lauantaina, elokuuta 18, 2018

Hesarin jalostunut kolonisaatioterrori jatkuu - Hankala suomalainen luonne

Ruotsalainen kolonisaatioterrori jatkuu, kulttuurituhontaa hihitellen.

 Hankalat.

Vain psykiatri Matti Tiisala yritti kirjoittaa isomman teoksen psykohistorian hirveästä traumataakasta mutta kuinkas ollakkaan, professorit ja muut kulttuurihenkilöt soittelivat hänelle sähisten ja kielsivät kirjan kirjoittamisen. Ettei historiaa saa avata "etteivät suomalaiset ylpistyisi ja käyttäisi tiedostavan uhrin asemaa" ensimmäistä kertaa poliittisesti suomenruotsalaisia maavarkaita ja kirkon lumousta vastaan.

Hesari ja muu valtamedia jatkaa absoluuttisen samaa kolonisaatioterroria ja elitististä tehtävää minkä Vatikaanin "ev-lut" valtionkirkko aloitti. Suomenruotslaisten säätiöiden johdolla. Kts linkki

Suomenruotsalaisten mieliharrastus on pilkata suomalaisten olematonta ruokakulttuurin kun rikkaiden suomanruotsalaisten esi-isät tuhosivat suomalaisen ruokakulttuurin julistamalla yrtit synniksi - ja ruotsalainen eliitti varasti riistan ja kalavedet veroiksi. Suomenruotsalaiset edustavat ylimielisyydessään sivistymättömyyden ydintä Suomessa.


HS.FI
Finnish Nightmares -sarjakuvasta tuttu Matti saattaa juuri nyt olla Kiinan tunnetuin suomalainen, kirjoittaa Pekingin-kirjeenvaihtaja Katriina Pajari Pallon liikkeet -kolumnissa, jossa puidaan ilmiöitä viikon varrelta






 "Suomi on kolonnialismin tunnistamisen takapajula"    

  "  Elonkehä 1/16 lehdessä on mainio Tere Vadénin juttu alkuperäiskansaistumisesta. Siinä kiinnittää erityisesti huomiota väliotsikointi 

    "Kolonisoitu suomalaisuus"
Vadén kirjoittaa siitä, kuinka kolonisoidun aseman huomiottajättäminen millä tahansa hengen elämän alueella on yhä edelleen ns. "sivistyneen" suomalaisen kunnia-asia. Koetaan kunniakkaaksi kärsiä hyvällä statuksella mutta alistetussa asemassa. Onhan aateliset asemat aina kuninkaan myöntämiä ja "Suomessahan ei kuninkaita ole omasta takaa". Tekstijakso on täynnä hyviä ja tuoreita huomioita tyyliin: "Samaan aikaan ei-eurooppalainen henkinen perintö on laiminlyöty, ellei aktiivisesti nujerrettu ja tuhottu". Tähän täytyy huomauttaa, että koko eurooppalainen kulttuuri on itsessään tätä aktiivista nujertamista ja mustaa magiaa muistuttavaa tuhoamisrituaalia täynnä. Eurooppa on itse tuhonnut valtavan osan itsestään ja henkisestä lajirikkaudestaan. Ja tuon häviölle jääneenkin eurooppalaisen hengenilmapiirin pelastaminen Suomeen on tabu. 
"Juha Pentikäinen on todennut, että Suomesta tunnetaan varmuudella 43 karhunkallosaarta, joista yhtäkkään ei ole arkeologisesti tutkittu. Samaan aikaan museovirasto suojelee ja ylläpitää jokaista kivirakennelmaa, jonka ruotsalainen tai venäläinen aatelisto on pystyttänyt." 
On tuskin liioiteltua sanoa että Suomen museovirasto harrastaa aktiivisesti vieraan vallan toimesta mustana magian tuhoamisrituaalia suomalaisuutta vastaan. Tämä tilanne saa jatkua vapaana kenenkään puuttumatta, koska kaikki tärkeät valtapoterot on miehitetty kansalliselle edulle vihamielisellä aineksella. Toisaalta tässä on vastakkain hyvin energinen ja ylenpalttisesti resursoitu kolonnialismi ja toisaalta poliittisesti täysin neuvoton alkuperäiskansaisuus.  "

















.

Ei kommentteja: