tiistaina, toukokuuta 22, 2007

Elokuvasäätiön luovutusmieliala

Maanantain hesarissa oli lyhyt artikkeli Cannes:ista.

Suomalainen tuotantoyhtiö on siellä toiveikkaasti kauppaamassa tulevaa Hurriganes-elokuvaansa, jossa ei edes kuulla käsittääkseni autenttista Hurriganesia eikä siis ihme-Alberttia kepittämässä. Onnen yritykselle vaan, hyvä jos joku taho uskoo suomalaisen junttirockin ja siistityn sähläilyn kiinnostavan eurooppalaisia. Matti-elokuvallahan oli huikeat 300 katsojaa Ruotsissa, vaikka elokuvakopioita oli 5.

Mutta järkyttävin lausunto kuului Elokuvasäätiön toimitusjohtajan suusta. Hän kommentoi suomalaisen elokuvan menestymättömyyttä Euroopassa. Artikkelin mukaan Irina Krohn on sanonut, että "eurooppalaisille ei nähtävästi kelpaa suomalainen elokuva. Suomalaista elokuvaa on sitten tehtävä vain suomalaisille ja tyydyttävä siihen".

Mitä?

Tämä on todella masentava lausunto. Ilman mitään visiota.

Krohnin mielestä siis suomalaisen elokuvan laadussa ei ole ongelmia, taso on hyvä eikä sitä voi parantaa. Että suomalaisen elokuvan kelpaamattomuus ei johdu käsikirjoitusten tympeästä laatuongelmasta ja tuottajien sivistymättömyydestä vaan joistakin kulttuurieroavuuksista. Krohnille siis kelpaa suomalainen elokuva karvoineen päivineen eikä mitään muutoksia tarvita elokuvakulttuurissamme. Samat tekijät tehköön samanlaisia virityksiä jatkossakin ilman huolen häivää. Saa luvan kelvata suomalaisille. Olkoon kansa kiitollinen.

Krohn valittiin tehtäväänsä nimenomaan muuttamaan elokuvakulttuuria ja mikä onkaan hänen visionsa suomalaisesta elokuvasta? Kuhan vaan jotakin saadaan tuotettua ja rahat taas käytettyä.

Ei kommentteja: