Kiltin suomalaisen tragedia

Joka kolmas lapsi
hyväksyy kurittamisen

Suomessa kurituksen sallivia on siis yhteensä 31 prosenttia, kun muissa Pohjoismaissa heitä on vain kymmenen prosenttia. YLE 

Suomalaislapset ovat tutkimuksen mukaan myös passiivisimpia. Uusi Suomi

Mielenterveyden keskusliiton liittovaltuusto:
Nuorten pakkolääkitys psykoterapian ehtona lainvastainen

Onko kiltteys siunaus vai kirous?

Mitä on häpeäkulttuuri?

Suomalaiset lapset ovat olleet aina ääritottelevaisia. Kiltin ja tunnottomasti tottelevan lapsen tragedia on täydellisen kasvatuksen tulos. Lapsi on opetettu siihen, että lapsen ongelmat ovat lapsen syytä eikä aikuisten ongelmiin saa puuttua. Lapsi ei ole oikeutettu ihmettelemään suvun traumavelkaa ja patoutumia.

Olemme eläneet valtiokirkon luomassa pelon ja kiltteyden häpeäkulttuurissa.

Erilaisuus on ollut häpeän aihe kunnon kristitylle. Yhtenäiskulttuurin projekti on ollut massiivisen jyräävä. Herran pelko on viisauden alku.

Se on ollut valtion ja kirkon "onnistunut" projekti vuosisatojen ajan, kuuliaisia kansalaisia kuninkaalle. Itse itseään häpeäviä ja valvovia kansalaisia. Uskonnollisuus on käytännössä ollut tottelevaisuuden kultti suomalaisille, kunnon kansalaisuuden leima.

Mitä suurempana ja ehdottomampana näet auktoriteetin ja mitä vähäisempänä näet itsesi, sitä vähemmän konfliktia ja ahdistusta pystyt havaitsemaan. 

Jos haluat sanoa me, et sano minä.


Valtiokirkon luoma fantasia tottelevaisuudesta on kaksijakoinen, dikotominen systeemi, joka lupaa lapsuuden piinasta selviäville aikuisuuden etuisuuksia:

1)
Lapsille luvataan kelpaavuutta matkimisesta ja kiltteydestä. Identiteetti tarjotaan valmiina ja jäykänä. Lapsi ei oikeastaan tarvitse aikuisten rakkautta, kun on suojelusenkeleitä.

2)
Aikuisille luvataan  "aikuisen roolissa" valtaa ja vapautusta oman lapsuuden traumoista kun aikuisena  pitää tiukkaa kuria ja lapsen kontrollointia. Vanhassa kasvatuseetoksessa lapsi on vaatimusten kohde eikä aikuinen. Aikuinen voi siten vaatia lapsilta tiukempaa moraalia kuin itseltään ja tuntea olevansa "vapaampi". 

Lapsia ei tarvitse kunnioittaa kuten aikuisia työkavereita. Lapselle saa päästellä omia turhautumiaan "kasvatuksena".

Kun olet kiltti ja vaatimaton, voit sitten aikuisena olla vaativa aikuinen, kuin kuninkaan sijainen. Isetuntosi ja suhteesi lapseen voi siten perustua tyytymättömyydelle.


Kaikilla ihmisillä on aggressioita turhautumista.

Sen prosessointi yllykkeistä on hyvin erilaista eri ihmisillä, eikä ensisijaisesti liity "luonteenlaatuihin" vaan kasvatuksen luomaan omakuvaan. Jos on hyväksynyt omien vanhempien aggressiot "kasvatuksena", on oma lapsi lähes aina saman kurimuksen keskipisteessä. Epäemotionaalinen ja epäsensitiivinen kasvatus on henkisen väkivaltana aivan samojen periaatteita toteuttava kuin fyysinen väkivalta.

Traumaattisesti jäsentyneet identiteettirakennelmat kanavoivat petymykset sitten tuhoisasti, joko toisia tai itseään vastaan. Itsetuhoa tai väkivaltaa.


Suora tunteiden ilmaisu ja pohdinta suomalaisille on erittäin latautunut ja patoutunut  kysymys.


Yhteinen humala on outo lupa ja rituaali päästää yhdessä tunteita yhtenä ryöppynä ja kakofoniana -  mutta jos joku selvänä ilmoittaa että on sama paha olo tai ongelma selvitettävänä (kuin humalassa), se aiheuttaa kuulijoissa ahdistusta ja vihaa. Joku uskaltaa poiketa ruodusta, luopuu itsesensuurista ja heittäytyy toisten varaan, hän uhmaa vaikenemisen statu quo:ta. Ja saastuttaa yhteisesti sovitun, rajatun ja siistityn todellisuuskäsityksemme. 

Yhteinen humala on ikään kuin rituaalinen yhteiskunnan ja kulttuurin ulkopuolelle astumisen karnevaali. Yhteinen häpeä on yhteinen ilo.

Kulttuurikäsitykset ja -käytänteet sekä varsinkin hierarkiakäsitykset pidetään koskemattomana, kun sen ulkopuolelle astutaan väliaikaisesti.

Eri kulttuureissa useat rituaalit ovat juuri paineiden ja patoutumien päästelemisen karnevalisoituja tapoja, sosiodraamaa ilman itseymmärrystä ja johtopäätöksiä. Kulttuuri, suku ja arvot pidetään koskemattomina ja kritiikin ulkopuolella kun tabuja asioita käsitellään "leirin ulkopuolella" kaaoksessa, humussa, kaasussa.

Silloin kulttuurissa ei tapahdu kehitysprosessia ja vuorovaikutusta, kun patoutumat ja ongelmat käsitellään karnevaalisumussa, "ei tässä". Ehtoollisella saa olla ahdistunut, kun vastaus elämän puutteisiin ja haavoihin tarjoillaan hopealautasella.

