Seitsemän kysymystä hallituksen Afganistan-selonteosta

Seitsemän kysymystä hallituksen Afganistan-selonteosta

Avoin kirje kansanedustajille 2.12.2007

Avoin kirje on lähetetty kansanedustajille ja samansisältöinen tiedustelu valtioneuvoston kanslialle. Tekstin laadinta:
Hannu Yli-Karjanmaa - muokkaus Suomen 11.9.-toimintaryhmä

" ...George H. W. Bushin hallinnon apulaisasuntoministerinä toimineen Catherine Austin Fittsin tutkimuksien mukaan huumedollarit ovat nykyisin välttämättömiä New Yorkin pörssikurssien suotuisalle kehitykselle."

Journalismia torjutun tiedon rajamailta
- uskontoa vai politiikkaa?

Zeitgeist

http://zeitgeistmovie.com

- suomenkielisellä tekstityksellä

Gladio

osa 1, osa 2, osa 3 Google video

BBC:n 1992 esittämä Allan Francovichin 3-osainen Gladio-dokumentti on edelleen hyvin ajankohtainen. Filmit kertovat Naton salaisista stay behind -armeijoista, jotka auttoivat terroritekojen suorittamisessa monissa Euroopan maissa 1960-80 -luvuilla ns. jännitteen strategian puitteissa. Filmeissä käsitellään erityisesti Italiaa ja Belgiaa. Erinomainen vertailukohta nykytilanteelle.

Overcoming People's Psychological Resistance to 9/11 Truth

.

Kirkon kristallisoitunut alemmuuskompleksi

* muokattu iii

Kirkko ei kuulu nuorten elämään

"Kirkosta ovat eronneet eniten juuri 20–40-vuotiaat nuoret aikuiset. Kirkon tutkimuskeskuksen tekemän selvityksen mukaan suurin syy eroamiselle on se, ettei kirkolla koeta olevan enää mitään merkitystä eikä annettavaa omalle elämälle. Pettersonin mielestä kirkko on osin jämähtänyt ajalle, jolloin Suomi oli maatalousvaltainen yhteiskunta." - Uusisuomi.fi

Suomi on vielä maailman uskonnollisin maa, jos mitataan prosentuaalista määrää kansalaisten kuulumisesta selkeästi uskonnolliseen järjestöön.

1)

Miksi suomalaisen perusturvallisuuteen kuuluu kuulua kirkkoon?

Sillä kun tutkimusten kannalta suomalaiselle itselleen ei ole paljon väliä, kuinka suomalainen uskoo, miten perustelee tai mitä väliä on kirkon edellyttämiltä uskomuksilta.

Asennetutkimus: Suomalaiset suhtautuvat uskontoon avarasti

Kun muutkin kuuluu.
Kun siellä tehdään jotakin hyvääkin.
Kun se on paras vaihtoehto niistä kaikista.
Kun se vaan on.
Ettei tarvitsisi selitellä.

Tutuin. Vaatimattomin.
Vähiten vaativa.

Uskonto tottumuksena, jota ei tarvitse perustella.
Yhteisen rituaalijärjestön siunaus ilman yhteisiä uskomuksia.
Jäykkänä tukirakenteena, johon ei tarvitse luoda vuorovaikutteista sitoutumista.

Uskonto, jonka kautta kulttuurinen itsetunto on sallittu ja kelpaaminen rituaalisesti määritelty. Hyvän kansalaisen sinetti hyvään tahtoon ja jonkinlaiseen perusmoraaliin, johon voidaan vedota edes hädän hetkellä.

Standardisoitu valtion virallisen kirkon suoma jäsenen eleetön itsetunto, joka on pohjimmiltaan ehdollistettu yksilöön kohdistuvalla synnintunnon manipulaatiolla. Syvälle istutettu kelpaamattomuuden, epäseksuaalisuuden ja häilyvän synnin railo, johon kirkko sitten tarjoaa laastaria ja ehtoollista. Kirkon jäsenyys on helvettisaarnojen unohduttamiseksi tarjouskristillisyyttä, nyt edullisesti ja helpottavasti ilman mitään muita vaatimuksia kuin empatia ja kirkollisvero. Alemmuudentunnetta lisäävät ovelasti käsittämättömät ja oudot opinkappaleet, dogmit, joita vain pyhä papisto hallitsee, armollisesti mutta omahyväisesti.

Piispojen kiitosrukous epäaktiivisesta ja mahdollisimman epäpoliittisesta, tyytyväisestä ja hiljaisesta kirkon jäsenestä on ev.lut. kirkon nykyolemuksen ydin.

Totuus suomalaisten pelonsekaisesta "kunnioituksesta" oikeaa, ainoata ja kohtuullista uskontoa kohtaan on kuitenkin hieman erilainen 700 vuoden käännytyksen tuloksena. Helvettiä ei nyt tarvitse pelätä, kun sitä ei tarvitse enää ajatella. Tämä ei tarkoita etteikö helvetillä maustettu menneisyys vaikuttaisi joka hetki tunnollisen kirkon jäsenen tajunnassa. Armoa säännöstelemättä armoa pursuva kirkko on nyt mahtava kokonaisratkaisu säikylle sielulle, puskuri mahdollisia demoneja ja kuolemaa täynnä olevaa "kaaosta" vastaan.

Minun puolestani ajateltu, amen.

Todellinen vallan keskittymä, Kirkkohallitus, kehrää tyytyväisyydestä, kun kansalle kelpaavat vain rituaalipalvelukset eikä aktiivinen osallistuminen kirkon politiikkaan.

Valtiokirkon ensimmäinen uskonoppi

jäsenilleen on ollut alistuminen, valtapoliitiikan kyseenalaistamaton jäsenyys, ehdoton kirkon standardien ja tapojen mukaisena jäsenenä ja vallitsevan valtion alamaisiksi valmistaminen. Hengellisesti "synnintunnon" alamaisuuteen alistuneet häpeäkeskeiset kristityt eivät kirkon oppien mukaan vastusta maallista valtaa. Ehei. Kapinallinen Jeesus on onnistuneesti häivytetty alistuneen messiaan hapettuneen ikonin taakse.

Siksi seksuaalisuuden häpäiseminen, normittaminen ja sen asettaminen valtakoneiston julkean tarkkailun alle on niin tärkeää, kaikista intiimein yksilöllisyyden raiskaaminen ja operointi tekee subjektista objektin, kuten raiskaus aina tekee.

Koko kirkon "post-hell" politiikka, "helvetti-kauden", häpeäkäännytyksen jälkeinen aikakausi kiteytyy siihen kirkkojen etäännyttävään estetisointiin ja historialliseen muistinmenetykseen, jolloin vanhoista kirkoistamme maalattiin valkoisen maalin alle kaikki punaiset helvettikuvat, kun koko kansa oli peloteltu, käännytetty, pakotettu ja unhohdutettu pois alkuperäisestä kulttuurista ja luonnollisesta ihmiskuvasta. Hippisuomalaiset oli saatettu Herran pelkoon ja pakollisen armon tarpeeseen.

Suomalaisten armokäsitys ja "armon tarve" instituution kautta on taottu ja mielletty vain helvetin kadotuksen kautta, vaikka helvetti-sanaa ei enää pullapastoreiden tarvitsekaan sanoa. Se on se suuri tuntematon ei-hyvä, johon on varma turva tarjolla, jokaiselle jäsenyys ja pelastusvarmuus vihdoinkin ilman tarkistuskinkereitä.

Kirkon rooli on oudolla tavalla heittänyt kuperkeikkaa, tuomitsijasta ylitsevuotavaan imettäjään, armahtajaan, ainakin vertauskuvallisella tasolla.

Kirkon "arvokeskustelu" on vakavasti häiriintynyttä. Piispat käyttäessään "arvo"-sanoja ovat sekoittaneet kirkon keskiaikaisen kulttuurin neuroottisen ylläpitämisen ja eettisen arvokeskustelun keskenään. Perinteiden ylläpitäminen on piispoille suurin arvo mitä ylhäältä on kuolevaisille sallittu. Oi muistatko sen virren.

Nyt piispojen ja kirkon peiterooli näyttää olevan median mielistely ja samalla kirkon tehtävän suuntaaminen kohti kivojen kristillisten perinteiden museota.

Viimeinen Tuomiokin on jätetty median haltuun, armottomien visailujen tehtäväksi.


2)

Ja tapahtui näinä päivinä.

Helsingin seurakuntayhtymä on taas tuhlannut varojaan "ammattimaisten" mainosmiesten tuottamaan "Usko toivo rakkaus"-kampanjaan. Rahaa riittää aina tunarointiin ja tyhjänpäiväiseen elvistelyyn - about miljoona euroa.

Epätoivosta kertoo se, että näissä mainoksissa puhutaan suoraan epätoivosta ja noloudesta. Kirkon epätoivosta, epävarmuudesta ja mainoskampanjan eittämättömästä huonoudesta. Miten huono mainoskampanjan täytyy olla, että siinä itsessään artikuloidaan selkeästi mainoskampanjan surkeudesta?

Suoraan kampanjasta:

" No, jotain toista tämä mainos voisi kiinnostaa. Jollain itseämmekin hämmentävällä tavalla yritimme puhutella sinua, matkailusta kiinnostunut 18-30-vuotias kaupunkilainen. "

Nolouden uusi virstanpylväs?

Me dissaamme nyt itse itseämme jotta saisimme teiltä edes sääliä.


Tarvitaanko nyt Armoa näille häpeileville kirkon tiedotusnikkareille ja mainosmiehille?
Ei, tähän ei armo nyt riitä.

Armo ei typeryyteen ja pelkuruuteen tehoa. Kun mitään sanottavaa ei ole, niin pelleillään ikoneilla, sarjakuvaestetiikan keinoin. Estetiikka korvaa etiikan, kätevästi. Etäännytetään uskonto, siitä tulee kulttuuriperintöä, tapaa, suomalaisuutta, hyvän kansalaisen perusominaisuutta. Ilman turhaa ajattelua.

