Puhdas heteroseksuaalisuus pelastaa

Olen aina yhtä ällistynyt, kuinka paljon homojen rehellinen esiintyminen ja seksuaalinen tasa-arvo nostaa pintaan ihmisten ahdistusta.

Aika moni mielipide paheksuu homokulttuurin ja kulkueen mukana kulkevia lapsia. Fobiaa lasten turmeltumisesta, huolta yliseksualisoitumisesta ja heterokulttuurin saastumisesta. Ne jyrää meitin.

Mutta kuinka toimii "heterokulttuuri"?
Neutraalisti? Kunnioittavasti? Terveesti?

Ihmiset vievät yleisesti lapsiaan mm. kirkkoihin, pyhäkouluihin, elokuviin ja häihin, joissa juhlitaan heteroseksuaalisuutta. Jopa kastetapahtumassa usein pappi livauttaa jotakin heterohegemoniaa puheessaan "täyden elämän" ehtona ja "lisääntymiskäskyn" täyttymyksestä.

Hyväksyvätkö seksuaalikulttuurista huolestuneet tahot tämän mutta ei homoseksuaalista kulttuuria ja yhteisön iloa lasten elämänpiirinä?

Heteroseksuaalisen yhteisön harrastama heterososiaalinen painostaminen, propaganda ja opettaminen on jokin standardi?  Miksi lapsia saa altistaa heterokulttuurille mutta ei homokulttuurille?  

Jos puhutaan seksuaalisesta ymmärryksestä, valinnanvapaudesta ja tasa-arvosta?
Jouluna kirkossa lapsille opetetaan lisäksi uskomatonta tarinaa neitseestäsyntymisestä. Kun mies-Jumala yliluonnollisesti raiskaa neitsyen, kansa kokoontuu juhlimaan sitä joka vuosi. Tämäkö on seksuaalipoliittisesti neutraalia ja älykästä lasten hämmentämistä? Psykologisesti terve rituaali?

Lapset eivät ole sokeita. He näkevät missä yhteisössä he elävät.

Jos se on rakastava yhteisö, he ovat siitä ylpeitä.

Lapsen seksuaalisuutta ei ohjelmoida suvaitsevaisissa yhteisöissä. Sitä ei ohjelmoida  suvaitsevaisissa homoyhteisöissä eikä  suvaitsevaisissa heteroyhteisöissä.

Vain yhteisön suvaitsemattomuus, tietämättömyys ja pelkoasenteet vaikuttavat lapsen seksuaalisiin asenteisiin, rajauksiin ja pelkoihin, oli yhteisö homo- tai heteroyhteisö. Mutta ei voi pohjimmiltaan vaikuttaa yksilön seksuaalisuuteen.

Seksuaalinen suuntautuneisuus (suuntaan tai toiseen) on tiettävästi  biologisesti painottunut piirre, mutta yhteiskunnan toiminnan ja ihmisarvojen kannalta yksilöllä on kaikki vapaus valita ja tiedostaa omaa seksuaalisuuttaan.

 Lapset eivät ole epäseksuaalisia enkeleitä mutta valitettavasti kirkon opettama lapsi-ihanne kehottaa näkemään lapset epäseksuaalisina ja ohjelmoitavina. Jumalan lahjoina aikuisille, jotka haluavat edustaa Jumalaa lapsille ja jotka haluavat nähdä lapset tottelevaisina, ei tiedostavina yksilöinä.

Heterojen heterojuhlat eivät lopulta vaikuta homoseksuaalisiin lapsiin "positiivisen" heterouttavasti eivätkä  homokulttuurin juhlat vaikuta heterolapsiin homouttavasti.

Yhteisön negatiiviset asenteet "toisenlaisia" kohtaan voivat  aiheuttaa suuntautuneisuuden suhteen pelkoja, itsevihaa, riittämättömyyden tunteita ja yksilön neuroottisia repressiotapoja, tukahtuneisuutta.

Homojen herättämä ahdistus kertoo jotakin kulttuuriperintömme ongelmajätteistä ja ristiriitaisuuksista.

Kuinka meitä on ohjailtu ja peloteltu yhteisön jäseniksi, "kunnon kansalaisiksi" ja kuinka erilaiset ihmiset ovat uhka pakotetuille yhteiskunnan arvoille. Suvaitsemattomuus on ollutkin moralistinen ihanne ja omahyväisyys onnellisuuden allegoria.

Ihminen haluaa kelvata yhteisölleen ja usein jyrkästi ehdollistava ja kelpaavan yksilön tiukasti määrittelevä yhteisö voi kiehtoa ihmisiä varmoilla vastauksilla ja näennäismoraalilla, rajoja etsivällä moralismilla.

Kun joku määrittelee minut, minun ei tarvitse määritellä itseäni.

