tiistaina, lokakuuta 13, 2009

Oikea askel väärään suuntaan - filosofian tehtävä; Heidegger, Zizek

Oikea suunta. Filosofian luentoja podcastinä, Heideggerin ja Zizekin ontologinen riitasointu:
‘Oikea askel väärään suuntaan’
- Heidegger, Zizek ja filosofian tehtävä



Zarathustralaisuus
– filosofian salaisuus

"Paha on epätodellisuutta"

"Kuva, mielikuva
ja visuaalinen assosiaatio
"



Ihmisen ajattelu ei ole verbaalista tai abstraktia.
Vaan emotionaalis-visuaalista.

Mitä tästä seuraa?

Alussa ei ollut sanaa vaan tuntemus. Tuntemuksen ilmaisupakko tasavertaisuuden tai ylemmyyden hierarkian ilmaisuna.

Ihminen arvottaa mielteet "automaattisesti" emootioiden kautta.

Emootiot eivät kuitenkaan ole vain tarpeita vaan kohteiden kautta määriteltyjä arvoasetelmia.

Siksi uskonto tai poliittinen selitysten rajaus on monelle niin helpottava. Ilman järkeä tai perusteluja luodaan emotionaalisia skeemoja tärkeistä asioista, joiden kautta voi kontemploida tärkeimpiä asioita - ja unohtaa arjen epämääräiset ja värittömät huolet.

Filosofiakin voi "muuttumattomana välineenä", "avaimena" olla vain näennäisen kaaoksen torjumista - tai sitten aidostidynaamisena filosofiana, arvotalouden yläpuolella, kaaoksen oivaltamista, näkemistä.

"Rationaalisten" perustelujen syynä on usein motivationaalisten mielteiden peittäminen eikä niiden paljastaminen, koska uskomme rationaaliseen maailmaan, valmiiksi selitettyyn maailmaan, "ihanteena".

"Perusteluilla", arvokategorioilla, haluamme liittää itsemme hallitun maailman sallittujen mielikuvien  sisäpiiriin. Katseen hyväksymiä. Subjektin rakenneosia.

Käsitteet eivät ole ikinä abstrakteja vaan aina käyttäjän käytössä subjektiivisia arvostelmia.  Hegemonian mukaisia tai hegemoniaa vastaan.


Luterilainen voi rukoilla Neitsyt Marian kuvan edessä ja sanoa samaan aikaan, että ei usko katolilaisten jumalalliseen Neitsyt Mariaan, koska on luterilainen mutta että Neitsyt Maria on vain hyvää ajanvietettä ja toisen uskonnon kunnioittamista. Autoilija voi ajaa ylinoputta ja sanoa, ettei ole ylinopeuden ajaja, koska ei sitä oikeasti halunnut.

"Auto" voi symboloida miehelle kesytettävää ja haastavaa voimaa ja naiselle taas ylimielistä rakkinetta, joka voi pettää milloin tahansa ja jonka kanssa ei voi neuvotella, olla vuorovaikutuksessa, johon ei voi testata omaa viehätysvoimaansa.
 Inhimillinen kokemus nähdään aistimellisena, ei pelkästään teoreettisena kokemuksena. Mikä tahansa yritys ylittää tämä kokemus johtaa sokeaan antropomorfismiin, inhimillisten kategorioiden hypostatisointiin ikään kuin ne olisivat objektiivisia tai ihmisyyden tuolla puolen päteviä kategorioita. - Ludwig Feuerbach

Ihmisen emotionaaliset mielteet liittyvät hyvin syvältä biopsykologiaan, oman olemuksen määrittämiseen ulkopuolisen maailman arvottamisen kautta. Eli ihminen arvottaa itseään arvotuskohteiden, arvomääritelmä-predikaattien, kautta, määrittävien hegemoniden kautta.

Hyvä, paha - vai mielekäs, epämielekäs.


