Valkoinen fasismi 1919: orjalapset, sensuroitu pois sisällissota-historiasta

Juha Molarin kirjoituksesta:

• "Valkoisten viranomaiset valvoivat ideologista hygieniaa ja veivät yhteistoiminnassa Marttayhdistysten ja pappien kanssa punaäideistä väkivalloin erotettuja punalapsia vakavamielisiin herännäiskoteihin Pohjanmaalle ja Etelä-Savoon. 

Presidentti Ståhlbergin tuleva vaimo Ester Hällström oli innokkain kaikista lasten siirtäjistä. Punaorvoista – punikkikakaroista – tuli valkoisten työjuhtia, huutolaisten kaltaisia. Punaisten lapsia nimiteltiin sellaisilla nimityksillä, joita ei kunnon ihmiset anna eläimillekään."

"Mannerheimin johtaman valkoisen terrorin tähden kuoli tuhansia punaisia ja heidän perheenjäseniään. Punaisten haudoilla ei ollut lupa ilmaista edes surua tavalliseen tapaan, ei laskea kukkia eikä veisata lauluja.
”Punikkien kakarien” piti kätkeä surunsa kuolleesta isästään ja äidistään. Filosofian tohtori Mervi Kaarninen on teoksessaan Punaorvot 1918 (2008) dokumentoinut järkyttäviä tietoja siitä, miten Suomi rakennettiin Mannerheimin voitonmarssin jälkeen ideologisen puhdistuksen ihanteiden mukaisesti.

• "Risto Ryti oli yksi pahimmista sisällissodan jälkeisten haavojen kärjistäjistä ja kostotoimenpiteiden jatkajista Suomen parlamentissa. 

Lapsista tuli kärsijöitä: punaisten lapsia pakkosiirrettiin kostotoimena ja ideologisena puhdistuksensa. Punaisten kapinallisten lapset haluttiin erottaa omista äideistään. Punaorpojen määrä kasvoi erityisesti vankileirikuolemien vuoksi, joissa Risto Ryti oli tärkeä henkilö päättäessä myös vankileirien huollosta ja vankien teloituksista. Lisäksi Ryti toimi jäsenenä tuomioistuimissa, jotka käsittelivät punaisia vastaan nostettuja syytteitä. Nimenomaan Ryti kannatti toistuvasti punaisille ankarampia rangaistuksia. Ryti oli lisäämässä epäinhimillistä kärsimystä erityisesti pääintendentuurin tutkintaosaston päällikkönä, kun maa kärsi elintarvikepulasta: Rytin johtama virasto kielsi 22.5.1918 punaisten omaisia, että he eivät saa viedä elintarvikepaketteja vangituille, jotka kärsivät nälkää. Ravitsemuskielto oli kansanmurhan toteuttamista.

Vuoden 1919 valtiopäivillä Risto Ryti valittiin lakivaliokuntaan, jonka järjestäytymispuheenjohtajana ja kansanedustajana Ryti moitti äänekkäästi suunnitelmia rakentaa energiayhteistyötä Pietarin kanssa. A.O. Arhon eduskunta-aloitteen käsittelyssä Ryti vaati, että valkoisille tuomituille ei saa sallia mitään valitusoikeuttakaan. Ryti vastusti myös kuolemanrangaistuksen poistamista. Sosiaalidemokraattien esittäessä yleisen armahduksen julistamista, lakivaliokunnanjohtaja Risto Ryti vaati anomuksen hylkäämistä. Siinä tilanteessa Suomen vankiloissa oli edelleen 4000 poliittista vankia ja kansalaisluottamusta vaille oli noin 60 000 suomalaista. Ryti kirjoitti Mannerin ja Ojan kanssa vastalauseen mietintöön armahduksesta sekä muistutti ”bolsevismin vaarasta ja röyhkeydestä”. Ryti perusteli eduskuntakeskustelussa, että punaisten saamat rangaistukset olivat liian lieviä sekä perusteli näkemystään uskomuksellaan, että Neuvosto-Venäjä on ”maailmansairaus, jonka tuhoutuminen tyynnyttäisi suomalaisen työväestön mielet”: ”Tehtäköön tässä maassa [Suomesssa] mitä tahansa, mentäköön myönnytyksissä kuinka pitkälle hyvänsä, sen [työväestön] mielet tulevat aina olemaan kuohuksissa, ja se ei koskaan tule tyyntymään niin kauan kuin olot rajan takana [Neuvosto-Venäjällä] eivät ole järjestäytyneet ja nykyinen maailmansairaus [kommunismi] parantunut” (Risto Ryti, eduskunnassa). Kyösti Kallion hallituksen valtiovarainministeri Risto Ryti tuki innokkaasti Etsivän Keskuspoliisin tiukennettuja toimia vasemmiston valvonnassa ja vuoden 1923 pidätyksiä, jolloin 217 suomalaista kommunistia pidätettiin (heistä 23 oli kansanedustajaa), sanomalehtiä lakkautettiin, arkistoja ja kirjapainoja takavarikoitiin.

