-Viime vuosikymmen oli eräällä tavalla kirkon itsesäälissä rypemisen vuosikymmen, sanoo Kotimaa-lehden uutispäällikkö Johannes Ijäs. -"Nuori aikuinen" nousi 2000-luvulla kirkon mantraksi, vaikkakin vihdoin hiipuen. Kirkko valitti sitä, että heitä ei tavoiteta ja unohti mainita, että itse asiassa kirkon toiminnassa on erilaisista perhekerhoista lähtien lukuisia nuoria aikuisia, Ijäs toteaa. Kirkon jäsenyydestä keskusteleminen on Ijäksen mukaan keskittynyt numeroiden pyörittelyyn.
"Heräämisiä" on toki ollut vähän väliä.
Tuhansia lyhytkestoisia puheenvuoroja ja "toimikuntia". Avainsanana on lyhytkestoisuus, "asian huomioiminen" ilman prosessoimista.
Ällistyttävintä Pohjolan protestanttisessa kirkkoilmiössä Ruotsissakin on se, että on niin paljon itsekritiikin sysäyksiä, jotka systeemiin sisäänrakennettu itsetyytyväisyyden hybris aina kumoaa.
Kysymys kirkkopolitiikassa on polarisoituneesta piilofundamentalistin identiteetistä. Täytyy puhua "älyllisesti" - mutta ei toimia. Täytyy olla tarkkaavainen mutta ei poliittinen. Kirkon piirissä täytyy toivoa kirkolle enemmän aktiivisuutta mutta aina käytännössä minimoida ja tylsistyttää toiminnan rajaaminen mahdollisimman tehokkaasti pienen sisäpiirin hierarkiseksi hiekkalaatikkoleikiksi ja aika tasan hyvinvoivan yhteiskuntaosaston kerhoksi, joita huonompiosaiset jo olemassaolollaan loukkaavat ahdistuneisuudellaan ja negatiivisuudellaan.
Kirkossa älyllinen itsesääli itsekritiikin merkkinä on sallittua, kunhan se ei ole organisoitunutta muutosvastarintaa piispoja vastaan, isänmurhaa. Lutherin isänmurhalle saa hurrata, mutta sehän onkin vain kirkkohistoriaa, osa perintöä.
Kulissien takainen kirkkopolitiikka pyörittää miljardeja euroja.
Perinteiden säilyttämiseksi. Syntikeskeisyyden suojelemiseksi.
Suomalainen jumalayhteys halutaan pitää syntikeskeisenä mitättömyyden kontemplaationa ja ehdottomasti rituaalikeskeisenä, pappikeskeisenä lahkona. Papin jakama ehtoollinen on amen ja sitten odotetaan maailmanloppua onnellisena. Tule Hjerra Jeesus.
Kun papit puhuvat yleisestä pappeudesta voidaan jo puhua pelottavasta paradoksaalisuudesta.
Ruotsissa sentään on ihmiskeskeinen naispappeus ja neutraali homohumanismi ajettu voimalla läpi selväjärkisten hartiavoimin. Täällä on sitten matkittu viivytellen ja häpeillen nurkkia kiertäen julkisen mediakiirastulen alla. Jotta piispat voisivat vakuuttaa fundamentalisteille periaatteessa vastustavansa muutoksia ja vedota sitten tasa-arvosäädösten paineeseen, koska kirkon papit ovat valtion säädöksissä yhä virkamiehiä, valtion valvonnan alaisia opissaan.
Täytyy puhua eettisiä ja kehitysyhteistyöstä 3000 km päässä mutta ei oman paikkakunnan pahoinvoinnnista ja kirkon roolista siihen.
Puhetta ilman johtopäätöksiä. Kirkon kuningasajatus. Tämän perusstrategian ovat suomalaiset puolueet omineet suoraan evlut kirkolta jopa tyylillisesti. Siksi Kanervan auktoriteettirooli hajosi, koska hän ei pystynyt pitämään kulissina epäseksuaalisen papillista isäroolia enää kasassa.
Kirkko on rituaalisysteemi ja kaikki identiteetti korkekirkollisessa kulttuurissa nivoutuu vain rituaalikulttuuriperintöön. Sitä ei saa kritisoida, sitä ei ole muutettu monista yrityksistä huolimatta, koska perinnekortti vedetään kuin ninjatähti ja sillä heitetään uudistajia keskelle otsaa.
Tämä käytännön pattitilanne on ideologinen ongelma.
Ideologinen ongelma pysyy kuin kuuma terva, koska kielletään, että olisi mitään ideologista ongelmaa.
Luterilaiseen ihmiskuvaan viitataan ahkerasti mutta ylläpidetään katolilaista mielikuvaa kirkosta muuttumattomana sanelijana, armon jakelijana, siis ikään kuin taivaallisena huumediilerinä. Kirkkoherra on tyytyväinen automaattiseen lapsikasteeseen ja luovuttaa kirkon talousjohtajalle melkein jokaseurakunnassa korkeimman päätäntävallan budjettiasioissa. Eli talousjohtajat sanovat, mihin toimintaan annetaan rahaa ja kirkkoherra sitten selittelee talousjohtajan päätöksiä. Uljasta.
Kysymys on oudosta roolipelistä vaikka epäpätevien, sivistymättömien, pelokkaiden ja laiskojen kirkkoherrojen osuutta ei voi koskaan liioitella.
Talousjohtaja suorittaa seurakunnissa ikään kuin entistä kuninkaan rituaaliroolia, jotta kirkko voisi toimia satoja vuosia vanhalla tavalla alkuperäisellä tarkoituksellaan olla maallisen vallan palvelija.
Kirkko on yhä identiteetiltään ylpeä valtiokirkko ja siksi kunnallispolitiikkaa harjoittelevat menevät aina ensin tuolla lääneissä kirkkoneuvostoihin harjoittelemaan korulauseita ja junttauspolitiikkaa. Kirkko on suomalaisen politiikan kehto.
Kirkko jopa estää aktiivisesti yhä esim pakanajärjestöjen rekisteröimistä uskontokunniksi. Uskomatonta. Paljastavaa. Ilmeistä.
Lisäksi kirkon muuttaminen takaisin katolisen kirkon säädösten alaisuuteen etenee järkyttävllä tavalla: papeille on lähetetty piispojen paimenkirje ja uusin ohjeistus jumalanpalvelusrituaalista. Sen mukaan luterilaisten pappien on palattava katolisen kirkon transsubstaatio-oppiin. se tarkoittaa sitä, että ehtoollisviini aivan oikeasti muuttuu Kristuksen vereksi ja siten kaikki ehtolliselle maagisesti siuntattu ja vereksi muutettu viini on juotva pois pappien toimest ehtoollisen jälkeen. Myös ehtoollisleipä on syötävä, sillä sillä on maagisia voimia katolisten oppien mukaan.
Miksi kirkon jäsenille ei kerrota avoimesti piispojen selvää tendenssiä liittää ev.lut. kirkkoa takaisin katoliseen maailmankuvaan ja jopa organisaatioon yksisuuntaisen ekumenian kautta?
Kirkko olisi valtavan organisaation lisäksi vaikuttava organisaatio, myös yhteiskunnallisesti.
Jos.
Jos olisi karismaattista humanismia, selväjärkisyyttä ihmiskeskeisesti ja aitoa protestanttisuutta patsastelua purkamaan. Kysyntää olisi. Mutta se täytyisi tapahtua nopeasti. Rajusti. Kirkon romahtaminen linjattomassa suojautumisessa ja rituaalineuroottisuudessa on kuitenkin yhä itsestään selvempää.
Kirkolla on nyt (aika myöhässä) jopa nettikuorrutus, mutta pappikeskeisyyttä taas korostaen. Rahaa ei käytetä ryhmätyön, itsenäisten projektiryhmien ja henkisten, suvaitsevaisten keskusteluryhmien perustamiseen. Vierailevat keskustelunherättäjät ja rehellinen väittely olisivat yksinkertaisin keino laajentaa seurakuntien kirkkokulttuuria ihmisten omasta elämästä nousevaksi prosessiksi. Kirkon tehtävä ei ole etsiä vaan vastata.
Ihmiset tekevät yhä vähemmän tavan vuoksi asioita ja silti piispat ovat niin ylpeitä vain kirkon tavoista. Kirkkokäsitys on irvokkuudeltaan aika perverssi. Jotta ihmiset nykyisen kirkon opin mukaan käsittäisivät ns. Pyhän Hengen toimintaa, heidän olisi ymmärrettävä Rooman keisarin keksimää kirkkokulttuuria?
"Antifasistinen" Pro-Venäjä-äärijärjestö käy kirkkopoliittiseen taisteluun
vs
Erottaako piispa pitkästä aikaa papin poliittisten syiden perusteella?
Miksi äärioikeistolaiset ja puolisotilaalliset suojeluskuntalaiset, lainvastaisten teloituskomppaneiden jäsenet, ovat saaneet käyttää kirkkojen tiloja tapahtumiinsa Suojeluskunnan poliittisten liehuvien lippujen ja miekkojen kera - en ole kuullut Heikan estävän tai kritisoivan tätä ääripoliittista käytäntöä vastaan? Oikeistolaista kirkkopolitiikkaa?
Lehdistötilaisuus Helsingin keskustassa tiistaina 12.1.2010 kello 10.30 Lehdistötiedote; Espoon tuomiokapitulin päätöstä erottaa kirkkoherra Juha Molari Venäjä-myönteisten mielipiteiden takia protestoidaan laajasti. Espoon hiippakunnan tuomiokapitulin edustalla järjestetään tiistaina 12.1.2010 mielenosoitus. Tukimielenosoituksia järjestetään Venäjän ja EU:n alueella Suomen diplomaattiedustustoja vastaan.
SUOMALAISTEN USKONNOLLISUUS
UUDEN VUOSITUHANNEN ALUSSA
- Kirkon Tutkimuskeskus
"Militaristinen miesihanne ei tuo miehiä kirkkoon"
- Kai Sadinmaa
Suomen arkkipiispasta halutaan paavi
ARKKIPIISPAN VAALI:
Miehillä on vaalissa äänienemmistö
- vaikka kirkon aktiivijäsenistä yli 67% naisia
Piispankin hallitukseensa halunnut Aalto-yliopisto online
"Pyhä kirkon yhteisenä painopisteenä vuodet 2010-2012"
Lapsi- ja nuorisotyön neuvottelupäivät
eli kirkon panopäivät 12.-14.1. Jyväskylässä
Entisen Ateistin Jumalakuva
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti