von Triers dogmatiska kvinnohat
I Lars von Triers filmer är alla kvinnor offer. Katarina Wennstam och Maria Sveland gör upp med regissörens kvinnoförakt och den manliga konstnärsmyten.
:: Tässä raaka Google-käännös suomeksi
< Dagens Nyheterin Trier-artikkelista
Tuntuu, että feministit ovat katsoneet "Antichrist"-elokuvaa todella tarkoituksella väärin ja ohi.
Jos elokuva olisikin ollut naisen/piirifeministin tekemä, se olisi aivan varmasti tulkittu naisen vuosisataisen tuskan latautumaksi naisen yksilölliseen elämään sekä vuosisataisen patriarkalismin piilomuodoista ja näkymättömistä paineista avioliitossa, naisen tuskan kieltämisestä ja sen purkautumisesta hallitsemattomasti. Naisella olisi ollut lupa kuvata tämä naisen sisäisen kaaoksen jäsentymättömyys ja jäsentymättömän identiteetin aggressiivista purkautumista. Naistaiteessa veri saa lentää ja nainen kirkua metsässä. Miehen käsissä se taiteellinen ratkaisu nähdäänkin sitten aseena, manauksena.
Aivan kuin miehille ei kuuluisi naisen seksuaalisuus?
Keitähän heteronaisen seksuaalisuus rajummin koskettaa, miehiä vai toisia naisia?
Onko feministeille aivan mahdoton ajatus todellisuudesta, että aivan kuten miehet, naisetkin voivat purkaa pahaa oloaan tuhoavalla väkivallalla?
Trierin elokuvien runnotussa naiskuvassa voi kuitenkin nähdä että Trier lyö pohjimmiltaan aina mieskuvaa.
Trier on feministi. Kyvytön feministi, miehen kanssa jaetun ihmisten keskinäisen pimeyden naistuntija mutta feministi kuitenkin.
Feministeille elokuvan mies ei ehkä vihannut tarpeeksi naista naisen ongelmallisuuden selittämiseksi - feministisillä konventioilla.
Naisen tuskaisten tekojen vertigo, syöksykierre, osoitetaan elokuvassa ehkä liian epäfeministisesti ja vaativasti naisen omalle vastuulle, naisen valinnaksi, itseilmaisuksi. Miehen hybris nähdä vaimonsa kuin tyttärenä tai terapeutin asiakkaana ei ollut feministeille kenties tarpeeksi vahva signaali epäterveestä suhteesta - miehen kattavasta vastuusta suhteen ylläpidossa.
Mutta niin kuin psyykkisesti ihmisen hajonneessa omakuvassa, väkivaltaa kuvaavassa elokuvassa on hajonneisuutta ja kaaosta. Väkivaltaisen ihmisen avuton uskontunnustus on kaaos, jota vastaan auttaa vain voima - ja muut ihmiset ovat osa kaaosta, eivät ratkaisua. Siinä ei sukupuoli auta, kun ihminen turvautuu väkivaltaan.Monessa avioliitossa saavutettu "avioliittostatus" on pahan olon ja menneisyyden tulppa, itse tulevaisuus, uusi elämä, uusi juhlittu roolistatus ja arvonnousu yhteisössä. Saavutus. Unohduksen ja uuden roolin saavutus.
Hääpuheissa puhutaankin siekailematta juuri fantastisen uudesta elämästä ja uudesta vaiheesta, entisen taaksejättämisestä, oudosta siunauksesta, jonka avioliiton valinta tuo automaattisesti tullessaan. Käsittämätöntä.
Uusi elämä on useinmiten vain vanhan elämän taakse jättämistä ja käsittelmeättä jttämistä - toiveena. Unelmana. Fantasiana.
von Trierin "Idiootit"-elokuvan lopussa nainen "uhraa" itsensä ja kohtaa oman elämänsä kipupisteen toteuttamalla ryhmän kokeilemaa ideologiaa perinpohjaisimmin oman perheensä ja koteloituneen ahdistuksensa ja selvittämättömän kommunikaatioperinnön konfliktilla.