Punaisten puolelta perheen huoltajista noin joka toinen (42 %) kuoli vankileireillä. Lahtaripapit olivat hyvin alentavia ja halveksivia punaisia kohtaan, noita raadollisia, syntisiä ja avuttomia kohtaan. Valkoisten armeijan palveluksessa toimi 64 sotapappia, joista ainakin 13 oli erityisen varmoja "liipasinpappeja":
- Halmesmäki Heikki, Viitasaari
- Helenius (Heljas) Lennart, Helsinki
- Hjelt Richard, Hailuoto
- Immonen Robert, Rääkkylä
- Itkonen Tuomo, Kittilä
- Järventaus Arvi, Oulu
- Malmivaara Väinö, Lapua
- Martin Kustaa, Suomenniemi
- Mustakallio Hannes, Viipurin maalaiskunta
- Pöyry Edvard, Ilmajoki
- Svanberg Ludvig, Vilppula
- Wallinheimo Juho, Mikkeli
- Virkkula Eino, Hailuoto

Näistä liipasinpapeista kasvoi merkittäviä Suomen poliittisia vaikuttajia: Lennart Heljas (Helenius) toimi sosiaaliministerinä ja opetusministerinä, Aleksi Lehtonen toimi arkkipiispana, Väinö Malmivaara Lapuan Karhunmäen körttien kansanopiston johtajana.[4]

Lahtaripapit ja kirkon edustajat osallistuivat myös mm. naisten ja lasten murhiin, jotka tehtiin evankelisluterilaisen kirkon tiloissa Suomessa, kuten mm. Jämsän tapahtumat todistavat.

Suomen Naisten päätoimittaja Ida Yrjö-Koskinen vetosi suomalaisten hyväntekeväisyyyteen ”kotoisan pakanuuden voittamiseksi”, sillä valkoisten viranomaiset kokivat vastenmielisyyttä, kun Helsingissä ja Tampereella punalapset kerjäsivät kaupungeissa, maataloissa ja junissa. Niin Sosiaalihallitus perusti eri puolille Suomea 20-30 tilapäistä vastaanottokotia punalapsille, jotta punalesket eivät voisi villitä lapsiaan ja köyhät lapset eivät häiritsisi valkoisten elämää. Sosiaalihuollon virallinen lehti Köyhäinhoitolehti määritteli, että punaäidit ovat suorastaan kyvyttömiä äitiystehtävään: ”Vielä on suuri vaara punaisissa naisissa. He ovat osoittautuneet useimmissa tapauksissa kauhistuttaviksi hirviöiksi ja pedoiksi. He ovat olleet kamaloita ilmiantajia ja murhiin yllyttäjiä. He ovat riehuneet ase kädessä ja tehneet kammottavia murhia. Suurelta osin noiden naisten kodit ja niissä annettu kasvatus on syynä hirvittävän kauheaan sisällissotaamme. Yhteiskunnan ehdoton velvollisuus tästä lähtien on oleva, etteivät tällaiset hirviöt saa enää lapsia kasvattaa ja niihin istuttaa julkeaa raakuuttaan sekä kalvavaa vihaansa, joka saastuttaa lapsen sielunelämän. Tässä täytyy tulla luja kontrolli ja sen aikaansaaminen on ennen kaikkea köyhäinhoitoviranomaisten tehtävä. Kaikissa vähänkin arveluttavissa tapauksissa on lapset erotettava tällaisista hirviöistä. Yhteiskunnan etu ja säilytysvaisto sitä vaatii” (syksy 1918)."

---

Kuolleisuus keskitysleireillä ja joukkomurhissa on paljon suurempi kuin vielä "virallisesti" myönnetään, yli 60000 suomalaista koko sisällissodassa, 80% oikeiston teloittamina ja myrkyttäminä.