perjantaina, elokuuta 31, 2018

Suomi takaisin hyvinvointivaltioksi - Pohjoismainen malli

Miksi meidän täytyy suostua eliitin vetonkiertoterroriin?

  • Työläisen kumuloituva verotusaste voi olla 70% kun rahaeliitin kollilla 0%.


Pohjoismainen teollisuus onnistuu laajasti vain kun verorahat käytetään valtion 100% yhtiöihin tullisuojan ja Tutkimuksen kanssa.

Meillä on vain 70-l keinot käytössä, mikään ei ole julman kapitalismin keskellä muuttunut. 

Nyt verorahaa mätetään dollaripörssiyhtiöille ja valtio ei edes vaadi osakkeita tuesta ja verohelpotuksista.


  • Suomi on mukana tuhoamassa Venezuelaa, Kuubaa ja Haitia kauppasodalla. Suomi on mukana synkässä pörssikapitalismin imperialismissa, myös useissa hyökkäyssodissa

Tarvitsemme sosialistisen kapitalismin eli tiukasti kontrolloidun ja jaetun kapitalismin takaisin, sen aidon kansankapitalsimin jossa verotaakka on eliitillä ja niillä jotka himoitsevat rahaa jotta en, jotka haluavat sivistyä voivat kouluttautua ja kehittää taa henkistä toivoa ihmisten yhteiskunnasta.  Veroprogressio, tulli, markka, itsenäisyys vain itsekontrollilla ja puolustautumisella tuhokapitalismia vastaan. Katsokaa ihmisten ihmettelyä kapitalismin sähkönjakeluhinnoista. Herääkö? 
 Kolonisaatio on lopetettava. 

Liittovaltio on estettävä, Suomi on ainoa pohjoismaa joka vielä roikkuu eurovaluuttaan hirttäytyneenä. Ainoa.




















keskiviikkona, elokuuta 29, 2018

Soini ja Sauli sotaa tuomassa


Soini on vain seuraamus.

Rahaeliitin eli pörssin sotatalous on aivan jokaisen europuolueen eli eduskunnan geopolitiikkaa. Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto jatkavat Suomen miehittämistä tukemalla natomaiden geopolitiikkaa ja hyväksyen amerikkalaisten upseerien toiminnan joka päivä Suomen armeijan johtajina ja kaapatessa valtaa armeijalta kohti totaalimiehitystä ja talvisotaa.

    Sotaa, sotaa suomalaisille.

CIA on saanut rauhassa värvätä ja luoda vieraan vallan vaikutusta 70 vuotta Suomessa ja lahjoa myös demareita ja SAK:ta uskolliseksi sotataloudelle ja pörssikapitalismille. Suomalaiset uhraten.

Soinin demagogia
on fasistinen koska hän nostaa sille tyypillisesti vasemmiston "suurimmaksi uhaksi" kuin Reagan ja samalla irvokkaasti vie nyt Suomea Amerikan sotiin SEKÄ pitää rajat auki cia-mossadin väestönsiirrolla ja tukee Amerikan terroristeja Kiovassa ja Turkissa, kertakaikkiaan naurettava valehtelija, vaarallinen valehtelija sekä uskomaton Vatikaanin valehtelija koska ei todellakaan pidä palopuheittensa mukaisesti kansan puolta vaan Wall Streetin kumartaen kaikessa.

Halla-aho
jatkaa Soinin ja Kataisen äärioikeistolaista vimmaa Kekkosen yliielisyyttä matkien.

Mussolinikin ylpeili kunka hän on rahaeliitin palvelija ja rahan avulla koskematon ja ihailtu. Venäjäviha on Ruotsin kolonisatioeliitin suurie tekosyy Suomenkin valloittamiselle, pois pakanuudesta paavin vallan sivistykseen. Nato on vain venäjävihaa luomaan eliitille tekosyitä feodaaliseen valtaan.