Kun suostun määriteltäväksi, minun täyty määritellä muita sen mukaan, kuinka olen suostunut määriteltäväksi.

II

Kun puhutaan seksuaalisuuden kulttuurisista asenteista, piilomerkityksistä ja negatiivisista tunnelatauksista, pohjalta löytyy aina uskonnollinen kontrolli ja opetus.

Luterilainen kirkko on periaatteessa opeiltaan protestanttinen kirkko, modernia ja vapauttavaa uskonnollisuutta, jonka mukaan avioliitto ei ole kirkon asia tai uskonnollinen tapahtuma vaan vain yksilöiden välinen sopimus. Näin luterilaisesti ihmiset ymmärtävät tarkkaan itse olevansa vastuussa suhteesta ja toisen kunnioittamisesta vetoaatta mihinkään magiaan tai miehen erityisasemaan Jumalan määrittelemänä.

Luther ja muut katolaisen alistuskulttuurin purkajat luopuivat vallanhimoisten kirkonmiesten keksimästä avioliittokäsityksestä "sakramenttina", uskonnollisena pelastusrituaalina. Protestanttisessa valistususkonnollisuudessa uskonto ei saa olla valtakoneisto ja tuomiolaitos, joka sitoo ihmisiä samankaltaisuuteen.

Uskonto on yksityisasia ja seksuaalisuus on yksityisasia luterilaisessa kristinopissa. Uskonto ei kumoa luonnonlakeja ja yksilön taipumuksia, se on protestanttisuuden ydin, jos puhutaan länsimaisesta uskonnollisuudesta. Siinä on luterilaisen suvaitsevan ihmiskuvan elämänvoima, järki ja voima.

 Useimmat ev.lut. papit valitettavasti opettavat kuitenkin yhä muinaisen katolilaista harhaoppia ja syntikäsityksiä heteronormatiivissa opetuksissaan.

Monen teologin kannattaisi kysyä, miksi seksuaalisuus olisi jumalolennolle jotenkin tärkein asia? Mitkä asiat kannattaisi primaaristi määritellä uskonnollisiksi ja metafyysiseksi ongelmiksi?  Puhuuko Jeesus vuorisaarnassa seksuaalikysymyksistä? Eikö juuri Jeesus ollut vihainen rituaalipuhtaudesta puhuville fariseuksille?

Uskonnon funktio on ollut identiteetin muodostamisessa ja sen voi muodostaa hyvin väkivaltaisesti. Yleensä väkivaltaiseen identiteettiprosessiin ja puhtautta paasaavaan uskontofundamentalismiin kuuluu yhteisten vihollisten valitseminen, jotta oman yhteisön rakkaudettomuutta ja julmuutta ei tarvitsisi käsitellä.

Tässä ihmiskunnan uskontojen historia on synkkä. Uskonnot voivat luoda houkuttelevan samankaltaisuuden ihanteen ja alistumalla ryhmäidentiteettiin (epä)yksilö saa sitten luvan vihata erilaisia ihmisiä, jotta voisi peittää oman epävarmuuden ja omat ristiriidat. Viha yhdistää - sokeasti.
Kannattaisi  jo luopua taikauskosta ja kirkon vääristämistä seksuaalisuuden "puhtauskäsityksistä".

Kannattaa rakentaa ihmiskuvaa järjellä ja uskoa enemmän psykologisia ja sosiologisia tutkimuksia ihmisen omakuvasta ja taipumuksista kuin tukeutua muinaisten paavien valtataistelussa luomaan seksuaalipolitiikkaan ja ihmiskuvaan.

Seksuaalisuus ja mieltymykset ovat aina lopulta yksilön oma asia. Seksuaalisuus on yksilön nautinnossa ja nautintoa rajaa vain laki, joka suojelee tasapainoisesti ja vapauttavasti yksilöä toisten yksilöiden mielivallalta.

Heteroseksuaalisuuskaan ei ole puhdasta, selkeätä eikä ristiriidatonta minkään tieteenalan mukaan, ei varsinkaan psykologian ja psykoanalyysin.

Kaikissa nisäkäslajeissa on hetero- ja homokäyttäytymistä sekä impulsseja monista eri syistä.


Ahdistus ja häpeä olivat kirkon valttikortit:

Keskiajan seksuaalisuus

luultua vapautuneempaa

Loviisan vuoden 2010 rauhanpalkinto on myönnetty

sveitsiläis-amerikkalaiselle psykoanalyytikolle Arno Gruenille.

Gruenin mukaan perusongelmana on kieltoja ja palkitsemisia suosiva kasvatus, joka opettaa miellyttämään auktoriteetteja, mutta ei ohjaa yksilöitä henkilökohtaiseen moraaliseen kasvuun.