Suomalaiset elokuva-alan ihmisethän löivät Idiootit-elokuvaa kuin vierasta sikaa kun tuotantolaatu ei ollut "ammattilaisten" tuhlailevaa standardia.
Antichrist-elokuva on kyllä hyvä mittari siitä, vaatiiko elokuvaa katsonut henkilö naiselle feminististä erityiskohtelua jopa taideteoksessa. Voiko nainen olla fyysisen kaaoksen aiheuttaja, ihminen, osa ongelmaa, osa umpisolmua, osa ihmisyyttä. Osa syntiinlankeemusta.
Lapsen kuolema voi päästää kummankin osapuolen pahan olon padotut tunteet irti ja katkeruus, jopa viha syntyy tunteesta, että toinen ei sittenkään tuonut uutta, hyvää elämää ja pyyhkinyt entistä pois. Menneisyys saavuttaa. Käsittelemätön menneisyys satuttaa saavutetun uuden statuksen luoman turtumuksen jälkeen.
Jos avioliitto julistetaan katoliseen tyyliin pyhäksi, siitä tule pyhä velvollisuus yhteisöä kohtaan. Suoritus. Jonka ensisijainen kriteeri on esikuvallisuus, yhteisön kiitollisuus kiitollisille kiitettäville. Avioliitossa ei mennä toisen ihmisen kanssa naimisiin vaan yhteisön ja valmiin roolikuvan. Esikuvallisuus on aina maskeeraavaa, lavasteiden taakse katoavaa itseyden muokkaamista ulkoisen kautta. Itsetuhoa.
Muu on noituutta, yhteisön ihanteiden ulkopuolella toimimista.
Vaikka noituus on feministeille lähes juhlittu toiseuden historiallinen ja yhteisön "arvojen" ulkopuolella toimimisen rituaalinen ilmenemismuoto, syyttävät nyt monet yliopistofeministit käytännössä von Trieriä noituudesta, feminististen arvojen uhkaamisesta, manaamisesta ja mitätöimisestä.
Noituuden perusmääritelmä onkin juuri perusarvojen uhkaaminen. von Trierin elokuvassa nainen pääsee oman lukkiutuneen elämänhallintansa ulkopuolelle ja hän osaa etsiä uutta pelastavaa roolia noituudelta, sen tutkimiselta ja idealisoimiselta.Se on noituutta, mikä uhkaa määritellä yhteisön ja avioliiton perusarvoja uudelleen ja toimia yhteisön vastavoimana.
Feministit jatkavat kirkon asemaa ja asennetta tämän elokuvan jyrkässä tuomitsemisessa ilman mitään selvää analyysiä , nyt naisten imagonvalvojana, jonka on valvottava ja määriteltävä miesten vuosisataista noituutta, hyökkäyksiä koskemattoman naiseuden pyhyyttä ja määrittelyä kohtaan.
Feminismi jatkaa nyt jännällä tavalla patriarkalistista "herkän naisen" tabua torjuessaan tämän naisen aggressioiden kuvaamisen soveliaana.
Naisen väkivaltaisuus oli täydellinen tabu patriarkaaliselle ihmiskuvalle. Ihannenainen oli ihmisyyden perikuva ihanuudessaan ja suojeltavuudessaan - eikä siis millään tavoin uhka miehelle. Kyvytön, vajaa, emotionaalisesti yliherkkä, hellä ja tukea tarvitseva, lohtua tarjoava. Enkeli.
Nyt feministit jatkavat tätä vaillinaisen naisen ihmiskuvaa oudolla ideologisella pakkomielteellä.
Feministien puheessa nainen yhä on ihmiskunnan ja perheen ainoa toivo viattomuudessaan eikä tälläinen nainen siis kykene väkivaltaisuuteen, muuta kuin miehen pakottamana. Feministit julistavat intoa puhkuen samaa naisen eksistentiaalista erilaisuutta, vastuuttomuutta ja pyhimysmäisyyttä kuin patriarkalismi.