Yle poisti koko kommentoinnin 29.8.08 propaganda-uutisestaan "median puolueettomuudesta ja vapaudesta" tämän jälkeen    

Kommentti:
”Mitä ulkomaan uutisiin tulee, niin olette varmaan huomannut että suomen sekä monet muut länsimaalaisten hallinnassa olevat mediat, olipa ne euroopassa tai muualla, toistavat papukaijan tavoin, lähes kaiken sen mitä USA:n sekä Englannin valtavirtamediat toistavat, jopa ihan samaan aikaan, ilman että Suomi olisi millään tavoin ollut osallisena asioiden tutkimisessa, mutta silti puoltavat heitä lähes kaikessa (samalla itseään koska toistavat niitä). Suomen media toki puoltaa USA:n demokraatteja. Esimerkiksi, muistatte Irakin sotaan johtavista seikoista (massatuhoaseista, WMD). Kyseinen tilanne on osoitettu ja myönnetty virheelliseksi tai valheeksi. Miten suomen media oli mukana siinä sodan rummutuksessa? Ennen kuin USA lähetti joukkoja Irakiin, USA:n medialta alkoi useiden kuukausien ajan rummuttamaan sotapropagandaa, valheellisin motiiveihin perustuen, Suomi oli innokkaasti mukana levittämässä sitä propagandaan Suomen kansalaisille, monen kuukauden ajan. Kyseinen tilanne ei ole ainutlaatuinen. Mitenkä Englannin Skripal tapahtuma on edistynyt? Onko Suomen median mielestä Englanti antanut yhtäkään todistetta Venäjän valtion syyllisyydestä tapahtumaan, muuta kuin, "suspect, highly likely, sources says this and that?". Mitä Sauli Niinistö asiasta päätteli? Ei mennyt kuin muutaman päivää niin Niinistö "sankarin lailla" tuomitsi Venäjän saman tien, saamatta ainuttakaan todistetta Englannista, osoittamaan Venäjän syylisyydestä. Miten sitten media käyttäytyi? Suomen valtavirtamedia ryhtyi rummuttamaan saman tien Venäjän syyllisyydestä, Englannin puolesta kenties, Niinistön puolesta, vaiko totuuden puolesta, asia jota he eivät olisi millään tieteellisin keinoin pystynyt vahvistamaan taikka saamaan todistetta, mutta silti he tuomitsivat Venäjän saman tien. Täytyy myöntää että oli MM-jalkapallon aikana Mediat olivat hyvin hiljaa koko Skripal asiasta, mutta sen jälkeen alkoi median Skripal rummutus, yhtäsoittoa myös suomen medialta.
Ei ole salaisuus, että tosiasiasiassa kansainvälistä valtavirtamediaa hallitsee hyvin pieni joukko ihmisiä ja muutaman jättikorporaatiota (joilla on selkeä poliittinen agenda tai toimivat valtion kanssa yhteistyössä taloudellisista syistä) , jolta pienemmät maat sitten kopioivat uutisensa valikoidusti (mitkä lienee kriteerit), ja siirtävät sen kansalleen ja kertovat että kyllä se näin on vaan kun Englanti tai USA niin sanoo. Suomen kansalaisille uskotellaan että Englanti sekä USA on täysin vilpitön ja heillä muka olisi mitään poliittista agendaa, mitään syytä ihmisten harhaanjohtamiselle, sodat ovat muka täysin kannattamatonta bisnestä maassa jossa käytetään armeijaan yli naurettavat 700 miljardia taalaa, siihen vielä muutaman sata miljardia lukemattomille tiedustelupalveluille tai heidän kumppaneilleen. Minua ihmetyttää että miksei noi 300 sanomalehteä haasta Facebookkia, Googlea, Youtube, Twitteria siitä että ne kieltävät draconian tavoin sananvapautta. Lieneekö syy siihen että tavalliset kansalaiset pystyivät jakamaan tietoa vapaasti kyseisissä meidioissa, asioista jotka eivät miellytä valtavirtamediaa, sillä on valtavasti asioita mistä valtavirtamedia ei edes puhu tai tiedä, saatikka että heillä olisi ymmärrystä tai moraalista voimaa keskustella, jullkaisen ainoastaa hyvin valikoituja otsikoita, ja nekin usein kerrotaan hyvin suppeasta perspektiivistä. ”




Sakari Linden
Ranskassa ja Suomessa on järjestetty tänään suurlähettiläspäivät. Pariisissa puhui presidentti Emmanuel Macron ja Helsingissä ulkoministeri Timo Soini. Kummankin EU-poliitikon viesti oli hyvin yhteneväinen kummankin korostaessa EU:n sotilaallista ulottuvuutta. Eroavaisuudet liittyvät siihen, että Macron korosti EU:n irtiottoa Yhdysvalloista, mistä Soini puolestaan vaikeni.
Taustana tämänpäiväiselle on Ranskan ja Suomen juuri solmima kahdenvälinen puolustusyhteistyösopimus, jonka osana Suomi on ilmaissut kiinnostuksensa osallistua Ranskan tekemään aloitteeseen EU:n interventiojoukoista. Tähän puolestaan liittyy ulkoministeri Soinin tämänpäiväinen korostus Afrikasta Suomen ulkopolitiikan kärkihankkeena. Suomi pääsee tekemään interventioita Afrikkaan Ranskan taloudellisten ja suurvaltapoliittisten intressien puolesta. Magnifique?















































tiistaina, elokuuta 28, 2018

Vaiheistus eli runttaus Sipilän malliin


Sipilän viimeisin informaatiosodan semanttinen syöksähdys on Vaiheistus A-studiossa.

Että tarvitaan vain Vaiheistus, valheiden vaiheistus, takinkäännön vaiheistus "lupauksin" - ja terveydenhuollon tuhoaminen eteneminen sujuvasti.

Soinilta on opittu paljon. Kekkoselta on opittu paljon. "Maan isä". Tunneviittauksia, isä-velvollisuuden viittauksia - täysin absurdisti. Massamedian vakuuttamana.

 
Keksitään keinotekoisia nimikkeitä aina kun mediassa tai eduskunnassa järki alkaa pilkahdella niin toimitaan kuin pappi, isketään pöytään vaikeita teologisia tuntemattomia käsitteitä, vasemmistolta varastettuja käsitteitä - niin pappi on aina oikeassa  kun uhkaa paljastua saalistajaksi.
 
Muutosta ja pohjoismaisen mallin tuhoamista on nyt 29 vuotta ajettu "kehitys"-diskurssilla. "Tehostamis".

"Muutos" esitetään sisältönä.  Ei se ole mikään sisältö vaan ideologinen onnistuneen pohjoismaisen mallin purkaminen on se sisältö harhautusdiskurssilla - massamedian vakuuttamana. Eliitin politiikka tuloerojen kasvattamiseksi.

  Feodalismia kivoilla sanoilla. Julmuutta papillisena "vastuuna". Kirkko suurimpana esikuvana eliitin keinoille.

 
Ideologinen keskustelu on kielletty vaikka poliittinen eliitti ja rahaeliitti ovat kääntäneet täydellisesti poliittisen toiminnan perusteet takaisin feodalismiin pois ihmisarvosta ja yhteiskuntasolidaarisuudesta.

Eliitin keskus on aina eliitti: eliitin media kielsi hysterian keinoilla 1989 eliitin aiheuttaman keinotteluromahduksen analyysin ja Viinanen kiljui televisiossa vuosia kuinka kansa on syyllinen vaikka eliitti lopetti säännöstelyn ja aloitti pörssi- ja valuuttavedonlyönnin - kohti tuhoa.


Pankit eli tuhon keskusket pelastettiin ja kansa laitettiin maksamaan uusliberalismin kaaos. Ja yhä laitetaan koksa kansa ei herää poliittisesti näkemään poliittinen huijaus ja informaatiosota "uudistuksina".

Eliitti rikastuu, eliitti hurraa, elitti on ilman verotusta ja kutsuu amerikkalaisia sodan käynnistäjiä Suomeen eduskunnan ohi.

Siinä teille politiikkaa kun kansa on saatu uskomaan eliittiin.


































