torstaina, maaliskuuta 11, 2010

Valkoinen nauha - väkivallan aamunkoitto - The White Ribbon

The White Ribbon Valkoinen nauha 

Nyt DVD & bluray Moviemail  
 
Valkoinen nauha, Das Weisse Band Michael Haneke 2009. 



Tämän vuosituhannen tähän asti tärkein elokuva oli Finnkinon levityksessä.

Vain Cannesin palkinnon takia valkokankaalle, suomalaisen tyyliin, puolivahingossa, julkisuuden ansiosta. Mutta Oscar-gaalalle tämä oli aivan liian järeä teos. Oscar-eliitti valitsi  parhaaksi elokuvaksi sodan viihteellistävän ja sotapoliittiset ongelmat hyvin ohittavan pseudopsykodraaman ja läntisen "sivistyksen" röntgenvalaisu ei kelvannut ulkomaiseksi saavutukseksi.

Kasvatusväkivalta ja uskonnollinen valtahegemonia fasismin kehtona.

Itse olen joutunut kokemaan tyypillistä suomalaista "kasvatusta", kotona ja  koulussa, jossa mm. lyömällä pakotettiin syömään valkoista läskiä, rukoiltiin vähintään kerran viikossa  ainoan sopivan valtion päämiehen, Kekkosen, puolesta ja kuvan edessä ja kotona lyömällä pakotettiin vasenkätisestä oikeakätiseksi.


Fasismi lähtee yhtenäiskulttuurin fantasma-näkemyksestä, jonka mukaan lapsi vapaana olentona on järjestäytyneen yhteisön vihollinen.

Valta perustuu alaisten samankaltaistamiseen: yksilöltä viedään ajattelun, löytämisen, soveltamisen ja erilaisen olemisen vapaus, jotta hän ymmärtäisi olevansa "riippuvainen"yhteisön hyväksynnästä, "moraalista" ja kirkon "armosta". Yhtenäiskulttuurin hegemonista valtaa ei ole ilman institutionaalista uskontopohjaa.



Aikuiset eivät tässä systeemissä kohdista oman lapsuutensa ahdistusta vihana väkivallantekijöihin eli vanhempiinsa vaan halveksuntana lapsiinsa. "Kunnioita vanhempiasi kuin Jumalaa". 
The White ribbon -kotisivu on esimerkki tyylikkäästä flash-nettisivustosta, josta elokuvan fiilis välittyy välittömästi.
Tämä elokuva on elokuvataidetta ja kulttuuria, jota Suomen elokuvasäätiö ja sitä säätelevä raharuoska, Opetusministeriö, välttelee hysteerisesti. Ahdistava elokuvakokemus, älyllisesti, uskontokriittisesti ja emotionaalisesti autoritäärisen kulttuurin poliittista dekonstruktiota. Elokuvasäätiö ei voi hyväksyä Bergmanilaista psykoelokuvagenreä, jossa katsoja joutuisi purkamaan lapsuuttaan, symboli ja kulttuuri-ihanteitaan. Kaikki suomalaiset historiallisia kulminaatiopisteitä esittelevät elokuvat (kuten Valinta ja puuduttava Täällä Pohjantähden alla) nojautuvat nostalgiaan sitä vahvistaen sekä harhauttavaan romantiikkaan katsojan viihteellistä kokemusta korostaen.

Kaikki oli niin koska kaikki oli niin.
Syy-seuraussuhteita ei pohdita, kunhan viihdytään koomisten karakteerien varjossa.


David Lynch on ohjaaja, jota on enten arvosteltu pimeästä elokuvakulttuurista.

Ihmisten tahallisesta hämmentämisestä. Hämärästä alitajunnan möyrimisestä mässäilyllään. Lynch tekee kuitenkin myös moraalisesti jalon teon, kun uskaltaa näyttää ihmisen pimeyden.

New age-tyypit eivät usko pahuuteen ihmiskuntaa muokkaavana voimana mutta Lynch uskoo. Näkee. Kokee.

Pimeyden psykoottinen, rajaava voima on esillä kesyttämättömästi ja rehellisesti. Voima, jota "kulttuuri" pyrkii kaikin tavoin pyyhkimään ihmiskunnan historiasta ja omasta kulttuuriprofiilistaan. Kulttuuri, joka laittaa uhrit Kristuksen hahmossa kiittämään kohtalostaan ja pyyhkimään isien synnit ja ahneuden pois alitajunnasta.


Sotahistorioisijat ovat viime aikoina tarkastelleet kuuluisimman kulttuurinperustajan, Mooseksen profiilia. 

Mooses oli säälimätön kenraali, joka järjesti valloitusretkellään kokonaisia kansanmurhia. Mooses käski myös miehiensä tappaa erirotuisia vaimojaan ja vaimojensa sukulaisia.

Historiantutkijat ovat päätyneet samaan päätelmään kuin Freud: Mooses ei päässyt "luvattuun maahan" elävänä koska kansa tappoi hänet psykoottiseen sotimiseen kyllästyneenä. Myöhemmin kansallisuskonnolle oleisen figuurin äkillistä kuolemaa on pyritty selittelemään Mooseksen uskonnollisella rikoksella, veden kutsumiseen kalliosta janoiselle kansalle merkiksi.

Pimeitä tyyppejä ei voi loppujen lopuksi ymmärtää vaikka ymmärtäisi psykiatriaa tai psykoanalyysiä. Pimeydestä tulee omavarainen loinen, joka ruokkii itse itseään ja nauttii toisten voimattomuudesta. Nixon, joka haluaa nukettaa vinosilmät valloittajan ja oman kunniansa alta.

Lost Highwayssä
on rakkaussuhteen biologinen, ikuinen tragedia: rakkaus ja hellyys ei riitä vaan naisen himo määrittää miehen mieheksi kelpaavaksi, halun kohteeksi, halutuksi tai ei halutuksi.

Mies haluaa naisen himoa mutta nainen ei enää himoa miestä. Miehisen kyvykkyyden pimeä pohjattomuus kaappaa miehen omakuvan fantasiana. Vihasta tulee miehisyyden määrittävä ja näkyvä voima. Väkivaltainen ja rajoittamaton halu näyttäytyy miehelle ratkaisuna miehuuden pelastamiselle.

Romeon ja Hamletin täytyy olla tappajia ja isänmurhaajia, jotta kelpaavat Julialle ja Ofelialle feminiinis-passiivisen odottavuuden vastavoimana.

Lost Highwayn päähenkilön ja Hamletin täytyy luoda isän tappamisen fantasia luodakseen kyvykkyyden fantasia avuttomuuden tilalle. Heidän kyvyttömyytensä on äidin pilkassa tai isän alistavuudessa, jota he epätoivoisesti torjuvat mielestään ja muististaan fallisella overflowlla.
  

Valkoisella nauhalla oli aika lyhyt esitysjakso elokuvateattereissa, hyvä elokuva ja huikea kulttuurisen tragedian analyysi ei sitten vedä viihdekäyttöä etsiviä ihmisiä. Onko stressikapitalismin tärkein oire ja luonne välinpitämättömyydessä ja viihdekeskeisyydessä? Tee työtä hullun lailla niin voit unohtaa muun maailman ja menneisyyden. Ja tulevaisuuden.

Helsinkiin täytyisi saada yksi elokuvasali, joka pyörittäisi vaikkapa seitsämää haastavaa draamaelokuvaa viikossa aamusta iltaan.  Elokuvista täytyisi olla hyvin selkeät ja perusteelliset esittelyt ja genre-luokitukset yhdellä nettisivulla ja tietysti elokuvateatterin aulassa. Todellista kulttuurivaihtoehtoa, yllättävyyttä. Uusia ja vanhoja helmiä.

Valkoinen nauha
- väkivallan aamunkoitto
 




Arkkipiispa vihkii uuden poliisihallituksen 9.3.10 HS


Evankelis-luterilainen kirkko on sallinut 90-vuotta oikeistolaiset suojeluskunnan lippujuhlat kirkoissa mutta kieltänyt vasemmistolaiset muistotilaisuudet "poliittisina". Osa suojeluskunnan juhlituista sankareista oli sisällissodan ahkeria sotarikollisia, laittoman pyövelinviran toimijoita jopa naisten ja vanhusten "puhdistuksissa".

Arkkipiispa Paarma kuitenkin totesi tuomiokapitulin järjestämässä seminaarissa 2008 "Olisiko kirkon pyydettävä anteeksi vuoden 1918 tapahtumia" ettei kirkon tulisi pyytää mitään anteeksi, koska ei ole mitään anteeksipyydettävää. Elokuva "Valkoinen nauha" on tärkeä elokuva myös pohdittaessa sisällissodan taustatekijöitä.

Tampereella "Sovinnon päivä"-kulkueessa 2008 historialliseen sovinnon tavoitteluun oli taas sotkettu oikeistolaiseen tapaan  uskonnollisia kuvia, kuten enkeleitä, krusifiksejä ja kirkkotilaisuuksia, vaikka kirkon rooli sisällissodan jälkeenkin oli selkeästi poliittinen ja punaisia lapsia syyllistävä. Juha Siltala on ansioituneesti tutkinut psykohistoriaamme ja jokaista sen vaihetta määrittää hyvin intensiivinen kirkkopolitiikka.

