sunnuntaina, lokakuuta 25, 2009

Arkkipiispalla oli kiire hätkähtää - ekumeniakortti välähtää




Onko tämä vain tiedottava toteamus "tilanteesta"?

Tämä ei ole toteamus.

Kun päättäjä sanoo jonkin mielipiteen, se on päätös, kehotus ja poliittinen linjanveto.

Miksi arkkipiispa Jukka P haluaa antaa jyrkän  seksuaalipoliittisen lausunnon, vaikka kirkon oma komiteamietintö aiheesta on pahasti  kesken ja seksuaalipoliittinen asenne tasavertaisuuteen harakoiden nokittavana?

Tämä on sitä todellista kirkkopolitiikkaa, fundamentalistien rauhoittelua. Kirkkopolitiiikan keskus. Torjuntataistelua.


Ekumenia tuntuu olevan kirkollisten fundamentalistien pyhin uskonkappale tällä hetkellä - matkalla takaisin katoliseen kirkkoon, katolisen kirkon ehdoilla. Ekumenia tarkoittaa sitä, että muutama protestanttinen kirkkokunta on polvillaan katolisen äitikirkon edessä soperrellen sekavia yhteisestä taustasta ja opillisista yhteneväisyyksistä. Takaisin patriarkaattien heterokirkkoon, jossa miehen avioliitossa on itse siitettävä ylpeästi omat lapsensa ja osoitettava raamatullinen miehuutensa.

Miksi ekumeniaan vetoaminen Paarman tärkeimpänä syynä?
Miksi ihmeessä uskonnollisen kirkkojärjestön täytyisi määritellä ihmisarvonsa ja oppinsa jonkin toisen uskonnon ja kulttuurin arvojen mukaan? "Ekumenialla" kun on hyvä peitellä fundamentalistisia fobioita, mieskeskeistä miesjumaluuden magiaa ja taikauskoa.

Ehkä nyt taas osa kirkon jäsenistä ymmärtää, mikä on kirkon todellinen nimi ja suvaitsemattomuuden tavoite. Paarma ei kuuntele kirkon jäsenten valtaenemmistöä vaan keskittyy rauhoittelemaan piskuista, puhisevaa vähemmistöä. Ja katolisen "äitikirkon" uhittelua:


 Siinä voi tulla ongelmia käytännön ekumeniassa, niin kuin Ruotsissa näyttää tapahtuvan. "Katolinen kirkko on tullut tunnetuksi varsin vanhoillisista näkemyksistään. Ei siis ihme, että uusi suomalaispiispakin kammoksuu Helsingin kaupungin ja monien järjestöjen tapaa jakaa kondomeja ilmaiseksi nuorille.

- Kondomien jaon myötä ikäänkuin kehotetaan, että käyttäkää nyt, kun ette muutakaan voi. Minusta pitäisi pikemminkin valistaa nuoria pidättyväisyyteen seksuaalisuudessa. "

Piispa Teemu Sippo pelkää pahinta.


Kirkkoinstituutio ideologiana ei ole vain siunailua vaan aina myös kiroilua.

Pelastusta jostakin saastaisesta. Ja saastainen on aina arvokasta kirkkopolitiikkaa, pelastuksen aihe ja hyväksyntää kaipaavan ihmisen aja-arvo.

Mitä selkeämpi vihollinen, mitä erilaisempi tuomion elementti, mitä uhkaavampi toiseus, sitä tärkeämmäksi ideologian voi esittää.

Minkälainen heimouskonto kokee Jumala-uskon riippuvan ihmisen seksuaalisesta suuntautuneisuudesta - ja minkätyyppinen ihmiskuva määrittelee uskonnon  "hygieensen" seksuaalisuuden  kautta ja kokee vähemmistön uhkana.



16 kommenttia:

catulux kirjoitti...

"Ekumenialla on hyvä peitellä fundamentalistisia fobioita ja taikauskoa."

Itse asiassa uskon kyllä, että arkkipiispankin mielestä on yksilön oma asia mitä hän työntää ja minne omassa makuuhuoneessaan.

Eri asia on Raamatun dogmi: Lisääntykää ja täyttäkää maa, mikä on avioliittoinstituution eräs taikasanoista.

Kaksi naarasta ja kaksi koirasta kun ei ainakaan vielä pysty lisääntymään ilman karjamaista keinosiemennystä.

Liettuasta sen verran, että ne on pieniä silakat joulukaloiksi. Iranissa likaisille homoille juotetaan laksatiiviä ja vedetään persreikä pikaliimalla kiinni. Kuolema tulee suoliston repeämisen kautta. Käy luultvasti kipiästi.

Irakissa homot tapetaan pois kuten muuallakin muslimimaissa.

Arhi, Arhi. Siivilöitkö siis hyttysen ja nielaiset kamelin?

kritisoidessasi suomalaisen sekulaarinin yhteiskunnan ja luterilaisen kirkon erittäin suvaitsevaa suhtautumista homoihin sanomatta sanaakaan kyseisiä vähemmistöjä terrorisoivista imaamimaista.

Luulen, että arabimaiden seksuaalivähemmistöt kaipaavat enemmän puolustamista kuin Oras Tynkkynen, Pekka Haavisto, Marko Bjuuström, Erkki Toivanen, Tarja Halonen etc. etc.

Vai podetko epäpyhän kirkkovihasi lisäksi myös kroonista ja parantumatonta sairautta nimeltä kulttuurirelativismi??

Näin pikkasen kärjistäen, mutta rauhaa toivottaen.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Catulux osuu minusta sinänsä naulaan esittäessään että Islamilaisilta helposti sallitaan sellaista mitä ei muilta. Taikasana kulttuurirelativismi ei keskimäärin täytä omia ehtojaan, eli kritisoi kristinuskoa kuin se olisi poikkeus. Jos kunnioitetaan kaikkia kulttuureja, niin kunnioitetaan kaikkia, eikä kaikkia paitsi yhtä.

