torstaina, elokuuta 06, 2009

Hacker 2.0 - biohakkeri naapurissa


Jos näitä uteliaita biohakkereita on Suomessa, pysyvät he hipihiljaa, sillä lainsäädäntö on Suomessa tiukahko, varsinkin varsinaisten instituutioiden ulkopuolella.

videohaastattelu:
Bio-Hackers


Totuus on kuitenkin se, että biotekniikka, jota nyt kehitellään isolla rahalla, sallii parin vuoden viiveellä uskomattoman halpaa ja ällistyttävän sovellettavaa bioluutiota jokapojan keittiökomerossa. Biohakkeri voi tehdä omasta ruumiistaankin koetehtaan. Joukkotuhoaseiden valmistaminen ei ole koskaan ollut näin helppoa.

Pandoran lipas on aika kontrolloimattomasti avattu eikä biomahdollisuuksia kumpaankin suuntaan voi enää sulkea pois.

Silmien värin voisi jokainen halukas vaihtaa vaivattomasti pikageenimuuntelun mahdollistavilla täsmälääkkeillä mutta natsien kuuluisimman tohtorin sadististen sirkustemppujen takia tätä biokikkailua ei tulla sallimaan, jotta bioteknologia-ala ei saisi jo symbolisen tahriintunutta perintöä alkumetreillä harteilleen. Eivätkä ihmiset huomaisi, että siirtogeeni-muuntelu tarkoittaa todellakin muuntelua.

Kansanterveyslaitoshan on hiljaisella äänellä (aikaisemmin) julistanut, että suomalaiset "kansantaudit" eli puhtaan sisäsiittisuuden perinnölliset sairausalttiudet aijotaan vielä hoitaa pois kartalta eli kansan geneettiset ongelmat puhdistetaan pois 20 vuoden aikana. Kansan geneettinen rotukirjopesu, uudella bioetiikaalla hyväksytetty rodunjalostus ja geenirasitteiden karsinta on siis tiedossa. Terveydenhuolto suunnitellaan siis geeniterapian ja mutanttikansan varaan. Se ole enää lääkitystä vaan muokkaamista.

Saatko enää mitään vakuutusta tai työtä ilman geneettisten täsmälääkkeiden käyttämistä 20 vuoden päästä? Kun evoluutio hylätään, tilalle asetetaan biolutio, biologisesti määritetty kehittäminen.

n. vuonna 2002 Leena Palotie pyysi YLE:n haastattelussa, että tutkijoiden päämääriä ja moraalia ei mediassa spekuloitaisi ja "turha" bioeettinen pohdinta jätettäisiin vain alan rahoitetuille asiantuntijoille - "sillä eihän suomalainen tiedemies halua pahaa".

Etelä-Afrikassa oli 20 vuotta sitten valtion rahottama projekti viruksista, jotka iskisivät vain tummaihoisiin ihmisiin. Sotaoikeustuomioistuinta Haagiin ei siitä perustettu eikä ketään ei ole tuomittu.


Biotechnology and ethics - BBC


Futurologia and Ethics of genetics - Guardian

Gene discoveries highlight dangers facing society


Scientists have prevented epilepsy caused by a faulty gene
from being passed down the generations in mice.



Designer babies to wipe out diseases approved



"Genetically modified humans are
already here (and doing fine)"



bioturva.org


Europe's secret plan to
boost GM crop production


Gm-soija lisää poikaskuolleisuutta

Iso-Britannian hallituksen alaisen Food Standards Agencyn neuvoa-antava komitea on perehtynyt tohtori Irina Ermikovan tutkimuksiin, joissa hän havaitsi gm-soijalla ruokituissa rotissa lisääntyneen poikaskuolleisuuden. Komitean lausunto on luettavissa osoitteessa

http://food.gov.uk/multimedia/pdfs/acnfpgmsoya.pdf




Genetics and Society


2000. Glowing transgenic bunny made for "art"
Artist Eduardo Kac publicizes the creation of Alba,
a rabbit genetically engineered to be fluorescent as a work of art


Bonding with robots


Gene Therapy: Is Death
an Acceptable Risk?




YoUTUBE:
The Faster Than Light (FTL)
Newsfeeds

were spoof news broadcasts from 150 years in the future,

broadcast on the Sci Fi Channel in the 1990s



Taiwan breeds green-glowing pigs

Cloned cat sparks genetics debate

GloFish - a mutant joy

A fluorescent mouse family

Your kids may glow


2040

A flashteaser by Arhi Kuittinen









How To Cook an Egg
with Mobile Phones




.

keskiviikkona, elokuuta 05, 2009

Poliittisia sarjakuvia ohjelmalla - Anime Studio Debut


Sarjakuvia ohjelmalla


Anime Studio Debut


Jos olet piirtokyvytön mutta sinulla on hinku ilmaista itseäsi vaikkapa poliittisella sarjakuvalla (joita ei Suomessa todellakaan ole liikaa mm. Fingerpori) niin tässä on piirto-ohjelma/sommitteluohjelma kämmäkourillekin. Anime Studio Debut.

Tärkeintä on sisältö, sekoilu ja persoonallisuus.

Valitettavasti Anime Studio Debut vain win-versio - no, pc-xp-koneen saa 50 e käytettynä.

Vinkatkaa, jos tiedätte vastaavista mac- tai flash-sarjakuvaohjelmista. Maceillehän voi toki Apple Mac OSX:n lisäksi asentaa Win XP:n toiseksi käyttöjärjestelmäksi ja pyörittää sitten win-ohjelmia.

Mac OSX Vektoriohjelmat, kuten Adobe Illustrator, lopetettu Freehand torrentina tai ilmaiset freeware-vektoriohjelmat ( mm. Inkscape, OpenOffice Draw - mahdollisuus luoda Flash-esityksiä (swf-tiedostot), Skitch, ArtRage, Blender 3D, ohjelmia Finkin kautta) ovat myös käyttökelpoisia oman monikäyttöisen ja kopioitavan teemakuva-arkiston tekemiseen, jolloin graafisen sarjakuvan koostaminen teemahahmoista on helpompaa.

Samaa hahmoa ja samaa hahmon tunnetilaa ei tarvitse piirtää joka kerta uudestaan, voit käyttää aina samaa teemahahmoa aina uudestaan. Kuvasarjat julkaistaan sitten reilusti ja varmasti sopivalla laadulla jpg-muodossa nettisivulle tai sarjakuvablogiin, (ei gif tms).

FreeMind on ideointiohjelma kirjoitusten ja taideproggisten hahmotteluun ja suunnitteluun. Satoja kuvia mm sarjakuvia suoraan vaivattomasti webbisivustoksi JAlbum.


Joakim Pirinen

Sokeri-Sakari








PS. Anttilassa nyt alennuksessa mm. ::


Taustamelua aktiivisesti vaimentavat kuulokkeet
mm. Philips SHN7500 nappikuulokkeet 60 e.



videokamera Canon Legria FS200
- kevyt muistikortti-videokamera kuvaprosessorilla
ja PC videoeditointi- ja DVD-poltto-ohjelmalla - 300 e.

Esitallennustilassa videokamera tallentaa myös tallennuspainikkeen
painamista edeltävät kolme sekuntia. Kamera tallentaa siis jatkuvasti
3 sekunnin verran kuvaa ja lisää sen automaattisesti otoksesi alkuun,
kun aloitat videokuvaamisen. Ei HD. Mikrofonisisääntulo ulkoiselle mikille mm. haastattelunappimikrofonille.

Kannattaa käyttää aina laadultaan "Class 6" SDHC muistikortteja.


