Winterhoffin valta-ajattelu hukkaa ydinidean kasvatuksesta

Lapset vallan alle vai aikuinen peloista vapaaksi?


Winterhoffin kasvatusopin iskulauseena ”vallan vieminen lapselta” kasvatuksen uudistavana perusteesinä on perverssi ja varmasti hapuilevia kasvattajia harhaanjohtava.

Kysymys ei ole vallasta vaan tiedostamisesta. Hyväksi vanhemmaksi ei tulla niksien, statuksen ja arvovallan kautta vaan tiedostamalla.

Oikea kasvatus on todellisen vallan eli itsenäisen toimintakyvyn antamista lapselle aikuisen suhteellisuudentajun myötä. Kasvatus ei oikeastaan ole mitään muuta kuin suhteellisuudentajun ja jakamisen opettamista vuorovaikutuksen kautta. 

Rajojen asettaminen on elämän resurssien ja lapsen terveyden itsestään selvää logistiikkaa aikuiselle, jolla on terve itsetunto, empatikyky ja traumansa tiedostava tunne-elämä. Kasvatus ei ole kvanttimekaniikkaa mutta vaatii aikuiselta huiman rehellistä omakuvaa. Rajat eivät anna rakkautta mutta rakkaus antaa rajoja.

Siinä Winterhoff oikeassa, jos aikuinen lahjoo lastaan saadakseen hyväksyntää ilman linjauksia tai maanitellakseen lapsesta miniaikuista välineellisten keinojen kautta, on aikuinen pakoretkellä omasta kasvamisestaan.

• Ennen oli remmi, nyt suklaapatukka. Kurikeskeisyys on yhtä tuhoavaa kuin laiska lahjonta.

Molemmat ovat väkivallan muotoja ja nousevat empatiakyvyttömyydestä ja välineellisyydestä. Kolmasosa suomalaisista haluaa käyttää kasvatusväkivaltaa.

Usein juuri väkivaltaisen tai uskonnollisesti painostavan kasvatuksen kokenut aikuinen vähättelee oman emotionaalisen kontaktinsa tai rajat tunnustavan ohjauksensa merkitystä lapselle, sillä läheisyys ja realistinen empatia nostaa esiin traumaattista  ahdistusta, jota aikuinen on "hallinnoinut" elämässään uramenestyksellään ja hyväksynnän haalimisella erilaisten roolien kautta ilman menneisyyden kohtaamista. Siksi roolipeli on useimmille helpompaa kuin lapsen ”keskeneräisyyden” ja tarpeiden  kohtaaminen.

• Kuri on OK, jos aikuinen tuntee itsensä. Jos kuri on vain lapsen pitämistä loitolla vain vallan takia ja "vanhojen arvojen" takia, niin kieroon kasvaa taimi.

Aikuisen omalla ammattiuralla saavutettua ihailtua riippumattomuutta sekä perinteistä auktoriteetin mielikuvia siirretään usein unelmoiden oman lapsen ihannekuvaksi. Näin aikuinen voi kuvitella että lapsi ei tarvitsekaan kehitykselle välttämätöntä symbiootista suhdevaihetta, ei aikuisen transferenssia eli lempeää ja vivhteikasta esikäsittelyä lapsen tunteille ja toiminnoille eikä edes aikuisen kiinnostusta lapsen mielikuvitukseen.

Lapsen "tahdolla" yllykkeisiin ei siis ole mitään tekemistä lapsen mielikuvituksen kanssa. Mielikuvitusta tulee palkita ja tukea.

20-40  lapsen luokka ei ole inhimillinen kasvatusympäristö. Älykkään lapsen kapina on pikemminkin itsestäänselvyys kuin syy epäluovuuteen ja keskittymiskyvyttömyyteen suomalaisessa "tehostetussa" koulusysteemissä, kylmässä PISA-tehobroilerituotannossa. Terve lapsi on omaehtoisesti halukas oppimaan. Lapsi ilman motivaatiota ja uteliaisuutta on joko pedagogisesti riittämättömän motivoimattomassa tai kehityskaudelta väärässä ympäristössä tai häiriintynyt kokemansa kasvatuksen johdosta.

Jos lapsen halutaan oppivan liian paljon tai lapselle tuputetaan kehitystasolleen liian alhaista materiaalia niin on selvää, että lapsi torjuu ja on kyvytön keskittymään. Koulujärjestelmämme ei ota lainkaan huomioon lapsen omaa kehitysvaihetta opetuksessa ja silti ihmetellään poikien syrjäytymistä.

Oppimisvelvollisuus ilman ymmärrystä ja sadistinen kasvatusväkivalta ovat perustuneet aikuisen perinteisen arvovallan ja statusroolin mielikuviin, jolloin aikuisen kuningasta tai jumalaa ihaileva ja imitoiva auktoriteettikäytös on voinut toteutua ainakin kotona yhteiskunnan korostaman tiukan hierarkian mukaan kaiken toiminnan, arvon ja hyväksynnäntunteen perusteena.

Terve ja välttämätön lapsen symbioosivaihe ei poista eikä estä aikuisen täydellistä vastuuta kannattelijana. Aikuinen tarvitsee kuitenkin ehdottomasti jonkin tason terapeuttista ohjausta, jos lapsen pettymyshuuto aiheuttaa aikuisessa suunnatonta ja hahmotonta ahdistusta. Hyvin harva kyvytön aikuinen kykenee omaehtoisesti  kasvattamaan itseään oman ahdistuskierteen ulkopuolelle. Siihen eivät auta kävely tai lääkitys.

Perinteinen kontrolliaikuinen projisoi korostetusti omia negatiivisia tunteitaan lapseen, hahmoton kasvattaja taas pelkää torjuttujen negatiivisten tunteittensa kaappaavan lapsen emotionaalisesti epäselviä tunnetiloja. Jos lapsi on ”liian” onnellinen naapurin lapsen kanssa, niin kontrollivanhempi kuin vastuupakoilija saattaa kieltää leikkitoveruuden, koska hänellä itsellään ei ollut lapsena hauskaa kaveria.

Lapsesta ei tule tiedostavaa olentoa myöskään silloin, jos aikuinen kokee kasvatuksen vain pelottavana rankaisun ja palkitsemisen välineellisenä ohjailuna. Lapsen täytyy jakaa kokemusmaailmaa ja tuntemuksia aikuisen kanssa, jotta lapsi voisi ”hallita” maailmaa ja omia toimiaan. Niin rankaisu- kuin lahjontakulttuurissa vanhemmat haluavat nähdä lapsen aikuisena, joka vapauttaa aikuisen vastuusta, menneisyyden avuttomuudesta ja kasvamisen kipeyden tiedostamisen taakasta, vaativasta elämän hallinnasta.

• " Lasta tulisi kasvattaa kiittämällä torumisen sijaan, toteaa Väestöliiton lastenpsykiatri Raisa Cacciatore Ylen Päivän kasvo -ohjelmassa. Hänen mukaansa jatkuva negatiivinen palaute johtaa vain ojasta allikkoon.

• Cacciatoren mukaan osa Suomen lapsiperheistä voi aiempaa paremmin, mutta osa yhä huonommin. Kahtiajako on entistä näkyvämpää. "

• http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/08/quotlasta_tulisi_kasvattaa_kiittam...

Aikuisen on turha yrittää hallita omaa emotionaalista kaaostaan  alistamisen tai lapselle sallitun mielivallan kautta.

Vanhemmuus on aina tiedostamisen työstämistä eikä lasta voi turhaan demonisoida demoniksi tai idealisoida enkeliksi aikuisen toiveiden takia. Omien pelkojen ja toiveiden ulkoistaminen lapseen vihan tai pelon kautta on tuhoisaa kasvatusta. Tilanteen hallitsemisen pelkääminen tai sen pilkuntarkka määrittely ei ole ongelman ydin vaan aikuisen vääristynyt suhde omiin tunteisiinsa ja omien traumakokemusten torjumiseen painottunut hyvänolon säätely - tiedostamisen sijaan.

Kontrollin kautta määriteltävä kasvatus on totaalisen väärä näkökulma kasvatuksen ja elämän ymmärtamiseen.



Ja suomalainen herääminen väkivaltakasvatuksen raunioilla:

• - Päättäjien on tärkeää hahmottaa, että psykososiaaliset ongelmat ovat tulevaisuuden todellinen kansanterveysongelma, Wahlbeck kirjoittaa ja katsoo, että mielenterveysongelmiin puuttuminen olisi ensiarvioisen tärkeää kurottaessa umpeen kestävyysvajetta ja pidennettäessä työuria.

II
* Lisäys

• "Jari Sinkkonen: Demokratia ei toimi perheessä"
  
  http://www.iltalehti.fi/perhe/2011081514208923_pr.shtml

Aikuisen on otettava vastuu arkielämän sujumisesta. Tämä on tietysti Sinkkosen ajatuksen takana.

Tämä Sinkkosen puhe on tietysti tarpeellista mutta perinteisen kasvatuksen saanut aikuinen voi käsittää tämän ammattilaisen vetoomuksen aivan väärin.

Perinteiseen kasvatukseenhan kuului se, että lapseen ei saanut ottaa "liian läheistä" kontaktia. Perinteisen kasvatuksen kaikki paino oli auktoriteetissa, vallassa ja pelossa.
Terve suhde ei perustu pelolle eikä vallalle. Terve lapsi haluaa olla vanhemmille mieliksi suurissa linjoissa. Hän saa yhteyttä ja läheisyyttä ja kaipaa läheisyyttä.  

Vuorovaikutuksen vähentäminen ehdottomalla auktoriteetilla ei ole sama asia kuin aikuisen vastuu.
Perinteinen kasvatus on perustunut siihen, että  lapsi on pelon takia tottelevainen ja että lapsen on hyväksyttävä väkivalta. Silti väkivaltaa sietävän lapsen ei pitäisi käyttäytyä väkivaltaisesti - mikä on totaalinen paradoksi ja Oksymoron.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Oksymoron

Ei pidä sekoittaa loogisia rajoja ja ehdottoman vallan väkivaltaista fantasiaa auktoriteetin roolivaltapelinä.

Poikien kognitiiviset rajoitteet
ja sukupuolineutraali epätasa-arvo 

 

• Kasvatus ja koulu?

"Ystäväni intoutui ylistämään pohjoismaista yhteiskuntamallia. Samaan hengenvetoon hän totesi, että vastaava malli olisi mahdoton Britanniassa. Kerroin hänelle, että meilläkin leikataan julkisista palveluista, tuloerot kasvavat"

 http://ihmissuhteet.blogspot.com/2011/08/poikia-syrjitaan.html

" Vaasassa koulut starttasivat tänään maanantaina. Pohjalainen toivoo lukijoiden ottavan kantaa, miten nykyistä peruskoulua pitäisi muuttaa. Millaisen lukujärjestyksen itse laatisit koululaisille? Mitä aineita opiskellaan liikaa, mitä liian vähän? Voisiko jostain aineesta luopua kokonaan, ja ottaa jotain uutta tilalle? Onko opiskelu liian teoreettista? Pitäisikö koululaisille antaa lisää valtaa valita omat aineensa?  Lähetä lyhyt ja ytimekäs mielipiteesi osoitteeseen
marianne.hakala@pohjalainen.fi
Kyselyn anti julkaistaan Pohjalaisessa tällä viikolla."

http://www.pohjalainen.fi/uutiset/maakunta/mika-nykykoulussa-mattaa-1.10...

"Sukupuolivalistus taas pakolliseksi New Yorkin kouluissa

HS–Reuters

New Yorkin kaupunki palauttaa julkiseen peruskouluun pakollisen sukupuolivalistuksen liki kahden vuosikymmenen tauon jälkeen, kaupungin viranomaiset ilmoittavat."

Suomessa valistustilanne on surkea.

Tämä on koulujen vastuulla sillä vanhempia ei voida pakottaa mutta rehtoreita voitaisiin.
Uskonnolliset rehtorit voivat käytännössä ohittaa kokonaan hyödyllisen valistuksen ja nuoret ovat lähes taikauskon varassa. Puolet vanhemmista ei anna mitään valistusta vain vihaista pelotetta ja halveksunta.

Rehtorit voivat jopa kieltää opettajia puhumasta seksuaalisesta käyttäytymisestä ja lapsille näytetään vain sukupuolielimien kuvia ja kerrotaan jostakin kortsusta "joka on aikuisille".
Eli mielummin nuoria naisia pakotetaan traumaattiseen aborttiin uskonnollisen paatoksen takia kuin keskustellaan avoimesti seksuaalisuudesta ja ehkisyvälineiden merkityksestä.