Lasten pahoinpitelytilastot kertovat jotakin hyvin erilaista ihmiskuvaa.
" Elokuva ansaitsisi enemmän, sillä se on paitsi vaativa myös ajallemme ominainen taiteenlaji, kuten useampikin kulttuuriteoreetikko Slavoj Žižekin tapaan on korostanut.
Jos kirjallisuuden, kuvataiteen tai klassisen musiikin vastaanotto olisi yhtä latteaa kuin elokuvien, kulttuurin keskustelupalstat täyttyisivät surunvalittelijoista.
Elokuvan elonmerkiksi näyttää riittävän katsojamäärien ja studiotulojen kirjaaminen. Elokuvakulttuurin hautajaispuheet jäävät erikoislehtiin ja yksittäisten aficionadojen kolumneihin. ”Elokuvasivistyksestä” puhuminen kuulostaakin tänään epäilyttävän 70-lukulaiselta tai holhoavalta.
http://filosofia.fi/elokuva/trier
"No vihdoinkin te onnistutte pääsemään naimisiin"
Estate agent wins witch auditions
.
Tekstit
12 kommenttia:
Kirjoitat tekstissäsi näin:
"Feministien puheessa nainen yhä on ihmiskunnan ja perheen ainoa toivo viattomuudessaan eikä tälläinen nainen siis kykene väkivaltaisuuteen, muuta kuin miehen pakottamana. Feministit julistavat intoa puhkuen samaa naisen eksistentiaalista erilaisuutta, vastuuttomuutta ja pyhimysmäisyyttä kuin patriarkalismi."
Muuten ihan osuvia ajatuksia, mutta teet saman virheen kuin monet, monet muut, jotka arvostelevat - sinänsä ihan ansiokkaasti - naisia. Syytät FEMINISTEJÄ siitä, mistä pitäisi syyttää ihan tavallista valtavirta-ajattelua. Törmään jatkuvasti tähän väärinymmärrykseen, jossa valtakulttuurin yleisistä ongelmista syytetään feministejä. Naisten glorifiointi on nimenomaan kaikkien mökin muijien ja usein jopa bensiksen kahvioon kokoontuvien äijien tapa ajatella naisista. En löydä naisten pyhittämisestä yhteyksiä feminismiin, normatiiviseen arkiajatteluun löydän sen sijaan paljonkin.
Kun nainen on kritiikin kohteena, on yleinen helmasynti, että arvostelun maalitauluksi raahataan paikalle feministit. Mistä se kertoo? - Olen usein sanonut, että naista ei ole Suomessa lupa arvostella. Siitä se kertoo. Eli valtakulttuurissa nainen on koskematon, pyhä. Siis valtakulttuurissa, ei feminismissä.
Usein siis feministien arvostelija tulee hauskalla tavalla lähteneeksi niiden kelkkaan, jotka pitävät naista pyhänä. Tosi hupsua.
"Syytät FEMINISTEJÄ siitä, mistä pitäisi syyttää ihan tavallista valtavirta-ajattelua. Törmään jatkuvasti tähän väärinymmärrykseen, jossa valtakulttuurin yleisistä ongelmista syytetään feministejä. Naisten glorifiointi on nimenomaan kaikkien mökin muijien ja usein jopa bensiksen kahvioon kokoontuvien äijien tapa ajatella naisista."
Tässä on toki hyviä ajatuksia. Ja totta sinällään. Kuitenkin tässä on takana samaa, mitä on fundamentalistikristityissä: "Feminismi" tai "kristillisyys" ei ole se, mitä seuraajat tekevät, vaan jokin ihme määritelty akateeminen tai hengellinen ihanne, jota ei tapaa missään arkielämässä.
Fundamentalisteista normikristitty uskoo "väärin". He eivät ole kristittyjä, vaikka he itse kokevat olevansa kristittyjä. Koska he eivät täytä "poliittisen korrektin kiiltokuvan" ehtoja.
Minusta "kristinusko" on sitä mitä "kristityksi itseään kutsuvat tekevät/mistä kieltäytyvät enemmän kuin muut eivät". Kun lähestyminen on "konkretiapohjaista", ideaali on helppo lakaista irrelevanttina syrjään. Mitä helvetin merkitystä on muka jollain näkymättömällä itsekriittisellä kristinuskolla, jota ei tapaa kadulla? Kadulla on epäakateeminen innokas amatööri, joka helposti ylittää hyvän tavan rajat ja tunkeilee "opettamaan ja pelastamaan tyhmempiä ja pahempia, huonoja säälittäviä epäihmisiä, joilla on arvoa vain potentiaalisina käännynnäisinä." Akateemisesta itsekriittisyydestä ei ole tietoakaan. Miksi tällä sumulla pitäisi olla merkitystä kun puhutaan uskonnon vaikutuksesta yhteiskunnassa? (Ja siihen liittyvistä traumoista.)
Nuo mökin mummot varmasti kokevat olevansa feministejä. Tässä siis Arhi kritisoi valtavirtafeminismiä. Akateemine feminismi on varmasti erilaista. Mutta miksi käyttää nenäkästä ulosmäärittämisen konstia, nimittää taviskannattajia, joita feminismistä on enemmistö, pohjimmiltaan "liian typeriksi ollakseen aidosti feministi".
Elitisoimalla ilmiö voidaan tietysti ulkoistaa eitoivottu aines ja ylläpitää itseriittoisuutta, ja tuomita kaikki kritiikki "irrelevanttina". Kysymys onkin, miksi elitisointi olisi jotenkin pakko ottaa, ikään kuin jonain ylhäältä annettuna.
Kun sosiologinen ideologian yhteiskunnallinen mahti kuitenkin syntyy "seuraajien summana". Juuri massalla on väliä.
Ja aina feministit ovat kaiken takana ja syyllisiä kaikkeen. Yhyy.
Yhyy.
Tuomo totesi tässä kommenttiosastossa:
"Nuo mökin mummot varmasti kokevat olevansa feministejä. Tässä siis Arhi kritisoi valtavirtafeminismiä."
Tuo ei ole totta. Feminismi on ajatussuunta, johon puhuja yleensä ottaa hyvin selkeän kannan joko puolesta tai vastaan. Puhuja ilmoittaa kannattavansa kyllä tasa-arvoa, mutta ilmoittaa jämäkästi, ettei kuitenkaan ole feministi. Tapafeministejä ei siis ole, kuten on tapakristittyjä.
Tuomo on siis jollain lailla ehkä oikeilla jäljillä siinä, että välimallin feministejä ei käytännössä ole. Mutta se ei johdu siitä, että feminismi on fundamentalismia, vaan siitä, että feminismi on poliittisesti hiukan epäkorrekti aate. Sehän ei sovi suomalaiseen konsensushenkeen, sillä se tekee eri eturyhmien väliset erot näkyviksi.
Feministiksi tunnustautuminen vaatii nimittäin vähän rohkeutta, vaikka ihmettelen kovasti, että miksi hitossa. Aivan samoin voin ilmoittaa tukevani vaikkapa palestiinalaisten kotirauhaa. Silti feminismin kannattaminen voi olla Suomessa poliittisesti arempi asia, kuin asettua vastustamaan vaikkapa (pyhän ja kaikkien rakastaman) Israelin miehitysvaltaa.
Minä olen sitä mieltä, että nimenomaan feminismistä voi löytää tuoreinta ja osuvinta kritiikkiä naista ja naiseutta kohtaan. Sitä kutsutaan itsekriittisyydeksi. Sen sijaan kaikkialla muualla, "toteutuneessa tasa-arvoisuudessamme" on naisten arvostelu kovin hys, hys. Naista ei saa moittia. Kirjailija Jari Tervo totesi joskus, että Suomessa on pari asiaa joita ei saa kritisoida. Toinen niistä oli naiset. Olen samaa mieltä.
