Mitä sadisti tiedostaa?
Voiko sadisti olla tiedostamatta toisen kärsimystä?
Ei.
Miksi sadisti nauttii toisen kärsimyksestä?
Koska hän nauttii siitä. Psykopaatti nauttii omasta arvaamattomuudestaan vikka kuinka sitten antamaansa vaikutelmaansa korjataksen vinkuu anteeksiantoa. Oikukas ihminen luo näkymätöntä pelon ilmapiirin suojaa itselleen ja varpailla oloa ympärilleen.
Koska hän hakee sitä. Ei kaikkien kanssa mutta esim työpaikalla alistuvimpien ihmisten tai lasten kanssa.
Kuinka sadistinen psykopaatti tulisi tiedostaa?
Humanistisesti? Tasa-arvoisesti?
Suomessa on vieläkin kognitiiviseen psykologiaan nojaavia "kasvatustieteilijöitä" ja koulupedagogeja, joiden mukaan joukkokiusaaminen on vain ryhmässä "tapahtuva" lumipalloefekti, "prosessi". Homma vain pääsee käsistä. Vahinko. Oho.
Mikä pääsee miten irti, noin vain?
Ruotsissa oli laaja ja pitkäaikainen tutkimus aktiivisista koulukiusaajista, kiusaamistapahtuman generoijista (en nyt löydä tutkimuksen nimeä 2008/2009). Lähes kaikki tutkittavat diagnostisoitiin sitten aikuisina persoonallisuushäiriöisiksi. Persoona oli murskattu jo lapsena. Kiusaaminen oli tapahtunut kotona ja lapsi toteutti oppi koulussa.
Sadismi on pahan olon projektio. Toisen ilmaisema paha olo on kuin vapahtaja sadistille, joka ei halua/osaa käsitellä omaa pahaa oloaan. Sadisti torjuu omaa pahaa oloaan eikä halua samaistua itseensä. Samalla osoittaa samaa epäempaattisesti kyvytöntä perusinhoa määrittelemiään "heikompia" ihmisiä kohtaan.
"
Radikaali armo", fanaattisen toiveikas ja epärealistinen armo, institutionaalinen automaattiarmo, on yhtä tuhoava ilmiö kuin radikaali paha -ilmiönä.
Kumpikin ovat yhteisöä halvaannuttavia. Ymmärystä rajoittavia.
Natsien nationalistinen ja rotukeskeinen "radikaali armo" perustui ajatukselle, että Saksan kansaa on suojeltava kaikelta "pahalta" ja laajennettava keinolla millä hyvällä. Amokin armoa: sijoita paha johonkin mielikuvaan niin tiedetään miltä hyvää on suojeltava.
Jokainen yhteisö tai yksilö, joka luulee omistavansa absluuttisen hyvän, on jo astunut piirtämään absoluuttisen pahan rajalinjaa. Radikaalin armon eli pelastuksen omistaja tarvitsee radikaalin pahan, Demiurgin, jonka luomistyö tuottaa varjoja ja tuulimyllyjä Don Quijotelle.
Radikaalin armon yksi versio, utooppinen tasapäistämisajatus ja pseudohumaani tasa-arvon absoluuttisen ihmiskäsitys, on hyvin vaarallinen ilmiö mm. nykyisessä suomalaisessa KIVA KOULU-koulukiusaamisen torjuntaprojektissa.
Tämä ajatus, että kuka tahansa voi ruveta koulukiusaajaksi, on sontaa, pseudopsykologiaa.
Helpoin tie vaimentaa kiusaamisilmiö hoitamatta ja piilottaa vaikein psykologinen hahmotusongelma kiusaajalapsen perhessä vaikuttavasta psykopatiasta on vaatia oppilaita näkemään kiusaaja aivan tavallisena ihmisenä ja siis luovuttaa kiusaajalle spesiaalistatus opettajan silmissä - jota muiden lasten täytyy varoa ärsyttämästä.
Kiusaaja saakin opettajan empatian osakseen, kiusattu ärsyttää opettajaa ja "uhkaa koulurauhaa".
Psykopatia, persoonallisuushäiriö, täytyy uskoa todelliseksi ilmiöksi ja aktiiviseksi roolitoiminnaksi, ennen kuin sadismia voidaan ymmärtää.
Toki nuoria pikku sadisteja on terapeutin ja kouluterveyshoitajan taholta ymmärrettävä kognitiivisesti elämäntilanten hahmottamisksi ja autettava/painostettava heille jonkinlaista sosiaalista tietoisuutta syntymään mutta se, että yhteisöä ja ennen kaikkea kiusattuja vaaditaan "tajuamaan" se, että kuka tahansa voi huvikseen kiusata toista ja siksi ei saisi "syyllistää" kiusaajaa "erilaisena".
Mutta ymmärräys sadistien kanssa vaatii aina ehtoja ja rajoja avun kohteelle. Muiden ei tarvitse taipua sadistin edessä empatian takia vaan sadisti on laitettava taipumaan muiden ihmisoikeuksien ja tasa-arvon edessä.
Jos kiusaaja vapautetaan syyllisyydestä jonkinlaisen "yhteisesti jaetun perisynti" -ajatuksen kognitiivisena versiona, tälle pikku sadistille annetaan suorastaan kehoitus että kiusaaminen oli vain itsensä ilmaisua ja luontenpiirre. Normaalia. Vastuusta vapautettava lipsahdus.
Rahamarkkinoiden romahdus ei ollut sattuma tai laskennallinen vahinko.
Eikä jää viimeiseksi, sillä koko maailman poliittinen johto on ollut heti lohduttamassa ja pelastamassa ahneuden julistajia. Rahan arvoa ilmestyy taas kuin tyhjästä veronmaksajilta rahan painajille ja pelaajille. Täydellinen puhallus.
Maailma ei luo markkinoita vaan markkinat luovat nyt mieleisen maailman.
Pörssimaailma on sosiopaattien hautomo, narsistinen lastentarha. Samaistumiskyvyttömyys on korvaamaton etu peliluolassa. Putsattu vain heitetään aamunkoitteessa mäkeä alas Pörssi-Pantheonista.
Voitto on ainoa ilo, toisilta pois otettu suurin tyydytys.
Pörssispekulaatioon ei kuulu seuraamusten humanistinen arviointi. Houkuttelu, maanittelu, yhteinen arvon nousun odottelu, toisten odotusten varan laskenta.
Voiton kasvattaminen hypellä ja osakkeiden arvonnousun vedättäminen matemaattisesti mahdottomilla pyramidihuijauksilla ei välitä seuraamuksista. Seuraamukset ovat vain kirous hyvien fibojen odotusmarkkinoilla. Kaikella on vain välinearvo, ihmisten hyvinvointi ei kiinnosta markkinalordeja. Itsekkyys on ennakkoehto edun saalistajille, joille ansio ei tule työstä vaan arvon siirtämisestä vedonlyöntinä ja systeemin kaappaamisena muilta itselle.
Lehmää lypsetään vain yhä tehokkaimmilla lypsykoneilla, kunnes lypsetäänkin jo lehmän verta. Sosiopaatteja ei huoleta tappaa lypsettävää lehmää tai keksiä aina uusia paroni von Münchausenin tarinoita rahan neitseellisestä sikiämisestä vapaassa kapitalismissa. Köyhien määrä on vain vitsi varallisuuden haalijoille. Sosiopaatti samaistuu vain Jumalaan ja ylemmyyden turvaan.
Miten psykopaatteihin tulee suhtautua?
Selkein esimerkki: työpaikalla tai jopa poliittisissa kuvioissa vallanhimoista psykopaattia ei saa ymmärtää "humanismin" takia, jonkin sokean velvoittavan empatiaperiaatteen velvoittamana.
Aikuiset psykopaatit eivät ole keskustelun ja normaalin empatian tavoitettavissa.
Periksi antaminen ei ole ymmärtämistä. Tasa-arvo ja kunnioittaminen on tietysti must sosiaalisen reiluna pelinä mutta psykoottista peliä pelaavalle ei voi antaa milliäkään myöten, kun peli tulee selväksi normaalille yksilölle.
Työpaikallakaan psykopaattia kohtaan "joustava" empatia ei auta vaan vain reilujen rajojen vetäminen ja ehdottomasti niistä pitäminen.
Psykopaatti vetoaa jatkuvasti toisten ihmisten perusempatiaan - vain jotta voisi kinuamalla vedättää ja ylittää toisten ihmisten rajoja, vääristääkseen tulkintoja ja luodakseen hämmennystä, ihan vain vaikka siirtämällä omaa työtään muiden tehtäväksi mutta siis myös itsetarkoituksellisesti alistaakseen toiset vetoamalla, hämäämällä, väärinkäsityksillä, ruikuttamalla ja uhkailemalla.
