perjantaina, kesäkuuta 21, 2019

Oikeistolainen SDP harhauttamassa rahaeliitin vallan puolesta - valevasemmisto ja ilmastopropaganda

Propaganda aseena yhteiskuntaa vastaan

  •  Rinne: "Ilmasto on Suomen hallituksen ykkösasia"

Tämä on sitä operatiivista valevasemmistoa, CIA:n luomaa valevasemmistoa Suomessakin johon on toimijat poimittu tarkkaan ahneutensa ja moraalittomuutensa perusteella. Joko uskotte?

  Harhautuksilla suojellaan eliitin kapitalismia ja militarismia.

Suomi ei pysty vaikuttamaan ollenkaan maailman ilmastoon eikä olematon co2-efekti missään tapauksessa säätele ilmaston lämpötilaa lainkaan - ja näin eliitin suunnittelemalla valehysterialla ja valetieteellä sekä väestönsiirrolla, valepakolaisilla estetään palaaminen edistykselliseen pohjoismaiseen malliin, näin "ilmastopuheella" vaaditaan köyhien köyhdyttämistä - samalla kun irvokkaasti Li Andersson rakentaa rikkaan sukunsa maille uutta mökkiä vaatien samalla köyhiltä autoja ja mökkejä pois. Hallituksen köyhyystutkija-ministerillä on avioliitto antivihreän öljykeinottelijan kanssa ja sitten mystinen 500000 e laina jota tavallinen ihminen ei saa muuta kuin toimimalla eliitin hyvä veli salaliitoissa mukana.

 Eliitti pysyy verottomana ja itsetuhoisaa kauppasotaa vaativana näiden harhautusten ansiosta 



ja CIA:n vaatima venäjäviha jatkaa äärioikeistolaista sotataloutta, huippuvaarallista sala-natottamista ja poliittisen kekustelun kieltämistä hyvinvointivaltiostaa - samalla kun Suomi on mukana hyökkäyssodissa Malilla, Afganistanissa, Irakin kolonisaatiovalloituksessa ja ehkä parissakymmenessä muussa salaisessa CIA Africom-sodassa.  Suomi imperialismin rattaana europuolueiden toimesta.

Suomalaisen yhteiskunnan romutus 35 vuotta on tähdännyt nimenomaan eliitin terroriin eli verottomuuteen ja militarismiin. Kapitalismi on sotataloutta, eliitin diktatuuria, demokratian positamista, rahaeliitin valtaa pohjoismaista mallia ja veroprogressiota halveksien. Suomi ja pohjoismaat olivat maailman tehokkaimmat taloudet tehokkaimmilla hyvinvoinnin ihmisillä veroprogression, markan, säännösteltyjen rajojen ja valtionyhtiöiden ansiosta.

  Nyt elintaso laskee, laskee, laskee ja eliitit riemuitsee.


https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/1827469-sdp-hakeutui-cian-rahahanalle-jo-1949


II

Eliitin verottomuus eli veronkierto on nyt 50 miljardia joka vuosi. Tämä ei ole demokratiaa, eliitti ei suorita yhteiskuntavastuutaan vaan köyhät työläiset maksavat uskomatonta verotaakkaa 70% tuloista veroihin - ja nyt valevasemmiston hallitus on jatkamassa yli 70 miljardin euron asevarustelua sillä CIA-geopolitiikka haluaa uusia sotia ja provokaatioita. Suomesta tehdään seuraava Ukraina, kaivoksetkin lahjoitetaan ilmaiseksi ja Euroopan suurin ympäritstökatastrofi oli vihren puolueen ministerin siunaama Kataisen hallituksessa



Ideologista sotaa humanismia ja pohjoismaisen mallin hyvinvointia vastaan kapitalistien kaappauksessa.