Helvetin halpaa alennusarmoa kilokaupalla ja kiiltokuva otsaan. Armon julistaminen tässä tyylilajissa on kirkkokansan turruttamista, tuskaa ja kysymyksia ei sallita hartauden esteettisessä sentimentaliikassa. Kaikkien kirkko, kaikkea kaikille. Jumalan nimi olkoon Mielenrauha. Pyhä olkoon harmiton ja hampaaton. Suomalaisen perus-papin sotahuuto voisi kuulua: "Olemme vaarattomia, lähes impotentteja; sallikaa edes lasten ja naisten tulla tykömme, älkää ajatelko meitä pahalla, niin hyvällä me vastaamme."

Kirkko ei löydä armoa
ellei se tunnista omaa historiallista olemustaan valtakoneiston törkeänä liturgina, ihmisen itsetunnon vääristäjänä, inhimillisen vuorovaikutuksen kieltäjinä. Totuuden omistajat eivät ole kuulleetkaan totuutta itsestään. Totuuden omistajat rakastavat dogmeja, joissa kielletään vuorovaikutus ja oivallus. Vain suuri totuus ja patriarkaalinen valtakäsitys alistamisen ja alistumisen shakkipelissä.

Kirkkohallituksen lausunto kirkon aktiviteeteista ja hyvästä työntekijästä: Raamattuvisa, läsnäolon kirkon toteuttajana.
"Seurakunta rohkaisee ja innostaa oppilaita ja opettajia osallistumaan raamattuvisaan. Luonteva paikka on syksyn päivänavaukset. Koska on kysymys visasta, myös maininta palkinnoista on tärkeää."

3)

Ortodoksinen kirkko kasvaa pikkuhiljaa Suomessa

omilla estetisoinnin keinoillaan, "hieman" eri painotuksin, vain siihen perinteeseen estottomammin nojaten. Mutta menestyksellisen strategian voimin. Mystiikkaa korostaen ja mediaa vältellen. Ilman mediaseksikkyyden komplekseja. Luodaan ajattomia ikonostaaseja, pyhimysten todellisuuksia ja epäyksilöllisiä ikoneita, mahdollisimman epäinhimillisiä ja "täydellisiä" mielikuvia, joihin voi tuntea vain pelonsekaista kunnioitusta, alemmuudentunteita ja nostalgiaa. Pyhä on tavoittamatonta, kuten on kaivatun täydellisyyden ja "jumalallisuuden" tavoittaminen mahdotontoa.

Tasa-arvokysymyksiä ja eettistä pohdintaa, "turhaa puhumista" ei patriarkaalisissa, ultra-fundamentaalisissa järjestelmissä ole, kun kysymyksiä ei sallita. Katse ikuisuuteen ja hajusteita ilmaan ilman tulkinnan ja tasa-arvokysymysten taakkaa. Turvallisuuden tunnetta täydellisen kontrollin huomassa. Vittumaisen ikonijumaluuden tuijotus vaatien toteemin palvojilta lapsen roolin autuasta ja idioottimaista hyväksymistä.

Ikuisesti pysähtynyt rituaalinen aika.

Ortodoksinen kirkko on siis valinnut jyrkästi juhlallisen menneisyyden, rituaalisen toistamisen ja sentimantaalisen kultaamisen ilman mitään regeneraation tuottamaa ahdistusta, kun taas Luterilainen kirkko taas valinnut muovailuvahamaisen roolin saadakseen modernin protestanttisen profiilin, osittaisen ja strategisen maastoutumisen toimittajien armeijan edessä - jotta kuitenkin siellä kulissien takana voisivat taata sen rituaalisen pysähtyneisyyden.

Ja niin, ehkä sitten taivutaan homoliittoihinkin, mutta vain äärimmäisen julkisen pakon edessä ja Ruotsin kirkon jäljessä, Ruotsin emokirkkoon vedoten. No jos ruotsalaiset niin sitten kai mekin. Kirkon esteettisesti moderninkaltainen julkisivu, toki äiti-Maarian ikuisen neitsyyden dogmeistakaan luopumatta.

Patriarkaalinen teismi on "ylhäältä alas"-oppia.
Ylhäällä Jumala ja jumalan miehet ja alhaalla syntiset vastaanottajat. Tieto ja armo valuu ylhäältä alas tiukan aktoriteettiuskon mukaisesti. Ei ihme, että 70-luvulla lapsilla meni Kekkonen ja Jumala sekaisin, kun kumpaakin rukoiltiin saarnastuolista kansan parhaaksi ja valtakunnan hyväksi.

Ev.lut. Kirkon byrokraattien mediasota julkisuuskuvan paikkailussa, tasapainoilu ei ole esikuvana kulkemista, vaan raahautumista jälkijunassa ja aina myöhässä. Radikaali kristinusko vapaudesta, tiedostamisesta ja tasa-arvosta on vain pölyinen huoneentaulu muiden kullattujen huoneentaulujen joukossa. Kun uskonnolla ei ole profeetallisia visioita eikä eettisiä haasteita ihmisille, siitä tulee kiiltokuvien keräilykansio ja tämä tuorein vitsi - uskotoivorakkaus.fi - mainoskampanja.

Kirkossa ei soi hälytyskellot mutta sen sijaan jarrupalat haisevat.

* Katolisen opin mielipuolisin piirre protestanttisessa perinteessä on yhä ns sanainspiraatio-oppi.

Eli puhujan ihmiskuvasta ja maailmankuvasta huolimatta pääosassa on Sana, joka vaeltaa suusta ulos Pyhänä henkenä. Eli puhujan persoona olisi täysin yhdentekevä kristinuskon sanomalle? Tämä mieletön näkemys on ennen kaikkea instituutio-oppi, jonka mukaan vain instituutio merkitsee, ei puhujan ja vastaaottajan kohtaaminen.

Kirkon ydintrauma on se, että se muutosta vastustavana ja lahkovihamielisenä systeeminä on alunperin itse ollut muutosta ajava lahko ja täysin nais- ja miespersoonien varassa. Ensin oli vain idea, pyhä fiilis ja sanoma, sitten instituutio ja painettu sana, jota on luettava sivunumeroiden mukaan.

Rituaalipapiston ensisijainen virka/tehtävä on luoda päinvastainen tilanne kuin mitä alkuseurakunnassa oli ennen despoottisia kirkkoisiä. Kun rituaalit ja maailmanjärjestys on papiston hallinnassa, jäsenien aktiivinen idelismi voidana kitkeä vaivattomasti rituaalimagian ehdottomalla järjestyksellä. Rituaalipapisto omana säätynä torjuu jäsenlähtöisen idealismin, alhaalta ylöspäin ilmiön.

Piispojemme suupielistä alkaa välittömäti valumaan kuola, kun he aloittavat puheensa "apostolisesta successiosta". Eli he ovat oikeassa, koska ovat "suoraan" ja "ainoaa" oikeata (näkymätöntä ja perustelematonta) reittiä pitkin saaneet pyhän pappisoikeuden nivoa yhteen kymmenien teksteissään raivoavien kirkkoisien sekavia oppirakennelmia.

Dogmaattinen ajattelu perustuu ideaan "kirkkohistorian loppuun" eli kaikki minkä on pitänyt tapahtua ja muuttua, on jo tapahtunut.

Eli esim.:
Kun Luther nousi vihaiseen kapinaan instituution politiikkaa vastaan, se oli toki oikein välttämätöntä ja oikeutti samalla nykyisen instituution muuttumattomuuden ja muutosta vastustavan oppikyhäelmän.

Catch 22.

4)

37 500 eronnutta vuodessa ja 11000 liittynyttä.

Eroamiskiihtyvyys yli 8% per vuosi. Eli kuuden vuoden päästä ehkäpä 60 000 per vuosi.
Tukholman seudulla on ev.lut. jäsenkristittyjä n 61%, koko ajan kiihtyvällä vähenemisvauhdilla.

Miksi kirkosta eroamisen määrä on yhä kiihtyvämpää?
Siksi. Näet sen jo mainoksista.

On jo niin noloa edes mainostaa kirkkoa, uskonnollisesti päivittämätöntä reliikkiä, kirkon PR-ihmisten selkeästi artikuloidessa etupäässä häpeää, kannanottamattomuutta ja luimistelua. "Suvaitsevaisuutta" - varsinkin puhtautta kaipaavien fundamentalistien suhteen.

Kirkko on jo jäänyt maagisten rituaalien kirkoksi, mummojen ja fundamentalistien mielistelylaitokseksi. Budjetit puristetaan kirkkojen entisöintiin ja kiinteistöbudjetteihin - sillä ei ole väliä, kuinka vähän niissä murheen murtamaa porukkaa käy kääntymässä, tosielämän armon palasia turhaan tähyilemässä. Sanoma päivittämättä ja viesti varmistetun lakoniseksi, unettavaksi päivän sanaksi, armo pysyy ikuisesti, älköön kukaan valittako.

Sanat haudataan Raamatun väliin ja huolella. Itseriittoisuus on hurskaan rukous?

Piispojen kiihkeimpiä puheenaiheita tuntuu olevan ekumenia eli poliittinen herrakerho eri uskontojen suuntaan. Luterilaiset tunnetaankin maailmalla ekumenian airueina eli kunnioitusta riittää enemmän vieraisiin oppeihin kuin oman aatteen terävöittämiseen. Aivan kuin dogmien herrasmiesmäinen vertailu mitenkään voisi korvata kirkon omaa uudistumista. Mihin tämä johtaa...

"Yli neljäsosa suomalaisista yhtyy käsitykseen, jonka mukaan kirkko on historiansa aikana salannut Jeesuksen elämään ja opetukseen liittyviä asioita (27 %)."

Tutkija Kimmo Ketolan mukaan uskontojen markkinoilla shoppailevat tiedostavat nuoret arvostavat nyt korkean profiilin päämäärätietoisia aatteita. Järjestöjä, joilla on selkeä päämäärä, häpeilemätön brändi ja katse tulevaisuuteen, eettisen herkkä sormi samalla tämän hetken pulssilla. Tämä ei tarkoita fundamentalismia vaan pragmaattista toimintakykyä ja jäsenien tarpeiden toteuttamista.