Siinä mielessä psykopaatti lähimmäisenä ei ole normaali ihmissuhde normaalille ihmiselle.
Vaan sotatilan oivaltaminen, toisen tuottaman vääristymän tiedostaminen, jotta ei itse joudu halveksimaan itseään ja voimattomuuttaan järjettömien myönnytysten ja näkymättömien häpäisyjen kautta, joihin on siis suostunut itse. Psykopaatti tuottaa toiseutta sekoittamalla ymmärryksen rajoja.
Psykopaatin vastustaminen ei tuota sitä kaaosta ja toiseutta, mutta konfrontaatiossa sosiaalista vuorovaikutusta kulissien takana hallitseva toiseuden inferno pääsee esille ja paljastuu aiheuttaen hämmennystä ja torjuntaa. Kaaosta ei synny, se vain paljastetaan.
Mikä on pelottavaa ihmisille, jotka hallitsevat rooliaan sopeutumalla ja kerjäämällä kitosta kontrollihaluisilta ihmisiltä.
Toiseuden musta aukko on psykopatiassa sisäänrakennettuna. Siksi ihmiset eivät halua vastustaa psykopaattia vaan haluavat myötäillä häntä, koska normaali vuorovaikutus ja tulkintakategoria omasta roolista ja hyväksynän ehdoista on vastustuksen hetkellä lähes mahdotonta.
Psykopaatti ei muutu normaaliksi vuorovaikutteiseksi ihmisolennoksi pohjattoman empatian ja myötäilyn avustuksella.
Psykopaatit ovat toki samalla ihmisiä - tarpeissaan. He haluavat elämänpiirinsä ihmisiltä hyväksyntää, partneriltaan hellyyttä, kokea suuria tunteita elokuvissa ja kokea olevansa valitsemilleen ihmisille turvallisia, ehkä usein liioitellun suuria pelastajahahmoja (kuten natsit "arjalaisille"). Mutta joitakin kohtaan taas koston ruumiillistumia ja maanpäällinen jumalhahmo ilman mitään estoja. Vaikka pskopaatin useimmat tarpeet ovat normaaleja, hänen keinonsa eivät ole sitä.
Täyteen vauhtiin päässyt psykopaatti on suoraan verrannollinen vallantuntoisiin natseihin. Tavallaan he ovat demonisia omissa tavoitteissaan, kuuntelevat omia demonejaan, narsistisia tavoitteita ilman vuorovaikutusta ihmisten kanssa. Heidän sisäinen motivaationsa toimii sadismin ja vahingonilon voimalla, he saavat voimaa sadistisista toimenpiteistä, toisten heikentämisestä ja hämmennyksestä, toisen kärsimyksestä. Vallasta. Miellyttävästä käytöksestä ja ihailtavasta maineesta sosiaalisena valuuttana.
Hitlerin natsijohtajat olivat banaalin naurettavia kliseitä jo epäarjalaisessa ulkomuodossaan, lapsuudessaan ja elämänhallinnassaan voimattomia hiiriä kunnes saivat mahdollisuuden toteuttaa puhtaan ja estottoman vallan politiikkaa edustaessaan täydellisiä ihanteita.
Kaikki toiminta, mikä antoi voimaa, innosti heitä. Jopa neuroottinen järjestelmällisyys voiman sairaalloisena analogiana, voimattomana määrän todisteluna ilman tulevaisuutta ja jatkuvuutta. Toisten heikkous ja sotavoiman tuhoisa voima kiihotti heitä. Mitä vähemmän tuhlaavaa empatiaa ja etäisyttä haavoittuvaan ihmisyyteen, sitä parempi roolisuoritus natsilta, joka ei ikinä tappanut itse omin käsin ketään.
Määritelmä demoniselle mielenlaadulle.
Tuhoamisesta elämänvoimaa; toisen tuho tai toisen muokkaus, minulle voima.
Vaikka joka natsin sisällä onkin nyyhkivä ja halveksittu pikkupoika, he valitsivat toisen heikkouden omaksi voimakseen.