.

lauantaina, elokuuta 18, 2018

Hesarin jalostunut kolonisaatioterrori jatkuu - Hankala suomalainen luonne

Ruotsalainen kolonisaatioterrori jatkuu, kulttuurituhontaa hihitellen.

 Hankalat.

Vain psykiatri Matti Tiisala yritti kirjoittaa isomman teoksen psykohistorian hirveästä traumataakasta mutta kuinkas ollakkaan, professorit ja muut kulttuurihenkilöt soittelivat hänelle sähisten ja kielsivät kirjan kirjoittamisen. Ettei historiaa saa avata "etteivät suomalaiset ylpistyisi ja käyttäisi tiedostavan uhrin asemaa" ensimmäistä kertaa poliittisesti suomenruotsalaisia maavarkaita ja kirkon lumousta vastaan.

Hesari ja muu valtamedia jatkaa absoluuttisen samaa kolonisaatioterroria ja elitististä tehtävää minkä Vatikaanin "ev-lut" valtionkirkko aloitti. Suomenruotslaisten säätiöiden johdolla. Kts linkki

Suomenruotsalaisten mieliharrastus on pilkata suomalaisten olematonta ruokakulttuurin kun rikkaiden suomanruotsalaisten esi-isät tuhosivat suomalaisen ruokakulttuurin julistamalla yrtit synniksi - ja ruotsalainen eliitti varasti riistan ja kalavedet veroiksi. Suomenruotsalaiset edustavat ylimielisyydessään sivistymättömyyden ydintä Suomessa.


HS.FI
Finnish Nightmares -sarjakuvasta tuttu Matti saattaa juuri nyt olla Kiinan tunnetuin suomalainen, kirjoittaa Pekingin-kirjeenvaihtaja Katriina Pajari Pallon liikkeet -kolumnissa, jossa puidaan ilmiöitä viikon varrelta






 "Suomi on kolonnialismin tunnistamisen takapajula"    

  "  Elonkehä 1/16 lehdessä on mainio Tere Vadénin juttu alkuperäiskansaistumisesta. Siinä kiinnittää erityisesti huomiota väliotsikointi 

    "Kolonisoitu suomalaisuus"
Vadén kirjoittaa siitä, kuinka kolonisoidun aseman huomiottajättäminen millä tahansa hengen elämän alueella on yhä edelleen ns. "sivistyneen" suomalaisen kunnia-asia. Koetaan kunniakkaaksi kärsiä hyvällä statuksella mutta alistetussa asemassa. Onhan aateliset asemat aina kuninkaan myöntämiä ja "Suomessahan ei kuninkaita ole omasta takaa". Tekstijakso on täynnä hyviä ja tuoreita huomioita tyyliin: "Samaan aikaan ei-eurooppalainen henkinen perintö on laiminlyöty, ellei aktiivisesti nujerrettu ja tuhottu". Tähän täytyy huomauttaa, että koko eurooppalainen kulttuuri on itsessään tätä aktiivista nujertamista ja mustaa magiaa muistuttavaa tuhoamisrituaalia täynnä. Eurooppa on itse tuhonnut valtavan osan itsestään ja henkisestä lajirikkaudestaan. Ja tuon häviölle jääneenkin eurooppalaisen hengenilmapiirin pelastaminen Suomeen on tabu. 
"Juha Pentikäinen on todennut, että Suomesta tunnetaan varmuudella 43 karhunkallosaarta, joista yhtäkkään ei ole arkeologisesti tutkittu. Samaan aikaan museovirasto suojelee ja ylläpitää jokaista kivirakennelmaa, jonka ruotsalainen tai venäläinen aatelisto on pystyttänyt." 
On tuskin liioiteltua sanoa että Suomen museovirasto harrastaa aktiivisesti vieraan vallan toimesta mustana magian tuhoamisrituaalia suomalaisuutta vastaan. Tämä tilanne saa jatkua vapaana kenenkään puuttumatta, koska kaikki tärkeät valtapoterot on miehitetty kansalliselle edulle vihamielisellä aineksella. Toisaalta tässä on vastakkain hyvin energinen ja ylenpalttisesti resursoitu kolonnialismi ja toisaalta poliittisesti täysin neuvoton alkuperäiskansaisuus.  "

















.

tiistaina, elokuuta 14, 2018

Ruotsi palaa ja eurojuntan valta kasvaa valtioiden tuhoamiseksi

Ruotsi palaa ja eurojuntan valta kasvaa valtioiden tuhoamiseksi.