Toinen ehkä suositeltavampi muistikortti-videokamera hyvällä stereomikillä, jossa selkeänä etuna optinen kuvanvakain ja kuvanlaadun selkeä parannus, kirkkaiden kuva-alueiden dynaaminen palautus:

Panasonic SDR-S26

erinomainen ostos muistikortti-videokameraksi. Ilmiömäisen varma tarkennus.

Ei HD-kamera, eikä aivan ns taskukamera. Siis syväsävyinen videokamera perusdokumentointiin ja liiankin hyvä YOUTUBE- yms webbituotantoon. Optinen kuvanvakain! Itseään kuvaava näkee videokuvan kääntyvältä screeniltä. Ei ulkoisen mikin liitäntää. Jimm's PC tai Verkkokauppa - 300 e.

Tallennettuja mpeg2-tiedostoja ei tarvitse muuntaa enää kun poltat ja järjestelet videotiedostot tavalliselle TV DVD:lle. Toki tiedostot täytyy luetteloida DVD-standardille sopiviin lisätiedostoihin.



Laajakulmalinssit Panasoniciin (0,3 laajin)


Törkeen rivon näköinen tuulisuoja
kameran omalle mikille.



Halpa HD-kamera, 8 Gt muistikorteille, stereomikillä:


HD-video tarkkuudeltaan ja mpeg4-koodekiltaan - mutta ei mitenkään kuvan sävyissä voita tuota Panasonicia.


Uudempi versio 230 e, toimii 32 Gt korteille, parempi objektiivi:

Toshiba Camileo H20 stereo

Ehkä paras HD-kamera tässä hintaluokassa.


Paras tasku-HD-videoamera? Flip UltraHD stereo

Vado-halpistaskuminivideokamera, ohut, 50 e, Citymarketit.




Käytetyn PC:n hankinnassa suositeltava minimi 1.2 Mhz,
XP-premium käyttöjärjestelmällä. Aina pitäisi koneen mukana tulla asennuslevyt, joilla kovalevyn voi alustaa ja systeemin asentaa uudestaan. Tarkista käytetty kone ilmaisilla virustorjuntaohjelmilla ennen varsinaista käyttöönottoa ellet voi jyrätä, alustaa ja uudelleen asentaa XP-käyttöjärjestelmää. Ram-muistikampoja voi itse lisätä sikahalvalla, 2 Gt riittää).


.

sunnuntaina, elokuuta 02, 2009

Verinen risti - Punainen risti

Ruotsin Punaisen Ristin entistä viestintäjohtajaa syytetään törkeästä petoksesta. Hänen arvellaan anastaneen yhteensä 750 000 euroa Punaiselta Ristiltä sekä Ruotsin Syöpäjärjestöltä, jossa hän aikaisemmin työskenteli. 2010 Taloussanomat


Natsisaksa ja Punainen Risti


TV1 Klo: 19.00 Pvm: 16.09.2009 + Su

" Vielä vuosia toisen maailmansodan jälkeen Punainen Risti väitti, että sen valtuutuksena oli kansainvälisen lain mukaan ollut huolehtia vain sotavangeista. Se eväsi apunsa miljoonilta juutalaisilta" - puhdistusvangeilta, mm. mustalaisilta, vammaisilta sekä homoilta.


Adolf Eichmannin Punaiselta ristiltä saama passi




Punainen risti organisoi miljoonien ihmisten murhista vastaavien rikollisten pakoreitit ja väärennetyt passit. Punaisen ristin johtajia oli jopa auttamassa kaasukammioiden suunnittelussa. Orgnisaatiossa ei ole tehty mitään konkreettisia johtopäätöksiä johtajiston fasistisesta ideologiasta ja organisaation poliittisesta luonteesta ulkopuolisen arvion ulottumattomissa.

Punaisen ristin toiminta on ollut toiminnaallaan yleensä tehostamassa myös sotilaallista toimintaa. Sotilaiden tehokas ja nopea parantuminen on myös sotilasjohdon mieleen.

Vielä on täysin selvittämättä, oliko punainen risti juuri se organisatio, joka tehokkaasti jakoi rahaa ja kultaisia hampaita sveitsiläisiltä tileiltä ympäri maailman piilekseville natseille sodan jälkeen.


Suomalaisessa ohiuutisoinnissa suurimmat mediavälineet ovat järjestelmällisesti ohittaneet Venäjän punaisen ristin nykyisen korruptoituneisuuden, hämärät bisnekset ja kytkökset mafiaan. Punaisen ristin toiminta/toimimattomuus Tsetsheniasssa on myös monen kysymysmerkin alla. Punaisen ristin glorifioitu maine, valvomattomuus ja erityisoikeudet mm. materiaalikuljetuksissa voisivat olla täydellinen organisaatio huumekaupan edistämiseen.

Punainen risti tekee hyvää. Punainen risti myy yksinoikeudella suomalaista verta ulkomaille - hyvään hintaan. Ilman avointa kirjanpitoa.

Luovuttakaa vertanne hyvään tarkoitukseen. Homot saavat sentään pitää verensä ihan itse.


Suomen punainen risti
kiistää nyt johtajiensa taloudellisen hyödyn ja kaupankäynnin natsien kanssa.



SPR ja vastaanottokeskukset






.

Apple Mac ja Flash-playerin uusimman turvaversion asennus tehtävä itse

Aikaisemmin Macceihin ei itse voinut asentaa välittömästi uusinta ja paikattua Flash-playeria nettiselainten plug iniksi - mutta nyt se on tehtävä itse, jotta saa uusimmat Adoben turvapäivitykset hoidettua. Apple on kovin laiska päivittämään koneesi tärkeitä Flash-päivityksiä. Monet video- ja musiikkisivustot eivät toimi ilman yleisintä flash-lisäosaa.
1)
Testaa huviksesi mikä versio koneellasi on ja ...

2)
Asenna helposti uusin Flash (voit asentaa ilman testaamista heti Mac/Win/Linux) - tärkeää tietoturvan kannalta omaehtoisesti MacBookeissa ja muissa Maceissä.

Windowseissa Adoben tuotteiden pitäisi periaatteessa päivittää itse itsensä mutta eipä joka koneella niin tapahdu - asenna itse uusin versio. Tuore Acrobat Pdf Reader on myös tärkeä nyt päivittää.

b) Huom. Latauksen jälkeen asennus - pelkkä lataus ei nyt riitä
c) katso latauksen aloituksessa minne Flash-asennusohjelma latautuu koneellasi
d) Sammuta selaimesi ennen uuden ladatun Flashin asennusta (kaksoisklikkaus vaivattomasti ladattuun Flash-asennustiedostoon)

PS. Olethan päivittänyt Firefoxisi itse versioon 3.5?

3)
Yleinen Flip for Mac-videolaajennus macceihin ei myöskään päivitä itseään automaattisesti ( vaikka pitäisi) - esim MTV3 videosivut Katsomo.fi yms - toimivat nyt tämän kautta ainakin Mac Firefox 3.5 -selaimessa.

Katsomo.fi-video käynnistyy Macillä kaksoisklikkaamalla videoruudun keskeltä !


4)
Raskaammat multimediataide-sivustot ja mm lasten CD-romput vaativat myös Shockwaven asennuksen. Tai uudemman AIR-multimedia plug-inin.

5)
Adobella on myös erittäin kätevä Buzzword-flash-tekstinkäsittelysivu tekstiprojektien ja minitaittojen ryhmätyötyöskentelyyn - useampi henkilö voi yhtä aikaa tarkastella ja muokata tekstiä reaaliajassa ilman erillistä ohjelmaa. Suomenkielinen sanatarkistus. Tosi kätsy muokkaustyökalu, erinomaimainen listausten muokkaus - tekee myös PDF:nä printtivarmaa visuaalista taittoa:


Adobe free Word Processor

BUZZWORD
tekstinkäsittely

Collaborate with any number of coauthors. Write, edit, and comment on documents with only the people you choose. Control access levels and track edits by contributor.






.

lauantaina, elokuuta 01, 2009

Perussuomalaisen kiehuntaa - kapinamielialaa Soinin viileässä varjossa

No tätä olen odottanutkin.

Perssuomalaisten sairaalloinen ryhmäkuri yhden suuren johtajan lobbaamiseksi ja vaihtoehtojen dumppaamiseksi on ollut ällistyttävän oidipaalipelkoinen ilmiö, sillä sen joukkionhan piti olla joukko vihaisia, vapaita, tasa-arvoisia ja pettyneitä lauantaimakkaran purijoita.

Tässä nyt sitten "entisen" soinilaisen blogissa ("Jussi Halla-ahon ja Timo Soinin kritiikkiä") on käsittääkseni ensimmäisiä avoimia perussuomalaisia kapinayrityksiä - mutta joukkosuggestio ja uskollisuuskultti Soinin messiasliikkeessä taitaakin nyt olla sen verran kirkollista dogmitasoa, muiden puolueiden malliin, että tämä kapina onkin jo bannattu ryhmän omalta foorumilta alle aikayksikön.

Aatepropaganda loi perussuomalaisten valkoisista perusarvoista elämää suurempaa lähiöfantasiaa uutena poliittisena voimana, "puolue ilman ideologiaa, vain aatteen ja arvojen voimalla" - mutta nyt tilalla onkin vain puoluekuri ja mediavarovaisuus, mitä perinteisin yhtenäisyysheristely ja dissaushyssyttely voiman keskittämisen hierarkiana, vallan hybriksenä.

"Kaikki yhden puolesta". "Älkää antako valtaa puoluetta hajottaville voimille".

On vaikea uskoa, ettei perussuomalaisista eli soinilaisista erkaannu kohta jyrkempi ja kärkevämpi, uusi "suomalaisuuden" puolue - tämän nykyisen pohjoiskorealaisen ja sokean henkilökultin paineen alta.

Mutta Suomi onkin alfaurosten politiikkaa, ihmisten on niin vaikea uskoa politiikkaan ilman "alaisten" ehdottoman alistumisen tuoman uskollisuuden varmuutta ja nöyriä rakkaudenosoituksia, kaivatun isähahmon valtaromantiikkaa häpäisyjen pelon dynamiikan alla.

Nöyryyden ja alistumisen kautta saatua kelpaavuuden tyydytystä ja kiitollista ryhmähenkeä ei näytä mikään muu maallinen korvaavan tässä kovien perhearvojen Suomessa.

Mannerheim ja Kekkonen jatkoivat ylväästi vain satojen vuosien kuningaskulttia, se on suomalaisilla veressä se alistuminen ja virkamiesaatelisten mielisteleminen, Jumalan rukoileminen.

Uskollisen palvelijan onni. Kun johtajasta tulee Aate.

Kuninkaan, Jumalan tai Puolueen puolesta, varsinkin jumalallisen kuninkaan, joka niin ihanan viraalisesti ja joviaalisesti pitää vallan kuin vallanpitäjän pitää. Kuin Jumala tai se oman elämän puuttuva isäkokemus, jota ei voi kuin pelätä.


Markku Heikkinen - Haastava heinäkuu: Mistä tuntee konservatiivisen nuoren?

Pikkuvanhuudesta ja uuskonservatiivisuudesta keskustelevat Kainuun aatelisen seurassa körttinuori Simo Kantele, aseistakieltäytyjä Michael Laakasuo, ja perussuomalainen nuori Heikki Tamminen Salosta. YLE Areena audio.



.

Syyskuun 11.

* Muokattu ii

Miksi tänään ammuttiin laukauksia sensitiivisenä 911-muistopäivänä? Kuin muistutukseksi...

Reports of a shooting incident on the Potomac river just outside Washington DC were a training exercise, US officials say. - BBC CNN had reported that 9-10 rounds were fired as a vessel tried to go through a security zone. But officials later said the incident had been a training exercise and no shots were fired.

Hyvin tyypillistä. Pelon ilmapiiriä.


Syyskuun 11.
Tänään ja aina?

Mitä se merkitsee?
Mitä on tapahtunut?
Mitä siitä on aiheutunut?

Kuka siitä on hyötynyt?
Mitä ei ole selvitetty?
Kuka kysyy?
Kuka uskaltaa kysyä?

Amerikassa on aika suuri joukko ihmisiä, paljon insinöörejä ja akateemisia ihmisiä, jotka kysyvät yhä, mitä tapahtui Syyskuun 11. 2001.

Sota on aina salaliitto.

Useimmat hyökkäykset tehdään salassa ja jopa salaisin syin. Muistakaa Mainilan laukaukset - Neuvostoliitto ampui omia joukkojaan kohti. Saksan valtiopäivätalon tuhopoltto oli natsien salaliitto. CIA:n kustantama ja organisoima Chilen sotilasvallankaappaus oli törkeä salaliitto - CIA:n oppaiden mukainen - tänään on sama päivämäärä, kun vaaleilla valittu Salvador Allende kuoli CIA:n suunnittelemassa hyökkäyksessä. Nykyään sotaa ei edes julisteta aivan kuin sotatoimet eivät olisi sotaa. Jatkuva sotatila.

Pieni hetki Allenden muistolle.

Mikä on nyt 911- vuosipäivänä suurin kysymys?

Maailman vahvimmat terästornit eivät putoa noin vain vapaan kappaleen putoamisnopeudella hauraan alumiinilentokoneen ja kahden minuutin bensapalon ja alle tunnin kevyen materiaalipalon ansiosta. Jo 911-päivämäärän valinta on symbolisesti täsmällisen harkittua amerikkalaisen 911-hälytysnumeron takia. 11-numerona on ällistyttävän osuva ja tehokas visuaalinen muistutus kahdesta seisovasta tornista. Nämä ovat täydellsesti psykologisen sodankäynnin oppien mukaisia keinoja. Britien 7.7. hämärän metroiskun päivämääräkin on visuaalisesti helppo ja kuin kaksi leikkaavaa terää. Molempien "hyökkäysten" aikana oli käynnissä salaisten palvelujen ja armeijan yhteisharjoitus kussakin kaupungissa - terrorismista.

Suomalainen Syyskuun 11.-sivusto kerää jatkuvasti asiallisia raportteja ja analyysitaustoja kyseenalaistavilta tahoilta. Suosittelen. Sivuston vasemmalla laidalla on joukko videodokumentteja. Joka osaa vastata niiden kiperimpiin kysymyksiin suoraan, vastatkoon julkisesti ja selkeästi.

Salaliitto
on aina ongelmallinen ja ahdistava, koska se kyseenalaistaa selvän maailmankuvan ja hallitsevan vallan. Salaliitto-operaatioon liittyy aina myös mis-informaatiota, aktiivista sumutusta ja huomion harhautusta, ristiriitaista tietoa tuottavia tahoja. Joita ei ole näkyvissä.


Obama:
"Me emme ole valinneet Afganistanin sotaa. Tämä sota on välttämätön."




Democratic support for Afghan war waning
WASHINGTON — Democratic leaders in Congress urged the Obama administration Thursday to quickly produce a plan for winning the war in Afghanistan or risk widespread opposition within the president's own party to a new troop buildup. Simmering congressional frustration could lead to tighter scrutiny and more limited resources, even if Capitol Hill ultimately does approve sending more U.S. troops to the war-torn nation, aides said. - AP


Obama Is Leading the U.S. Into a Hellish Quagmire

Obama is doubling down in Afghanistan with more troops deployed now than the Soviets ever had, at a time when public support for it is sinking like a rock. - Mark Ames, AlterNet. September 3, 2009.