Kysymys ei ollut ymmärtämättömyydestä vaan askeleesta, jolla oma luhistuminen ja voimattomuus siirretään toiseen ihmiseen. Aktiivinen fasisti tarvitsee aina täydellisen vihan kohteen, puhtaan uhrin, jota kohtaan saa projisoida empatian vastatunteen, tuhoavan vihan.
Eichmann oli täydellinen psykopaatti. Hän ihastui ideologiaan, jossa julmuus palkitaan ja hän oli täysin tietoinen siitä. Ei hän ollut tunteeton vaan tavoitteli omaa onnen olotilaa täysin siemauksin. Halveksien menneen elämänsä heikkouttaan ja siis torjuen sekä korvatakseen omia lapsuuden kokemuksiaan estottomalla voimalla.
Eichamann ei toiminut totellakseen vaan nauttiakseen. Hän oli tietoinen seuraamuksista ja maksimoi toimintansa vaikutuksia. Hän ei ollut systeemin osa vaan loi systeemin.
Herra Fritzl koki velvollisuudekseen alistaa ja nöyryyttää "tottelematonta", epäkristillisesti käyttäytyvää, julkean itsenäistyvää, seksuaalisuutensa löytänyttä tytärtään ja sai siitä suunnatonta tyydytystä. Isällistä nautintoa ehdottomasta auktoriteetistaan. Hän toimi ihanteittensa mukaan tuhotakseen tyttärensä elämän ja vapauden. Fritzl ei nauttinut elämästään ja kauhistui, kun tytär alkoi nauttia elämästä.
Mutta. Hän näki insestijälkeläistensä kärsimykset, sillä hän pelasti osan insestilapsistaan todelliseen sosiaaliseen maailmaan, ylpeänä omast roolistaan pelastajanakauhukellaristaan, oman mielensä umpikujasta. Fritzl oli kunnioitettu vanhojen perinteiden mukainen alfauros kotikulmillaan. Kunnioitettu ja pelätty.
Radikaalia pahaa ei ole.
Siitä olen samaa mieltä.
Mutta nauttivaa ja hedonistista sadismia löytyy, joka osaa ulvoen vikistä ja vedoten vaatia empatiaa, toisten sokeutta, kuin pieni lapsi, jos ei saa ehdotonta mielivaltaa yhteisössään.
Kysymys ilmiön ymmärtämisessä tosielämässä on näkökyvystä rajojen suhteen.
Empatia ja joustavuus ei valitettavasti auta psykopaatin kanssa, siinä mielessä demoninen vuorovaikutus on kyseessä. Olen tässä elämänkokemukseltani "freudilainen", tukeudun teoriaan ja kokemukseeni enkä näe mitään järkeä nähdä jokaista vuorovaikutusta skandinaavisen inhimillisenä, "olemme samanlaisia-periaatteen" mukaisena ilmiönä, kaikkien ihmisolentojen kanssa.
Psykopatologia on aika demoninen tila. Virkamies- tai isälliset patriarkkavelvoitteet ovat urbaani legenda todellisen pimeyden kiertämiseksi.
Asian ymmärtämisessä ei ole kysymys humanismista luopumisesta vaan tärkeimmästä realismista ihmismielen äärirajan reunalla.
Jos psykopaatti ei näe tasa-arvoa, niin humanistin on turha uhrautumalla kuvitella luovansa tasa-arvoa paratiisilliseksi ennalleensaattajaksi. Empatian tuhlaileva ja toiveikas tunteminen sadistisen periaatteen mukaan toimivia ihmisiä kohtaan ei vain toimi. Kysymys on todellakin eri lainalaisuuksista ja systeemipelistä.
Ei psykopaattia tarvitse vihata ja vainota vaan psykopaatin jatkuva valtapeliskenaario on vain tiedostettava.
Kaoottisen vaiheen jälkeen psykopaatti voi jonkin verran tiedostaa omaa patologista tilaansa ja pelokkaana sopeutua tarkkailun alle mutta vain täydellisen umpikujan, tekojen julkisen paljastumisen ja häpeäromahduksen kautta.
Useimmat sosiaalisesti sopeutuvat psykopaatit vain tiedostavat sosiaalisen paineen ja aseman menetyksen uhan moraalin korvikkeena ja niin painajaismaisesta kansalaisesta voi tulla näennäisesti unelmaisovanhempi lapsenlapsilleen - koska hänellä ei ole enää mitään valtaa, vain menetettävää lastenlasten suoman uuden mahdollisuuden roolin kautta.
