Pääsiäisperjantaina tuli televisiosta fundamentalistien märkä fantasia, Mel Gibsonin veriooppera "The Passion of the Christ". Elokuvassa kuvataan Nasaretin Jeesuksen kärsimykset kosmisen orgastisena ja eeppisenä tapahtumana. Kuin se olisi Jeesuksen työn päämäärä ja täyttymys jo ikuisista ajoista saakka.
Jeesuksen valjastaminen uskonnolliseksi ikoniksi on jatkunut 1950 vuotta. Ensimmäinen Marian ylläpitämä salainen alkuseurakunta ei uskonut esim ylösnousemukseen tai neitseestä sikiämiseen koska mitään tarvetta ei ollut, mutta kylläkin Jeesuksen opetukseen tasa-arvosta ja jumalallisesta inhimillisyydestä. Jeesuksen kiivas opetus on vaimennettu uskonnollisella rituaalimagialla: Jeesus on hyvä käyttöväline mitä myyttisempi ja etäisempi hän on jumalallisena olentona.
Pääsiäisenä Jeesuksesta paasataan "riittävänä uhrina". Eli enää verenhimonen Jumala ei vaadi uhria ihmisiltä koska Jesse olisi antautunut viimeiseksi uhriksi. Tämä dogma ei kumoa uhrimagiaa vaan tukeutuu siihen. Tämä ajatusmalli tukeutuu arkaaiseen magiikkaan, jossa henkiä ja esi-isiä täytyi lepyttää eli luterilainenkin Jumala on lepytettävänä entiteettinä aivan samalla viivalla kuin maahiset, Molok ja hiidet.
Jeesus ehtoollistuotteena on rauhoitava ja passivoiva pilleri, sillä kaikki on jo täytetty. Jeesus jätetään symboliksi ristille, varoittavaksi esimerkiksi liiasta yrittämisestä ja hänen opetustensa vaatimukset eettisestä ihmisestä voidaan vaimentaa vain synnintuntoa herättäväksi oheismateriaaliksi.
Vanhimmassa Markuksen evankeliumissa Jeesus suuttuu monta kertaa opetuslapsille kun nämä kutsuvat häntä Jumalan pojaksi. Historiallisin Markuksen evankeliumi kuvaa alkuseurakunnan originaalia suhdetta Jeesukseen: evankeliumi loppuu siihen kun opetuslapset lähtevät livohkaan. Lohtuna on vain opetus ja muistot.
Jeesuksen muistelu alkaa lähteä käsistä vasta kun Jeesuksen veriveli Jaakob kaappasi vallan Magdalan Marialta ja Pietarilta, kun rahalahjoitukset ja kansansuosio alkoivat kasvaa ryhmälle. Yhä vieläkin paavin istuimessa lukee "Kristuksen sijainen" Jaakobin vallankaappausjulistuksen seurauksena. Tokihan veljen on oltava nyt yhtä jumalallinen kuin isoveli-Jeesuksenkin, jota Jaakob kuitenkin piti tämän eläessä aivan hulluna.
Historiallinen Jeesus pyrki ennen kaikkea reaaliaikaiseen, sosiaaliseen asennevallankumoukseen ihmisten suhtautumisessa toisiinsa. Jeesus vihasi suorasanaisesti ja kiihkeästi instituutioita. Pääsiäisen uhrautuminen oli hänelle vain valitettava umpikuja poliittisessa tilanteessa, jossa uskonnolliset kiihkoilijat ja tunteeton sotilasdespootti olivat vaarassa ajautua silmittömään verenvuodatukseen.
Ironiaa on se, että väkijoukkojen uskonnollinen touhottaminen ja spekuloiminen oli
Jeesuksen poliittisen uhrautumisen pääsyy. Ja myös se, että Jeesuksen ja J.Kastajan visio maailmanlopusta ja uuden maailmanjärjestyksen ilmestymisestä oli niin lähellä että kuolema ei merkinnyt mitään.
"Jeesuksen" - eli vuoden nolla tienoilla esiintyneiden anarkistifilosofien - tärkeimpiä päämääriä oli uskonnollisuuden riisuminen eettisen ajattelun, olemisen ehtojen ja vastuullisuuden edessä.
Uskonnollinen pessimismi maailmanloppupassiivisuutena tai temppelifasismina, fundamentalismina, ei kelvannut Jeesukselle missään nimessä. Mikään ei ole pyhempää kuin ihmisen tarve ihmisyydelle. Jos sinulla on kaksi vaatetta, anna toinen sitä tarvitsevalle.
