Mitä on Aki-logiikka ja Akin ontologinen dilemma?
Vapaan taiteilijan vapaa sielunmaisema vai poliittisesti määrätietoinen peluri?
Tässä on pieni ristiveto. Jännite. Paradoksaalista vapauden ja itsensä välineellistämisen problematiikkaa a la Kaurismäki.
Dilemma, jota voi lähteä n kahdesta perusajatuksesta riitauttamaan ::
:: Jos Kaurismäki olisi poliittisesti käytännöllisen määrätietoinen toimija taiteilijana, hän ymmärtäisi taideteoksensa taiteellisen voiman vain sen omassa elementissä eli tavoittavuudessa vuorovaikutuksena yleisön kanssa - ja hän haluaisi antikapitalistisen elokuvansa mahdollisimman monen nähtäväksi - hyväksikäyttäen kapitalistisia systeemejä ja julkisuutta (joita hän ei todellakaan voi muuttaa primääristi eli suoraan).
:: Jos Kaurismäki olisi ensisijassa vain taiteilija, hän ei uskoisi poliittiseen pelailuun ja suoraan poliittiseen statementtiin, pääasia olisi elokuvan julkaisu ja levittäminen, taiteellinen prosessi vastaanottajien mielikuvien saavuttamiseen ja "muokkaamiseen".
eli - kumpikin minusta plausiibeli lähtökohta-arvio on pätevä ja ristiriidassa oikean vihaisen Kaurismäen boikottikampanjaidealismia vastaan.
:: Jos Kaurismäki todellakin uskoo että vain primääri suora poliittinen (valta)kamppailu poliittisesta vallasta ja esim eristäminen ovat hänen tärkein yksilöllisen vaikuttamisen päämäärä poöiittisena toimijana ja tehokkain muuttamisen voima/keino, niin taideteoskin olisi tällöin vain väline eikä siis taiteellisesti sinänsä riippumaton visio kapinallisen maailmankuvassa tai taiteellisen vaikuttamisen logiikan alainen teos suoraan taiteellisena prosessina vastanottajille taiteellisen vuorovaikutusprosessin kautta.
Minusta perusjärkevä perustelu ei oikein istu tähän mökötysboikotointivaihtoehtoon, jonka kunnianarvoisa Aki Kaurismäki on valinnut.
Kaurismäen vihan (katkeruuden) ilmaisu täytyy jostain syystä olla primääriä, eli hän käyttääkin omaa taideteosta aseena, välineenä, vain sekundäärinä ilmaisukeinona eli nyt boikotointiaseena. Kaurismäki siis välineellistää oman taideteoksensa ja oman taiteilijamaisuutensa - aika yksioikoisesti. Kaurismäki ei oikein ymmärrä tai usko, että Oscar-systeemikin on ollut poliittinen antivoima Bushia vastaan, palkiten mm Mooren elokuvan. Kaurismäki ei uskokaan nyt taiteen imaginääriseen vapauteen ja omaan ulottuvuuteen, mitä hän on korostanut useissa haastatteluissa. Kaurismäki ei nyt ajattele, hän olisi sokea jääräpää ja saa onnensa jääräpäisyydestä, koska on sen varassa selvinnyt hengissä Suomen kulttuurikadotuksesta - mutta hän ei huomaa kuinka pirun tuhoisaa ja tyhmää jääräpäisyys on itseisarvona ja virnuilevana statementtina. Kaurismäki ei odota palautetta vihamieliseltä ulkomaailmalta mutta... haluaa näyttää kuinka vihainen ja halveksiva hän on ulkoisen elokuvamaailman babelia, Oscar-fantasia-akatemiaa kohtaan.
Jotenkin Kaurismäen tuotoksista saisi sen käsityksen, että hän ei olisi lyhytkatseinen ajattelija ikuisten taiteellisten linjaustensa takia mutta kiukuttelijana hän taitaakin olla aika lyhytkatseinen eikä usko taideteosten itsenöäiseen voimaan sinänsä - kuin tupakoitsija, joka luulee kuolemaa uhmaamalla voittavansa kuolemanpelon.
Suomalaisille itsetuhoisa käyttäytyminen on jostain syystä aina ollut ylpeyden aihe, itsemurhakin on monelle vain uhon äärimmäisin ja vastaansanomattomin muoto itsemurhaviestienkin perusteella. Häpeän vastavoimana uho.
Oi suomalainen vetäytymisen depressiivinen voima ja tuho.
Kaurismäki vetosi Oscar-komiteaan
.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti