perjantaina, helmikuuta 06, 2009

Tuntematon Smeds







Mitä ihmettä tästä poliittisen oikeoppisia kulttuuripiirejä kiihottaneesta taideteoksesta pitäisi sanoa? Suorat sanat.

Ihailen kyllä Smedsin sissihenkeä erämaahenkisellä teatteriurallaan mutta en tässä tapauksessa.

Onko Smedsin Tuntematon hyvä tulkinta romaanista?  Tulkinta. Suorastaan hyveellinen tulkinta? Perikunnan sanelemana.

Tulkinta teokseen liitetyillä tutuilla ehdoilla.
Toisinto. Tulkinta kiveen hakatusta eepoksesta. Ei oma teos.

Tämä tuntuu olevan vain teatterinomainen ylistysnostagia, poliittisesti korrekti Linnan kirjan vaikean julkaisuajankohdan mukaiselle taistelevan suomen miesidentiteetille.

Ja mukamas uuden sukupolven tulkinta, kuten hän aikaisemmin on median prinsessoille vouhkannut ja pullistellut?

Ei helvetissä ollut. Ei mitään isänmurhaa kirjailijan perikunnan kanssa tangotessa. Ironiaa tästä paatoksesta on jotenkin kovin vaikea lukea ulos, kuten hyväntahoitset kriitikot ovat yrittäneet selostaa.

Tämä hilpeä, kuin seitsämän veljestä sodan melskeessä, tv-versionakin oli aika yks yhteen teatteriversioon, todella laiskasti tehty versio. Niin kuin koko lyllerö teatteriversio Linnan tekstin ja perinteen glooriaksi. Mukaelma ja kunnianosoitus.

Kaikki oli tehty niin herttaiseksi ja poikamaiseksi, varsinkin sangen koomisen pömppömäiseksi isä ja poika-salonkidraamaksi suhteessa upseereihin. Turvadraamaa vanhoihin kehyksiin sopien, ilman todellisia ongelmia. Kaikki ihan rationaalisia ristiriitoja, kuin sota olisi sujunut ihan mielekkäästi sovitellen, mitättömien pikkuriitojen kanssa.

Ihana kevytversio sodasta. Kevytsotaa. Me Naiset Seitsemeän Veljestä.

Lyö vielä kerran sitä pesukonetta. Lyö. Lyö, että katsojia huvittaa. Reuhdo suurieleisesti kuin Jussi suolla. Tee miehen työ ja lyö. NATO-kelpoisen kansakunnan pedagogista hurmosta valmiina siirtomaasotaan Afganistanissa.

Teräshipiäiset hippijäiset ryssiä teurastamassa. Ilman mitään seuraamuksia, vain morkkisvapaa Sibelius lopun loogisena ja ylentävänä yhteenvetona.

"Smeds ei ole rääpijä tai kuvainraastaja, kunnioittaa Linnaa", oli toimittajien ilosanoma silloin ennakkonäytöksestä. Veteraanit huokaisivat helpotuksesta. Sittenkin veteraanitaidetta.

Smedsin juttu on jotenkin niin peukut pystyssä tsemppikamaa, niin pelokkaasti dramatisoituja nostalgisia arvojen vakailla kiskoilla, roolihahmoja ikonisoiden - ja vain katsojien aikaisempiin Linna-kokemuksiin vedoten ja verraten - että vaikea uskoa kenenkään ei-suomalaisen eurooppalaisen tajuavan yhtään mitään siitä innosta ja kiihkosta, jolla sotaa meuhkattiin näyttämöllä. Ehkä virolaiset vierailijat katsovat esitystä kateellisuudesta kuolaten.

Siellä missä miehiä tehtiin.

Eikä kansakunta muista enää kuinka hajonnut, väkivaltainen ja julma sodan jälkeinen 1950-luku ja Suomi oli. Pimeä. Houreinen. Raiskaava häpeän vuosikymmen. YYA-sopimuksen skitsofrenia. Lyötyjen sankareiden ankara kansakunta, jossa isät kävivät sotaa lapsiaan ja vaimojaan kohtaan ja poliisi sai lyödä pampulla nuorisoa kadulla sotatraumojaan vapaasti purkaen. Suomessahan oli 70-luvulle saakka kokoontumiskielto ilman erityislupaa. 70-luvun solidaarisuus oli pakoretki kauhujen Suomesta Ruotsin ihanneyhteiskuntaa kohti.