Lopeta sokeus jos olet kannattanut valevasemmistoa ja natomaiden talouskaaosta, EU:ta. EU on lähtenyt nyt rahoittaman asekehitystä, AI robottilentokoneita ja valtioiden yläpuolella olevaa suurarmeijaa. Tätäkö sinulle luvattiin EU:sta? Talouskaaosta ja Kreikan tuhoamista, diktatuurin etenemistä, valetiedettä, eliitin verovapauden lisämistä? 


III

Rinne otti avoimesti kokkarien kielenkäytön pöydälle ja syyttää työttömiä chillailusta - samaan aikaan kun orjatyö sallitaan mitättömillä palkoilla ja ilman elantoa antavaa työsopimusta. 


Voidaanko kuitenkin sanoa että verottomat chillailee parhaiten? Eikö ole filosofisesti perusteltua, rahaeliitti chillailee eniten koska kiertää vastuuta eniten - vain työläiset maksavat veroa. Eliitti on tuhonnut hyvinvointivaltion - ja valevasemmisto tukee sitä.

 
   






Mikko Majander: Demokratiaa dollareilla – SDP ja puoluerahoitus pulataloudessa 1945 – 1954. Otava 2007, sivuja 348.Valtiotieteen tohtori Mikko Majander aloittaa uuden tutkimuksensa lainaamalla Väinö Tannerin Messuhallissa 30.11. 1952 pitämää puhetta eräänlaisena mottona: ”Puolueemme puhtaassa vaatteessa pieninkin tahra näkyy räikeän suurena ja sen vuoksi luottamushenkilöiden moraalin on oltava kaiken epäilyksen yläpuolella.” Majanderin kirjaa ei tarvitse lukea kovinkaan pitkään kun ymmärtää millaisen vitsin Tanner tuli murjaisseeksi.




.


SDP vasemmisto vasemmistoliitto vihreät keskusta ilmastonmuutos hallitus eduskunta 2019 2020 2030 ilmastopakolaiset pakolaiset väestönsiirto terrorismi media massamedia helsingin sanomat yle uutiset astudio a studio suomen kuvalehti Suomi demokratia talouspolitiikka talouspakotteet usa trump merkel eu liittovaltio armeija imerialismi kapitalismi hyvinvointivaltio uutiset .

tiistaina, kesäkuuta 04, 2019

Rinteen hallitus taloutta tuhoamassa

Valheita Valevasemmistolta.

+70 miljardin euron turhan ja äärimmäisen itsetuhoisan asevarustelun aloittaminen kuluineen, CIAn ohjaama yrityksiä tuhoava kauppasota ja eliitin verottomuuden jatkaminen on kapitalistista terroria kansaa ja työläisiä vastaan ja vain jatkaa verotustaakkaa työläisille samalla kun veroton eliitti sikailee sodanjulistamisen kanssa samalla kun amerikkalaiset kenraalit jatkavat armeijan vallankaappausta Suomessa.

Puhumattakaan amerikkalaisten käskemästä väestönsiirrosta Suomeen, 8 miljardia euroa kuluja 450000 maahanmuuttajasta Suomessa samalla kun eliitillä veronkiertoa 50 miljardin edestä. Perusteettomat "Maahanmuuttajat" tuhoavat suomalaista pienbisnestä koska saavat verottomuuden aina kun vaihtavat suvun sisällä bisneksen vetäjän nimeä tai kun perustavat sarjassa bisnestä. Ei tullut syyrilaisia lapsia ja naisia vaan irakilaisia hyvin hoidetuin kynsin ja hiuslaittein.

Ei puhettakaan oman talouden eli oman valuutan palauttamisessa, ei puhettakaan valtionyhtiöiden palauttamiseksi perustuslain velvoitteen mukaisesti työllistämisessä ja rajojen puolustamisessa taloudellisesti tullilla. Eliitti rakastaa väestönsiirtoa kun kiinteistöjen hinnat nousevat verorahoja polttamalla.

Muruja köyhille suomalaisille jotta veroton eliitti voi sikailla ja amerikkalaiset kenraalit jatkaa vallankaappausta Suomessa.