Kuitenkin on olemassa myös ns. näkökulmanrajauskysymyksiä. Esimerkiksi kunnallispolitiikassa ei tarvitse maailmanpolitiikkaa miettiä. Ja tämä pitäisi aina ottaa huomioon. Mielestäni ns "hyvä lukutapa" vaatii sen, että kirjoittaja oletetaan täysjärkiseksi. Sen sijaan tuntuu että catulux tuomitsee mielipiteen ja rajaa näkökannan siksi yhteensopimattomaksi saadakseen sen sopimaan sellaiseksi. (Näkökulman vaihdolla tästä tulee tietysti ns. "rationaalinen vaihtoehto". Kunnallispolitiikkaan keskittyminen YK:tasolla olisi typerää, kapeakatseista jne. Mutta ei tee paikallisesta päätöksenteosta huonoa vaikka maaseudun kehittämishankkeiden tiimoilla..)

Siksi Catullux näyttää näkökulman valinnan kauta tekemän tulkintansa kautta lähinnä oman kirkonrakastamisensa, "ei saa moittia yhtään kun muut on pahempia." Minä en anna pahoinpitelijälle armoa siksi että jossain on murhaajia. Enkä murhaajille siksi että on olemassa kidutusmurhaajia ja massamurhaajia.

Siksi lausunto "kritisoidessasi suomalaisen sekulaarinin yhteiskunnan ja luterilaisen kirkon erittäin suvaitsevaa suhtautumista homoihin sanomatta sanaakaan kyseisiä vähemmistöjä terrorisoivista imaamimaista." osoittaa että ei ole ymmärretty mitä tässä on ajettu takaa. "Suvaitsevainen suhtautuminen" on kaikkea muuta. Avioliittoinstituutti myy yhtä kuvaa parisuhteesta. Raamatun nimissä tietysti. Ongelmana tässä on se, että uskonnontutkimuksessa kirkko ja lahko erotetaan toisistaan siten että kirkot ovat laajoja ja suvaitsevaisia. Lahkoilla taas on tuollaisia ehdottomia "fundamentaaleja", joissa ei sallita näkemyseroja.

Kirkko on vain haalea, ei suvaitsevainen. Se yrittää samanaikaisesti halata suvaitsemattomuutta ja suvaitsevaisia. Eri jengeille voidaan esimerkiksi sanoa eri asioita : Mistään minun (keksitystä) Jeesusvihasta ei ole kyse, koska fundamentalistit ovat huomanneet saman. Kirkko EI ole suvaitsevainen, ei pyri suvaitsevaisuuteen. Se pyrkii vain olemaan haalea. Parhaitten tämä onnistuu sanomalla joka paikkaan eri asioita ja keskittymällä tätä kautta kohderyhmään ohjattuun PR:ään.

catulux kirjoitti...

Terve Tuomo.

"Siksi Catullux näyttää näkökulman valinnan kauta tekemän tulkintansa kautta lähinnä oman kirkonrakastamisensa, "ei saa moittia yhtään kun muut on pahempia."

Kirkko ei ole minulle mikään erityisen rakas; olen kylläkin kirkon jäsen, mutta ainoa kerta jolloin olen juonut Kristuksen verta ja syönyt ruumista ajoittuu n. 30 vuoden taa.

Mielipiteeni ovat useimmiten kärjistettyjä sellaisia; tietenkin tässä tapauksessa, jossa blogistin jutuista aikamoinen osa keskittyy oman kulttuurin ja kansan systemaattiseen vähättelyyn, syyllistämiseen ja leimaamiseen, kärjistäminenkin lienee paikallaan.

Sinänsä Arhin juttuja on mukava lukea, koska mies tietää paljon ja osaa kirjoittaa. Vahinko että mies on fiksautunut suomalaisen yhteiskunnan ja etenkin kirkon mollaamiseen.

Tässä ajankohtaisessa asiassa olisi hyvä nähdä se radikaali muutos mikä länsimaisissa yhteiskunnisssa on tapahtunut suhtautumisessa homouteen.

1960-luvun idioottimaisen "homous on rikos"-ajattelutavan jälkeen heiluri on jotenkin heilahtanut toiseen äärilaitaan.

Homous tuntuu nyt olevan itse asiassa muotia, mitä kuvaa esim. jokin aika sitten Venäläisen poplaulajaduon suhtautumisessa lesbouteen. Molemmat laulajat ilmoittivat olevansa lesboja, koska he uskoivat täten edistävänsä parhaiten levyjensä myyntiä.

Tytöt tiesivät mikä on in. Tietenkin sitten paljastui että molemmat olivat heteroja, joka aiheutti kovasti hämmennystä ko. yhtyeen faneissa.

Kirkon näkemys parisuhteesta nojaa vahvasti evoluutiobiologiaan; lisääntyminen onnistuu vain koiraalta ja naaraalta.

Mites Tuomo kokisi riisin heittelyn-riitin homo- tai lesboparien vihkimistilaisuudessa?? Eikö se tuntuisi aika omituiselta? Voisi sanoa jopa kornilta, vai mitä?

Arhi tietenkin heittäisi kovasti riisiä, koska hän hyväksyy keinosiemennykset: "Takaisin patriarkaattien heterokirkkoon, jossa avioliitossa on itse siitettävä ylpeästi omat lapsensa."

Siitettävä ylpeästi on niin ontto lausáhdus, että luulen kirjoittajankin tajuavan sen.

Oikea sana olisi luonnollinen, mutta tietenkään se ei sovi nykytrendiin, jossa homous ja heterous halutaan rinnastaa täysin samanlaisiksi jopa biologisessa mielessä. Mitä ne eivät missään nimessä ole.

Mutta se olisi mielenkiintoista tietää, miten pitkälle blogistin teologiset opinnot ovat (HS x.xx.) ?