5)

Alkuseurakunnan ensimmäiset piirrokset

Jeesuksesta kuvaavat nuorta paimenpoikaa, joka hymyilee huilu toisessa kädessä. Huoleton ja hetkessä elävä paimenpoika oli Jumalan suurin ihme. Tämä ikinuori Pan-Dionysos symboloi alkukristittyjen ennen näkemätöntä sosiaalista uudistumiskykyä ja tasa-arvoa orjien ja aatelisten kesken.

Alkuseurakunnan voima oli muutoskyvyssä, sosiaalisessa elastisuudessa, tapa-, status- ja valtarakenteiden hylkäämisessä. Kohtaamisessa. Hyvän jakamisessa, köyhyyden poistamisessa. Solidaarisuus räjäytti kristinuskon maailman nopeimmin levinneeksi uskonnoksi. Papit hylättiin, yleinen pappeus vallitsi, jonkinlaisen uskottavuuskriteerein tietysti. Ylösnousemusoppia ei ollut, oli vain leivän taittaminen ja jakaminen lopunajan ekstaattisessa odotuksessa.

Alkuseurakunnan ihmiskuva oli tuomiopäivän visioiden edessä varsin erilainen kuin tuntemiemme nykyisten lahkolaisten päätön juoksentelu lakanoissa mäellä pankkikortti kädessä. Lopun ajat tiivistivät alkukristyille sen, mikä oli ihmisyydessä tärkeintä. Turhasta sai luopua. Jäljellä oli vain kohtaaminen ja ihminen Jumalan edessä. Toisen hätä, toisen pelko, erilaisuuden syövyttävä stigma, mitään ei tarvinnut enää paeta tai peitellä. Jeesuksen sanoma oli riisuutua kaikesta kulttitoiminnasta: mikään ei saanut olla itseisarvo.

Jeesus-kultti ennen kirkkoisiä otti aikoinaan tavallaan omakseen kreikkalaisen uskonnollisuuden ensimmäisen askeleen (ja myös sen viimeisen vapautumisen) vaiheen, perinteet hylkäävän Dionysos-kultin, perinteistä vapaan yksilökeskeisen yhteisönäkemyksen. Dionysos-kultti nauroi jumalten kirouksien pelossa eläneille kreikkalaisille, jotka kehittivät mitä monimutkaisempia kelpaamisen, "synnintunnon" ja kirouksista vapautumisen maagisia rituaalimuotoja. Kreikkalaisilla oli yhtä tiukasti määritelty valtiouskontonsa ja temppelikulttinsa kuten meillä on yhä.

Kreikkalais-helleenisen virallisten temppelikulttien viimeiset vaiheet sen kilpaillessa kristinuskoa vastaan olivat mielenkiintoisia. Aseeksi otettiin tiede ja uusimmat keksinnöt sähkön, pneumatiikan, automatiikan ja magnetismin saralla. Temppelit kilpailivat rahalla parhaista tiedemiehistä, jotka kehittivät näyttäviä koneita riutaalien tueksi. Ukkosenjyrinää, automaattisesti aukeavia ovia, maitoa suihkuttavia jumalattaria, salamointia, tulta, hikoilevia jumalia, leijuiva jumalpatsaita.

On melko varmaa, että itse Jeesus nasaretilainen kuuli myös mm. uskomusperinteistä vapaitten kyynikkofilosofien ja Dionysos-kultin pelosta vapautumisen, ahdistavien maagisia jumalakuvia purkavista ja elämän juhlaa viettävistä periaatteista. "Sapatti on ihmistä varten, ei ihminen sapattia varten". Elämästä täytyy juopua ja veden on välillä muututtava viiniksi.

Katolilainen ja luterilainen ehtoollismagia perustuu kiinteästi pelon ja synnintunnon uskonkappaleille. Maagisena ihmeenä mainostettava armonväline, viini, voikin olla mitä törkeintä jumalanpilkkaa ja mitä alkeellisinta turvallisuuden tunteen manipuloinnin magiaa.


6)

Pakolaisen puolustaminen

oli menneen vuoden yksittäisten kirkkoherrojen ja diakonien mediateko (piispojen ollessa varsin hiljaa), joka nosti kirkon profiilia monen ateistinkin silmissä . Moninverroin satojen tuhansien mainoskampanjoiden edestä. Kärsimyksen tiedostamiseen uskaltavat diakonit näkevät myös kaiken sen "terrorismin vastaisen" fobiabullshitin läpi, jota ulkoasianministeriö kauppaa osaksi Suomen "ulkopolitiikkaa".

Piispojen käytännön politiikka kirkon jälkijättöisissä ja ohuen kosmeettisissa "muutos"-myönnytyksissä on etupäässä Damage control:lia, vahinkojen minimoiminen.

Heti kun julkisuuskuva uhkaa kärjistyä humanistisen kritiikin alla, luterilaisen kirkon minipaavit heittäytyvät veteläksi ja toteuttavat humaaneja ratkaisuja kirkon sisäpolitiikkaan, ettei pilkkakirves upottaisi kirkkovenettä. Mutta humaanit ratkaisut ovat olleet aina mahdollisimman minimaalisia hätäratkaisuja julkisen kirkon profiilin pelastuksen vuoksi.

Tulevaisuus on piispoille ehkä pelkkä uhkakuva sentimantaalisten tottumusten ja kirkkokulttuurin menettämisestä. Arvoja ovat kaikki ne mietelmät, jotka torjuvat muutosta systeemissä.

Arkkipiispa syyttikin kesällä suoraan toimittajia kirkon tasa-arvokysymyksen ja naisten aseman turhasta pompottamisesta ja esilletuomisesta. Käytännön tasa-arvokysymykset veivät nähtävästi liikaa huomiota pois rituaalisen armon täydellisestä illuusiosta. Piispoilla ei ole mitään tarvetta nähdä konflikteja. Puheita ja toiveita eettisestä vastuusta medialle, ilman eettisiä ja päämäärätietoisia toimia krikon sisällä.

Moderni ihminen hakee siis nyt rentouttavia elämyksiä, korkeaa profiilia, joustavaa toimintastrategiaa ja eettistä pätevyyttä - ja niitä on tarjoamassa tuhatkunta erilaista järjestöä, yhä tehokkaammin ja mediaseksikkäämmin.

Mutta moderniksi kirkoksi joskus haluava laitos änkyttää silti itseriittoisen ironisesti. Mutta ne perinteet. Mutta kun kirkon oppi on riittävä, koska Pyhä henki ei voi erehtyä. Mutta kun ei tarvita suurempia vallankumouksia. Mutta kun Lutherin vallankumous oli vain poikkeus.

Nyt valttia on linnottautuminen perinteisiin kun sitä Jeesuksen ja varsinkin Paavalin kaipaamaa maailmanloppua ei tullutkaan. Tulevaisuus kielletään menneisyyteen vedoten.

Mitäs piispat syövät sitten kahvin seuraksi kun jäsenyysluvut ovat alle 50%? Onko kirkko sitten vain nöyrästi tyytyväinen Herralle siitäkin vähästä, mikä sen osaksi annetaan? Luulempa että voi kahvi mennä joku aamu kirkolliskokouksessa äkkiä väärään kurkkuun kun todellinen lähitulevaisuus avautuu ensin tilastojen muodossa ja sitten rysäyksellä.

Kirkkohallitus yrittää ainakin estää kiihkeästi valtiota sallimasta verotusta kaikille uskonnollisille liikkeille jäsenmaksujen keräämismuodoksi - kysymys vain on, miksi mikään uskonnollinen ryhmä ei vedä valtiota EU:n tuomioistuimeen valtiokirkon etuilevasta sponssaamisesta?


7)

Suomalaisilla on aina ollut sietokykyä

kirkollisen lirurgian ja ehtoollisen magiauskolle, pappispullistelulle ja norsunluutorneille. Ettei vain olisi sitten hankalaa kirkossa käyminen ja pappien kanssa asioiminen.

Asennetutkimus: Suomalaiset suhtautuvat uskontoon avarasti

Epätoivo tästä tulevan kirkon kohtalon tietoisuudesta, kirkon ja perinne-kristinuskon tulevasta romahtamisesta rituaalilaitoksena, on kuitenkin alkanut. Kansalaiset ovat vapauttaneet itse omat uskomuksensa aika laajasti. Jälleensyntymisoppiin saa uskoa, jos siltä tuntuu vaikka kasteesta ei millään luopuisi.

Kirkon kannalta kuitenkin jopa epätoivoa ja torjuntaa kannattaa siis mainostaa mainoskampanjalla, ettei noloille kirkonmiehille tulisi yksinäinen olo. Ev.lut.

Kirkon suurin ongelma on, että ei nähdä mitään ongelmia sementtiin valetussa muuttumattomassa kirkossa ja lavasteiden takana juntatussa fundamentalismissa. Vikaa on vain maallistuneissa, "vaativissa" tai "eksyneissä" häirikkölampaissa. Äitikirkko-fantasma ja sen oikea/ikuinen/muuttumaton oppi rituaaleissa on tärkeimpiä lohdukkeita - kirkon johdolle. Kirkko on pakopaikka muutosvastarinnan patriarkalle.


Suomen ev.lut. Kirkon neutraaliuden paradoksi on nyt kirkon pyrkimyksessä olla tavallaan mahdollisimman uskonnollinen epäuskonto. Virallinen ja selkein rituaalikoneisto, turvamielikuvien tuotantoyhtiö.

Rituaaleja ilman vaarallisia emootioita - ja ilman ihmisten todellisia ongelmia todellisuudessa.