Ovelasti metodisesti politiikasta tuhotaan prioriteetit ja suomalaisten ihmisarvo "eliitin projekteille" - jotta Suomi alistetaan suurkapitalisteille ja sotapropagandalle.
  • Infrahankkeet ovat nyt vain äärimäistä hyvä veli -korruptiopumppausta, samaan aikaan ei korjata romahtavaa tieverkostoa. Tampereen ratikka  ja länsimetro ovat esimerkki äärimmäisestä talouden tuhoamisesta korruptiotilausten takia.  

Ei puhettakaan valtionpropagandan amerikkalaisesta propagandasta ja sen lopettamisesta.

Näin puretaan pohjoismaista mallia ja veroprogressiota harhautuksilla, murujen heitolla.

Indeksikorotusten jäädytykset ovat leikkausautomaatteja - valevasemmisto ei ole palauttamassa kansalaisten oikeuksia ja poistamassa indeksijäädytyksiä täyteen palautukseen 25 vuoden tuhonnan jälkeen. Nollatuntilaisten helvettiä ei pureta, asuntojen vuokrasääntelyä ei palauteta vaikka se on ollut elintasomme tärkein keino estää epäinhimillinen keinottelu. Perustuslaki on nimenomaan olemassa estämässä eliitin raaka keinottelu ja varastamisen systeemien rakentelu.

Tuhokapitalismin askelmerkeissä, verottoman eliitin sanelemana sotataloutta feodaalihengessä, loputtomassa kolonisaatiossa, 70-luvun humanismin peruuttamisessa.

Tämäkin hallitus jatkaa ydinaseiden tuontia Suomeen - sillä ei tämäkään allekirjoita ydinaseettomuusjulistusta.




Suomi jatkaa natomaiden AFRICOM hyökkäyssodissa. Suomi sodassa valevasemmiston avulla.

TIEDONANTAJA
-Tänään aamupäivällä julkaistussa ohjelmassa käy ilmi, että kotimaisten rauhanjärjestöjen ääntä ei ole Säätytalolla kuultu.
– Hornet-kaluston suorituskyky korvataan täysimääräisesti. Hankintasopimus solmitaan vuonna 2021, todetaan ohjelman puolustuspolitiikan keinot -osiossa.
Hävittäjähankkeen hintalapuksi on arvioitu kymmeniä miljardeja.


Hallitusohjelman puolustuskirjauksia: Nato- ja USA-suhteita kehitetään.
  • " Suomi jatkaa kumppanuuteen perustuvaa laaja-alaista Nato-yhteistyötä.Osallistumme koulutus- ja harjoitustoimintaan omista lähtökohdistamme käsin.EU:n ja Naton toimiva yhteistyö on Suomen etu.
Euroopan unioni on Suomen ulkosuhteiden tärkein viitekehys ja vaikutuskanava sekä turvallisuusyhteisö. Suomen etujen mukaista on vahvistaa EU:n ulkoista toimintakykyä ja yhtenäisyyttä. Myös transatlanttisen suhteen kehittäminen muuttuvassa toimintaympäristössä on Euroopalle tärkeää. EU:n jäsenenä Suomi ei voisi olla ulkopuolinen, jos sen lähialueella tai muualla Euroopassa turvallisuus olisi uhattuna" IL - Linkissä koko hallitusohjelma (Iltalehdelle vuodettu)



  • VTV: Verotukien arvo lähes 27 miljardia, mutta niiden vaikutuksia ei kunnolla tiedetä

Kolmasosalle tuista ei pystytä edes laskemaan, paljonko ne vähentävät verokertymää.





MARKTALIANO.NET
An effective form of suppression and control is the co-optation of the so-called “progressive…





"
Tarvitaan melko väljää suhtautumista todellisuuteen, kun väitetään Rinteen hallitusta "vasemmistolaiseksi". Porvaripuolueille tulee 10 ministerisalkkua ja vasemmistolle 9. 2019"



"The Western alliance
 has come under increasing strain in recent years amid President Trump's insistence that NATO's European members commit more to defence spending, and reports that the president has repeatedly raised the issue of withdrawing Washington from the bloc.