Ja mikä on miehen motiivi kyseisiin opintoihin?
Päästä kirkon sisälle ja eikä vain ajaa väärät profeetat pois; vaan hajoittaa jopa koko temppeli??

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Kirkon näkemys ei nojaudu evoluutiobiologiaan: homoja on joka siunatun nisäkäslahkon edustajien joukossa, jos ei muuten niin stressiä poistamaan.

Kirkon seksuaalinäkemykset pohjautuvat fasistiseen ja uusplatonistiseen ihmiskuvaan, jossa ei-mieskeskeinen seksuaalisuus on uhka valtarakenteelle.

Seksi nautintona uhkaa paavalilaista miehen fantasiaa naisesta astiana ja palvelijana.

Evoluutiobiologia on muuten tieteenala, joka ei voi tarjota mitään kokonaiskuvaa nisäkkäiden emotionaalisen ja sosiaalisen kehityksen tuomista toimintamalleista ja ratkaisuista.

Itse toivon, että kirkko olisi pitänyt kiinni naispappeuden torjunnasta sillä silloin ihmiset tietäisivät, minkälaisen keskiaikaisen valtarakennelman ja ihmiskuvan edessä suomalaiset haluavat itsensä ritualisoida naimisiin tai hautaan.

Harva tietää, että alkuseurakuntien aikana suurin osa kristityistä oli gnostilaisia, jotka pitivät tiedostamattomien lasten pakkokastamista automaattiseen pelastukseen jumalanpilkkana.

Olemme tässä kirkkokulttuurissa lapsenkastajien ja kristittyjen vainoajien ideologisia jälkeläisiä.

Rauhanomaiset kristilliset seurakunnat vainottiin ja tapettiin nykyisten valtakirkkojen oppi-isien toimesta.

Vaikka valtiokirkko on joutunut Skandinaviassa purkamaan omaa syntien uhkatuomion oppiaan ja valta-asemaansa, se ei ole tehnyt sitä kertaakaan vapaaehtoisesti - ja siksi patriarkaalisen katolisia uskontunnustuksia, hierarkista keisarikulttia simuloivaa piispakirkko-järjestystä, helvetinkatkuisia virsiä ja suuruudenhullua Kristus Pantokrator-jumalakuvaa ei ole muutettu.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Olen samaa mieltä siitä että blogisti on sangen kriittinen tätä yhteiskuntaa kohtaan. Mutta käs. se on tämän tarkoituskin. "Yhteiskuntakritiikkiä" tai vastaavaa taitaa luvata jopa blogin esittely. Se voi tietysti olla yksisilmäistä, mutta in facto on ihan tavallista rajata aiheita ja näkökulmia. Ehkä jopa liian tavallista.

Jos minä menisin moittimaan jonkun kirkossa olevan teologin tekstejä siitä että tämä käsittelee aina uskontoa ja aina positiivisesti, minulle naurettaisiin. En tee sitä. Vaikka löytyy sellaisia blogeja joiden kuvauksissa kerrotaan kirjoittajan olevan ties mikä varapaavi ja viiltävän terävä ajattelija. Hyväksyn että näin on. Kunhan vaan muistaisi että yksi näkökulma ei ole kaikki näkökulma.

Mutta tämä on enemmänkin lukijan ongelma

"Kirkon näkemys parisuhteesta nojaa vahvasti evoluutiobiologiaan; lisääntyminen onnistuu vain koiraalta ja naaraalta."

Actually not. Evoluution oikeudellisuudesta yhdessä oletuksen kanssa että parisuhteen ja rakkauden tehtävä on siittää ja siementää jälkeläisten vuoksi sen sijaan on. Mielestäni lapsi ei saisi olla mikään dogmintoteuttaja. Kirkon avioliitto toki minustakin sitoo kaiken parisuhteen lisääntymiseen. Mutta pitäisikö on eri asia. Minustkaan homot ns. "harvemmin lisääntyvät".

"Mites Tuomo kokisi riisin heittelyn-riitin homo- tai lesboparien vihkimistilaisuudessa?? Eikö se tuntuisi aika omituiselta? Voisi sanoa jopa kornilta, vai mitä?"

Vain jos riisin yhdistää siemeneen. Mielestäni tämä ajatus itsessään tekee koko riisin heittelyn sairaan sävyiseksi. Että täältä tulee "facial cumshot". En katso edes japanilaisia alan pornoesityksiä. Miten sinusta tuntuu että lapsien annetaan heitellä riisiä?

"Oikea sana olisi luonnollinen, mutta tietenkään se ei sovi nykytrendiin, jossa homous ja heterous halutaan rinnastaa täysin samanlaisiksi jopa biologisessa mielessä. Mitä ne eivät missään nimessä ole."

Minusta taas koko luonnollinen - epäluonnollinen -diskurssi on tosi teennäinen dikotomia. Ainut sekopää tässä on kirkko joka väittää että avioliittoon asettaminen rinnastaisi homot ja heterrot identtiseksi biologisessa mielessä.

Onko lapsen hoitaminen ja siittäminen automaattisesti yhteen kuuluva asia? (adoptio) Onko parisuhde ja lisääntyminen sama asia? (avioliitto)

"Ja mikä on miehen motiivi kyseisiin opintoihin?
Päästä kirkon sisälle ja eikä vain ajaa väärät profeetat pois; vaan hajoittaa jopa koko temppeli??"


Ehkäpä. Tulee mieleen eräs Suomalainen kuuluisa filosofi, joka kirjassaan selitti Paaviksi soluttautumisesta ajatusleikin. Ehkä se, että jonkin tahon ja instituutin kokee moraalittomaksi ajaa tuollaiseen.