Lapsen fyysinen rankaisu ei kuulunut alunperin rikoslakiin vaan uskonnollisiin opetuksiin ja kirkon käytäntöihin kinkeririppikouluissa. 

Kirkon pahin terrorin mentaalinen muoto tuntuu kuitenkin olleen seksuaalisuuden häpäiseminen. Seksuaalisuus on periaatteessa yksilön intiimein kokemus ja yksilöllisyyden ehto. Katolisen kirkon perinnön mukaan epäseksuaalisessa ihmiskuvassa on taktiikkana syyllistää ihmisiä maailman luonnollisimmasta asiasta ja vaatia sitten mahdotonta epäseksuaalisuuden ihannetta emotionaalisesti vieraannuttavan ja ulkoisesti ehdollistavan synnintunnon tuottamiseksi.







Tässä katolisen kirkon uutisessa on loistava  esimerkki yhteisön ideologisesta halusta demonisoida yhteisön omat ongelmat ulkopuolelle, pois valtaapitävistä; yhteisö ja uskonto on puhdas, pahuus tulee ulkopuolelta ja uskonto on aina puhtauden jakaja ilman vastuuta:

Paavin päämanaaja:

Paholainen on työssä Vatikaanissa
  • "Katolisen kirkon tuore pedofiliakohu on todiste paholaisen läsnäolosta Vatikaanissa, väittää Pyhän istuimen johtava manaaja." - Iltalehti
Haastattelu :
Demonic activity in Vatican - The Times


Tämä pääeksorkistin lausunto Vatikaanin ulkoisesta uhasta on mitä paljastavin uskonnon pääfunktiosta. Ulkoistetaan paha jonnekin meidän ryhmän ulkopuolelle, jopa omat teot laitetaan muiden syyksi. Instituutio luo äärimmäistä turvallisuutta: kun kuulut arvostettuun ryhmään ja se luovuttaa sinulle statusaseman niin edustaessasi ryhmää statusasemassasi  sinulla on koko ryhmän arvovalta takanasi, teit mitä tahansa - koska sinua ei määritä tekosi vaan statusasemasi  ryhmäklaanin kautta.



Kulttuurivihkojen uusimmassa numerossa käsitellään laajasti toisinajattelua. Toimittaja Jorma Mäntylä kirjoittaa, että julkisuuden näkökulmasta Suomi on erikoinen siirtymävyöhyke idän ja lännen välissä.
- Suomen julkisuudessa on piirteitä sekä läntisestä liberalismista että Venäjältä tulleesta itämaisesta hallitsemistavasta, johon kuuluu eliitin tiukka yhtenäisyys kansaa vastaan, Mäntylä sanoo.

Kuinka yksilöllisyys kehittyy Kieslowskin elokuvissa




 

Dokumentaristi Andrei Nekrasov Tampereella  - HS 

Areena Video Haastattelu

Aikaisempi elokuva Disbelief

Tampereen 40. kansainväliset lyhytelokuvajuhlat 
Tampere Film Festival 2010






Romahtaako Kiinan fasismi?

A-Studio YLE Areena



“Is China actually bankrupt?“, Jim Jubak, MSN Money

 




Hitler valmisteltiin kaappaamaan sosialistinen puolue hypnotisoimalla ja myöhemmin toimimaan yli-ihmissuggestiossa teollisuuseliitin rahoittamana. Tämä ei ole fiktiota. Lapsena hakatut ovat oivallisia psykoottiseen väkivaltaan ja tottelemaan eliittiä. 




Mielenhallintakokeita
Amerikkalainen tutkiva journalisti H. P. Albarelli Jr. väittää löytäneensä todisteita siitä, että Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA pani psykoaktiivista LSD-huumetta ruokaan Pont-Saint-Espritissä. Kyseessä oli CIA:n ja Yhdysvaltain armeijan huippusalaisen erikoisoperaatioiden osaston (SOD) järjestämä mielenhallintakoe, Albarelli väittää. 
Psykoanalyyttinen elokuva Zizek elokuva-analyysi elokuvatutkimu
ksen psyk
oanalyysi dramaturgia käsikirjoitus dekonstruktiivinen käsikirjoittaminen psykohistoria trauma suvun salaisuus perintö sukurasite sisällissöta 1918.

tiistaina, maaliskuuta 09, 2010

Tahdonvoimaa homouden voittamiseen - Miikka Ruokasen neljä teesiä arkkipiiskan vaaliin

Asiafarssia ja dialogikomiikkaa
Homous repii kirkkoa. Vieraina rovasti Liisa Tuovinen, Sanansaattaja-lehden päätoimittaja Hannu Kippo, tutkija Johan Brandt ja kirkkovaltuutettu Sonja Falk.

Arkkipiispan vaalissa ei ole kysymys arkkipiispan vaalista.

Kirkon homokysymys ei ole kirkon homokysymys.

Kirkon kysymys on turhissa vastauksissa.

Vastauksissa, jotka Luther hylkäsi. Valtiokirkon pitäisi omien periaatteittensa mukaan olla protestanttinen ja yksilökeskeinen kirkko, joka ei sekoita maallista ja "hengellistä". Jolle Armo on ainoa yhteisön mittari jeesuksen esimerkin mukaan, eivät aikaisemmat moralistiset ihmisten jaottelutavat.

*jälkihuomio :: Arkkipiispaksi valittiin siis humanistinen ja ihmiskeskeinen Mäkinen, joka kuitenkin käyttää aika vanhakantaista kieltä mutta on mieleltään vapaa vanhoillisten pakkomielteistä - hänelle jäsenen hyvinvonti on jonkinlainen lähtökohta; kirkko on jäseniään varten eikä toteemimainen palvonnan kohde. Ihmiset kaipaavat elämänvaiheiden rituaaleja eikä kirkolla ole Mäkisen luterilaisen maailmankuvan mukaan oikeutta tuomita ja jaotella jäsenien jäsenyyttä oikeaoppisuuden tai keskiaikaisen ihmiskuvan mukaan. Luterilaisesta universalismista on esimerkkinä se, että luterilaisethan hyväksyvät katolilaiset ehtoolliselle mutta katolilaiset eivät luterilaisia (mutta ei mormoneja ja jehovia, jotka ovat kirjoittaneet Uuden testamentin kirjoittajien tekstejä uusiksi).

Nyt kuitenkin sekoitetaan ja tehosekoittimella kerrakseen. Miikka edustaa  n. 23% suomalaisista, jotka pitävät homoutta syntinä, kapinana Jumalaa vastaan. Sievät pikku homot ovat siis uhka kaikkivaltiasta Jumalaa vastaan.

Miikka Ruokasen kirjoitus homouden epäkristillisyydestä on ollut Kotimaan etusivulla hyvin näyttävästi. Kirkon virallisen äänenkannattajan selkeä viesti on sangen katolisen kirkon kaikuja.

Miikka latelee nyt uskomattomalla logiikalla neljä totuutta maailman järjestyksestä ja homoudesta. Koska hän ei häpeä vaan vaatii häpeämään. Koska hänen ei tarvitse samaistua erilaisiin ihmisiin, sillä totuuden ja Jumalan edustajan ei tarvitse  muuttaa ikinä mielipiteitään älyllisesti.


Mitä sanoo Jung ja Freud tästä foobisesta mittelöstä, jolla määritellään metafyysistä kelpaavuutta?

Arkkipiispanvaalissa, kuten missä tahansa pappeuden roolileikeissä, on kysymys isä-suhteesta. Ideaali-isän tuotteistamisessa. Rooli, joka luo mielikuvaa järjestystä ja tarkoitusta luovasta ideaali-isästä, jota ei ollut.

Muutama viikko sitten arkkipiispan vaalin paneelikeskustelussa Tuomiokirkon kryptassa Turun kirkkoherra lipsautti mehevän freudilaisen lapsuksen: "Olen erittäin motivoitunut pyrkimään arkkipiiskaksi... oh... piispaksi." Kuvaavampaa lipsahdusta ei voisi keksiä. 


Uskovaisuus itseisarvona ja mitattavana määreenä on lapsuuden problematiikan toistamista uusissa lavasteissa. Fundamentalismi on traumojen ja epäkehittyneen persoonallisuuden neuroottista tuotteistamista. Vajauden täyttämistä täydellisyyden harhakuvilla.

Jos lapsena olet saanut armoa ja huomiota vanhemmilta alistumalla ja nöyrällä pelolla, niin aikuisena uskovaisena saat sitten analogisesti armoa ja huomiota isäjumalalta saman kaavan mukaan. Jumala-ideaa voi tämänkaltainen lapsi kunnioittaa vain pelkäämällä.