Filosofian hyöty ihmiselle on siinä, että hän pystyy sen kautta hahmottamaan "Hyvä, paha vai mielekäs, epämielekäs"-akseleita. Arvot ovat sosiaalisia sidoksia yhteisistä arvoista - sosiaalisten sidoksien vuoksi.

Juntatut ja selvät (kyseenalaistamattomat) arvot itsestäänselvyksinä ovatkin paradoksi, tavallaan Occamin partaveitsen viheliäisin vastustaja. Tavoite ei olekaan tärkein vaan selustan turvaaminen motivaatioiden häivyttämiseksi.

Sinänsä hyvä asia mutta pohjimmiltaan vain turvallisuudentunteen generoimista, vieraantumista, toiseutta vastaan. Jos ihminen ei kykene erottamaan keinotekoista arvottamista, arvojen käyttämistä keinoina,  hän haluaa nähdä selkeää toiseutta räikeästi erilaisissa ihmisissä ja ajatuksissa - samalla itsessään totuutta ja puhtautta.

Lauma- ja heimoajattelussa hierarkia voi kaapata ihmisarvon pois, on vain jäsenyysarvo, jäsennysarvo, arvoihanteiden toteuttajan arvo hegemonian vahvistajana. Todellisten vapauttavien arvojen sijaan tulee projektio, jolloin ihminen heijastaa oman sisäisen kaaoksensa ja nurkkaan eristetyn pahan olonsa toiseen olentoon. Halveksumisesta ja vihasta tulee lämmin ylemmyyden olo totuuden omistajille.

Jari Sarasvuon paha olo ihmisten mielipiteistä ja oman ylinopeudestä kärähtämisen kieltäminen ("Ylinopeuden ajaminen ei edusta minua") ilmenee taas kuten yli-narsistisessa kiusaajakulttuurissa on tyypillistä: se olo / mielikuva ulkoistetaan, sillä syyllistetään ja pilkataan muita ihmisiä. Minä en halunnut ajaa ylinopeutta, se oli auto.

Kokoomus-eliitti ja keskusta-elmot ovat jo aikoja sitten oppineet koulukiusaajan strategian pyövelinä sisällissodan aikana toiminelta Kekkoselta, että tragedia on käännettävä komediaksi ja riippumaton valtastatus on osoitettava ylimielisyytenä, niin että saa suomalaiset tsaarinkulttuurin perilliset vapisemaan kuin kirkkoherran kinkereillä.
 
Siksi on niin suloista tappaa talebaneja jossain Afganistanissa isoveljen enkelimäisen ilmatuen suojissa, kun he uhkaavat meidän sinivalkoisia arvojamme suurvallan vaatimuksia vastaan. Tapa ja mitätöi niitä, joita vapaasti halveksit - elämäntapasi totuuksia suojellaksesi.

Nauraen voit teloittaa arvojesi vastustajan helpoiten.
Ja kieltää myöhemmin vihanneesi ketään.

Koulukiusaamisessa on aivan samaa mekanismia: jos minulla on paha olo, omatunto, perhe ja tai omakuva hajoamassa, on "ainoa" keino tehdä toisten olosta pahaa. Koulukiusaajienkin oman pahan olon siirtäminen muille perustellaan myös melkein aina syyllistämällä: "Kun sä olet niin ruma, kun mun ei tarvii ihailla sua, oot tyhmä tai et tottele mua, mä saan kiusata sua, kun sä jäät aina jalkoihin, kun sä ärsytät mua, kun sä et ole enää mun ystävä - sä olet vihollinen".

Psykologit varoittavatkin nykyisistä tottelevaisuussaduista, prinsessasaduista, alistumalla saavuttamissatuja,  jotka suorastaan valmistavat kuuntelijoita koulukiusatuiksi, läheisriippuviksi tai pedofiilien kilteiksi uhreiksi - eivätkä näytä todellisuuden vaaroja, kuten aito Punahilkka. Punahilkka kehoittaa lasta luottamaan omiin havaintoihinsa isoäidin isoista hampaista eikä kiusaajan kyseenalaistuksia. Grimmien keräämissä kansansaduissa päähenkilö kumoaa lähes aina aikuisten luoman yhteiskuntajärjestyksen tai pelolla hallitsevien lumouksen.