PS: Homous on itse asiassa jo hieman passé. Aikaisemmin homoja vastustettiin, mutta ei heiluri ole kääntynyt heterouden vastustamiseen missään vaiheessa. Homous oli toki ilmiönä pinnalla ja se kiinnosti ihmisiä. Mutta käs. se ei muuttanut ihmisiä homoiksi, vaan homomielisemmiksi.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Miksi muuten motiivilla on väliä? Jos joku hakee teologiaa opiskelemaan koska on ateisti ja haluaa tuntea vihollisensa, niin so what?

Olen ihmetellyt jopa sitä kriisiä mikä on USA:ssa tullut kreationistisneakereista. Eli tyypeistä jotka menee yliopistoon, opiskelee itselleen Ph.D.n ja sen jälkeen unohtavat oppimansa ja alkavat julistamaan. ON hankittu auktoriteettihattu.

Minusta professorius ei kuitenkaan tee erehtymättömäksi. Ehkä olen vanhanaikainen, kun luotan siihen että paradigmojen paremmuus ratkaistaan Lakatoksen malliin tutkimuksia tekemällä : Edes professorinhattu ei muuta paskaa kullaksi. Jokainen tutkimus on arvioitava erikseen. Siksi vertaisarviointiakin tarvitaan.

Vittu te kaikki ootte väärässä, kun teillä on niiq väärät motiivit. Tekisi mieli huutaa tämä koulun matikanluokassa. Ne Algebranatsit!

catulux kirjoitti...

A: "Kirkon näkemys ei nojaudu evoluutiobiologiaan: homoja on joka siunatun nisäkäslahkon edustajien joukossa, jos ei muuten niin stressiä poistamaan."

Totta kai on. Joutsenpoikia jotka tykkäävät toisista pojista; ja orankeja, jotka viittaavat naiset pois ja tyytyvät miehiseen ja oraaliseen seuraan.

Em edusta vanhoillislestadilaista

homous on luonnotonta=Jumalan vastaista=syntiä-porukkaa.

Kysymys on kuitenkin selvästä vähemmistöstä; joka biologian/luonnon lakien mukaan on parimuodostusta vailla kykyä/mahdollisuutta geenien jatkamiseen.

Avioliitto instituution uskonnollinen "pyhyys" on minulle saman tekevää. Matematiikkaan ja logiikkaan nojaavana näen pappien tukeutuvan kirjaansa eli Raamattuun, jossa määritellään avioliitto miehen ja naisen väliseksi suhteeksi. "Lisääntykää ja täyttäkää maa."

Se on kylläkin täytetty jo; ja itse asiassa olen samaa mieltä Arhin kanssa kortsujen jaon välttämättömyydestä. Niitä jaetaan vain väärässä paikassa; Afrikkaa ja muita kehitysmáita pitäisi pommittaa kondomeilla, ja tietokirjoilla.

Se vain on itse asiassa suurta komiikkaa, että Arhi jaksaa jurnata ,luterilaisen ja katolisen kirkon ja paavin turmiollisuudesta; mutta ei mainitse sanaakaan Superpatriarkaalisesta uskonnosta nimeltä Islam,joka pukee naiset Burkhaan, kieltää heiltä ehkäisyn/koulutuksen ja ihmisarvon.


Palaan takaisin asiaan ja kysyn, miksi homoille ei riitä parisuhteen siunaus, vaan miksi ihmeessä he eivät hyväksy itseänsä omina itsennään, vaan yrittävät väkisin vääntää naaraalle ja urokselle tarkoitetun ikiaikaisen uskonnollisen riitin uros/uros-muottiin??

Arhin seuraava päre voisi käsitellä tätä homjen joukkotraumaa, joka eräs ilmentymismuoto on vääristyneet ja ihmisyyttä alentavat Gaypride-paraatit, joissa homot marssivat kaduilla kuin sirkusapinat tai -pellet.

Ihmisyys on paljon muutakin kuin seksuaalisuutta.

catulux kirjoitti...

Tuomolle sen verran, että jos et ole ymmärtänyt riisisymbolia häiden yhteydessä, paikallaan olisi rangaistus ja ainakin 50 punnerrusta.

Luonnollinen-epäluonnollinen-teemasta olet osittain oikeassa; perustelin edellä mielipidettäni tarkemmin.

Ja homous ei tosiaankaan ole passe. Orakselle menee lujaa ja edelleen Markolla ja Jarilla. Ja et paljoa kommentoinut Venakkoyhtyeen markkinointiagendaa. BB-talossakin taitaa Bi-suuntaus korreloida negatiivisesti ulosäänestyksen kanssa.

Parisuhde ja lisääntyminen ja yleensä perheinstituutio on omalta osaltaan mahdollistanut länsimaisen yhteiskunnan nousun savupirteistä teknologiseen osaamiseen ja hyvinvointiin.

keinosiemennys tuo mieleen kravattisonnin kotikunnassamme, seminologi hurjasteli maatiloille Fiat 127:lla notta hiekkatiet pölysi.

Motiiveista vielä. Olen liberaali ihminen, jonka mielestä yksilön pitää olla vastuussa itsestään ja valinnoistaan. Arhi saa rauhassa opiskella papiksi tai vaikka kardinaaliksi.

Näiden blogistin monien kirjoitusten perusteella ja loogikkona näen, että teologian opiskelu sopii blogistillemme yhtä hyvin kuin petroli kaurapuuroon.

Tämä on sitten vain minun kärjekäs mielipiteeni. Uskon edelleen vapaisiin valintoihin....

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Kirkon siirappisessa brändi-armossa ja alistuvassa nöyryysopissa on monta perspektiiviharhaa.

Puhutaan posket punaisina ihmeellisen armahtavasta Jumalasta mutta mikä onkaan tärkeintä kirkon toiminnassa? Mikä?

Se on hierarkia, symbolisesti, strukturaalisesti, semanttisesti ja faktuaalisesti.