Kun lapsi on totaalisen kontrollin ja manipulaatiokasvatuksen kohteena, niin seksuaalisuus, äärimmäisin itsenäisyyden ja omaehtoisuuden ydin ihmisyydessä, on aikuisten vihan ja häpäisyn ensimmäisenä kohteena. Kiltiksi ylistämällä alistaminen on järjestelmällisintä manipulaatiota Suomenkin kristikunnan historiassa.

Jos vanhemmat haluavat pitää lapsen viattoman ja esiteltävän lemmikkieläimen statuksessa, lapsen normaali seksuaalisuus olisi silloin kapinaa vanhempia kohtaan, jotka pitävät itseään Jumalan edustajina ja jumalallisina muokkaajina, hengellisinä rodunjalostajina lapselle. Henkisen, epäruumiillisen lapsen ylistäjinä.

Katolisen kirkon ovelin taktiikka on ollut syyllistää ihmisiä maailman luonnollisimmasta asiasta ja vaatia mahdottomia. Kyllä se synnintunto siinä vähitellen kehittyy. Aseksuaalisuudesta tulee ihanne ja sallitulle seksuaalisuudelle muodostuu tiukat rajat - saat nauttia, jos häpeät ja olet tuottavan hedelmällinen toteuttamassa Jumalan käskyä lisääntyä.

Instituution valta on yksilön voimattomuudessa.

Alistumisen luonnollinen merkki on samankaltaisuuteen pyrkimisessä ja yksilöllisyyden ahtamisesta muottiin. Itsetunnon sijalle tarjotaan uskonnollista varmuutta ja terveen ruumiskuvan sijaan henkiolennon roolia.

Ekonominen varmuutta tuottava rituaali eksistenssin (ja traumojen) rajaamiseksi on standardeissa ja standardin hyväksyminen on ennakkoehto institutionaaliselle tuotteelle eli varmuudelle. Tämä on hierarkiaa palvovan ja autoratiivisesti organisoituneen yhteisön tragedia.

Keskushallintoa korostettaessa luodaan aina epäinhimillisiä ihanteita, Kafkan maailmaa, puhtauden epätodellisuutta kahlehtimaan todellisuutta. Puhtauden ihanteen luomaa anomaliaa ja julmuutta. Tämä luo systeemin, jossa lapsi on vastuussa pedofiilin yllykkeistä. Hierarkiassa lapsi ei voi kovinkaan helposti syyttää aikuisia, sillä systeemi perustuu auktoriteettihierarkialle ja aikuisen syyttäminen olisi systeemin syyttämistä.

Psalmeissa ylistetään arvaamattoman ja kostavan Jumala-kuvan ihmeellisyyttä ja todellisuudessa siis viitataan vanhempien toiminnan kyseenalaistamattomuteen ja heimohierarkiaan. "Jos he eivät olisi rankaisseet minua lapsena, olisin kasvanut aivan hulttioksi" on varsin normaali lausahdus kristillisissä piireissä. Lapsen ahdistus selitetään metafyysisellä pahuudella, jota aikuisten on väkivallalla poltettava pois, ikään kuin anglosaksista kasvatus-eksorkismiä, kasvatusmanausta.

Tässä asetelmassa lapsi on uhka aikuiselle, ei aikuinen lapselle.

Käskymoraalia ilman etiikkaa, josta itse ei tarvitse ottaa vastuuta. Joka antaa oikeuden vihata erilaisia ihmisiä ilman omantunnon ongelmia. Kun luodaan kyseenalaistamattomia ihanteita, luodaan sanelun valtaa.

Aseksuaalisuus on tärkeä osa kirkollista ja karismaattista etikettiä, lapsenomainen henkiolennon turvarooli. Tällä on taustallaan hyvin sekava kirkollinen historia, jota olen tässä blogissa selventänyt.

Karismaattisissa liikkeissä seksuaalisuuden projisointi on ratkaistu kätevästi ekstaattinen sublimaatio eri purkautumistavoilla, kuten hurmoksellisella kielilläpuhumisella. Valtiokirkon vanhoillisilla aktiivijäsenillä seksuaalisuus on vain hyvin eristetty rooliin, pyhän synnintunnon ja katumuksen kokemisen kautta puhdistavasti jumalanpalveluksessa kuin armeijan joukko-osasto, joka ilmoittautuu Jumalan edessä klo 10 sunnuntaina itsesääliä ja nöyryyttä vakuuttaen.
Ruotsin Kuninkaalle  katolinen kirkko oli ennenkaikkea siviilien armeija työtehon ja rahanhimon takaamiseksi kapitalistisessa yhteiskunnassa.

Kilvoittelua ei jaettu erikseen maalliseen ja hengelliseen. Tämä oli valtiokirkon ja vanhurskauttavan statusjäsenyden kuningasidea.  Koko elämä oli kahden kuninkaan palvelua, kuninkaan ja Jumalan palvelusta. Jumalanpalvelus-nimike kertoo koko ideologian pohjan.

Henkinen kehitys kytkettiin statusjärjestelmään ja hovia imitoivan sunnuntaipukeutumiseen.


Fundamentalistisen uskovaisuuden rigidi maailmankuva kaipaa unelmana liikkumatonta liikuttajaa. Muuttumatonta muuttajaa. Jumalaa. Kaiken sanelijaa.

Joku, joka sanelee ihmisille toimintamoraalin ja ihanneihmisen mallin, jota ei tarvitse pohtia. Jotta omaa minä-kuvaa ei tarvitse ajatella. Uskontomoraali vapauttaa valinnan vastuusta. Mutta toiseus ja erilaisuus herättää siten voimakkaita epävarmuuden ja ahdistuksen väreilyä.

Eihän joku voi olla erilainen ja hyväksytty, jos minä olen angstisella mukautumisella ansainnut kelpaavuutta.

Miikka Ruokasen feminiinistä liikehdintää julkisissa esiintymistilanteissa katsellessa tulee väistämättä mieleen Paavalin lausahdus: "Minullakin on piikki lihassa".

Piispa Eero Huovinen on lobannut niin saatanasti pari vuotta Miikan puolesta että kirkolle saataisiin viimeinen fundamentalistipiispa - tai että koko liberalisointisuuntaus voitaisiin tukahduttaa. Miikan menestys oli pieni yllätys mutta hänen ikänsä soisi monta vuotta fundamentalistien linnakkeen vahvistamiselle ja se on tarpeeksi hyvä motivaatio fundamentalistien monelle lahkolle toimia yhdessä tuumin Miikan takana.

Huovinen järjesti Ruokasen Yliopiston professoriksi monen pätevän ohi Miikan vanhoillisen kirkkopropaganda-artikkelien turvin, joita ei voisi hyvällä tahdollakaan kutsua tieteellisiksi artikkeleiksi.  

Uskontotieteen laitoksella tapahtui outo ja Yliopiston säädösten vastainen vallankaappaus, kun tuoreeltaan ateistiksi tunnustautunut professoriehdokas Ilkka Pyysiäinen jyrättiin selvästi akateemisesti vaatimattomattomalla mutta uskontoa "poliittisen korrektisti" perinteisesti käsittelevällä, virkamiesmäisellä Tuula Sakaranaholla.


Kelpaavuus on kovaa valuuttaa.

Sillä saadaan valtakunta sotahulluuteen ja uhrialttiina tuhoamaan puoli maailmaa. Hitler ei olisi päässyt valtaan ilman kirkkojen luomaa messias- ja alistumismystiikkaa.  Messiasmystiikassa on ovelasti sotkettu alistuminen jumalalliseen tehtävään. Saksalaisten sotilaiden vyönsoljessa luotettiin Jumalaan eikä turhaan. Ilman sitä ei luoti olisi lähtenyt Jumalan valitun kansan aseista.

Systemaattinen pahuus saadaan aikaan vain systemaattisella totuuden omistamisella.

Suomessa piispojen käyttämä "asiantuntijalähde" ASLAN ry kamppailee homouden voittamiseksi. Heterous on heidän mielestään ainoa Jumalan hyväksymä seksuaalisuuden muoto. Noudattaessaan "luonnollista" heteroutta ihminen toteuttaa Jumalan käskyä. Eli huomatkaa: kun fundamentalisti puhuu "luonnollisesta, hän ei puhu luonnosta vaan Jumalan käskystä. Vanha testamentti on täynnä Isaelilaisten pappien kirjoittamia Jumalan käskyjä (joista osa on kopioitu mm. Hammurabin laista)  mutta silti nykyajan fundamentalistit ovat karsineen 90% niistä pois. Valikoivaa fundamentalismia.


Tunnottomaan pahuuteen ihanteen puolesta pystyy vain organisaatio, joka kieltää ajattelemasta ja luo samankaltaisuutta ihailevasta tottelemisesta jumalallisinta toimintaa.

Heteronormatiivisuus ihailee heteron perheprojektia yhtenä suurena tehtävänä. Heteronormatiivisuus jäsentää seksuaalisuuden kaoottisia, hallitsemattomia, biologisia ja impulsiivisia puolia.

Mutta ulkoapäin ohjattu seksuaalisuus heilahtaa aina neuroottisuuden puolelle, jos ihmiselle seksuaalisuuden hallinta on hallinassa eikä kokemisessa.

Omaa toiseutta ja olemassaolon epävarmuutta torjutaan vimmaisesti pyhän puhtauden mielikuvilla. Jonka avulla voi tukahduttaa vaikeaa seksuaalisuutta sitä käsittelemättä. Uskonnon väärinkäyttöä.

Turun piispa Kari Mäkinen ja Helsingin dogmatiikan professori Miikka Ruokanen  ovat nyt kaksi viimeistä ehdokasta kirkon keulakuvaksi. Ero on huikea, vaikka kumpikaan ei halua uskoa homojen töyteen ihmisyyteen, puhtaaseen avioliittokelpoisuuteen. Olemmehan me heterot Jumalan unelmia, luonnollisesti toimivia, armollisempia, rakastavampia, inhimillisempiä? Jumalan kuvia?  Ovathan?

Ruotsissa luterilainen kirkko on luopumassa kokonaan avioparien vihkimisestä kirkollisena rituaalina. Koska se on vain kahden yksilön välinen elämisen oppisopimus ja tahtotila, jota ei sakramenttimagialla pystytetä. Kemiaa, hikeä ja iloa.


Kirkon linja on ollut esillä muun muassa uuden arkkipiispan valinnan yhteydessä.
Jeesus ei kehottanut perustamaan kirkkoa tai palkkaamaan pappeja, saati arkkipiispaa, lausahtaa esseisti Jukka Relander. "Jeesus puhui seurakunnasta, mutta alkuhippien laumasta on pitkä matka myöhäismoderniin virkakirkkoon."Jeesus vastusti fariseuksia, joille pyhien kirjoitusten pilkuntarkka noudattaminen oli tärkeämpää kuin ihmisten hyvinvointi, sanoo kirjailija Elina Hirvonen. Kirkko suhtautuu pyhiin teksteihinsä valikoiden, arvostelee kirjailija Johanna Sinisalo. Hs.fi


Almost 30 alleged victims have come forward with claims against three Jesuit staff, saying that they were abused in the 1970s and 1980s at Canisius college in Berlin, alma mater of some of the country’s political, business and academic elite. -- John Thompson wrote: Why is this Church still allowed to be running any type of service that involves children and adolescents ?


What role do you think religions/churches
play in connection with cruelty to children?
2. All the religions I know of uphold the tenet that children should honor their parents and ancestors, however cruel they may have been to their children. Almost everyone abides by this commandment, even if their health suffers as a result. The reason for this suffering is that for the body morality is meaningless. The body cannot lie. It has stored the memories of the torments inflicted on it and it urges us to respect that truth. The point is that we cannot truly love and honor people who have made us suffer for years on end, unless we deceive ourselves into doing so. ( Alice Miller )



 
Maalaukset Ville Löppönen
* Keskustelu kirkko seksuaalisuus teologia dogmatiikka kirkkoisät puhdasoppisuus kristinusko perisynti ev.lut. piispat seurakunta kirkkohistoria synti luomisjärjestys epäpuhdas luonnoton helvetti kotiväkivalta pahoinpitely henkinen psyykkiset vammat traumat. Uskoontulo uskomukset syntien anteeksi saaminen antaminen, yleinen pappeus pelko mielenterveysongelmat projisointi psykologia sosiologia rasismi tasa-arvolaki epätasa-arvo syrjintä kiusaaminen kirkossa helluntaiseurakunta armolahjat luonnonvastainen aslan ry helluntailaisuus pedofilia lestadiolaisuus tuomio eheytyminen.

maanantaina, maaliskuuta 08, 2010

Prinsessaleikkien tulkintaa naisten päivänä




Tämä ruotsalaisen tasa-arvokouluttajan kognitiivinen lyhytnäköisyys on esimerkki kognitiivisen psykologian ongelmallisuudesta ideologisena käyttövälineenä.

Feministinen asennevaikuttaja ei tässä varsinaisesti kysy, miksi joku lapsi tuntee  tarvetta leikkiä maanisesti prinsessaleikkejä. Myöskään ei kysytä, miksi aikuinen haluaa jaotella lapsia seksuaalisuuden mukaan ja mitä reaktioita äidit kokevat mm. poikatytön kanssa.


" Kerro pojalle, ettei ole aina helppoa olla rohkea."
Kehottaisiko joku feministi julkisesti äitiä sanomaan näin esim. tytölleeen tai poikatytölleen?


Ohjeissa löytyy siis pojan aktiivisuutta vaimentavaa opastusta kun taas kaikki tyttöihin kohdistuvat opastukset ovat aktivoivia.

Prinsessaleikit korostavat pohjimmiltaan  samaa ihmiskuvaa kuin feministinen ihmiskuva: tytöt ovat erikoisempia ja huomionarvoisempia lapsia kuin pojat ja voivat olla yhtä aikaa olla niin tyttö ja kuin poika.

Vaikka häiriintynyt äiti noudattaisi tarkkaan tämän ohjeistuksen kaikkia neuvoja lapsen tarkastelussa ja ohjaamisessa, nämä vain pahentaisivat neuroottisesti kontrolloivan äidin manipulatiivista suhtautumista tyttäreensä. Käytännössä sairaalloista suhdetta ylläpitävä aikuinen ei voi parantaa itseään tehostamalla kontrollia mm. feminististen ihanteiden mukaisesti.

Tytöillehän seksuaalisuus ei geneerisesti ole ontologinen ongelma  vaan ongelma seksuaalisuudesta on aina ensisijaisesti tyttöjen vanhempien/yhteisön ongelma.  Tässä olen feministien kanssa samaa mieltä. Jos feministisenä ihanteena on poikamaisesti/seksuaalisesti neutraalimmin käyttäytyvä tyttö, sekin voi olla tytön seksuaalisuuden problematisointia kelpaavuuskysymyksenä ja uhkana, aivan samalla tavalla kuin perinteinen tyttöyttäminen.


Kognitiivis-feministisessä ihmiskuvassa ongelmien lähtökohtana nähdään leikit ja roolit malleina sinänsä, ei tytön tärkein suhde eli äitisuhde, äidin psyykkinen dynamiikka omakuvan ulkoisen hallinnan kautta. Tässä ohjelitaniassa ei edellytetä ja pohdita laajasti, onko jokin häiriö olemassa perheolosuhteissa ennen lapsen obsessiivisia prinsessaleikkejä ja leluostoksia.

Psykodynaamisesti (eli modernin sovelletun freudilaisesti) prinsessaleikki ei välttämättä ole lapsen ongelmien lähtökohta vaan vanhempien ja kenties äidin korostetut  vaatimukset tytön feminiinisiä ominaisuuksia kohtaan.

Jos äiti ei hyväksy tytön aggressioita ja roolivapautta vaan kokee tytön omaehtoisuuden ja persoonallisuuden uhmaavan äidin valtaa sekä äidin mielikuvien  symbioottista unelmalapsisuhdetta, hän osoittaa lapselle suoraan sekä epäsuoraan, että tyttö ei ole ensisijaisesti ihminen vaan äidin naiskuvan toteuttaja, puhtaaksi kasvava lapsi vain naisellisena tyttönä.

Taustalla on usein äidin trauma päinvastaisesta omasta lapsuudesta, jolloin äiti ei ole lapsuudessaan saanut olla feminiinisen seksuaalinen ilman moraalista painostusta ja moraalista tehtävää perheen kunnian näyteikkunana. Tyttärestä tulee siten äidin menetetyn lapsuuden toteuttaja, äidin ahdistuksen neutralisoija mitä ihmeellisimissä asioissa. Äiti etsii hyvän äitiyden sairaalloista varmistusta hygieenisistä naiseuden roolimielikuvista joiden toteuttajana hänelle on oma prinsessatytär. Tytön ei tarvitse saada lainkaan kannustusta rajoittuneihin prinsessaleikkeihin vaan hän alkaa tuottaa niitä aivan itse vanhempien ihannetytär-rooliajattelun kautta.

Tyttären obsessiivinen prinsessaidentiteetti voi nousta myös päinvastaisesta paineesta.

Jos huonon tai yliseksuaalisen isäsuhteen kokenut äiti kokee tytön kilpailijana miehensä huomiosta, tytär vastaa äidin kilpailukokemukseen sitten selkeästi tarjotulla kilpailijaroolilla, Paris Hilton-pissisprinsessana. Äidin kilpailupelko voi ilmetä monin tavoin, mm. epäseksuaalisuuden uskonnollisena korostamisena.


Lapsi voi joutua kokemaan hurjaa psyykkistä manipulaatiota, jos vanhemmat kokevat lapsen seksuaalisuuden olevan uhmaava, outo tai liian vapaa vanhempien unelmista.

Jos taustalla olevia todellisia (aikuisten) ongelmia ei käsitellä vakavasti ja terapialla, silloin löytyy aina ideologia, uskonto tai feminismi, jolla tytär täytyy laittaa ruotuun. 

Kaikissa anoreksia- ja bulimiatapauksissa, joita olen voinut tarkastella perheen vuorovikutuksen kautta, on mielestäni selvää tyttären ja äidin häiriintynyt suhde. Ja nimenomaan äidin korostuneet manipulaatiotavat ja tiukat neuroottiset rajat tyttären kelpaavuudelle äidin hyväksynnän saavuttamiseksi.

Ihannetyttären raskas fantasma on bulimian lähtökohta ja prinsessaleikkeihin obessiivisesti suuntautuminen ensimmäisiä merkkejä lapselle osoitetuista epäterveistä puhtaus- ja kauneusihanteista. Pelkkä moraalinen seksuaalihygienia "poikamaisen" käytöksen kehoituksina voi sekoittaa lapsen pään lopullisesti omasta ruumistaan vieroittavana shokkikuurina.

Salakavalampia ja yleisimpiä henkisen väkivallan muotoja on velvoittaa lapsen tuntemaan ylemmyyttä toisiin lapsiin nähden, jotta lapsi ei unohtaisi "kilpailuasetelmaa", jossa aikuinen itse on koko lapsuutensa elänyt. Ja sitten ihmetellään, miksi meidän lahjakasta nuppua syytetään koulukiusajaksi.


Kaikissa lasten biokognitiivisissa vastetutkimuksissa eli kontrolloiduissa tilannereaktiotutkimuksissa 90% tyttövauvoistakin reagoi mm. leluihin ja leikin muodostamiseen aivan eri tavoilla kuin pojat. Feminiinisyys identiteettinä on ensin biologista, sitten vasta tulee tarkasteltavaksi aivan erikseen ihmiskuvakysymykset sosiaalisena tasa-arvoisuutena, roolien jakamisesta/ohjailusta ja omaehtoisuuden kunnioittamisena.

 Jos puhutaan lasten ohjailusta, niin pojatkin kokevat julmaa ohjailua äitiensä käsittelyssä.

Jos poika rupeaa puhumaan nuken tunteista, niin standardi suomalainen äiti ei tunne oloaan hyväksi, kun poika pohtii sankarin emotionaalisia ongelmia. Suomalaisten naisten "intuitiivinen" roolifeminismi, ylpeys pojan äitinä, miehen kasvatajana, haluaa rajata tytöille ihanteellisen herkkyyden  eikä suo sitä pojille. Suck it up. Pelätään pojan "selviämisen" puolesta. Äidit eivät yleensä samaistu poikiin samalla tavalla ja velvoitteilla kuin tyttöihin mutta käänteisiäkin tapauksia on, jossa poika on äidin pikku lillukka, Tilleri talleri.

Punahilkka-satu on lapsien suosikki kaikista saduista. Sen brutaalius herättää satuja valikoivissa aikuisissa usein hämmennystä.  Punahilkka käsittelee kuitenkin juuri tätä vääristynyttä äiti-tytär-suhdetta, jossa äiti lähettää tyttären synkkään metsään keskelle vaaroja, liian vaativaan tehtävään vähin eväin.



Kympin tytöt

- Ylioppilaslehti
toimittaja Anna-Sofia Berner
Toimittaja vakuttelee lukijalle, että tyttöjä ei ole painosteltu ja uhkailtu, vaikka lahjakailta, numeroja ahmivilta hikaripacman-tytöiltä tuntuu puuttuvan oman elämän halua ja hallinta. Ja sitten toimittaja kertoo lehden toisessa jutussa omista traumoistaan koulumenestyjänä...

Onnea onkimassa

FST5 kanavalla.  Ruotsalainen draamakomedia.  Osa 5/10.
Anna potee lastenvaunuahdistusta. Onko huono vanhempi, jos ei osta viimeisintä ja kalleinta mallia? Fredde murehtii hiustenlähtöä.



Häpeässä häpeämään kasvatetut





Raiskauskulttuuri
- Nelonen uutiset Raiskaustuomiot



Kaltoin kohdeltu lapsi

Käsikirja lapsen kanssa työskenteleville

Sosiologia, Nuorisotutkimus psykoanalyysi lapsen oikeudet avohoito kasvattaja neuvola kasvatusoppaat, psykologia depressio itsetuho itseviiltely hätähuuto terapia elintaso brändi brändivaatteet muoti kuluttaminen kerskakuluttaminen koulukiusaaminen yhteiskuntaluokka jengi ryhmä bibolaarinen häiriö persoonallisuushäiriö psykopatia kasvattaja ongelmallinen äitisuhde itsetunto deperonalisaatio henkinen väkivalta viha itsensäviiltely .

sunnuntaina, maaliskuuta 07, 2010

Strengsatuja

  

Pekka Strengin

hallusinatorisia kuunnelmia 

 YLE Areena

 



Alice in Wonderland

by Jan Svankmajer


Elokuvan torrent-lataus onnistuu iisisti mm. Opera-selaimella




Todellisuuden psykedeliaa - Top 100 EU-huijausta
http://www.openeurope.org.uk/r…0waste.pdf


Psykedeelistä kielenkäyttöä oppikirjoissamme
2010 painoksesta lukion historian oppikirjoista Muutoksen maailma I-II:

"Nahistelua ja käsirysyä"



Aukollinen todellisuutemme, todellisuuden eri tasot poliittisesti
- kansalaiset valtiovakoilun tai valtiosalailun kohteena


Rootki puhelimissa


Rosenholtz-aineiston julkisuus päätyy KHO:n käsittelyyn


Yhdysvallat palkitsee Iranin pakotteiden rikkojia




 

lauantaina, maaliskuuta 06, 2010

Kuunnelma Areenalla - Hänen Valtakuntansa Juha Seppälä


Radioateljee Juha Seppälä
Hänen Valtakuntansa


" Suomen historian yksi tärkeimpiä ajanjaksoja sijoittuu vuosien 1956 ja 1981 väliin. Silloin syntyi Hänen Valtakuntansa. Tätä aikaa kuvaa kirjailija Juha Seppälä Radioateljeelle kirjoittamassaan teoksessa Hänen Valtakuntansa. Moniäänisyydessä kertautuvat monen sukupolven tunnustukset, muistot ja analyysit. Subjektiivisuuden kääntöpuolella välkkyy historiallinen todellisuus, joka saa tällä kertaa Juha Seppälän tulkinnan. Ohjelman Hänen Valtakuntansa on ohjannut Harri Huhtamäki ja tekninen toteutus on Pekka Lapin. Kertojina ovat Helka-Maria Kinnunen, Eero Saarinen ja Tom Wentzel. Ohjelman tuottaja on Harri Huhtamäki. YLE

IMAGE OF THE DAY
~~ PRINCE OBAMA ~~
MACHIAVELLIAN LEADER


“A prince never lacks legitimate
reasons to break his promise”.
Nicolò Machiavelli






tiistaina, maaliskuuta 02, 2010

Väkivallan perilliset - Väkivalta Suomessa ja lama oikeiston aseena

 
Ajankohtaisen kakkosen A2 teemailta

Väkivaltainen Suomi
keskustelu Areenalla - out
"Entä ovatko kouluissa ja kauppakeskuksissa ammuskelevat yksilöt sairaita  vai onko väkivallan syy välinpitämättömässä yhteiskunnassa?"

Tein lyhyen elokuvan hilpeiden teologikavereitteni kanssa Helsingissä  pudotuksen vuonna 1992. "Corrodo". Intellektuaalilla farssi-zombie-elokuvalla alaotsikkona oli "Väkivallan perilliset".

Yksinkertaisesti stressi sai ihmiset suistumaan tasapainosta, syömään toisiaan ja tuhoamaan elinympäristöä. YLE ei suostunut ottamaan elokuvaa ohjelmistoon. Ei kuulemma naurattanut.


90-luvun Laman jäljet olivat silloin alkaneet jylläämään Suomessa.

Katajanokan tuuheissa pensaikossa nukkui lämpimän kesän ajan isojakin huoneistoja pankeille menettäneitä ihmisiä ilman velkajärjestelyn tai oman suvun armoa.  Jouduin muutaman kerran antamaan elvytystä sydänkohtauksen saaneelle kansalaiselle aurinkoisella Katajanokalla ja uhkaamalla pakottamaan laman kyynisyyttä tihkuvat ambulanssikuskit ottamaan maasta kansalaisia ambulanssiin hoidettavaksi  
(tämä ei ole vertauskuvallista kerrontaa). 

Poliisi kieltäytyi ottamasta vastaan ihmisten rikosilmoituksia pankkien tekemistä asiakirjaväärennöksistä ja valheellisen tiedon esittämisestä velkojen takaajille. Valtakunnan järjestys oli järjestään kansalaisia vastaan.

Valtio oli maksanut veronmaksajien varoista valtavia palautusmaksuja ulkomaisille pelaajasijoittajille sijoitustappioista, joille oli valtion (Harri Holkerin) toimesta luvattu Euroopassa  ennennäkemättömällä talouspolitiikalla "riskivapaata sijoittamista Suomessa." Holkerin verikoira Viinanen (entinen koulukiusaaja) kirkui televisiossa Suomen kansan olevan lamaan syyllinen ahneena ja kuluttavana joukkona.

