maanantaina, elokuuta 15, 2011

Nokian nousu on unelma

 

Lisäys
Nokia-lähde väittää Elopia myyräksi: "Osakkeen arvo ajetaan alas, että Microsoft voi ostaa Nokian"



Nokian nousu on unelma.

"Nokian kurssinousu enteilee yhtiön myyntiä?"
Se on kaunis unelma.
Se lohduttaa pettyneitä omistajia. Hetken.

Näkeekö Nokian hallitus tilanteen nyt joka suunnalta? Miksi Nokian omistajat ovat hiljaa? Miksi Nokian johtajat ovat olleet kaiken sisäpiirisuojelun keskiössä eivätkä vastuun kantajia?

  • Nokian ex-johtaja lyttää Elopin:
    "Kolossaalinen idiootti".
    "Stephen Elop on Nokian toimitusjohtajana tehnyt historiallisen paljon vahinkoa omalle yritykselleen, kirjoittaa Nokian ex-johtaja, nykyisin teknologiakonsulttina toimiva Tomi Ahonen blogissaan."



Nokia on luovuttanut tärkeimmän asian eli itsenäisyyden. Se oli Nokian brändi.

Nokian dynamona olivat nokkelat ja jopa omalla ajallaan ja väitöskirjoissaan keksintöjä kehittelevät insinöörit pienellä palkalla. Mutta yhtiönä Nokia valitsi sen, minkä aateliset valitsivat keskiajalla ja kaikki kehitys pysähtyi Euroopassa.


Lisäys **
Ex-nokialaisetkin alkavat puhua Nokia-kulttuurista avoimesti - vaikka eivät vielä niin analyyttisesti:
Lisäys, linkki
  • "Matkapuhelinyhtiö Nokian Meego-puhelinten kehitys jäi Symbian-uskonnon alle, sanoo entinen Nokia-johtaja Ari Jaaksi Helsingin Sanomille."


Totaalisen hierarkian, jossa hierarkia ja mafiamaiset suhteet määrää menestyjät, eivät taidot tai tärkeys.

Aateliskulttuurissa turhimmat ja vahingollisimmat ihmiset ovat hierarkian ylimmällä oksalla ja pyrkivät terrorisoimaan muiden hyvinvoinnin nousua ollakseen ehdoton eliitti avuttomien ja pelokkaiden valtakunnassa.

Pohjoismainen kapitalismi eli kyvykkyyden, toimintakyvyn varmistamisen ja jakamisen kulttuuri pitäisi olla jotakin muuta.

Optiomiljoonat johtajille eivät kuulu aitoon kapitalismiin. Toimivassa kapitalismissa johtajien eli delegoijien tulisi olla selvästi osaajien alapuolella palkkauksessa.

Jos yrityskulttuuri muuttuu johtajien elintason ja eliittikulttuurin turvaamisen fantasiatehtaaksi, tapahtuu se, mikä Nokian kohdalla tapahtui. Irtaannutaan todellisuudesta ja asiakkaista. Yhtiön tuhoutumisella ei ole mitään merkitystä johtajamiljonääreille vaan kaikkein tärkeintä on vapauttaa johto vastuusta.

Nokiassa johtajat päättivät, että johtajien ei tarvitse muuttaa omia lähtökohtiaan ja mielikuviaan tai erottava tehtävästään vaan että johtajia on seurattava. Vaikka hautaan.

Sama sama tapahtui natsi-Saksassa. Hyvin älykkäät kenraalit olivat valmiita seuraamaan johtajaa hautaan ja tuhoamaan kokonaisen kansakunnan typerän kunniakulttuurin ja despotismin ehdottomuuden takia.



Nokia oli vasemmiston luoman hyvinvointiyhteiskunnan kaunis helmi. Tasa-arvoisten ja koulutettujen kansalaisten helmi.

Valtio tuotti toimintakykyisiä yksilöitä, joiden aivokapasitettia oli vapautettu satojen vuosien ahdistuksesta, hierarkiakamppailusta ja yhteiskuntaluokkakamppailusta luovuuteen ja toimintaan.

Joka Nokian vaiheessa johtajat hidastivat ja yrittivät estää kehitystä ja nuorien innovaatioita.


Nokian historia on läheltä katsottuna todella karmaiseva ja masentava.
Johtajat eivät oppineet mitään despotismin taipumuksistaan ja rahan kasaamisesta eliitille pienipalkkaisten insinöörien suurfirmassa. Jorma Ollila ja hänen jämähtäneen Nokian eliitin konflikteja lahjomalla vaimentava, lyhytnäköinen yrityspolitiikkansa on täysin suojeltu kaikelta arvostelulta mediassa.