Mutta! Älkää hemmetissä syyttäkö feminismiä siitä, että valtakulttuurissa koetaa tärkeäksi se, ettei sanansäilää käytetä naista vastaan.
Mistä se oikein kertoo meidän kulttuurissamme, että nainen halutaan muumioida ja museoida tietynlaiseksi koskemattomaksi alueeksi?
Huomautan vielä kerran, että feminismiä väärin perustein arvostelevat osallistuvat itse aktiivisesti naisen pyhittämiseen. Muistutan, että yleiskulttuurissa feministiksi julistautuminen on kapinallinen ele. Arjen normeissa naisella on tietty pyhä asema, jota taas feminismi on kaatamassa. Kukapa muukaan? - Eivät ainakaan feminismin arvostelijat, sillä heidän keihäänsä on suunnattu väärään kohteeseen.
Feminismi on ajatussuunta, johon puhuja yleensä ottaa hyvin selkeän kannan joko puolesta tai vastaan. Puhuja ilmoittaa kannattavansa kyllä tasa-arvoa, mutta ilmoittaa jämäkästi, ettei kuitenkaan ole feministi. Tapafeministejä ei siis ole, kuten on tapakristittyjä.
Kyllä kristitytkin yleensä ottavat selkeän kannan. Henkilöt ovat kristittyjä ja sanovat olevansa kristittyjä. "Piiri pieni" vaan sanoo että he eivät ole sitä "riittävästi/oikein".
Uskonnon ja feminismin rinnastus puheessa sujuu mainiosti, koska uskossakin on kannanotto "uskon Jumalaan, mutta en ole fanaattinen". Samoin kansan suussa feminismi tarkoittaa juuri telaketjufeminismiä, joten sanovat että "kannatan tasa -arvoa, en feminismiä". Samoin tekevät monet akateemisetkin feministit.
"Tuomo on siis jollain lailla ehkä oikeilla jäljillä siinä, että välimallin feministejä ei käytännössä ole."
Täh? Olen käsittänyt, tai sitten olen vaan niellyt totena sen naistutkimuksen esittämän, että tosiasiassa feministit kyllä kritisoi joka kiveä. Että lähes kaikesta keskustellaan ja ollaan myös erimielisiä. Tätä kautta välivaiheiden olemassaolon pitäisi olla selviö.
"Mutta se ei johdu siitä, että feminismi on fundamentalismia, vaan siitä, että feminismi on poliittisesti hiukan epäkorrekti aate."
Missä feminismi on määritetty poliittiseksi epäkorrektiudeksi? Eikö aito kriittisyys olisi "konsensusneutraalia", eli ei asetettaisi määritelmällisesti positiota perustaa vastaan tai sitä myötäämään. Että sinne mennään minne päädytään?
Lienen ollut lukenut liian vähän, mutta tuohon feminismin määritelmään en ole vielä missään törmännyt. Muutenkin, mitä ihmettä on sellainen einormejen seuraaminen, jossa ollaan jotenkin "puhdasoppisia"?
Enkä väittänyt yhtään että feminismi olisi "fundamentalismia". Verrannollisia ne olivat yhden, esittelemäni piirteen, kautta. Molemmissa on valtava ero "akateemisesti haihatteleva eliitti", jonka feminismi on aivan eri asia, kuin mitä kaikki muut sen sitten käytännön tasolla tarkoittavat ja mikä näkyy kadulla. Mielestäni korostin sitä että Arhin feminismi tarkoittaa alun perinkin eri feminismiä kuin sinun feminismisi.
Viittasin määritelmäeroon, jossa akateemisen feminismin puolustus puhuu "argumentin ohi", koska argumentti puhuu aivan eri feminismistä.
"Sehän ei sovi suomalaiseen konsensushenkeen, sillä se tekee eri eturyhmien väliset erot näkyviksi."
Suomessa tosiaan haetaan konsensusta väkisin.