Kukaan talouspäättäjä ei ottanut vastuuta irvokkaan keinotekoisesta, vastuuttomasta kapitalismista ja haudanpartaalla roikkuvalle Neuvostoliitolle perusteettomasta lainan antamisesta - ja olisi eronnut rehellisesti. Sijoittajien velkaa maksatettiin markan arvon laskemisella, josta myös valehdeltiin kansalaisille ja pankkien asiakkaille vedätyksen pitkittämiseksi. Pankit toki saivat etukäteen tiedon, jotta pääsivät jatkamaan valuuttakeinottelua.

Pankkiirien ystävät saivat itselleen ilman julkisia huutokauppoja pikaisesti pakkolunastettuja asuntoja kuudesosahintaan ympäri maan samaan malliin kuin kirkkoherrojen ja nimismiesten ystävät hyötyivät mm. kirkkoverojen pakkolunastuksista satoja vuosia aiemmin. Kaikki suuret maaomaisuudet Suomessa ovat olleet varkauden kartuttamia.
Mauno Koivisto oli päättänyt kääntää laman pankkimaailmalle voitolliseksi bisnekseksi hylkäämällä kansalaiset  mm. takautuvilla lakisäädöksillä pankkien veropetosten kätkemiseksi. Kop ja Syp olivat lannoittaneet lamaa tehokkaasti kylvämällä myrkyllisiä lainoja luksuselämää himoitseville jupeille, sillä valtion talousoppi oli ollut ennen vuotta 1989 "Halpa velka, halpa raha, ota miljoona". 

Perustuslaki oli kuopattu viimeistään Koiviston salaisessa kokouksessa pankkien, pörssin, valtion rahaston ja rahoitusalan firmojen pääjohtajille, jossa pankkien käskettiin imeä velkaiset kansalaiset kuiviin ilman velkaneuvontaa ja velkajärjestelyjä. Pienet firmat olivat käytännössä nyt valtion vihollisia suurten saadessa verohelpotuksia ja verottajan sokeaa silmää. Vähiten lamaa aiheuttaneet pankit ajettiin nurin - suden hetki oli täydellinen.


Selitystä suomalaisten väkivaltaisuuteen

ei tule etsiä erilaisista geeneistä (Kts Hs Vieraskynä 21.2.10) tai muusta yliluonnollisen epäkulttuurisesta selityksestä.

Täytyy vain katsoa sitä pimeää kulttuurin kulmaa, jota Suomessa ei ole koskaan tarkasteltu rehellisesti. Historiaa.
Suomesta tehtiin miekalla ja henkisellä pakkokäännytyksellä Ruotsin siirtomaa, josta kupattiin verotuksella ja pakkolunastuksilla tervaa, viljaa, sotilaita, puuta ja turkiksia. Ruotsin kuninkaan aloittama miesten brutalisointi oli selvää väkivaltakulttuurin huipentumaa: nuoria miehiä juotettiin humalaan ja raahattiin sotakentille jopa ilman koulutusta. Suomalaiset oppivat  juomaan, raiskaamaan ja tappamaan kuninkaan puolesta ja toivat nämä sivistyksen hedelmät kotikulmilleen pysyväksi käytännöksi.

Imperialistisen Ruotsin armeijan valloitustoiminta ja varainhankintaryöstöretki oli aikoinaan Euroopan aggressiivisin sotilasoperaatio mutta se ei olisi pyörinyt ilman halpaa suomalaista orjatyövoimaa. Nimellinen palkkio ei tehnyt sotilaista palkkasotilaita kuten ei Ruotsin emämaan rikastuminen tehnyt Ruotsin Suomesta rikasta.
Aivan ruotsalaistamisen aluksi suomalaisten oma luontokeskeinen identiteetti tuhottiin: kirkko sai paavin luvalla ja Tanskan kuninkaan sotilaiden miekan avulla tappaa shamaanit, tuhota alkuperäiset pyhät uskonnolliset paikat ja pystyttää niihin kirkkoja 1100-luvulta lähtien. Professori Juha Pentikäinen on viime vuosina kartoittanut tätä poispyyhittyä historiaamme.

Luonnosta tehtiin kirkon vihollinen ja pyhän Karhun nimistä, kuten Vihtahoususta, tuli saarnoissa Saatanan nimikkeitä. Alkuperäisten kulttuuriuskomusten ylläpitäminen oli rikoslailla ankarasti rangaistavaa: Suomessa noituus ei liittynyt lainkaan naisfobiaan vaan suurin osa tuomituista noidista oli miehiä, vanhojen uskomusten, hedelmällisyyskulttuurin ja lääkitystapojen edustajia. "Noita" on tarkoittanut sanana alunperin shamanistista parantajaa.
Kirkon suurin vihollinen tuntuu olleen seksuaalisuus, yksilön intiimein kokemus ja yksilöllinen valinta. Katolisen kirkon epäseksuaalisessa ihmiskuvassa ovelin taktiikka on ollut syyllistää ihmisiä maailman luonnollisimmasta asiasta ja vaatia sitten mahdotonta epäseksuaalisuuden ihannetta emotionaalisesti vieraannuttavan synnintunnon tuottamiseksi.

Kaikki pyhitettiin uudessa uskontokulttuurissa tottelevaisuudelle. Alistumisesta tehtiin uskonnollisuuden pyhin akti ja kunnon kansalaisen merkki. Kaikki syntinen toiminta liitettiin epätottelevaisuuteen. Valtion ihannekansalaisen muokkaus tehtiin tietoisesti kirkon kautta. 
Jokaisen kastetun tuli pelätä syntejä, joita kirkko valvoi ankarasti - kuitenkin vain alemman yhteiskuntaluokan ihmisiltä. Kirkko opetti meille joka kylässä väkivaltakasvatuksen aakkoset: pappi sai vapaasti fyysisesti rankaista ihmistä lyömällä sitä henkilöä, joka hänen mielestään puhui sopimattomia tai ei osannut kinkeriopetuksia. Kirkon ylimääräinen verotusoikeus oli myös laajaa.
Suomessa lapsi on aina ollut vastuullisempi henkilö kuin aikuinen. Kasvattajan vapaus on ollut vanhatestamentillisen jumalhahmon vapautta moraalin ailahtelevana määrittelijänä.
Juha Siltala on ansioituneesti tutkinut psykohistoriaa suomalaisen historian eri vaiheissa ja jokaista sen vaihetta määrittää hyvin intensiivinen väkivalta - tai sen pelko. Valtiollisen kirkon kontrolliorganisaatio onkin avainsana suomalaisen sielun väkivaltaisessa hajottamisessa. Sen tehtävänä oli täsmällisesti tuhota kaikki originaali kulttuuri-identiteetti Suomesta, jotta kansalla olisi ainoastaan yksi elämäntulkinta kirkon helvettipainotteisessa opetuksessa irvokkaasti kidutetun Kristuskuvan edessä.

Metsästys- ja kalastuslupia annettiin vain kastetuille. Kansalaisuus ja lupa mm. naimisiinmenolle täyttyi vain pakkosopeutumisella, nälkäkuoleman uhalla. Itsemurhaajiltakin kiellettiin tottelemattomina ja veronmaksua laistavina karkureina pelastus ja hautapaikka.
Suomalaisen väkivallan ydin on valtiollisessa väkivallassa suomalaisia kohtaan. Siinä ei ole mitään historiallista epäselvyyttä. Jo kasvatusopit ovat olleet puhtaasti väkivaltakeskeisiä. Lapsen fyysinen rankaisu ei kuulunut  rikoslakiin vaan saksasta tuotuihin uskonnollisiin opetuksiin.
Niinpä rangaistukset raiskauksista ovat nykyäänkin hyvin lieviä. Ainoa selkeä rajoite kasvatusväkivallalle Ruotsin ja Venäjän vallan aikana on ollut lapsen kuolema, jos siitä joku viitsi viranomaiselle edes ilmoittaa. 
Yleisesti hyväksytty psykodynaaminen ihmiskuva ihmisestä psykokulttuurisesti rakentuvana olentona näkee kulttuurisen perinnön joko voimavarana tai traumaattisena taakkana.
Talvisotaa on juhlittu modernin kansakunnan koetinkivenä ja yhdistäjänä vaikka sota oli poliittisen eliitin ja kirkon harkittu valinta diplomatian sijaan Saksalle osoitetun myötämielisyyden takia. Kun vieläkin poliittisempi Saksan ideologiseen sotaveljeyteen perustunut ja hyökkäyksellä aloitettu jatkosota hävittiin ja virallisesti loppui raskaisiin sotakorvaussopimuksiin, mm. ministeri Urho Kekkonen otti käyttöön uusitun valtion brutalisointimenetelmän, veteraanien syyllistämisen ja hylkäämisen valtion avun ulkopuolelle. Kansaa syytettiin taas kyvyttömydestä täyttää aatelin tarpeet.
Kun 1989 lama alkoi, Mauno Koivisto aloitti kansan syyllistämisen keinottelioiden pörssilamasta. Ahon ja Lipposen hallitus jatkoi uusiokielen kehittämistä, jolloin ilman toimittajien kritiikkiä lanseerattiin vapaasti "tehostaminen", kun aloitettiin hyvinvointivaltion päämäärätietoinen alasajo, kansalaisoikeuksien hävittäminen ja varakkaiden verotuksen järjestelmällinen keventäminen.  Tämä lähihistoriamme on vain pieni osa valtion harjoittamaa terroria, joka on vammauttanut suomalaista mentaliteettia. 1970-luku oli harvinaista vaurauden jakamisen aikaa, jolloin matkimme ruotsalaisen kansallisvaltion periaatetta.
Alkoholista kasvoi Suomessa Euroopan tappavin itsetuhon väline 1989-2010. Alkoholikuolemia ei luokitella itsemurhiksi ja siten itsemurhatilastot näyttävät jopa laskeneen STAKES:in halpamaisella tilastokikkailulla 1989-2010.

Suomalaisilla on raskas taakka väkivaltaisesti muokkaavasta hierarkiasta, oikeaoppisuuden kulttuurista, joka heijastuu joka päivä hyvin desensitiivisenä, epäempaattisena, itsetuhoisena ja asosiaalisena yksilöiden käyttäytymisenä vuosisatojen alistumisen takia. Suomalaisille kirkkokristityille erilaisuus ja omaehtoisuus on ollut niin valtion kuin Jumalan vihollinen kirkon opetusten mukaisesti. Näin ollen valkoisten suorittama joukkomurha sisällissodassa oli vain "Jumalan tuomion" täytäntöönpanoa, puhdistavaa vapaussotaa.
Jo lukemalla pelkästään Mikael Agricolan varhaisia moralisoivia kirjoituksia suomalaisesta kansanperinteestä saa selkeän kuvan ruotsalaisen "sivistyksen" halveksuvasta asenteesta tuntematonta matriarkaattia ja hedelmällisyysriittejä suorittavaa tasapainoa korostavaa luontokulttuuria kohtaan. Nyt kun olemme omaksuneet vihamiehiemme identiteetin ja oppineet tuntemaan epäkelpoisuutta toisen herrakansan edessä, tämän riittämättömyyteen ja häpeään perustuvan itseymmärryksen paradoksi ei poistu helpolla vaan vaikuttaa joka päivä jokaisessa ahdistuskohtauksessamme, selvästi jopa jääkiekkojoukkueemme oudoissa kyvyttömyys- /ahdistuskohtauksissa.



Nämä tekijät lisäävät itsemurhariskiä


Tutkimus paljastaa, että pahimmassa vaarassa ovat pelkän peruskoulun käyneet tai sen kesken jättäneet.






Puujumalan lapset

Johanna Korhonen Helsingin Sanomat


Koulukiusatun vastuu







Don't take your red ribbons off
You're about to make a fool of yourself
In the aluminum sunset
Drinking from a drain
I'm a hundred miles behind myself
Milk and honey
Pouring down like money
Make a poor boy wanna run
Milk and Honey
Do you wanna love me
Under the aluminum sun
Did you hear those war torn stories
Where the lifeguards slept in the streets
In the jungle lands
With the cold cola cans
You'll get the keys to the city for free
Milk and honey
Pouring down like money
Bring a poor boy to his knees
Milk and honey
No it isn't funny
Living in a garden of sleaze
Bangkok athletes in the biosphere
Arkansas wet dreams
We all disappear
Kremlin mistress
Rings the Buddha chimes
She slips me ruffies
Receding hairlines
She's all right...touching my body
She's all right...on my computer
She's all right...selling me watches

 

maanantaina, maaliskuuta 01, 2010

Liisa ihmemaassa vuodelta 1907 - Moderni Punahilkka psyykkisenä trippinä

Liisa ihmemaassa vuodelta 1907



ja

Alice by Jan Svankmajer teaser



Full film


Liisa ihmemaassa -kirjan Liisa on moniulotteinen kertomus. Se on trippi Liisan elämäntilanteeseen ja psyyken kehitystehtäviin aikuisten moralistisen maailman mielettömässä paineessa.

Valitettavasti uusin Tim Burtonin elokuva korostaa muodikkaasti Liisan feminististä kyvykkyyttä ja goottiseikkailusuoritusta, mikä kumoaa alkuperäisen kertomuksen unenomaisen elastisen symboliikan oivalluksen, paljastavan psyykkisen voiman ja monitulkintaisuuden kuvaavan syvyyden. Unissa ihminen on lähes aina avuton erilaisille voimille ja älyttömille sattumuksille/seuraamuksille, jotka "unen logiikalla" kertovat unennäkijän elämähallinnan ja tiedostamisen puutteesta.

Päähenkilö hoitaa amerikkalaiseen sankarikatharsistyyliin koko psyykkisen prosessin (ylituotetun petollisesti) nyt katsojan puolesta; tästä halvasta dramaturgiasta jo Aristoteles varoitti.

Kuin uusi, kapitalistinen versio Liisa ihmemaassa-tarinasta; Liisa voittaakin koko potin pokerissa kirkuvaa kuningatarta vastaan - Lykky-Liisa panssariasussa, jonka painajainen paljastuukin helpottavasti unelmaksi. Tarantinomainen versio Punahilkasta, joka itse panee jänissuden lihoiksi ja kostaa vielä vastuuttomalle äidilleen. Something like that. Folklorically entertaining. Commercial katharsis, powerfulness.

Liisa ihmemaassa kertomuksen lähtökohta on yhdessä maailman vanhimmassa lapsikeskeisessä sadussa, Punahilkassa.

Alice And The Wonderland

Psykoanalyyttinen shamaanitajunta
- alitajunta tajunnan ohjaajana

 

Kuningattaren logiikkaa - naarasaivoisuus

 

Lasten luova kirjoittaminen psyykkisen tulpan avaajana  PDF



Sanelma; "Punahilkka olettaa, että hänen
puheensa on saanut aikaiseksi äidin pahan olon." 



Punahilkka suomeksi – Grimmin versio ja taustaa


Film 2010


Alice in Wonderland Links




lauantaina, helmikuuta 27, 2010

Koulukiusatun vastuu

Suomalaisesta kiusaamiskulttuurissa ja koulujen kiusaamista torjuvissa projekteissa on joitakin kiusallisia ja epätodellisia piirteitä. Mikä on kiusaamisilmiötä hillitsevien projektien ja tyynnyttelyn todellinen lähtökohta ja päämäärä? Jos se on vaikkapa koulujen maineen parantaminen, ollaan pahasti hakoteillä.

Nyt kun on vihdoinkin muotia selvitellä ainakin fyysisen väkivallan ilmentymiä, ei oikeastaan kiinnitetä huomiota siihen, kuinka henkinen väkivalta voi olla paljon organisoidumpaa ja toistuvaa arkipäivän häpäisevää statusterroria kohdetta kohtaan. Korkeampaan yhteiskuntaluokkaan kuuluvien vanhempien lapset oppivat kuitenkin juuri tämän sosiaalisen leimaamisen vivahteikkaan taidon näkymättömän verbaalisella tasolla.

Fyysinen väkivalta esitetään usein todellisen väkivallan uhkaavimpana muotona. Verbaalisesti taidoton ja räikeästi avuton fyysinen kiusaaminen on siis yhteiskuntaluokkanäkemyksessä suurin uhka koulun mentaaliselle ympäristölle?

Kiusaamista poistavaa KiVa Koulu -projektia on kiitelty ihanneprojektina, jalojen periaatteiden ällistyttävän nopeana toteuttamisena. Kuitenkin pääasiassa KiVa Koulu -projekti kiittää itse itseään, eikä ole lainkaan ulkopuolista ja riippumatonta tehoa arvioimassa heidän tuloksiaan.

KiVa Koulu -projektissa minua on häkellyttänyt ennen kaikkea se, että projektin tiedottamisessa on aivan alkumetreiltä lähtien korostettu nopeaa näkyvän "kiusaamisen vähentymistä" - eikä sen eri muotojen tiedostamisen lisäämistä.

Johtajaa korostavassa ryhmätilanteessa on usein samanlaista psykodynamiikkaa kuin koulukiusaajaa komppaavassa ja ihailevassa koululuokassa. Koulu- tai työpaikkakiusaamisen ryhmädynamiikka ei nouse tyhjästä vaan sosiaalisen evoluution aamuhämärästä. Johtaja tai koulukiusaaja valvoo hierarkisen yhteisön itseihailun etuja samalla dynamiikalla: laittaa erilaiset ja itsenäiset ruotuun.

Yhteisö saa helposti tyydytystä, kun erilaiset yksilöt saavat näpäytyksen ryhmän yhtenäistävän monokulttuurin uhmaamisesta, vaikkapa koulukiusaajan toiminnan kautta. Minkä tyyppisiin lapsiin aikuiset samaistuvat kiusaamisalttiissa ja kapeita rooleja leimaavassa yhteisössä?

Päivi Bergin tuore väitös "Rikkaan ja suositun on helpointa nauttia koululiikunnasta" on tässä kysymyksessä ainutlaatuinen murros suomalaisen koulumaailman  rakenteellista statusväkivaltaa avaavassa sosiologisessa uudelleentulkinnassa.