Jumalan todellisuus, jossa on ihmeellinen järjestys jopa seksuaalisuudessa. Neuroottiset puhtausopit ovat "kaaoksen" vastustajia maagisilla keinoilla.

Evoluutio ei noudata maagista hierarkiamallia - vaikka miten vedottaisiin luonolliseen tulkinta nisäkkäiden toimintamalleista.

Evoluutio on kaaosta, kehityksen kaaosta entropiaa "vastaan" mutta ei entropian vastakohtana.

Heterousko on maaginen tapa hahmottaa genre-"puhdasta" seksuaalisuutta. Heimojen puhtaususkomukset - ja käskyt ovat aina hierarkian rakentumista. Ketkä kelpaavat ryhmään, ketkä alistuvat me-ajatukseen, meidän johtajien johdatukseen.

Kirkko on aina ollut ja on oleva hierarkiakone.

Ihmeellisen isän ylistäminen ei eroa mitenkään Pohjois-Korean tms propagandadiktatuurin lumeisyyden kultista.

Vedotaan imelästi ihmisten isäkaipuuseen ja lapsuuden isäpuutteeseen suurella fantasmalla täydellisestä isästä, joka toteuttaa toiveet - kunhan vain ensin alistut täydellisesti ja luovut itsesi hahmottamisesta itsenäisesti.

Annat muiden järjestää identiteettisi hierarkiaan sopivaksi palaksi.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

"Kysymys on kuitenkin selvästä vähemmistöstä; joka biologian/luonnon lakien mukaan on parimuodostusta vailla kykyä/mahdollisuutta geenien jatkamiseen.

Avioliitto instituution uskonnollinen "pyhyys" on minulle saman tekevää. Matematiikkaan ja logiikkaan nojaavana näen pappien tukeutuvan kirjaansa eli Raamattuun, jossa määritellään avioliitto miehen ja naisen väliseksi suhteeksi. "Lisääntykää ja täyttäkää maa."


Ensinnäkin on kornia sanoa että "en aja luonnollisuuslinjaa", kun samalla esittää tilastoja siitä mitä luonnossa on ja kuinka paljon, kuin kyseessä olisi argumentti asiaan liittyen. Se, onko homoseksuaalisia eläimiä on tietysti yksi tapa katsoa luonnollisuutta. Tilastot ovat toinen. Ja molemmat nojaavat samaan argumenttivirheeseen, siihen että se ei painota. Ei tiedetä onko argumentti oikein vai väärin. Se on siis samaa linjaa auktoriteettiin vetoamisen kanssa. Se että joku sanoo asian ei tee siitä oikeaa tai väärää. Tässä näyttää siltä että catullux esittää "luonnollisuusargumentaatiota" olennaisena elementtinä mutta väittää että ei harjoita sitä.

Käsittääkseni Raamattukaan ei sido lisääntymistä avioliittoon. Toki homoseksuaalinen yhteiskunta kuolisi sukupuuttoon ilman jälkeläisiä, mutta ei ne homot lisäänny sillä että niitä ei naimisiin päästetä.

Ja mielestäni on "vanhoillista" katsoa kirkon tapaista instituutiota sen dogmien kautta. Aika vähän loppujen lopuksi "käytännön duunissa" esillä. Hautajaisissa olin juuri. Toki lauleltiin virsiä jne. mutta pastorit hoitaa hommat nykyään aika lunkisti. Kirkosta eronneena "kävin talossa", ei ahistanut.

Takana on varmaan samaa ihme ajattelua joka on opettajilla. Että kun puhutaan esim. uskonnonopetuksesta, keskitytään siihen mitä laitetaan opsiin. Kun ongelma on se, että opsia ei seurata.

Mielestäni kirkko on ensisijassa instituutti, jolla yhteistä keskiaikaan on "pankkitilinnumero" (ei kirjaimellisesti tietenkään, tuo on ns. "vertaus".)

"Se vain on itse asiassa suurta komiikkaa, että Arhi jaksaa jurnata ,luterilaisen ja katolisen kirkon ja paavin turmiollisuudesta; mutta ei mainitse sanaakaan Superpatriarkaalisesta uskonnosta nimeltä Islam,joka pukee naiset Burkhaan, kieltää heiltä ehkäisyn/koulutuksen ja ihmisarvon."

Fatwakateus on toki sinänsä aina huvittava ilmiö. Kiitos siitä. Mutta Islam ei juuri yhteiskunnassa näy. Olisi hoopoa pitää mielenosoituksia jotain vastaan joka ei yhteiskunnassa vaikuta. Tässä on mielestäni taas se "paikallispolitiikan" ja "maailmanpolitiikan" ero. Kun lähellä olevia asetetaan kriittisesti, kannustetaan tavallaan mallin kautta islamilaisiakin olemaan itsekriittisiä. Ulkopuolisen kriittisyyden ongelmana on se, että ihminen ei ole looginen olento. Ulkopuolinen moittija vahvistaa uskoa, yhdistää rivit.

"Palaan takaisin asiaan ja kysyn, miksi homoille ei riitä parisuhteen siunaus, vaan miksi ihmeessä he eivät hyväksy itseänsä omina itsennään, vaan yrittävät väkisin vääntää naaraalle ja urokselle tarkoitetun ikiaikaisen uskonnollisen riitin uros/uros-muottiin??"

Koska heistä avioliitto ei ole "naaraalle ja urokselle tarkoitettu uskonnollinen riitti", vaan rakkausasia. Ei lisääntymisasia. Heille se on, kuten naispapeillekin on ollut aikaisemmin, syy siinä että vaikka Raamattu sanoo mitä, dogmi kuitenkin rajaa "ihaillun ja vain siedetyn" välisen eron. Heteroseksuaalinen parisuhde on kirkosta ihanne, tavoiteltava ja ihana asia. Homoseksuaalit taas sen sijaan on jotain, joka juuri ja juuri suvaitaan, mutta jota ei pidetä vastaavana kauniina asiana. Ja tämä näytetään ihmiselle psyykkisesti tehokkaalla, ja melko julmalla, keinolla. Eristämisellä. Toiset saa sosiaalisen rituaalin, toiset eivät.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

"homjen joukkotraumaa, joka eräs ilmentymismuoto on vääristyneet ja ihmisyyttä alentavat Gaypride-paraatit, joissa homot marssivat kaduilla kuin sirkusapinat tai -pellet."

Käsittääkseni kyseessä ovat eräänlaiset mielenosoitukset. Takana on ollut se, että aikaisemmin homoja vastustettiin, ja he kokosivat joukot yhteen. Näyttivät julkisesti "eihyväksyttyä seksuaalisuutta". Paraatin ideana oli olla samanaikaisesti vaikutuskeino että yhdistävä hauskanpitokeino. Vaino yhdisti "taistelijahomoiksi". Nykyisin kun heitä ei enää vastusta, tilanne on muuttunut. Ja homoseksuaalien keskuudessa systeemi on muuttunut "mitä me homot" -linjasta siihen että "olenko tarpeeksi homo, minkälainen homo olen, ja onko tuo toinen riittävän homo vai liikaa homo".. Eli yhteinen vihollinen yhdisti rintamat, nykyisin sisäinen diskurssi on kasvanut. Samalla gaypride -paraati on ikään kuin jäänne "yhtenäishomoista".

Tai näin olen kokenut.

"Ihmisyys on paljon muutakin kuin seksuaalisuutta."

Ei niistä josta naimisiinmenokysymyksessä on kyse mekaanisesta lisääntymisestä.

Toisaalta, mistäpä trauma tulisi? Olisiko vainosta? Minusta tässä on täsmälleen samasta asiasta kyse, kuin mitä saatanapaniikilla oli vaikutuksia roolipeleihin muutama vuosi sitten. Ja miten "komukat" aikaisemmin rakenteli ideoita yleislakosta. Ensin on tehty pahaa. Nyt asia halutaan lakaista maton alle. "Ei ole koskaan esitetty tuollaista".

Minusta tähän oli hupaisaa törmätä arvon ex lukion opettajani kanssa. Hän soitteli puolisolleni kotiin. Roolipelaaminen on saatananpalvontaa. Puoliskoni oli tässä vaiheessa jo täysi -ikäinen, joten oikeutta tähän ei saisi olla.

Nykyisin leikitään "niin suvaitsevaista". Että saatanapaniikkia ei ole ollut olemassa. Luterilainen kirkkokin oikein hyväksyy roolipelit ja käyttää keinoinaan. Ikään kuin tuota soittoa ei olisi tapahtunut. ja ihan kuin kyseessä ei olisi juuri se sama maikka, joka soitti.

Ei tässä paljoa vaadittaisi: tulisi tunnustaa mokansa ja pyytää julkisesti anteeksi. Tunnustaa että on ajanut ja ideologia on ajanut pahoja asioita. Että järjestö on ollut läpimätiä paskoja pullollaan, sitä itse tajuamatta. Ja että nyt tätä roskaa ei enää siedetä.

Tätä ei kirkko tee. Eikä uskova. Eikä yleislakosta haaveilija ja tätä suunnitteleva. Helpompaa on vain kieltää kaikki paha mitä on ihan itse tehnyt. Ei ole kiva katsoa peiliin ja huomata pahaa. On aina kivempaa nähdä pahaa muualla, kuten saatananpalvontaa roolipelaajissa.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Siitä onko homo passé vai ei, on hyvä muistaa että moni heterokin "tienaa". Ja esimerkiksi Tommy Tabermannin imago on seksuaalis-läheisyyshakuinen. En näe olennaista eroa näissä. Ennen kuitenkin oltiin "vahvemmin muodissa", tuorein "ylioppilas" -lehtikin peräti kirjoitteli siitä miten homokaveri oli muutama vuosi sitten "muoti -ilmiö", vähän kuten "kotiryssä" aikaisemmin. Nykyisin vähemmän. Eli alkaa muodin huippu menemään ohi.

Toisaalta tässä tietysti huvittaa se, miten kirkko on yrittänyt väkisinmäärittää itsensä uudestaan. Ne pellet sanovat "ei olla valtionkirkko, vaan kansankirkko". JOs homosu on kansasta jees ja "in" ja "hip", niin mitä kirkko tekee? Seuraako se kansaa, elää dynaamisesti modernissa maailmassa ja on "kansan". vai edustaako esimodernia komentelukulttuuria, jossa se saa määritellä kaikki?

Minä olen osa kansaa. Minua tämä ei edusta. Jos kansankirkko edustaa tälläisiä arvoja, joita minun lisäksi monet kansalaiset ei kannata - korostuu helvetisti jos homous on "in" - niin mistä on kysymys? Määritelmä kuvaa sisältöä vai määritelmä on huijaavaa manipulointiPR:ää, joka suunnataan valikoidulle kohderyhmälle?

Lisäksi se, mikä riisirituaaliin kuuluu: Vetoat "yleissivistymättömyyteen" kun rituaalilla on historia. En vain usko pysyviin ja muuttumattomiin symboleihin. Se, mistä jokin on peräisin ei tarkoita että se nyt on sitä. Onhan joulullakin pakanallista historiaa, mutta ei pakanallista nykyisyyttä. (Mikä voi tietysti muuttua.) JO se, että lasten annetaan "heitellä siementä" kertoo että symboli on olennaisesti eronnut spermaisesta hedelmällisyyslähtökohdastaan.

