torstaina, kesäkuuta 16, 2011

Valtionkirkko amerikkalaisten herätysliikkeiden suojatyöpaikkana

  
 

Hesarin vieraskynässä kirjoittaja vakuuttelee, että herätysliikkeet ovat kirkolle elintärkeä asia.

  • "Herätysliikkeet tulee pitää
    kirkon yhteydessä" HS




Tilanne on kuitenkin hyvin ongelmallinen kirkon sisäpoliittisen linjattomuuden takia ja ristiriitainen virallisten lausuntojen suhteen.

Kirkko on ideologinen laitos.
Ideologisella laitoksella pitäisi olla linjanvetoja ja päämääriä.

Kirkon virallinen linjanveto mediakelpoisena eli humanistisena versiona "pienten ihmisten puolesta" on varsin erilainen, kuin junttajärjestöjen esittämä syntikeskeinen oppi, fobiat ja ihmiskuva.

Kirkko kutsuu itseään luterilaiseksi.
Tämä on siis linjanveto. Ainakin kulissiksi, jos ei muuten.

On kuitenkin olemassa ideologisesti selvälinjainen protestanttinen luterilaisuus tapana hahmotta maailmaa ja uskontoa terveen järjen ehdoilla.

 Kun suomessa puhutaan "luterilaisesta työmoraalista", puhutaan itse asiassa saksalaisesta katolilais-kalvinistisesta työmoraalista, jota vastaan Luther puhui jyrkästi. Calvin jalosti katolisen kirkon orjuuttavia ja syyllistäviä talonpoikais-yhteiskuntaluokkaoppeja työmoraalin alistavasta tottelevaisuudesta ruhtinaalle maksimaalisen verotuksen mahdollistamiseksi.

Calvinin mukaan ihmisen tuli tehdä 12 tuntia työtä vuorokaudessa ja nautinto oli pelkästään syntiin johdattavaa harhautumista. Nuoren (ja vielä selväjärkisen) Lutherin mukaan elämän tärkein lahja oli nautinto. Vastuun tuli olla järkevää, motivoivaa ja ihmiskeskeistä - ei byrokraattista, rituaalista ja itsetäänselvää ilman perusteita.

Työ on aidossa luterilaisessa ihmiskuvassa vastuuta ja kutsumusta, mielekäs visio, mutta siitä tulee Lutherin meielstä epäjumalankuva, jos työstä tulee elämän arvon määrittelijä.

Elämme siis pitkälle kalvinistisessa työkulttuurissa, joka on pesiytynyt ev.lut. kirkkoonkin jo pelkästään sen takia, että kuninkaan propagandakoneistossa, kirkossa, ei tehty aikoinaan aitoa uskonpuhdistusta vaan pelkästään kulissien ja nimen vaihto, jotta kansa oppisi tekemään kirjanpitoa ja lukemaan itse kirkon tekstejä ilman papin ajan tuhlaamista lukutaidon avulla.

Herätysliikkeet eivät ole protestanttisen luterilaisia vaan katolisesta ja evankelikaalisesta eli kalvinistisesta opista ammentavia tuontijärjestöjä. Lestadiolaiset ovat hyvin omituinen sekoitus kuninkaan kirkon työläisiä lannistavaa syntiopetusta, perhekeskeisyyttä ja kalvinistis-pietististä oppisuuntausta.

Oppi määrittelee jäsenen hyväksytyn ihmiskuvan.
Monessa järjestössä saat olla mukana jos vaikenet täydellisesti erilaisesta kokemuksesta ihmisenä. Perhekeskeisyyden taustalla on hierarkiamalli, jossa kuningasta verrataan Jumalaan ja perhenisää kuninkaaseen.

Kirkon "sisäiset" liikkeet eivät noudata luterilaista mielikuvaa ja ehdotonta vapautta yksilön yksilöllisestä uskontoprosessista vaan heillä on tiukat muotit ja kriteerit sille, joka kelpaa "uudestisyntyneiden" joukkoon.

Jeesuksen opetuksissa yksi tärkeimmistä seikoista kuitenkin oli se, että hän tuomitsi ankarasti uskonnollisuuden tarkkailijat ja määrittelijät sekä rituaalien vaatijat.

 Hesarin vieraskynässä kirjoittajan mukaan kirkon vapaaehtoistoiminta on pitkälle herätysliikeaktiivien varassa.

Tilanteen voi nähdä myös toisinkin.
Herätysliikeaktiivit ovat vieneet kaiken hapen tavallisilta seurakuntalaisilta ja kirkkoherroja viehättää hullun lailla kaikki yliuskonnollinen innostus ja meuhkaaminen ilman mitään sisältökritiikkiä että kirkko saisi edes jotakin aktiviteettia selkeän "uskonnollisena" toimintana.

