Kirkko kaipaa marttyyriä

Naisparin siunanneesta papista tehdyt kantelut hylättiin" - HS

* lisäys: "Simon kirkkoherra: (Lapin kansa-lehdelle) Lesbo päätoimittaja (Johanna Korhonen) olisi aiheuttanut lehden tilausten peruutuksia -IS

Naispappi odotetusti armahdettiin tuomiokapitulissa ja kirkon kämmenen lämpöinen mediakuva säilytettiin minidraamassa, sillä eihän tämän syytöksen kohteena ollut nainen ole edes oikea pappikaan korkeakirkollisten, puolilestadiolaisten piirien mielestä. Eikä piispoille opillisesti tämä Liisa Tuovisen järjestämä rukoushetki ollut "oikea" sakraalin kirkollinen siunaus, koska se tehtiin kirkkosalin ulkopuolella.

Niin helpottavaa on oikea oppi, että voidaan sallia pienet yleisöä miellyttävät poikkeavuudet, kun väistetään ja pönkitetään taitavasti kirkon piilofundamentalismia.

Protestanttinen kirkko, joka pelkää uskonpuhdistusta.
Kirkon historia ei ole muuta kuin paradokseja.

Mutta nyt sitten seuraava askel onkin odotettavissa se miespappi, joka kyllästyy kirkon kaksinaismoralismiin, keskiaikaiseen julmaan erilaisten ihmisten demonisointiin - ja vihkii lopulta oikeassa luterialisessa rituaalikirkossa miesparin. Se tulee olemaan oikea kynnys uuteen tai paljastus kirkon maailmankuvalle.


Surullisinta juuri nyt kirkossa on se, että Antti Kylliäinen eroaa virastaan. Kutsumustietoisimpia kirkonmiehiä, rehellisyyden uudistaja ja ainoita julkisia toisinajattelijoita.

Miksi?

Kun Antti Kylliäinen julisti suoraan kirkon todellista oppia, eli automaattista autuutta kastetuilla ilman helvettiä ja vapahdusta helvetinpelon vapinasta jokaiselle syntiselle ilman synnin perinteistä määrittelyä, niin korkeakirkollinen jetset käy hänen kimppuunsa ilman armon häivää.

Niin tärkeä on perinteinen synti- ja sovinnaisuuskulttuuri kirkossa, että ilman kaksinaismoralistisia, neuroottisia syntimääritelmiä ja ilman kirkon ulkopuolelle määriteltävien osoittamista ei armoa saa julistaa.

Kylliäinen eroaakin virastaan nyt ehkä hieman katkerana ja voimattomana kirkon perinnetapakulttuuria vyöryttävien voimien ryöpytyksen jälkeen. Syntikulttuuri, rituaalikulttuuri ja syntikäsitykset ovat kirkossa tärkeämpiä kuin armokulttuuri ja armon soveltaminen, persoonallisesti tulkitut oppilauseet. Harhaoppinen veks ja saatanan vilkkaasti niin varma autuus palaa seurakuntaan.


Rauno Räsäsen blogissa on taas keskustelua uskon määrittelystä ja ehdoista. Armosta ja kirkon filosofien leikittely armon kaikenkattavuudesta ja valinnanvapauden ongelmasta kaikkitietävän Jumalan alaisuudessa. Räsäsen huomion kiinnitti vanha kristillinen jargonlause, jonka toi ilmoille kirkon oppikoomikko Jaakko Heinimäki:

"Tee rohkeasti syntiä, mutta vielä rohkeammin usko ja iloitse Kristuksessa".

Käytännössä luterilainen kirkko on anteeksiantoautomaatti. Armomagiaa ilman minkäänlaisen ymmärryksen velvoitetta. Tekopyhyyttä kirkon dogman ja todellisen käytännön välillä korostaa juuri tämä Antti Kylliäisen tapaus.

Ev.lut. kirkko on modernisoitunut hyvin skitsofreenisesti.

Kirkon armokäsitys on suoraan ehdollinen siihen, kuinka nöyrästi jäsenet luovuttavat tulkintaoikeuden ja auktoriteettiaseman kirkolle. Kunnon kansalaiselle armoa riittää mutta jo narkkarit tuntuvat olevan uhka siistille ja hyvämaineiselle seurakunnalle. Parempi että pysyvät pois kunnon ihmisten näkyviltä kun eivät osaa pukeutuakaan jumalanpalvelukseen siististi ja mieltä ylentävästi.

Tuttavaani ei päästetty ehtoolliselle Helsingin Kallion kirkossa, koska hän ei ollut pukeutunut tarpeeksi "siististi" ja kärsi vieroitusoireista. Hänen hahmonsa ahdisti kirkkoherraa ja itseään ylistäviä armon seurakuntalaisia. Armoa riittää mutta vain samankaltaisille.

Törkeintä armomagiaa valtiokirkko on viime aikoina harjoittanut siunaamalla ateisti-ihmisten hautoja sisällissodan jäljiltä. Siu siu ja paha pois huiskitaan. Mormonien tyyliin kastetaan virtuaalisesti esi-isät kirkon yhteyteen.

Kirkkokunnista ei ole tullut humaaneja ja avaria sen oman opin johdosta vaan ulkopuolisten, vasemmistolaisten ja humanististen kulttuuriaaltojen jäljiltä. Tämä on itsestään selvyys moderneille historian tutkijoille. Kirkko on pakotettu pois sen ikiaikaisesta autoratiivisesta kulttuurista ja nyt on viehkosti kätkenyt autoratiivisen maailmankuvansa teologisiin runoelmiin, joita on uudestaan "löydetty" evankeliumien kätköistä.

Luterilainen kirkko on käytännössä absorboinut itseensä itselleen harhaoppisen ennaltamääräämisopin ja puhuu siitä nyt armo-oppina, jotta edes jotenkin erottusi emokirkostaan, katolisesta opista.

Protestanttien itsekritiikitön armo-oppi tarjoaa mitä harhaisimman mahdollisuuden egosentrisen jumalakuvan herätyskristillisille manipulaation muodoille: Jumala rakastaa minua ja minun ei tarvitse välittää mistään eettisestä ongelmasta, kun minulla on Jumalan bonusarmo.

Olen itse toki armollisen ihmiskuvan ja ymmärtävän armon kannattaja mutta sen tulkinta instituution kautta voi johtaa syvälle fasistiseen helvettiin. Voin kävellä lapsiorjien tekemissä kengissä, kunhan pyydän sitä anteeksi Jumalalta Tuomas-messussa.

Jos teologille esittää oletuksen, että Vuorisaarna tulisi toteuttaa, voit erottaa hänen ilmeissään eri asteisia kauhun tuntemuksia. Ei niin kuin Opettaja sanoo vaan niin kuin Äitikirkko määrittää.

Kirkon raamatuntulkintaan Vuorisaarnasta kuuluu sen eettinen neutralisointi nimeämällä se jumalalliseksi "varoitukseksi" syntiselle: katolisen opin mukaan luterilaisetkin teologit opettavat, että Vuorisaarnan yhteiskuntakritiikki ja eettinen jyrkkyys onkin etupäässä tarkoitettu pelästyttämään vaatimuksillaan ja herättämään synnintuntoa, johon on sitten nopeana ratkaisuna kirkon aarre, Jumalan mittaamaton armo vaikkapa ehtoollisella.


Instituution tärkeyttä korostavan armo-opin logiikka on yksinkertainen:

1)
Saat kristittynä rauhassa olla moraaliton, ilman armeliaisuuden pohdintaa ja kieltäytyä eettisistä valinnoista, kunhan tunnustat syntisyytesi ja tarpeesi kirkon välittämälle maagiselle voimalle.

2)
Jumalan armo kutsuu maagisesti luokseen niitä nöyriä, jotka armoa tuottava verinen sovitustyö ristillä voi pelastaa.

3)
Ne, jotka liittyvät kirkkooon ja maksavat kirkollisveronsa, ovat jumalallisen armon kutsumia ja saavat automaattisesti armon kun joskus jumalanpalveluksessa mumisevat synnintunnustuksen verbaalisen osuuden ja ovat ainakin kerran käyneet maagisella ehtoollisella polvillaan papin edessä.

4)
Jo kaste ilman ymmärrystä on Jumalan armotyötä ja vanhempien hyväksymän armon kautta lapsikin pelastuu - automaattisesti, ilman eettistä pohdintaa, ilman parannuksentekoa, ilman vuorisaarnan allekirjoittamista, ilman seuraamusten ja vastuun ymmärrystä, ilman omaa uskoa - hyväksyminen ja hengailu riittää ylitsevuotavaan armoon, sillä kirkko on itsessään Jumalan työn ihmeellinen jatkumo ja siten jäsenensä pyhittävä ilmiö.

5)
Jumalan armo ilmenee armon vastaanottajissa sitten (jos ilmenee) moraalisena toimintana, pohdintana, hyvinä tekoina yms - mutta se ei ole välttämätöntä, sillä armo on niin suuri, ettei yksilön tarvitse huolehtia omista valinnoistaan. Armon saaneen ei tarvitse kyseenalaistaa esim väkivaltaista kasvatustaan lapsen kanssa sillä armo on kaikkea syntiä suurempi. Jumalan haltuun.

6)
Kirkon asemaa pönkittävänä pohjaideologiana on idea armosta vain seurakunnan yhteisöarmona eli armon kemia toimii vain jos henkilö on liittynyt Kristuksen tosi ruumiiseen eli kirkon jäseneksi.

Äskettäin keskustelin yhden miespastorin kanssa, kuinka hän oli taas hämmentynyt kirkollisesta vihkiprosessista ja ihmisten pakkomielteisestä ja pelonsekaisesta kunnioituksesta pappia kohtaan. Joka vaiheessa ihmiset olivat pokkuroineet ja puhutelleet juhlavasti herra pastoria, koska se on yhä kirkkokulttuuriamme ja antaa ihmisille turvallisuuden tunnetta. Joku Jumalan Edustaja.

Suomalaisella ja tanskalaisella luterilaisuudella ei juuri nyt ole paljoa yhteistä - käytännössä.

Kun kaverini oli vihkitilaisuuden jälkeen vaihtanut siviilivaatteet päälleen ja suunnannut bilesaliin, oli joku nainen hakenut hänet tanssiin.

Nainen ei älynnyt tanssivansa papin kanssa. Mutta heti kun nainen oli huomannut tanssivansa papin kanssa, hänen kasvonsa olivat valahtaneet pelästyksestä valkoisiksi ja nainen vilahti muualle.

Suomalaiset haluavat vieläkin kokea papin katolilaiseksi epäihmiseksi, statukseltaan yli-inhimilliseksi olennoksi, jolla on todella valta ja voima siunata ihmiset Jumalan voimallisilla sanoilla - ja jota ilman rituaali olisi voimaton. Tämä on kirkon syytä, kirkon järjestelmällinen toiminta on tähdännyt aina pappien roolin ja käyttäytymisen ylentämiseen seurakuntalaisten yli maagiseksi superihmiseksi.

Yleinen pappeus on yksi parhaimpia vitsejä, mitä teologisessa kuulee (olen opiskellut teologisessa Heinimäenkin kanssa). Teologinen tiedekunta tähtää ylemmyydentuntoisten ja opilla leikittelevien pappismachojen tuottamiseen, oli koulutusmuokkaamisen kohde sitten mies tai nainen. "Yleinen pappeus" käsitteenä on oppina samaa kepeää sumutusta kuin katolisten oppien peitteleminen luterilaisella rationalisoinnilla ja käsitekikkailulla.

USKONNOT SUOMESSA 2008

Käsikirja uskontoihin ja uskonnollistaustaisiin liikkeisiin.
Kimmo Ketola, Kirkon tutkimuskeskus.

Tarjonnan lisääntymisestä huolimatta ihmisten uskonnonharjoittaminen ei näytä kuitenkaan lisääntyneen. Päinvastoin niiden osuus, jotka eivät osallistu mihinkään uskonnolliseen toimintaan, on kasvanut. - HS

"Vaikka suuri osa suomalaisista kuuluu edelleen kirkkoon ja Suomi on jäsenyyslukujen perusteella uskonnollisesti yhtenäinen maa, niin se kätkee kuitenkin sisäänsä lisääntyvän hengellisen moninaisuuden", kertoo tutkija, filosofian tohtori Kimmo Ketola.

Teos soveltuu kaikille, jotka tarvitsevat tietoa Suomessa toimivista uskonnoista ja niiden edustamista opeista, elämäntavoista ja rituaaleista. Kirjan kirjoittaja FT Kimmo Ketola on Kirkon tutkimuskeskuksen tutkija. Avustavina kirjoittajina ja Uskonnot Suomessa -hankkeen työntekijöinä olivat TM Jussi Sohlberg ja FM Jouni Virtanen.

Kirkon tulevaisuus näyttää hyvin synkältä kun katsoo teologisessa tiedekunnassa opiskelevia nuoria fundamentalistinaisia. Kirkosta on tulossa ankaran viidesläinen lahko fundamelistien temmellyskentäksi. Piispoja ei ole huolettanut keitä otetaan opiskelemaan vaikka pappi työskentelee ensisijaisesti persoonallaan ja ihmiskuvallaan. Hikipinkoviidesläiset ovat vallanneet teologisen tiedekunnan.

Milloinkahan Yliopisto herää keskiaikaisesta unesta ja lopettaa ideologiset tiedekunnat yliopistosta, mm käytännöllisen teologian laitoksen? Kirkolle oma amis, erikoisopintoja Yliopistosta kuten eksegetiikan laitos.

Ja juuri hyväksytty laki 16-vuotiaiden äänestysoikeudesta sen kun vain lisää kirkon vanhoillistumista ja jyrkentymistä. Juuri nuoret fundamentalistit ovat innokkaimpia äänestään ja kokemaan vaikuttamisen valtaa.

Luterilainen armokäsitys käytännössä on käsitys säteilevästä armosta instituution omistamana. Kirkon olemassaolon merkitys ja tehtävä on "suojella" aarretta eli maagista voimaa välittää ihmeellistä pelastusvoimaa jäsenilleen helvetin liekeiltä. Aivan kuten anekaupassa Paavi saattoi myydä armoa rahasta.

Yksilön moraalinen aktiivisuus tai eettinen tiedostamiskyky ei ole tärkeää kunhan antautuu armoa välittävälle rituaalikoneistolle "syntisenä", voimattomana. Otollisena ja systeemiä kyseenalaistamattomana. Kirkonmiehet puhuvat hyvin mielellään kirkon yhteiskuntarauhaa ylläpitävästä tehtävästä. Sitähän se onkin. Rauhaa ja enkeleitä.

Kirkon olemusfantasman ytimessä on rituaali, jota voi toimittaa vain Jumalan sijainen, korotettu ihminen, pappi. Tämä kaikkea muuta kuin yleisen pappeuden metaorganismi/metaorganisaatio tähtää egon paisuttamiseen jumalallisesta vallasta, varmuudesta ja maagisesta voimasta, joka suvaitaan vain pappisvihkimyksen pauloihin vihitylle.


Armotonta armoa. Yhteisön syvälliset muutokset vaativat aina uhreja, vihan ja konfrontaation ryöpsähdystä jonka jälkeen yhteisö voi häpeissään arvioida avarampaa identiteettiään.

Marttyyrien uhrautumisella medianäkyvyyteen noussut mediauskonto Rooman valtakunnasta. Nyt miedosti luterilaisen skitsofreenisenä versiona, jossa halua suojella fundamentalisteja ja heidän pelkojaan erilaisista ihmisistä.

Espoon hiippakunnan piispa Mikko Heikka uskoo, että Suomeen saadaan vielä kirkollinen kaava samaa sukupuolta olevien vihkimiselle.

"Kirkko on erittäin pahasti jakautunut. Etelässä mielipiteet ovat hyvin vahvasti myönteisiä [samaa sukupuolta olevien] parisuhteelle. Mitä pohjoisemmaksi mennään, ilmapiiri tulee kielteisemmäksi", Heikka sanoi STT:lle. HS

KEYWORDS:: tuomiokapituli piispainkokous kirkolliskokous kirkkokapituli Suomen evankelis-luterilaisen kirkon uskonnon opetus eroa kirkosta eroakirkosta fi vapaa ajattelijat dogmatiikka systmaattinen teologia tunnustuskirja augsburgin onnellinen vaihtokauppa Martti Luther fundamentalistit fundamentalismi eurooppalainen amerikkalainen sitoutumaton vakaumus ontologinen selitysmalli.