Ongelmista vapaa rituaalisysteemi, helpon uskonnon unelma, fantasia vaatimattomasta kirkosta. Valtiokirkon standardiarmoa, rituaalien kautta säännösteltynä ja hygieenisenä. Armonpaloja vain nöyrille, hiljaisille ja kiitollisille jäsenille. Valtiokirkko on yhä valtion poliittisia jumalanpalveluksia toimittava "perinteinen" taho. Järjestyksen yksi moduli.

Synnintunnon pakkosyöttö mollisävytteisissä ankeuden palvelusrituaaleissa syövyttää kuitenkin pois viimeisetkin alkukristilliset humanismin piirteet kirkkoon eksyviltä etsijöiltä. Kirkkopolitiikkaa pyörittävät kirkon poliitikot uskovat yhä vakaasti maailmanloppua ja kuoleman helpotusta toivovan, itseruoskinnan keskiaikaisen rituaaliperinteen olevan Jumalan ja itsensä etsinnän tärkein muoto. Patriarkaalisen ulvovaa urkua korvakäytävään ja synnin raskauttamaa mollia takaraivoon.


8)

Piispoilla löytyy kyllä medialausuntoihin kaikenlaisia puheita:

Piispainkokouksen asettama työryhmä sai valmiiksi
ehdotuksen kirkon viestintäohjelmaksi.
Ohjelmassa puhutaan muun muassa
"planetaarisesta journalismista"
ja "kommunikatiivisuuskylvyistä".

Tuo äskeinen byrokraattinen verbaaliorgasmi on suoraan kirkolliskokouksen sivuilta eikä Monty Python-sarjasta!

Suvatsevaisuudesta yms vihjaillaan mutta äärimmäisen vastenmielisellä ja varautuneella äänensävyllä. Kirkon korkeakirkolliset fundamentalistit haalivat fantasiaa, jonka mukaan muutos voitaisiin pitää kirkon ulkopuolella - ja silti kaikki mitä Ruotsin evankelis-luterilaisessa kirkossa tehdään, tehdään sitten lopulta täälläkin matkien kun julkisuuden paine kasvaa tarpeeksi. Kirkon polliittinen eliitti elää kuin oltaisiin yhä yhtenäiskulttuurissa, silloin kun Kekkostakin rukoiltiin, tai siis Kekkosen puolesta, niinhän.

Mm. homoseksuaalit ovat esimerkillisin uhka heteroseksuaalista ihmisen ihannekuvaa vastaan. Avioliitto on pyhä tehtävä, jota varten "perinteinen" patriarkaalinen uskontokäsitys on enimmäkseen olemassa. "Yhtenäiskulttuurit" ovat aina perustuneet julmalle erilaisuuden halveksunnalle ja oman kaltaisuutensa palvonnalle, oman kuvan ihailulle. Luteriliset piispat ovat unohtaneet täysin, miksi Luther jyristen poisti maallisen avioliiton sopimuksen pois pyhistä toimituksista.

Kuurupiiloa, armoa tarjotaan ja helvettiä piilotellaan.
Lupauksia ilmassa mutta menneisyyteen nojautuva kramppi kaiken ohi. Uuden pelin nimi valttikortti-armon varjolla. Samat vanhat opit ja perusteet kirkon passiiviselle byrokratialle ja virkamiesrituaaleille.

Letkeää "kansankirkon" yhteisiä rituaaleja toimintatapoina, joka jäsenen elämänvaiheeseen ilman sitoumuksia; valtion arvokontrollisysteemiin kytkettyä kirkkoa naamioidaan kansan kirkoksi pintapuolisesti ja kiireellä, lainaillen samalla myös ortodoksista sentimentaliikkaa. Pidetään kuitenkin piispojen hampain ja kynsin kiinni ikivanhoista dogmeista, "ikuisesta muuttumattomasta totuudesta", jonka Pyhä Henki on suonut kirkon huomaan suuren Suunnitelman mukaan.

Puhutaan muutoksesta, jotta muutos vältettäisiin. Kuitenkin fundamentalistiryhmien kokouksissa piispojen puheiden suomana lohtuna ja valttikorttina ovat ikuiset arvot eli rituaalitavat, joita ei ikinä muutettaisi - mutta ehkä sitten ensi viikolla kuitenkin hieman, jos lehdistö käy kimppuun. Suggestoivaa käsitteiden käyttöä ja subjektin etäännyttämistä subjektiivista valinnoista.




Niin, sen Mainoskampanjan ydin?
Säälikää ny edes kirkkoa, jos ette muuta tunne sitä kohtaan.




9)

Entäs.

Voiko uskosta tai uskonnollisuudesta päästä irti kuin flunssasta?

Kuka voi olla "anti-uskovainen" ilman uskomuksia?
Puhtaan rationaalinen?
Onko uskonnollisuus mitä laajemmin ajateltuna?

"Uskontosysteemi" ei käsittele ikinä pelkästään myyttisiä hahmoja vaan myös tai ainakin syviä filosofisia ja ontologisia kysymyksiä. Olemisesta, eteenpäin nojautumisesta. Elämän arvojen hahmottamista.

Antropologisesti yksinkertaistettuna uskonto on yksilön omaa tulevaisuuden hallintaa ja hahmottamista yhteisten rituaalien ja arvojen kautta.

Maailmankuva on aina uskomussysteemi, uskomusjärjestelmä.
Jokainen ihminen haluaa hallita "selkeillä" mielikuvilla tulevaisuutta ja hyväksyttävyyttä.

Se on aina uskomustoimintaa - eli uskonto.
Muoti on uskontosysteemin yksi muoto, myös politiikka, niin myös kännykkämuoti ja autofriikkeily, mikä tahansa, millä ihminen saa arvoa olemiseen ja itsetunnon määrittelyyn olemassa olevana olentona. Kohti tulevaisuutta ja kelpaavuutta.

Emme ikinä pääse uskonnosta eroon, ihminen tulee olemaan aina spekulatiivinen olento, "homo religiosus".

Ihmiskuva, luottamuskysymykset, tavoitteiden hahmottaminen, kaikki on jonkin uskomusjärjestelmän varassa, jonka kautta palvotaan jotakin ideaalia ihmiskuvaa ja arvosysteemiä. Jotkut materialistisemmin, jotkut ideologisemmin. Ihminen ei voi ikinä olla pelkästään pragmaattinen olento ilman hypoteettisia olettamuksia, mielikuvia ja uskomuksia.

Rationaalisuus on usein vain uskomusten perustelua.

Uskonnot.fi sivulla on asiallisen jäsenneltyä tietoa suomalaisten uskontotietoisuuden
ja uskonnollisten järjestöjen elementeistä. Sivustoa tullaan päivittämään lisää lähiaikoina.

Reetta Rönkä, Uusisuomi.fi : "What would church do?" -On raukkamaista
kysyä ”What would Jesus do?”, kun pitäisi päättää, mitä mieltä niistä homoista
ja naispapeista ollaan! Valinta on tehtävä: vähemmistöt, tapauskovaiset
vai fundamentalistit?


"Kirkossa ei saa olla aikuinen", väitti raamatuntutkimuksen
professori Heikki Räisänen Kuopiossa juhlaluennossaan.


Kirkko mainostaa nuorille Helsingissä Usko toivo rakkaus
-kampanjan tyylilajina on itseironia - HS.fi


Tuomas Nevanlinna puhuu perisynnistä sekä psykoanalyysinja uskonnon
suhteesta haastattelussa 23.12. sunnuntain Helsingin Sanomissa. -HS.fi


"Usko kirkko rahastus" - Näkulma-keskustelupalsta


Arvioitavana Matti Myllykoski Epäilys, Kirjapaja 2005

"Teidät pelastaa se, mikä on sisimmässänne,
jos tuotte sen esiin.
Jos teidän sisimmässänne ei sitä ole ,
se, mikä teiltä puuttuu,
vie teidät tuhoon."

-Tuomaan evankeliumi

KW: suomalaisten käsitykset jumalasta uskonnosta kirkon arvokeskustelu tulevaisuus ja nuoret 2007 uskontokäsitykset 2008 suomalaisista uskoo taivaaseen da vinci code piispojen lausunto selonteko piispainkokous julkilausuma tuomiokapituli kirkkohallitus koodi salainen salattu tieto mietiskely joogaaminen jooga new age uskomukset uskontotiede uskontotieteen laitos filosofian eksistentialismi agnostikko agnostismi epäilys relativismi sosiologia uskontososiologia psykoanalyysi humanismi ihmiskuva helvettiin kadotukseen jeesukseen enkeleihin enkelit kirkon oppi Martti Luther kriisi kriittinen et elämänkatsomus filosofia reliikki uskonnonopetus kirkkopäivät nuorisopäivät nuoriso-ohjajien päivät seminaarit ohjelma luterilaisuus dogmatiikka ideologia käytännöllisen teologian laitos kirkkohistoria aneet aneoppi tyhjiö fobia elämänkatsomustieto kirkkovuosi. vihkikirkko hääjuhlat ylelliset kalleimmat tilasto tilastotieto avioero avioeroluvut lutskut helluntalaisuus viidesläisyys nuorten herätysliike keskus tiedotuskeskus opintokeskus nokia missio nauruherätys arvokysymykset syntykertomukset genesis protestantismi protestanttiset vapautuksen ID älykäs suunnittelu intelligent design evoluutio uskontoevoluutio prosessiteologia prosessi sovitusoppi ontologia ekstaasi enstaasi armolahjat profeetat esitelmät opetus harha reliikit uskoontulo mikko aalto drop kansanlähetys raamattukoulu luomiskertomus maailmankuva ihmiskuva arvotyhjiö arvomaailma ilmestys rippikoulu ripari pyhäkoulu enkeli taivaan lausui näin miks peljästyitte säikähtäin traditio joulu joululaulut muistot. myytit mysteerio mysteerit tuomas nevanlinna Kuninkaista ja narreista Kirjapaja pelastaja vapahtaja kristus ikoni kirkkopäivien kirkkopäiviltä blogi kirkkopaivat fi esitelmä johannes kastaja rippikouluopetus kinkerit lopunaika geneve kirkkokaupunki ennustukset evankeliumit kuolleen meren kääröt evoluutio rationalismi pragmaattinen onnellinen vaihtokauppa.