Kannattaa muuten näissä kirkkoisien radikaali paha-ajatuksissa ja transsendenttisen kadotuksen moraaliontologiaongelmissa lukea Markuksen evankeliumia.
Jeesus on tosi vittumaisen aggressiivinen narsistisille ja tekopyhille, yliuskonnollisille ihmisille, jotka halusivat loistaa huomion herättämisellä ja show-luonteisella nöyristelyllä kuuluisan opettajan edessä.
Jeesukselle radikaali paha ei ollut uskonnollisessa epäpuhtaudessa ja erilaisuudessa, kuten sen ajan juutalaisille oli, vaan korruptoitunutta sielua edustivat valtaa metsästävät fariseukset, kehuja kerjäävät uskonnolliset elostelijat ja ylimieliset fundamentalistimoralistit, joille tavallinen oli alempiarvoista ja saastaista. Jeesus ei säästellyt sanojaan näiden hyypiöiden kanssa.
iii
Sadismi on etupäässä fantasia.
Vahingonilo on fantasia.
Jos joku näkisi suoraan vahingonilonsa seurauksena, että joku tekee itsemurhan ilkeyden ja juorujen seurauksena, hän voisi hyvinkin oksentaa. Mutta ilman oksennusta ja seuraamuksia, vahingonilo on sinänsä täydellisen häiryyntymätön fantasia ja motivaattori.
Sadisti on hyvin motivoitunut ihminen. Hänellä voi olla hyvin monimutkaisia ja yhteisöön sopeutuneita strategioita, joista yhteisökin hyötyy, ulkoisesti. Psykopaatin teot eivät kuitenkaan määritä psykopaatin ongelmien syvyyttä ja traumojen määräävyyttä. Harva säntillinen psykopaatti tietä olevansa psykopaatti.
Sadismin ei tarvitse olla hardcore fyysistä kontaktia ja veren loiskumista, vaan jo fantasian tunne saa useimmat sadistit tekemään valintoja, suunnittelemaan statuksensa hallintaa, valehtelemaan äidille veljestä, halveksimaan erilaisia ja valitsemaan kokonaisvaltaisia ideologioita.
Stalin oli ensin ominkäsin ahkera hardcore hitman mutta heti kun oli mahdollista, hän eristi veren erittymisen ulkoistamisen kautta muille gangstereille - ja nautti yhtä paljon jatkotoimenpiteistä ja niiden raporttien lukemisesta vain paperilta.
Stalinista on muuten julkaistu uusi kirja.
Nuori Stalin. http://www.amazon.co.uk/Young-Stalin-Simon-Sebag-Montefiore/ Stalin pukeutui kuin kerjäläinen ja kulki yksin tunnistamattomana kuin haamu päästyään ison rikollisorganisaation johtajaksi, jotta hänen vihollisensa eivät tunnistaisi häntä. Hän ohjasi varjoista ja oli jokaisen alaisensa varjo.
Radikaali armo voisi käsitteenä määritellä ilmiötä, jossa esimerkiksi opettajat samaistuvat nimenomaan uhmakkaaseen ja itsenäiseen kiusaajaan ja näin opettajat haluavat antaa armoa ja empatiaa juri "suurimmalle synnintekijälle" eli vahvuutta huokuvalle estottomalle kiusaajalle.
Kiusattu voi inhottaa opettajaa voimattomudessaan ja avuntarpeessaan.
Radikaali armo, sokea armo, liittyy freudilaiseen ilmiöön, jossa mm. perhe tuntee suurta empatiaa ja rakkautta hakkaavaa isää kohtaan ja pienikin isän hyväntuulisuus koetaan elämää suurempana, lähes jumalallisena ilotapahtumana.
Isään projisoidaan toiveita, joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
Fantasia ja toive isästä konstituoi tällöin kokonaan isäkuvan.
Radikaali armo on uskonnollisesti tyydyttävän alistumistunteen alkuperäisenä ilmiönä ns ihmisen
psyyken jäänne, alistumismekanismi ja "emootioautomaatti" psykoottiselta alfauros-laumakaudelta, jolloin vahvin oli automaattisesti kaunein ja kiihottavin uros - ja samalla alistuminen oli muille ainoa hengissäsäilymisen keino. Alistuminen koettiin kiihottavaksi, koska se soi hengissäsäilymisen ja uhkatilanteelta jännittävän selviämisokemuksen.
Vanhassa testamentissa Jumala kuvaillaan juuri tälläisena psykopaatti-alfauroksena, jota valittu kansa ihailee kaikkivaltiaan brutaalina massamurhaajana ja kostajana.
Eichmann ja Stalin unelmoivat alfauroksen tavoin tasapäisestä laumasta, jossa jokainen on harmaan säikkyvä, nimetön alainen - ja jossa johtavat aateliset saavat kaikki herkkupalat ensin, ehdoitta ja vaivatta.
- Churchill nautti 5 miljoonan intialaisen näännyttämisestä nälkään jotta nämä olisivat yhtä tottelevaisia kuin hän isänsä ja sadistisen elitistikoulun uhrina.
Sadismin tärkein fantasia on nimenomaan alistamisessa, voiman säteilyssä, ei fyysisessä väkivallassa vaan puhtaassa vallassa, jossa alfauros kävelee ja muut vapisevat.
Ultranatsi Eichmann oksensi ja myös samalla pyörtyi keskitysleirin brutaalin todellisuuden äärellä, koska oli rakentanut sadistista valta- ja erilaisuusfantasiaansa vain fantasian kautta.
Mutta se todellisuuden nolo kohtaaminen ei suinkaan hänen fantasioitaan murskannut tai sadistista toimintaansa jatkossa lainkaan lamauttanut.
iv
David Lynch Eat My Fear
Narsistisen ja sosiaalisesti etevän persoonallisuushäiriön, ns sosiopaatin
voi ehkä tunnistaa seuraavista piirteistä:
Sosiopaatti osaa vain matkia ulkoisesti empatiaa ja tekee omasta empatiastaan suuren shown mm. hyväntekeväisyysjärjestöissä.
Mitä sallii itselleen mutta ei muille; miten narsisti sallii itselleen erilaisen logiikan ja epäjohdonmukaisuuden mitä hän ei salli toiselle
Miten narsistinen persoona elää muiden kautta ilman todellista vastuuta; kasvattaa omaa vapauttaan vaatien muiden muokattavuutta hänen toiveittensa mukaisiksi
Narsistilla ei ole luontevaa persoonallisuuden vakautta ja jatkuvuutta, on vain vaiheita ja jännitystiloja, kiihkoa, odotusta, epätoivoa tai vihaa, (jotka vaikuttavat aluksi vain mielenkiintoisiksi kiihkeän ihmisen piirteiksi mutta osoittautuvat jatkuvan epävakauden tasapainottelu-prosesseiksi)
Miten vaikeaa ja mahdotonta on narsistin oma luonteva anteeksipyyntö tai miten sitten se on vain suuri ja vaativa teatteriesitys, mahtipontisuutta ilman vuorovaikutuksen intimiteettiä ja vastavuoroisuutta
Miten vaativaa ja hekumallista narsistin loukkaantuminen on
Kuinka vaatii muutosta mutta ei itse muutu
Kuinka ohjaa toisia ihmisiä rajattuihin rooleihin
Kuinka valta ja vain valta tuottaa mielihyvää - väheksymisen valta, vaatimusten suunnaton valta, osallisuuden valta, luottamuksellisen tiedon valta, todisteiden valta,
Miten kaiken täytyy olla mitattavaa, verrattavaa, laskettavaa; kuinka tärkeää on statusasema työssä tai varallisuudessa
Kuinka hän vääristelee tapahtumia, kuinka muisti muuttuu, "kirkastuu", kuinka hän unohtaa vihakohtaustensa äärimmäisen hysterisyyden tai psykoottisuuden
Kuinka hän luo vihastaan pelokkeen, vaikka käyttäisi sitä säästeliäästi ja harvoin; kuinka toisen pelko luo hänelle voitonriemua, vahvuudentunnetta, "psykoottista empatiaa"sillä psykopaatit haluavat muokata ja hajottaa toisen ihmisen kaltaisekseen epävakaaksi ja traumatisoiduksi olennoksi
Kuinka hän luo suhteen, joka ei luo luottamusta vaan vaatimuksia ja tavoitteita
Kuinka hän romantisoi ja ihailee lapsuutensa alistajaa, julmaa ja tavoittamatonta vanhempaansa, turvallisuuden alkuperäistä rikkojaa ja raiskaajaa