Suunnitelma etenee.

EU ja rahaeliitin liittovaltio - diktatuuri uuskolonisaation keinoin, jyräten ja tuhoten kansallisvaltiot.

Valtio-oppi tuhotaan fasistisella EU:n ja USA:n äärioikeistolaisella, feodalistisella "keskushallinto"-opilla keinotekoisen viheroikeiston ja valevasemmiston avulla.

Itsehallinta kun tuhotaan, tuhotaan demokratia ja väestönsiirrolla identiteetti ja solidaarisuus. Tätä kaaosta varten EU perustettiin niiden pankkiirien ja suuryritysten toimista jotka loivat myös natsit omaksi välineekseen. Imperialismi-sana on korvattu nyt kätevästi sanalla "globalisaatio" ja eliittifasistit saavat vaatia nyt uusimperialismia ja valtioiden tuhoamista uudessa maailmanjärjestyksessä. Ruotsissa on 80 no-go -aluetta jonne ambulanssi ei saa mennä ilman poliisia.

Ruotsi palaa, mikä show.

Terrorismi natiiveja vastaan on jatkunut yli 15 vuotta Ruotsissa tulella ja hyökäyksillä naisten kimppuun  ja poliitikot ovat suojelleet sitä tunnustamatta pitäkseen väestönsiirto-kulissit pystyssä.  
  • Tämä on hybridisotaa. Väestönvaihtoa. Europolitiikan ja elitismin ydin roomalaisen imperialismin vanhoja keinoja ja sen elitismiä jatkaen: Hajota ja hallitse. Vatikaani toi Suomeen ruotsalaiset maahanmuuttajat jotka saivat varastaa suomalaisten maat ja tappaa suomalaisia tekosyillä, kolonisaation uudella "lailla" - oletko unohtanut miten vanhaa länsieliitin politiikkaa tämä terroripolitiikka on? 

Löwfen eliitin edustajana kutsuu fanaatikkoja, eurooppalaisia vihaavia ja lukutaidottomia maahan miljoonan ja sitten ihmettelee.

Loistava palvelija Rockefellerille, Vatikaanille ja Sorokselle, esimerkillinen uuskolonisaation asiamies. Kai olette lukeneet mitä Paavi puhuu - eurojuntan kanssa linjassa - Euroopan suurimpien muurien suojaamana? Eurooppaan tuodaan eliitille sopivaa palkka-armeijaa. Maahanmuuttajilla on huikeasti etuoikeuksia natiivien ohi eikä kysymys ole inhimillisyydestä vaan kaaosprojektista, valtion lakien hajottamisesta rahaeliitin suunnittelemalla hajoitus-kolonisaatiolla. Tasa-arvo tuhotaan tuhoamalla tasa-arvo vetoamalla tasa-arvoon. Köyhillä natiiveilla ei ole samoja oikeuksia kuin väestönsiirtosotilailla eliitin suuressa visiossa pakottaa maailmanhallitus ja tuhota eurooppalaiset identiteetit.

Ideologista sotaa myös palavina autoina, tyypillistä klaani-mafiatoimintaa, myös signaali omille jäsenille aktivoitua, ottaa valta kaikin tavoin, julistus fanatismista, voimantuntoa kohti laajempaa vallanottoa. Itsestään selvää kun otetaan vieraita sovinisteja ja rasisteja elätettäväksi.


Sivistysvaltiossa ei ole uskononvapautta. Laki eli yhteishyvä estää ja rajaa uskonnon toimintaaja valtaa. Paitsi EU:ssa, Ruotsissa, Suomessa, Saksassa.

Europoliitikkomme ja armeija ovat selvästi päättäneet että suomalainen yhteiskunta romahtaa ja CIA EU NATO päättävät Suomen alueen käytöstä ja sodista.