Patoutumien painetta ei suunnata muutokseen vaan ritualistiseen karnevalismiin. Kirkko ja sen luoma häpeäkulttuuri onkin pysynyt pystyssä vain sauna- ja kännikulttuurin eriytymisen myötä. Kirkko on sitä paheksunut mutta on sille täysin olemassaolonsa velkaa.

Karnevalismiin eristetty kännäys ja emotionaalinen pyörremyrsky tuntuu hirvittävän rohkealta ja vapauttavalta tunneryöpyltä, kapinalliselta, mutta se on vain teatteriesitys yhteiskunnan ongelmien ulkopuolella ilman todellista yksilöiden ja arvokysymysten konfrontaatiota. Painetta ulos ilman selvitystä paineen muodostumisesta ja traumavelasta.

Suvun traumavelan ihmetteleminen, purkaminen ja huomioiminen julkisesti onkin mitä tuomittavinta.

Ongelmia ei ole, jos niistä ei puhuta.


Kiltti lapsi ei valita vaan ymmärtää että jollakin on aina vaikeampaa!

Kiltti lapsi säästää uskollisesti vanhempiaan - ongelmista puhuva ei kunnioita vanhempiaan.

Lapsella ei ole niin tärkeitä ongelmia kuin aikuisella.


Tämä on perusvire suomalaisessa pseudokristillisydessä. Ja paineet patoutumissa kasvavat ja ahdistus siirtyy luonteenpiirteisiin ja näkymättömiksi rajoiksi.

Sitten on helppo vihata muita, erilaisia, kun on oppinut vihaamaan itseään ja kokemaan oma itsensä ja tunteensa  hahmottomaksi ongelmakimpuksi syy-seurausnäkemyksiä.

Muutosta on kuitenkin tapahtunut itseilmaisun kulttuurissamme mutta suomalainen kasvatusmanipulaatio on kätkeytynyt mitä kilteimmän ja viattomimman lapsi-ihanteen taakse.

Uutinen, joka kertoo kulttuurimme olevan
vieläkin osittain 70-luvun herrapelon kyllästämä:

Presidentti Halonen astui laivaan
– drag-artistin esitys sensuroitiin

Politiikka noudatta yhtenäiskulttuurin valtakuria yhä vanhoin keinoin.

Suomalaiset poliitikot toistavat nyt 1989 laman jälkeen aatelis-kulttuuria. Kaikki puolueet ovat olleet niin oikeistolaisia, samaa pataa, valtaa ja virkamiesten linjausten tottelua.


Poliittisia päätöksiä esitellään tosiasioina. Arvoista ei suostuta keskustellaan, puhutaan itsestäänselvyyksistä.

 "Kaikkihan me haluamme kansalaisten parasta..."

  Missään muualla Euroopassa ei ole ollut niin vähän eroja kuin laman jälkeen Suomessa. Valta näki itsensä valtana ja puolueet ovat toistensa kopioita. "Vastakkainasettelujen aika on ohi". Kunnioittakaa valtaa ja kuria, osoittakaa kansalle vallan yksimielisyyttä.

Tuloerot kasvavat. Se motivoi oikeistolaista "yksilön vapautta" ja yhteiskuntaluokkien uudelleenmäärittelyä.

Puolassa on parempi terveydenhuolto kuin Suomessa.  Miettikää mielikuvaanne Puolasta. Miettikää mielikuvaanne Suomesta.

Lista Vanhasen kaikista ”unohduksista”

- Uusi Suomi

Pelzfuss ja Carvajali :: Kemppinen

Koko kansan presidentti

 
  Kiusaaminen alkaa jo päiväkodissa

”Suomalaisissa on tämä hamsterigeeni”

Häpeä psyykkisen lamaannuksen
aiheuttajana

Eero Rechardt ja Pentti Ikonen

Aikakauskirja Duodecim 1994;110(3):278 :

"Häpeää on pidetty eräänä syyllisyydentunteen osatekijänä, jolla ei ole merkittävää itsenäistä osuutta psyykkisten häiriöiden synnyssä. Viime vuosina häpeän merkitys on alettu nähdä toisin. Se on syyllisyyttä primaarisempi affekti, jonka ensimmäiset ilmaukset todetaan jo kolmen kuukauden ikäisessä vauvassa. Kun äiti ei vastaa vauvan lähestymisyrityksiin, vauva lamaantuu, luo katseensa alas ja kääntää kasvonsa poispäin. Epäonnistuminen hyväksyvän vastavuoroisuuden odotuksissa laukaisee myöhemminkin häpeän. Häpeä koetaan eräänlaiseksi sisäiseksi romahdukseksi, joka käynnistää monenlaisia korjaamis- ja välttämispyrkimyksiä. Niitä ovat muun muassa itseen ja toiseen kohdistunut raivo ja ylimitoitetut itsetunnon kohentamis- pyrkimykset. Häpeäraivo on syyllisyyttäkin tärkeämpi tekijä depression psykodynamiikassa. Häpeällä on suuri merkitys erilaisten psyykkisten häiriöiden käynnistäjänä; sillä näyttää olevan merkitystä myös paniikkikohtausten laukaisijana."

Mikä saa vanhemmat väsymään ja lapset oireilemaan?
Lastenpsykiatri Raisa Cacciatore lähettää päättäjille terveisiä.  Köyhyyden lisääntyminen on kansallinen häpeä

Keskustelu häpeästä

Pedofiilien uhrit uskaltautuvat esille Suomessa
mediajulkisuuden rohkaisemina






 

* Psykoanalyysi, psykoterapia psykologia sosiologia kognitiivinen terapia elämähallinta itseviha itseymmärrys läheisriippuvuus transferenssi symbioosi suomettuminen