Tämä periaate on harhaoppia luterilaisen yhteisöperiaatteen kannalta. Elämä ja eläminen ovat uskoa, hyvän elämän jakaminen ja inhimillinen toisen yksilön kohtaaminen on Jumalan kohtaamista.
* Protestanttisen uskontokäsityksen ytimeen kuuluu seksuaalisuuden ja uskonnon erottaminen. Avioliitto ei ole sakramentti kuten roomalais-katolisessa kirkossa, jossa kirkko pyrkii kontrolloimaan jäsentensä elämää ja seksuaalisuutta ulkokohtaisen totalitaarisella otteella.

Kirkko on ontologisen ongelman jyrkänteellä. Onko pääasia, etä kirkossa on mitä tahansa toimintaa ilman mitään luterilaista linjausta?

Onko kirkko suojakupu ihan mille tahansa uskonnollisuudelle, joka saa erotella rasistisesti homot ja naiset "aidosta" jumalankuvasta, miehestä?

Kun suomalaista kirkkopolitiikka tarkastelee strategisesti, niin "herätysliikkeiden" tärkein arvovaltaa ja sananvaltaa pönkittävä seikka on kirkon virallinen ja rahallinen tuki. Ihmiset suhtautuisivat hyvin paljon kriittisemmin liikkeisiin, jotka eivät omine oppeineen olisi kirkon ja kirkkohallituksen suojeluksessa.
Kirkon papit ovat virallisia virkamiehiä ja valtionkirkko on valtion säätelemä kirkkolain saakka.
Onko tämä yhtenäiskulttuurin taistelulaitos vuonna 2011 hyvä malli uskonnolliselle toiminnalle?
Luterilaisuus on hyvin sietokykyinen malli yhteisölle, jossa elämäntarkoitusta ja sosiaalista toimintaa voi harjoittaa jatkuvasti kehittyvillä tomintamuodoilla - jopa joogalla ja neutraalislla yhteisötoiminnalla yeisten humaanien periaatteiden varassa ilman uskonnollisen kulttuurin (katoliselta kirkolta perittyä) pakkopaitaa.

Mutta rasistisen toiminnan keskukseksi ja amerikkalaisen lähetystyön etäpäätteeksi luterilainen seurakuntamalli ei sovi. "Luther-säätiö" (mikä vitsi) sai viime vuonna nähtävästi n. 500000-700000 e tukea suoraan Missourin amerikkalaiselta fundamentalistikirkolta, joka myös kätkeytyy Luther-sanan taakse.

Niin kauan kuin evlut piispat eivät tee linjauksia, kalvinistis-evankelikaalit herätysliikkeet tekevät linjauksia piispojen ja luterilaisuuden puolesta. Piispat ovat huolissaan vain kirkon jäsenmäärästä, eivät sen protestanttisesta kehittämisestä rakkauden ja yhteyden liikkeenä byrokraattisen rituaalikirkon purkamisessa.

Protestantit ovat yksi länsimaisen sivistyksen historiallinen ponnistusalusta ja kapinaliike yksilön puolesta, yksilöllisen elämäntarkoituksen ja -oikeuksien etsinnässä, jatkuvan muutoksen yhteisö. Periaatteessa.

Uskontojen yksi varmin piirre on niiden jatkuva muutos. Uskonnon tärkein funktio on palvella yhteisön yhtenäisyyttä - sekä yksilön sopeutumista yhteisöön ja tulevaisuusmielikuvien hallintaan. Mitä löyhemmäksi heimon tai valtion yhtenäiskulttuuri/hierarkia vapautuu, sitä vapaammaksi yksilön mielikuvitus itselleen sopivista rituaaleista muuttuu. Moraalilla ja moraalimagialla sidotut rituaalit häviävät ja "henkinen", terapeuttinen aspekti tulee tilalle.Ihminen on homo religiosus, hän etsii aina yhtenäisselityksiä ja kokonaishahmotuksia luodakseen itselleen jatkuvuuden, tulevaisuuden.Yksilön funktionaalisuuden painopiste ei ole enää yhteisön (sääntöjen ja tapojen) korostamisessa vaan henkilökohtaisessa valaistumisessa ja tyytyväisyydessä. Ihanteet ohjaavat toki moraalista toimintaa mutta hyvänmielen mielikuvien kautta, ei yhteisön kontrollin kautta.

Valtionkirkoksi jämähtänyt virkamiesinstituutio on kuitenkin kuristunut uskonnollisuuden ahtaisiin tapoihin, maagisten rituaalien pönkittämiseen ja pappiskeskeiseen jargoniin, josta Luther halusi  ihmiset vapauttaa.

 



  Kirkko haluaa tehdä kiirastuli-tv-tuotantoa nuorille uuden katolilaisen kuri- ja pelotepedagogiikan mukaisesti. Nuorten ongelmana ei siis ole köyhyys, kotiväkivalta ja yksinäisyys vaan pelon puute. Jatko ripikoululeirien piinaa simuloivalle kristityn vaellukselle. Way to go-
Mediasäätiön mukaan "Kakola2-sarjan hyödyt ovat kuitenkin suuremmat kuin haitat".

Tämä on pahinta behavioralistista shokkiterapaa suoraan Neuvostoliitosta, josta kokeneet terapeutit voisivat sanoa Mediasäätiölle pari valittua sanaa.














    Ei kommentteja: