sunnuntaina, tammikuuta 23, 2011

Politiikka - kiistämisen valtaa, tiedettä vai ideologista demokratiaa?





Demokratian ensimmäinen päämäärä on luottamus
eikä kapitalismi.

Kapitalismi mahdollistuu luottamuksen jälkeen - kun vihaa/sotaa ei tarvita riittävän tasa-arvotilan jälkeen, nousee näyttämölle halu.


Taloudellinen toimintasysteemi on ideologinen valintaprosessi ja valittu päämäärä ihmiskuvan arvolauselmin. Ei ns tieteellinen totuus tai pre-validiteetti. 



Ideologia ei ole tiedettä vaan arvolauselmien liittouma.

Talouseliitin lobbaama "Talous" ei ole tiedettä.

Talous ei ole ideologia, sitä yläkäsitteenä määrittävä

      - vaan ideologia on taloutta määrittävä.
 


Oikeistolainen suuryhtiöpolitiikka on EU:n ideologia, jota meille myydään "globalisaationa" ja "yhteistyönä".

Politiikka ei ole tiedettä.

Ihmisten päämäärävalinta ei ole tiedettä vaan arvokeskustelua eli politiikkaa. Primääristen ja sekundaaristen asioiden erottelua.

Tämä olisi jo hiton tärkeä ymmärtää ennen vaaleja - kokoomuksen jargonpuheen painaessa päälle. Talous ei ole ikinä vain looginen asiakysymys vaan seuraamus ideologisia ratkaisuja. Kun teollisuuden ja omaisuusveron verotaakkaa kevennetään, työtätekevän yksilön taakkaa kasvatetaan. Yksilöstä tulee suuryhtiöiden palvelija suuryhtiöiden ehdoilla.

Oikeistolainen puhe "työnteon tärkeydestä" ja  "ensisijaisuudesta" veroprogression ideologisessa alasajossa on esimerkki uskomattoman röyhkeästä poliittisesta painotuksesta puhuttaessa tosiasiassa varakkaiden verohelpotuksista. Ja nämä varakkaat eivät tee töitä siinä mielessä missä tavallinen kansalainen hikoilee pysyäkseen pinnalla ja ruokkiakseen lapsensa ahtaassa asunnossa.

Talous on vain moottori ihmisten hyvinvoinnille, se ei saa olla päämäärä.
Eliitin hyvinvointi ja pankkien voittomarginaalit eivät ole demokratian tärkein asia. Nythän olemme tilanteessa, jossa poliitikot ovat luovuttaneet suurimman taloudellisen kehysvallan konkurssin tehneille pankeille. Veronmaksajien rahat siirrettiin yksinkertaisesti pankeille "pelastusoperaatiossa". Valtioita ei pelastettu vaan vain epärehellisiä keinottelun paratiiseja, pankkeja. Moraalittomuus palkittiin. Rahan valtaa korostetaan ideologian yli.

Yhteiskuntia on syyllistetty pörssi-ideologian luomasta sala-liitosta. Pankit puhuvat syy-seuraussuhde kapitalismista mutta ottivat sosialistisesti yhteiskunnan reaalisten veronmaksajien rahat.

Tasa-arvo ja minimihyvinvointi ovat luottamuksen tärkeimpiä kulmakiviä niin että jokainen ihminen nähdään potentiaalisena toimijana, johtajana ja tasa-arvoisena ihmisenä.

Johtajien 50-kertaiset palkat ovat rasistisen systeemin sisäänajoa. Täysin ansiotonta tuloa, aateliskulttuurin sispäpiiripolitiikkaa ja sen pönkittämistä valheilla. Mitään vastuun syy-seuraussuhteita ei johtajien toiminnassa nähdä: katastrofitkin palkitaan muhkeilla rahoilla ja optioilla: sisäpiirin aatelinen saa tuudittautua turvallisuuden tunteeseen. Yhteiskunnat vastaavat seuraamuksista, eivät pörssisysteemin pönkittäjät. 

Systeemi hirttää kiinni jos statussysteemistä tulee julmuuden teatteria ja fasistista henkiinjäämistaistelua, rotuerottelua ihan minkä syyn varjolla tahansa; mm varallisuus, kyvykkyys, nepotismi, suomenruotsalaisuus tms.

Jos rasistinen erottelu estää mm poliittisen statuksen saavuttamisen, olemme taas lähellä sisällissotaa ja suojelukuntien kirvesteloituksia (40% Tampereen teloituksista olivat köyhien hitaita hirttämisiä  tai kirvesteloituksia suomenruotsalaisten varakkaiden upseerien käskystä - sisällissodan alku oli ihmisten nälkäkuolemissa ja palkkojen maksamattomuudessa)

Kreikan demokratiassa tärkein piirre oli se, että valtaa pitävät valitsijamiehet valittiin arvalla.
Jokainen kansalainen oli vuorollaan poliitikko. Virkamiehet valittiin vaaleilla ja joutuivat perustelemaan tekemisiään.