Jeesus ei puhunut vertauskuvin.
Paitsi korostakseen konkretiaa, jota ihmiset eivät meinanneet uskoa konkretiaksi.
Suosittelen pääsiäislukemistoksi kirkon hylkimää Markuksen evankeliumia, ilosanomaa lähimmäisen kohtaamisesta.
"Kaikki kätketty on olemassa vain ilmi tuotavaksi,
salassa oleva vain siksi että se tulisi julki."
"Vantaan Tikkurilan seurakunnan pastorit rovasti Pirkko Yrjölä ja seurakuntapastori Kristiina Kartano ovat antaneet lausuntonsa Tikkurilan seurakunnan seurakuntaneuvostolle HNMKY:n avioliitto-opetuksesta. He ovat keskenään eri mieltä siitä, mitä kurssilla opetetaan naisen asemasta perheessä. Kartano sanoo, ettei ehdottomasti ole kokenut kurssia tasa-arvoa tai ihmisarvoa loukkaavana. Yrjölä puolestaan kokee, että koko opetussarjaan on sisäänkirjoitettu ajatus naisen alisteisuudesta mieheen nähden.
- Tätä perustellaan Jumalan tahtona ja luomisjärjestykseen kuuluvana asiana.
Historiallinen totuushan on se, että kristinusko on levitetty Suomeen vain väkivallalla ja uhkailulla.
Ehdottomalla, miehisellä hierarkialla. Alistaminen on nähty oikean totuuden ja elämäntavan väistämättömänä osana. Tuomion Jumalan toimintatapana.
Eivät suomalaiset aikoinaan huvikseen kääntyneet kristityiksi. 1100-1600-luvuilla kaikki kirkot olivat maalattu täyteen punahehkuisia helvetti- ja demonikuvaelmia. Tuomion pelko ja uskollisuus kuninkaan sotaisalle kulttuurille opetetaan vihan ja häpäisyn kautta. Alistuminen ja totteleminen on kirkon perusjäsenen tärkein tehtävä, josta saa kiitosta. Varsinkin naisen täytyy tietysti hyväksyä miehisen uskonnon suoma rooli, jotta saa ihailua.
Kirkollinen kulttuuri muokkasi suomalaisen kulttuurin nykyiseksi häpeäkulttuuriksi. Häpäisy kinkereillä, kirkonkirouksilla ja jalkapuilla tuli osaksi kulttuuria. Häpeä yhteisöstä erotettuna tai mukaudu valtaapitävien tahtoon.
Väkivalta on hyvin "luonnollinen" osa perinteistä kristinuskoa Suomessakin. Monokulttuuria. "Muuttumattomuuden" eli pappiskultin omahyväistä teologiaa.
" Järkevä ja rakastava lapsen ruumiillinen rankaisu ei ole väkivaltaa, opettaa Helsingin Nuorten Miesten Kristillisen Yhdistyksen (HNMKY) julkaisema teos Conscious marriage – How to improve your marriage. Kirjassa kirjoitetaan, että "lapsen fyysinen rankaisu on Suomen lain mukaan kielletty, mutta se on pääasiassa oikeusistuimia varten". HS
Suurin ongelma protestanttisen ihmiskuvan kehittymisessä ja
kirkon päivittämisessä on luterilaisten piispojen luumuilussa. Mitään selvää pesäeroa ei ole tehty perverssin keskiaikaiseen ihmiskuvaan aatelisten alamaisena jumalattomassa hierarkiassa. Ei mitään eroa.
Kirkolla on passiivinen ja hyväksikäyttävä asenne liberaaliin ajatteluun: "periaatteessa" kirkko kannattaa liberaalia ja humanistista ihmiskuvaa mutta aktiivisesti tukee perinteistä mm. saatana-kuvastoa ja helvetin akronyymejä virsilauluissa.
Piispojen mielestä parasta kriisinhallintaa on ongelmien siirtäminen. Kunnes eläkeikä antaa suloisen vapahduksen ristiriidosta ja vastuusta, muutoksesta, kirkon murtavasta totuudesta.