A Live in Finland - Jose Gonzalez

Oliko José González:in Helsingin konsertti hyvä?

Se oli hypnoottinen. Wicked.

Uutta Jose-matskua netissä - look below for free new stream music.

Jose´s new band Junip

:bLACK ReFUGE video

Junip Official .mp3

Ghost of Tom Joad
(Bruce Springsteen cover)

:MP3

::EP



José González
Normal/HD live videos:
* Time to send someone away
* Abram



No. 5 Jose Gonzalez - "Time to Send Someone Away"
from Retread Sessions on Vimeo.



No. 5 Jose Gonzalez - "Abram"
from Retread Sessions on Vimeo.



Hand on my Heart (Kylie cover) mp3

Love Will Tear Us Apart (Joy Division Cover)

Down The Line (Youtube video Live)


Jose Gonzalez - In Our Nature EPK;
Tour documentary, interview


Stay in the Shade mp3 - 192kbps

Heartbeats mp3


Veneer all songs

Remix Rub N Tug of Zero 7’s Jose Gonzales “Futures”

Watch the Black Refuge Video



José Live II
WFMU Concert Online
Jose Gonzalez live on WFMU Stream

* To listen, fast forward the Real Player stream to the 51:30 mark.
Low quality

José Live I
NPR Aqoustic Concert Online
High Quality

Listen a free iTunes
stream copy of this concert and good interview
in the All Songs Considered podcast.
60 - min. hi quality


> When iTunes opens, Push play button and listen audio stream or order it as podcast
> Paina vaikka play-näppäintä iTunesissa kun se avautuu linkin kautta





Jose new CD online
- play 4 tracks - kuuntele
www.myspace.com/josegonzalez

Jose ReMix Tiestö
josegonzalez crosses(tiesto remix).mp3


Haastattelu Interview in English
Jose Gonzalez Radio Helsinki
http://server1.radiohelsinki.fi/20070917_hello.mp3



www.jose-gonzalez.com



The kniFe
Windows mediaplayer "10" needed : (

KW:: mp3 list download Homepage suomessa nettivideot akustinen musiikki kitara taituri arkisto arkistot areena tallenne lista soittolista soittolistat
.

Every man is an island

En tiedä, onko "joukossa tyhmyys tiivistyy" vain suomalainen sananlasku.
Onko senkaltaista muissa Euroopan maissa? Varmaan siitä useampi kokki-sananlaskusta on eri versioita...

Yksi pää voikin olla viisaampi kuin monta yhdessä, osoittaa tuore yhdysvaltalaistutkimus.

Tutkijat värväsivät 120 Sandian laboratorion työntekijää ja 26 harjoittelijaa, jotka jaettiin kahteen ryhmään. Toisen ryhmän jäsenet työstivät annettua ongelmaa yksin, eivätkä nähneet muiden ideoita, kun taas verrokit pähkäilivät asiaa yhdessä intranetissä.
Kiinnostavinta oli kuitenkin tutkijoiden mukaan se, että yksilöiden esittämät ratkaisuehdotukset olivat merkittävästi tasokkaampia kuin ryhmässä syntyneet. Tutkijoiden mukaan tämä viittaa siihen, etteivät nykyisin niin suositut aivoriihet olekaan välttämättä niin hyödyllisiä kuin uskotaan.

Tiede.fi

Prisma - Maahanmuuton kaupunkikuva ja keskittymät 2007

 

2007    Prisma: "Maahanmuuttajavaltaiset lähiöt yleistymässä."

Helsingin kaupunkisuunnitteluviranomaiset ovat raivoisasti kieltäneet synnyttävänsä Helsinkiin ghettoja, mutta kun kiertelee itä-Helsingissä, on selvää, että kaupunki on tietoisesti luonut etnisiä kaupungin osia. Tämä kehitysprosessi lähti käyntiin romanien vaatimuksista, joihin kaupunki taipui 60-luvulla. Keskittymisprosessin kehittymisen voi nähdä posiitiivisena asiana mutta kulttuuriset turvaghetot luovat myös omia ongelmiaan.

On hyvä, etää maassamme on ollut kaikenkattavaa sosiaalitukea mutta on väärin, että kaupunki on taipunut nimenomaan etnisten ryhmien "erityis"-vaatimusten edessä kun taas tavallinen Virtanen ei ole voinut mitenkään sanella kaupungille tuen ja asuntopolitiikan ehtoja.

Integroiminen ja lakien noudattaminen on ollut hyvin huonolla tolalla kaupungin reaalipolitiikassa.

Sitä on kartettu mitättömän sosiologisen tietämyksen takia. Sivistymätön ja patriarkaalinen islam on vie kohti tuhoa kansalaisyhteikaunnan ja humanismin kannalta - jos sitä ei laiteta kovilla otteilla kuriin. Lapsiavioliittojen pakottajille ja lasten silpojille  karkoitus välittömästi. Maahanmuuttajat eivät saa sanella demokratian lakeja - nyt oikeistohallitukset ovat raivaneet valtaa islamilaisille klaaneille CIA USA:n väestönsiirtojen sodista ja käskystä. USA:n geopolitiikka on selvästi destruktiivista, siirtomaakaaosta  uusin keinoin mutta vanhalla metodilla: hajota ja hallitse.

 Ainoa mitta on ollut raha kapunkisuunnittelijoille, mikä näkyi karmaisevalla tavalla Kontulan syntyvaiheessa, kun kaupunki käytännössä hylkäsi uudet asukkaansa kaikilta palveluilta.

Rahan ja "vaivan" säästämiseksi ei ole ollut aktiivista integratiopolitiikkaa, vaikka Ruotsista ja Ranskasta kuului kovin huonoja uutisia jo -70-luvulla passiivisesta väestön sijoittelusta. Sosiologia on tietoisesti suljettu pois kaupunkisuunnittelusta kun virkoja hoitavat merkonomit hahmottivat uuden Helsingin sosioekonomista karttaa.








.

Teatterin määritelmä

Yksi kysymys jäi mietityttämään.
Onko Smedsin ohjaama esitys teatteria?

Itse määrittelisin teatteriesityksen esitykseksi, joka pitäisi pystyä esittämään myös ilman äänitehosteita ja videota. Vain näyttelijät ja lavaesineet. Se ei onnistuisi Smedsin esityksellä ilman rampaa sivumakua. Performanssin voima on erilaisissa efektiivisissä tekijöissä ja siksi sitä kutsutaan aktiivisella nimellään perfor-mance.

Siksi pidän Smedsin Tuntematonta performanssina.

Itse määritelmähän ei määritä esitystä mutta performanssilla on vain jostain syystä turhan huono klangi Suomen piiperoisissa taidepiireissä. Hyvä performanssi on yhtä kova kamaa kuin hyvä teatteri. Vapaampi perinteistä ja muodoista.

.

Smedsin ylitajunta

Uuden sukupolven esitys.
Vanhoille sukupolville.
Mutta hieman jälkijättöisesti.

Smedsin esitys, Tuntematon sotilas on harvoja ns provosoivia esityksiä kaupallisissa teattereissa. Harvinaista herkkua?

Onko kevytprovosointi sallittua vain silloin show-tyylisesti, kun voidaan tehdä rahaa putsaamalla hieman "järkyttävästi" ja mediaa houkutellen pölyjä kansakunnan raamatuista?


Minua häiritsee kuitenkin tämän kulttuurikeskustelun se seikka, että lähes kaikki kriitikot arvosteluissaan kiirehtivät julistamaan ja vakuuttelemaan että tämä ei olekaan kuvainraastantaa. Mitä markkinamiehiä konsensuskriitikot luulevat olevansa? Taide-eliitin etiketin tiedostavia sisäpiiriläisiä? Sekö on kriitikolle moraalinen tai taiteellinen helpotus että tämä on sittenkin sympaattista ikonien silittelyä?

Sekö tekee taiteesta vakuuttavaa että Suomen taidekaanonia ja pyhiä arvoja yhtenäiskulttuurin "perinnöstä" ei sitten "oikeasti" pilkata?


Hieman jäi puolitiehen esityksen ns ajankohtaisuus.

Tämä olisi ollut huikean kova ja tarpeellisen rohkea esitys 90-luvun alussa, silloin kun teatteri meni polvilleen porvariunelmien edessä, kansakunta pakotettiin pikatorjunnan tilaan YYA-aikakauden elitismin suhteen ja kansalaisten täytyi nöyrtyä lamanöyryyteen ja häpeään poliitikkojen kolossaalisten valheiden ja virheiden puolesta. Nyt tämä esitys oli vähän kuin tyyliin no jonkun tämä nyt on tehtävä joskus. Ja tuskin olisi kulttuurieliitti kehunut ennen ensi-iltaa, jos olisi tuntematon ohjaaja tämän tuotannon tehnyt. Nimi on suurin sinetti Suomessa.

Ryhmäteatterin viime ja ensikesän Tuntemattoman isänmaallisen ynseään propagandaversioon verrattuna tämä on hysteerisen hauska ja herättävän angstinen. Tätä esitystä markkinoitiin kuitenkin hyvissä ajoin turhan halvalla mielikuvalla että nyt möyhennetään Linnaa, voi kauheata, tule ja kauhistu.

Hyvä, että äänivalleja ja efektejä on nyt tarjolla kulttuurieliitin nyökytellä jo etukäteen kehutulle ja suitsutetulle näytökselle. Mutta Smedsin kesäteatteriestetiikka on haastavaa lähinnä lukiolaisille ja yli 60 -vuotiaille (sisällissodan valkoisten sukujen jälkeläisille). Tärkeintä tuntuu vieläkin olevan kriitikoille korostaa ja julistaa että tämä esitys ei ole rienausta. Eli rienaus on siis kielletty teatteripoliittisesti kriitikkojen arvoskaalassa. Moralismi on pienen maamme pienen kulttuuritajunnan määräävä tekijä, vaikka Smeds päästettiinkin poikkeuksellisesti vapaaksi käyttämään ison teatterin luksusvoimavaroja.