The Trump administration has presented America's European allies with an "ultimatum" demanding that the countries make changes to their defence policy to ensure that Europe remains closely linked to US defence manufacturers in the creation of new arms, El Pais has reported, citing documents from a meeting in Washington, DC on 22 May between US officials and members of the EU's Political & Security Committee.

According to the Spanish newspaper, US officials warned their EU counterparts that they may be left alone in the face of threats, supposedly including Russia, if Brussels rejected the US defence companies' participation in the creation of new weapons systems.

At the meeting, State Department Deputy Assistant Secretary for European and Eurasian Affairs Michael Murphy reportedly warned European officials that EU members' citizens "would not be impressed" if, in the event of a crisis and the failure of European defences, the continent was armed only with European weapons.

In addition, Murphy also warned that "if the language" of Europe's arms development legislation and guidelines were not changed to allow US participation, "the EU will have to choose: either renounce the use of the best technological capabilities which exist or develop their own." Murphy also hinted that the lack of interoperability between US and EU weapons systems may mean that at some point, their armies may not be able to fight together in defence of the continent from external threats." ...

https://sputniknews.com/military/201906021075559678-us-ultimatum-to-europe-on-defence/



















Sdp demarit hallitus antti rinne vasemmisto vasemmistoliitto kapitalismi eu liittovaltio nato sotaharjoitukset sotilasvallankaappaus merkel diktatuuri maahanmuutto väestönsiirto salaaminen avoimet rajat Rockefeller syyria afghanistan syria pultokratia plutocrazy Finland elitism elitismi oikeisto keskusta sipulä katainen meppi euroarmeija militarismi pohjoismainen malli sosialismi
.

lauantaina, kesäkuuta 01, 2019

Onko Suomessa tehty kenraalien vallankaappaus


       Risto Volanen:
 

 Pääministeri Matti Vanhasen valtiosihteerinä seitsemän vuotta toiminut Risto Volanen syyttää tuoreessa Suomen Kuvalehdessä sotilas- ja poliisijohtoa epälojaalisuudesta pääministeriä kohtaan. 
SK  18.3.2011


  • "Edes eduskunta ei tunne sopimusta, jonka puolustusministeriö teki Naton kanssa"
Puolustusministeriö on antanut 9.3.2017 virallisen kieltävän vastauksensa ja valitusosoitteen Naton puiteasiakirjan julkistamisesta. Siinä vedotaan tarpeeseen…


Tässä alla on yksi kooste Suomen kaikista "USA/Nato-harjoituksista" vuodelle 2017, joista noin 35 on salaisia.

Salainen valta on aina vallankaappaus. 
Pesonen on kaapinut tietoa todella monesta lähteestä ja hänen aikaisemmat postauksensa ovat osoittautuneet kohtuullisen luotettavaksi. Vaikka tekijä on hyvin Nato-myönteinen, niin tämä juttu on kyllä vilkaisemisen arvoinen.  Sen avulla voi päätellä ja seurata aika montaa asiaa. 

Tasavallan presidentti ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta linjasivat Suomen osallistumisesta kansainväliseen koulutus- ja harjoitusyhteistyöhön 18.11.2016 pidetyssä kokouksessa, ja puolustusministeri päätti   ARIPESONEN1.PUHEENVUORO.UUSISUOMI.FI


Hallituksen uusin salainen sotasopimus, maihinnoususopimus USA:n ja CIA:n kanssa ohi eduskunnan ja perustuslain on myös selvä osoitus että vallankaappaus on pitkällä transatlanttisen eliitin valtana, CIA:n, Trilateraalisen komitean ja Bilderbergin ohjaamana. Ihmiset eivät kykene käsittämään kuinka vakavasta sotaan viemisestä ja kolonisaatiosta on kysymys.

