuista menetelmistäkään ei välttämättä aina tuosta vain luovuta.
Monien koululaisten hyvinvoinnin kannalta olisi silti varmaan hyvä, jos koulussa olisi enemmän käytännöllistä, konkreettisia tuloksia tuottavaa toimintaa, jonka kautta oppii oppimaan ja oppii tekemään - vastapainona noille irrallisille faktasirpaleille. Mutta tällä en tarkoita sitä, että pitäisi koko ajan tulkita ja ajatella itse - se on monille hankalaa ja hämmentävää, ja jos esimerkiksi teini-ikäiset koululaiset ovat jo valmiiksi hämmentyneitä, se ei välttämättä helpota oman aikuisen identiteetin muodostamista. Sen sijaan tekemällä jotakin "tuottavaa", mutta tuottavaa ei-rahataloudellisessa mielessä, voisi kenties oppia asioita, jotka eivät ole niin helposti mitattavissa, mutta joilla voi olla merkittävä kasvattava vaikutus. Siis kuten maatalousyhteiskunnassa esimerkiksi opittiin tuntemaan vilja siten, että se kylvettiin, se kasvoi ja se korjattiin. Sadon saaminen antoi "voimauttavan kokemuksen" (kuten muodikas termi kuuluu) siitä, että on vaikuttanut johonkin, että asiat eivät tapahdu pelkästään abstraktion tasolla omien tekojen vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella. Samalla luonnonvoimien seuraaminen antoi kuitenkin terveellisen vastapainon, joka hillitsi hybristä.
Sillä eikö teinien ailahtelu ole usein juuri aaltoilua "pystyn mihin vain" -hybriksen ja "en osaa mitään enkä voi vaikuttaa lainkaan omaan elämääni" -tyyppisen masennuksen välillä? Pelkkä "voimauttaminen" voi joskus olla silkkaa hybriksen lietsomista, se ei kestä, siitä puuttuu terve etäisyys, ja hybrisestä "voimautuneisuudesta" pudotaan helposti toiseen ääripäähän.
Teinien ailahtelu on erittäin hyvä kysymys.
Teinien ongelmallisin kokemus on erillisyys ja vastavuoroisuuden puuttuminen. Eksistentiaalinen hämmennys ja siten vihakin.
Filosofinen tarkastelu ja psykodraama lähentäisivät teinien kokemusmaailmaa oppimiskokemukseen ja antaisi itseilmaisun tarpeelle hyvin rakentavan, motivoivan ja arvokkaan vastineen.
Nämä apuvälineet olisivat korvaamattomia yksilönkehittämistapoja, jos tietoaines kiedottaisiin tähän prosessiin. Joustavasti, dnaamisesti, intuitiivisesti, dramaturgisesti.
Tieto on vain kuollutta sanaa ilman motivaatiota ja elämystä.
Lähetä kommentti