Suomessa teatteri on aina poliittista - varovaisuuden kannalta. Arka paikka. Hyvin kontrolloitua. Hyvä teatteri on systeemille "Hyvää tekevää" teatteria. Herkkähipiäistä.

Moraalisesti säänneltyä, hierarkiaa rikkomatonta.


Siksi kulttuurihenkilöiden on toitotettava, ettei teatteri ole politiikkaa vaan taidetta.

Tätäkin esitystä on turvallista kehua näyttäväksi ja viihdyttäväksi, virksitäväksi - ja olla ottamatta sisältöön kantaa. Ohjaajan energia olikin keskittynyt aika paljon efektiivisyyden varmistamisessa.

Esitys lepäsi vahvasti sen varassa, että jokaisella on jo valmis kuva(sto) aiheesta, kulttuurinen ikonsostaasi, ja siihen viittauksilla ja tutuilla roolihahmojen alter egoilla revitään sieviä aukkoja kansakuntamme myyttiseen kuvastoon. Sotaestetiikan purkamista ja sodan tuomista lähelle, karnevalisoiden ja vulgarisoiden. Rohkea taktiikka sinänsä merkkiteatterilta ja varmasti katsojalle nimenomaan jälkikäteen eniten prosessointia jättävää, post-traumaattista eläymystä.

Kuitenkin esityksen esityksellinen "taktiikka" oli yhtä kuin dramaturgia ja tavallaan siksi itse itseään mainostavaa propagandaa vaikuttavuudesta. Katsoja on mukamas köydellä kävelijä, vaikka häntä talutetaan kädestä.

Kohtausten teho ja painopiste on tässä teoksessa aika paljon kiinni efektiivisyydestä, efektien tehokkuudesta. Keinoista. Äänistä. Erilaisesta ilmaisutavasta. Pääosassa on kikka- ja keinodramaturgia. Kokonaisuudella ei prosessina ole paljoa väliä. Aivan kuten Hollywood-elokuvissa, kunhan on näyttävää ja hengästyttävää vauhdin tuntua. Mitähän nyt kokeiltaisiin. Mikähän nyt olisi ikonia (pinnalta) raapivaa. Musiikilliset kohtaukset olivat aika halpaa lukiolaisten revittelyteatteria ja tunnelman kohotusta.

Onneksi löytyi pahastuneita ja moraalisesti närkästyneitä katsojia.

Hauskaa on huomata, kuinka suomalaisessa kulttuurikeskustelussa taas vaatimukset onnellisesta lopusta käsitetään aiheellisena kulttuurikeskusteluna. Turvallinen taidekokemus. Ranskassa, jos joku vaatisi kulttuurikeskustelun pyörteissä johonkin teokseen onnellista loppua, tällaista pidettäisiin aivan hönönä.

Siinä Jouko Turkka on todella oikeassa että minkä ihmeen takia Smeds säästi lopun tähtäimestään talouseliitin kermaperseet.

Rohkeammat analogiahypyt yritysmaailmaan muutenkin olisivat voineet olla enemmän kuin ajankohtaisia ja kokonaisuutta hahmottavia sodan uudella analogialla. Smedsin loppuhuipennukseen olisi odottanut Väinö Linnan joutumisen tulilinjalle hämmentyneimpien katsojaparkojen overloadin kunniaksi. Puhumattakaan Mannerheimista. Ällistyttävintä oli valtakunnan virallisen isähahmon asemaan ujuttautuneen molokmoralisti Matti Vanhasen säästäminen viimeiseltä tuomiolta. Smedsiä viehätti selvästi katharttisempana äidintappo.

Mutta joku tolkku sentään. Taiteelle.


Yksi kysymys jäi mietityttämään.
Onko Smedsin ohjaama esitys teatteria?

Itse määrittelisin teatteriesityksen esitykseksi, joka pitäisi pystyä esittämään myös ilman äänitehosteita ja videota. Vain näyttelijät ja lavaesineet. Se ei onnistuisi Smedsin esityksellä ilman rampaa sivumakua. Performanssin voima on erilaisissa efektiivisissä tekijöissä ja siksi sitä kutsutaan aktiivisella nimellään perfor-mance.

Siksi pidän Smedsin Tuntematonta ensisijaisesti muodoltaan performanssina. Ikonien uudelleen esittelynä. Kierrätystaiteena.

Itse määritelmähän ei määritä esitystä mutta performanssilla on vain jostain syystä turhan huono klangi Suomen piiperoisissa taidepiireissä. Hyvä performanssi on yhtä kova kamaa kuin hyvä teatteri. Vapaampi perinteistä ja muodoista.


Smeds aikoo uudelleenkierrättää nyt 2008 aikaisemman teatteriesityksensä “Jumala on kauneus” , joka on myös mielestäni performanssiesitys täysin efektien ja jekkujen varassa. Mukavaa onkin välillä nähdä non-lineaarista taidetta "ammatti"-teatteriryhmiltä mutta jos skemaattinen lähtökohta on palvoa hartaasti jotakin tunnettua taiteilijaa, niin esityksestä tulee mieleen ennemminkin jumalanpalvelus, uskontunnustus, pirteä ja virikkeellinen sellainen mutta junnaava ja rituaalisen toistava yhdellä raiteella. Suurin osa Smedsin tuotannoista ovat tähän mennessä käsitelleen taiteilijahahmon tuskaa. Kulttuurintekijät ensisijaisena kohdeyleisönään.

Tuntematon Smeds 2009 TV-esitys

Ihmiset ostavat hypen

- Juha Seppälä

Sodan ja taistelun asetelmat kulttuurimme jatkumossa - vai tyhjiössä?

Yleisö hurrasi seisaaltaan Smedsin uudelle - HS.fi

Huippuopiston miehet yrittää kääntää mun pään mutta se ei onnistu koska kuulen korpeimme kuiskintaa.

WHO : Suomi on Länsi-Euroopan väkivaltaisin maa. - HS.fi

Suomalaisvanhuksille syötetään runsaasti psykoosilääkkeitä

Mielenterveysongelmista iso lasku. Vuonna 2005 ennenaikaisista eläkkeistä naisilla
46 prosenttia jamiehillä 41 prosenttia myönnettiin mielenterveysongelman vuoksi,
ilmenee Kansanterveyslaitoksen tutkimuksesta." -Mediauutiset

KW: Blogikirjoitukset blogi blogit Kansallisteatteri teatterikulttuuri teatteri Kristian Smeds esityksen teatterikritiikki Helsingin kulttuuritarjonta kulttuuri dramaturgia kriitikkojen Väinö Linna sotaromaani blogiarvio blogeissa kritiikki kriitikot katsojien kokemukset katsomassa kriitikkoen anarkistinen kuvainkaataja turkkalainen teatteriesitykset .

Isäntappajan filosofia :: Nietzsche ja kerjääjien lauma

Olin maanantaina osallistumassa Nietzsche-keskusteluun Toveri-pubissa. Tässä alustava toinen Nietzsche-mietelmäni, jota olen täydentänyt keskustelutilaisuuden jälkeen. ** Pekka Hongiston keskusteluklubi

Siis. Alussa oli Sokrates.

Ja lopussa seisoo Nietzsche, joka haluaa lopettaa ihmiskunnan historian ja varsinkin sen tulkitsemattomuuteen perustuvan tyytyväisyyden "pysyvistä, muuttumattoman oikeista tulkinnoista".

Virallisesti filosofiaa opiskelevat ja viralliset harrastajat ovat jaksaneet hämmästyttää minua uskonnollisella antaumuksellaan Nietzscheä kohtaan. He pitävät ihaillen Nietzscheä objektiivisena superfilosofina ja viittauksien kiinteänä lähteenä, vaikka subjektiivisempaa ja epästabiilimpaa ajattelijaa saa todella etsiä.

Nietzscheläisenä itseään pitävät palvovat Nietzscheä epänietzscheläisesti. Ihan kuin filosofieiksi opiskelevat eivät olisi kuulleet ikinä spekulatiivisesta ajattelusta ja dekonstruktiivisesta spekulaatiosta.

Systemaattinen ajattelu kuulostaa järkevältä mutta onko mahdollista tehdä miljoonien ihmisten erilaisista todellisuuksista systeemifilosofiaa?

Mikä tahansa systemaattisen filosofian koulukunnasta on todellisuuden järjestelyä ja luokittelua, kun taas sokraattinen (metodi), kirkegaardilainen tai nietzscheläinen filosofinen keskustelufilosofia (poleeminen kostruktivismi) lähtee mielikuvien, ideologioiden ja todellisuuskäsitysten purkamisesta. Fiolosofian yhtenä alkuna on Sokrateen ihmettely vapaan kreikkalaisen miehen orjien omistamisen oikeuttamisesta. Mitä on vapaus orjan omistajalle?

Nietzsche iloisesti halveeraa varmuuteen ja toistettavuuteen nojautuvia ajattelijoita, jotka luulevat voivansa ratsastaa ja rakentaa itseään Filosofina suuren ajattelijan niskavilloista repien. Nietzschen fanit, tietäjät, knoppailijat ja tuntijat eivät oikein hiffaa kuinka Nietzsche halveksi tietämistä, vetoamista ja oppirakennelman hiomista suhteessa elävään ajatteluun sekä haastamiseen. Kuinka halvaannuttavaa ja degeneroivaa onkaan ihmiskunnan halu tuntea kokevansa tietää ja pysähtyä palvomaan kuvia.

Useat Nietzschen nuoret edustajat eivät sitten havaintojeni mukaan uskalla sanoa mitään omia mielipiteitään oman elämänsä ystäväpiirissä. Kommentoiden, vedoten ja ihaillen Lopullista Filosofia, jotta ei tarvitsisi nähdä eksistentiaalista filosofiaa ehtona omalle elämälle ja omehtoisten valintojen ehtoa kokonaisvaltaiselle elämänfilosofialle. Nietzscheläisittäin voi sanoa, että ei voi olla jaettavaa ja systeemiksi määriteltävää filosofiaa - eikä kukaan voi sanoa olevansa yhden filosofin opetuslapsi ja saavansa siitä onnen ja varmuuden.