Liittovaltiokin on vain osa "Amerikan" sotataloutta, kolonisaatio-operaatiota USA:n sotiin Eurooppaa ajaen - myös väestönsiirron ja islamisti-palkkasotilaiden konfiktien avulla - "terrorismi" by CIA.

Demokratia on tapettu ja eduskunta ei reagoi perustuslakia rikkovien, ulkopolitiikan kaapanneiden kenraalien ja CIA:n vallankaappauksessa Suomessa.


  • Sotilasvallankaappaus; toimittajat suu vaahdoten ihailemassa pommien räjäyttelyä amerikkalaisten kenraalien johtamana Lapissa - vastoin perustuslakia


Kansalaiset eivät ymmärrä että Helsinkiin on perustettu kahden pahamaineisimman, CIA:n että mossadin isot toimintakeskukset - ohi eduskunnan uusia vakoilu- ja operaatiokeskuksia, joihin poliisi ei saa mennä vaikka ihmisiä katoaisi kadulta.

CIA käyttää lisäksi kadulle mikroaaltoasetta - jos menet kameran kanssa kuvaamaan Yhdysvaltain lähetystöä, alat voimaan pahoin mikroaaltoaseen takia. Useat aktiivit ovat kertoneet tästä.

Miettikää, mikä outo ideologia on vallannut oikeiston: sekä Irak että Somalia ovat ilmoittaneet että kansalaisten toivotaan palaavan Euroopasta takaisin mutta Suomessa valtamedia, europuolueet ja oikeisto virkamiehet kirkuvat että kaikki väestönsiirto täytyy hyväksyä Suomeen eikä ketään palauttaa. Afganistan on YK:n turvallisten maiden listalla eikä YK suosittele siis pakolaisten vastaanottamista Afganistanista.



Samalla ollaan hiljaa kun Suomen ja Ruotsin, Saksan, Ranskan suuri aseiden ostaja Saudit hyökkäävät Jemeniin ja tappavat pommituksilla ja nälällä 10000 ihmistä viikossa, vauhti kiihtyen, myös laittomia happo-fosforipommeja käyttäen Vietnamin sodan tyyliin - Amerikan sotilasavun ja satelliittien avulla.  Suomalaiset aseosat ovat myös Israelin ja mossadin ohjuksissa  - oitmittajat salavat suomalaisilta että suomalaisen VAISALAn sensorit ovat kaikissa länsimaisissa ohjuksissa ja smart bombeissa ja tappavat myös Jemenissä siviilejä enemmän kuin ns targetteja.

Suomi on sodassa Irakissa, Ranskan hyökkäyssodissa Malissa ja Afganistanissa, kaikki YK-sopimusten vastaisia hyökkäyssotia CIA:n nukkehallitusten ja vallankaappausten tekopyhyydellä. Veronmaksajien huippukalliisti kouluttamat ammattilaissotilaat ovat lisäksi tuntemattomissa hyökkäystehtävissä mm Africomin kautta.

SDP:kään ei ole selvittänyt miksi Lipponen meni Washingtoniin siunaamaan salaa USA:n laittoman hyökkäyksen Irakiin: SDP on yhä siunaamassa siis Irakia vastaan tehtyä salaliittoa.





Suomi haluaa osallistua EU-maiden mukana aseellisiin taisteluihin

Presidentti ja puolustusministeri
  kiirehtivät muutoksia lakeihin.






 SUOMENKUVALEHTI.FI
 - Rauhan- ja konfliktintutkimuksen isä, norjalainen Johan Galtung sanoo, että Yhdysvallat haluaa iskeä Damaskokseen ennen kuin YK:n tutkimusryhmän raportti valmistuu. Ja syystä. 

 
Sauli Niinistön "kolmas tie" - Suomella on sittenkin rooli Baltian puolustuksessa
M.ILTALEHTI.FI


Juhani Suomi: Sauli Niinistö on asettanut puolustussektorin etusijalle - Kulttuurivihkot
EVERNOTE.COM
Juhani Suomi: Sauli Niinistö on asettanut puolustussektorin etusijalle - Kulttuurivihkot




 
   II


Amerikan suurlähetystössä ja armeijassa on jatkuvasti USA-kenraaleja ohjaamassa Suomen armeijaa ja vaikoilua Suomessa. Ja CIA laajennetussa rakennuksessa suorat valokaapelit suomlaisiin tietoliikennesolmuihin. 

Valmistellaanko Suomeen maihinnousua?
Jatkuvasti tapahtuu maihinnousua "harjoituksina".

Miten on mahdollista että eduskunta sallii sotilasoperaatioita, "harjoituksia", jopa maihinnousuharjoituksia jatkuvasti Suomessa vasemmistoliitonkin tuella? Miksi suomalaisille valehdellaan riipumattomudesta ja liittoutumattomuudesta vastoin perustuslakia?

Kriisejä lietsotaan, niitä halutaan käyttää isolla voimalla ja tuhoavasti - kuten Koivisto muutti laittomasti lakeja jälkikäteen ja ihmisten omaisuus ryöstettin pankeille kun pienyrittäjiä ajettiin tahallaan konkurssiin 1989 lähtien - Ruotsissa valtio pelasti yrittäjiä suurin joukoin . YK:n mies ei tässä kerro että on ratkaisu: Afrikan kolonisaatioryöstäminen lopetetaan ja kaikki Afrikan resurssit käytetään afrikkalaisten hyväksi. Nyt YK kehottaa tukemaan verovaroista afrikan ryöstäviä suurfirmoja toimintansa jatkamiseksi.




Amerikkalaisen ja Lontoolaisen hyperkapitalistisen ja jatkuvien hyökkäyssotienkin kautta militaristisen EU-kolonisaation äänenkannattajia kaikki europuolueiden lehdet, valtamediamme, myös valevasemmiston "kansanuutiset", (Lontoo oli mukana luomassa EU:sta lypsykonetta Lontoon pankeille ja onnistui ja tietysti nyt vetäytyi). Me elämme fasismissa, on vain aika herätä. Saksassa on AFRICOM, salaisten hyökkäysten aktiivinen keskus (n 300 iskua vuodessa) eikä valevasemmisto eikä Amnesty puhu siitäkään koskaan.






West-backed think tanks threaten new Ukrainian president with disturbing list of ‘RED LINES’

When President Volodymyr Zelensky won a landslide victory in the free and undisputed April elections, most accepted that he was given a fairly strong mandate to lead Ukraine. But it seems not everyone is so democratically-minded



   Jouni Leoni 10.3. 2017      
  • Kun kaikki eduskuntapuolueet ovat niin hellyttävän yksimielisiä sotaan valmistautumisesta ja köyhien kyykytyksestä,niin aattelin yhdistää noi molemmat ja tarjota ilmaiseksi vaalisloganit kaikille eduskuntapuolueille; SDP - Sotiminen on parasta sosiaaliturvaa. KOK - Köyhät kyykkyyn rajalle.Kesk - Hyvinvointi kasvaa kiväärin piipusta.Vihreät - Ämmät armeijaan,luonto täyteen ruutia ja eläimet helvettiin sieltä. Persut - Ostetaan sota,kansa makaa.(pitäis lukee maksaa,mut kun kyseessä on persut,pitää olla vähintään yks freudilainen kirjoitusvirhe)Kristilliset - Jumala auttaa niitä,jotka auttavat itseään tappamaan muita. Vas - Me suostutaan ihan mihin vaan.RKP - Joko saa korkata?   







  • Edes eduskunta ei tunne sopimusta, jonka puolustusministeriö teki Naton kanssa
Puolustusministeriö on antanut 9.3.2017 virallisen kieltävän vastauksensa ja valitusosoitteen Naton puiteasiakirjan julkistamisesta. Siinä vedotaan tarpeeseen…




  III


  • Demoralization is, in a context of warfare, national security, and law enforcement, a process in psychological warfare with the objective to erode morale among enemy combatants and/or noncombatants. That can encourage them to retreat, surrender, or defect rather than defeating them in combat.


Demoralization is, in a context of warfare, national security, and law enforcement, a process in…
EN.WIKIPEDIA.ORG





Ymmärrätkö mitään Kekkosesta ja Mauno Koivistosta CIA:n ohjaamana muulina? 

SDP myös CIA:n lahjomana demokraitan sabotaasikoneistona, valevasemmiston alkuna jonka jatkoksi euro-vasemmistoliitto luotin siunaamaan natomaiden hyökkäyssotia ja pankkiirien euroterroria.

Tiedätkö miten oikea historia on Suomessa kulkenut CIA:lle ja imperialistiselle geopolitiikalle alistettuna?  

 Lue:
  • "Kylmän sodan aikana länsimaat perustivat CoCom-järjestön valvomaan kauppaa itäblokkiin. Suomi ei ollut sen jäsen, mutta joutui ottamaan lännen vientirajoitukset huomioon. Se toimi niin, että Etelärannan teollisuusliitoista kerrottiin yrityksille mitä sai viedä ja mitä ei. Yhteyttä saattoi ottaa myös ulkoministeriön kauppapoliittiseen osastoon. Sieltä neuvottiin eteenpäin Yhdysvaltain tai Iso-Britannian lähetystöön. Niissä asiaa puntaroivat mm. CIA:n virkailijat ja sotilasasiamiehet. "    -- Taloussanomat  2 2017

Näin räikeästi suomalaisia huijattiin "itsenäisyydestä" ja "julkisesta" "demokratiasta" kerta toisensa jälkeen, oikeiston valta salaisessa ulkopolitiikassa, näin törkeää vallankaappausta, "puhetta länsimaisesta vapaudesta"



  •   This is big 


Editor's Note: Excellent reporting as always from the indispensable John Helmer. By claiming that there is insufficient evidence to determine what caused the…


Many is asking why Canada is supplying ammunition and providing training for the Ukrainian Nazi battalions fighting in Donbass? Canadian newspaper Ottawa Citizen…
DNINEWS.COM



WASHINGTON – Billionaire George Soros has long been accused of meddling in European politics, and now American lawmakers are demanding answers over…
WWW1.CBN.COM




Any foreign forces, including those from the US, that enter Syria without invitation are invaders, Syrian President Bashar Assad told Chinese media in an…
RT.COM



The battle raging in the Deep State isn't just a bureaucratic battle--it's a war for the soul, identity and direction of the nation. ...
CHARLESHUGHSMITH.BLOGSPOT.COM













Did you know many African countries continue to pay colonial tax to France since their independence till today! When Sékou Touré of Guinea decided in…
HOWAFRICA.COM














  • Do We Live in a Police State?
WikiLeaks and Julian Assange would have gone down in history as the greatest enemies of government oppression of all kinds in any case, but their...   RONPAULINSTITUTE.ORG





Pankkiirikapitalismin ja sotatalouden EU:ta kannttava valevasemmistokin on hehkuttanut että talous täytyy luovuttaa kapitalisteille ja kenraaleille koska isi käski. 

The Coming Great Wealth Transfer
In the past, I've warned about the coming Great Wealth Transfer. But now we need to talk about it in the present tense, because it’s here. And it will only accelerate from here on.  PEAKPROSPERITY.COM





















        Blogi Arhi Kuittinen



#isäntämaasopimus #ulkopolitiikka hsuutiset yleuutiset journalismi juha sipilä orpo soini kuntavaalit Hallitusneuvottelut 2019 2020 yk eu euro euroarmieja liittovaltio turvallisuuspolitiikka Suomi Pohjoismaat yle hs aamulehti.




.