"Feministiksi tunnustautuminen vaatii nimittäin vähän rohkeutta, vaikka ihmettelen kovasti, että miksi hitossa."
Koska arkikielessä feminismi ei tarkoita samaa mitä akateemiset ylhäältä määrittää. Konnotaatiot elävät omaa elämäänsä. Se feminismi josta puhtaan katutasolla on telaketjufeminismiä. Ja kyllä. Telaketjufeministejä löytyy. Ja he kutsuvat itseään feministeiksi. Mikä ei tarkoita sitä että tämä heidän feminisminsä olisi samaa mitä naistutkijat käyttävät. Ideologian kuvaus voi olla täysin eri. Feminismi siten kuin se määritellään ja feminismi siten kuin siksi itseään kutsuvat siitä tekevät, ovat eri asia.
"Silti feminismin kannattaminen voi olla Suomessa poliittisesti arempi asia, kuin asettua vastustamaan vaikkapa (pyhän ja kaikkien rakastaman) Israelin miehitysvaltaa."
Epäilen. Luultavasti feministi ei vaan huomaa sitä asennetta joka ei kohdistu häneen itseensä. Olen täysin samaa mieltä, että feministiksi tunnustautuminen on arka asia, vaikka puhuttaisiin sitten "akateemisestakin hengestä". Mutta että "enemmän". In facto valtaosa suomalaisten tekemästä "konsensusvainosta" on sellaista että se on näkymätöntä. Sen huomaa vain ne jotka tätä konsensusta rikkoo. Itse olen huomannut tämän sitä kautta, että kun normaalisti kuljeskelen, hetero kun olen, en huomaa mitään homovastaisuutta missään. Mutta heti jos liikun homokavereideni kanssa eri paikoissa, systeemi on kuin olisi eri planeetalla.
Esimerkiksi itse olen saanut kannetun tappouhkauksen kotipostilaatikkoon. Ei postitettu, vaan tuotu. Että "Tiedän missä asut".
"Minä olen sitä mieltä, että nimenomaan feminismistä voi löytää tuoreinta ja osuvinta kritiikkiä naista ja naiseutta kohtaan. Sitä kutsutaan itsekriittisyydeksi. Sen sijaan kaikkialla muualla, "toteutuneessa tasa-arvoisuudessamme" on naisten arvostelu kovin hys, hys. Naista ei saa moittia."
Koska puhunet akateemisesta feminismistä, ollen samaa mieltä. Mutta se feminismi, jota Arhi tässä tarkoittanee on hieman eri asia.
"Huomautan vielä kerran, että feminismiä väärin perustein arvostelevat osallistuvat itse aktiivisesti naisen pyhittämiseen."
Yrittänet vihjata että olen tässä tekemässä jotain pahaa? Naisten pyhittäminen on tosiaan suomessa sellaista että sitä tekevät telaketjufeministit että ne jotka kritisoivat telaketjufeministejä. Ongelma taitaakin olla siinä että se "kriittinen feminismi" elelee ehkä kiivaanakin akateemisissa ympyröissä. Esimerkiksi omassa elämässäni en ole siihen törmännyt juurikaan missään.
"Muistutan, että yleiskulttuurissa feministiksi julistautuminen on kapinallinen ele. Arjen normeissa naisella on tietty pyhä asema, jota taas feminismi on kaatamassa."
"Eivät aina kaan feminismin arvostelijat, sillä heidän keihäänsä on suunnattu väärään kohteeseen."
Mielestäni tässäkin on keihäs suunnattu ihan oikeaan kohteeseen ja ihan oikealla nimellä. Kaikki paitsi akateemiset feministit ymmärtänevät että tämä "Arhin feminismi" on jotain muuta kuin se "akateeminen feminismi". Se on sitä, mikä näkyvästi kutsuu itseään feminismiksi, ja "puolustaa naista". Etenkin annettun linkin kautta ei ole vaikeaa ymmärtää mikä on kritiikin kohde.
Mitenkäs sitten on mahdollista käyttää sanaa "telaketjufeministi" joka on melko väkivaltaiseen käytökseen viittaava, ja samalla syyttää feministejä siitä, että nämä yrittävät väittää olevansa väkivallattomia.
Ja se, joka on naisiin kunnolla tutustunut, tietää tasan tarkkaan, että nämä eivät ole väkivallattomia. Eivätkä ole koskaan olleet.
Voi Justiina sentään!
"Mitenkäs sitten on mahdollista käyttää sanaa "telaketjufeministi" joka on melko väkivaltaiseen käytökseen viittaava, ja samalla syyttää feministejä siitä, että nämä yrittävät väittää olevansa väkivallattomia."
Mrr. Tuntuu kuin kiville puhuisi. Se, mitä yritin sönköttää oli tietysti se, että ei ole mitään "yhtä feminismiä". Arhi moittii "telaketjufeministejä". Ja Kaisa R. feministi puolustaa akateemisia feministejä. Yhteistä näiden välillä ei ole. Minulla oli yritys "olla sillanrakentaja" ja tuoda esiin ekvivokaatioasiaa. Kuten tähä liittyen blogasin.
Sääli että minua ei ymmärretä. *Nyyh* *Giggle*
Se, miksi "telaketjufeministi" -ristiriita on mahdollinen on tietysti sama mikä teologisen korrektiuden ja käytännössä toteutetun ideologian välillä.
"Telaketjufeministi" juuri on melko väkivaltaiseen käytökseen viittaava sana. Koska telaketjufeministit ovat käytännössä erittäin aggressiivisia. Mutta samalla esittävät että nainen ei tee mitään pahaa ellei "mies provosoi ja pakota".
Ja juuri tämä ristiriita "sanan ja teon välillä" oikeuttaa siihen aggressiivisuudesta kritisoimiseen. Sehän tarkoittaa sitä että telaketjufeministi yrittää "maalata naisista valheellista kuvaa".
Kun tämän ymmärtää, tajuaa että se, mikä oli tässä kohden ikään kuin "ongelmaksi luultu" onkin itse asiassa "vahva argumentti puolesta". ***.
Tasa-arvofeminismi on mitä kaunein ajatus mutta kuten kommunisteilla, ääri-ideologisilla liikkeillä vihan lietsojat menestyvät.
Telaketjudiskurssi on hyvin valitettava mutta yleisin feminismin hegemonia.
Naissukupuoli korotetaan palvonnan kohteeksi ja miestenkin oletetaan myöntävän, että kyllä se nainen on sitten ihmisenä parempi versio - ja mies on sitten jopa uhka ihmisyydelle, jos ei alistu feminismin logiikalle ja aikakausitulkinnalle.
Elokuvassa naisen mielenterveyden horjuminen esitetään koko perheen uhkana - mutta älykäs katsoja voi myös nähdä miehen sokean vastuuttomuuden miehen käyttäytymisestä ja grandiositeetista "naisen fiksaajana".
Lasten hankkiminen ja sen kriteerit on suuri kysymys, johon feministit eivät uskalla puuttua.
Puolet avioliitoista ovat niin hukassa, että näissä tapauksissa ei pitäisi missään tapauksessa hankkia lapsi. Lasten hankkiminen ei ole naiseuden vahvistamista, kuten patriarkaattinen perhenäkemys ja julkisin feminismi esittävät.
Ajokortti vaaditaan mutta lasten hankkimiseen yhteiskunta ei vaadi mitään. Vapautta? Naisille?
Society's expectations and reality aren't lining up,
says Knoxville psychologist Richard Driscoll
http://www.knoxnews.com/news/2009/jul/11/trouble-at-hand/
.
Tämä on vaatimus:
jos olet puhunut tästä elokuvasta näkemättä sitä ja haukkunut sen ohjaajaa, sinun on nyt katsottava tänään tämä elokuva, olit miten feministi tahansa. Tämä on tasapainoinen ja aito tragedia.
Molemmille sukupuolille.
Lähetä kommentti