  • Sisäministeriö väittää että Suomen on otettava kaikki väestönsiirto vastaan, miljoona ihmistä on EU-virkamiesten "suunnitelmassa".

      Perustuslaki taas kieltää selkeästi ja vahvasti haittamaahanmuuton Suomeen. 
    Että valtioita ei ole eikä Suomen ole vastustettava natomaiden & CIA mossadin hyökkäyssotia ja niiden väestönsiirtoja.  Eduskunta on hiljaa kun amerikkalaiset upseerit toimivat Suomen armeijan sisällä ja hoitavat kaiken koulutuksen CIA-geopolitiikan mukasiesti. CIA ja USAID käynnisti Ukrainan kaaoksen ja vallankaappauksen, Suomen kauppasota Venäjää vastaan on vain CIA:n propagandaa ja hybridisotaa. Vallankaappaus etenee kaaoksen varjolla. 

Poliittinen eliittimme ei puhu oman talouden ja valtion suojelusta kansalaisten hyväksi elintason nostamiseksi vaan suurfirmojen & eliitin vallankaappauksen ja liittovaltio-poliisivaltion & orjatyön edistämisestä: satuja ja PR-valheita jotta eliitin veronkiertoa yli 40 miljardia voitaisiin jatkaa ja pohjoismainen malli tuhota pala palalta 
  •   "suomen-sata-uutta-mahdollisuutta"



Kreikkakin palaa.

Kreikka on selvä kuva siitä mihin eurojuntan ja pankkiirien valta pyrkii: totaliseen alistamiseen poliittisella terrorilla: Kreikalta kiellettiin eurojuntan toimesta rahaeliitin verottaminen Kreikassa. Vain laina-ansa tarjottiin ratkaisuksi.





Suuri vitsi - vastuuton euroeliitti jatkaa vitsailua kaaospolitiikastaan

ILTALEHTI.FI
Organisoidulta vaikuttavat rikokset tehtiin Suur-Göteborgin ja Trollhättanin alueella












Suomen hallitukset suuntaavat rahat väestönsiirtoon ja natiivikansalaisten pahoinvointi kasvaa valtion väkivallan alla

  • Long Playn uudessa jutussa kerrotaan, että lapsille määrättyjen psykoosilääkkeiden määrä on kasvaa kiihtyvään tahtiin. Niitä määrätään pääasiassa muihin ongelmiin kuin psykoottisiin oireisiin – tyypillisesti käytöshäiriöihin. Sivuvaikutukset ovat rankkoja ja pitkäaikaiskäytön vaikutuksia kehittyviin aivoihin ei tunneta. (Pitkä juttu on maksumuurin takana, mutta sivuilta löytyy lukunäyte [jutun alku] ja kirjoittajan haastattelu.) Alueelliset erot ovat valtavia: Kymenlaaksossa joka sadas alle 13-vuotias poika syö psykoosilääkkeitä, Keski-Pohjanmaalla joka tuhannes.

LONGPLAY.FI
LP 67 - Anna Tommola. Suomessa jo tuhannet lapset syövät psykoosilääkkeitä oireisiin, joihin niitä ei ole tarkoitettu. Kukaan ei tiedä, mitä siitä seuraa