Se olisi valhetta subjektiiviselle ajattelijalle.
Se olisi uskonto.


* Hongiston keskusteluklubissa kysyin muilta osallistujilta kuinka he erottavat käsitteet ja käsitykset. Onko olemassa käsitteitä, jotka ovat objektiivisia ja täysin jaettavissa objektiivisina määrittäjinä - vai onko vain käsityksiin sidottuja käsitteitä.

Minusta hyvä esimerkki käsitteestä, joka on täysin käsityksen valtaama on demokratia. Suomalaiset poliitikot ovat yksinkertaisesti valinneet, että Venäjä on demokratia (paitsi tietysti Heidi Hautala ja pari muuta). Se on poliittinen julistus ja nenänhierontaa "diplomaattisesti". Elämistä toivossa. "Kunnioittavaa" alistumista.

Miliisi taltutti kovakouraisesti opposition marssin Pietarissa - Hs.fi

Ihmisen valheiden tärkein motiivi on "diplomatia". Myötäily, harhautus, nyökyttely, valkopesu, liittoutuma, samankaltaisuuden korostaminen rituaalisesti. Diplomatia ja nenänhieronta on ymmärrettävää mutta harva suostuu tiedostamaan omia ilmaisun ja tietoisuuden rajaamisen tapojaan. "Diplomaattinen sanojen käyttö" on aina oman hyödyn tavoittelun maksimointia, kitkan minimointia, lumouksen luontia.

Kun luodaan "systeemi", tärkeintä ei ole lähtökohta tai "todellisuus" vaan päämääränä on systeemin tukeminen ja kaiken muun tulkitseminen systeemin ideologian kautta. Käsitteiden määrittelyä käsitysten tiukassa ohjauksessa.

Dogmaattiset koulukunnat niin filosofian kuin lääketieteen alalla määrittelevät käsitteiden käyttöarvon äärimmäisen tarkkaan. Ideologisen "todellisuuskuvan" tilkintään. Lääketieteessä genetiikasta on tullut ideologia, jota ei missään nimessä saa nimittää genetiikaksi. koska se on siihen uskoviin vain tiedettä. Ällistyttävin häränpylly on suomalainen psykiatria, joka nykyisin uskoo geneettisten täsmälääkkeiden eli solujen manipulaation ratkaisevan mielenterveysongelmia.

Systeemin rakentajat eivät sovita systeemiään todellisuuteen vaan todellisuutta systeemiin.

Joka hallitsee tulkintaa, hallitsee todellisuutta.

Nietzscheä on syytetty nihilismistä, mutta Nietzschen poleemisen kirjoitustyylin päämääriä harvoin käsitetään. Nietzsche käytti samaa semanttista tekniikkaa kuin Kierkegaard ja Platon. He esittelevät erilaisen ihmiskuvan omaavia kirjallisia hahmoja, joiden kautta he esittlevät ideoita, dikotomioita ja ristiriitoja. Poleeminen diskurssi jättää lukijalle hyvin paljon tilaa johtopäätösten tekemiseen. Mitä on todellisuus, kuinka eri tavalla ihmiset rakentavat oman todellisuutensa.

Meistä jokainen elää omassa maailmassaan vaikka kuinka yrittäisimme olla jonkin heimon, muotisuuntauksen tai jengin jäsen.


Nietzsche halveerasi vittuillen juuri tietoon tukeutujia ja referoijia ja siksi kävi oppi-isänsä Sokrateenkin kimppuun ainakin osoittaakseen olevansa orpo ja ylpeä löytöretkeilijä totuuden armottomissa labyrinteissä. Kuinka löytäjä ei voi olla (sokraattisesti) tietäjä. Helsingin yliopiston filosofisessa tiedekunnassa rakastetaan jaotteluita ja "järjestelmällisiä järjestelmiä filosofiana". Ikäänkuin subjektiivisuuden voisi häivyttää pois suuren totuuden systeemillä. Juuri sitä kuppikuntaista turva-ajattelua vastaan Nietzsche kirosi maat ja kuvitellut taivaat.

Nietzsche vei isäntapponsa vulgaarisella tavalla överiksi. Nietzsche iskee esimerkiksi Sokratesta monta kertaa todella raskaalla miekalla, yrittää pilkata sokraattista metodia ja Platonista isäkuvaa sokraattisella metodilla - kun itse käyttää sitten ahkerasti sokraattista esittelyn, pilkkomisen, kyseenalaistamisen ja uudelleenarvionnin monologidialogimetodia vaikka mihin.

Todellisuuden Nietzsche osasi avata kuin sillipurkin.
Nietzschen itsetarkkailua ja kierkegaardilaisen äärimmäistä subjektilähtöistä dialogia itsensä kanssa ei tarvitse tulkita narsistiseksi projektiksi vaan järkyttäväksi todellisuuden kohtaamiseksi; kuinka armottomasti jäsennämme todellisuudessa todellisuuden vain itsemme kautta, vaikka kuinka yrittäisimme muuta. Jokainen ihminen on saari ja viestit välillämme ovat pullopostia.

Mutta.

Mikä oli Nietzschen suurin ongelma?

Totuus.

Hän vetosi itsekin aina suurimpaan merkitystä antavaa totuuteen Oikeasta yli-ihmisestä, totuutta konstruoivasta Ajattelijasta - vaikka pilkkasi kaikkea totuuskulttuuria. Nietzsche julisti ajatuksiaan aika epänietzscheläisesti. Hän ei halunnut kenenkään olevan idoli mutta oletti olevansa tuleville seurajilleen idoli.

Nietzschen itsetuho alkoikin turhan totisesta paradoksien kiertämisestä. Ihmisen toiminnan ja identiteetin motivaatio on aina kovin paradoksaalista. Mutta huolimatta Nietzschen ego-ongelmista hän korosti hyvin humanistista ihmiskuvaa, jossa ihminen ei saa turvautua uskonnollisiin turvakuviin tai systematisointeihin kriittisessä ja tiedostamiseen pyrkivässä ajattelussa.

Nietzschelle, Kierkegaardille, Jeesukselle ja Sokrateelle oli yhteistä se, että he uskoivat todellisen vaikutuksensa alkavan vasta heidän kuolemansa jälkeen. Se on aika viiltävä ja jännitteinen minäkuvan perusta. Profeetallinen filosofia.

PS. kts edellinen Nietzsche-kirjoitukseni

Isäntappajien teatteria:
Tuntematon sotilas - video Kristian Smeds
Kansallisteatteri 2007
Yleisö hurrasi - HS.fi





Kognitiivis-konstruktiivinen psykoterapia








II
Väärinkäyttö.

Ymmärrän että on suuri houkutus käyttää natsien väärentämiä Nietzschen kirjoja ja lauseita ideologiseen länsimaisen rappion kontrastiseen kuvaamiseen kaunokirjallisesti kristillisen romanttisesti "moraalin vastustajana", suuri saatana, yhtenäiskulttuurin hajottaja

 mutta on erotettava selkeästi natsien luoma retorinen tuomiohahmo, josta on tehty idyllisen moraalin vastustaja-hahmo, preparoitu fiktiivinen natsien nihilisminäkemyksen nihilisti-Nietzsche ja siitä todellista vapaudesta ja todellisesta rohkeasta vapautuvasta yksilöstä puhuva todellinen Nietzsche, joka ei salli ihmisen vedota kirkon tai ideologiseen huntuun ja valmiiseen identiteettipakettiin ratkaisujen perusteluna.
 
Todellinen Nietzsche

oli äärimmäisen intuitiivinen ja optimisti yksilökeskeisyydestä ja historiasta vapautumisen puhuja. Yksilövastuu on äärimmilleen viritettyn

Venäjällä Nietzschen vastakohdaksi nostettu Tolstoi puhui taas uskomattoman jäykän dogmaattinen yhteisön moralistisesti ja romanttisten standardien uskonnollisesti määrittämästä ja häpeällä ohjaamasta yksilöstä.

Nietzschen keskipisteessä oli luova, itseään uudestaan luova, dogmahistoriasta vapautuva ja tiedostava ihminen,

Tolstoilla  alistuva, kirkon rituaalimystiikkaan mukautuva nationalistinen ja kirkkoisien moraalimystiikan avioliittokeskeinen tavallinen ihminen ideologisen harmonisoinnin kohteena konservatiivisessa nostalgiassa,

jossa Vatikaanin Mithra-kultin uhri-opista luotu itäinen kirkkoversio nostetaan ihmisen dogmaattiseksi määrittäjäksi hyvin jäykillä esikuvilla ja rajamääreillä,

( mm uhri-estetiikassa jopa avioliitto-suhde on vain romanttinen uhri ja moralistisen unelman toteuttaminen eikä suhde).
 
Väärän natsien luoman varjo-"Nietzschen" runollinen ja retorinen käyttö äärimmäisen dikotomioiden luomiseksi on ymmärrettävää kontrastien luontia ihmisen aivojen kontrasteja vaativien mekanismien vuoksi

 -  mutta on vain natsien ja siskon luomaa filosofista perversiota ja raiskattua filosofia, josta on tehty ideologinen preparaatti kontrastiksi ja vihan filosofiksi väärinkäyttäen/faktisesti sanoja väärentäen oikean filosofin kielellisiä mielikuvia.

