torstaina, kesäkuuta 14, 2012

Olin totaalisen oikeassa Elopin suhteen - Nokian alasajo


Olin totaalisen oikeassa Elopin suhteen - Nokia ja valittu alasajo
Miksi Nokiakin olisi tarvinnut uskontotieteilijöitä ja humanisteja?
  



  
Olin ensimmäinen, joka kutsui Elopia Troijan hevoseksi.

Hieman myöhässä oikeistohallituksen tekopyhä paniikki Nokian kurssin laskiessa - loistava tilaisuus ostaa Nokia valtiolle mutta kokoomus kyllä blokkaa sen mahdollisuuden ideologiansa vastaisena toimenpiteenä:


Miten ihmiset olivat niin sokeita Nokian hallituksen luovuttaessa Nokian itsenäisyyden pois kilpailijan Troijan hevoselle?
Nokian hallitus ei voinut tunnusta Ollilan ja muiden johtajien totaalista idiotismia, joka oli keskittynyt rahavuorien nopeaan  haalimiseen optioilla vain yrityksen todellisuudesta paenneelle eliitille samalla kun lahjakkaat työntekijät pakotettiin elämään hyvin epäterveessä, nepotistisessa ja alistavassa yrityskulttuurissa.

Kaikki oli selkeästi näkyvissä jo 6 vuotta sitten. Kirkkaasti. Itse bloggasin silloin jo Nokian totaalista tuhoa. Perustellusti.

Suomen Hallituksen tuore kouristelu ja ihmettely nyt on säälittävää - kaiken valheellisen vakuuttelun jälkeen.
Epätoivoista harhautustaktiikkaa. Ei tämä ole politiikkaa vaan hysteriaa, jolla yritetään peittää oikeistolaisen politiikan seuraamukset.

Oikeiston "talouspolitiikka" ei ole halunnut vahvaa valtiota vaan vahvaa ja yksilöiden oikeuksia valvovaa valtiota on hajotettu päämäärätietoisesti työtä tuottavasta yhteiskuntasopimuksesta pois.

Kokoomuksen vaatimuksesta suomalaista työtä on ulkoistettu ja ylikansallisille sijoittajille on annettu aina periksi. Joka vaiheessa. Ilman mitään syytä. Vain oikeistolaisen pakkomielteen ja uusliberalismin nimessä.

Ylikansallisia, vastuuttomia sijoittajia ja vastuuttomia firmoja on tuettu 15 vuotta verohelpotuksilla ja suoralla valtion rahalla vaikka kaikki raha on mennyt työn ja valtion firmojen viemiseen halpatuotantomaihin. Vastuuttomuutta on palkittu.












  • Toimihenkilöliitto ERTOn puheenjohtaja Juri Aaltonen uskoo Nokian aloittaneen ”lopullisen lähtölaskentansa Suomesta”.

    –Hyvästi Suomi, sanoo Nokia, kirjoittaa Aaltonen kannanotossaan.








6 kommenttia:

Colormania kirjoitti...

Siltä vähän vaikuttaa. Jenkeillä on toi bisnestouhu ihan erilaista kuin suomalaisilla. Kyllähän Nokia mielletään laaduksi ja Microsoftille se passaisi. Jos näin käy, niin toivottavasti joku osa pysyy Suomessa vaikka epäilen.

Anonyymi kirjoitti...

Entäpä jos kansan syvät rivit innostuisivat ostamaan Nokian takaisin suomalaisomistukseen nyt kun halvalla saa?

whiic kirjoitti...

Olen minäkin jo vuodet pitänyt Elopia pelkkänä troijalaisena. En toki ole mikään talousasiantuntija, mutta tuon herran käytös ja toiminta on ollut vaan niin totaalisen läpinäkyvää. Jos vielä mm. Microsoft-liiton voisi perustella jollakin taloudellisella intressillä (aiemman hosumisen tuhanteen eri suuntaan ollessa vahvasti päämäärätöntä) niin Elopin toimintaan on kuulunut myös sellaista käytöstä, joka ei ole ollut etäisestikään perusteltavissa millään tavalla minään muuna kuin puhtaana terrorismina.

Esimerkkinä tästä toiminnasta mm. "palava öljynporauslautta" -puheet, joissa Elop sepitteli tarinoita öljynporauslautalle asennetuista pommeista. Ottaen huomioon, että pommit eivät ilmesty tyhjästä (eivätkä ole ulkoa tuleva uhka), on jonkun kai pitänyt ne sinne asentaa. Ja asentajan on ollut pakko olla itse öljynporauslautalla.

Näin läpinäkyvän rehellistä troijalaista saa odottaa ihmisiän tapaamatta toista samanlaista. Luultavasti tämä lampshade hanging -tyylinen vitsailu omalla troijalaisuudella on tehnyt Elopin roolin niin itseselväksi, että sitä ei ole voinut käyttää Elopia vastaan.

whiic kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
whiic kirjoitti...

"Vuodet"... no, vuoden (tai pian kaksikin täynnä). Siis koko sen ajan mitä Elop on siellä spedeillyt.

Subjektiivisesti tarkastellen tuo kuitenkin tuntuu useammalta vuodelta Nokian historiassa. Ajan kulun suhteellisuutta. Hidastettua junaonnettomuutta.

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Entiset Nokialaiset jatkavat MeeGon kehitystä ja lupaavat myyntiin MeeGo-älypuhelimia

http://taskumuro.com/entiset-nokialaiset-jatkavat-meegon-kehitysta-ja-lupaavat-myyntiin-meego-alypuhelimia

II

Miksi Nokiakin olisi tarvinnut uskontotieteilijöitä ja humanisteja?

Selvitys - Kulttuuri merkittävä syy Fukushiman onnettomuuteen
- Tekniikka & Talous-lehti

III

Kirjoitus Nokian hautakiveen :

Nokian Lumialle muotoilun oscar

http://www.talouselama.fi/uutiset/nokian+lumialle+muotoilun+oscar/a2136722