Oidipuksessakin hylätystä lapsesta tule hylkääjiensä maailman tuho.

Ongelmat ja vaarat uusissa saduissa ovat mietoja ja lapsellisia. Useissa kartoituksissa kuuluisimmassa hylkäystarinassa Punahilkka on lasten ehdoton suosikki. Maailma ei ole vaaraton eikä valmiit ajatukset, mieltet,  äiti suojele lasta tarinassa.

Punahilkka onkin kamppailusaduista, heräämissaduista alkukantaisin ja Oidipus-tarinan kanssa samaa juurta. Luultavasti lähellä vanhempaa kertomisperinnettä kuin Oidipus.


  "Punahilkka olettaa, että hänen puheensa on saanut aikaiseksi äidin pahan olon."


Opetuksena on, että Todellisuus ei tottelekaan maagisesti yksilön mielteitä mutta yksilö voi totella todellisuuden ujuttamia "koodeja" - kuten Oedipuksen vanhemmat tottelevat pappia, joka kehoittaa heitä tappamaan lapsensa aikuisten turvallisuuden ja tulevaisuuden tähden. Ja Oedipuksen mielikuvana on suojella vanhempiaan peloiltaan - ja sen tähden tappaa oikeat vanhempansa.

Tuntematon on aina uhka Todellisuutta mielikuvilla hallitseville mielikuville ja  instituutioille.

Moraalimme toisaalta nojautuu jatkuvastu anomaliseen moraaliin.
"Jos minä en olisi tehnyt sitä, joku muu olisi tehnyt sen"
Mikä ja miten määrittää nihilistisen kulttuurimme?


Occamin partaveitsi rautalangasta:
Asioita ja asenteita ei voi perustella ja todentaa niillä itsellään, kehäpäätelmänä.



Mihin tarvitsemme filosofiaa i & ii




Aristoteles näki kreikkalaisten aloittaman hollywood-näytelmägenren eli sankarien seikkailueepoksen vaarallisena ja epätaiteellisena...
Vasta toiselle sijalle asetan joittenkin ihaileman kahdenlaisen ratkaisun, jollainen on Odysseiassa: se päättyy eri lailla hyvien ja kelvottomien kohdalla. Tällaista juonta on pidetty parhaana ilmeisesti vain katsojien heikkouden vuoksi; runoilijat tottelevat yleisöä ja kirjoittavat niin kuin se haluaa. Tuollaisen näytelmän aiheuttama nautinto ei ole ominaista tragedialle, vaan se kuuluu pikemminkin komedian vaikutuksiin; siellähän pahimmat vihamiehet kuten esimerkiksi Orestes ja Aigisthos kävelevät lopussa näyttämöltä parhaina ystävinä, ja kukaan ei tapa ketään." - Aristoteles: Runousoppi , suom. Pentti Saarikoski


"Merkityksestä on äärimmäisen vaikea puhua
ja sanoa siitä mitään merkityksellistä"





Oidipaalinen ilo

 

 

Descartes ja Kant




* PODCAST ‘Oikea askel väärään suuntaan’
- Heidegger, Zizek ja filosofian tehtävä


Sisältökuvaus:
Laajimpana kontekstina kysymys siitä, mitä varten filosofiaa tehdään, mikä on filosofin tehtävä; miten filosofoiminen suhtautuu ongelmaansa eli siihen, mistä filosofia syntyy. Tarkemmin  taustana on Heideggerin modernismi-kritiikki, joka perustuu subjektin käsitteen purkuun. Kurssilla tarkastellaan Heideggerin kolmea kautta tätä jatkuvaa teemaa silmälläpitäen. Samalla siirrytään Heidegger-kritiikkin huomioimalla Slavoj Zizekin väite, että Heideggerin oma reaktio oli “oikea askel väärään suuntaan”; eli kritiikki onnistui, mutta konstruktio ei. Zizekin ja Heideggerin riita antaa lopulta mahdollisen lähtökohdan tarkastella modernismi-kritiikin jälkeisen ja ei-subjektivistisen filosofian tehtävänasettumisia.
.

3 kommenttia:

catulux kirjoitti...

Mielenkiintoista.

Mutta "älä Hilkka pelkää pahaa sutta! Pelkää niitä, jotka myyvät sulle pelkojaan."

Tai maailmankatsomustaan.

Mutta sehän on jo myönnetty:

"Käsitteet eivät ole ikinä abstrakteja vaan aina käyttäjän käytössä subjektiivisia arvostelmia."

M.O.T.

Homo Garrulus kirjoitti...

Where did my babies go?

Arhi Finnsanity kirjoitti...

(H.G., tässä on kommenttisi, julkaisin uudestaan tekstini kun originaali blogaus ei suostunut päivittymään:)

* Blogger Homo Garrulus said...

Hmmm - olisiko ollut riita?

Heideggerhän osoitti miten mahdotonta oli nähdä onttisen lailla ontologiaa eli ulkoisen kautta ymmärretty sisäinen maailma.

Kuulin äsken radiosta (Radio Vega) missä keskustelivat kirjailijoista vuosisadan vaihteessa 1800-1900 ja miten subjektikäsite otti vauhtia kohti dekadenssia - mistä nytkin olisi kuulemma kyse. Minä en suoraan sanoen oikein ymmärrä tätä analyysiä ja olen sitä mieltä kuin L-M Otala että nyt yrittävät tuolla omalla intellektuellilla kielellä vääntää jotain joka minulle on stignafuuliaa, pelkkää puhetta ilman kunnon ajattelua. Jos jotain tajusin, oli lähinnä sitä, että olisi ollut konstruktivismi joka on annettu jyllätä (keksitty elämä jonkun ideaalin mukaan) ja siitä olen samaa mieltä. Rakennettu jotain ja kuviteltu myös seksuaalisuuden sydän (=identiteetti) sen mukaan ikäänkuin vapaasti määriteltäväksi.

Mutta takaisin tullaan tuon onttisuuden vaikeuteen; so what? Jos joku on queer ja toinen biseksuaalinen ja kolmas homo tai lesbo - so what, jos se tuo jotain riemua. Pahempi on se, että käännetään kasvot pois valosta eikä valoon eli teetetään prosesseja, joiden taustalle on vaikea nähdä. Se on minun mielestä sitä mitä Hiterkin teki pitkillä prosesseillaan; ja sai niin sadattuhannet "kiltit" ja ei-dekadentit perheenisät osallistumaan joukkomurhiin.

En siis ole varma ymmärränkö tätä vaikka haluan ymmärtää koska Brentanohan sanoi, että vain mentaalisella oliolla (=ontologinen/onttinen) on modus ja suunta.

Suunta voi olla äänen suunta: High-middle-low (romanttinen-realistinen-naturalistinen) tai tiedon suunta: Demokraattinen-Totalitäärinen.

Mitä siis halutaan suunnalla sanoa? Mietin sitä itsekin koska osaamisen sykkeli on ihmsillä niin erilainen ja siinä kun yksi on menossa kohti diivaa olemisen roolia toinen on palautumassa omasta egotripistä. Jotkut siis oppivat suoraan ja toiset kieltäytyvät oppimasta oli sitten järkevää tai ei-järkevää: eivät vaan opi. Menevät aina kovisten kanssa samaan leiriin satoi tai paistoi: vastaa niitä raukkistyyppejä, jotka koulussakin menevät kovisten kaa -