sunnuntaina, tammikuuta 11, 2009

Pedofiili nuorisotyössä

päivitetty ii
YLE Radio 1:
Seksuaalisesta hyväksikäytöstä vaietaan edelleen
11.1.2009 klo 11:00 | Kesto 00:56:56
Lasten ja nuorten kanssa työskentelevien rikostaustoja ei useissa uskonnollisissa liikkeissä selvitetä. Kunnallisella puolella laki velvoittaa toimittamaan rikosrekisteriotteen yli kolmen kuukauden työsuhteissa. » Kuuntele | » Lataa mp3


Ev.lut.kirkon rahoittamalla terveen kriittisellä Pod.fi-audioartikkelisivustollakin käsitellään suomalaisia uskontokulttuurin ilmiöitä ilahduttavan vapaasti ja laajasti.

Nyt siellä on nostettu luuranko pihalle, tosin vain toisen uskontokunnan kuvioista. Helluntaiseurakuntien "Neuvoa-antavat veljet"-lautakunnan tuella nuorisotyöntekijänä pohjoisessa toimii pedofiili, jota ei ole voitu haastaa tai tuomita suomalaisen syyteoikeuden rikoksen vanhenemissäädöksen takia. Eli tutkimatonkin rikos vanhenee käsittämättömän periaatteen takia lastensuojelulakeja vastaan. Paikalliset kunnan sosiaalityöntekijätkin ovat heittäytyneet kuuroiksi. Armoa riittää aikuisille.


Helluntaiseurakunnissa on muutenkin ollut viime vuonna kiehuntaa, kun "perhevuodeksi" julistetun vuoden vieraileva saarnaaja tuomittiin alaikäiseen sekaantumisesta.

Uskonnolliset selitykset arvostetun pedofiilihenkilön suojelemiseksi ovat käteviä. Yksi selitys on Saatanan toiminta nuorten kautta houkuttelijana eikä siitä voi siis silloin syyttää ketään, joka pyytää anteeksi Jumalan edustajilta, seurakunnan johtajilta. Pedofiilin ei tarvitse siis uskonnollisissa yhteisöissä pyytää edes anteeksi rikoksen kohteiltaan vaan johtotasolta, joka jakaa armoa organisaation arvovallan säilyttämiseksi. Uskonnolliseen ihmiskuvaan tukeutuvat eivät usko lääketieteen lausuntoa pedofiliasta parantumattomana sairautena, koska Jumalan armo parantaa aivan kaiken ja hetkessä.

Ev.lut. kirkkokin sponsoroi jatkuvasti henkistä väkivaltaa antamalla lestadiolaisten käyttää seurakuntatiloja ympäri Suomen, joissa hyvinkin nuoria lapsia uhkaillaan ja pelotellaan hyvin yksioikoisesti helvetillä, jos he rikkovat lestadiolasten rajuja moraalikoodeja mm. "esiaviollisen" seksin, kondomien tai viinan kautta.

Itse olin aikoinaan nuorena todistamassa erästä tapausta luterilaisen seurakunnan leirillä, jossa miespappi piiritti yhtä alaikäistä isostyttöä. Pappi oli halailemassa ja hipelöimässä tyttöä aina tilaisuuden tullen. Kysyin nuoriso-ohjaajalta, voisiko hän puuttua asiaan ja mitä asiaan välittömästi sanoisi lomaansa viettävä kirkkoherra. Nuoriso-ohjaaja (nainen) vain kohautti harteitaan ja sanoi, että kirkkoherra varmaankin pitäisi asiaa harmillisena mutta ei puuttuisi asiaan, koska ei itse ole ollut paikalla. Kirkollinen työntekijöiden kunniansuojelukulttuuri.

Tämä papin lääpintä oli myös esimerkillinen tapaus pedofiilien estottomasta ja päämäärätietoisesta aivopesutaktiikasta, toisen rajojen rikkomisesta ja minäkuvan huojuttamisesta.

