sunnuntaina, elokuuta 03, 2008

Suloinen valta ja ihana mukautuvuus


Sivukujan Vallattomuus-kirjoituksen kommenttina:


Valta sulostuttaa.
Yhteinen ajattelu luo harmoniaa.
Samankaltaisuus turvallisuutta.

Valta on tosiasioiden hyväksymistä - Kekkosen valtaretoriikan pohja-ajatus ja suomalaisuuden tragedian ydin.

TV1:llä oli Lindfors Levengoodin haastattelemana.

Hän kertoi, kuinka taideteollinen valtakompleksi oli aikoinaan suhtautunut hänen hyönteisastiaansa. Ei tarpeeksi suomalainen. Kunnes oli saanut ulkomailta kiitosta ja gloriaa.

Toinen esimerkki. Lehdistö riemuitsi jokin aika sitten avoimesti siitä, kuinka Smedsin Tuntematon-esitys "ei ole rienaava". Hurraa. Mediakin oli kiitollinen. Tämä on sangen yleinen taidekäsitys Suomessa. Mitä se ei saa olla. Taide on oltava talutusnuorassa. Taiteellekin on yhä selvä paikka kansallistunteen ja yhteisten arkkityyppien pönkittäjänä.

Valtaa ei pääse pakoon.
Mutta sitä yritetään jokapäiväisillä keinoilla.

On kumma kuinka suomalaiset aikuiset itsenäiset ihmiset pelkäävät valtaa, konventioita ja vallan käsittelyä sosiaalisena ilmiönä ja aktiviteettina - vaan liu'utaan kitkan minimoimiseksi julkispoliittiseen puolueiden taustahyminään, työpaikkapaniikista ja horroksesta puhumattakaan, tai ainakin suorana esimerkkinä vaikkapa bileissä yksilöiden "nopeaälyinen" sopeutumishinku, maastoutumishalu kunkin tilanteen luomaa tulkintahegemoniaa eli ns yleistä mielipidettä tukevaksi muminaksi ja hihittelyksi.

Kohteliaisuutta?
Pelkoa?
Sosiaalisutta?

Jos suomalainen huomaa olevansa selvästi ryhmätilanteessa minoriteetissa erilaisena, on suomalaisen yleisin ratkaisu "harmonia" ja hissuttelu, jopa toisten komppaaminen yhteisen fiiliksen pönkittämiseksi, sopivan profiilin pelastamiseksi, pupu vaan pöksyyn ja sovittelevia lausahduksia kulloisenkin piirin maailmankuvan tilkkeeksi. Ja kaikilla oli niin mukavaa.

Politiikka on aina valtaa maailmankuvan tulkintaan.

Kerro minulle paradoksi?
Juuri tuo.
Suomalainen, olematon keskustelukulttuuri bileissä.

Se ei ole minusta inhimillistä vaan halveksittavaa. Pelokkuuden harmoniaa. Suomalaisten pelokas lauma-asenne. Itsetuhoisaa. Me. Olemmehan.

Suomalaisten maastoutumishalukkuus, "oikeastaan mehän ajattelemme samalla tavalla", muka sovittelevuus osoittaa selvästi miten on mahdollista että meillä on niin kirkkaan kova oikeistolainen sosiaalidemokraattinen puolue. (Joka nyt epätoivoisesti koettaa kannatuslukujen laskiessa hinkata takaisin punertavaa sävyä pintaansa).

Suomalaisten uusien mediatuotantojen ja elokuvatuotantojen tylsyys on perusteltu saman linjan uusiosynnillä, genre-ajattelulla. Teoksen matalaotsaisuutta ja persoonattomuutta perustellaan kirkkain silmin genre-ajattelulla: turha arvostella tätä tuotanto koska se on tämänjatämän genren mukainen tuotanto. Kiva kopio.

Suomalaiset ovat pelkureita, jotka on koulutettu kinkereillä näpeille lyömällä kirkkoherroille, normien tarkkailijoille, kilteiksi ja säikyiksi vekaroiksi.

Aleksis Kivi "Seitsemän veljestä"- lopun yhteisösopeutumisen antikliimaksi, pikasopeutuminen muiden ihmisten hyväksynnän mukaiseksi ja oman elämäntyylin raiskaaminen on surullinen kertomus suomalaisen kulttuurin selkärangattomuudesta.

Suomalaiset rakastavat itsepetosta ja hyssyttelyä kunhan vain valtahegemoniaa, turva-ajatuksia ja "yhteistä toivoa" hoitavat isähahmot ja pomot jätetään rauhaan, etteivät lapset sitten saa tukkapöllyä muiden ihmisten puolesta ajattelevilta puolueboilereilta tai despooteilta.

Työpaikoilla varsinkin puolen valitseminen nähdään viimeisen tuomion kaltaisena kysymyksenä. Eritavalla ajatteleva on vihulainen. Tupajumi. Terroristi. Joka puhuu vain mielipiteistä eikä suostu näkemään totista valtataistelua ja ryhmähenkeä, sitä pidetään idioottina.



Väkivalta ja mielenterveysongelmat näkyvät
uusissa lasten- ja nuortenkirjoissa
- Helsingin Sanomat

TAGS: Kulttuurikritiikki, sosiologia, taidemaailma, taidekritiikki, kritiikit, kulttuurintutkimus,

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Pelkään ihmisiä joilla on mielipide, tieto ja totuus joka asiaan.