Hyvin tarkkaan Smeds keskittyi tukemaan katsojan aikaisempia Tuntematon-kokemuksia jopa tyyliä myöten tästä Kalevalan kaltaisesta semirehellisestä kansalliseepoksestamme. Nostalgiapäivitys Väinö Linnan luoman uuden suomalaisen sovinnaisuus- ja sopeutumiskulttuurin kansalaisille.

Armeija oli itse asiassa suomettumisen esikuva, sulatusuuni ja vasaralla sovitettava palapeli.

Keskipisteessä tässä showssa on minusta vain eepoksen palvonta ja kultaus - eikä hahmojen tutkielma juuri nyt, vapaana tulkintana, sodan ikuisina varjoina ihmiskunnan päällä, ei lainkaan. Kaikki oli niin jännää ja poikien intoilevaa pihaleikkisotaa, fiksattua ajankuvaa, amen, muuttumattomasti muistoissamme.

Eiköhän pistetä lauluksi.

Katsojalle ei vahingossakaan tule näin mieleen "pahaa" tai vaikeaa emotionaalista prosessointitarvetta käsittelemättömistä kansallisista valheista, mitään ongelmaa tai kyseenalaistuksia - eikä sodan kaaos mitenkään puske päälle tästä viihde-efektisikermästä. Vahingossakaan tuhon ja mielipuolisuuden painetta katsomon puolelle, todellisuuden vaiheen irvikuvasta, joka tuhosi puolet sotaeteraanijoukosta ihmisraunioiksi.

Nöyrä kansalainen seuraa showta, joka pelasti Suomen kunnian. Ylistetty olkoon ylväs ja jalostava sota. Ja johtajamme, isämme ja turvamme sodassa.

Jonka aiheutti eliittipoliitikko, fasististien wannabejäsen, ulkoministeri Erkko, Saksa-empatioillaan ja ylimielisellä sekoiluillaan Moskovassa.

Voimantunnettahan nostamaan tämä tuotanto on tehty ison kulttuuritehtaan, kansallisteatterin teatterituottajien silmien jatkuvan tuotevalvonnan alla. Yleisön laulattaminenkin ja "aktivoiminen" ohjattuun "vuorovaikutukseen" upseerin karjunnan kokemiseen, oli esityksessä vain halpa fiiliksennostatuskikka, joukkojenhallintaa, yksisuuntainen, omaehtoista katselukokemista poisblokkaava, yhteisöllinen viritelmä - ei mitenkään interaktiivinen - melkein kaikki kikat esityksessä olivat autoratiivisten taidemuotojen propagandatekniikan mukaisia yhteisen identiteetin muistutus- ja tunteennostatusefektejä.

Laajan yleisön kosimiseksi - ja onnistuneesti.

Mikä on taiteen tehtävä Suomessa?

Konsensus? Hyvä mieli? Pönkitys?
Kliseillä rauhoitettu yleisö? Poliitikkojen mielenrauha? Instituutioiden rahoituksen turvaaminen näennäisellä epäpoliitisuudella ja kulttuuriministerin siunauksella?

Kansa taisteli, kansa loi identiteetin sisällissodan raatelun tilalle, eläköön hyvä vihollinen ja hyvä kansa, joka on niin joviaali, että sen arkkityyppisiä esikuvia näyttämöllä pikku sota ei paljoa hetkauta, sanavalmiita kukkoilijoita horjuta.

Sisällissota maton alle ja teräksenluja identiteetti ulos kansallisteatterin lavalle. Sota sujuu kuin tanssien hanurin tahdissa. Katsojat viihtyvät.

"Hallittu" sota, hallittu kansan identiteetti - mielikuvana.

Sodan jälkeenhän veteraaneja halveksittiin ja pilkattiin rankasti.

Nostalgia kaukana täällä tulevaisuudessa, torjunnan ja vääristelyn valtakunnassa.


Elämme vieläkin sotasensuurin alla.

Tuhansia mappeja, kuvia ja dokumenttifilminpätkiä on vieläkin visusti lukkojen takana. Kansaa halutaan "suojella" yhä sodan todellisuudelta. Suomalaisten taisteluhalua ja isänmaallisuutta ei haluta murentaa suur-Suomen innokkaiden laajentajien siviileihin kohdistuneilla sotarikoksilla eikä sisällissodan pyöveleiden raporteilla.

Ja se ainoa, joka olisi pitänyt ampua viihdyttävän teatteriesityksen lopuksi, ei tullut ammutuksi.
Iso isä M.

Tuntematon teatteri. Vallan tae ja kulttuuripiirien nyökkäys.



Lue myös ensimmäinen reaktioni
29 mar 2007










Kokemus World of Warcraft –peliklaanin johtamisesta
voidaankin katsoa rekrytoinnissa jo eduksi.
- Jyrki Kasvi




Ruotsi rahoitti natsi-Saksaa - IL

Toisen maailmansodan aikainen Ruotsin finanssiministeri Ernst Wigforss myönsi vuonna 1941 Hitlerin Saksalle suuren pankkilainan, Dagens Nyheter kertoo.


Kirjailija Heikki Saaren mielestä Suomessa yleistä asevelvollisuutta ei uskalleta kyseenalaistaa, koska sen pelätään loukkaavan veteraanien perintöä - US 






Jatkosotaa varjonpuolelta
Pakolaisten ja vankien kohtelu Suomessa ja
heidän karkottamisensa Saksaan ja Neuvostoliittoon




Suvi Lindén Aamulehdessä:
"Yritys voi vaatia riisumaan alasti tietosuojasyistä" - IL

 

Seitsemän veljestä YLE Areena. Turun kaupunginteatterin legendaarinen tulkinta vuodelta 1976. Veljeksinä: Esko Salminen, Vesa-Matti Loiri, Heikki Kinnunen, Heikki Alho, Arno Virtanen, Ilari Paatso, Juha Muje. ohj Kalle Holmberg.
KEYWORDS:: Mental Finland Bryssel Brysselissä EU kulttuurivienti vientituki Talvisota jatkosota sotapropaganda propaganda tiedostaminen historianopetus torjunta sotapsykoosi sotatrauma shell shock kansallisteatteri Teatteri, Helsinki, Historia, Sotilas finnish war winter finland puolustussota erillissota saksan liittolainen diplomatia mannerheim matti vanhanen lama suursuomi suur suomi suojeluskunta pakolaiset pakolainen Karjala.

4 kommenttia:

Kielipuolen päiväkirja kirjoitti...

Happamia nuo pihlajanmarjat...

Klementiini kirjoitti...

Hyvä, hyvä.

https://www.blogger.com/comment.g?blogID=3258838837554121224&postID=4085354342324845956

Kielipuolen päiväkirja kirjoitti...

Ei hyvä, hyvä, vaan loistava!

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Kallisen mielestä V. Linnan Tuntematon sotilas
"tekee käytännöllisen palveluksen niille, jotka valmistautuvat seuraavaa sotaa varten".

http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=27&t=299

Ja kuka näki kansallisteatterin Tuntemattoman sotilaan? Sodasta tehtiin taas pyhä ja nuorta miestä velvoittava odysseijamaisen västämätön, jalostava koettelemus.

Täydellinen sotaviihde- ja propagandateos, jossa katsoja pakotetaan samaistumaan sotilaaseen ja ihailemaan ryhmähenkeä, sotilaan toimintaa ja urhoollista taakkaa.

Sotilaiden ylistäminen on aina politiikan ohittamista.
Ennakkonäytöksen jälkeen valtalehdet huusivat otsikoissa, että näytelmä EI loukkaa sotaveteraaneja.

Siinäkö on taiteen tärkein tavoite?

Esitys oli rakennettu viihdyttämään ja välttämään ahdistusta ja kyseenalaistamista.

Sodasta tehtiin taas pyhä.