Toisin sanoen tiedän että catulluxilla kuten koko kristillisellä kirkolla on fiksaatio seksuaaliseen määrittelyyn ja kontrolliin ja ulosrajaamiseen. Mutta ei sitä ole mikään pakko jakaa. Pitäkööt pakkomielteensä, kunhan eivät väitä että se on yksi totuus ja koko totuus mitään pois leikkaamatta. Sillä uskonnonvapaus on minusta oikeutettavissa vain jos tälläisiä ei tehdä. Jos kirkko diskriminoi ja eriarvoistaa tuolla tavalla, keskustelu pitää välittömästi siirtää ideologian tuhoamiseen : Jos yhteiskunnassa on moraalia jarruttava epäarvoistava hirviö, jonka dogmat on sidottu epämoraaliseen aktioon, sen tuhoaminen on kaikille hyväksi. Kansallissosialismin tuho ennen Hitlerin vallankaappaussuunnitelmia, kas siinä ihana "pre emtive attack".

Minä jaksan luottaa uskontoon ja kirkkoon vain ja ainoastaan siksi että tiedän että se ei välttämättä ole yhtä dogmaattinen, kuin seksuaalisuusfiksaatioitaan fantasioivat jäänteet menneisyydestä hegemoniapyrintöineen voisi antaa luulla. Eli olen vastaan myös tämän bloggerin kantoja malliin "haluaisin että naispapit kiellettäisiin yhä koska näyttäisi mitä edustaa." Minusta ideologiat ja uskonnot siivoavat ja niiden tulee siivota sisältöään. Luotan että näitä juttuja voidaan tehdä. Ja sitä kautta voidaan nauraa vanhoille virheille ja oppia niistä.

catulux kirjoitti...

"Evoluutio ei noudata maagista hierarkiamallia - vaikka miten vedottaisiin luonolliseen tulkinta nisäkkäiden toimintamalleista."

Ei kysymys ole hierarkiasta, vaan tilastoista ja prosenteista ja tosiasioista. Heterous vst. homous tilanne nisäkkäillä lienee 95% vast. 5%. Eli biologiaa osaamatta voisi todeta, että homo sapiens-lajin fenotyyppi, vai oliko geno-, suosii selvästi heteroutta.

jopa siinä määrin, että sapiensin homous on selvästi yksilöitten valtavirran yleistä sukupuolisuuntautuneisuutta ajatellen poikkeavaa. Siten, että voidaan puhua homovähemmistöstä.

Heterous ei tosiaankaan ole mitään arjalaista, puhdasta seks.suuntautuneisuutta, vaan enemmistön normaali(=tavallinen , tavanomainen, yleinen) tapa harrastaa lisääntymistä. geeniensä ajamana, ilman ylpeää siitosta.

Lisäksi on aika uskomatonta, että huojuvaa, heikkoa ja n. pari sataa vuotta sitten valtansa menettänyttä kirkkoinstituutiota voi pitää jonakin "hierarkiakoneena". Siis sellaisena instituutiona, jolla olisi jotain konkreettista valtaa.

Kirkko on symbolisesti, strukturaalisesti, semanttisesti ja faktuaalisesti ja yhteiskunnallisesti menettänyt valta-asemansa. Jumalanpalveluksien muutamat mummot tummissaan ovat niin laihoja saaliskaloja kirkon verkossa, että blogisti voi aivan rauhassa nukkua yönsä sikeästi.

Jumalharhasta ei kannata vääntää sanaa; riitit tuovat jatkuvuudentuntoa ja pientä turvantunnetta elämään heitetylle ihmisille. Ja se heille suotakoon.

Freudiin turvautuminen lienee samanlaista pakoa ja lohdun etsimistä sanoista ja luuloista.

Kesäiset Jungin ajatukset, unet ja muistikuvat tuntuivat luettuna ennustajaeukon ja profeetan houreilta.

Psykoanalyysi on heroinia kansalle.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Olen samaa mieltä kahdesta asiasta:
Hetero ja homoseksuaalisuus liittyvät genetiikkaan. Ja se, että heteroksi ja homoksi ei "valita" yhtä paljon kuin monet ajattelee. Homoseksuaalisuuteen tai heteroseksuaalisuuteen ei voida houkutella. Sen sijaan jokin tointatapa voidaan kieltää. Tämä tarkoittaa sitä että instituutio ei voi tehdä asian parissa muuta kuin rajoitteita, joka esimerkiksi homojen kohdalla tarkoittaa pahantekoa. Ei avioliiton kielto saa homoseksuaaleja lisääntymään kuin puput.

Avainkysymys on siinä että tämän määrääminen avioliittonormiksi on JUURI SAMAA ajattelua mitä pahin kreationistifundamentalisti heittelee esittäessään "niinq luonnotonta".

Kuitenkin tuntuu että tässä lausunnossa ei oltu evoluutioteoriasta otettu selvää.

"Heterous vst. homous tilanne nisäkkäillä lienee 95% vast. 5%. Eli biologiaa osaamatta voisi todeta, että homo sapiens-lajin fenotyyppi, vai oliko geno-, suosii selvästi heteroutta."

Itse asiassa homoseksuaalisuuteen liittyy yksi geeni (se ei ole ainut homoseksuaalisuudelle altistava elementti, mutta se on tärkeä.) Sen toimintaperiaate nojaa siihen että X -kromosomi on kaksi kertaa naisella ja yhden kerran miehellä. (Matt Ridleyn "Geenit - ihmisen historia 23 kappaleessa" kirjasta löytyy aiheesta paljon.) Geeni aikaansaa naisissa seksuaalista etua, miehissä korreloi homoseksuaalisuuteen. Koska evoluutio toimii (myös, ainakin, ja joistakuista jopa ainoastaan) geenitasolla evoluutio suosii tätä versiota. Ts. Homoseksuaalisuus voi samanaikaisesti olla evoluution tukemaa. Muitakin selityksiä on. Tosiasiassahan homoseksuaalisuuden esiintymiselle täytyy olla syy. Kun homo ei lisäänny, täytyy siihen olla jokin sivuhyöty. Koska muuten sitä ei olisi. Homoseksuaalinen yksilö kun tuskin saavuttaa perustajavaikutuksen jne. juttujen vaatimia ehtoja (eli lisääntyisi epätasapainoisesti, tosi runsaasti keskivertoa enemmän) jotta geneettinen ajautuminen voisi selittää yleistymisen.

Kannattaisiko lukea ne evoluutiot?

"Lisäksi on aika uskomatonta, että huojuvaa, heikkoa ja n. pari sataa vuotta sitten valtansa menettänyttä kirkkoinstituutiota voi pitää jonakin "hierarkiakoneena". Siis sellaisena instituutiona, jolla olisi jotain konkreettista valtaa."

Ei ole naurettavaa. Minunkin varoja menee yhteisöverotuksen kautta. Kirkon sisällä pyörii raha. Tässä on kaksi vaihtoehtoa:
1: Kirkko käyttää rahat hyvin ja on tätä kautta vaikuttava elementti.
2: Kirkko tuhlaa rahat, jolloin se on tehoton. Silloin yhteiskunnan tulisi miettiä mitä tälle turhalle rahasyöpölle tehdään.

Luotan että elämme luokassa 1. Ja homoseksuaalien avioliiton siunaamisen kieltäminen on sitä konkreettista valtaa jota se tekee. Kun muuten sanotaan "ei me manipuloida tai vaikuteta, annetaan vain hyvää mieltä pehmomummoille" -hengessä, asiaa on hyvä ihan oikeasti miettiä.

Että onko kirkko ensisijaisesti dogmainstituutti vai pehmohoitolaitos. Molempia ei ovi saada.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Ai niin. Psykoanalyysi ei tosiaan taida olla vahvoilla. Kuitenkaan tuo pelkkä "kuulostaa hullun houreilta" ei ole argumentti. Ja sellaisia kuulemma kannattaisi käyttää horse laughin sijasta. (Ne tyhmät pikkusormiakateemikkoelitistimunapäät on tietysti väärässä. Tottakai asia muuttuu maagisesti roskaksi vain sanomalla sitä sellaiseksi. Juuri tämä on sanataikuutta jos jokin! Sano se, ja se muuttuu todeksi...)

Eiköhän se ole niin että voimme haastaa psykiatrimme oikeuteen, kun litium toimii paremmin kuin kymmenen vuotta terapiaa. Terapia kuitenkin toimii kohtuullisesti verrattuna muihin terapioihin, olipa sen metafysiikka sitten mitä tahansa. (Itse uskon että paskanjauhaminen toisen kuunnellessa auttaa aina. "Kaljakaverit" tulevat halvemmaksi.)

Kun tulkintatapoja ajatellaan, kyse on tosiaan hermeneutiikan kaltaisesta metodista. Hullun houreiden muistuttaminen löytynee tästä. Derridahan kaiveli psykoanalyysiä ja löysi sen teoreettisesta rakenteesta ristiriitaisuuksia. Mutta nämä on tietysti "tylsiä". Eikä Derridakaan kai ajanut sen kumoamista, vaan uudelleenmuotoilua, ja hän jostain syystä näki riskinä sen että olisi pakko palata vanhaan metafysiikkaan.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Kun catullux selvästi kommentoi tuntematta seksuaalisen antagonian vaikutusta, voi päätellä että hän ei tunne seksuaalisuuteen liittyvää evoluutiota.

Homoseksuaalisuushan saattaa olla myös "tukitoimijaksi" jääminen. Idea hieman sama kuin r- ja K- strategioiden välillä: Rotta sikiää pirusti eikä hoivaa. Kuolkoot ketkä kuolee, kunhan joku jää. Panos on pieni ja niitä on paljon. Kuolleisuuskin hirrviä. K -strategikko taas ei lisäänny yhtä paljon. Kun laajennetaan tästä sukulaisvalintaan, voi homoseksuaalisuus itse asiassa vapauttaa tukemaan niiden veljien/sisarten jälkeläisiä jotka on saaneet jälkeläisiä. (Huom: Ihminen elänyt nykytyyliin tosi vähän aikaa. Suomessa isoissa linjoissa ei ole montaa sukupolvea. On oltu perheen lähellä. Muutettu omaan kylään tai lähikylää. Perheen jeesaaminen on ollut toisella asteella. Kakara taas sitoo, nykyään ja ennen, ja on ollut tätä kautta "yhteisöltä pois")

Onneksi arvoitukseksi ei jää se, mitä "evoluutiota" hänen näkemyksensä tukee. Vanhaa kunnon sosiaalidarwinismia. En tosin usko että eugeniikkaa kannattaa, mutta hieman samaa henkeä löydettävissä :Esim. Evoluution suosiminen on yhtä kuin moraalinen oikeutus. Tälle minä haistatan, "no ought from is". Screw all of you "natural so goodists". Evoluutiokuva on suoraa sieltä, valinnan kohteena on vain ja ainoastaan "lajin paras" ja yksilö. Ja hyödyn vastainen on aina haitta. (Ja paha.) En ihmettelisi vaikka uskoisi yhä naurettavaan eliökunnan evoluutiotikkaisiin, jonka huipulla killuu ihminen.

Kun näillä tiedoilla sanoo että "on evoluution mukaista" tai "ei ole evoluution mukaista" suosittelen konsultoimaan alan kirjallisuutta ensin. Sillä tullessaan suusta jossa on noin paljon vääriä luuloja ja vähän oikeaa evoluutiota, se ei vielä tarkoita yhtään mitään.

Miten helvetissä fiksut ihmiset oikein luulee ymmärtävänsä kaiken, tutustumatta. Evoluutio on tieteenala, ja tuollainen ylimalkaisuus loukkaa heitä. "Niin easy-peacy" että voi vaam heittää siihen liittyviä asioita lonkalta, humanistipohjalta.