Kuinka hän kerjää sääliä ajoittain itseinholla esittäen teatteriesityksenä kuinka muka osaa olla julman itsekriittinen itseään kohtaan ja kaipaa siksi vastapainoksi "kehua" ja liehittelyä
Kuinka hän voi ihailla ja ylistää sinun empatiakykyäsi mutta itse kokee empatiaa oudosti, vain kirjan, eläinmaailman tai TV-ohjelman hahmoja kohtaan
Kuinka hän on jäänyt emotionaalisesti kiinni ex-seurustelukumppaneihinsa, kuinka exät ovat usein ikään kuin aina osa häntä, suuria todisteita hänen kyvykkyydestään, päänahkoja vyöllä
Kuinka hän ei tunnista masokistisia tai sadistisia tunnetilojaan, ei tunnusta aiheuttamaansa mielipahaa jos on "vahingossa" aiheuttanut vaaratilanteen tai sekaannuksia valheista
Kuinka hän korostaa omaa ymmärrystään ja halveksii muiden ymmärrystä (vaikka olisi ennen ihaillut tätä toisen ymmärrystä), kuinka ylistämisen ja halveksunnan ilmaisut voivat vaihtua ilman logiikkaa - hajota ja hallitse
Kuinka kokee omat kaoottiset ja selittämättömät avuttomuuden romahdus-/taantumistilanteensa syviksi todisteiksi "inhimillisyydestä", kun taas toisen avuttomuudenhetket ja hyvästä syystä ilmenevän surun syvästi vastenmielisinä, kyynisesti halveksittavina ilmiöinä
Pyrkii todistamaan maanisella mielenkiinnolla toisen ihmisen haavoittuvuuden ja säälittävyyden, anelee luottamusta mutta riidoissa käyttää luottamuksellisia asioita pilkkana ja kiilana
Miten osaa olla vastuuton ja helposti teoistaan poisselittävä: "En tiedä mitä se oli", "Se on jo mennyttä, älä takerru menneisiin", "Ei se mitään ollut"
Miten narsisti vaatii absoluutteja ja mustavalkoisuutta epävarmuuden torjunnassaan
Kuinka ehyen seksuaalifantasman hän luo itselleen painotettuna mielikuvana vaikka läpi tihkuu valtavaa ahdistusta, seksuaalista epävarmuutta ja kimpoilevaa epätietoisuutta
Kuinka narsisti korostaa kiihkeästi "me"-olemusta mutta vain omasta näkökulmastaan
Miten nopeita psykoottiset vihakohtaukset ovat ja kuinka nopesti ne voivat mennä ohi, kuinka hän voi nauraa niille lähes välittömästi ja hilpeästi
Kuinka "persoonallisuus" muuttuu tunnetilojen mukaan, kuinka silmät muuttuvat elottomiksi ilman inhimillistä tunteita, kuinka narsisti ei tunnu olevan lainkaan sama ihminen ristiriidan kuin hyvän olon hetkellä; Kuinka vaikkapa unet ovat toistuvan masokistisia tai psykoottisia: kiduttaa itse itseään, katselee itseään kidutettavana, näkee itsensä vauvana, antautuu mystisille olennoille, toimii suurinkvisiittorina. (unista yksin nyt ei voi määritellä sinänsä mitään eksaktia eikä selkeää profiilia)
Kuinka narsisti puhuu vimmaisesti vain tulevaisuudesta kun nykyhetken emotionaalinen käsittely on täysin hajalla - nyt-hetki puuttuu, kuten persoonallisuus keinotekoisesta identiteetistä
Narsistin identiteetti on kasassa vain pakkomielteisten rooli-ajatusten kautta
Tarkastele, kuinka narsisti käyttää toisia ihmisiä omien puutteittensa täydentämiseen, antaa toisille ahtaita rooleja oman olotilansa laajentamiseksi, käyttää toisia ihmisiä apuminän kaltaisina olentoina koska ei itse ole kokonainen ihminen eikä itseään koostava voima
Käymälä-blogin kirjoituksissa (
1 ja
2) ja Olemisen portailla-
blogissa on ollut pohdintaa pahasta joihin kirjoittamista kommenteistani tämä teksti on laajennettu. Pahan selkeästä määrittelystä. Sivistyneen ihmisen asennoitumisesta pahaan.
Tekstit