KW: Epäjumaltan hämärä uskontotiede sosiologia also spracht Zarahustra Ahura Mazda monoteismi kapitalismi Marx Karl Sigmund Freud teatteri teatterikeskustelu keskustelu katsomassa kokemus esitys ensi-ilta dramaturgia psykologia Filosofian opiskelijat opiskelu tiedekunta filosofinen ajattelu eksistentialismi olemassolon pohdinta kysymys dilemma aatos saksalainen itävalta itävaltalainen platon kansalliset symbolit itsenäisyys itsenäisyyspäivä kutsut linnan juhlat estetiikka anarkismi anarkistinen socrates ontologia semantiikka semanttinen angst angsti ahdistus. viha depressio katharsis oidipus oedipus rex kuningas macbeth shakespeare Helsingin yliopiston filosofian opiskelijoiden yhdistys yliopisto-opinnot kauhun tasapaino illuusio harha länsimainen ajattelu historia mentaalinen Soren Kierkegaard kierkegaardilainen suomennokset Eurooppa kierkegaardin uskon hyppy oivallus olemisen tapa tasot torjuttu dissosiaatio verhottII
u puhetapa dikotomia HS-raati vaatii Platonin ja Nietzschen opetusta lukioihin - HS.fi regressio brändit brand mainonta mainonnan estetiikka alitajuinen subliminaalinen assosiaatio tautologia dogma dogmatiikka profeetta Jesaja Jeremia job jobin kirja raamattu vanha testamentti Franz Kafka kafkamainen kafkaesque linna valtio seitsemän veljestä seitsämän vaarallinen altistaa johdattaa alttiit alttina vaikutteille assosiaatio kokemus käsitys käsite ihmiskuva maailmankuva aleksis kivi oppi oppilaat opetus opetussuunnitelma Friedrich Kahdeksankymmentä prosenttia HS-raadin vastaajista haluaa, että lukiolaiset saavat Platonin Valtiota koskevaa opetusta. Liki yhtä pontevasti raati puoltaa Friedrich Nietzschen käsittelyä. Filosofian opetuksen sisältö nousi keskusteluun Jokelan koulun tragedian seurauksena. Surmatyöt tehnyt abiturientti viittasi viesteissään Platonin ja Nietzschen teoksiin. Opetusneuvos Pekka Elo opetushallituksesta penäsi Helsingin Sanomissa (HS 18. 11.) opettajilta kriittistä suhtautumista Platoniin ja totesi, ettei Nietzscheen tutustuminen ole välttämätöntä filosofian peruskurssilla. Monet raadin jäsenet leimasivat opetushallituksen reaktion hätävarjelun liioitteluksi. "Hämmentää, että taas ollaan yhtä kreikkalaista tuomitsemassa 'nuorison turmelemisesta'", toteaa ohjaaja Eero-Tapio Vuori viitaten Sokrateen kohtaloon antiikin Kreikassa.Kirjailija Juha Seppälä ei usko, että koulu olisi mediayhteiskunnassa ratkaisuroolissa. "Pitäisikö samalta pohjalta pysyä vain herra Hulot'ssa ja pidättyä Tarantinosta?" Monet filosofit nähtiin Platonia ja Nietzscheä turmiollisempina. Museonjohtaja Juha Kuisma ja tutkija Markku Ruotsila mainitsevat Karl Marxin."Miksi Platon ja Nietzsche olisivat sen 'vaarallisempia' kuin Adam Smith tai Jeremy Bentham, jotka ovat paljon voimakkaammin pönkittämässä väkivaltaan johtavaa yhteiskunnallista epätasa-arvoa", kysyy professori Martti Koskenniemi.Useimmat Platonin tai Nietzschen pakollisen opetuksen vastustajista vierastavat pakon ajatusta – opettajille haluttiin jättää harkintavaltaa. Professori Kari Enqvist ihmettelee klassikoiden ylivaltaa. Helsingin sanomat 2007 "Nykyihminen luovisi filosofian karikoissa pitkälle lukemalla pelkästään David Humea."

Suomen massiivinen miniarmeija

Armeijan teho on sen taktiikassa.

Jos armeijan budjetti käytetään väärään taktiikkaan ja uhoamiseen, välineurheiluun eikä todellisuuteen, ei meillä ole puolustusta olemassakaan.

Tunnen muutamia hyvin korkeaoktaanisia ja puolustushenkistä tyyppiä, joiden tiukka asiantunteva kiinnostus suomalaisen armeijan toimintamalleihin voisi vaikuttaa päällisin puolin machohössötykseltä mutta huoli Suomen puolustusvoimista on realistinen. Pienellä maalla ei olisi varaa matkia suurvaltojen muodikkaita ja kalliita, vähätehoisia asehankintoja vaan ymmärtää historian raskaat oppitunnit ainoasta sen strategiasta, jolla olisi mahdollisuuksia pitää seuraava konflikti jotenkuten hallinnassa. Sissisota. Suomi on esimerkiksi ainoa maa, jota viikingit eivät onnistuneet valloittamaan miekalla jo silloin kehitetyn suomalaisen sissisodan ansiosta.

Hullussa jutussa ensi viikolla käsitellään tätä aihetta nykyisen armeijan tuhlauskampanjan varjossa. Ehkä hieman kieli poskessa tai tuleessa lepattaen mutta todellista ongelmaa käsitellen:

"Liitytäänkö Natoon ja montako kopteria ostettaisiin? Keskustelu puolustuksesta on juuttunut kalliin varustelun uralle samaan aikaan kun telkkarista joka ilta näemme, miten sissisodan keinoin pystytään puolustautumaan ylivoimaista vihollista vastaan. Sissisotaa Suomenkin malliksi esittää everstiluutnantti-evp Erkki Heinilä. Antaa vihollisen miehittää, sitten isketään arkaan paikkaan ja kadotaan yöhön."

ma 3.12.klo2120 - ja ti 4.12.klo15

Armeijan rahankäyttö on keskittynyt NATO-aseistuksen ja NATO-strategian toteuttamiseen eli armeijan tärkein tehtävä on tällä hetkellä show-pullistelu tulevalle liittolaiselle eikä todellisten uhkakuvien kartoittaminen. NATO:n strategiassa ilmavoimat ovat hyökkäysvoimana pelote.

Yksi yksityiskohta todellisessa skenaariossa on Suomen pienet ilmavoimat ja sen pahvikulissi. Sotastrategit arvioivat, että jos konflikti syttyy, kaikki Suomen koneet on tuhottu 30 tunnin sisällä. Se siitä 30 miljardista eurosta, mitä ei käytetty todellisen puolustuksen ja ammattiarmeijan rakentamiseen. Hornet-hävittäjillä on hyötyä vain kenraalien itsetunnon nosteena rauhan aikana.

Psykologi-poliisi

Poliisi, joka ei halua väittää itseään psykologiksi, antaa julkisen psykologisen profiilin koulusurmaajasta.

Poliisin tutkimuksissa on tullut ilmi myös, että ainakin osa koulun opettajista tiesi Auvisen kiusaamisesta. Tiettävästi kiusaamiseen ei kuitenkaan koskaan puututtu. Rikosylikomisario Rabbe von Hertzen korostaa, ettei kiusaaminen kuitenkaan selitä veritekoa, johon Auvinen sittemmin päätyi.

- Kun en ole psykologi, en osaa sanoa, miten nimittely on häneen vaikuttanut. Se on kuitenkin selvää, ettei koulukiusaaminen yksin aiheuta tällaista tekoa.

En ole ikinä ymmärtänyt ihmisiä, jotka ensin kieltävät olevansa jotakin tai kykenevänsä arviomaan jotakin ja sitten heti perään lausuvat oman varman arvionsa. Hakevatko tämäntyyppiset lausahtelijat myötähäpeällä sanoilleen painoarvoa vai yrittävätkö he vain hämätä kuuntelijaa suomalaisella muka-nöyryydellä? Suomen kielessä pitäisi olla oma kieliopillinen määreluokka itse itsensä vähättelylle.

En ole eri mieltä ylikomisarion kanssa, mutta mitä hän yrittää ristiriitaisella viestinnällään kertoa omasta arvovallastaan? Voi sanoa mitä tahansa vähättelemällä itseään?


Ja sitten tämän Iltalehden artikkelin toimittajan arvomaailma.
Huomatkaa sana "vain".

Käsiksi häneen ei tiettävästi koskaan käyty. Koulutoverit vain nimittelivät omintakeisen tyylin valinnutta nuorukaista.

- Iltalehti

Eli henkinen väkivalta ei ole verrattavissa fyysiseen väkivaltaan?
Kerro lisää lapsuudestasi.

.

Retorisen munauksen pohjanoteeraus

Voiko pahempaa retorista virhettä enää tehdä?

Jo viime viikolla Lynchin esitelmätilaisuus Berliinissä synnytti protesteja, kun liikkeen saksalainen edustaja Emanuel Schiffgens puhui "voittamattomasta Saksasta" ja arveli, että Hitleriltä "oli puuttunut siihen vain tekniset keinot".

Amerikkalainen elokuvaohjaa David Lynch ei saa rakennuslupaa yliopistohankkeelleen Berliinissä. Transsendenttinen mietiskely on Saksassa kiistelty ilmiö. Sitä pidetään epädemokraattisena ja autoritaarisena liikkeenä.

- Helsingin Sanomat

Onko kysymys historian ymmärtämisen sivistymättömän ironisesta käytöstä vai ideologisesta suuruudenhulluudesta?

Siveä kirjastonhoitaja

Naisten pehmopornoromaanit ovat kirjastotätien mieleen. Ne ovat hyvää viihdettä. Niiden kaupallisuus ei haittaa kulttuurin valvojia.

Jos kirja puuttuu kirjaston valikoimasta, voi olla, ettei sitä vielä ole ehditty hankkia, tai että kaikki kappaleet ovat kadonneet. Vantaan Tikkurilan kirjaston musiikki-informaatikon Heikki Poroilan mukaan syiden seassa on myös yksi huono: sensuuri, jonka olemassaoloa ei myönnetä.

"Ei Suomessa sellaista täyssensuuria esiinny, että jotakin kirjaa ei hankittaisi mihinkään kirjastoon – lukuun ottamatta värikuvapornografiaa." Hänen kirjoittamansa Luurangot portinvartijan kaapissa (BTJ Kustannus) pureutuu kirjastojen ammattietiikkaan.

Helsingin Sanomat