" Alkaa paljastua kuinka syvälle Suomi on liittoutunut jenkkien riveihin. Nyt sodankin hetkellä USAn tarvii kysyä vain lupa Suomen puolustuvoimilta, jos se haluaa käyttää Suomen aluevesiä tai ilmatilaa Venäjää vastaan. Eduskunnan, hallituksen tai presidentin lupaa ei enää kysytä: "”Suomella ei ole täysimääräistä pääsyä Naton harjoituksiin ja komentorakenteisiin, toisin kuin Šoigu väittää. Natolla ei myöskään ole rajoittamatonta pääsyä Suomen aluevesille ja ilmatilaan, vaan valtion alusten ja ilma-alusten pääsy Suomen alueelle edellyttää lupaa lupaviranomaiselta eli Puolustusvoimilta. Lupakäsittely on aina tapauskohtainen ja harkinnanvarainen.”
Suomella on siis pääsy Naton harjoituksiin ja komentorakenteisiin, mutta ei täysimääräistä kuten Nato-mailla.
Nato pääsee Suomen aluevesille ja ilmatilaan Suomen Puolustusvoimien luvalla. Siihen ei tarvita eduskunnan lupaa vaan vain Puolustusvoimien lupa riittää.
Jarmo Mäkelä on Helsingin Sanomissa suomentanut Šoigun sanoja seuraavasti (HS 6.8.2018):
”Toukokuussa solmittiin sopimus, joka avaa niille täydellisen osallistumisen Naton harjoituksiin ja kyvyn käyttää sen komento-, valvonta- ja asejärjestelmiä. Vastavuoroisesti Nato sai täydet oikeudet käyttää niiden ilmatilaa ja aluevesiä”.
Jos Šoigu olisi jättänyt täydellisen- ja täydet-sanat pois, lauseet olisivat virheettömät suomennettuna.
Itse käytin hieman toisenlaista suomennosta, mutta kyse on vain sanavalinnoista, ei lauseiden merkityksestä.
Šoigun ensimmäinen lause on sinänsä totta itseasiassa myös täydellisen-sanan kanssa. Avainsana suomennoksessa on "avaa", mikä tarkoittaa, ettei asiaa ole itse sopimuksessa, mutta sopimus avaa mahdollisuuden.
Suomi on siis ilmoittanut, että Natolle annetaan mahdolliset oikeudet käyttää maan ilmatilaa ja aluevesiä tapauskohtaisesti. Jokainen tapaus ja pyyntö käsitellään siis erikseen ja tehdään yksittäinen päätös. Asia ja sen toimintaperiaate on käyty läpi sopimuksen teon yhteydessä, vaikka se ei ole kirjattuna paperille.
Puolustusministeriön kirjaus ”Natolla ei myöskään ole rajoittamatonta pääsyä...” tarkoittaa, että Natolla on pääsy, mutta se on rajoitettu. 
Rajoitus rajoittamattomalle pääsylle on se, että Puolustusvoimien pitää antaa pääsylle lupa. Luvan antaa siis poliittisen päätännän ulkopuolinen sotilasorganisaatio - Puolustusvoimat - sotilaallisin perustein... "










HVA FAEN HOLDER DU PÅ MED LØFVEN?
En hundretalls biler ble i natt satt i brann i Sveriges største byer, og statsminister Løfven er forbanna. Han sier ungdommene... 
What the hell are you up to?
A hundreds of cars were last night set on fire in Sweden's largest cities, and prime minister løfven is pissed. He says the kids destroy for themselves and their neighborhoods. I'm sure he's right, but what he doesn't mention is that this development is a result of løfvens's own politics. Løfven has been the foremost defender of immigration from vanstyrte Muslim countries and he has imaginary the Swedish people that these will become a resource for Sweden. He has closed his eyes for segregeringen and swept under the carpet the uoverstigelige problems he himself created. He has accused the leader of the sverigedemokratenes to create division, the truth is that he has perfectly well clear on his own. Løfven has created a segregated society. His policy has created urban areas where Swedish identity and culture no longer exist and how democratic environmental seculars laws are set out of force. Løfven has not understood that in Muslim homes it does not happen a parenting in breeding and adaptation. It's home where father decides, but is absent and where the sons have free reins and decide over mother. There is no understanding or knowledge of the Swedish community, no acceptance for the frihetsverdiene western society is built on. Equality, tolerance and equality see you on as a weakness and democratic rules are completely stranger. Machokulturen and Sharia advise. That's exactly why their opprinnelsesland are dysfunctional. I encourage at the same time everyone who reads this post to protest vocal if the government later in autumn says yes to kvoteflyktninger from the EU Feel free to start e-mail campaigns and text anyone who has influence on this decision. I promise I'll do my internally. We don't want Swedish States in Norway.













  








Migri Maahanmuuttovirasto EU-ideologia Diktatuuri Militarismi Nato Salaiset sopimukset Isäntämaasopimus 

.

.