keskiviikkona, tammikuuta 19, 2011

Guggenheimin hämähäkki - taidepörssin temppeliprojekti

Jos Guggenheim-säätiö itse haluaa päättää minne menee ja mitä tekee, niin miksi he sotkeutuvat oudon pienen maan kulttuuripolitiikkaan - imevät rahaa poliittisilta klikeiltä operaatioonsa - ja rahoittavat tätä taidekauppiaiden pörssille tärkeää temppeliprojektia vielä lisäksi suomalaisilla veronmaksajillakin?

    Guggenheim-säätiöllä olisi helposti varaa olla itsenäinen ja kohdemaan poliittisesta suhmuroinnista vapaa valintaprosessissaan mutta eipä nyt ole sitä valittu toimintavaksi.

G ei sijoita lainkaan selvitysprosessiin, mikä kertoo täydellisestä sitoutumattomuudesta.

Venäläiset miljonäärituristit ovat nähtävästi se ensimmäinen taustamotivaatio operaatiolle, jossa Guggenheim lypsää suomalaisilta selvitysrahaa ja tilannetietoa Helsinkiin sitoutumatta. Hype ja rahankeruu näyttää olevan operaation nimi. 

*PS HS-raadissakin löytyi jo kritiikkiä:
"
Guggenheim on brändi, ja brändi on kaupan eikä taiteen käsite, sanoo elokuvatutkija Antti Alanen.
"Guggenheim-nimeä ei taidepiireissä pidetä itsestään selvänä laadun takeena. Sitä on kutsuttu myös museomaailman McDonaldsiksi".
Guggenheimin nerokas bisnesmalli saa kansakunnat kilpailemaan kritiikittömästi museoketjun toimipaikoista, mutta "McGuggenheimilaisuus" voi johtaa myös koko G-brändin vesittymiseen tai taiteen äärikaupalistumiseen, epäilee päätoimittaja Saila-Mari Kohtala." http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/HS-raati+Guggenheimin+torjuminen+olisi+mielipuolista/1135263196749







Saada?
Saa laittaa 200 miljoonaa Guggenheimin brändiin.


Guggenhaim-intoa keskusteluohjelmassa - rahaa palamaan iloisesti, tärkeintä on brändi...
Kuuntele Pyöreä pöytä: Kyllä Guggenheimille, kavereille ja avoimelle pankkituelle - Areena
Väittelijöinä Rakel Liekki, Mika Pantzar ja Ruben "Pressiklubi" Stiller. Puheenjohtajana Pauli Aalto-Setälä. /Pyöreä pöytä 19.1.2011 audio

On Tuesday the city of Helsinki is announcing that it has commissioned the Solomon R. Guggenheim Foundation to undertake a feasibility study to examine the possibility of building a new Guggenheim Museum in Finland. Helsinki, with help from the Finnish Cultural Foundation and the Swedish Cultural Foundation in Finland, is paying the Guggenheim Foundation $2.5 million for its part in the project.


 




* New Guggenheim Modern art museum Finland Finnish project Money from Finnish state funds. Funding Raising Planning, arts contemporary eperiental nature artists political issue

1 kommentti:

Ripsa kirjoitti...

On tämä kummallista. Suomalaisten kuvataiteilijoiden ja kirjailijoiden (siis n.k. taideyrittäjien!) asemaa Suomen kaikkein köyhimpänä kansanosana ei ole mitenkään varaa korjata.

Kävin Hesan matkallani katsomassa Daniel Hirstin jalokivikalloja ja ihmettelin syvästi, miksi se on Kiasmassa. Aivan yhtä paljon tosin ihmettelin Ilja Glazunovia siellä. Ei ollut hinkua käydä sitä katsomassa.

Kiasmassa päädyin ostamaan sarjakuvakirjan ja siinä kaikki. On erittäin paha jo sekin, että meiltä on loppumassa etninen museo, siis se Tennispalatsin. Kansallismuseossa ei ole tilaa. Myöskään Suomella ei ole varaa rakentaa kunnollista design/arkitehtuuri-museota.

Tämän hallituksen linjaukset ovat absoluuttisen omituisia.