Piispojen mielestä käskyt ja käsitykset ovat sinänsä ikuisia, kun on vain uskonvarmuus perinteen ja dogmien kautta. Jatkuvuus ja taipumattomuus kirkkokulttuurissa tuntuu olevan kirkon keskushallinnon tärkein huolenaihe kuin museonjohdolla, ei suinkaan uskonnon inhimillisyys, sovellettavuus ihmisten eksistentiaalisiin tarpeisiin tai ymmärrettävyys tässä ajassa.
Muuttumaton usko ja varma oppi on suurin uskonnollinen fantasia, joka tuo häkellyttävän tuhdin varmuuden. Todellisuuden kustannuksella.
Homot ovat yhä uhka pyhälle perheinstituutiolle ( jota käytetään institutionaalisen valtarakennelman esikuvana), Jumalan Pyhä Kolminaisuus on kolmen äijän työryhmä ja äiti Maria on yhä ikuinen neitsyt uskontunnustuksissa. Kitch pelastaa nykyhetkeltä.
Homot ovat uhka Vatikaanin vallalle, jota piispat julistavat nyt kirkon päämääräksi "ekumeniassa" eli alistumiselle takaisin Vatikaanin valtaoppiin ja elitismiin, eliitin salaisten seurojen palvelijaksi.
"Jos mahdollista vielä pahemmin keitti yli uutinen samaisen Helsingin NMKY:n viime vuonna julkaisemasta englanninkielisestä parisuhdeoppaasta, jossa vanhempia suoraan kehotetaan pahoinpitelemään omia lapsiaan. Että on suurempi synti jättää ruumiillinen kuritus tekemättä kuin tehdä se." - Jyrki Kasvi
Fundamentalistin elämänhallintaa leimaa
julman rajan paradigma.
Oppi suojaa itseymmärrykseltä, ulkoinen määrittely sovittaa yksilön eliitin vimmaiseen kontrollitoimintaan eikä yksilön tarvitse tiedostaa poliittista kamppailua eliitin julmuutta vastaan.
- Julma jumala hyväksytään draaman nimittäjäksi, eliitin kuvaksi.
Kun fundamentalistisesti uskova ihminen kokee "pelastusvarmuuden" tai "perussyntisyyden" tms, hän kokee olevansa Jumalan edustaja tietäessään varman totuuden lähes kaikesta. Epävarmuus väistyy ja kaikki tapahtuu varmuuden ehdoilla. Hintaan mihin hyvänsä. Fundamentalismin turvallisuus perustuu varmuuden magiaan.
Tärkeintä on varmuus, ei vuorovaikutus, ei solidaarisuus.
Eliitin rakastama dogma tulee jumalaksi eikä alistunut näe enää mitään yksilön kamppailua despoottien mielivallan alla.
Turvallisuudentunne on kytketty muuttumattomuuteen ja arvaamattomuuteen. Kaikki on arvotettu, epävarmuudesta voi luopua.
Kun tiedetään hyvä, tiedetään paha.
Kun tiedetään kuinka kelvata tuomitseville jumaluuksille, tiedetään pelastukeinot.
Ja kun tiedetään pelastuskeinot, tiedetään uhkaavat asiat ja kadotus.
Fundamentalisteille on tärkeämpää todeta lapsen tottelevaisuus ja normitettu kiltteys kuin tietää, saako lapsi tarpeeksi läheisyyttä ja ymmärrystä. Fundamentalistia ei häiritse, toimiiko ihminen, esimerkiksi lapsi pelosta vai itseymmärryksestä, kunhan toimii niin kuin pitää.
Fundamentalismi on valojen ja varjojen korostamista häilyvyyden kuilun reunalla.
Fundamentalismin taustalla on usein ihmisen identiteettityhjiö. Anomalia. Kun oma persoonallisuus on määrittelemätön ja ristiriitaisten jännitteiden hajottama, on tietoisuuden selventämisen, kontrasti korostaminen ja yleinen kapeuttamisen ratkaisu käänteinen itsetuntemukselle; itsetuntemusta ei yksinkertaisesti tarvita kun saadaan varmuus omasta kelpaavuudesta ideologisen määrittelysysteemin kautta.
Huomio kiinnitetään ulkomaailman arvottamiselle ja oman roolin saavuttamiselle ulkoisen määrittymisen ja ryhmään leimaavan tyylin kautta. Selkeyttä ja mustavalkoisuutta korostettaessa saadaan selvä roolitehtävä, joka pelastaa kaaokselta ja epämääräisyydeltä. Jos haluaa olla jonkin puolustaja, on oltava valmis olemaan kaiken muun vastustaja.