Ensin tyttö vihastui ja sitten hämmentyi papin lähentelyistä. Itse neuvoin häntä lyömään pappia päin näköä. Kun muut aikuiset leirillä eivät häntä puolustaneet, hänen vihansa ja häpeänsä vaihtui julkeudeksi eli pappi onnistui rikkomaan hänen intimiteettisuojansa ja itsetuntonsa. Tytölle helpoimmaksi kasvojensa pelastamiseksi tuntui sitten papin kanssa leikkiin ryhtyminen leirilemmikkinä. Hän otti papin tarjoaman seksuaalisesti "rohkean" roolin ja oli loppuleirin sitten papin oma halinukke, julkisesti papin sievä narttu. Pappi säteili onnesta.


Haastattelu Pod.fi:ssä, lastenpsykiatri Jari Sinkkonen:
Hyväksikäytön riski kasvaa suljetuissa yhteisöissä



Tytöistä yli kymmenen prosenttia ja pojista viisi prosenttia
kertoi olleensa vastentahtoisesti yhdynnässä.
- MTV3



Kristillistä tiedehuuhaata:

Skepsis ry. myönsi tämänvuotisen Huuhaa-palkinnon Kustannus Oy Uudelle Tielle sen kustantamien Tapio Puolimatkan kirjojen Usko, tiede ja Raamattu sekä Usko, tiede ja evoluutio vuoksi. Avaruustähtitieteen professori Esko Valtaoja arvioi, että professori Tapio Puolimatkan tiede- ja evoluutiokriittiset kirjat ja Helsingin Sanomissa 15.11. julkaistu Vieraskynä-kolumni ovat "jenkkien kiilastrategiaa puhtaimmillaan" ja "ala-arvoista ihmisten harhauttamista professorin arvovallalla".

- Kaikkein paheksuttavinta on se, että Puolimatka koettaa ujuttaa kreationismin tieteen tilalle kouluihin. Hän puhuu kriittisen suhtautumisen opettamisesta koululaisille mainitsematta koskaan, että kyse on aivan pelkästään Jumalasta ja uskonnosta. - Jos kukaan kirkon puolelta ei mitenkään reagoi ja protestoi, jää helposti sellainen käsitys, että kaikki kirkon väki on "litteä maa, 6000 vuotta sitten luotu" -porukkaa, jonka kanssa kukaan järkevä ihminen ei tietystikään halua olla missään tekemisissä. - Kotimaa.fi artikkeli & keskustelu


KEYWORDS:: henkinen väkivalta lainsäädäntö lastensuojelu lastenpsykiatria psykologia psykiatria sosiologia perheväkivalta valtapeli koskemattomuus ihmisoikeudet lahko moraali suggestio suggestiivisuus aivopesu evankelikaaliset evankelikaalinen raamattutulkinta evankelikaalinen manipulointi helluntaiseurakunta luterilainen katolinen ortodoksinen calvin kalvinismi yhteiskristillinen rukouspiiri jumalan sana viha maailman loppu johanneksen ilmestys maailmanloppu kinkerit Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys rauhanyhdistys persona non grata valtapeli valtuusto eliitti näkökulma uskontunnustus dogma perinne instituutio julmuus henkinen väkivalta vanhoillislestadiolaisuus häpeäkulttuuri pahoinvointikulttuuri pahoinvointi lasten ongelmat psykiatriset väkivaltatilasto psykiatrinen osasto dissosiaatio muistihäiriöt kognitiivinen psykologia terapia psykodynaaminen terapia itsemurhaajatukset psykopatia psykopaatit psykoosi mikropsykoosi narsistinen persoonallisushiriö narsistit narsut kulttuuri kulttuuritutkimus väkivaltaiset aikuiset vanhemmat kurittaminen rankaisu pedofilia namusedät hyvä lapsuus hyväksikättö legaalinen terminologia sanasto tutkimus rankaisukulttuuri itsemurha itsetuhoisuus depressio posttraumaattinen stressi .

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Nii täällä meiläkin tapahtuu..karmeeta. Omalla tytöllä oli rippipappina juuri tallainen halailemaan pyrkivä pappi ja se oli järkyttävää kun en tiennyt asiasta ennen kuin konfirmaatiossa ja sitten vasta pystyin puhumaan tyttärelleni asiasta. Ikäväkyllä tämä pappi kuitenkin sai julkisesti paljon tukea "hellyyden osoituksilleen" ja saa edelleen vaikka onkin työstään potkittu pois..perkele sanon minä.

Tässä linkki jossa kerron asiasta tarkemmin: http://taidemieli.vuodatus.net/blog/1642650

T:taidemielipuoli