Zholdakin avoin kirje Kirsikkapuiston näyttelijöille

• Zholdakin avoin kirje Kirsikkapuiston näyttelijöille

Zholdakin avoin kirje Kirsikkapuiston näyttelijöille - aika realistinen näkemys teatteritaiteen tilanteesta Suomessa.


Suomalaisilla näyttelijöillä on aika harhainen mielikuva näyttelemisestä: nykyinen narsistinen eetos, tuottajien varmistelevaan keskinkertaisuuteen ja mediajulkisuuteen keskittyminen näyttelijöiden kesken merkitsee sitä, että tärkeintä on näyttelijän itsetyytyväisyys, "itsenäinen lahjakkuus" ja riippumattomuus,  ohjaajasta. Rentoa eli otteetonta ohjaajaa kiitellään; "Meillä oli tosi hauskaa!"

Suomalaisten näyttelijöiden ja TEAK:in piirissä on todella älytön ideologinen egoilu nyt yleisesti käynnissä: uuden ideologian mukaan ohjaaja on oikeastaan turha ja että ohjaajan tehtävä on vain kuunnella näyttelijöitä eikä ohjata heitä. Surkeaa terapiakulttuuria eikä kunnianhimoista taidetta katsojien ja taiteen tähden.

Se on mitä harhauttavin ja perusteettomin näyttelijän ammattitaidon motiivi ja peruste. Näytelmä on ohjaajan näkemys käsikirjoituksesta. Tietysti on olemassa kokeellista teatteria (imaginäärisessä mielikuvituksessa, ei Suomessa) mutta teatteri on fokusointia taiteelliseen näkemykseen. Näyttelijä ei ole ohjaajan ohjaaja.

Ohjaajan tärkein tehtävä tässä uudessa näyttelijäkeskeisessä roolipelissä on kunnioittaa näyttelijää. Antaa tilaa. Olla kaveri. Varmistaa, ettei katsojan maailmankuva, viihdekokemus ja itsetyytyväisyys vain huojuisi. Katsojat tulevat nykyisin katsomaan niminäyttelijöitä eikä näytelmää. He haluavat tutun kokemuksen, brändätyn kokemuksen.


Tämä suomalaisen tilanteen ja koulutuksen kapean ihmiskuvan ongelmakimppu on nyt nähtävä taustana Andriy Zholdak:in kritiikille: näyttelijät eivät ensinnäkään selviä perusprosessista hahmoon uppoutumisessa, jatkuvassa etsimisessä ja herkkyydessä muita näytelmän hahmoja kohtaan - joka esityskerta imulsiivisella aitoudella.  Roolihahmo ei ole rakennetun hahmon toistamista vaan löytämistä. Näytteleminen ei ole taitojen esittelemistä. Paitsi Suomessa. 

 Näyttelijän rajojen kunnioittaminen ei ole samaa kuin ulottuvuuksien havaitseminen ja purkava ohjaaminen uuden löytämiseksi. Tähän liittyy kiinteästi ja oleellisesti näyttelijän itsekritiikin puuttuminen.

 On sitten toinen kysymys, miksi on huonoja ja pelokkaita suomalaisia ohjaajia ilman visioita, ja jotka keskittyvät olemaan näyttelijöiden kavereita. Se on poliittinen valinta teatterinjohtajilta ja TEAK:ilta, mitä egosiimaa näyttelijöille annetaan ja mikä on teatterin tehtävä. Ja näyttelijöiden yllyttäminen egoiluun tuhoaa mainiosti hyvien ja visionääristen ohjaajien mahdollisuudet edes päästä samalle lavalle.

 Miksi Turkka käristettiin pois?

 Tahallisesti, oikeistolaisten teatteripiirien ja varsinkin oikeistolaisten opetusministeriön virkamiesten toimesta isompien poliitikkojen pelästyttyä ravistelijaa ja median moralismia "seuraajien anarkismista". Näyttelijöitä ja katsojia ei saa "häiritä". Katsojillekaan ei saa jättää liikaa työtä ja haastetta vaan kaikki tähtää porvarilliseen loppunostatukseen. Myös Turun kaupunginteatterissa.

 Teatterialan ja varsinkin teatterin ihmiskuvan ohjailu kohti kompromisseja ja "rentoa" varmistetun viihteen tavanomaisuutta on puhtaasti poliittista touhua. Kaupunginteatterin viihderalli eläkeläisten rahojen tavoittelua ja omahyväisen muuttumattoman maailmankuvan tukemista varten on jotain apokalyptista.

Yhteiskuntakritiikki ja "ehjän" ihmiskuvan viipalointi on oikeistolaiselle viihdyttävän taiteen eetokselle kauhua.