Fundamentalisti haluaa korostaa havaintomaailman kontrasteja, niin moraalisia kuin tyylillisiä määritelmiä. Kun ihminen ei pysty sisäisesti kokemaan itseään yhtenäiseksi eikä ymmärrä raatelevia jännitteitä lapsuudestaan, hän haluaa ulkoisten määreiden luovan hänelle selkeän rooli-identiteetin.
Persoonaa hajottavat jännitteet ja uskomukset valjastetaan ja ulkoistetaan hyvän ja pahan taisteluksi. Henkistä kasvua ei tarvita valmiiden asetelmien maailmankuvassa.
Alistunut ihminen kokee jännitteiden häviävän koska hän sokeutuu eliitin uskonnolliselle ja poliittiselle huijaukselle, kontrollikoneistolle, "perinteelle".
Tällöin ihanteita, toiveita ja moraalisia tavoitteita kirkastetaan ylimaallisesti pelastavaksi pois jostakin tavallisesta tai "tuhoavasta", ahdistavasta. Ja aina kun korostetaan ideologisesti ihanteellista, kontrolloitua fundamentaalia ajattelun ja etiikan yläpuolella, kontrasti lisääntyy väistämättä myös synkällä puolella.
Ulossuljettu demonisoidaan, siitä tulee uhka varmuuden tuntemuksille ja puhtaalle uudelle minuudelle. Elitismi vetoaa järjestykseen mutta tuottaa kaaosta ja mielivaltaa, mielpuolisuutta lavastuksilla.
Yleensä uskonnollinen fundamentalisti korostaa julkisesti ns positiivisia uskonelementtejä tavoitteissaan, mm pelastusta ja armoa. Mutta luoja varjelkoon niitä, jotka eivät suostu ottamaan armoa koko opin painolla sellaisenaan vastaan.
Mitä puhtaampi valon puolustaja, sitä demonisempana on nähtävä varjojen edustajat.
Mm."Jumalan
luomisjärjestys" antaa selkeän pseudologiikan, jolla normeja voidaan järkeistää. Näin on ollut ja näin on oleva, muuta väittävä uhmaavat Jumalaa. Heteroseksuaalit edustavat Jumalan unelmaa ja homoseksuaalit jotakin luonnonvastaista. Dinosaurusten on oltava 6000 vuotta vanhoja koska niin on Tooraa tulkittava.
Pelastushistorian eeppinen kokonaiskuva "vaatii" eheän ja selkeän kuvaelman Jumalan päämäärätietoisuudesta ja Raamatun "johdonmukaisesta" sanomasta. Tämän selkeyden vaatimuksen alle uhrataan sitten ymmärrys ihmisen sosiologisesta ja psykologisesta kehityksestä. Tarinasta tulee tärkein kaiken kehys, sanomasta vain lavaste.
Äärimmäisen selkeät rajat muuttuvat tosielämässä helposti sangen julmaksi kohteluksi erilaisia ja jumalattomia kohtaan. Suorastaan ahdistus leimaa kaikkea vuorovaikutusta ihmisten kanssa, jotka toimivat eri tavalla, ilman uskonnollista varmuutta ja yhteisöltä kerjättäää hyväksynnän leimaa. Julmat rajat on pystytettävä suojaamaan puhdasta ja häiriintymätöntä elämänhallintaa. Jotta kuuluisi oikeamielisten joukkoon, on nähtävä ulkopuolelle tuomittavat ihmiset.
Siksi väkivalta ja
alistamissuhteet ovat niin tärkeää: murtaa yksilön vapauden mahdollisuudet ja subjektiivinen tahto
ryhmän jäykkien normien alaisuuteen. Häiriötekijöiden ja toiseuden likvidisoimista.
Mm. lapset ja naiset ja taitelijat ja filosofit ovat olleet uhka erilaisuudessaan, mikä on tulkittu tottelemattomuudeksi ja kapinaksi kristillistä järjestystä ja miehistä jumalkuvaa kohtaan. Miehen seksuaalisuus on ollut ainoa ihailtu seksuaalisuuden muoto keskiaikaisessa ihmiskuvassa eliitin kultin varjona.
Syyllisyys ja avuttomuus ovat alistujalle hyviä tunnetiloja patriarkaalisen järjestyksen edustajan mielestä. Muu on kauhistuttavaa kapinaa Jumalaa ja Jumalan edustajia, pappia tai miestä kohtaan.
Feministit ovat nyt yrittäneet kopioida sovinismin ja kääntää sen naisten fasistiseksi vallaksi, paremmuudeksi miehen oelmukseen.
Väkivallan ja "järjestyksen" tuottama vallantunne valtaa edustavalle on naamioitu perinteisesti kristilliseksi "vastuuksi" ja "turvalliseksi" hallinnantunteeksi, tehtäväksi. Lapsen ja alistuvan naisen rooli on hyväksytty vain tiukan normatiivisen moraali-ihanteen kautta eli yksilölle on annettu mahdoton rooli toteuttaa uskonnollisia puhtausfantasioita. Naiselle on sitten luovutettu valtaa alaspäin nimenomaan lapsen suhteen. Kiltti lapsi saa kiitosta, tuhma lapsi pikatuomion.
Varsinkin seksuaalisuuden väheksyminen on suoraan verrannollinen ihmisten omaan ahdistukseen oman seksuaalisuuden hahmottomuudessa. Sen runnova ohjaaminen ja kompulsiivinen rajaaminen, kaikki varhaiset osatekijät lapsen syyllistämisessä ja avuttomaksi tekemisessä ovat vuosituhansia vanhoja ja tehokkaita keinoja "sosiaalistaa" yksilö, neutralisoida ja ehdollistaa lapsi varhain heimon ja ryhmän tottelevaiseksi jäseneksi. Varsinkin naispuoliset kristityt.
Vapaamuurarit noudattavat yhä mithralaista mieseliitin premissiä miehestä jumalan kuvana ja nainen sekä köyhät salaseurojen alistamisen ja halveksunnan kohteena.
Ev.lut. kirkko, siis sen miehiset piispat Jumalan armosta ja Pyhän Hengen päämäärätietoisesta succestiosta, tukevat jatkuvasti rahallisesti ja ilmaisilla kiinteistöoikeuksilla mm vanhoillislestadiolaisia, joilla on yhä tiukka patriarkaattinen
perhe- ja helvettiopetus myös lapsille.
Useat viidesläiset "kristityt" käyttävät samaa pelottelun didaktiikkaa lasten kasvatuksessa mm nuoriso-ohjaajina leireillä ja pyhäkouluissa ympäri Suomen. Se on rankan luokan henkistä väkivaltaa, jolle piispat ummistavat silmänsä. Mutta toki sillä saadaan uskollisia, vapisevia ja maksavia jäseniä kirkolle ja sen helmoissa hautuville järjestöille.
Pieni väkivaltahan ei haittaa kun uhkana on helvetin ikuinen kadotus.
Se, että nykyisinkin luterilaiset piispamme pitävät seksuaalirikollisiksi tuomittuja pappeja kirkon työssä ja päästävät nämä pedofiilipapit myös perhetilaisuuksiin kertoo myös valtakulttuurin perinteisestä dikotomiasta: papeille annetaan anteeksi asioita, joita normaaliyhteiskunnassa ei hyväksytä. Pappia ei saa tuomita koska hän edustaa Jumalaa. Papeillahan oli automaattinen vapautus ylinopeussakoistakin yms sakoista aina vuoteen n. 1995 saakka.
"Te olette hylänneet Jumalan käskyn
ja noudatatte ihmisten perinnäissääntöjä."
Torsti Lehtisen kirjat suositeltavia
luentosarja
Sivullisuus vammana ja voimanlähteenä
25.3. Sivullisuuden historia Saarnaajasta Kierkegaardiin
1.4. Sivullisen kapina: Albert Camus
8.4. Sivullisen moraali: Jean-Paul Sartre
TAGS:: TELEVISIO Kristuksen kärsimyskertomus pääsiäisen sanoma uhrikuolema ylösnousemus sovitus uskoontulo golgata juudas kärsimysnäytelmä pelastushistoria, veressä veriuhri kavaltaa kavaltaja ylösnousemustoivo pitkäperjantai kiirastorstai sovitusuhri messu passio tyhjä hauta ristinkuolema ilmestyi opetuslapsille legenda profetia propaganda epäilys piispojen komitea lautakunta tutkimuslautakunta piispainkokous kirkolliskokous kirkkopäivät helluntai voitelu erämaassa ilmestykset pyhimykset profeetta evoluutio vs kreationismi.
s
FST:ltä 29.3.
Tekstit