Ja olivat henkilökohtaisesti vastuussa , jos valehtelivat. Nythän poliitikko ei kanna mitään henkilökohtaista vastuuta, ei varsinkaan Suomessa, jossa ovat pitkäikäisimmät poliitikot ja virkamiehet Kekkosen luomassa virkamiestaivaassa.

Kätketty valta on kovinta valtaa.


II

Ideologia on Kataisen valtakunnassa kirosana ja varsinkin oman ideologian tunnustaminen on nykyään moukkamaisinta mitä voi tehdä.

Kataisen ideologian ohjenuorana onkin, että johtava ideologia ei voi tunnustaa mitään ideologiaa omassa politiikassaan, "asiallisuuden perikuvana" se voi vain halveksia vastavoimia ideologioina ja siten se pysyy johtavana ideologiana tarvitsematta ideologista perustelua ja vaihtoehtoja. Ja voi puhua olevansa vain rationaliteettien edustaja. Aivan kuten Stalin teki tieteellisen sosialismin kanssa.

Tiedon ja päämäärien sekoittaminen sekä vaihtoehtojen leimaaminen ideologiaksi on oikeistolaisen hallituksen tärkein kikka eduskunnan hallitsemiseksi. (Lipponen hioi Ahon huomaamattoman välttämättömyyden ja "epäideologisen asiallisuuden" eetospolitiikkaa ja Katainen käyttää sitä nyt huoletta)

Tieto ei korvaa emotionaalisesti motivoitua tahtoa ja eettisesti vertailtavaa näkemystä, asetelmallista imaginaatiota.

Tieto ei anna arvoa tasa-arvolle, ihminen voi antaa.

Nyt hyllyn päälle korotettu "rationalismin" filosofi Platon ei nähnyt mitään arvoa tasa-arvolla tai demokratialla.

Hän uskoi Kataisen tavoin mahdollisuuksien kieltämiseen ja eliitin ylimieliseen kontrolliin systeemin pelastuksena.

Tieto on aina subjektiivisesti asenteellista, ei ole olemassa arvovapaata tietoa. Ihminen on ihminen subjektiivisuuden takia.

Ilman  arvovaihtoehtojen avointa demokratiaa yhteisö hahmotetaan vain yhteiskuntaluokkien järjestelmänä, statuskilpailuna. Kontrolloitavana hierarkiana.

Sokrateen dekonstruktiivisen (tottumuksista purkavan) ajattelun vallankumouksen kärki oli suunnattu nimenomaan purkamaan yhteiskuntaluokkajärjestystä yksilön arvovalinnan tieltä ja sekä hierarkisen systeemin tärkeintä ylläpitäjää, muuttumattomien uskomusten uskontoa ja nationalismia.

Demokratia oli sen ajan Ateenassa taantunut sotapolitiikkaan ja koko yhteiskunta oli sidottu nationalistiseen kiihkoon, hyvin jähmeisiin ja jyrkkiin kansalaisrooleihin.

Platonin viha, oikeastaan inho ja voimattomuuden tunne hänen pelkojaan heijastavaa demokratian mielikuvaa kohtaan johtui opettajansa Sokrateen kuolemasta demokraattisen äänestyssysteemin teloittamana. Sen hetken yhteiskunnan sotahullu, päättävä eduskunta ei sietänyt Sokrateen ajasta vapaita henkisiä ja subjektiivisia arvoja korostavaa opetusta eli kapinaa sotilaskulttuurissa.

Kaukaa ei tarvitse etsiä vertailukohtaa.
Samalla tavalla Jäätteenmäkikin teloitettiin, kun tämä paljasti entisen pääministerin sooloilut,  salaiset sopimukset sotapresidentin kanssa Atlantin tuolla puolen.


Asenne ei korvaannu ikinä pelkällä tiedolla niin kuin Platon luuli - ja kuten Katainen luulee annostellusta ja vääristellystä tiedosta, jota kansalle tulee ripotella kuin Hannun ja Kertun eteen porvarien piparitaloon.

Miään poliittista tietoa ei voi esittää neutraalina.

Tieto ei riitä arvopäämäärien korvaamiseen. Eettinen ajattelu ei kuitenkaan synny ilman vapautta ja väittelyä, sokraattista elämänasennetta.

Ihminen on aina ideologinen olento, tulkitseva, emotionaalisesti rajaava, päämäärien ja samaistumistarpeiden mukaisen viiteryhmänsä mukaan tulkitseva. Jopa Platon ja Katainen.

Muutos tapahtuu vain sokraattisesti, subjektien demokratiassa, jossa päämääristä puhuttaisiin avoimesti eikä ainoina vaihtoehtoina tai epäideologisena "tietona".










 
- kun oikeistolaiset lainaavat tai selittävät poliittisia filosofeja korostaakseen ideologioiden turhamaisuutta, on jälki yleensä karmeaa

*Sosiaalidemokraatit vaalipuheet Suomen Pankki Pääministeri, Keskusta Kokoomus Perussuomalaiset Verotus veropolitiikka 2011 lamapääpuolueet vaalitilaisuus puoluetuki vaaligallup pääomaverotus epäpoliittinen

Ei kommentteja: