Väkivallan eetos Suomessa - vihaa lähimmäistäsi kuten itseäsi

Suomalainen väkivalta ja vihakulttuuri näkyy taas mediassa.

Aina se ei näy eikä stitä monikaan hyvinvoiva kansalainen usko vaikka se on vaikuttavimpia voimia jokapäiväisessä elämässämme, peloissamme, odotuksissamme ja käsityksissämme. Suurin tabu kulttuurissamme. Siitä puhutaan mutta puhujiksi pääsevät yleensä katsovat vain "alempia yhteiskuntaluokkia" huokaisten itse helpotuksesta.  Kiitos etten ole niin kuin nuo muut.

Media on nyt kuitenkin avoimempaa.

Enää media ei osallistu valheelliseen "olemme muita parempia"-Suomikuvan rakentamiseen.


Suomalainen väkivalta on hyvin järjestäytynyttä.

Eliitti on muokannut historiaamme äärimmäisen väkivallan kautta. 


Orgaaninen, olennainen osa kulttuuriamme, hierarkiaamme. Osa historiaamme, osa hahmottamistapaamme, osa valtion ja kirkon järjestelmällistä toimintatapaa.

Kulttuuriseen väkivaltaan liittyy suoraan psykologisesti ja poliittisesti se, että erilaisuutta saa halveksua kun suomalaisuuden  nationalistista fantasiaa ja jäykkiä arvoja ihailla.

Keskustelua ja vuorovaikutusta halveksutaan mutta tottelemista korostetaan "ahkeruudella", "sisulla", "suomalaisuudella", "talvisodan hengellä", "työkeskeisyydellä", sinnikkyydellä tms. Ongelmista ei saa puhua tai saa otsaansa luuvitosta ryhmän itsekuvan tahraamisesta.

Mitä poliitikot ja sisäpiirit edellä, sitä juntit perässä.

Kovuutta on ihailtu ja se on näkynyt selvästi politiikassa. Mitä härskimpi, salaavampi ja vääristelevämpi pääministeri on, sitä enemmän hän saa kunnioitusta/pelko. "Jämptejä" ja aggressiivisia äitejäkin ihaillaan "luonteesta". Ja sitten ihmetellään, kun lapset ajavat puuhun, juovat tai tekevät itsemurhan.

Poliittisessa historiassamme Jäätteenmäki yritti suoraselkäisesti murtaa salailun poliittista  sisäpiirikulttuuria - ja siksi hänet poliittisesti teloitettiin julmasti omien puolutovereittenkin toimesta.
Suomalaiset tuudittautuivat presidentti Halosen roolipelin myötä vaaralliseen uneen "kivan presidentin" mielikuvan varaan - eivätkä näe että Koiviston, Ahon ja Lipposen kova oikeistopolitiikka on murtanut täysin kansalaisten kannattaman hyvinvontivaltion. Hyvinvointivaltiota ei ole enää.

Mies ei ole mies jos mies ei pysty lyömään.


Väkivalta oli voima Kekkosen ihaillun imagonkin takana

(toimi laittomana pyövelinä sisällissodassa ja SUPOssa ammattikiduttajana).


Lähes jokainen Suomen armeijan käynyt on koetettu brutalisoida väkivaltaan turvautuvaksi junttimieheksi koska armeija palkkasi aikoinaan lähes pelkästään epäsosiaalisia psykopaatteja ammattisotilaiksi.

Ev.lut. kirkkokin on sallinut sotarikollisten juhlia joukkomurhia 90-vuoden ajan ympäri Suomen kirkoissa: suojeluskuntalaiset ovat saaneet vapaasti heiluttaa sotalippujaan kirkon sisällä kun taas vasemmistolaisilta on ehdottomasti kielletty edes rauhantoiminta kirkoissa.

Suomi rahoittaa bosnian joukkohautojen DNA-tutkimuksia mutta ei missään nimessä suomalaisten joukkohautojen ja sisällissodan murhien selvittämistä. Kymmenillä paikkakunnilla on nimettömiä joukkohautoja. Helsingin kaupunkikin kielsi Suomenlinnassa joukkohautojen merkitsemisen!


Väkivallasta valehteleminen ja hierarkkisesta vallankäytöstä vaikeneminen on väkivallan kierteen jatkamista.

Ikään kuin väkivalta poistuisi valehtelemalla ja kieltämällä. Stakes kieltäytyi koko olemassaolon ajansa tutkimasta naisten väkivaltaisuutta koska sekin on räikeä ongelma perheissä. Tabujen tabu.

Suomi on karmeassa kärjessä aikuisten väkivaltamyönteisyydessä - missään muussa vanhan Euroopan maassa ei yli 30% aikuisista kannata kasvatusväkivaltaa kuten Suomessa.

"Ruma sota" onkin tärkeimpiä historiankirjoja viime vuosina.

Se hyvin tekee selväksi, kuinka rajun väkivaltainen  Suomi oli sodan aikana ja sodan jälkeen.

Ei mitään jalostavaa vaikutusta sodalla vaikka kuinka nyt  traumaattisesti kynelehditään isien uhrityöstä.

Poliitikot valitsivat ideologisesti verisen talvisodan mielummin kuin pienet aluevaihtokaupat Neuvostoliiton kanssa. Tätä ei uskalleta vieläkään opettaa rehellisesti mm. nuorille yläasteen historiassa. Eikä opeteta myöskään, kuinka jatkosodan aikana sotilaat harrastivat situationaalista homoilua korsuissa. Ei sovi taistelijan fantasiakuvaan Suomessa.