The US is already in the process of doubling its troop presence in Afghanistan to 68,000 by the end of this year. Other nations, mainly NATO allies, have another 38,000 troops in the country. Mr Obama has also promised explain his Afghan strategy before 24 September. Until recently he was expected to order a dramatic expansion in the size of the US military force in Afghanistan, but public opinion suddenly turned against the war as casualties have risen. - Telegraph



Afghanistan by the Numbers:

Measuring a War Gone to Hell




Vital Lockerbie evidence 'was tampered with'

The Observerin artikkeli Lockerbien tapauksen uusista paljastuksista. Todisteet olivat väärennettyjä.



Mitä tapahtui kahdeksan vuotta sitten?


Former CIA Agent: "What the Agency Was Doing With Blackwater Scares the Hell Out of Me"

The dark history behind the explosive revelations of Blackwater's role in the CIA's assassination program. - Jeremy Scahill, The Nation. August 20, 2009.


21.5.2009 paljastui "vakava terrorihanke", islamistiterroristien suunnitelmana oli pommittaa kahta synagoogaa New Yorkissa. Kuten arvata saattaa koko hanke oli liittovaltion solutetun agentin organisoima. Näissä tapauksissa on aina tämä sama kaava. Kun aitoa terrorismia ei ole, niin viranomaiset soluttautuvat yksinkertaisten muslimiluuserien joukkoon ja keittävät kokoon jonkinlaisen terrorisuunnitelman. Sitten tehdään pidätys ja nostetaan mediakohu, josta saadaan poliittista hyötyä.


25.6. 2009 David Chandler responds to Frank Greening. Tällä sivulla voi katsoa videon, jossa David Chandler kumoaa Frank Greeningin teesit. Greening pitää WTC:n tuhoa painovoimaisena tapahtumana, mutta Chandler osoittaa ettei WTC-1:n huipun kiihtyvä putoamisliike ole mahdollinen, ellei rakenteita sen alla rikota räjähtein tai vastaavin keinoin. Suora linkki videoon.


Obama faces
never-ending battle












.

Kannettava tietokone lapsiperheille X200 Lenovo kostee läppäri

- päivitetty -

Jos Macin helppouteen ja virusvapauteen ei ole tarvetta niin Lenovon kannettavissa on lapsiperheystävälliset mallit, esim Thinkpad X200: roiskekestävämpi kannettava - 10 tuntia akkuaikaa. Ei valitettavasti kosketuslevyä vaan minijoystick hiiren korvaajaksi. Ei Hdmi-liitäntää X200:ssa (Maceille saa Hdmi-liitinpiuhat extrana) mutta muuten erittäin laadukas peli tulevalle uudelle käyttikselle, Windows 7:lle. Sisältää koko kovalevyn salauksen - Maceissä dokumenttikansion saa toki salattua.

- lue tämän läppärin omat ohjeet kuitenkin tarkasti, kuinka on toimittava nesteen roiskahdettua kannettavalle. Panasonicin armeijamallit ovat sitten aivan törkeen kosteuskestäviä, takuulla ilman kosteusvahinkoja mutta rutkasti kalliimpia.
X200:een saa tietääkseni myöhemmin 20 e päivityksellä sitten Windows 7:än? Jenkeistä roudaamalla tämän mallin saisi huimasti halvemmalla.


Toisaalta
vahinkoharmia vähentämään on markkinoilla nyt tosi halpoja, jopa isommalla näytöllä voimallisia malleja, hyvin lähelle X200:sen tehoja saatavilla: 


Halpaa. Kieltämättä tämä eMachine  vs. 900 e Macci on nyt kyllä hankala väittelyn aihe taviskäyttäjien kanssa.

Halpis-eMachine pyörittää netin HD-videotiedostoja, taitto-ohjelmia, Photoshoppia, Gimppia ja videoeditointia suhteellisen kevyesti. Hajonneen laitteen akun voi käyttää sitten uuteen samaan laitteeseen lisäakuksi, jos vanha hukkuu mehuun kovalevyn voi kuitenkin käyttää backup-kovalevyksi usb kotelon avulla.

Jos odotat Win 7 julkaisuun saakka, sitten saat luultavasti tähänkin laitteeseen vikkelän 7 käyttiksen samalla hintaa. Samalla saisit täysin uusitun ja monipuolisen SD/HD videoeditointiohjelman, Movie Makerin windowsille. Officeakaan ei tarvitse ostaa kun on ilmainen OpenOffice 3 - vaihtoehtoisella word ja presentaatio-ohjelmallakin. Parhaimman ja sujuviman presentaatio-ohjelman saat kuitenkin vain Macille iWork-ohjelmistossa.


Kevyt kirjoituskone: Asus Eee PC 1101HA. Pitkä akkukesto - 10-13 h ilman wlan-käyttöä, kirjoitus- ja nettikäyttöön uudella näppiksellä. Kaikki videot eivät tällä pyöri nykimättä. Ei CD-asemaa.

Kannettava win pelikone & 3D-grafiikkakone:
ASUS X71SL 17.1 - tai MacBook Pro 15/17
- toimivat myös ulkoisen BluRay aseman kanssa. Luultavasti sisäisen BluRayn voi myöhemmin vaihtaa koneeseen.

Uusi leijuva MSI X340

- edullinen kevyt hyvällä näytönohjaimella


Muistathan,
että kannettavat tuulettavat itsensä nykyään koskettimiston kautta, joten näppäimistöä ei saa peittää millään paperilla, kissalla tai muovilla, koskaan. Kannettavia ei kannata sammuttaa tai nukahduttaa sulkemalla suoraan näyttöä alas vaan virtakytkimen kautta ja jättää hengähtämään pariksi minuutiksi ennen annen sulkemista. Käyttöikä kasvaa, kun piirit eivät joudu hautumaan lämmössä ilman tuuletusta.

Vanhojen kannettavin suurin hidaste on usein vanha virheitä kelaava kovalevy. Yli neljä vuotta vanha kannettavan kovalevy voi olla 4 kertaa nykyisiä hitaampi. Muistathan defragmentoida kannettava kovalevyn kerran kuussa? Käytä wintoosissa MyDefrag. Macit hoitelevat itse itseään.


Toshibalta tulee
kannettaville nyt uusi, nopea ja viileä kovalevy.

Vielä ei ole tietoa, toimiiko MacBookeissa, MacBook Pro-malleissa ei moni kovis toimi. Suosittelen vaihtokovalevyiksi Samsungin tai Toshiban kovalevyjä. Samsungit toimivat Macbookeissa (periaatteessa).


Kosketusherkkä näyttö Tablet X200-versiossa on lapsille kans kiva kallis lelu - mutta kannattaa ostaa avuksi 500 kpln puhdistusnesteliinapaketti vierelle.

Toinen uudempi kosketeltava Lenovo - ThinkPad T400s Multitouch Screen


Macinkin saa tablettina
, kosketusnäytöllisenä kannettavana.

True, Axiotron mod. Kohtuullisen roiskekestävä! Tässä mallissa on vain muistettava nestevahingon jälkeen heti kallistaa laite itseensä päin, ei kallistella sivuttain.

Näppäimistöksi kelpaa mikä tahansa USB- tai langaton BlueTooth-näppis ( Vain jos säteily-yliherkkyys ei vaivaa sinua).