Tilanne valistustoiminnassa ja varsinkin kriisitilanteissa oikeuslaitoksen asenne rehtorin vastuusta on hyvin outo ja kevyt. Koulujen mainetta jo projektin nimen semanttisen luonteen kautta parantamaan luotu "KiVa Koulu" esitetään jonakin "virallisena" instituutiona, vaikka mitään asiallista laatuvalvontaa ei ole. Projektin omat päämäärät esitetään aivan suoraan tuloksina sangen neuvostoliittolaiseen tyyliin.

Luodaan ihmeellinen kivan koulutodellisuuden Sampo: ajatus paremmasta koulusta toteutuu, kun jokaista pyydetään olemaan näkemättä enää negatiivisia puolia, varomaan kiusaajia ja erilaisen oppilaan syyllisyyttä "seuraamuksiin". Lapset velvoitetaan antamaan projektin vetäjille onnistumisen tunteita. Projektissa tarkkaillaan usein lasten suhtautumista itse projektiin eikä yhteisön elämänlaadun ja todellisen suvaitsevaisuuden parantumista.

Kiusaajan sosiaalistaminen ja kunnioittaminen "tasa-arvoisena" on ollut eheän koulun maineen ajajien päähuomion kohteena, eli ns. "turhan syyttelemisen poistaminen". Konfliktin ratkaisuna on haluttu esittää siis konfliktin lieventämistä ja sen häivyttämistä. Tämänkaltainen tavoiteprosessi tapahtuu kuitenkin usein kiusatun kustannuksella. Kiusattua pyydetään luopumaan uhrin rooliasetelmasta ja varsinkin kiusatun rehellisten tunteiden ilmaisusta, jotta yhteisö saisi helpotusta kivan yhteisön keinotekoisesta imagosta.

Näin kiusaajan moraalinen vastuu häivytetään yksilön kyvykkyyttä korostavan ja sopeuttavan prosessin vuoksi sivuun. Kiusaajan oma roolistatus voi jopa nousta, kun hänet määritellään humoristisesti "turhan rämäpäisenä", "tahattoman energisenä" tai "estottomana". Kokonaisvastuu tilanteen ja rehtorin tunteman tukaluuden helpottamisesta ja kivan ilmapiirin mahdollistamisesta voidaan irvokkaasti antaa kiusatulle. Ymmärrä kiusaajan "huumoria" tai olet "epäsosiaalinen". "Voit olla esimerkkinä muille, kun et ota kaikkea itseesi".

Tämän kaltaisen prosessin tärkein päämäärä voi olla ensisijassa lieventää kiusaajan vanhempien omaatuntoa, konfliktiherkkyyttä selvittelyssä, äänekästä protestointia oman lapsen tekojen torjunass ja heidän sosiaalista häpeäänsä, mutta oikeastaan tämä on vain uusi versio koulumaailman perinteisestä, hyvin suomalaisesta "omertan lain" vaikenemisvelvoitteesta kiusatuille.

Rehtoreilla on valtava paine lakaista nuorten kiusaajien vaikeat psyykkiset ongelmat maton alle, koska kunnat kieltäytyvät lainvastaisesti tarjoamasta välitöntä apua sitä tarvitsevalle. Siksi KiVa Koulu -sovittelu on instant-tuotteena, "ketään leimaamattomana" prosessina, kustannustehokasta todellisten ongelmien peittelyä ja henkiseen väkivaltaan kouluttavaa menettelyä.


Puujumalan lapset

Johanna Korhonen HS



II


Koulusysteemin ainoa ja vakava ongelma on se, että se on rakennettu opettajan ("valistavan aikuisen") auktoriteetti-identiteettiä varten. Roolipeliksi ja hierarkiatasoiksi.

Muutoksia ei tehdä, koska systeemin päämäärä on luoda illuusio, jossa kiltit oppilaat ovat opettajia varten, opettajan ammatti-identiteettiä ja yhteiskunnallista statusta varten. Eli opetusstrategia korostaa opettajan vitaalista tärkeyttä ja "absoluuttisen" tiedon kvantitatiivisen määrän tärkeyttä.

Systeemi ei ole oppilaita varten, oppilaiden tarpeita varten - vaan oppilaat ovat systeemiä varten. Oppilaat muokattavia, opettajat muokkaajia.

Laatu ja sovellettavuus ei ole tärkeää vaan yhä vain se määrä.

Omituinen fantasia määrästä, kvantitatiivisesta opetuksesta, jolla mitataan opettajan kyvykkyyttä, tuomiovaltaa ja oppilaiden sokeaa oppimisen testattavuutta hyvin lyhytkestoisesti.

Se, kuinka "opetettu" on omaksuttu esimerkiksi vaikkapa 6 kk päässä oppimistapahtumasta, ei kiinnosta opetusministeriötä lainkaan. 

Onko standardisoitu koulumaailma opettajia vai oppilaita varten?  Aikuisten pätemistä, virkamiesten suunnitelmien mukaan runnomista vai oppilaiden mahdollisuuksien huomaamiseksi ja potentiaalin toteuttamiseksi? Onko "erilainen oppilas" aina uhka ja harmi systeemin rajaamalle opettajalle?

Tyttöjen ikäkausikehityksen olennainen osa on samaistuen omaksua oma identiteetti hoivaajahahmon mielenliikkeistä. Pojan turvalliseen kehitysprosessiin kuuluu taas aikainen, koetteleva ja välillä aggressiivinenkin irtiotto kontrolloivasta äitihahmosta. Nämä ovat aika selkeitä psykologisia kehitysprosesseja enemmistölle.

Suorituskeskeisen opettajan ja tytöille ominaisen tottelevan ihanneoppilaan luonnoton, toisiaan ruokkiva korruptoiva suhde ja passiivisen tottelevaisuuden epäinhimillinen sykli on yhteiskuntapoliittisesti vaarallinen - ja huomaamaton prosessi.















2011


Äärimmäiset teot

”Kiusaaminen vie voimat koko perheeltä”. Näin kertoi haastattelemani koulukiusatun lapsen vanhempi viime keväänä Akaan Seudussa. Tuolloin tein lehteen laajan jutun, jossa kaikkien Akaan ja silloisen Kylmäkosken peruskoulujen rehtoreille tehdyn kyselyn tuloksena selvisi, että vähintään noin 65 lasta oli kiusattu Akaan kouluissa kuluneena lukuvuonna.







Niklas Herlin Näkökulmat US:

Kristityt homoja parantamassa









 Lasten ja nuorten vertaissovittelu täyttää Suomessa 10 vuotta.


– Sovitteluun pitäisi ohjata kaikenlaiset asiat, ilman että aikuinen miettii mielessään onko asia tarpeeksi vakava vai ei. Aikuisten olisikin hyvä ymmärtää, että he ovat ulkopuolisia, jotka eivät voi arvioida oppilaiden mielipahan määrää. 



  * 2011 Akaa kiusaamistapaus äiti tuomittu, puolusti lastaan Päivi Alasalmi.

perjantaina, helmikuuta 26, 2010

Not the Messiah Monty Python - vain yksi näytös

Not the Messiah

(He’s a Very Naughty Boy)-oratorio

HD-videoprojektori näytökset mm. Helsingin Kinopalatsissa vain 25.3. klo18. Liput sulavat kuin voi hullun hanhen selässä, hanki heti.
 


Not the Messiah
Esitys nähdään seuraavissa Finnkinon teattereissa:

* Helsinki: Tennispalatsi
* Vantaa: Flamingo
* Jyväskylä: Fantasia
* Lahti: Kuvapalatsi
* Oulu: Plaza
* Pori: Promenadi
* Tampere: Plevna
* Turku: Kinopalatsi

Interaktiivista flash-leikittelyä

 

ja Flash-piirtotaulu - Riemurasia


EtherPad
is the  web-based word processor that allows people to work together in really real-time



Suunnittele omat pelit ja jaa ne Nintendolla
Warioware



Jimi Hendrixin viimeinen
nauhoitussessio netissä
free music mpe stream


Tämän vuosituhannen tähän asti tärkein elokuva
nyt DVD:llä ennen Finnkinon julkaisua


WHITE RIBBON 

Valkoinen nauha
Das Weisse Band

Winner of the Palme d'Or at Cannes in 2009, this brilliant dissection of a community's ills is Haneke's most ambitious film yet. It succeeds brilliantly, says Milo Wakelin.
"Films that are entertainments give simple answers but I think that's ultimately more cynical, as it denies the viewer room to think," explains Michael Haneke. "If there are more questions at the end, then surely it is a richer experience." 
The story is set in 1913 in Eichwald, a small protestant German town which has been beset by a series of unfortunate accidents, some minor, some tragic, and some sinister. First the Doctor (Rainer Bock) falls from his horse after stumbles over a tripwire. Soon, cabbage patches are vandalised, fires started, toy flutes stolen - and then the violence takes on a darker, more ritualistic character.


Kannattaa myös tilata samalla:

A Serious Man