Historiaamme on tuhottu ja valehdeltu järjestelmällisesti. Kulttuuria pahoinpidellään, historiaa raiskataan.

Aivan sattumalta tuhottujen asiapapereiden jäljiltä selvisi viime vuonna selvisi se, että valtio päästi SS-erityisryhmän tappamaan kommunisteja ja juutalaisia kymmenillä vankileireillä.


Väkivaltaan liittyy aina tyhmä ylpeys ja statuskamppailu.

Suomi on statuskulttuuri - eli häpeäkulttuuri. Statuskulttuuri on aina myös häpeäkulttuuri, jäykkien arvojen ja naurettavan ihmiskuvan irvikuva. Saat hävetä, jos et noudata kovan miehen, tiukan äidin tai suoritushullun oppilaan roolia.

Sinun on tehtävä mitä tahansa, nuoleskeltava ja maastouduttava tai uhottava, jotta välttyisit häpeältä.  

Suomalainen yhteiskunta on hyvin statuskeskeinen kulttuuri. Titteli ja suhteet ovat tärkeämpää kuin taito ja lahjakkuus. Hierarkista väkivaltaa järjettömien rakenteiden puolesta. Mielipuolista.

Opettajat kunnoittavat koulukiusaajia, työpaikalla ainoaa rehellistä ongelmien esilletuojaa lähes aina monotetaan ja uskonnollisissa järjestöissä johtajat sallivat tekopyhän hiljaa erilaisten ihmisten painostamisen ja leimaamisen.

Kirkon piirissäkin tunnen monta teologia, joiden esimies on ripin jälkeen rikkonut "rippisalaisuuden" työntekijän homoseksuaalisuudesta ja henkilö on erotettu raukkamaisesti mitä valheellisimmin tekosyin. Viha on harvoin Suomessa suoraa, se kääritään ryhmäkuriin, uskontoon, valheisiin tai ihanteisiin.

Järjestelmällisin väkivalta Suomessa on hyvin naamioitua ja hyvin organisoitua.

Kirkon sotilaspappi on heilunut aseen kanssa Afganistanissa toisen uskontokulttuurin alueella eikä se ole ketään sen nimellisemmin oikein häirinnyt. Kertoo kansakunnastamme ja sotahullusta kulttuuristamme paljon.

Puhe suomalaisten yhtenäisyydestä ja sodan yhdistävästä voimasta on karmeaa puppua, valtion harjoittamaa propagandaa kansalaisten ja sukujen mielenterveysongelmien lakaisemiseksi maton alle. Ihmiset masennettiin, pilkattiin ja tumpattiin matalaksi valtion toimesta "yhtenäiskulttuuriin" monin eri tavoin sisällissodan jälkeen. 70-luvulla tasa-arvo oli taloudellisessa hyvinvoinnissa, veronamksukyvyssä - ei kuitenkaan lainkaan statuskulttuurin purkamisessa. Taustalla on historiallisesti tietysti Ruotsin imperialismi ja Venäjän virkamiesaatelisten pöhöttynyt korruptio.

Monessa koulussa painostetaan nimenomaan kiusattuja (ei kiusaajia), jotta nämä "auttaisivat" ja ymmärtäisivät kiusaajia. Aikuisten tehtäviä ei saa kouluelämässä siirtää lapsille. Muuten jälki on karmeaa ja koston kierre on selvä ja julma.

Alkoholisekoilu on yleisesti hyväksyttyä ilottelua ja pakoa koska silloin ihmisten ei tarvitse tiedostaa itseään ja historiaa, aktivoitua poliittisesti ja selvittää sukunsa salaisuuksia - kunhan saa vähän välillä karjua ja vittuilla kavereille humalassa.

Ja unohtaa kaiken näennäisesti. Ilman vastuuta.

Kaiken se estää.
Kaiken se mahdollistaa.
Historia ei koskaan katoa.

Huumattu Suomi:

Vihreä rauhoittaa, valkoinen piristää

" MoonTV:n Pride-reportaasissa gonzoileva toimittaja Raine pohtii Priden tarpeellisuutta: "Onhan tää jo nähty, ei me eletä enää missään keskiajalla." Hetkeä myöhemmin joukko eksyneitä sotureita saapuu keskiajalta suihkuttamaan marssijoita pippurikaasulla. - Voima

Areena Ulkolinja

 Fasismi nousee Euroopassa

"Äärioikeiston kannatus kasvaa Italiassa, Saksassa, Ranskassa ja Ruotsissa. Samalla mm. muukalaisviha saa yhä kärkevämpiä muotoja."

Syrjäntaka - sisällissota :: Kemppinen

Suomalaisten lasten pahoinvointi

::

Suomelle erikoinen EU-hehkutus:

 ”Ei mistään eri mieltä”

::

Loviisan vuoden 2010 rauhanpalkinto on myönnetty
sveitsiläis-amerikkalaiselle psykoanalyytikolle Arno Gruenille.

Gruenin mukaan perusongelmana on kieltoja ja palkitsemisia suosiva kasvatus, joka opettaa miellyttämään auktoriteetteja, mutta ei ohjaa yksilöitä henkilökohtaiseen moraaliseen kasvuun.




::

Vapaan koulutuksen tukisäätiö

- oikeistolainen VKTS koulusysteemin muokkaajana

 Säätiö vaikutti aktiivisesti kouludemokratian poistamiseen ja yhteiskuntaopetuksen rajaamiseen. Säätiö piti kouludemokratiaa yksiselitteisesti haitallisena. Näin Suomen kouluolot lähtivät eriytymään muiden Pohjoismaiden käytännöistä.