Kuukauden Mac-vihje:

Hyvin laaja kirjo "ei-Mac" scannereita (HP, Nikon yms) toimiikin nyt Macillä seuraavalla ohjelmalla: Hamrick Software's VueScan (http://hamrick.com) - korvaa myös kenkkuilevat skanneriajurit. Maksaa mutta voi olla sen arvoinen. Skanneri kaapista ulos. Maksullinen Snow Leopard päivitys voi lopettaa Applen ajuri-tuen monelle skannerille - en suosittele vielä!


Ilmainen virusskannaus Macille: iAntivirus


Blu Ray kannettavat ovat myös nyt vyörymässä markkinoille, joten kannattaa harkita kannettavan kokonaiskivaa tarvetta viihteeseen.

Periaatteessa päivittämätön Mac OSX 10.5 asentuu X200 laitteeseen myös Windowsin rinnalle (voi vaatia sdram-muistipalikoiden vaihtamisen mac-standardille sopivaksi 2 Gt 40e) mutta vain expertin avutuksella.



Lisäturvallisuutta windowsille NetBrute for free - tarkista onko verkkoturvallisuudessa löysiä aukkoja.


Ja Unohda kalliit maksulliset virustutkaohjelmat
- käytä ilmaisia virustarkistuksia ja järkeä.

Et siis tarvitse tietokonetta hidastavaa aktiivista torjuntaa kunhan
a) ainakin yksi palomuuri on toiminnassa (vaikkapa windowsin oma) ja b) teet virustarkistuksia esim kerran kuukaudessa - ja

c) olet varovainen, käytät NoScript ohjelmaa Firefoxissa ja annat script-luvat vain luotettaville sivuille. Et avaa linkkejä oudoista sähköosteista!

d) poista windowsin toiminnasta vaarallinen Messenger ja wintoosan kaikki etäkäyttöominaisuudet!



1 Parhaat ilmaiset virusohjelmat PC (ei Mac)

eli
Voit käyttää yhtäaikaa tarkistuksiin näitä kolmea (ilman aktiivista suojausta eli hidastavaa ja konetta kuumentavaa jatkuvaa tarkistusta) ja tunnet olevasi turvassa:


Avira AntiVir Personal

  • Operating System: Windows 2000,Windows XP,Windows Vista
Avira AntiVir's excellent malware detection, disinfection, and scan speed earned this app the top spot in our recent ranking of free antivirus software. In AV-Test.org tests, AntiVir's 98.9 percent overall malware detection rate was the best among the software on our chart.

Read more and download this software » AVG Anti-Virus Free Edition

  • Operating System: Windows 2000,Windows XP,Windows Vista
Antivirus program AVG 8.5 Free offers solid features and a polished interface. AVG detected 95.8 percent of AV-Test.org's malware zoo of about half a million Trojan horses, worms, spyware, and other nasties, earning it third place in our rankings of free antivirus software.



ja suomalainen
free online virusscanner:

http://www.f-secure.com




"Jokainen Trend Micron tutkimasta sadasta yrityksestä ja
organisaatiosta on joutunut haittakoodin saastutattamaksi"


LogMeIn

"Sitten Krop muisti, että oli asentanut Toshibaansa LogMeIn-nimisen etäkäyttösovelluksen kokeiluversion. LogMeInin avulla käyttäjä pääsee kirjautumaan toisen tietokoneen työpöydälle. Yhteydenotto varastettuun läppäriin saattaisi olla laiha lohtu, mutta se oli Kropin ainoa vaihtoehto.





ilmainen virusskannaus Macille


iAntivirus





.

keskiviikkona, heinäkuuta 29, 2009

Ufokokemus mystisenä kokemuksena ja shamanistisen kulttuurin jatkumona

Hyvinkin ei-uskonnolliset ihmiset voivat saada itselleen yllätyksenä normaalin arkikokemisen ulkopuolisia kokemuksia ja aistimuksia. Voi olla, että mitä varmemmin, rigidisti, ei-kulttuurisesti ihminen luottaa omaan hallittuun "tiedostamiseensa" ja loogiseen arkitajuntansa ennakoitavuuteen, sitä voimakkaammin ja nopeammin abnormaali kokemus voi ihmisen maailmankuvaa muokata "uskonnolliseksi".

Ihminen on ennen kaikkea suggestiivinen olento. Aistimus ja kokemus ovat eri asioita mutta tätä itseensä, "tieteellisyyteen" ja suomalaisiin insinööreihin luottavat kansalaiset eivät välttämättä ymmärrä. Ihmisen näkökokemuksesta eli kuvittelemastamme näkökentästä jopa 95% on aivojen näköprosessin luomaa keinotekoista emulaatiota ja "kuvankäsittelyä" aivojen olettamasta "näkemisestä". Ihminen ei pysty vaikuttamaan tietoisesti näihin aivojensa primääreihin aistinprosesseihin eikä niiden reaaliaikaisen tulkinnallisiin "poikkeamiin" aistimuksina muuta kuin hyvin harjaantuneen mietiskelyn kautta. Kokemuksemme ja voimakas emotionaalinen mielteemme toisesta ihmisestä tai tietyn puolueen poliitikosta on arkisin esimerkki itsesuggestiosta.

Shamanistisen kulttuurin ydinilmiö oli shamanistinen kokemus, jossa yksilö joutuu rajatilaan, limboon, aliseen ekstaasin tai enstaasin kautta. Siellä hän selvittää yhteistönsä ongelmia sielueläimen avulla. Kaava on aivan sama, kun ufo johdattaa yksilön kohtaamaan uuden rauhanratkaisun koko maailmalle - tai edes itselleen.

"Esitelmässä Jaakko Närvä tutkailee ufokokemusten ja ns. mystisten kokemusten samankaltaisia piirteitä, esimerkkitapauksin maustettuna. Esitelmän järjesti Suomen parapsykologinen tutkimusseura ry. 21. huhtikuuta. Mediasfäärin videojulkaisu 4".


Alumiini-MacBook tonnilla


Apple MacBook 13" 2.0GHz, alumiini

MacBook on valmistettu yhdestä alumiinikappaleesta ja se on ohuempi, kevyempi. NVIDIA :n grafiikkaominaisuudet 3D-peleihin ja tulevaan Snow Leopardiin, kirkkaalla LED-taustavalaistulla näytöllä. Voit osoittaa koskettamalla mitä tahansa kohtaa uudessa lasisessa Multi-Touch-ohjauslevyssä – sen suuri, tasainen pinta toimii myös painikkeena. Uusi MacBook on todellakin kannettavien uusi sukupolvi. Täyttää Snow Leopard-käyttiksen vaatimukset.

Tekniset tiedot:

  • 13.3" LED-taustavalaistu kiiltävä laajakuvanäyttö, tarkkuus: 1280 x 800.
  • 2.0 GHz Intel Core 2 Duo -suoritin, 3MB L2 cache.
  • 2 GB -keskusmuisti (riittää videoeditointiin hyvin), 1066MHz DDR3 SDRAM (PC3-8500), maksimimuisti 2+2 GB (molemmat muistikammat uusittava).
  • 160 GB Serial SATA 3 kiintolevy, 5400 rpm.
  • 8x SuperDrive (polttava DVD±R DL/DVD±RW/CD-RW)
  • NVIDIA GeForce 9400M näytönohjain, 256MB DDR SDRAM jaettu muisti.
  • Sisäänrakennettu iSight kamera.
  • Akku + 6 h (tekstinkäsittelyssä 8 h). Sammuta Wlan Airport kun et sitä käytä - kuluttaa akkua ja kuumentaa konetta.

  • HDMI HDCP - HD-video ulos televisioon erillisellä piuhalla - kysy LCD/Plasma-television myyjältä/maahantuojalta (suosittelen Sonyn W-sarjaa) yhteensopivuutta suojattujen kaupallisten HD-elokuvien toiston HDCP yhteensopivuudesta (HDCP on salattu videosignaali useimmille vuokralatausvideoille)

Opiskelijoille Applella on myös tarjouksia - iPod Touch 8gb ilmaiseksi mukaan hyvitysmaksulla

Uudemmissa Pro-malleissa lisäksi nyt FireWire 800 - supernopeille ulkoisille kovalevyille, DV-kameroille yms.

Muista ilmaiset ohjelmat - Gimp ja Open Office fi



tiistaina, heinäkuuta 28, 2009

Antikristus feministeille




Tuntuu, että feministit ovat katsoneet "Antichrist"-elokuvaa todella tarkoituksella väärin ja ohi.

Jos elokuva olisikin ollut naisen/piirifeministin tekemä, se olisi aivan varmasti tulkittu naisen vuosisataisen tuskan latautumaksi naisen yksilölliseen elämään sekä vuosisataisen patriarkalismin piilomuodoista ja näkymättömistä paineista avioliitossa, naisen tuskan kieltämisestä ja sen purkautumisesta hallitsemattomasti. Naisella olisi ollut lupa kuvata tämä naisen sisäisen kaaoksen jäsentymättömyys ja jäsentymättömän identiteetin aggressiivista purkautumista. Naistaiteessa veri saa lentää ja nainen kirkua metsässä. Miehen käsissä se taiteellinen ratkaisu nähdäänkin sitten aseena, manauksena.

Aivan kuin miehille ei kuuluisi naisen seksuaalisuus?

Keitähän heteronaisen seksuaalisuus rajummin koskettaa, miehiä vai toisia naisia?

Onko feministeille aivan mahdoton ajatus todellisuudesta, että aivan kuten miehet, naisetkin voivat purkaa pahaa oloaan tuhoavalla väkivallalla?

Trierin elokuvien runnotussa naiskuvassa voi kuitenkin nähdä että Trier lyö pohjimmiltaan aina mieskuvaa.

Trier on feministi. Kyvytön feministi, miehen kanssa jaetun ihmisten keskinäisen pimeyden naistuntija mutta feministi kuitenkin. 

Feministeille elokuvan mies ei ehkä vihannut tarpeeksi naista naisen ongelmallisuuden selittämiseksi - feministisillä konventioilla.

Naisen tuskaisten tekojen vertigo, syöksykierre, osoitetaan elokuvassa ehkä liian epäfeministisesti ja vaativasti naisen omalle vastuulle, naisen valinnaksi, itseilmaisuksi. Miehen hybris nähdä vaimonsa kuin tyttärenä tai terapeutin asiakkaana ei ollut feministeille kenties tarpeeksi vahva signaali epäterveestä suhteesta - miehen kattavasta vastuusta suhteen ylläpidossa.

Mutta niin kuin psyykkisesti ihmisen hajonneessa omakuvassa, väkivaltaa kuvaavassa elokuvassa on hajonneisuutta ja kaaosta. Väkivaltaisen ihmisen avuton uskontunnustus on kaaos, jota vastaan auttaa vain voima - ja muut ihmiset ovat osa kaaosta, eivät ratkaisua. Siinä ei sukupuoli auta, kun ihminen turvautuu väkivaltaan.


Monessa avioliitossa saavutettu "avioliittostatus" on pahan olon ja menneisyyden tulppa, itse tulevaisuus, uusi elämä, uusi juhlittu roolistatus ja arvonnousu yhteisössä. Saavutus. Unohduksen ja uuden roolin saavutus.

Hääpuheissa puhutaankin siekailematta juuri fantastisen uudesta elämästä ja uudesta vaiheesta, entisen taaksejättämisestä, oudosta siunauksesta, jonka avioliiton valinta tuo automaattisesti tullessaan.  Käsittämätöntä.

Uusi elämä on useinmiten vain vanhan elämän taakse jättämistä ja käsittelmeättä jttämistä - toiveena. Unelmana. Fantasiana.

von Trierin "Idiootit"-elokuvan lopussa nainen "uhraa" itsensä ja kohtaa oman elämänsä kipupisteen toteuttamalla ryhmän kokeilemaa ideologiaa perinpohjaisimmin oman perheensä ja koteloituneen ahdistuksensa ja selvittämättömän kommunikaatioperinnön konfliktilla.

Suomalaiset elokuva-alan ihmisethän löivät Idiootit-elokuvaa  kuin vierasta sikaa kun tuotantolaatu ei ollut "ammattilaisten" tuhlailevaa standardia. 

Antichrist-elokuva on kyllä hyvä mittari siitä, vaatiiko elokuvaa katsonut henkilö naiselle feminististä erityiskohtelua jopa taideteoksessa. Voiko nainen olla fyysisen kaaoksen aiheuttaja, ihminen, osa ongelmaa, osa umpisolmua, osa ihmisyyttä. Osa syntiinlankeemusta. 

Lapsen kuolema voi päästää kummankin osapuolen pahan olon padotut tunteet irti ja katkeruus, jopa viha syntyy tunteesta, että toinen ei sittenkään tuonut uutta, hyvää elämää ja pyyhkinyt entistä pois. Menneisyys saavuttaa. Käsittelemätön menneisyys satuttaa saavutetun uuden statuksen luoman turtumuksen jälkeen.

Jos avioliitto julistetaan  katoliseen tyyliin pyhäksi, siitä tule pyhä velvollisuus yhteisöä kohtaan. Suoritus. Jonka ensisijainen kriteeri on esikuvallisuus, yhteisön kiitollisuus kiitollisille kiitettäville. Avioliitossa ei mennä toisen ihmisen kanssa naimisiin vaan yhteisön ja valmiin roolikuvan.

Esikuvallisuus on aina maskeeraavaa, lavasteiden taakse katoavaa itseyden muokkaamista ulkoisen kautta. Itsetuhoa.

Muu on noituutta
, yhteisön ihanteiden ulkopuolella toimimista.

Vaikka noituus on feministeille lähes juhlittu toiseuden historiallinen ja yhteisön "arvojen" ulkopuolella toimimisen rituaalinen ilmenemismuoto, syyttävät nyt monet yliopistofeministit käytännössä von Trieriä noituudesta, feminististen arvojen uhkaamisesta, manaamisesta ja mitätöimisestä.

Noituuden perusmääritelmä onkin juuri perusarvojen uhkaaminen. von Trierin elokuvassa nainen pääsee oman lukkiutuneen elämänhallintansa ulkopuolelle ja hän osaa etsiä uutta pelastavaa roolia noituudelta, sen tutkimiselta ja idealisoimiselta.

Se on noituutta, mikä uhkaa määritellä yhteisön ja avioliiton perusarvoja uudelleen ja toimia yhteisön vastavoimana.

Feministit jatkavat kirkon asemaa ja asennetta tämän elokuvan jyrkässä tuomitsemisessa ilman mitään selvää analyysiä , nyt naisten imagonvalvojana, jonka on valvottava ja määriteltävä miesten vuosisataista noituutta, hyökkäyksiä koskemattoman naiseuden pyhyyttä ja määrittelyä kohtaan.

Feminismi jatkaa nyt jännällä tavalla patriarkalistista "herkän naisen" tabua torjuessaan tämän naisen aggressioiden kuvaamisen soveliaana.

Naisen väkivaltaisuus oli täydellinen  tabu patriarkaaliselle ihmiskuvalle. Ihannenainen oli ihmisyyden perikuva ihanuudessaan ja suojeltavuudessaan - eikä siis millään tavoin uhka miehelle. Kyvytön, vajaa, emotionaalisesti yliherkkä, hellä ja tukea tarvitseva, lohtua tarjoava. Enkeli.

Nyt feministit jatkavat tätä vaillinaisen naisen ihmiskuvaa oudolla ideologisella pakkomielteellä.

Feministien puheessa nainen yhä on ihmiskunnan ja perheen ainoa toivo viattomuudessaan eikä tälläinen nainen siis kykene väkivaltaisuuteen, muuta kuin miehen pakottamana. Feministit julistavat intoa puhkuen samaa naisen eksistentiaalista erilaisuutta, vastuuttomuutta ja pyhimysmäisyyttä kuin patriarkalismi.

Lasten pahoinpitelytilastot kertovat jotakin hyvin erilaista ihmiskuvaa.





   
" Elokuva ansaitsisi enemmän, sillä se on paitsi vaativa myös ajallemme ominainen taiteenlaji, kuten useampikin kulttuuriteoreetikko Slavoj Žižekin tapaan on korostanut.

Jos kirjallisuuden, kuvataiteen tai klassisen musiikin vastaanotto olisi yhtä latteaa kuin elokuvien, kulttuurin keskustelupalstat täyttyisivät surunvalittelijoista.

Elokuvan elonmerkiksi näyttää riittävän katsojamäärien ja studiotulojen kirjaaminen. Elokuvakulttuurin hautajaispuheet jäävät erikoislehtiin ja yksittäisten aficionadojen kolumneihin. ”Elokuvasivistyksestä” puhuminen kuulostaakin tänään epäilyttävän 70-lukulaiselta tai holhoavalta.

http://filosofia.fi/elokuva/trier


 



"No vihdoinkin te onnistutte pääsemään naimisiin"





Society's expectations and reality
aren't lining up,
says Knoxville psychologist Richard Driscoll







Estate agent wins witch auditions



.

lauantaina, heinäkuuta 25, 2009

Poliitikot ovat pyhimyksiä ja puolueet kirkon jälkeläisiä


Poliitikot ovat Suomessa virkamiespyhimyksiä ("Vastakkainasettelujen aika on ohi", "Antakaa poliitikoille työrauha") ja puolueet kirkon jälkeläisiä, siksi seksuaalisuuteen ja liittyvät mielteet ovat poliitikkojen pahin uhka kuolevaisuuteen. Taide poliitikoista sensuroitiin taas näyttävästi.

Mutajournalismi on siis jonkin sortin vastakulttuurin taistelun tulevaisuus ikonin asemaan asettautuneita ja viisivuotissuunnitelmiaan julkeasti julistavia poliitikkoja vastaan. Muta on viimeinen ase?

Tässä poliittista bloggausta perinteisen taktisen taistelun puolesta

- Pitää saada koira hyökkäämään, ei haukkumaan

Teoria elää mutta mitkä ovat keinot.

Epäpolitisoiminen (ei epäpolitisoituminen) on Kokoomuksenkin mainosbrändin ydin. Kaikkihan tässä haluavat yhteiskunnan hyvää - ja varakkaille veroalennuksia. Asioiden hoitamista ilman poliittisen vastustajan tunustamista. Ideologiaa aatteettomuuden viitan alla. Kun politiikasta on tehty vastenmielistä, on parasta heittää se lekkeriksi ja puhua itsestäänselvyyksistä halventaen vaihtoehtoja turhan poliittisiksi.

Poliitikko on pappeuteen, arvostelemattomuuteen ja ikuisiin asioihin, keskustelemattomuuteen vihkiytynyt. Teidän puolestanne päätetty. Puolueen sisällä uhkaillaan kirkon perinteen mukaisesti kadotuksella, karkotuksella, jos uhmaa puolueen sisäistä hierarkiaa ja sanelukulttuuria. Täällähän ei sooloilla. Vain poliittinen johto voi antaa puoluejäsenyydessä sielullesi armon, tarkoituksen ja elevaation taivaaseen ylennysjonossa.

Puolueen puolesta, puolue ideologiana, lojaalisuus korkeimpana arvona. Vetoa keskiluokkaan yläluokan arvoilla. Vetoa palkansaajiin vapaan kapitalistin imagolla. Tunnusta imulssimainen syntisi vain silloin kun puolue tarvitsee sitä, jotta puolue voi olla tunnustamatta systemaattisia syntejään.

Prosessi. Mikä prosessi, saatana, reaalipolitiikkaa, mitään prosesseja.

1989 lama oli varakkaille siunaus, myös silloin. Veroprogression purkaminen aloitettiin Mauno Koiviston mahtisanalla ja Esko Ahon lirkuttelulla. Suomen (eliitin) hyvinvoinnin nähtiin riippuvan rikkaimman 15% varallisuuden lisäämisestä ja pahoinvoinnin lisäämisestä julmalla pankien lamavelkasaalistuksella. Varakkaat saivat halvalla maat, metsää ja kiinteistöjä. Pääomaverotus on Suomessa kapitalismin syntysijaa Saksaa 50 % vähäisempää. Järjetöntä keinottelun paapomista.

Bobrikoffin aikana ei ollut tulo- ekä varallisuusveroa ja omaisuudet keskittyivät silloin hyvin harvojen teollisuusjohtajien ja kauppiaiden käsiin. Nopea rikastuminen oli mahdollista kunhan suhdeverkosto ja lahjonta oli kunnossa. Poliittiset paineet kasvoivat kansalaisten kesken kuitenkin nopeasti toiseen potenssiin.

Kun uusliberalistit vinkuvat yrittäjien puolesta, miksi he eivät katso ja hyökkää poliittisen kulttuurin ja lainsäädännön kimppuun, joka suosii suurteollisuutta kaikenlaisilla helpotteilla, veronmaksajien rahoja suuryrityksille jakavilla säätiöillä ja veronkiertomahdollisuuksilla. Suomessa on hyvin törkeitä säännöksiä, joita suurteollisuuden lobbausryhmät ovat saaneet läpi, kuten esim. kivestä ja puusta ei saa rakentaa kerrostaloja vaikka kysymys ei ole paloturvallisuudesta vaan betoniteollisuuden turvatusta selustasta. Pieniä design-firmoja ei tueta vaan isot, jumiutuneet huonekalubulkit saavat kehittämismäärärahoja - ja puuaines menee Tanskaan jalostettavaksi kalliksi designtuotteeksi.

Terveydenhuollon rahoittaminen Tanskan tasolle olisi helppo ja nopea poliittinen päätös. Palautettaisiin vain vuoden 1988 veroprogressio, jonka 1970-luvun hyvinvoinnin periaatteena on yleinen hyvinvointi, ei 15% kansanosan maksimaalinen ja rajoittamaton vaurauden hedonismi.

Kaikki mielenterveyspalvelut on ajettu alas politikkojen tahdosta mutta lapsia sentään muistetaan valistaa lasten oikeuksista. Lasten sivuille pääsee Sisu-kissan opastuksella. Olethan sisukas.

Jyri Häkämies suorittaa Stubbin avulla tällä hetkellä tämän vuoden paroni von Münchausen-diplomia.

– Taisteluja käydään päivittäin raskailla aseilla ja ruumiita syntyy. Täytyy olla melkoinen humoristi luonnehtiakseen sitä kriisinhallinnaksi, Juhani Suomi sanoo kolumnissaan Verkkoapilassa.
Nyt maamme tavoitteet ovat Suomen mielestä vastaavat kuin 40-luvulla.
Kysymys on siis tavallaan suomalaisen SS-pataljoonan analogiasta. Vuonna 1941 pyrittiin kaikin tavoin miellyttämään Hitleriä. Nyt on vuorossa Yhdysvallat. Perimmäinen taka-ajatus joukkojen luovuttamisella on yhteinen: on varmistettava suurvallan tuki Venäjää vastaan.
Tätä ei tietenkään tohdita ”tyhmälle kansalle” paljastaa. Muistaa kuitenkin sopii, että esimerkiksi Ulkopoliittisen instituutin johtaja kannatti jo keväällä Afganistan-panostuksen vahvistamista vedoten siihen, että se lisää USA:n Suomi-sympatioita.
Uskottavuutta ei tutkijoiden päättelyltä puutu. Onhan Yhdysvalloissa vastikään julkaistu selvitys siitä, miten eri liittolaiset ovat Afganistanissa osoittaneet uhrivalmiuttaan. Muistaakseni Viro oli päässyt mallioppilaiden listalla peräti toiseksi, koska se on vuodattanut Afganistanissa verta oikean asian puolesta väkilukuunsa suhteutettuna jopa enemmän kuin Yhdysvallat.

Häkämies puhuu tehtävästään turvata suomalaisia sotilaita vaikka käytännössä NATO ISAF -joukkojen "rauhanturvaajat" käyvät hänen lähettäminään USA:n aloittamaa sotaa Afganistanissa "vastaamalla" tuleen. Häkämiehen kriisinhallinta on verbaalista kriisin häivyttämistä - kuinka sodasta tehdää turvaamista. Rauhaanpakottamista Orwellin newspeakin periaatteiden mukaisesti. Ruotsin kuningaskin kävi turvaamaan rauhaansa Suomessa vuonna 1070 paavin tappoluvalla. Suomalaisethan eivät tienneet omaa parastaan kun aseellisesti vastustivat kuninkaan verolähettiläitä ja paavin munkkeja. Häkämiehen valheellinen YK-sanahelinä on aivan samaa sumutusta kuin Korean YK-sodan propaganda Vietnamin sodan alkusoittona. YK mantra on sukua muinaiselle YYA-mantralle. "Täytyy"-politiikkaa ilman valintoja.

Helsingin Ylioppilasteatterin "VALTUUSTO-sarjan II osa VÄLIKYSYMYS Mihin raha menee?" - näytelmä on yksi harvoja puhtaan konkreettisen poliittisen teatterin muotoja Dario Fon hengessä mitä Suomessa on tehty. Poliitikot vedetään takaisin inhimillisten piirteiden piiriin koomista ylimielisyyttä ja emotionaalisuutta naamioiden takaa nostamalla. Yhteiskunta ei ole äitisi. Puolue ei ole äitisi.


Kuinka köyhyys voitaisiin politisoidaan?

Kuinka kansalaiset voisivat käsittää politiikan olevan kansalaisten omaa elämänhallintaa eikä vain puolueiden kaupankäyntiä ja uratissiä - siis urahissiä?

Köyhyys on nyt tehokkain tapa epäpolitisoida kansalainen perinteisellä kunnottoman kansalaisen häpeällä ja epäonnistumisen merkityksettömyydellä. Kunnes historia toistuu.




Sosiaali- ja terveysturvan tuore Kansalaisbarometri maalaa synkän kuvan maastamme. Barometrin mukaan vain joka kolmas suomalainen uskoo oikeudenmukaisuuden toteutuvan yhteiskunnassa.




"Suomalaisesta yhteiskunnasta on tullut julma,"
Osmo Soininvaara toteaa Kappelin kahvilassa, joka kylpee valossa. Voiman kolmihenkinen toimittajapaneeli tenttaa Soininvaaraa tunnin verran suomalaisesta hyvinvointivaltiosta ja sen alasajosta.



Voiko ahdistunut löytää politiikan?






Porvarillinen Ranska
uudisti solidaarisuuden

Ranskalaiset ottivat mielissään vastaan uuden köyhyysloukkuja purkamaan pyrkivään toimeentulotukimallin. Terveydenhoito on ilmainen ja työnteosta ei rangaista.



Kuluva vuosi 2009 on eurooppalainen luovuuden ja innovoinnin teemavuosi, jonka tavoitteena on edistää ihmisten luovuutta (ks. http://create2009.europa.eu/). Kuinka sitten luovuuspuhe ja ajatus innovaatioista sekä käytännön kansalaistoiminnan tekeminen oikein kohtaavat?






YLE Areena - Markku Heikkinen: Miten vasemmisto haastaa porvarillisen hegemonian?
Nyt puhutaan suomalaisen demokratian tilasta. Markku Heikkisen seurassa vasemmiston kadonneen aatteen perään kysyvät Arja Alho, Jussi Saramo ja Joonas Turunen.



Pääministeri Matti Vanhasen mukaan länsimaat voisivat ottaa oppia Kiinasta, jossa on tiukka keskushallinto ja jossa asiat tapahtuvat nopeasti, kun kommunistipuolue niin päättää. ”Ainakin tässä tietyssä systemaattisuudessa [länsimaat voisivat oppia Kiinalta]. Siinä, että asetetaan selkeitä prioriteetteja ja mobilisoidaan voimavaroja niiden saavuttamiseksi. Silloin myös saavutetaan tuloksia”, Vanhanen arvioi Pekingissä suomalaistoimittajille. HS Peking








Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) arvioi Keskisuomalaisessa, ettei uusi journalistien lähdesuojaa kaventava lakiesitys rajoita sananvapautta tai tiedonsaantia.


YLE Areena - Julkinen sana
Ketä lähdesuojan kavennus suojelee?

Ketä lähdesuojan kavennus suojelee Poliisilakien uudistustyöstä on mediakin saamassa osansa. Esitutkinta- ja pakkokeinotoimikunnan mietinnössä esitetään, että toimittajan lähdesuoja voitaisiin murtaa sellaisissa tapaukissa, joissa tiedon alkuperäinen antaja on rikkonut salassapitovelvollisuuttaan. Toimittajille ja kustantajille lähdesuoja on sananvapaus- ja demokratiakysymys. Julkisessa sanassa kertovat näkemyksensä lähdesuojan murtamisesta oikeusministeri Tuija Brax, tutkija Päivi Tiilikka sekä julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Pekka Hyvärinen. Toimittajana Anna-Liisa Haavikko.


MIKSI AFGANISTAN
ON TÄRKEÄ SUOMELLE?

Jarno Limnéll & Charly Salonius-Pasternak





Suomalaiset eivät ymmärrä
Twitterin mahdollisuuksia



Köyhyysuhan alla elävien suomalaisten määrä
on lähes kaksinkertaistunut vuodesta 1995



Suhteellinen köyhyys Suomessa



YLE Areena - Kertomuksia Suomesta
Haastava heinäkuu: Köyhällä on aina raha mielessä




Yksityinen terveyspalvelu rahastaa sikainfluenssalla



Kari A. Hintikan verkostoanalyysi vaalirahakuvioista



Poliittisen kähminnän verkostot ja piilokorruptio - Jokisipilä



Tutkimus: Suomalaiset luottavat vähiten poliitikkoihin
Kansa luottaa kaikkein eniten lentäjiin ja palomiehiin,
käy ilmi Valittujen Palojen tutkimuksesta



Paavo Arhinmäki:
Nukkuvat pistetään hereille



"Ongelma ei ole pelkästään opetushallinnon", Johnson painottaa.
"Yksikin kouluterveydenhuollon ulkopuolelle pudonnut on
vaara yhteiskunnassa." - HS (Rehtorit: Meidät on jätetty yksin)


Suomen surrealistit




.