"Päätöksistä" eli muuttumattomuudesta tuli johtajien mielenrauhan ja statusaseman rauhoittelua, statusjärjestelmän virtuaalipeli eikä erinomaisen kännykan kehittämistä ja ihmisten tarpeiden täyttämistä.

Nokian kaikki tuotteet ovat olleet käsittämättömän keskeneräisiä ja vaikeita. Hyvät erilliset tekniset ominaisuudet eivät merkitse mitään, jos kokonaisuus ei toimi. 

Kokonaisuus. Tuo filosofian mystisimpiä ja suurimpia käsitteitä. Ilman kokonaisuutta ei ole eheyttä.  Ilman kokonaisuutta eli systeemin toimivuutta, itsereflektiota, vuorovaikutusta ja uusiutuvuutta ei ole elämää.

Ilman humanisteja insinööritkin olivat lopulta hukassa. Luovuuden kulttuuri kuopattiin lopulta suomalaisen syövän eli mustasukkaisuuden avulla.

Humanistityöntekijöistä tehtiin Nokiassa alinta kastia, jotta surkealla palkalla työskentelevät insinöörit tuntisivat firmassa edes jonkin asian suhteen samankaltaista ylimielisyyttä kuin johtajat heitä kohtaan. Tämän surullisen viimeisen taktisen niitin ja ilmapiirin loi Nokian johdon oma pelätty gestapo eli vallasta juopuneiden merkonomien henkilöstöosasto.


Nokia on tahallisesti ajettu nyt karille, vieraan vallan alle, koska johtajat ovat jo luovuttaneet toivonsa eivätkä ennemmin ole kyvyttöminä luopuneet omasta asemastaan, vaikka ovat varmasti huomanneet oman kyvyttömyytensä johtajina ja visionääreinä. Heille tämä on vain peliä, jossa suuruutta ihalevien johtajien suurin idolin, suuren firman perikuvan Microsoftin annetaan kuohita yhden kilpailijansa pois pöydältä avoimella operaatiolla.

Ikäänkuin luonnonvoimana Nokia haihtuu eikä johtajia voida syyttää, koska he ovat antaneet kohtalonsa suuremman käsiin. Tämä on strateginen vastuunkannon ja muutospaineen haihdutaminen nokialaisten, näköalattomien ja toivottomien johtajien toimesta.

Yhteistyöhön päätynyt katastrofiratkaisu on vain katastrofin naamioimista ja saattohoitoa Nokian johtajien sairaalla logiikalla.

Huono johtajuus on Suomen vakavin syöpä. Johtajien suojelu joka tasolla, vaikka heidän pitäisi olla vastuunkantajia ja nopeimmin vaihdettava resurssi.



http://www.arvopaperi.fi/uutisarkisto/tero+kuittinen+google+jarkytti+aasialaiset/a668294


Nokian yhteistyö Googlen kanssa olisi ollut Nokiaa uudistava tekijä Nokian valtavan insinööriarmeijan helpon uudelleenjärjestelyn takia ja Googlen valmiin ekosysteemin takia.

Windowspuhelimilla ei ole ekosysteemiä eli ohjelmistokulttuuria.

Microsoft tunsi Nokian kilpailijaksi ja siksi aloitti purkamiskampanjansa Troijan johtajahevosen kautta.

Google on niin massiivinen, että sillä ei ollut mitään tarvetta tuntea Nokiaa vihollisena.

Microsoftin Nokian annihilaatioprojekti on nyt aiheuttanut sen, että Googlekin haluaa oman rautapajan - varmuuden vuoksi.

Googlen ei olisi tarvinnut ostaa Nokiaa luodakseen ajanmukaisen yhteistyöfirman myös lisäohjelmistoja kehittämään - mutta Nokia nosti nenäänsä todellisen ekosysteemijättiläisen kanssa eikä hyväksynyt omaa luovaa osaansa ainoan Applen kilpailijan kanssa. Johtajat halusivat siirtää vastuun Microsoftille, koska Microsoftin ratkaisu tiedettiin etukäteen: työläisten erottaminen.

Helppo ratkaisu ajastaan jääneille johtajille, jotka eivät itse halua uudistua ja pitää Nokiaa suurena ja uutta luovana tekijänä. Raha taskussa on kiva potkia kiviä lehmäpolulla.




Titanic painaa kaasua:



Analyytikko:
Motorola-kaupan ei pitäisi vaikuttaa Nokian arvostukseen
http://www.arvopaperi.fi/uutisarkisto/analyytikko+motorolakaupan+ei+pita...



  • " Maailman koulutetuin kansa on päättänyt tyhmistyä yksissä tuumin: unohtaa tosiasiat ja mittasuhteet, järjen, kohtuuden ja vastuun. Aivan ehdoin tahdoin ja tahallaan. Mikä meitä vaivaa?"

Ei kommentteja: