sunnuntaina, huhtikuuta 22, 2007

Tuomiojan jälkiviisas testamentti



Viisautta on monenlaista.

Suomessa salattu tieto ja salattava valta ovat viisautta siellä huipulla. Vallan valuuttaa ja voimannäytön diplomi.

Tuomioja lataa jälkiviisaat riiminsä tiskiin kun raskas pesti luksusyksityissuihkukoneiden ja salaisten neuvonpitojen jälkeen loppuu:
"Lauantain alkuperäinen uutisointi Ruotsin ja Suomen osallistumisesta Naton nopean toiminnan NRF-joukkoihin oli siinä suhteessa harhaanjohtavaa, ettei Suomen ja Ruotsin yhdessä valmisteltu vastaus Natolle ole vielä kummankaan maan osalta päätös tällaisiiin operaatioihin osallistumisesta. " - Erkki Tuomioja blogi

Tämä on jo Monty Pythonia. "Emme ole olleet sängyssä tämän neidon kanssa vaikka olemmekin olleet alasti ilman vaatteita saman peiton alla. Sänky on turhan leimaava sana yhteistä tunnusteluhetkeä kuvaamaan."

Tämä sama mies on itse salannut etukäteen joka vaiheen Suomen NATO-riiustelussa. Tiedot päätöksistä ovat useinmiten tulleet Suomeen ensin muiden eurooppalaisten lähteiden kautta, kiitos EU:n avoimemman tiedotuspolitiikan takia.
"Pidin myös itse perusteltuna, että emme politisoi vain tähänastista yhteistyölinjaa jatkavaa asiaa lykkäämällä sitä uudelle hallitukselle. " - Erkki Tuomioja blogi
Eli Tuomiojan mukaan päätös oli hyvä tehdä salassa - "ettei sitä politisoitaisi" - ja päätös oli hyvä tehdä varoittamatta ja vikkelään ennen uuden hallituksen käsien tahraamista - "ettei sitä politisoitaisi". Mahtavaa logiikkaa. Todellinen Valtahan on kuin jumalallinen luonnonvoima - se vain tapahtuu. Niin kuin tapahtui Kekkosen päivinä. Kitkatekijät on eliminoitava eliitin huolettoman elon voitelemiseksi. Rahvas saa vain kiittää ja vaijeta.

Kaikki Tuomiojan "nopen tominnan" salaisen ulkopolitiikan vaiheet on ilmoitettu vasta jälkikäteen ja viisaan miehen kommentit ovat olleet siis tähän tyyliin: "Tämä on vain looginen seuraamus Suomen ulkopoliittisessa kehityksessä. Aiheesta ei tarvita laajempaa keskustelua, tämä on vain tunnustelua. Mitään johtopäätöksiä ei saa tehdä. Ei tarvitse yllättyä Suomen osallistumisesta NATOn harjoitteluun sillä on aivan turha vetää mitään johtopäätöksiä yhteistyöstä NATOn kanssa".

Ei tunnusteta NATO-kiihkoa, mutta kaikki kosimisen elkeet ja vaiheet suoritetaan täsmällisesti. Suomen kamari-NATO-politiikka ei ole avointa demokratiaa. Ensin YYA-kulisseissa kirkumalla kiellettiin kaikki NATO-keskustelu pyhän puolueettomuuden takia, nyt "puolueettomuuden" muistoraatoa kunnioitataan häveliäästi samalla julkealla salailulla, aivan vanhaan Kekkos-tyyliin. Suomettumisen häivetekniikka ja päämäärien kieltäminen on yhä strategista arkipolitiikkaamme. Käsittämätöntä.


Taas mahtava testamentti ryhmypolitiikasta. Kyllä Kekkonen olisi ylpeä taktiikkansa jatkajista. Lähentymistä on suoritettu laajasti niin armeijan plug in-yhteensopivuushankinnoissa kuin nopean toiminnan joukkojen NATO-soluttautumisessa.

Mitä siis pelätään, jos NATO on luonnollinen yhteistyökumppani Suomelle? Eikö haluta päästää irti YYA-hallusinaatiosta ja klisheistä? Eikö haluta myöntää, että operaatioiden valinnat, kehittelyt ja johtamisen suorittavat NATO- upseerit? Vaikka toimeenpano-"päätökset" olisivatkin poliittisesti muualla, jossakin?


.

Ei kommentteja: